441. - 445. päivä.

Maanantaina alkoi kurssin viimeinen kahden viikon opintojakso, joka on Yhdistyneitä kansakuntia käsittelevä seminaari ja harjoitus. Seminaariin ja harjoitukseen osallistuu siviiliopiskelijoita, joiden määrä on melkein yhtä suuri kuin kurssilaistenkin. Näin saadaan aikaan periaatteessa YK:n kriisinhallintaoperaatioiden olosuhteita vastaava sekoitus siviilejä ja sotilaita, eli hyvät edellytykset harjoitella YK:n kriisinhallintaa. Opintojakson ensimmäisen viikon eli seminaarivaiheen rakenne on, että aamupäivien aikana kuullaan asiantuntijaluentoja YK:n toiminnan eri sektoreilta. Iltapäiviksi kurssi jakaantuu kymmeneen eri pienryhmään, joissa syvennytään maailmanjärjestön toiminnan osa-alueisiin. Oma seminaariryhmäni käsittelee YK:n operaatioiden tukea ja logistiikkaa ja sen johtajana toimii siviihenkilö S.K. Hänellä on n. 20 vuoden kokemus erilaisista YK-operaatioista. Toisella viikolla osallistujat jaetaan kolmeen harjoitusesikuntaan ja YK:n kriisinhallintaa harjoitellaan skenaariossa, joka tapahtuu fiktiivisessä Kolpoto -nimisessä Afrikan maassa. Seminaari- ja harjoitusviikoilla ei ole varattu aikaa liikunnalle tai muille opinnoille.
Maanantain aamupäivän luennot käsittivät johdannon lisäksi kaksi yleistä luentoa YK:n kriisinhallinan tiimoilta. Molemmissa luennoitsijoina toimi kokeeneet vanhemmat herrasmiehet, jotka olivat tahoillaan toimineet operaatioiden johtajina, eli pääsihteerin erikoislähettiläinä (SRSG, eli Senior Representative of the Secretary General). Luennot painottuivat kuitenkin molemmissa tapauksissa valitettavan paljon vanhan muisteluun, omien saavutusten korostamiseen ja saavuttamattomuuksien selittämiyseen, kuten vanhemmilla herroilla joskus on tapana.
Seminaariryhmässäni maanantai-iltapäivän sisältönä oli johdantoluento YK:n operaatioiden tuen ja logistiikan järjestelyihin. Näiden kahden käsitteen ero on siinä, että operaatioiden tukeen sisältyy logistiikka, ja sen lisäksi henkilöstöpalvelut sekä taloudenpito.
Tiistain luennot käsittelivät YK:n operaatioden poliisitoimintaa sekä humanitääristä apua. Poliisitoiminnasta luennoi kokenut tekijämies, mutta humantäärisen toiminnan tietopaketin toimitti perille asiaansa intohimoisesti suhtautunut nuorempi naishenkilö. Hänen suoraviivainen esitystapansa oli virkistävä, mutta sai vastaukseksi voimakasta kritiikkiä kollegoiltani: kokonaisvaltainen kriisinhallinta ei tarkoita sitä, että humanitäärisen avun ongelmat kiistetään tai ollaan joustamattomia. Joustamattomuus puolin tai toisin tarkoittaa "comprehensive approachin" loppua.
Tiistain seminaariosuudessa toteutimme harjoituksen, jossa tehtävänä oli perehtyä esikomennuskunnan raportiin kuvitteellisesta Caranan valtiosta ja poimia raportista operaation tuen kannalta tärkeitä tietoja. Nämä olisi sitten raportoitava seuraavana päivänä. Tehtävä oli liian helppo ja samankaltainen aikaisemmin toteutettujen harjoitusten kannalta jotta siitä olisi oppinut mitään.
Keskiviikkona luento-osuus käsitteli Kongon operaatiota, ensin sotilaallisesta näkökulmasta (eversti T.B. ja sitten humanitaarisesta (konsultti J.W.). Molemmat luennot rakentuivat valokuvien ympärille. Yhteistä esityksille oli myös se, että ne antoivat Kongon tulevaisuudesta varsin synkän kuvan. Edellisessä esityksessä se sanottiin varsin suorin sanoin ja jälkimmäisessä enemmänkin rivien välistä. Molemmissa esityksissä pitäjänä oli oman alansa kokenut asiantuntija.
Seminaarissa esiteltiin edeltävänä päivänä tehtyjä havaintoja. Opettajan tarkoituksena oli ollut koota yhteen myös skenaariosta tehdyt johtopäätökset samalla kertaa ja pitää torstai-iltapäivä vapaata, mutta tämä suunnitelma oli torjuttu opintojakson johdon taholta. Näin ollen seminaariryhmän käskettiin kokoontua vielä torstaina tekemään jotain. Pidän merkillisenä sitä, että opettajille ei anneta vapaita käsiä toteuttaa omaa seminaariaan annetuissa puitteissa. Lisäksi kurssinjohtaja ja luokanvalvojat ovat alkaneet valvoa opiskelijoiden läsnäoloa on tällä viikolla ihan uudella innolla. Pidän toimintaa lähinnä silmänpalvontana siinä mielessä, että kurssilta on jo poistunut kymmenkunta opiskelijaa ihan todistuksen ja luvan kanssa. Sotilaalliseen kulttuuriin kuuluu tietynlaisen tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen hyvässä ja pahassa.
Päivän aikana ilmoitustaululle oli ilmestynyt myös seuraavan viikon kokoonpanoluettelot. Minun nimeni löytyi kolmannen harjoitusesikunnan Mission Support -osaston työstöupseerin paikalta.
Torstain luennot käsittelivät YK-operaatioiden sotilaallista komponenttia. Luennoitsijoina toimivat joukon komentajan tehtävissä toimineet evp-upseerit kenraalimajuri W.J. ja eversti M.E. Myös nämä luennoitsijat syyllistyivät mielestäni kertomaan kokemuksistaan liian pinnallisella tasolla eivätkä syventyneet tarpeeksi taustalla oleviin rakenteisiin. Ehkä se kertoo jotain YK-operaatioiden luonteesta.
Iltapäivän seminaarissa keskusteltiin jostain operaatioiden tuen ajankohtaisista ja avoimista kysymyksistä sen aikaa kunnes ryhmä voitiin luvan kanssa vapauttaa.
Perjantain aamupäivän luennot käsittelivät YK:n sotilasoperaatioiden suunnittelua ja joukkojen tuottamista, eli komponenttien ja suorituskykyjen kokoamista eri valtioilta. Nämä eversti M.E:n ja everstiluutnantti D.L:n pitämät luennot olivat ehkä tämän opintojakson parasta antia, sillä niissä avattiin mielestäni hyvin sitä, mikä erottaa YK:n toimintakulttuurin esim. Naton suunnittelusta.
Kokonaisuutena viikkoa leimasi se, että kurssin opiskelijoiden ajatukset olivat jo muualla ja monet käyttivät kaiken liikenevän ajan seuraavaan tehtävään liittyvien asioiden järjestelyyn. Luennot oli lisäksi suunnattu liikaa siviiliopiskelijoille ja muistuttivat joissain tapauksissa enemmän matkailumainoksia kuin mitä strategisen tason opiskelijoille suunnatun luennon tulisi näyttää.

436. - 440. päivä.

Maanantaista torstaihin olin virkamatkalla Suomessa. Matkan aikana tutustuín tulevaan virkapaikkaani,  osallistuin ulkomailla palvelleiden palautetilaisuuteen sekä tapasin kurssin johtajan ja diplomityöni ohjaajia. Samalla siirsin moottoripyöräni Suomeen, jotta se on pois muuttokuormasta. Matka oli monella tapaa hyödyllinen ja vei varsinkin diplomityötäni ison askeleen eteenpäin.
Perjantaina palasin seminaarin pariin viimeiseksi päiväksi. Muut osallistujat totesivat, että en ollut menettänyt käytännössä mitään. Seminaarissa oli jatkettu konfliktinhallinnan harjoituksia mm. laulamalla, tanssimalla(!), sekä näyttelemällä kaksi muuta tilannetta, joissa oli kuvattu konflikteja perhepiirissä ja naapurien kesken. Perjantain opetukseen varatusta ajasta suurin osa käytettiin ryhmätyöhön, jossa etsittiin ratkaisuja Irakin nykytilanteeseen. Opintojaksosta annettavaan anonyymiin, tietokoneavusteiseen palautteeseen annoin melko huonot arvosanat sekä opetustavoitteiden saavuttamisesta, sisällöstä että menetelmistä. Seminaarin opetus oli sinänsä pätevää, mutta kohderyhmä oli täysin väärä - seminaari tällaisenaan olisi ollut omiaan kadeteille tai vaikkapa vähän nuoremmille siviiliopiskelijoille.

431. - 435. päivä.

Maanantain piti olla kuntosuorituspäivä eli IGF-Tag, mutta se peruttiin viime metreillä perjantaina. Kuntosuoritusten poisjäämisen takia vapautuneet tunnit annettiin seminaarien johtajien käytettäviksi. Oman seminaarini johtajan A.M:n esityksestä päätimme, että aloitamme maanantaina heti aamusta ja pyrimme sen sijaan pitämään vapaapäivän perjantaina. Monissa muissa seminaareissa päätettiin toisin ja pitäydyttiin alkuperäisessä aikataulussa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä seminaareihin oli kutsuttu monia ulkopuolisia luennoitsijoita, eikä sellaisten aikataulua voida kovin helposti muuttaa lyhyellä varoitusajalla.
Maanantain opetus oli merkillinen sekoitus keskustelua ja pohdintaa. Ensin seminaarin johtaja kertoi omista kokemuksistaan rauhanvälittäjänä Pohjois-Irlannissa, Namibiassa ja monessa muussa kriisissä. Tämän jälkeen opiskelijat saivat kertoa omista kokemuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan itse kokemissaan konflikteissa ja kriiseissä. Kokonaisuutena opetuksessa liikuttiin hyvinkin taktisella tasolla, eikä käsiteltävää asiaa sidottu mielestäni riittävästi teoriaan. Suoraan sanottuna opetus ei ollut sitä korkeaa tasoa, johon olen täällä saanut tottua. Jotain sain siitä kuitenkin irti: Luennoitsija viittasi useasti yhdeksänportaiseen eskalaation portaikkoon, jossa laskeudutaan yhä syvemmälle kriisiin. Alkupäässä on molempia hyödyttävä yhteistyö ja lopussa molempia osapuolia haittaava, likipitäen itsetuhoinen vastakkainasettelu (win-win => win-lose => lose-lose). Portaikon alkupäässä osapuolet ovat rationaalisia ja "aikuisia", mutta mitä syvemmälle konflikti eskaloituu, sitä enemmän regressio valtaa alaa (näytetään kieltä tai keskisormea, jankutetaan samaa asiaa, huudetaan tai turvaudutaan fyysiseen väkivaltaan). Konfliktinhallinnassa ja rauhanvälittämisessä keskeiset tekijät luennoitsija jakoi neljään osa-alueeseen: 1. Konfliktin historia, tavoitteet ja "säännöt": mitä on tapahtunut ja mitä on kokeiltu ilman menestystä. 2. Tunteet, estot ja tabut: mitkä ovat osapuolten herkkiä kohtia ja mihin välittämisessä ei voi tai kannata puuttua. 3. Sosiaalinen / poliittinen fantasia tai peli: miten osapuolten mielestä konflikti ratkeaisi parhaassa tai pahimmassa mahdollisessa tapauksessa ja 4. Valinta, neuvotteu ja päätös: mistä osapuolet ovat valmiita tinkimään, neuvottelemaan ja tekemään päätöksiä.
Aamupäivän lopuksi pohjustettiin lyhyesti kriisinhallinnan suunnittelupeliä, joka toteutetaan roolipelinä tiistaina ja keskiviikkona. Odotukset ryhmässä olivat korkealla, sillä pelin tulee johtamaan tällaisten opetuspelien ammattilaiset CRISP-järjestöstä Berliinistä asti. Iltapäivällä oli varattu aikaa omaehtoiselle liikunnalle.
Tiistaina roolipeli alkoi kymmeneltä, sillä aamun luokanvalvojalle varattuja tunteja ei pidetty. Suunnittelupeli alkoi lupaavasti, mutta se osoittautui päivän mittaan melkoiseksi pettymykseksi. Kokonaisuuden lässähtäminen johtui varmaankin useasta pienestä tekijästä, joiden vaikutukset kasautuivat. Pelin ohjaaja CRISP:stä oli aluksi yksin ja hänen kollegansa tuli vasta puoliltapäivin. Kollegalla oli osa pelimateriaalista mukanaan ei peliä päästy aloittamaan kunnolla ennen kuin nämä materiaalit oli luettu. Aikalaskelma petti ja oli kiireen tuntu. Kaikkiin rooleihin ei riittänyt pelaajia (11 henkilöä esitti 12 roolia) ja osa rooleista jouduttiin yhdistämään. Pelin johtaja ei ollut innostunut eikä hänen ulosantinsa ollut kovinkaan selkeää. Osallistujien motivaatio ei ollut paras mahdollinen. Kaiken tämän seurauksena ensimmäisistä neuvotteluista sekä kahdesta kokouksesta tuli jossain määrin kiusallista katsottavaa kaikille osallistujille. Oma roolini oli olla kriisin sovittelijan apulaisen roolissa ja sain tehdä muistiinpanoja fläppitaululle huopakynä sauhuten. Roolipeli kesti koko päivän ja jopa lounastaukoa lyhennettiin sen takia. Ennen jälkimmäistä päivän kahdesta kokouksesta katsottiin uutislähetys, jonka pelin johtajat laativat ja editoivat päivän aikana. Siinä ei ollut oikeastaan punaista lankaa tai mitään, mikä olisi merkittävällä tavalla tukenut viimeistä kokousta tai oppimista. Haastateltavat eivät oikeastaan jaksaneet eläytyä rooleihinsa, mikä vesitti heidän sanomaansa. Kokousten sihteerin roolissa sain tehtäväksi vielä kirjoittaa puhtaaksi kokousten pöytäkirjat, eli jäin päivän päätteeksi vielä yli tunniksi ylimääräisiin töihin.
Keskiviikkona roolipeli jatkui edeltävän päivän lyhyellä palautetilaisuudella, minkä jälkeen annettiin uusi tilannekuvaus. Tässä konflikti oli (tietenkin) yllättäen kiristynyt ja tarvitiin nopeita päätöksiä toimenpiteistä. Seurasi uusi neuvottelukierros, uutislähetys ja hätäkokous. Toimin hätäkokouksessa pääsovittelijan roolissa, sillä esimieheni roolissa toiminut opiskelijakollega joutui poistumaan muihin tehtäviin Päivän päätteeksi pidettiin liki puolitoistatuntinen palautekeskustelu roolipelistä. Kokonaisuutena roolipeli oli melko yksinkertainen ja siksi oppimisen kannalta mielestäni turha. Olemme toimineet liki vastaavissa tehtävissä, rooleissa ja tilanteissa kurssin aikana jo useammissa useamman viikon harjoituksissa, eikä parin päivän yksinkertaistetulla pelillä ollut paljoa uutta annettavaa. Lisäksi peli oli mielestäni vähän hutiloiden toteutettu.
Torstaina oli aamupäivällä ohjattua liikuntaa. Kävin pyörälenkillä, sillä monet muutkin ovat käyttäneet tunteja itsenäisiin juoksulenkkeihin, punttisalilla käyntiin yms., eikä liikunnanopettajilla tunnu olevan mitään tätä vastaan. Aina he eivät edes vaivaudu tulemaan paikalle, tai sitten vain näyttäytyvät tunnin alussa. Tällä kertaa uusi luokanvalvoja everstiluutnantti W. oli kuitenkin tullut paikalle ja ihmetellyt, miksi liikuntatunnilla on niin vähän osallistujia. Hän otti asian myöhemmin esille puhuttelussa ja totesi liikuntatuntien olevan viikko-ohjelmaan merkittyä palvelusta. Hyvä muistutus, mutta se tulee aivan liian myöhään, sillä seuraavan tunnin ohjatut liikuntatunnit ovat kurssin viimeiset (YK-harjoituksen ohjelmaan ei ole saatu mahtumaan liikuntaa).
Konfliktinhallinnan kurssi jatkui samantapaisena kuin maanantaina, eli luennoitsija puhui jotakuinkin valmistautumatta omien kokemustensa pohjalta ja vastasi opiskelijoiden kysymyksiin pitkästi, aiheesta toiseen poukkoillen ja polveillen. Hän viittasi useisiin teoriateksteihin, jotka oli asettanut opiskelijoiden käytettäviksi sisäverkkoon. Näiden tekstien lukemiseen ei kuitenkaan ilmeisesti oltu suunniteltu aikaa seminaarin läpiviennissä. Koulun sisäverkkoon on pääsy ainoastaan koulun koneilta, joten jos haluaa lukea jotain artikkelita kotona ne joutuu postittamaan itselleen (ulkoisten muistien käyttö on kielletty ja estetty). Tämäkään ei olisi auttanut, sillä tähän mennessä ei oltu annettu tiedoksi ovatko tekstit ylipäänsä sisäverkossa ja jos ovat niin missä siellä.
Opetuksessa keskusteltiin, piirrettiin väriliiduilla ja sitten keskusteltiin lisää. Välillä sentään puhuttiin jonkinlaisista teoreettisista malleista, joiden kautta konflikteja voisi lähestyä. Konfliktiin puuttuminen voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 1. akuutti, joita ovat toimenpiteet, 2. parantava eli kuratiivinen, joita ovat asenteet ja arvot, ja 3. ennaltaehkäisevä eli preventiivinen, joita ovat konteksti ja olosuhteet. Konflikteja voidaan purkaa seitsemänportaisella menetelmällä, jossa 1. konfliktin osapuolet kuvaavat konfliktia, 2. välittäjä tai välittäjät kertaavat osapuolten kannat omin sanoin, 3. välittäjä saa esittää kysymyksiä, 4. välittäjä asettuu osapuolten asemaan ja kertoo miten toimisi, 5. konfliktin osapuolet arvioivat välittäjien ratkaisuehdotuksia, 6. reflektoidaan yhdessä keskustelun sisältöä, 7. reflektoidaan yhdessä keskustelun menetelmiä.
 Toinen tapa on kuvata tilanne, osapuolet, ketä kaikkia konflikti koskee tai ketkä siitä kärsivät tai hyötyvät, mitkä näiden asemat tai intressit ovat, mitä odotuksia tai vaatimuksia osapuolilla on, mitä arvoja tai normeja näiden takana on, mikä on konfliktin historia, ja mitkä muut tahot ovat siihen osallisia. Näillä menetelmillä voidaan saada konfliktista enemmän tietoa ja jäsennellä sitä.
Perjantai alkoi todistusten jaolla ja jäähyväisillä kolmelle kurssilta poistuvalle opiskelijalle. Meille muille kurssi jatkuu vielä neljä viikkoa. Samalla onniteltiin espanjalaista opiskelijatoveria ylennyksestä everstiluutnantiksi. Virolainen kollega oli myös ylennetty kesätauon aikana, mutta hänestä ei ollut tullut koululle virallista ilmoitusta, joten asia jäi huomaamatta.
Seminaarissa toteutettiin uusi harjoitus. Kyseessä oli roolipeli perheriidan sovittelusta. Tilanteen kuvaamisen ja lyhyen perehdytyksen jälkeen ryhmä jakaantui perhetttä esittäviin roolipelaajiin ja välittäjiin. Molemmilla oli n. puoli tuntia aikaa valmistautua rooleihinsa ja tehtäviinsä. Tämän jälkeen kokoonnuttiin perheneuvojan vastaanotolle ja konfliktia alettiin purkamaan. Harjoituksen aikana mietin useampaan otteeseen miten tämä seminaari hyödyttää minua tulevissa työtehtävissäni. Ehkä siitä jää takaraivoon jotain käytännön vinkkejä siihen, miten henkilöitä kannattaa puhutella tai miten neuvottelutilanteen voi rakentaa.
Kokonaisuutena viikko oli ehkäpä yksi koko kurssin hyödyttömimmistä, sillä valitsemani seminaari osoittautui kehnommanpuoleiseksi sekä sisällöltään että opetustavaltaan.

