Yhteenveto

Nyt kolmisen kuukautta kurssin päättymisen jälkeen voisi olla sopivaa tehdän jonkinlainen yhteenveto siitä, millainen kurssi sitä oikein tuli käytyä. Omaa oppimista on todella hankala itse arvioida, sillä itsessä tapahtuville muutoksille on aina jossain määrin sokea. Myös kurssia tarkastelen samaan tapaan voimakkaan subjektiivisesti, joten näkökantoihini tulisi suhtautua varauksella tai edes terveen kriittisesti. Siitä huolimatta haluan kirjoittaa ne muistiin, sillä kirjoittaminen on keino käsitellä ajatuksiani. Niinpä tämäkin yhteenveto, kuten koko tämä blogi kaksi vuotta kestäneeltä kurssilta on kirjoitettu ensisijaisesti minua itseäni varten.
Führungsakademie der Bundeswehr on lahjakkaiden ja älykkäiden ihmisten oppilaistos. Bundeswehrin kansalliselle yleisesikuntaupseerikurssille on varsin vaikea päästä, ja sieltä valmistuneita pidetään Bundeswehrissä korkeassa kurssissa. Itse kurssilla ei sitten olekaan yhtä vaikeaa pärjätä, vaan kurssin läpäisevät kaikki sille valitut. Kurssin kärkeen on tietenkin aina kova kilpailu, sillä kurssin järjestys ennustaa voimakkaasti etenemistä virkauralla. Minulle ei täysin auennut miten tämä korrelaatio toimii, mutta se on todennäköisesti useiden tekijöiden summa: parhaiten menestyneet pääsevät kurssin jälkeen vastuullisimpiiin ja näkyvimpiin tehtäviin, mitkä puolestaan johtavat vielä parempiin tehtäviin. Joka tapauksessa Bundeswehrin virkakierto poikkeaa esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian asevoimien virkaurakierrosta. Bundeswehrissä pysytään ja edetään kyvyistä ja motivaatiosta riippumatta ("in and up") kun USA:ssa ylenemiselle vaihtoehtona on vain potkut ("up or out").
FüAkBw:n kuten monien muiden sotilasopetuslaitosten heikkoutena on, että kaikki ovat melko lailla samasta  puusta veistettyjä. Siviiliopiskelijat ja erikoisupseerit sekä tietenkin kansainväliset opiskelijat tuovat palettiin tervetullutta kirjoa, mutta ns. tavalliset upseerit ovat hämmästyttävän homogenista sakkia. Tilanne on valitettavasti sama myös Suomessa. Saamani tiedon mukaan 98 % Bundeswehrin kenraaleista on käynyt tämän kurssin, ja muut 2 % ovat erikoisupseereita, kuten lääkäreitä, insinöörejä tai lakimiehiä. Yhdenmukaisuus ja yhdenmukaistaminen siis vain korostuu kurssin jälkeen. Asiassa on myös hyvät puolensa, mutta monien tutkimusten mukaan homgenisyys on ketteryyttä korostavassa VUCA-maailmssa heikkous.
FüAkBw:n opetuksessa tarkastellaan useimmiten strategista tasoa, sekä poliittis-sotilaallista (turvallisuuspoliittista) että sotilasstrategista. Tämä on selkeä ero Suomen yleisesikuntaupseerikurssiin, jossa painopiste on operaatioiden johtamisessa. Saksan kurssi siis valmistaa upseereita tämän tason tehtäviin, ja hyvä niin. Minulle ei kurssin aikana kuitenkaan käynyt ilmi, millä kursseilla ja missä kouluissa koulutetaan Bundeswehrin operatiivisen ja taktisen tason johtajat? Yhtä kaikki, sotilasjohtamisen opetus oli tällä kurssilla hämmästyttävän vähäistä.