427. - 431. päivä.

Kesätauon jälkeen mentiin suoraan asiaan. Loppukurssi käsittää kaksi opintojaksoa. Näistä ensimmäinen on kriisit ja kriisistrategiat, joka kestää kolme viikkoa, ja jälkimmäinen on kaksi viikkoa kestävä YK-opintojakso ja -harjoitus. Kurssin viimeinen viikko on varattu järjestelyjä varten. Kurssia on siis kesätauon jälkeen jäljellä kuusi viikkoa. Olen sitä mieltä että tämä aika olisi helpostikin voitu säästää rytmittämällä kurssi järkevämmin. Nyt näin ei kuitenkaan ole ja siihen on sopeuduttava.
Maanantaiaamuna opintojakson kriisit ja kriisistrategiat avausluennon piti tohtori S.J. Koko aamupäivän kestävä luento käsitteli kriisin käsitettä ja kriisistrategioita (mm. konfliktien ehkäisemistä, jälkihoitoa, velvollisuudesta suojella eli responsibility to protect eli R2P) yleisellä tasolla. Johdantoluennon jälkeen kurssi jakautuu seminaariryhmiin, jossa käsitellään aihetta eri näkökulmista. Kriisin määritelmiä on erilaisia, mutta niille keskeinen yhteinen piirre on muutos ja epätietoisuus tulevasta. Sotilaallisesta näkökulmasta kriisit liittyvät läheisesti konflikteihin. Nämä taas voidaan jakaa intensiteettinsä mukaan viiteen eri asteeseen: kiista, väkivallaton konflikti (uhkaus), väkivaltainen konflikti, rajoitettu sota ja sota. Toisen näkökulman mukaan kyse on siitä, pidetäänkö tietyssä tilanteessa yhteistyötä vai kilpailua parempana vaihtoehtona. Aste-eroja tässä arvioinnissa voidaan tarkastella eskalaationa. Erityiskymyksenä tarkasteltiin väkivallalla uhkaamista: uhkaamisen on oltava uskottavaa ja uskottavuuden säilyttäminen vaatii väkivallan käyttöä ajoittain. Siksi uhkaaminen on riskialtis malli.
Seuraavaksi luennoitsija siirtyi käsittelemään kriisien, konfliktien ja väkivallan ehkäisemistä. Mielenkiintoinen kysymys on tulisiko näitä ylipäänsä pyrkiä ehkäisemään vai ovatko ne peräti hyödyllisiä ja luonnollinen osa ihmisten välistä kanssakäymistä? Kriisien ja konfliktien ennaltaehkäisyssä tulsi tarkastella neljää eri ulottuvuutta: rakenteita ja kulttuuria, toimijoita ja prosesseja, asevoimia sekä erityisiä kohteita. Ennaltaehkäisyllä on paljon hyviä vaikutuksia, mutta puuttumiskynnyksen ja -ajankohdan määrittely on vaikeaa: missä kohden tulisi puuttua kehittyvään konfliktiin ja millä keinoin? Eräs opiskelijatoverini kommentoi, kuinka kriisin käsite on muuttunut valtavasti esim. kylmän sodan ajoista ja jo tämän luennon aikana. Tähän luennoitsija reagoi innostuneesti ja teorisoi, että Euroopassa vallinnut järjestys ei palvellutkaan rauhaa, vaan valtaa, ja että Ukrainan sota - riippumatta siitä että se soti kansainvälisiä sopimuksia vastaan - rikkoi tämän järjestyksen. Vastakkainasettelun asemesta Venäjän kanssa tulisi siis tehdä yhteistyötä. Luennoitsija saattaa olla konfliktintuntemuksen asiantuntija, mutta venäläistä ajattelua hän ei selvästikään tunne.
Saksassa on kattava infrastruktuuri ja järjestökenttä rauhan ylläpitämiseksi ja konfliktien ratkaisemiseksi (järjestöjä ovat mm. ZIF ZFD, FriEnt, zivik). KUitenkin rauhan viimeinen lukko eli Bundeswehr on melko pieni ja ruosteessa, kuten olemme saaneet viime aikoina tiedotusvälineistä lukea.
Seuraavaksi siirryttiin käsittelemään konfliktien jälkihoitoa kriisistrategiana. Keinovalikoimaan kuuluu esim. sovittelu, menneisyyden käsittely, totuuskomissiot, oikeusistuimet, poliittinen uudelleenjärjestely. Kansallisvaltio on rakenne, jonka voittokulku maailmassa alkoi Westfalenin rauhasta. Se on kestänyt valistuksen ja monet muut kriitiset tarkastelut, mutta sen leviäminen maailman joka kolkkaan on kolonialismin tulosta. Kansallisvaltion menestyksekäs ylläpito edellyttää kuitenkin tiettyä sivistystasoa, esim. yleistä lukutaitoa, eikä se hallintomallina välttämättä sopi kaikkiin maailman kriisipesäkkeisiin, demokratiasta puhumattakaan. Vaihtoehtoisten poliittisten rakenteiden hyväksyminen edellyttäisi kuitenkin valmiutta hyväksyä tietty määrä poliittista väkivaltaa, ja tähän länsimaiset yhteiskunnat harvoin ovat valmiita.
Siviirauhanvälittäjien perussääntöjä ovat: Respect conflict ownership, Do no harm, Be modest, ja Make yourself superfluous. Nämä vaikuttaisivat olevan jotakuinkin sopivia myös sotilaille, esim. YK-kriisinhallintaoperaatioissa.
Johdantoluennon perusteella vaikuttaisi siltä, että tämä opintojakso jatkaa koko kurssin jatkunutta linjaa, jossa saksalaisista yleisesikuntaupseereista koulutetaan turvallisuuspolittisen ja strategisen tason asiantuntijoita. Ero suomalaiseen YE-koulutukseen on siinä, että Suomessa koulutus on voimakkaamminin sidottu asevoimien käyttöön ja upseereista koulutetaan sotilaallisten keinojen ja välineiden suunnittelijoita.
Tiistai oli matkapäivä Bundessprachenamtille Hürthiin, jossa minun ja brittiläisen kollegan oli määrä osallistua saksan kielikokeeseen. Tämän Nato-standardin mukaisen kielikokeen järjestäminen kansainvälisille opiskelijoille oli pitkän ja vaikean hallinnollisen väännön tulos, mutta lopulta se saatiin aikaiseksi. Sikäli oli yllättävää, että lopulta vain kaksi kahdeksastatoista kansainvälisestä opiskelijasta oli halukas tai kykenevä osallistumaan kielikokeeseen. Itse pidän koetta lähinnä oppimistapahtumana, sillä Suomi ei ole Naton jäsen eikä Puolustusvoimissa ole toistaiseksi vaadittu Nato-yhteensopivia osoituksia kielitaidosta (tämä on tosin muuttumassa ja kadetit suorittavat SLP:n englannissa). Ei saksan SLP:stä kuitenkaan varmasti mitään haittaa ole jos jossain vaiheessa päätän pyrkiä kansainvälisen esikuntaan palvelemaan.Junamatka Hürthiin kesti liittymämatkoineen yli viisi tuntia.
Keskiviikko oli rankka kielikoepäivä. Koesuoritukset alkoivat heti kahdeksalta luetun ymmärtämisen kokeella, joka kesti tunnin. Koe oli paljon vaikeampi kuin odotin ja jouduin keskittymään tarkasti. Puolen tunnin tauon jälkeen seurasi tunnin kestänyt kuullun ymmärtämisen koe. Tämä osuus oli puolestaan ehkä vähän helpompi kuin odotin. Tauon jälkeen jatkettiin kirjoittamisen kokeella. Tiesin tämän olevan heikko lajini, mutta sain kuitenkin 60 minuutissa laitettua paperille jotain tyydyttävää. Lounastauolla ehdin käymään tervetimässä sotilastulkkiosaston osastopäälliköä. Viimeisenä osasuorituksena oli suullinen ilmaisu. Pakasta sai nostaa kaksi aihetta sattumanvaraisesti, joista piti valita toinen. Puhe-esityksen valmisteluun oli varattu 20 minuuttia, minkä jälkeen piti puhua n. 5 minuutin ajan ja keskustella n. toiset 5 minuuttia. Saimme tulokset n. tunnin odottelun jälkeen ja ilokseni sain SLP:ksi 4442. Tämä tarkoittaa, että Standardised Language Profile saksan kielessä on parhaalla tasolla kaikissa muissa ulottuvuuksissa paitsi kirjoittamisessa. Ei voi kuin olla tyytyväinen. Brittiläinen kollegani jäi tekstin ymmärtämisessä yhtä tasoa alemmaksi. Ehdimme paluumatkalle suunniteltua aikaisempaan junaan ja tulin kotiin juuri ennen iltayhdeksää.
Torstaina oli aamupäivällä liikuntaa. En viitsinyt osallistua lentopallopeliin vaan menin kuntosalille, kuten muutama muukin. Liikunnan jälkeen luentosarja kriisistrategioista jatkui kolmessa eri luokassa samaan tapaan kuin se oli edennyt tiistaina ja keskiviikkona. Harmittaa, että nämä luennot jäivät minulta väliin, sillä ne olivat kuulemma olleet varsin mielenkiintoisia. Valitsin kolmesta vaihtoehdosta luennon, joka kertoi DDR:n historiasta. Luennoitsijana toimi koulun historianopettajan sijainen tohtori D.B. Hän aloitti pahoittelemalla, että luentosarjan teemana on kriisit ja kriisistrategiat, sillä DDR:n historiankirjoitusta leimaa liika negatiivisuus. DDR:n historiasta puhuttaessa korostuu sen pimeät puolet kuten muuri, turvallisuuskoneiston rikokset sekä rajalla kuolleet. Luennoitsijan mukaan Saksan nuorison tiedot DDR:stä ovat hyvin heikot verrattuna siihen, mitä heille opetetaan kansallissosialistisesta Saksasta. Tavallisesta elämästä DDR:ssä (eikä liiemmin kolmannessa valtakunnassa) ei kerrota. DDR:ssä oli mahdollista poliittista uskollisuutta vastaan työskennellä, asua ja elää perhe-elämää varsin turvallisesti ja tasa-arvoisesti, jopa suuremmassa määrin kuin lännessä. Luentosarjan teemana on kuitenkin kriisit, joten tälläkin luennolla keskitytään valitettavasti DDR:n kielteisiin ilmiöihin.
Itä-Saksan ensimmäinen suuri kriisi oli kansannousu 1953. Siihen johtaneista syistä tärkeimmät olivat taloudellisia, erityisesti ruokahuollossa oli suuria ongelmia. Samaan aikaan DDR:n kansalaiset saattoivat seurata, kuinka Länsi-Saksan talousihme alkoi vaikuttaa naapurissa juuri samaan aikaan. Samaan aikaan ajoittuu myös DDR:n siirtyminen yhä voimakkaammin diktatuuriin (tai autoritääriseen hallintoon, tästä luonnehdinnasta ei olla päästy yksimielisyyteen). Kansalaiset, erityisesti nuoriso, käyttivät erilaisia univormuja, jopa enemmän kuin kansallissosialismin aikana. Tyytymättömyyden ilmaisut alkoivat vuotta ennen kansannousua. Hallitus yritti korjata tilannetta tekemällä uudistuksia. Suurista uudistuksista ilmoitettiin vielä kolme päivää ennen väkivaltaisuuksia, mutta siinä vaiheessa kansa oli jo menettänyt kaiken luottamuksen hallitukseen. Varsinaiset väkivaltaisuudet alkoivat kesäkuun 17. päivänä 1953 ja jatkuivat n. kuukauden. Vastarinta tukahdutettiin Neuvostoliiton tuella. Kuolleita kansannousussa oli eri lähteiden mukaan joitain kymmeniä tai satoja. Kansannousu tuli läntisille tiedusteluorganisaatioille yllätyksenä ei ole olemassa todisteita siitä, että lännellä olisi ollut osuutta kansannousuun organisoimiseen tai yllyttämiseen. Kyseessä oli mitä ilmeisemmin hallinnon aiheuttamista ongelmista johtunut kansan spontaani vastarinta.
Seuraavalla luennolla siirryttiin käsittelemään muurin rakentamiseen johtanutta kriisiä. Siihen johtaneessa kehityksessä tärkein tekijä oli kasvanut muuttoliike ja erityisesti koulutettujen nuorten, pääasiassa miesten, pako DDR:stä. Lopulta pako oli niin voimakasta, että valtiota uhkasi työvoimpuola ja pako piti pysäyttää. Muuri ei ollut helppo projekti toteuttaa ideologisesti eikä konkreettisesti. Näistä vuoden 1961 tapahtumista alkoi oikeastaan se aikakausi, josta DDR tuli tunnetuksi, eli suljettuna ja jossain määrin pysähtyneenä yhteiskuntana. Luennoitsija korosti kuitenkin mielestäni virkistävällä tavalla sitä, kuinka elämää DDR:ssä on mahdollista tarkastella myös normaalina ja Länsi-Saksan järjestelmää poikkeuksellisena. Lounaan jälkeen siirryttiin käsittelemään muurin kaatumiseen johtanutta kriisiä. Tässä eräänä merkittävimpänä vaikuttimena mainittiin televisio, josta Itä-Saksan asukkaat pääsivät näkemään millaista rajan toisella puolella on. Toisaalta Itä-Saksassa eräät perhe-edut olivat tuntuvasti parempia kuin Liittotasavallassa.
Aihetta käsiteltiin monelta kannalta: Länsi-Saksan reaktioiden, koulutusjärjestelmän muutosten, musiikin ja taide-elämän, jne. Jossain kohtaa minulle tuli mieleen miten aiheen tarkastelu enää liittyy kriisistrategioihin. Opiskelijatovereista moni tälle luennolle tulleista oli kotoisin uudista liittovaltioista ja heillä oli lapsuudestaan omakohtaista kokemusta Itä-Saksan olosuhteista. Näin ollen luentoa värittivät monet henkilökohtaiset kokemukset ja esimerkit siitä, mitä muurin kaatumisesta seurannut kriisi oli merkinnyt ihmisille. Tapahtumasta on n. 29 vuotta, joten se on varhaisessa keski-iässä olevilla vielä hyvinkin ns. iholla.
Perjantaina kriisistrategioita käsittelevä luentosarja oli ohitse, ja kurssi jakautui viiteen seminaariryhmään. Ryhmiä piti olla alun perin kuusi, mutta yksi jouduttiin perumaan. Itse päädyin ryhmään, jossa käsitellään konfliktinhallintaa yhteiskuntatieteiden näkökulmasta ja menetelmin. Seminaariryhmäni johtajana toimii tohtori A.M., joka on toiminut rauhanneuvottelijana eri puolilla maailmaa. Hän kertoi, että seminaari tulee sisältämään paitsi teoriaa myös paljon käytännön harjoituksia, mm. neuro-lingvististä ohjelmointia, joista on hyötyä neuvottelutilanteissa. Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta.
Perjantaiaamupäivän päätteeksi koululla oli korkeimman tason vierailu, kun Naton Napolin esikunnan komentaja amiraali J.G.F III. Hänen esityksensä oli erittäin informatiivinen ja viihdyttävä, kuten amerikkalaisilla on tapana. Erityisesti panin merkille hänen tapansa liittää melkein jokaisen asian yhteyteen pieni tarina. Tämä venytti esityksen pitkäksi, mutta toisaalta sai sen jäämään paremmin mieleen. Olen lukenut jostain tästä ns. narratiivisesta johtamisesta, että parhaat johtajat ovat usein samalla hyviä tarinankertojia.
Kokonaisuutena viikon luentosarja olisi varmasti ollut hyvinkin antoisa, mutta olin siltä poissa kaksi päivää kielikokeen takia. Toisaalta sekään ei ollut ollenkaan turha reissu, sillä kokeet ovat usein parhaita oppimistilaisuuksia.

279. - 282. päivä

Viimeisellä viikolla ennen joulutaukoa jatkui johtamista käsittelevä opintojakso.  Maanantain aloitti luento Bundeswehrin uudesta perinnekäskystä (Traditionserlass),  jossa linjataan mitkä perinteet eivät ole Bundeswehrissä sopivia. Näihin kuuluvat mm. kaikki kolmatta valtakuntaa eli Wehrmachtia sekä DDR:ää eli Volksarmeeta koskevat perinteet, pois lukien tietenkin vastarintaa tehneet sotilaat. FüAkBw:n historian opettajat eversti W.S. ja professori L.d.L kävivät läpi ja kommentoivat perinnekäskyn sisältöä. Tämän jälkeen opiskelijatoverit kommentoivat sitä varsin kriittisesti. Kritiikin pääkohtia olivat mm. että Bundeswehrissä perinteissä keskitytään nippeleihin ja yksityiskohtiin, kun perinteissä aina keskiössä ovat suuret linjat, kuten kansakunta ja sota. Lisäksi historioitsijat ylitulkitsevat perinteitä ja pohdiskelevat ne pilalle. Perinteiden omistajuus pitäisi siirtää pois poliitikoilta ja historijoitsijoilta takaisin sotilaille. Taistelutapahtumien tulkiseminen takautuvasti ja nykykontekstiin sitoen ei ole tieteellistä eikä ainakaan palvele perinteitä. Historiorian opettajat joutuivat selkeästi puolustuskannalle, mutta he hoitivat kurssin joukosta kuullun voimakkaankin kritiikin hymysuin keskustellen. Arvioni mukaan kurssin keskuudessa tiedostetaan laajalti, että Bundeswehrin perinneymmärryksessä on jotain pielessä, ja että sille ei nykyisessä poliittisessa ja asenneilmapiirissä oikeastaan voida tehdä mitään. Jos ylin poliittinen johto ei kanna vastuutaan sotilasita ja pidä näiden puolta mitä sotilasperinteisiin tulee, miten sotilaatkaan voisivat sen tehdä?
Johdantoluennon jälkeen kurssi jaettiin kolmeen osaan luokittain ja keskustelua perinteistä jatkettiin luokissa. Minun ryhmääni vetivät johdantoluennon pitäneet henkilöt. Tämä keskustelu ei tuonut mitään uutta tai muistiinpanemisen arvoista.
Lounaan jälkeen kurssitoverini C.M. piti tietoiskun tulevilla kursseilla toteutettavista muutoksista. Siinä missä tänä vuonna (2017) alkanut kurssi on jo jonkin verran erilainen kuin oma kurssini (2016), on kurssien vuodesta 2018 alkaen tarkoitus olla rakenteeltaan täysin uudistuneita. Suunnittelu aloitettiin periaatteessa puhtaalta pöydältä puolustusministerin asettamien vaatimusten pohjalta. Käytännössä reunaehdot olivat tietenkin olemassa. Majuri M. esitteli eri toimintavaihtoehtoja ja runkosuunnitelmia uudelle kurssille, mutta vältti ottamatta kantaa minkään vaihtoehdon puolesta. Päätöksiä on kuulemma odotettavissa helmikuussa 2018.
Tämän jälkeen toinen opiskelijatoveri, komentaja J.D. esitteli ns. opintovaiheen (Studienphase) läpivientisuunnitelman. Tämä on kolmeen erilliseen vaiheeseen jakautunut opintojakso, jossa kurssin on määrä ajatuspajan tapaan tuottaa uusia ideoita ja näkemyksiä annetuista aiheita. Kurssi jaetaan neljään moduuliin sekä tukiorganisaatioon. Kaikki vaiheet toteutetaan ennen kesätaukoa helmi - kesäkuun aikana.
Iltapäivän luennon piti Bundesligan erotuomari M.F. Luennon aiheena oli päätöksenteko stressitilanteissa. Luennoitsija kertoi valmistautumisestaan peliin, pelin aikaisesta strategiasta ja päätöksistä sekä pelin jälkeisistä toimenpiteistä. Lisäksi hän kertoi erotuomarin teknisistä apuvälineistä. Erotuomari opettelee ennen peliä kaikkien pelaajien, myös vaihtopelaajien nimet jotta hän voi puhutella näitä etunimellä. Myös häntä saa sinutella. Yhteinen kieli huippupeleissä on englanti. Erotuomari pyrkii tunnistamaan avainpelaajat ja saamaan nämä puolelleen nopeasti pelin
alussa. Avainpelaajia ovat joukkueen epäviralliset auktoriteetit ja pelinrakentajat. Pelin aikana on pysyttävä päätöksissä ja tarvittaessa suljettava korvat pelaajien selityksiltä. Virheitä sattuu aina ja joka pelissä. Pelien jälkeen ne virheet joihin on selvä syy voi myöntää tiedotusvälineillä. Virheitä joihin ei ole selvää syytä tai ns. omia mokia hän ei pui julkisuudessa, sillä tuomarin julkisuuskuva on hänelle tärkeä työkalu ja pääomaa. Hän näkee oman roolinsa pelin johtajana tai järjestelijänä (Manager): silloin kun kukaan ei kiinnitä tuomariin huomiota pelin aikana tai muista tätä pelin jälkeen on tuomari onnistunut tehtävässään hyvin. Teknisistä apuvälineistä (radiolippu, vapaapotkuspray, radiokuulokkeet ja videotarkistus) radiokuulokkeet ovat tärkein. Tuomariverkossa kaikki viisi tuomaria (päätuomari, linjatuomarit, avustaja sekä videotuomari) voivat keskustella keskenään. Päätökset tekee kuitenkin aina päätuomari. Luureissa käytettävä komentokieli on vakioitua, jotta päätöksenteko on nopeaa. Esimerkki: jos linjatuomari näkee virheen, josta hänen mielestään on annettava punainen kortti hän sanoo "faul, faul, faul, rot, rot, rot". Kaikki komennot sanotaan kolme kertaa jotta ne tulevat selväksi stadionin metelissä. Jos erotuomaritiimin jäsen
on samaa mieltä hän voi puoltaa päätöstä. Jos hänellä ei ole havaintoa tai hän pysyy neutraalina hän on hiljaa. Ristiriitaisia havaintoja ei ilmoiteta. Oli antoisaa saada kuulla sisäpiiritietoja huippujalkapallosta ja erilainen näkökulma johtamiseen.
Tiistai alkoi englanninopetuksella, joka oli yhtä leppoisaa jutustelua ja televisiosarjan katsomista kuin aina ennenkin. Päivän luennon piti entinen merivoimien komentaja vara-amiraali B. Hänen esitelmänsä aiheena oli sisäisen johtamisen nykytila. Ironisesti kyllä hän piti esitelmänsä suoraan paperista lukien eikä ottanut kuulijoihin juuri minkäänlaista kontaktia. Sisällöltään esitelmä oli tunteisiin vetoavaa ajatustenvirtaa ilman punaista lankaa. Se sisälsi kymmenittäin kysymyksiä, mutta mahdolliset linjaukset ja ehdotukset ratkaisuiksi menivät ainakin minulta ohi. Tunnelman kohottamiseksi puhe olisi saattanut olla omiaan, jos esitytapa olisi ollut vetoavampi. Nyt tunnin yhtäjaksoisesta puheesta ei jäänyt juuri mitään mieleen. Lopussa hän painotti hengen ja hengen luomisen merkitystä sekä varoitti liiasta joustamattomuudesta ja byrokratiasta. Amiraali kehotti kuulijoita rohkeasti laittamaan itsensä likoon ja elämään sisäistä johtajuutta esikuvana muille.
Iltapäivän opetuskeskustelun sisäisen johtamisen nykytilasta johti koulun oma johtamisen opettaja everstiluutnantti P. Hän piti n. kolmen vartin alustuksen siitä, kuinka Bundeswehrin virallinen itsekäsitys (Selbstverständnis) eli eräänlainen suppea versio arvoista, visiosta ja missiosta on syntynyt. Hän tiesi kertoa, että ne muodostuivat ikään kuin sattumalta, Bundeswehrin julkisuuskuvaa parantamaan keskittyneen työryhmän sivutuotteena. Alustuksen jälkeen työryhmän tarkoituksena oli pyrkiä luovalla tavalla parantamaan sisäisen johtamisen konseptia mm. antamalla sille uusia määritelmiä ja merkityksiä.
Iltapäivän päätteeksi koulun johtotroikan kolmas pyörä, eli strategia- ja hallintojohtaja (Direktör Strategie und Fakultäten) eversti B.N., piti pakollisen keskustelutilaisuuden D- ja C-luokkien kanssa. Keskustelu yllätti myönteisesti ja everstillä oli varsin hyviä ideoita koulun kehittämiseksi ja sen profiilin nostamiseksi. Vaikuttaisi siltä, että FüAkBw:tä halutaan kehittää asiantuntevampaan ja akateemisempaan ja avoimempaan suuntaan. En voi välttyä siltä, että FüAkBw:ssä käynnistynyt muutosprosessi rinnastuu mielessäni Maanpuolustuskorkeakoulun n. kaksi vuosikymmentä sitten alkaneeseen ja nyttemmin jo loppuun saatettuun muutokseen Kadettikoulusta (ja Sotakorkeakoulusta) virallisesti tunnustetuksi yliopistoksi.
Keskiviikko alkoi historianopetuksella, jota ei pitänytkään tuttuun tapaan eversti W.S., vaan tämän sijaisena toimiva esiupseerikurssin (Basislehrgang Stabsoffiziere, BLS) historianopettaja. Hän esittäytyi, mutta nimi meni minulta ohi. Hän oli lyhyellä varoitusajalla päättänyt puhua antisemitismistä. Luennoitsija kävi läpi antisemitismin historian, taustat, syyt ja seuraukset Saksassa, Euroopassa ja koko maailmassa. Hän on tutkinut aihetta laajasti jo kahdenkymmenen vuoden ajan, joten hänellä oli paljon sanottavaa antisemitismistä eri näkökulmista: uskontotiede, sosiologia, biologia, eugeniikka, taloustiede, valtio-oppi, pedagogiikka, tiedotusoppi. Ihme kyllä hän onnistui aivan luentonsa loppupuolella säilyttämään melko objektiivisen ja tieteellisen sävyn. Todelliset karvansa hän paljasti vasta kun puheeksi tuli nykyinen antisemitismi Saksassa, jota harjoittavat pääasiassa muslimit. Silloinkin hän kuitenkin toi korrektisti ilmi mikä hänen oma kantansa aiheeseen on ja kehotti kuulijoita vapaasti olemaan eri mieltä.
Päivän ensimmäinen luennoitsija on avaruus-, ilmailu- ja navigaatiotekniikan alan perheyrityksen OHB (Otto Hydraulik Bremen) chief compliance officer M. S. Aluksi hän esitteli ja kehui yrityksen toimintaa. Yrityksen liikevaihto on n. 750 miljoonaa euroa. Yksi Ariane 2-rakettilaukaisu kuluttaa 540 tonnia hydratsiinia, eli kyseessä ei ole mikään ympäristöteko. Bundeswehrillä on 5 tutkavalvontasatelliitta (SAR-Lupe) ja lisäksi on tulossa 3 tutkavalvontasatelliitta SARah.
Käsitteellä "compliance" ymmärretään niitä organisaation hallinnollisia keinoja, jolla varmistetaan että organisaation työntekijät toimivat säännösten mukaisesti. Toisin sanoen käsite kattaa turvallisuustoiminnan, riskienhallinnan sekä oikeudelliset näkökulmat, ml. yrityksen sisäiset sanktiot. Compliance on muotitermi, jonka yleistyminen on johtanut siihen, että yrityksiin perustetaan kovalla kiireellä compliance-osastoja, eli sisäisen valvonnan yksikköjä. Termin alle luetaan myös mm. ympäristösuojelu sekä eettiset ja moraaliset kysymykset. Compliance officer voi olla myös oikeudellisesti ja henkilökohtaisesti vastuussa, mikäli yritys syyllistyy rikokseen tai jokin sen toimi riitautetaan.
Seuraavan luennon piti prikaatikenraali T., joka palvelee puolustusministeriön Compliance Management Beauftragterina eli vastuuhenkilönä. Myös Bundeswehriin on perustettu Compliance-organisaatio. Prikaatikenraali myönsi kuitenkin avoimesti, että kyseessä ei ole mitään uutta, vaan pikemminkin pyrkimys järjestellä uudelleen sisäisen valvonnan toimintoja ja koota ne yhden sateenvarjon alle. Merkillepantavaa on myös, että luennoitsijan mukaan compliance-organisaatiolla on vahva poliittinen ulottuvuus. Hän kertoi, että rikkomusten vakavuutta arviodaan sen mukaan kuinka suuri haitta niistä on puolustusministerille. Asiasta vierustoveriltani kysyessäni tämä kertoi, että organisaatio ei ole lainkaan Bundeswehriä varten, vaan sen on poliittisen maineenhallinnan työkalu. Vastaus saattoi olla hieman kärjistävä, mutta siinä on oman arvioni mukaan silti oltava jotain perää. Toivottavasti compliance ei saavuta Puolustusvoimia vielä pitkään aikaan, ainakaan tässä muodossa.
Iltapäivän lopuksi muutettiin takaisin kurssin alussa jaettuihin luokkakokoonpanoihin, josta oli puolustushaarajakson ajaksi siirrytty puolustushaarajaon mukaisiin luokkin. Lisäksi luokanvalvoja everstiluutnantti C.K. piti katsauksen tuleviin opintojaksoihin kurssin loppuun asti sekä erityistarkastelun tammikuiseen Berliinin vierailuun, johon kohdistuu suuria odtuksia.
Torstaiaamun ohjelmassa oli liikuntaa ja ohjelmassa oli uintia. Uinninopettajan johdolla suoritettiin ns. military program, joka sisälsi erilaisia harjoituksia yksin ja pareittain maastopuku päällä. Treeni oli varsin rankka eikä mitenkään erityisen mukava. Aamupäivän jälkimmäisellä puoliskolla esiteltiin johtamisen oppimisen projekti (Projekt Führen lernen). Esittelyn ja sitä seuranneen opintojakson yhteenvedon piti everstiluutnantti P. Esityksensä aluksi hän palasi Bundeswehrin yhteiseen johtamiskäsitykseen,  johon pitäisi sisältyä sekä siviilien johtamiskäsitys ja sotilaiden johtamiskäsitys. Tämä kuulostaa suomalaisen korviin todella omituiselta, mutta Bundeswehrissä tehdään oikeasti ero siviilien johtamisella ja sotilaiden johtamisella. Puolustusvoimissa siviili- ja sotilasjohtamisen eroja lähestytään toisesta näkökulmasta, nimittäin johtamisen nelikentän kautta (management, leadership, kulttuuri, organisaatio). Itse asiassa Puolustusvoimissa ei siis tehdä eroa johtamiskäsityksessä siviilien ja sotilaiden kohdalla. Seuraavana aiheena oli projekti Führen Lernen. Projekti jatkuu jo neljättä vuotta ja sen aloitti eversti N. palvellessaan operaatioesikunnassa. Projektissa nuoria ja sotilas- ja siviilijohtajia saatetaan yhteen erilaisiin seminaareihin ja työpajoihin oppimaan toisiltaan. Projektin johtoajatuksena on koota verkkopohjainen tietopankki erilaisista johtamisen teemoista (www.fuehren.digital). Tänä vuonna projektiryhmään kuului 8 nuorta upseeria ja 8 nuorta yriysjohtajaa (tai keskijohdon edustajaa). Ajatus on mielenkiintoinen, sillä se lisää väistämättä ymmärrystä sotilasorganisaatiosta yritysmaailmassa, vähän niin kuin typistetty versio maanpuolustuskurssista. Viime vuoden työryhmän tuotoksena oli neljän sivun mittainen "opaskirja" johtajana kehittymisestä.
Aamupäivän lopuksi eversti N. veti yhteen opintojakson keskeisen sisällön ja sanoi rohkaisevia sanoja johtajuudesta ja yleiseskuntaupseerien roolista johtajina, sekä tietenkin hyvän joulun toivotukset. Samalla linjalla jatkoi kurssinjohtaja, eversti H.W. Iltapäivä oli omatoimista opiskelua, mikä käytännössä tarkoitti sitä, että useimmat lähtivät kotimatkalle.
Perjantai oli työajan tasausvapaata edeltävällä viikolla kertyneistä ylityötunneista. Kokonaisuutena viikko oli leppoisa, mutta ei tuonut merkittävää uutta oppia. Opintojaksolla kokonaisuutena opin kuitenkin paljon Bundeswehrin johtajuuskonseptista käytännössä, ja siitä kuinka saksalaiset upseerit sen ymmärtävät. Samalla voin todeta, että vaikka saksalaisessa ja suomalaisessa johtamiskäsityksessä on isoja eroja, ollaan johtamisen teoriapuolen opetuksessa Puolustusvoimissa ehkä piirun verran edistyneempiä. Kyse voi toisaalta kuitenkin olla vain siitä, että ymmärrän suomenkielistä johtamisen teoriaa paremmin.