LGAN (Lehrgang General- und Admiralstabsdienst National) on nimestään huolimatta varsin kansainvälinen kurssi. Kurssilaisia oli 91, joista 18 tuli muista maista (17 liittouman maista ja yksi Suomesta) kuin Saksasta. Saksan (sekä liitto- että demokraattisen tasavallan) turvallisuuspolitiikan perusperiaate onkin ollut kansainvälisyys ja liittoumassa toimiminen. Saksa ei koskaan toimi yksin vaan aina osana liittoumaa. Kansainvälinen asennoituminen näkyy myös kurssilla. Kansainvälisiä opiskelijoita kuunnellaan ja heidän mielipiteitään arvostettaan. Käytännössä asia menee kuitenkin usein niin, että kun kansainvälisten opiskelijoiden näkökulma johonkin asiaan on kuultu ja hyväksi todettu, saksalaiset opiskelijat kuitenkin tekeväet kuten ovat tottuneet tekemään. Joustavuus ja valmius muuttaa rutiineja loistivat poissaolollaan.
Kurssin tärkein opetusmenetelmä oli opetuskeskustelu. Keskustelu saatiin aikaan aina, vaikka asia olisi ollut itsestään selvä (osin tämä varmasti johtui arvostelujärjestelmästä, joka kannustaa opiskelijoita hyödyntämään kaikki tilaisuudet päästä ääneen). Valmius esittää asiansa suullisesti nopeasti ja sujuvasti vaikuttaisi olevan yleisesikuntaupseerin ydinkompetenssi, jonka hallinta ennakoi menestystä erityisesti kansainvälisissä esikunnissa. Yhden sanan vastauksia ei Führungsakademiessa juurikaan esiintynyt. Muista opetusmenetelmistä voin todeta, että kurssilla nähtiin loistavia esimerkkejä edistyneestä pedagogiikasta kuten erilaiset aktivoimis- ja oppimispelit, erilaiset aivoriihimenetelmät, ja jopa taiteiden avulla opiskelu. Vastaavasti kuitenkin puuduttavaa luento-opetusta esiintyi myös. Pedagogiset käytännöt oliva siis paikoitellen erittäin korkeatasoisia joskin taso oli vaihteleva.
Erityisen edistyksellisenä nostaisin esiin etiikan opetuksen, joka korostui sekä määrältään että sisällöltään. Myös oikeudenhoidon, sotahistorian ja yhteiskuntaopin opetuksen taso on korkea. Näissä oppiaineissa ei kuitenkaan keskitytty pelkästään sotilaallisiin näkökohtiin sodankäyntiin kuten Suomessa, vaan opetuksessa liikuttiin laajemmalla strategisella ja valtiollisella tasolla. Kieltenopetukselle ja liikuntakoulutukselle oli FüAkBw:ssä hyvät edellytykset. Näiden aineiden tuloksellisuutta kuitenkin heikensi tuntikehyksen huono suunnittelu sekä läsnäolon vapaaehtoisuus. Periaattessa opetuksessa oli läsnäolopakko, mutta valvonnan ja sanktioiden puuttuessa osallistuminen oli käytännössä jokaisen itsekurin ja -kunnioituksen varassa.
Millaiseksi tämän päivän yleisesikuntaupseerikurssi sitten kouluttaa Bundeswehrin nuoret yleisesikuntaupseerit? Kurssitodistuksen etulehdelle on painettu luonnehdinta siitä, millainen saksalaisen yleisesikuntaupseerin tulisi olla. Lainaus on kenraalimajuri Ulrich de Maizièreltä, joka toimi FüAkBw:n johtajana vuonna 1964. Luonnehdinta on samantapainen kuin Suomessa, eli siinä korostetaan ahkeruutta, tarkkuutta, laaja-alaisuutta, luovuutta, aloitekykyä, päättäväisyyttä, ja vaatimattomuutta. Erityisesti mieltäni lämmittää kohta, jossa edellytetään ye-upseerin ymmärtävän ja säilyttävän lämpimät tuntemukset joukkoja kohtaan. Korkealentoisille tavoitteille on tietenkin paikkansa. Oman kokemukseni mukaan yleisesikuntaupseerin arkitodellisuus antaa kuitenkin melko niukasti mahdollisuuksia näiden ideaalien toteuttamiselle, sekä Suomessa että Saksassa.
Ohjesääntöjen noudattaminen, byrokratia ja joustamattomuus eivät oman kokemukseni mukaan ole pelkkä stereotypia saksalaisesta upseerista. Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä Suomessa mennään tyypillisesti tulos edellä ovat Saksassa prosessit etusijalla. Pelisilmää tai menettelytavoissa oikaisemista ei pääsääntöisesti katsota hyvällä. Erityisesti tämä pisti silmään tilanteissa jossa kaikki osapuolet tunnistivat oikean ja helpomman ratkaisun, mutta silti asia toteutettiin hankalemman ja pidemmän kaavan mukaisesti. Hämmästyttävintä oli, ettei kukaan näissä tilanteissa ottanut aloitetta asian korjaamiseksi, vaikka keskinäisissä keskuteluissa ongelma tunnistettiin.
Nykyinen saksalainen sotilasjohtaminen - tai ehkä pikemminkin esikuntatyöskentely - on siis keskusteluorientoitunutta. Silti saksalainen upseeri ajattelee ehkäpä enemmän komentajakeskeisesti kuin suomalainen. Rohkeudesta, luovuudesta ja vastuunkannosta siis kyllä puhutaan, mutta sitä osoittavia jossain määrin karsastetaan. Sama on nähtävissä suhteissa sotilasesimiehiin: päällisin puolin eli ulkoisesti suhtautuminen esimiehiin on Saksassa ehkäpä välittömämpää kuin Suomessa, mutta toisaalta päätöksenteossa komentajakeskeisyys on vielä voimakkaampaa Saksassa. Tehtävätaktiikasta puhuttiin, mutta sen toteuttamisen suhteen oltiin mielestäni Suomea jäljessä. Vaikka jatkuva keskustelu tekee johtamisprosessista heposti hitaan, se saattaa tuottaa laadullisesti parempia suunnitelmia ja päätöksiä.
Korruption suhteen ollaan Saksassa ja Bundeswehrissä erittäin varovaisia. Sisäinen valvonta eli ns. compliance-toimiala oli erittäin tarkka mitä tulee aterioihin, illanviettoihin, lahjaesineisiin ja muihin vastikkeettomiin etuihin. En pidä tätä missään tapauksessa vääränä, joskin joustavuudella ja pelisilmällä voitaisiin joissain tilanteissa ehkä päästä parempiin lopputuloksiin.
Kurssin jälkeen olen sitä mieltä, että FüAkBw:stä olisi paljon enempään kuin mitä koulusta ja kurssista nykyisellään saadaan irti. Kurssilla olisi valtava potentiaali ja suuria mahdollisuuksia, jotka mielestäni suurelta osin hukataan ja menetetään. Mietittyäni pitkään syitä sille, että kurssista ja sen opiskelijoista ei saada enempää irti haluaisin nostaa esiin kaksi omasta mielestäni tärkeää tekijää. Toinen on kurssin arviointijärjestelmä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä. Kokeiden, vertaisarviointien ja kaikenlaisen strukturoidun arvostelun puuttuminen johtaa mielestäni siihen, että henkilön pärstäkerroin ja suoriutuminen sosiaalisissa tilanteissa saavat liian korostuneen roolin. Sillä että saksalaiset upseerit kasvavat järjestelmässä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä saattaa olla arvaamattomankin suuria seurauksia koko järjestelmälle. Toinen merkittävä haittatekijä Bundeswehrin yleisesikuntaupseerikoulutukselle on perinteiden puuttuminen ja historian painolasti laajemminkin. Laivastotermein ilmaistuna Bundeswehriltä puuttuu riittävän pitkä köli ja suuri peräsin, jotta se pysyisi jonkilaisessa suunnassa. Tämä taustattomuus aiheuttaa mielestäni osan siitä näköalattomuudesta, joka tekee upseereista tavallisia virkamiehiä. Monia muitakin syitä tietenkin on, mutta koululta ja kurssilta puuttui mielestäni suuri osa siitä terveestä ylpeydestä itsestä ja omasta tekemisestä, joka kuuluu jokaiseen sotilasjoukkoon. Perinteitä Saksalla kyllä olisi vaikka muille jakaa, mutta poliitinen ohjaus ja toisaalta itsesensuuri eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, mitä perinteitä voidaan kunnioittaa tai edes mitä asioita voidaan käsitellä opetuksessa. Oman käsitykseni mukaan perinteiden ja historian käsittelyn ongelma ei tule poistumaan vielä pitkiin aikoihin. Saattaa jopa käydä päinvastoin niin, että perinteitä ja historian tulkintaa rajoitetaan sitä voimakkaammin, mitä suuremmiksi Bundeswehrille asetettavat sotilaalliset vaatimukset kasvavat. Pasifistien on vaikea myöntää ylilyöntinsä, kun he ovat kerran saaneet niskalenkin saksalaisesta yhteiskunnasta.