231.-233. päivä

Maanantai oli ns. Brückentag, eli kahden pyhäpäivän välille jäävä yksittäinen arkipäivä. Nämä ovat Saksassa monilla työpaikolla päivä, joina käytetään työaikapankkiin kertyneitä tunteja tai yksittäisiä vapaapäiviä. Koululla ei ollut järjestettyä opetusta, vaan päivä oli varattu omatoimiseen opiskeluun. Minä viimeistelin opinnäytetyöni käännettävään kuntoon.
Tiistai oli kansallinen vapaapäivä, eli Saksan jälleenyhdistymisen päivä (Tag der Deutschen Einheit).
Keskiviikkona aloitettiin liikunnalla. Yhteiset opinnot ovat nyt toisena opintovuonna siirtyneet aamupäivän ensimmäisille tunneille iltapäivän ensimmäisten tuntien asemesta. Liikunnassa oli jälleen pallopelejä, joko koripalloa tai lentopalloa isolla, pehmeällä pallolla. Paikalla oli kaksi liikunnanopettajaa, mutta nämä eivät ilmeisesti viitsi tehdä mitään ohjattua lämmittelyä, vaan lähettävät 35-vuotiaat amatöörit suoraan lentopallon ja koripallon pariin. Loukkaantumisriski on huomattava. Liikunnanopettajat eivät myöskään enää ilmeisesti viitsi tehdä liikunnan runkosuunnitelmia, vaan ohjatun liikunnan laji selviää vasta tunnin alkaessa. Näin ollen liikuntatunnille pitäisi periaattessa tuoda mukana sekä ulko- ja sisäliikuntavälineet ja uimavälineet. Käytännössä ohjelmaksi on vakiintunut sisäliikunta. Liikunnan jälkeisen tauon aikana lähetin valmiin opinnäytetyöni käännettäväksi koulun kielipalvelualalle. Saksankielisen työn palauttamisen määräaika on tammikuun 2018 lopussa.
Varsinainen opetus tällä viikolla on Power Projection -seminaarin toinen viikko ja ryhmätyö, jonka liki kolmekymmentäsivuinen harjoitusskenaario oli annettu luettavaksi pitkän viikonlopun yli. Skenaario käsitteli Yhdysvaltojen lentotulkialusosaston sekä amfibio-osaston sekä vihreän valtion kiistaa Hormuzin salmessa. Skenaariossa tarkasteltiin pelkästään merivoimien operaatiota. Vihreän valtion merivoimat oli rakennettu Iranin asevoimien pohjalle. Opintoryhmä jaettiin kahteen osaan, jotka tarkastelivat skenaariota hieman eri lähtökohtatilanteista. Ensimmäisenä tehtävänä työrymillä oli määrittää kummankin osapuolen tavoitteet ja voimanlähteet. Välitarkastelun jälkeen siirryttiin nopeasti itse operatiiviseen suunnitteluun. Tarkasteltavana oli alakysymyksineen kymmenkunta kohtaa, joihin piti ottaa kantaa. Työ lähti hyvin käyntiin yhdysvaltalaisen opiskelijatoverini johdolla.
Torstaiaamun yhteiset opinnot olivat englantia, pitkästä aikaa. Opetus oli jälleen kerran ihan mukavaa ja leppoisaa, mutta ei tarjonnut kovinkaan paljoa oppimistilaisuuksia. Kuten olen todennut, englanninopetus on minun osaltani pitkälti tuhlattua aikaa. Tällä kertaa ei sentään katsottu mitään mukavia elokuvia.
Operatiivisen suunnittelun ryhmätyöt jatkuivat koko loppupäivän. Työskentely oli tuloksellista, vaikka mitään varsinaista työskentelysuunnitelmaa (aikataulua ja työnjakoa) ei laadittukaan. Opiskelijat tällä tasolla ovat onneksi melko pitkälle itseohjautuvia. Välitarkastelun seuraavan päivän esittelyä varten piti alkaa klo 15, mutta se myöhästyi puolella tunnilla. Kuten täällä on lähes poikkeuksetta takana, välitarkastelu ja sen jälkeinen opetuskeskustelu myös venyivät yli annetun aikaraamin. Minun on pakko tunnustaa, että keskustelun venyessä yli määräaikojen ei motivaationi ja keskittymiskykyni enää riitä painamaan mieleen juuri mitään olennaista, varsinkin kun edellisestä tauosta on kulunut yli tunti.
Perjantain esittelytilaisuus noudatti tuttua kaavaa. Klo 8 ilmoitettiin merisotaopin laitoksen johtajalle, jolle oli katettu suklaakeksejä ja mineraalivettä. Opettajan pitämän muutaman lauseen alustuksen jälkeen molemmat työryhmät esittelivät tuloksensa. Tähän oli varattu 45 minuuttia, eli reilut 20 minuuttia ryhmää kohden. Englanninkielisiä esittelyjä oli mukava seurata. Esittelyjä seurasi n. puolen tunnin keskustelu ja tauko, minkä jälkeen kurssin johtaja kommodori J.H. keräsi opiskelijoilta suullisen palautteen. Palaute oli pääosin varsin myönteistä, mielestäni täysin oikeutetusti. Opintokokonaisuus oli sisällöltään ja opetusmenetelmiltään yksi kurssin parhaista tähän mennessä. Kommodori on jäämässä eläkkeelle vuoden vaihteessa, joten samalla tämä oli hänelle jäähyväistilaisuus. Hän esitti kehoituksen ottaa yhteyttä aina kun käymme Yhdysvalloissa.
Kokonaisuutena lyhyt viikko oli antoisa ja mielenkiintoinen. Seuraavalla viikolla alkaa uusi opintokokonaisuus: operatiivinen johtaminen ja suunnittelu.

226.-230. päivä

Tämä viikko aloittaa uuden, kaksi viikkoa kestävän seminaarin aiheesta voiman projisoiminen. Seminaarin johtajana toimii koulun yhteysupseeri Yhdysvalloista, kommodori J.H. Siksi koko seminaari pidetään englanniksi. Seminaari "Power Projection" tai "Salamis", kuten sen uusi nimi kuuluu, tuntuu siis todella tervetulleelta hengähdystauolta saksankielisen opetuksen lomaan.
Maanantai alkoi sillä, että merisotaopin laitoksen pääopettaja kommodori C.M. kävi ilmoittautumassa luokalle ennen siirtymistään merivoimien suunnitteluosastolle. Hän kiitti yhteisestä ajasta ja kertoi kolme pointtia jäähyväisiksi. Ensinnäkin viitekehyksemme muuttuu kurssin jälkeen: emme enää ajattele yksikköjä, joukkoja tai järjestelmiä. Sen sijaan viitekehyksemme on merivoimat, puolustusvoimat, tai jopa puolustuspolitiikka. Viitekehystä kannattaa vaihtaa tietoisesti, koska vaihto on joka tapauksessa edessä. Toiseksi, mikäli päädymme puolustusministeriön (eli Saksan pääesikunnan) palvelukseen, on edessä toinen todellisuus, ja myös siihen on vain sopeuduttava. Kolmas pointti oli hieman epäselvä, mutta se liittyi siihen miten hienoa on opettaa - opetustehtäviin meidän tulee aina tarttua mikäli mahdollista.
Tämän lyhyen puheenvuoron jälkeen päästiin aloittamaan itse seminaarin aiheesta. Kommodori H. aloitti esittelemällä seminaarin läpivientisuunnitelman ja pelisäännöt. Tämän jälkeen aiheena oli johdatus operaatiotaitoon, merioperaatiotaitoon ja amerikkalaiseen operatiiviseen ajatteluun. Teoreettinen johdanto kesti n. puolitoista tuntia, minkä jälkeen tarkasteltiin Yhdysvaltojen laivaston operatiivisen ajattelun kehitystä maailmansotien välisenä aikana ja toisen maailmansodan aikana. Erityistarkastelun kohteena oli Tyynenmeren sota ja siinä keskeisellä Tyynellämerellä 1943-44 käyty Granite-kampanja.
Yhdysvalloissa käytetään operaatioajatuksen ja komentajan tahdon käsitteiden lisäksi operatiivisen vision käsitettä. Visio on se tie, jota pitkin operaatioajatukseen päädytään. Komentajan tahto on lähempänä visiota, mutta oikeastaan komentajan tahto pukee sanoiksi operaatioajatuksen. Käsitteet varmasti tarkentuvat seminaarin aikana, kun tehtäväksi tulee operaatioajatusten muotoilu historiallisten esimerkkien pohjalta. Tätä tarkoitusta varten seminaarin johtaja jakaa joka päivä artikkelin tai kaksi luettavaksi seuraavan päivän opetuksen perustaksi. Tämä vaikuttaa erittäin lupaavalta, sillä mielestäni itse luetun pohjalta keskustelu on juuri se opetusmenetelmä, jota yleisesikuntaupseerikurssilla tulisi suosia. Tähän asti se on ollut täällä valitettavan vähällä käytöllä.
Tiistai alkoi keskustelulla edellisenä päivänä jaetuista lukutehtävistä.
Yhdysvaltojen laivaston henkilöstövahvuus on 324 627 henkilöä. Laivastolla on 10 lentotukialusta. Lentotukialuksia on monilla mailla, mutta Yhdysvallat on niiden(kin) suhteen täysin ylivoimainen. Lentotukialukselle laskeutuminen on yksi vaikeimpia lentotehtäviä, varsinkin yöllä, ja säällä ja merenkäynnillä on vaikutuksia. Näkyvyys on suurin rajoittava tekijä. Tukialuslentokoneiden toimintamatkalla on suuri vaikutus alusten taktiseen käyttöön. Lyhyempi toimintamatka pakottaa ajamaan tukialuksen riskialttille toiminta-alueelle. Tukialuksen toiminta-aika on toinen merkittävä taktinen tekijä. Yleensä tukialus operoi kuusi päivää, minkä jälkeen alus huoltaa yhden päivän. Ampumatarvikkeiden, ruoan, tarvikkeiden ja polttoaineiden varastot riittävät yleensä viikoksi. Lentopäivät ovat yleensä 12-tuntisia ja lentotehtäviä on n. 120 päivää kohden. Lentopolttoainetta riittää 32 päivän lentotoimintaan. Lentotehtävien rajoittava tekijä on henkilöstön jaksaminen. Lentotukialukset liikkuvat yleensä tukialusosaston osana (Carrier Strike Group), paitsi pakottavissa tilanteissa, esim. jos sää tai tarvittava nopeus estää suojaavien osien mukaan pääsemisen.
Seuraavaksi yhdysvaltalainen opiskelijatoverini T.R. kertoi palveluksestaan Nimitz-luokan tukialuksella. Lentotukialus on suomalaisella mittapuulla miltei käsittämätön laitos: 100 000 tonnia, 333 metriä, 5700 henkilöä, yli 30 solmua, tankkaus 20 vuoden välein, neljä katapulttia, 90 lentokonetta. Esitys keskittyi lentotoimintaan, erityisesti E-2C Hawkeye -ilmavalvontakoneella, jollaisella hän oli palvellut. Tämän jälkeen ranskalainen kollegani P-L.J. kertoi Ranskan lentotukialuksesta ja muista voiman projisoimisen keinoista. Ranskan aina lentotukialus on paljon pienempi kuin amerikkalaiset, mutta ranskalaset ottavat siitä enemmän irti. Alusosasto voi operoida 45 vuorokautta ilman ulkoista tukea. Lentosuorituksia voi tehdä 100 päivässä 7 päivän ajan. Alus on 5 vuorokauden valmiudessa 65 tai jopa 70 % toiminta-ajastaan (vertauksena amerikkalaisten lentotukialusten käytettävyys on n. 50 %). Lisäksi Ranskalla on 150 mereltä laukaistavaa risteilyohjusta jaettuna kahdeksalle fregatille ja kuudelle sukellusveneelle.
Aamupäivän lopuksi kommodori H. kävi nopeasti läpi ristelyohjusten ja laivatykistön suorituskyvyt, käytön ja kehitysnäkymät. Lisäksi hän esitteli Yhdysvaltojen käsityksen A2/AD-uhkasta ja vastaamisesta siihen. Käsiteen A2/AD (Anti-Access/Area-Denial) on muuten kielletty U.S. Navyssä. Lopuksi jaettiin vielä päivän lukuartikkelit, jotka ovat seuraavan aamun keskustelun pohjana.
Lounaan jälkeen oli sotahistoriaa. Eversti W.S. jatkoi tarinointia Saksan yleisesikunnan historiasta, painopisteen ollessa edelleen kansallissosialismin ajan yleisesikunnan rakenteen analyysissa. Kansallissosialistinen hallintojärjestelmä oli polykraattinen, eli vallan keskuksia oli useita. Yllättäen suuri osa opetuksesta oli saman kertausta, minkä kuulimme jo viime viikolla. Vielä yllättävämpää oli, että kukaan ei huomauttanut tästä everstille, enkä minäkään ottanut sitä asiakseni.
Iltapäivän lopuksi oli vielä vapaamuotinen tapaaminen kahvin äärellä kansainvälisen yleisesikuntaupseerikurssin (LGAI) merivoimaopiskelijoiden kanssa. Tähän vapaaehtoiseen tilaisuuteen päätin kuitenkin olla osallistumatta muiden kiireiden vuoksi.
Keskiviikon keskustelu artikkelin pohjalta koski aluksi artikkelin aihetta, joka oli Yhdysvaltojen tukialusjärjestelmän taloudellisuus, innovatiivisuus, panos/tuotos-suhde ja tulevaisuus. Keskustelu polveili kuitenkin moneen suuntaan, mm. moninapaiseen maailmanjärjestykseen, autonomisten aseiden käyttöön liittyviin eettisiin kysymyksiin, ja tietenkin littoumapolitiikkaan. Keskustelu oli erinomainen muuten, mutta lähes 20 hengen ryhmässä aihe ehtii vaihtua monta kertaa ennen kuin puheenvuoro sattuu omalle kohdalle.
Tämän jälkeen brittiläinen opiskelijatoverini piti esitelmän voiman projisoinnin ei-tappavasta puolesta, ja vieläpä tarkastelemalla Venjäjän informaatio-operaatiota Krimin valtauksessa. Hän rakensi esityksensä vertaamalla esimerkkejä siitä mitä Venäjä teki Krimillä brittiläiseen ymmärrykseen siitä, kuinka hyökkäyksellsiä informaatio-operaatioita tehdään. Vertailu oli mielestäni virkistävä, sillä se nosti esiin erot venäläisen ja brittiläisen sotataidon tämän alahaaran välillä. Esitelmässä käytetyt esimerkit Krimiltä olivat tuttuja, mutta esitelmän jälkeisessä keskustelussa nousi esiin uusiakin näkökulmia. Saksalaisilta upseereilta tuntuu löytyvän yllättävän paljon ymmärrystä Venäjän toiminnalle. Yllättävää tämä on siksi, että kaikkialla toisaalta korostetaan kansainvälisen sopimusjärjestelmän merkitystä.
Päivän varsinainen aihe oli kuitenkin voiman projisoiminen mereltä rannikolle, eli amfibio-operaatiot. Kommodori H. esitteli Yhdysvaltojen amfibiset suorituskyvyt, jotka jakautuvat merivoimien (laivaston) ja merijalkaväen kesken. Merijalkaväki on Yhdysvaltojen asevoimien eliittiä. Merijalkaväki on ainoa neljästä puolustushaarasta, jonka tehtävät on erikseen määritelty laissa. Erikoista tässä on se, että puolustushaaran lakisääteisiin tehtäviin kuuluu amfibiotaktiikan ja -välineiden kehittäminen. Amfibinen operaatio tehdään muistisäännön PERMA mukaan: Planning, Embarkation, Rehearsal, Movement, Action, eli suunnittelu, lastaaminen, harjoittelu, kuljetus ja hyökkäys. Viimeisen luennon ennen kounasta piti jälleen brittiläinen kollegani T.M., joka esitteli kuninkaallisen merijalkaväen näkökulman amfibio-operaatioihin.
Iltapäivän liikuntakoulutus oli peruttu, koska koululla vieraili Singaporen asevoimien komentaja. Hänen esityksensä sitä seuranneine keskusteluineen n. puolitoista tuntia. Loppuiltapäivän tunnit oli varattu jaettuihin artikkeleihin tutustumiseen.
Torstai-aamun keskustelu käsitteli amfibio-operaatioita ja tarkemmin ottaen sitä, onko Yhdysvaltojen asevoimien amfibisten järjestelmien ja metodien kehitys jäänyt jälkeen mahdollisten vastustajien kehityksestä, eli onko ylivoima kaventunut. Keskustelu laajeni myös käsittämään amfibisten operaatioiden luonnetta laajemminkin. Tämän jälkeen kommodori piti esityksen voimanlähteen määrittämisestä Yhdysvaltain laivaston käyttämän mallin mukaan. Esityksen ongelmat olivat samansuuntaisia mihin olen tottunut jo Suomessa: voimanlähde on todella monipolvinen käsite ja sen määrittelyyn on yhtä monta menetelmää kuin on määrittelijääkin.
Seuraavaksi pidettiin lyhyt käytännön harjoitus edellisenä päivänä luettavaksi annetun toisen artikkelin pohjalta, joka käsitteli Falklandin sotaa. Luokka jaettin kahteen ryhmään, joista toinen tarkasteli kysymyksiä Argentiinan ja toinen Iso-Britannian kannalta. Tarkasteltavat kysymykset eivät olleet kummallakin ryhmällä täysin identtiset, mutta samansuuntaiset kuitenkin. Artikkelin pohjalta tuli määrittää osapuolten voimanlähteet ja arvioida niiden oikeellisuutta. Lisäksi tuli arvioida operaatioajatusta eri kriteerien pohjalta. Hyvä harjoitus kehittämään operatiivista ajattelua. Tämänkaltaisia teksteihin perustuvia tapausharjoituksia tulisi olla paljon enemmän, jotta toistoa syntyisi.
Iltapäivän kieltenopetus oli peruttu, koska maavoimat oli taas sidottu johonkin ilmeisesti tärkeämpään. Käytin vapautuneen ajan opinnäytetyön viimeistelyyn. Illalla oman kurssini kansainväliset opiskelijat järjestivät grilli-illan seuraavan kurssin kansainvälisille opiskelijoille perheineen. Omasta tervetuliaisillasta on siis kulunut jo vuosi, ja kylläpä aika onkin mennyt nopeasti. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta ihan vähän aikaa sitten.
Perjantain ohjelmassa oli johdatus seuraavalla viikolla järjestettävän lyhyen analyysi- ja suunnitteluharjoituksen tilanteenkuvaukseen. Se on melko suppea, vain n. 40 sivua, ja kuvaa monikansallista merioperaatiota Persianlahdella. Lisäksi minulla oli henkilökohtainen palautekeskustelu merivoimalinjan johtajan komentaja S.P.:n kanssa, ja se meni hyvin.
Kokonaisuutena viikko oli hyvin suunniteltu ja ennen kaikkea toteteutettu paketti, yksi kurssin parhaimmista tähän mennessä. Sisältöä oli kuitenkin ehkä vähän liikaa käytettävissä olevaan aikaan nähden. Seminaarissa käytetty kieli eli englanti kuitenkin helpotti tiedon omaksumista jonkin verran ja teki myös omien kommenttien ja kysymysten esittämisestä rennompaa. Huomasin saman myös muista merivoimalinjan kansainvälisistä opiskelijoista (paitsi ehkä ranskalaisesta).

221. - 225. päivä

Maanantai alkoi MTG Marinetechnik -yrityksen kolmen edustajan esityksellä. He olivat valmistelleet merisotalinjan vaatimusluettelon pohjalta kaksi ehdotusta uudeksi sota-alukseksi. Toinen ehdotuksista vastasi täysin annettuihin vaatimuksiin ja siinä ei ollut ajeteltu kustannuksia. Toinen ehdotus puolestaan perustui Saksan uusimman alusluokan MKS180 -monitoimialuksen (Mehrzweckkampfschiff) perusratkaisuihin ja oli näin ollen huomattavasti edullisempi. Jälkimmäinen ehdotus ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia merisotalinjan ideariihen tuloksena syntyneitä vaatimuksia. Sattumalta alusten rungot olivat kuitenkin täsmälleen saman pituisia ja levyisiä. Muilta osin eroja oli paljon, useimmiten tietenkin kalliimman vaihtehdon eduksi. Edeltävällä viikolla tehtävänä oli ollut laatia tarkennettu vaatimusluettelo priorisointitaulukoineen: mitkä ominaisuudet ja suorituskyvyt ovat välttämättömiä ja mikä on muiden järjestelmien prioriteettijärjestys. Esityksen jälkeen siirryttiin keskustelemaan juuri tästä priorisointiluettelosta ja sen vaikutuksesta siihen, kumpaan konsulttitoimiston laatimista vaihtoehdoista päädyttäisiin. MTG:n edustajat osallistuivat keskusteluun asiantuntijoina, vaikka välillä sainkin kuvan, että he pitivät opiskelijoiden argumentteja joskus vähän huvittavina. Edustajat tulevan uudestaan käymään keskiviikkona, jolloin on tarkoitus keskustella kustannuksista.
Lounaan jälkeen merisotalinjan johtaja piti ajankohtaiskatsauksen. Hän oli osallistunut kaksi viikkoa kestäneeseen harjoitukseen sukellus- ja hyppykelpoisuuden ylläpitämiseksi. Harjoituskuulumisten lisäksi keskusteltiin kurssin ja linjan kuulumisista sekä päivitettiin kalenteriin tulevat tapahtumat. Illalla menimme seuraamaan kurssin jalkapallojoukkueen peliä. Kyseessä oli sarjan välieräottelu, jonka joukkueemme valitettavasti hävisi 1-2 tiukan kamppailun jälkeen.
Tiistaina jatkuivat sotatalouden ryhmätyöt koko aamupäivän. Koska ryhmätöiden lomassa oli aikaa käytettävissä, käytin ylimääräisen ajan itseopiskeluun, eli openäytetyöni kieliasun viimeistelemiseen. Olen alkanut taas kirjoittaa Suomen yleisesikuntaupseerikurssin vaatimaa diplomityötä, kun muut, kiireellisemmät kirjalliset työt on saatu alta pois.
Lounaan jälkeen oli sotahistorian luento todella pitkästä aikaa. Luennon aiheena oli Saksan yleisesikunnan historia. Sanan etymologia johtaa latinasta: con stabulus => constabularis oli hevosia käsittelevä henkilö, jolla oli merkittävä asema hovissa. Yleiseskunta perustettiin 1806 tappion seurauksena, joskin virallisesti vasta 1814. Vuonna 1810 perustettiin Berliiniin sotilasakatemia. Se oli avoin kaikille upseereille ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Yleisesikunnan koko idea oli avoimuus ja kriittisyys, eteneminen tapahtui ansioiden perusteella eikä esim. varallisuuden tai syntyperän. Esimiehen käskyt sai kyseenalaistaa kirjallisella ilmoituksella yhtä johtoporrasta ylemmälle esimiehelle, periaatteessa aina keisarille saakka. Akatemiaan oli pääsykokeet, jotka läpäisi n. viidesosa pyrkijöistä. Kolmevuotisen koulun loppukokeen läpäisi n. kolmasosa. Vuosikursseja oli kulloinkin kaksi ja valmistuneiden määrä oli n. 30 - 40 vuosikurssia kohden. Näin ollen yleiseskuntaupseereita oli virassa varsin vähän. Sota-akatemia suljettiin vuonna 1914. Koulutus jatkui vuonna 1917. Alun perin yleisesikuntaupseereiden ei ollut tarkoitus palvella joukoissa, vaan nimenomaa esikunnan suunnittelutehtävissä. Yleisesikunnan synty mahdollisti ja varmisti Saksan ylivertaisen osaamisen vastustajiin nähden liki puolentoista vuosisadan ajaksi. Luennoitsija ohitti Preussin ja keisarillisen Saksan sodat maininnalla ja siirtyi käsittelemään yleisesikunnan roolia kolmannen valtakunnan aikana. Hän kävi läpi kaikkien puolustushaarojen esikuntien johtajat toisen maailmansodan aikana ja kertoi, kuka näistä oli natsi, kuka vastarintamies ja kuka puolestaan oli sodan jälkeen osoittanut katumusta tai osallistunut Bundeswehrin perustamiseen. Tämä sivujuonne muuten erinomaisessa luennossa oli vähemmän yllättävä mutta ilmeisesti pakollinen, ettei kenellekään jää vain väärää kuvaa siitä että nämä upseerit olisivat jotenkin syyttömiä. Valitettavasti tämä osuus vei aikaa luennon mielenkiintoisimmalta sisällöltä, eli yleisesikunnan historialta.
Iltapäivän lopuksi seurasi luento merivoimien materiaalilaitoksesta (Marinearsenal). Luennoitsijan nimi meni minulta ohi. Luennon päämääränä oli materiaalilaitoksen yleisesittely. Samalla luento oli rekrytointitilaisuus materiaalilaitoksen yleisesikuntaupseeritehtäviin. Luennon painopiste oli muutenkin henkilöstökysymyksissä, erityisesti kunnossapitohenkilöstön koulutustasossa ja saatavuudessa.
Keskiviikko alkoi jälleen MTG Marinetechnik -yrityksen edustajien vierailulla. Tällä kertaa he esittelivät kustannuslaskelmat eri vaihtoehdoille. Kaikessa korostettiin sitä, että kyseessä on arvio eikä lopullinen hintalappu. Luennoitsia esitti tähän liittyen hauskan vertauksen: kun sääennuste kertoo sateen todennäköisyyden olevan 60 %, optimistin mielestä paistaa ja pessimistin mielestä sataa, mutta varmuudella ei voi sanoa sataako vai paistaako. Lopullisessa kustannuslaskelmissa oli erilaisia kertomia ja prosenttiosuuksia, mutta paremman aluksen hinta-arvio oli n. puolitoista miljardia euroa ja olemassaolevan rungon päälle varustellun, suoritusarvoiltaan kehnomman aluksen hinta-arvio oli n. 900 miljoonaa euroa. Esityksen jälkeen merisotalinja kokoontui arvioimaan kustannuslaskelman vaikutuksia priorisointitaulukon ääreen. Kyseessä on valtava Excel-taulukko, johon on syötetty kaikki aluksen osajärjestelmät molemmille vaihtoehdoille sekä näihin vaikuttavat tekijät, kuten priorioisointi, yhteisvaikutukset, jne. Tältä pohjalta pitäisi tehdä valinta vaihtoehtojen välillä. Tehtävänannossa sanottiin, että raha ei ole rajoittava tekijä, joten periaatteessa valinta on helppo. Ryhmätyössä kyse ei kuitenkaan ole siitä kumpi vaihtoehto valitaan, vaan siitä, että valintaprosessi käydään kertaalleen perusteellisesti läpi.
Lounaan jälkeen oli ohjattua liikuntaa keskiviikkoiseen tapaan. Tällä kertaa jäin muun ryhmän mukaan, vaikka uimaan meneminen olisikin ollut mahdollista (osa ryhmästä lähti juoksulenkille ja ulos pelaamaan jalkapalloa). Salissa pelasimme lentopalloa normaalia isommalla ja pehmeämmällä pallolla. Ohjatut liikuntatunnit lämmittelyineen ja kovine kuntopiireineen ovat jääneet kokonaan pois ohjelmasta. Liikunnanopettajat eivät enää ole laatineet liikuntatunneille viikkosuunnitelmaa kuten viime syksynä, eikä ketään tunnu asia kiinnostavan. Se on sääli. Välillä minulle tulee vaikutelma, että aika harvaa täällä työskentelevää tai opiskelevaa oikeasti kiinnostaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja tuloksellisesti. Pikemminkin vastuuta ollaan halukkaita väistelemään ja toivomaan, että ongelmat menevät itsestään ohitse. Minä uskoisin, että esimerkiksi koulun neljä tai viisi liikunnanopettajaa pystyisivät paljon parempaan työsuoritukseen, mikäli he haluasivat, mikäli heillä olisi siihen edellytykset ja mikäli heitä kannustettaisiin siihen. Kyse lienee viime kädessä johtamisesta.
Torstai oli kokonaan varattu ryhmätyön tulosten viimeistelyyn ja perjantaina seuraavan esittelytilaisuuden valmisteluun. Itse olin varannut tapaamisen opinnäytetyöni ohjaajan kanssa. Hän oli varsin tyytyväinen ja jopa innostunut työstäni, mikä oli mukava kuulla. Saan ohjaajan kommentit kirjallisena viikon kuluessa. Odotan lähiaikoina palautetta myös liittovaltion kielivirastosta (Bundessprachenamt), jossa tekemäni haastattelut olivat tärkein lähteeni. Sen jälkeen viimeistelen opinnäytetyön ja lähetän sen käännettäväksi. Käännättäminen englannista saksaksi on täällä ilmaista, mutta siihen on varattava n. kuukausi aikaa. Opinnäytetyö on jätettävä tammikuun loppuun mennessä, joten olen onneksi hyvissä ajoin liikkeellä.
Aamupäivän lopuksi koulun johtaja amiraali C.S. piti ajankohtaiskatsauksen, jossa hän esitteli ja kattavasti perusteli koulun uuden organisaation ja henkilöstörakenteen. Muutoksen lähtölaukaus oli melko tarkalleen vuosi sitten, kun puolustusministeri piti suoria käskyjä sisältäneen puheen koululla. Muutosta on nyt siis valmisteltu vuosi ja siihen ovat saaneet osallistua kaikki osalliset laajalla rintamalla. Suunnitelman mukaan koulun johtamisrakenne muuttuu muistuttamaan enemmän yliopistoa tiedekuntineen, ja koulun esikunta saa perinteisemmän esikuntarakenteen. Lisäksi uutena elementtinä koululle tulee ajatuspaja, jonka päämääränä on mm. osallistua turvallisuuspolitiikan ja strategian keskusteluun, järjestää seminaareja, painaa julkaisuja jne. Kaiken tämän tueksi koulun henklöstövahvuttaa on tarkoitus lisätä kolmen vuoden kuluessa lähes 130 henkilöllä. Jää nähtäväksi.
Iltapäivän kieltenopetus oli peruttu, sillä olisin ollut ryhmäni ainoa osallistuja sekä maavoimien että ilmavoimien ollessa sidottu muihin velvollisuuksiin. Ryhmätyön esittelyn hiominen jatkui aina klo 17 saakka.
Illalla osallistuin Hampurin Kansainvälisessä Merimuseossa näyttelyn avajaisiin. Näyttelyn aiheena oli Hampurista kotoisin oleva meripioneeri- ja maihinnousukomppania, joka osallistui vapaussotaan ja Helsingin maihinnousuun. Avajaisissa oli vahva edustus sekä suomalaisia että paikallisia sotahistorian tutkijoita. Kutsuvieraat saivat lahjaksi myös näyttelyyn liittyen julkaistun kirjan.
Perjantaina oli suuri päivä, kun kahden edellisen seminaarin (näistä on käytetty nimityksiä PHIDIAS ja ARCHIMEDES) tulokset esiteltiin arvovaltaiselle kuulijakunnalle. Seminaarien ytimessä oli siis uuden aluksen suunnittelu Saksan merivoimille. Paikalle saapui koko komentoketju koulun johtajasta alkaen (kurssin johtaja, merisotaopin laitoksen johtaja, suunnitteluosaston johtaja jne.). Esittely kesti kokonaisuudessaan kaksi tuntia, joista jälkimmäinen oli varattu keskustelulle, ja se noudatti seuraavaa työjärjestystä: Tehtävänanto ja kuvattu tilanne => näistä johdetut suorituskykyvaatimukset => ratkaisuehdotusten arviointi ja perustelut => johtopäätökset. Esityksen jälkeinen keskustelu polveili hyvinkin värikkäänä ja vapaana. Lopussa tietenkin kiiteltiin työryhmää vuolaasti. Olihan se vakuuttava esitys, ja etenkin kuulijakunnan esittämiin hankaliinkin kysymyksiin vastaamisesta saksalaiset kollegani suoriutuivat mielestäni ihailtavan hyvin. Myös amiraalin loppupuheenvuoro oli vakuuttava: operatiivisesti perusteltujen suorituskykyjen puolesta on oltava valmis taistelemaan myös siinä vaiheessa kun puheeksi tulee raha. Kyse on lisäarvosta, joka rahalla saadaan, strategisen tason päätöksistä.
Kokonaisuutena viikko tuntui pitkältä, pääasiassa siksi että tekemistä ei ollut riittävästi. Uskoisin kuitenkin, että tällä viikolla tuli siinä samalla, kaiken muun ohessa tuli jotain opittuakin.