Kokonaisuuden ja Puolustusvoimien kannalta lienee kuitenkin viime kädessä tärkeintä se, mitä minä opin kurssilla ja miten minun siellä saamani valmiudet palvelevat Suomen sotilaallista maanpuolustusta. Vaikka tämä kysymys on ratkaisevan tärkeä, on minun hyvin vaikea vastata siihen itse. Kuten jo yllä totesin on omaa oppimista ja osaamista on vaikea arvioida objektiivisesti, varsinkin ainoana suomalaisena ulkomaalaisella kurssilla. Varmaa on, että osaamiseni suomalaisten upseerien leipälajissa ja osaamisen kovassa ytimessä eli suomalaisten joukkojen operatiivisessa johtamisessa ei ole samalla tasolla kuin suomalaisen yleisesikuntaupseerikurssin käyneillä. Uskallan kuitenkin väittää, että kansainvälinen kurssi on antanut suomalaista kurssia paremmat valmiudet eräisiin muihin tehtäviin, kuten esimerkiksi toimimiseen kansainvälisissä esikunnissa tai Naton johtamisrakenteessa. Yhtä kaikki kurssin käyminen Saksassa oli suomalaiselle upseerille täysin ainutlaatuinen tilaisuus päästä sisälle Bundeswehriin ja saksalaiseen yhteiskuntaan. Olen kiitollinen kaikille henkilöille ja tahoille, jotka soivat minulle tämän mahdollisuuden.

451. - 455. päivä.

Kurssin viimeinen viikko oli varattu puhtaasti järjestelyjä varten, poislukien torstain päättäjäistilaisuutta ja sen harjoittelua keskiviikkona. Maanantai ja tiistai oli varattu luokkien ja niiden yhteydessä olevien pienten keittiöiden siivoamiselle ja järjestämiselle, pukukaappien tyhjentämiselle ja siivoamiselle sekä vastuuvapauskuittausten keräämiselle eri toimistoista ja toimipisteiltä. Tiistaina oli myös tietokoneiden palautus erillisen aikataulun mukaan. Kävin keräämässä kuittaukset koulun käteiskassalta, josta sain tilisiirtona takaisin lounaskortilleni ladatun summan, järjestelytoimistosta palautettuani varastovintin kaapin avaimen ja lukon, sekä kirjastosta varmuuden vuoksi, vaikka olinkin palauttanut viimeisimmät lainaamani kirjat jo melkein vuosi sitten. Muut kuittausmerkinnät oli selvästi suunnattu saksalaisille opiskelijoille, mutta jotkut kansainväliset opiskelijat kävivät tunnollisesti keräämässä kuittaukset myös näistä toimistoista. Kuittauksen saamista hankalampaa oli oikean toimiston löytäminen, sillä kaikilla koulun käytävillä ei kahden vuoden aikana ollut suinkaan tullut asioitua. Itse tein niin kuin järkeväksi katsoin ja jätin esim. henkilöstötoimiston kuittauksen hakematta. Sen sijaan kävin kyselemässä toisella kasarmilla sijaitsevasta hammaslääkäristä leukaperistäni otettujen röntgenkuvien perään. Turhaan, sillä kuvat oli kuulemma lähetetty kurssitoimistolle. Siellä röntgenkuviani ei kuulemma oltu nähty, joten ne olivat ilmeisesti vielä sisäisessä postissa jossain.

Keskiviikkona aamupäivällä järjestettiin valmistujaisjuhlan harjoitukset. Tilaisuudessa määritettiin palkittavien ja luokkien istumajärjestykset siten, että yksittäin tehtävä todistusten jako ja valokuvaus Bundeswehrin komentajan (Generalinspekteur eli GI) kanssa sujuisi mahdollisimman jouheasti. Samalla tilaisuuden juontaja sai mahdollisuuden harjoitella koko ohjelman. Keskiviikkoiltana kurssi kokoontui viimeisen kerran vapaamuotoiseen yhdessäoloon grilli-illan merkeissä. Molemmat hollantilaiset opiskelijamme J. ja R. ylennettiin everstiluutnanteiksi perinteisin menoin. Monet kansainväliset opiskelijat eivät osallistuneet iltamiin, sillä he pitivät seuraa sotilasasiamiehille jotka olivat saapuneet Hampuriin jo edeltävänä iltana seuraavan päivän päättäjäistilaisuutta varten. 

Torstaina oli varsinaisen päättäjäisjuhlan vuoro. Tilaisuuden ohjelmaa jouduttiin viime hetkellä muuttamaan, sillä GI ei päässyt paikalle suunnitellussa aikataulussa. Niinpä todistusten jako, jonka piti olla tilaisuuden alussa ennen palkitsemisia jätettiin viimeiseksi, ja palkitsemiset ja priimuksen (majuri J.R.) puhe hoidettiin alta pois ilman GI:iä. Ranskalainen luokkakaverini majuri W., joka oli poistunut kurssilta jo viikkoja sitten valmistautuakseen joukkonsa kanssa Malin operaatioon oli tullut päättäjäisiin, sillä hänen tutkielmansa palkittiin kansainvälisten opiskelijoiden parhaana. Kahvitauon jälkeen joukko ilmoitettiin GI:lle. Juhlan jälkimmäinen puolikas sujuikin todistusten jaon ja valokuvauksen merkeissä. Juhlan jälkeen tarjottiin lounas. Ilokseni paikalle oli saatu Saksan Merivoimien soittokunna puhallinkokoonpano, jonka esitykset olen todennut varsin tasokkaiksi. Mukavaa oli tavata myös Suomen uusi puolustusasiamies Saksassa eversti M.K. pitkästä aikaa. Yllätyksekseni minulle myönnettiin suorittamistani palveluskelpoisuustesteistä ja kuntosuorituksista kultainen kuntomerkki, vaikka arvelin suoritusteni riittäneen vain hopeiseen merkkiin. Vähemmän mukava sen sijaan oli luokanvalvojani everstiluutnantti W:n käskemä kokoontuminen, joka osoitti täydellistä pelisilmän puutetta: paikalla oli kaikkien omaisia ja kansainvälisten opiskelijoiden sotilasasiamiehiä, ja hän käski luokkansa kokoontumaan luokseen kertoakseen jotain täysin toisarvoista. Onneksi siitä selvittiin nopeasti. Lounaan aikana ja jälkeen koin monet jäähyväiset, sillä kaikille on selvää että useimpia näiden kahden vuoden aikana tutuksi tulleita ihmisiä en todennäköisesti tule koskaan enää tapaamaan.