202.-206. päivä

Maanantaina alkoi uusi seminaari, joka kestää kolme viikkoa ja johon sisältyy opintomatkoja. Seminaarin aiheena on merivoimien kehittäminen, suunnittelu sekä sotatalous. Käytännössä tehtävänä on suorituskykyjen suunnittelu osana Bundeswehrin keskitettyä suunnitteluprosessia (Integrated Planning Process, IPP). Tätä varten annetaan tiettyjä suunnittelun reunaehtoja ja vaatimuksia, joiden pohjalta opiskelijat luovat skenaarion, vaatimusluettelon ja tukun muita asiakirjoja.
Seminaari keskeytyy välillä neljä päivää kestävään merivoimiin tutustumismatkaan (Führungsakademie-Exercise eli FüAkEx), jonka aikana käydään myös merellä. Maa- ja ilmavoimiin on jo tehty tutustumismatkat, ja niitäkin kutsuttiin puolustushaaralle tyypillisillä nimillä: Informations- und Lehrübung (ILÜ) sekä Signifigance of National Air Power (SNAP).
Johdantoluennon kolmeviikkoiselle seminaarille piti komentaja K.B. Tehtävänanto ja työltä edellytetyt tuotokset eivät tulleet minulle johdantoluennon perusteella täysin selviksi, mutta ilmeisesti kyse on asiakirjasta ja diaesityksestä. Toivottavasti vaatimukset tarkentuvat jatkossa. Tämän jälkeen luennoi puolustusministeriön suunnitteluosaston osastopäällikkö kommodori H.F. suunnitteluprosessista merivoimien näkökulmasta. Suunnitteluprosessi on (kuten myös Suomessa) ajallisesti pitkä ja rakenteellisesti monivaiheinen prosessi, johon vaikuttaa lukemattomia tekijöitä. Huomasin jo Suomessa, että minun on vaikea ymmärtää suunnitteluprosessia luento-opetuksen perusteella, siis ilman että olen ollut siihen itse osallisena. Näin ollen minun on kohtalaisen helppoa hyväksyä se tosiasia, että kovasta keskittymisestä ja yrittämisestä huolimatta minun on mahdotonta saada selkoa Saksan suunnittelujärjestelmästä luento-opetuksen perusteella. Yhteneväisyyksiä Suomen järjestelmän kanssa on kuitenkin useita, ja näissä kohden pystyin joten kuten pysymään luennossa kärryillä.
Hankintaprosessi voi kestää esim. 10 vuotta. Tämän prosessin alussa suunnitteluvaihtoehdot ovat laajat, periaatteessa vain taivas tai mielikuvitus on rajana. Vaihtoehdot rajoittuvat kuitenkin nopeasti, ja aivan prosessin lopussa vaihtoehdot ovat yleensä rajoittuneet hyvin kapeaksi, vain muutamaan tai jopa vain yhteen vaihtoehtoon. Tällöin päätös tehdään enää vaihtoehtojen kyllä tai ei välillä. Hankkeen kymmenen vuotta on jatkuvaa ohjausta ja vuorovaikutusta muiden toimintojen kanssa. Bundeswehrin suunnittelutoimen asiakirjarakenne ja -hierarkia muistuttaa melko paljon Puolustusvoimien vastaavaa. Kokonaiset konsepti- ja strategiaasiakirjat jakautuvat osa- ja alastrategioihin. Näiden pohjalta sitten suunnitellaan yksittäiset hankkeet. Tämän jälkeen luennoitsija keskittyi käymään läpi kovaan tahtiin merivoimien eri kehitysprojekteja ja niiden senhetkistä tilannetta.
Tiistaina seminaari jatkui lyhyellä, täydentävällä johdantoluennolla jonka aiheena oli vaatimustenhallinta ja siihen liittyvät prosessit merivoimien esikunnassa. Tämän jälkeen työstettiin ryhmätöitä (tai oikeastaan suunnitelmaa ryhmätöiden työnjaosta). Aamupäivän päätteeksi luennoi komentaja B. aiheesta sunnittelu ja kehittäminen puolustusministeriön näkökulmasta. Otsikon perusteella luentoa saattoi hyvällä syyllä pitää toisintona edellispäivän luennosta, ja näin aika pitkälle olikin. Ministeriön tasolta aihetta tarkasteltaessa liikuttiin kuitenkin jonkin verran yleisemmällä ja abstraktimmalla tasolla. Kuten Suomessakin, samat kuvat ja kalvot esiintyvät useilla oppitunnilla. Varsin harvalla luennoitsijalla on kuitenkaan ollut aikaa ja vaivannäköä tai rohkeutta ottaa selvää, mitä näillä kuvilla oikeasti tarkoitetaan ja sanoa niistä oma mielipiteensä. Voi tietenkin olla, että suunnitteluun ja suorituskykyjen rakentamiseen liittyvät asiat ovat oikeasti niin monimutkaisia, että niistä on mahdotonta puhua yksinkertaisesti. Toisaalta luennoitsija saattaa olla niin syvällä omassa aiheessaan, että ei enää kykene tarkastelemaan sitä ulkopuolelta. Oman osastonsa vakioluennon kalvojen läpi lukeminen tai jokaikisen asian puhkiselittäminen eli kuulijoiden hukuttaminen puhetulvaan eivät mielestäni kuitenkaan saisi olla tällä tasolla enää luennon lähtökohtia. En tämänkään luennon jälkeen voi rehellisesti sanoa olevani hullua hurskaampi mitä tulee Bundeswehrin suunnittelu- ja kehittämisjärjestelmään.
Iltapäivällä oli oikeudenhoitoa. Koulun lakimies G.S. oli tyylilleen uskollinen ja puhui kuin Runeberg. Hänen luentonsa käsitteli ajankohtaisia aiheita kuten G20-kokouksen aikaisia mellakoita sekä Bundeswehrin perinteitä oikeudenhoidon näkökulmasta. Puhe eteni kuitenkin niin nopeasti ja tempoilevasti aiheesta toiseen, että argumenteista on mahdotonta saada kiinni. Mikäli tekisin puheesta muistiinpanoja, ne sisältäisivät todennäköisesti enemmän virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia kuin mitä älyllinen rehellisyyteni sallii.
Keskiviikkona olin poissa, koska tiistai-iltana tunsin oloni vilustuneeksi ja kuumeiseksi. Omalla ilmoituksella saa olla poissa sairauden vuoksi kolme päivää. Sen ylittävältä ajalta on oltava lääkärintodistus. Päivän luento oli kuulemma käsitellyt suunnittelu- ja hankintaprosesseja Bundeswehrin suunnitteluviraston (Planungsamt der Bundeswehr) näkökulmasta. Liikuntatunnilla oli kuulemma pelattu sisäjalkapalloa ja sählyä.
Torstaina päivä alkoi ryhmätöiden työstämisellä. Koska minulle ei oltu delegoitu selvää roolia työskentelyssä, kysyin merisotalinjan muilta kansainvälisiltä opiskelijoilta mikä heidän tehtävänsä oli. Kävi ilmi, että kellään viidestä kansainvälisestä opiskelijasta ei ollut ryhmätyöhön liittyvää tekemistä. Keskustelimme tovin siitä, miksi sotataloutta ja hankintaprosesseja painotetaan näinkin paljon kurssin sisällössä. Yhdysvaltalainen kollegani kertoi kuulleensa yhteysupseeriltaan kommodori J.H:lta, että vuoden 2018 kurssin läpivientisuunnitelmaa suunniteltaessa saksalaiset olisivat halunneet kasvattaa merivoimien puolustushaarajaksolla sotatalouden osuutta entisestään. Tämä olisi tapahtunut operaatiotaidon opetuksen kustannuksella, mitä kommodori oli vastustanut. Olimme kansainvälisten opiskelijoiden kesken samaa mieltä siitä, että operaatiotaidon opetuksen tulisi olla painopiste. Saimme kuitenkin tietää, että todennäköisesti jopa yli puolet merisotalinjan opiskelijoista tulee työuransa aikana palvelemaan suunnitteluun, sotatalouteen ja hankintoihin liittyvissä tehtävissä, ja että painotus on tästä syystä perusteltu.
Päivän luennon piti osastopäällikkö N.B. BAAINBw:ltä (Bundesamt für Ausrüstung, Informationstechnik und Nutzung der Bundeswehr). Luennon aikana nousi esiin hanke taisteluveneiden hankkiminen Bundeswehrille Suomesta. Hanke on kuitenkin vielä alkuvaiheissaan eikä se näy aikajanana muiden hankkeiden rinnalla. Luennoitsija korosti monessa kohden sitä, kuinka pitkiä ja laajoja projekteja puolustusmateriaalihankkeet ovat. Laitteen tai järjestelmän käyttöikä tai elinkaari on usein kestoltaan alle puolet tai jopa vain kolmasosa koko hankkeen kestosta.
Perjantai-aamun aloitti komentaja S.L:n luento merivoimien esikunnan suunnitteluosaston näkökulmasta suorituskykyjen kehittämiseen. Luennoitsija oli pitkästä aikaa ensimmäinen, joka avoimesti kertoi pohtineensa sitä, mitä luennolla haluaisi välittää ja mitä hän luennollaan tavoitteli. Tämän lisäksi luennoitsijan puhetapa oli keskimääräistä hitaampi ja selkeämpi. Luennon sisältö oli hyvistä lähtökohdista huolimatta vähemmän kiinnostava. Luennoitsija keskittyi tarkastelemaan merivoimien toimintamäärärahojen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Hän mm. vertasi merivoimien budjetin kehitystä Brandenburgin osavaltion budjetin kehitykseen, mitä minä ja opiskelijakollegani pidimme melko omituisena. Suunnittelu painottuu voimakkaasti sotatalouteen eli hankintoihin. Parhaatkaan suunnitelmat eivät aina takaa hankkeen toteutumista. Luennoitsija lainasi Einsteinia: Suunnitelma korvaa sattuman erehdyksellä.
Kokonaisuutena viikko oli raskas juuri siksi, että tekemistä ei ollut riittävästi. Otin ryhmätyön johtajan kanssa puheeksi sen, että kansainvälisille opiskelijoille ei oltu annettu vastuuta työskentelyssä. Kommenttini levisi saksalaisten opiskelijoiden keskuudessa nopeasti, ja monet tulivat pahoittelemaan tilannetta minulle. Samalla he lupasivat ottaa kansainväliset opiskelijat paremmin huomioon jatkossa.

197.-201. päivä

Loman päätyttyä palattiin koululle ja luokkatyöskentelyyn. Mistään ei huomannut, että alppimatkaa ja lomaa olisi koskaan ollutkaan: luokkia ei oltu siivottu, väritulostin oli edelleen rikki ja kahvitaukoja varten tarkoitettua herkkukaappia ei oltu täydennetty. (Koululla ei ole sotilaskotia vastaavaa kahviota, joten jokainen luokka ylläpitää omaa välipala- ja kahvikeittiötään. Kerholla en viitsi asioida, koska siellä on pöytiin tarjoilu ja yhden sinänsä herkullisen ja edullisen sämpylän nauttiminen kestää vähintään 20 minuuttia, eikä siihen riitä pitkäkään tauko.) Opiskelijatovereistakaan ei huomannut sen kummempia muutoksia, vaan kaikki asettuivat omille paikoilleen ja rooleihinsa käytännössä heti.
Viikon opetus koostuu seminaarista, jonka päämääränä on laatia opetusmateriaali nykyaikaisesta merisodankäynnistä. Materiaalin pohjalta on tämän viikon aikana myös tarkoitus harjoitella puolen päivän opetuksen antaminen kurssin maa- ja ilmasotalinjan opiskelijoille. Tämän lyhyen tietoiskun on tarkoitus toimia johdatuksena ja pohjustuksena opintomatkalle merivoimien joukko-osastoihin. Maa- ja ilmavoimien opintomatkathan on jo tehty, ja niitäkin edelsi lyhyet perehdytyspaketit. Tälle valmistelutyölle ei alun perin ollut varattu opetussuunnitelmassa lainkaan aikaa, mutta läpivientisuunnitelmaa muutettiin siten, että merisotalinja saa valmistella opetusta koko viikon (pois lukien torstaille ilmestynyt Bundeswehrin perinteitä käsittelevä seminaari).
Maanantaina tartuttiin siis suoraan tehtävään, mikä täälläpäin tarkoittaa tehtävän erittäin tarkkaa tarkastelua ja analysoimista keskustelemalla. Samalla keskusteltiin myös monesta muusta asiasta, jotka liittyivät tehtävään vain välillisesti. Sen jälkeen keskustelu jatkui pienryhmissä. Lounaaseen mennessä oli päästy siihen lopputulokseen, että opetuspaketti on paras rakentaa viimevuotisen pohjalle ja todettiin, että tehtävään on varattu aikaa vähintäänkin runsaasti. Olen kuitenkin varma siitä, että kaikki käytettävissä oleva aika saadaan käytettyä (ja ylitettyäkin) keskustelemalla. Lounaan jälkeen kurssin johtaja eversti H.W. puhui ajankohtaisista asioista koko kurssille. Tämän jälkeen vikko-ohjelmassa oli varattu aikaa omaehtoiselle liikunnalle.
Tiistaina aloitettiin maanantaina koostettujen oppituntipakettien läpikäyminen ja puiminen heti aamusta. Ensimmäisenä oli vuorossa pintasodankäynnin osuus. Menetelmänä oli, että yksi puhui luokan edessä esitellen diat ja niiden taustalla olevan ajatuksen. Muut kommentoivat ja esittivät parannusehdotuksia. Kommenttien sisältö ulottui aina fontista ja kirjoitusvirheistä merisodan käsitteisiin ja perusperiaatteisiin. Eniten keskustelua aiheutti se, kuinka syvällistä tai yksityiskohtaista tietoa maavoimien ja ilmavoimien opiskelijoille on syytä selostaa. Loppuaamupäivä kaunisteltiin dioja. Minä osallistuin työhön etsimällä sopivia havainnollistavia kuvia netistä.
Iltapäivän puolella oli yritysvierailu. Tämä vierailu ei oikeastaan liittynyt mihinkään, mutta koulun johtaja oli jonkin henkilökohtaisen kontaktinsa kautta päätynyt lupaamaan, että FüAkBw:n delegaatio vierailisi yrityksessä. Amiraalin oli itsekin tarkoitus osallistua vierailuun, mutta hänelle oli tullut este. Merisotalinja kuitenkin meni paikalle. Firma oli Noske-Kaeser, joka valmistaa ilmastointi-, jäähdytys- ja sammutusjärjesestelmiä aluksiin ja sukellusveneisiin. Yrityksen tärkeimpiä asiakkaita ovat eri maiden merivoimat, mutta järjestelmiä toimitetaan myös siviilialuksiin. Noske-Kaeserilla on Saksassa n. 150 työntekijää ja lisäksi ulkomailla n. 50 henkilöä. Vierailu kesti neljä tuntia, josta n. 3,5 tuntia oli luentoesitystä kokoushuoneessa. Esityksissä käytiin yksityiskohtaisesti läpi eri järjestelmien ominaisuuksia. Eniten keskustelua herätti ehkä erilaisten jäähdytysnesteiden ympäristövaikutukset. Esittelyjen jälkeen seurasi lyhyt tehdaskierros, jossa näimme kuinka laitteistoja asennetaan ja testataan. Vierailu oli mielestäni sisältöön nähden liian pitkä, ei erityisen mielenkiintoinen ja todennäköisesti ammatillisesti merkityksetön.
Keskiviikkona jatkettiin oppituntipakettien viimeistelyä varsin leppoisaan tahtiin. Oma kontribuutioni rajoittui esityskuvien kaunisteluun. Lisäksi aamulla keskusteltiin lyhyesti edeltävän päivän yritysvierailusta. Siinä tärkeintä kuulemma oli kontaktien solmimien Saksan merivoimien erääseen tärkeään järjestelmätoimittajaan. Iltapäivällä oli liikuntaa. Ohjelmassa olisi ollut lihaskuntoharjoituksia ja pallopelejä salissa, mutta koska en ollut täysin palautunut vapaa-ajan liikuntasuorituksista pyysin lupaa mennä uimaan. Lupa myönnettiin, ja uin n. tunnin.
Iltapäivän päätteeksi harjoiteltiin laaditut oppituntipaketit. Paikalle saapui myös merisotaopin laitoksen opettajia. Opetuspaketit todettiin monella tapaa puutteellisiksi, ja siksi keskustelu jatkui pitkälle virka-ajan jälkeen. Selväksi tuli kuitenkin, että merisota tulisi tulevan viikon maanantai-iltapäivänä esittää muiden puolustushaarojen opiskelijoille huomattavasti myyvemmin ja virheettömämmin.
Torstaina piti alun perin olla liikuntapäivä ("Tag des Teamsports") grilli-iltoineen. Se olisi ollut erittäin tervetullut ja mukava tapahtuma kurssin yhteishengen ja verkostoitumisen kannalta (omasta näkökulmastani verkostoituminen on tämän kurssin tärkein päämäärä). Liikuntapäivä kuitenkin peruttiin, sillä puolustusministerin käskystä akatemia järjesti seminaarin Bundeswehrin perinteisiin liittyen. Seminaarin tavoitteena on koostaa materiaalia Bundeswehrin uuteen perinneohjeeseen. Edellinen on vuodelta 1982 ja monilta osin vanhentunut. Uuden ohjeen valmistelua varten järjestetään neljä seminaaria, joista tämä oli ensimmäinen. Tämän seminaarin teemana on se, millä tavoin Saksa ja Bundeswehr voivat osallistua tai tukea yhteiseurooppalaisten sotilaperinteiden muodostumista. Tilaisuuteen osallistuu Bundeswehrin ylin johto puolustusministeriä myöten. Tilaisuuden avauksessa puhui puolustusministeri, akatemian sotilassosiologian pääopettaja sekä hollantilainen evp-kenraali. Johdantoluennot käsittelivät sotilasperinteitä ja niihin liittyvää, erityisesti saksalaisia koskettavaa problematiikkaa. Tämän jälkeen keskustelu jatkui neljässä seminaarissa, joissa aihetta käsiteltiin hieman eri näkökulmista. Olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi jäseneksi paneeliin, jossa käsiteltiin niitä arvoja, joihin perinteet perustuvat. Tähän paneeliin minua ei kuitenkaan valittu. Sen sijaan koulun johtaja kontra-amiraali S. kutsui minut ja brittiläisen opiskelijatoverini S.D:n osallistumaan hänen johtamaansa paneeliin, joka käsitteli eurooppalaisten asevoimien perinteiden mahdollisia yhtymäkohtia. Pidin seminaarissa lyhyen puheenvuoron, jossa esittelin suomalaisen näkökulman sotilasperinteisiin. Tärkeimpänä taistelunamme mainitsin Talvisodan sekä perinnepäivinä itsenäisyyspäivän ja lippujuhlan päivän. Mainitsin lisäksi siitä, kuinka Venäjällä arvot ovat menossa päinvastaiseen suuntaan kuin Euroopassa ja kuinka Venäjä vääristelee sotahistoriaansa. Venäjä on sotilasperinteiltään erällä tapaa Saksan vastakohta. Toisessa puheenvuorossani otin esiin sen, miten ongelmallista on että Saksassa ei voida avoimesti ja neutraalisti keskustella kenestäkään muista Toisen maailmansodan sotilaista kuin niistä, jotka kuuluivat vastarintaliikkeeseen. Tästä aiheesta syntyi jonkin verran keskustelua, johon osallistui mm. huoneessa tällöin istunut Generalinspekteur eli Bundeswehrin komentaja. Ulkomaalaisena minulla on mahdollisuus kysyä tai ottaa kantaa asioihin, joihin saksalaiset opiskelijatoverit eivät ymmärrettävistä syistä halua koskea pitkällä tikullakaan. Tälläkin kertaa alkoi kilpalaulanta siitä, kuka jyrkimmin ja ehdottomimmin sanankääntein ehtii tuomitsemaan Saksan. Pisimmän korren veti tällä kertaa siviiliprofessori, jonka mukaan pysyvä rauha Euroopassa tuli mahdolliseksi vasta sen jälkeen, kun Saksa oli lopullisesti hävitetty. Onneksi keskustelussa oli mukana myös järjen ääniä, mm. eräs kenraali oli samaa mieltä kanssani. Seminaarikeskustelujen jälkeen tilaisuus jatkui paneelikeskustelulla. Järjestelyt olivat viimeisen päälle, ja seminaariin sisältyi ilmainen lounas- ja kahvitarjoilu.
Perjantain ohjelmassa oli vedenalaisen sodankäynnin oppitunnin harjoittelu ja arviointi. Jälleen arviointiin osallistui merisotaopin opettajakuntaa (4 kpl), laitoksen johtajan kommodori S:n johdolla. Menetelmä oli edelleen sama: esitys, kommentti- ja kritiikkikierros, ja tarvittavaksi katsotut muutokset. Minulla ei ollut erityistä roolia tässä työssä.
Keskustelu perinteistä jatkui myös luokassa, sillä tiedotusvälineissä oli taas uusi paljastus mahdollisista oikestoradikaaleista ajatuksista Bundeswehrin ammattisotilailla. Keskustelussa kävi ilmi, että irtisanomisperusteeksi riittää esimerkiksi pelkästään jäsenenä oleminen WhatsApp-ryhmässä, jossa jaetaan Wehrmachtiin tai kansallissosialismiin liittyvä kuva, mikäli tätä ei heti keskustelussa tuomitse. Oma selusta suositeltiin suojaamalla paheksumalla kuvan esittämistä ja tämän jälkeen tallettamalla keskusteluhistoria. Eikä tämä edes ole vitsi.
Viikonlopun aikana osallistuin ohjattuun, vapaaehtoiseen vapaa-ajantoimintaan. Oman luokkani (D) jäsenet lähtivät merisotakoulun kolmella purjeveneellä Flensburgista Itämerelle pienelle huvipurjehdukselle.

188.-191. päivä

Maanantaina alkoi merivoimien jatkokehittämisen seminaari Neustadtissa. Useimmat matkustivat Neustadtiin omilla autoillaan, koska Hampuriin odotetaan loppuviikosta erittäin vaikeita ruuhkia G20-kokouksen takia. Niinpä lähes kaikki poistuvat kaupungista tulevan viikonlopun ajaksi. Ulkomaalaiset kuitenkin halusivat kyydin talon puolesta ja saksalainen opiskelijatoveri T.S. määrättiin meidän kuljettajaksemme (ulkomaalaiset eivät tietenkään saa ajaa Bundeswehrin ajoneuvoa). Matka Neustadtiin kesti reilut puolitoista tuntia. Perillä merivoimien koulutuskeskuksessa (EinsatzausbildungsZentrum Marine) jaettiin majoitukset, jotka olivat yhden hengen huoneet kurssimajoituksessa. Tämän jälkeen nautittiin lounas varuskunnan ruokalassa. Iltapäivän aluksi lippueamiraali R. toivotti osallistujat tervetulleeksi kertoi mitä seminaarilta odotetaan. Seminaarissa on tarkoitus laatia konkreettisia esityksiä siitä, miten merivoimien suorituskykyvajeita voidaan paikata. Seminaarissa oli enemmän osallistujia kuin olin osannut odottaa: yli 50 meriupseeria. Osallistujat jaetaan neljään työryhmään, jotka kukin tarkastelevat Saksan merivoimien kehitystarpeita hieman eri näkökulmista. Tarkastelun tulokset on määrä esittää merivoimien komentajalle, joka tulee paikalle perjantaina.
Kommodori S. ja komentaja L. pitivät työjärjestyspuheenvuoron. Huomioni kiinnittyi siihen, että työryhmien tuotosten oletettiin olevan PowerPoint-esityksiä. Toinen merkittävä huomio oli, että työryhmien huoneisiin on varattu 2 tietokonetta ja 1 projektori. Tämä ei herättänyt minkäänlaista keskustelua tai kommentointia, joten oletan, että tätä varustusta pidetään riittävänä n. kymmenen henkilön työryhmälle. Kovinkaan monella ei näyttänyt olevan omaa tietokonetta mukana. On mielenkiintoista nähdä, mitä työskentelytapoja seminaarissa käytetään. Itse varauduin omalla tietokoneellani, jota ei tietenkään voi liittää verkkkoon. No, kirjoituskoneesta se kuitenkin käy, tosin tiedostojen siirto ei onnistu. Seminaarin ensimmäinen iltapäivä koostuu neljästä johdantoluennosta. Tämän jälkeen vaihdetaan siviilit ylle ja nautitaan grilipäivällinen upseerikerhon terassilla.
Ensimmäisen johdantoluennon piti kommodori V.B. merisodan suunnittelun reunaehdoista. Nykyisellään Saksan merivoimilla on 2 operaatioesikuntaa, eli sekä ensimmäisellä että toisella laivastolla on valmius johtaa operaatioita. Käytännön syistä tämä kyky on kuitenkin ollut rajallinen.
tulevaisuudessa Saksa rakentaa yhden merivoimien operatiivisen esikunnan (DEU MARFOR), joka tarvittaessa kasvatetaan Maritime Component Commandiksi (MCC, tai oikeastaan Baltic MCC eli BMCC). Tässä esikunnassa on 15 - 25 kansainvälistä upseerin tehtävää. Esikunnan perustaminen on osa Naton vuonna 2016 Varsovassa aloittamaa Framework Nation Conceptia, joka käynnistettiin Saksan aloitteesta. Esikunta voi johtaa laivastojoukkoja aina Task Forceen asti, ja kakissa tehtävissä littouman puolustukseen asti. Keskustelu esikunnan perustamisesta alkoi toivekkaana, mutta sortui nopeasti henkilöstön puutteeseen, kuten olen täällä havainnut varsin useissa tilanteissa olevan tapana. Kommodori yritti sitkeästi luoda visiota uudesta liittouman tärkeästä merellisestä johtoportaasta Saksan johdolla, mutta yleisöstä kuultiin useita masentavia puheenvuoroja, jotka tekivät tämän yrityksen tyhjäksi. Henkilöstöä ei ole, osaamista ei ole, kukaan ei halua Rostockiin, jne., jne.
Lippueamiraali puuttui peliin ja linjasi, että käynnissä olevista muutoksista (Trendwende Finanzen, Trendwende Material, Trendwende Personal) henkilöstön määrän kasvattaminen on hitain ja
vaikein. Tästä huolimatta tulee onnistumaan. Tässä seminaarissa on tarkoitus toisaalta löytää ratkaisuja ylimenoajalle ja toisaalta määrittää ne painopistealueet, joilla Saksan on onnistuttava kaikissa tilanteissa. Kiire asiassa ei kuitenkaan näytä olevan: esikunnan perustamisen aikajana
on kuusi vuotta(?) pitkä. Nyt oltaneen jossain ensimmäisen ja toisen vuoden tienoilla. Seuraavaksi keskustelu siirtyi käsittelemään merisotataktiikan koulutusta ja harjoittelua Saksan merivoimissa. Aikaisemmin taktiikan tutkimukselle oli oma organisaationsa, mutta sittemmin se on yhdistetty muihin tehtäviin, jolloin toiminta on tietenkin pysähtynyt. Merisotataktiikan tutkimus, koulutus ja harjoittelu pitää siis "keksiä uudelleen".
Seuraavan esityksen piti komentaja K. merivoimien merisotataktiikan koulutuksesta. Tämä puhui hyvin voimakasta schwäbisch-murretta, mistä hän vitsaili esityksensä aluksi. Esityksen alussa lounastauosta oli kulunut jo 1 h 55 minuuttia, joten minun tarkkaavaisuuteni oli jo muutenkin
rajoittunut. Tämä yhdistettynä voimakkaaseen murteeseen teki esityksen seuraamisesta lähes ylivoimaisen vaikeaa. Luennon painopiste oli kuitenkin eritasoisten taktiikan koulutustilaisuuksien (joita Suomessa vastannee lähinnä operatiivisen suunnittelun OPSU-viikot) sisällön esittely. Nykyiset osaamisvajeet ovat muodostuneet pääasiassa sen seurauksena, että laivaston tärkeimpiä suorituskykyjä ei nykyisissä tehtävissä (kriisinhallintaoperaatiot) ei käytännössä juurikaan tarvita. Lisäksi se, että aluksissa käytetään useampia miehistöjä on vaikeuttanut tehokasta harjoittelua. Tauko saapui kreivin aikaan tarkalleen 2 ja puoli tuntia siitä, kun seminaari oli alkanut.
Kahvitauon jälkeen everstiluutlantti F. puhui Naton Defence Planning Processista (NDPP) keskittyen sen merellisiin suorituskykyvaatimuksiin ja suunnittelutavoitteisiin. Naton suunnitteluprosessi etenee viidessä vaiheessa ja toistuu kahden vuoden kierrolla. Uusimmassa versiossa on 67 Saksaa koskevaa suunnittelutavoitetta, joista 12 koskee merivoimia. Prosessi käsittelee erikseen myös lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteita. Uusia merellisiä tavoitteita tänä vuonna olivat sukellusveneentorjunta, pintatorjunta, merellisten ampumatarvikkeiden varastointi sekä miinatiedustelu. Suunnittelutavoitteet voivat olla määrällisiä, jolloin ne esitetään tekstimuodossa, tai laadullisia, jolloin ne esitetään useimmiten taulukkomuodossa. Iltapäivällä piti olla vielä yksi luento merivoimien kybersuorituskyvyistä, mutta se päätettiin siirtää huomiselle. Tämän päivän luentojen piti päättyä klo 17, mutta niin vain auditoriossa istuttiin vielä viittä vaille kuusi. Tämä on kulttuuriero, johon en toivottavasti totu koskaan. En muista Suomessa kokeneeni tilaisuutta, jossa 50 upseeria istuisi kuuntelemassa saatikka keskustelemassa sen jälkeen kun tilaisuuteen varattu aika on päättynyt. Poikkeuksen muodostavat ehkä tilaisuudet, joissa joku sotaveteraani innostuu muistelemaan menneitä, mutta Naton suunnitteluprosessin ei minun mielestäni tulisi nauttia vastaavaa kunnioitusta. En luultavasti vain ymmärrä saksalaista tapaa jaaritella tai kykenemättömyyttä tiivistää.
Tiistain aloitti luento, joka oli edeltävän päivän ohjelmassa, mutta jolle ei riittänyt aikaa. Se käsitteli merivoimien kybersuorituskykyjä ja sen piti komentaja T. Hän aloitti väittämällä, että kyber tulee aiheuttamaan merisodankäyntiin vastaavansuuruisia muutoksia kuin ilmailu aikanaan. Aamupalalla toivoimme opiskelijatovereitteni kanssa, että luento ei ole samansisältöinen esitys merellisestä kyberulottuvuudesta kuin se, jonka olemme saaneet kuulla jo kahdesti aikaisemmin. Tämä pelko ei osoittautunut turhaksi, sillä esityksessä oli hyvin paljon tuttua sisältöä. Kyberalan tehtävien työnjakoa merivoimien ja perustettavan kyberaselajin välillä ei vielä ole lyöty lukkoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että henkilöt siirtyvät uuteen organisaatioon, mutta heidän tehtävänsä jäävät vanhaan. Näinhän ei tietenkään voi olla. Tässä seminaarissa yksi neljästä työryhmästä etsii vastauksia näihin kysymyksiin. Muiden työryhmien tarkastelunäkökulmta ovat "merisota Itämerellä", "hyökkäykselliset merisodan keinot", ja "Saksan merivoimien suorituskykyprofiili".
Luennon jälkeen siirryttiin työryhmiin. Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen aloitettiin pohtimaan, kuinka aihetta lähestyttäisiin. Puhe siirtyi nopeasti Venäjään. Putin on kuulemma sanonut, että nykytilanne on Venäjän kannalta paras mahdollinen: maa on sodassa, mutta muut eivät tiedä sitä.
Venäjän tavoitteena on voittaa merisota Itämerellä ampumatta laukaustakaan. Keinoina on kybersota ja muu hybridivaikuttaminen, sekä länsivaltojen päätöksentekoon ja demokraattiseen järjestelmään vaikuttaminen niin, että päätöksiä asevoiman käytöstä lännessä ei koskaan tehdä. Toisaalta Natolla
on valmiit suunnitelmat sen varalta, kuinka merisota Itämerellä käydään ja voitetaan. Keskustelussa käytiin lyhyessä ajassa läpi lähes kaikki mahdolliset näkökulmat ja ehdotukset siitä, mikä aiheen kannalta on keskeistä. Kommodori T.M. esitti näkökulman, joka myötäilee omaani: keskeistä merisodalle Itämerellä on kattava ja jaettu tilannekuva. Sen lisäksi vastustajalta on otettava tilannekuva ja täten toiminnanvapaus pois. Keskustelu jatkui kahvitauolla ja kahvitauon jälkeen. Kahden tunnin keskustelun jälkeen oli saatu sovittua tarkastelun reunaehdot. Nämä ovat:
1. Itämeren alue, 2. Merisota (Venäjää vastaan) 3. Saksan tavoitetaso (Nato ja EU, sisältäen Itämeren sotilaallisesti liittoutumattomat maat). "Tutkimuskysymyksiksi" määriteltiin: 1. Ovatko Saksan merelliset sotilaalliset suorituskyvyt riittävät tai oikeat liittouman merisotaan Itämerellä?
ja 2. Miten Saksan tulisi käydä merisotaa Itämerellä? Lounastauolla työryhmien johtajat tapasivat ja vaihtoivat ajatuksia eri ryhmien tehtävien yhteensovittamisesta, joten lounaan jälkeen tehtävä tarkentui joiltain osin. Lopulta n. tunnin keskustelun jälkeen työryhmä päätettiin jakaa
kolmeen alaryhmään: 1. reunaehdot, 2. organisaatio ja 3. suorituskyvyt. Aivan viime hetkellä ryhmä päätettiin kuitenkin ensin jakaa kahteen alaryhmään, joista toinen tarkastelee Venäjän suorituskykyjä ja toinen Saksan tavoitetasoa, minkä jälkeen palattaisiin kolmessa alaryhmässä työskentelyyn. Kun työt piti aloittaa, oli sekaannus melkoinen. Vielä enemmän tuskaa aiheutti nettiyhteyden saaminen kahteen käytettävissä olevaan tietokoneeseen sekä tietokoneluokasta löytyneisiin työasemiin. Minulla ei ulkomaalaisena ollut tietenkään mitään asiaa näille koneille. Olin myös hieman hämmentynyt ryhmä johtaneen kommodorin puutteellisesta organisaatiokyvystä, mutta enemmän minua hämmästytti se, mihin aamupäivän keskustelussa esitetyt luovat ja erilaiset lähestymistavat ongelmaan katosivat. Nyt lähdettiin näiden kirjaamisen sijasta hakemaan ja esittämään tietoa ja vastauksia, jotka merivoimien komentaja on melko varmasti kuullut monta kertaa ennenkin. Voi tietysti olla, että uudet näkökulmat asiaan löydetään uudestaan jossain kohtaa työn aikana - onhan tässä vielä kaksi ja puoli päivää tehokasta työaikaa jäljellä.
Keskiviikko aloitettiin töiden välitarkastelulla, jonka pitivät työryhmien johtajat. Välitarkastelusta oli päätetty vasta päivällisellä, joten osa työryhmien johtajista oli valmistautunut pitämään esittelyt, toiset taas eivät ja puhuivat vapaasti (ts. lonkalta tai satulasta). Tarkastelun tärkein anti oli ehkäpä se, että mahdollisia päällekkäisyyksiä ryhmien välillä voitiin tätä kautta vähentää. Sisältöä esityksissä oli yllättävän vähän käytettävissä olevaan työvoimaan nähden, ja sekin vähä oli melko yllätyksetöntä. Tavallaan sääli, kun seminaarin osallistujajoukossa oman käsitykseni mukaan olisi kuitenkin potentiaalia paljon enempään. Puolentoista tunnin keskustelun jälkeen palattiin työryhmätyöskentelyyn. Yllätyksekseni omassa ryhmässäni palattiin ruutuun yksi eli aivoriihivaiheeseen. Koko työhön oli ilmeisesti löytynyt joku niin uusi taustatekijä tai tehtävänanto, että uusi ideointivaihe oli tarpeen. Tämän aivoriihen jälkeen keskustelu siirtyi perustavanlaatuisten asioiden äärelle: kuka Saksan merivoimia johtaa puolustustilanteessa (liittouman 5. artiklan alainen tilanne). Vastaus on: Nato, joka kuitenkin odottaa Saksan merivoimilta laivastason (Task Force) johtamiskykyä, suunnitelmien mukaan Itämeren alueella. Keskustelu kimpoili tästä lähtökohdasta mitä erilaisempiin suuntiin. Keskustelu oli sinänsä laadukasta ja hetkittäin erittäin mielenkiintoista seurata, mutta jossain vaiheessa aloin kaivata sitä, että keskustelun sijaan olisi siirrytty laatimaan
konkreettisia työryhmän tuotoksia. Työ siirtyikin askeleen tähän suuntaan kahvitauon jälkeen, kun työryhmä jaettiin kahteen alatyöryhmään. Toisen tarkastelukohteeksi asetettiin organisaatiot ja toisen henkilöstö, koulutus ja taktiikan kehittäminen. Itse päädyin edelliseen ryhmään siksi, että arvelin organisaatioihin liittyvässä tarkastelussa olevan minulle enemmän opittavaa.
Lounaan jälkeen alkuiltapäivän alatyöryhmät kokoontuivat eri huoneissa. Oman ryhmäni työskentely oli suoraviivaista PowerPoint-kalvojen koostamista. Näihin lueteltiin BMCC:n Saksalle tarjoamia mahdollisuuksia. Esitin näkemykseni siitä, että tuloksissa voisi esittää jotain uusiakin näkökulmia,
eikä pelkästään kehua jo tehtyä ratkaisua. Tähän vastattiin, että uuden esikunnan perustaminen on törmännyt Saksan merivoimissa kovaan vastarintaan, joten se on tärkeä esittää myönteisessä valossa. Sitten kun esikunta on perustettu, sen olemassaolo antaa perusteet koko merivoimien johtamisrakenteen uudistamiselle. Kolmelta iltapäivällä ryhmät kokoontuivat samaan tilaan, jolloin piti tarkastella molempien työryhmien aikaansaannoksia. Ensimmäisen ryhmän seitsemästä tekstintäytteisestä kalvosta keskusteltiin lähes tunti. Keskustelussa ei kuintekaan ollut tunnistettavaa rakennetta, vaan se muistutti hetkittäin melkeinpä kiistelyä. Ihmiset puhuivat päällekkäin ja inttivät omia kantojaan. Keskustelussa esitettiin mielestäni rakentaviakin puoheenvuoroja, jotka tukivat työn päämäärää, mutta nämä hukkuivat asiaa vähemmän eteenpäin vievien puheenvuorojen massaan. Lopulta oli toisen ryhmän tulosten esittelyn, minkä jälkeen näistä keskusteltiin. Sitten todettin päivän olevan pulkassa ja lähdettiin kerholle. Kuulostaa kliseiseltä, mutta tällä kertaa monen osallistujan kohdalla todellakin tapahtui juuri näin.
Torstai alkoi jälleen töiden lyhyellä välitarkastelulla. Tämä toteutettin suullisesti ilman PowerPoint-esityksiä, vaikka nämä esitykset ovat seminaarin päätarkoitus ja -tuote. Tämä ainakin vaikuttaisi olevan kaikkien lähtökohta ja niin se taisi käskyssäkin lukea. Seminaarista ei siis laadita muistiota tai raporttia, vaan pelkät iskusanat ja kuvat esityskalvoilla riittävät. Yhteenvedon jälkeisessä keskustelussa työryhmissä siirryttiin vihdonkin konkretiaan, eli siihen, miten työryhmän ideat merisotataktiikan kehittämisestä olisi mahdollista toteuttaa käytännössä. Nykyisillä kahdella laivastolla tähän olisi vain rajalliset mahodllisuudet, joten päädyttiin siihen, että työnjaon tai organisaation muutokset ovat välttämättömiä, mikäli ideat halutaan toteuttaa. Varsinaisia esityksiä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Syyksi tähän mainittiin mm. se, että työryhmä ei viikon keskustelun perusteella voi heittää hatusta sellaista, jota suunnitteluosastolla on hierottu kuukausia. Suunnitelmia on siis olemassa, mutta niitä ei voi tässä yhteydessä esittää. Kahvitauon jälkeen oli johtopäätösten aika. Työryhmä suositti, että merivoimien olevia johtamisrakenteita ja johtamisen menettelytapoja tarkistetaan. Tarkentavina alakohtina työryhmä esitti, että merivoimien johtamiskykyä taisteluosastotason alapuolella kehitetään; että BMCC:n henkilöstön saatavuutta ja kasvupotentiaalia kehitetään; että BMCC:n ja merivoimien olemassaolevien operaatiokeskusten tehtävät ja työnjako yhteensovitetaan; että johtamispaikkojen infrastruktuuria kehitetään, ja että BMCC:n henkilöstön osaamista kehitetään. Johtopäätökset ovat sinänsä oikeita, mutta mielestäni on sääli, että keskusteluissa esitetyt useat rohkeat ja uutta uurtavat näkökulmat eivät päätyneet lopulliseen esittelyyn. Syitä tähän en halua lähteä arvailemaan. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt eivät halua kuulla samoja vanhoja asioita, jotka he jo tuntevat. Paljon enemmän he arvostavat rehellisiä ja perusteltuja näkemyksiä, vaikka nämä olisivatkin epämukavia tai jopa vääriä. Tietenkin tämä on vain oma näkemykseni ja kokemukseni. Loput työskentelyajasta käytettiin siihen, että näihin johtopäätöksiin johtavat esityskalvot saadaan näyttämään riittävän hyvältä ja että esityksen pitäjä tietää mitä puhua. Myös kurssilla kiinnitetään paljon huomiota siihen, että esitysten sanamuoto on miellyttävä ja sujuva.
Paluumatkalle Hampuriin lähdettiin hyvissä ajoin. Ennakointi tuli todellakin tarpeeseen, sillä sama matka, johon tullessa oli käytetty n. puolitoista tuntia kesti nyt seitsemän (!) tuntia. G20-kokouksen aiheuttama liikennekaaos oli melkoinen.
Perjantai oli työajan tasausvapaata. Tähän järjestelyyn vaikutti myös Hampurissa pidettävä huippukokous ja liikennekaaos, jonka sen aivan oikein ennakoitiin aiheuttavan. Kokonaisuutena viikko oli varsin mielenkiintoinen ja hyödyllinenkin silmäys saksalaisten meriupseerien käsityksiin nykyaikaisesta merisodasta sekä myös heidään tapaansa työskennellä ryhmässä. Työskentelykulttuuri on tullut jo jossain määrin tutuksi kurssin aikana, mutta oli hauska huomata että opiskelijoiden työtapa ei juurikaan poikkea siitä, miten kokeneet esikuntaupseerit toimivat (seminaari oli varsinaisesti suunnattu kokeneille esikuntaupseereille ja valtaosa osallistujista olivat sotilasarvoltaan komentajia tai komentajakapteeneita.)