Perjantaina palasin koululle hoitamaan viimeiset järjestelyt ja noutamaan viimeiset tavarani muuttokuormaan pakattavaksi. Palauttaessani kuittauslistani kurssin vääpelille ei häntä häirinnyt vähässäkään määrin siitä puuttuvat kuittausmerkinnät. Yrittäessäni palauttaa hänelle koulun kulkukorttia hän kehotti minua pitämään sen, vaikka oli erikseen korostettu että kulkukortit pitää palauttaa. Paiskasin kättä vanhan puolikuuron vääpelin kanssa toivotin hyvää jatkoa. Se oli siinä.

446. - 450. päivä.

Kurssin viimeisen varsinaisen opintoviikon aloitti maanantaiaamupäivällä neljä lyhyttä luentoa, jossa kerrattiin edeltävällä viikolla seminaareissa opetettuja aiheita koko harjoitusjoukolle. Tähän neljän aiheen joukkoon oli päässyt myös operaatioiden tuki (Mission Support), jonka rooli on eittämättä tärkeä ja se tulee myös kaikkien muiden komponenttien sisäistää. Iltapäivän puolella päästiin sitten itse viikon teeman eli karttaharjoituksen pariin. Kurssista sekä vierailevista siviiliopiskelijoista koostuva harjoitusjoukko jaettiin kolmeen harjoitusesikuntaan ja nämä sijoittuivat kurssille jo tuttuun tapaan auditoriorakennuksen luokkiin. Jo harjoituksen ensimmäisenä päivänä kävi ilmi, että kuvattu tilanne ("Kolpoto") on kurssilaisille liian yksinkertainen, sillä olimme tehneet vastaanvalaista suunnittelua jo useissa, paljon vaativammissa skenaarioissa. Siviiliopiskelijoille tilanne oli tietenkin uusi ja ehkä vähän jännittäväkin. Tilannekuvauksen helppous yhdistettynä siihen tosiasiaan, että kyseessä oli kaksivuotisen kurssin viimeinen viikko teki tietenkin hallaa kurssilaisten motivaatiolle, mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Operaatiotuen toimistossa päädyimme pian laskemaan toimistotarvikkeita, vettä, ruokaa ja polttoaineita, joita muut komponentit tilasivat. Tärkeään rooliin nousivat myös kuljetukset, joten selvitettyä tuli myös satamien kapasiteetti konttien käsittelyyn, teiden kunto ja lentokenttien kiitoratojen pituudet. Taktisen tai korkeintaan operatiivisen tason puuhastelua siis. Lisähaasteet operaatiotuen toimiston arkeen toi se, että toimiston päälliköksi nimetty brittiläinen siviiliopiskelija oli melko arka tekemään päätöksiä tai edes kommunikoimaan ajatuksiaan muille toimistolaisille. Tilanteeseen olivat turhatua jo opettajatkin jossain vaiheessa.
Harjoitus jatkui minun osaltani onneksi vain tiistain ja keskiviikon, sillä torstain ja perjantain olin virkamatkalla Suomessa.

441. - 445. päivä.

Maanantaina alkoi kurssin viimeinen kahden viikon opintojakso, joka on Yhdistyneitä kansakuntia käsittelevä seminaari ja harjoitus. Seminaariin ja harjoitukseen osallistuu siviiliopiskelijoita, joiden määrä on melkein yhtä suuri kuin kurssilaistenkin. Näin saadaan aikaan periaatteessa YK:n kriisinhallintaoperaatioiden olosuhteita vastaava sekoitus siviilejä ja sotilaita, eli hyvät edellytykset harjoitella YK:n kriisinhallintaa. Opintojakson ensimmäisen viikon eli seminaarivaiheen rakenne on, että aamupäivien aikana kuullaan asiantuntijaluentoja YK:n toiminnan eri sektoreilta. Iltapäiviksi kurssi jakaantuu kymmeneen eri pienryhmään, joissa syvennytään maailmanjärjestön toiminnan osa-alueisiin. Oma seminaariryhmäni käsittelee YK:n operaatioiden tukea ja logistiikkaa ja sen johtajana toimii siviihenkilö S.K. Hänellä on n. 20 vuoden kokemus erilaisista YK-operaatioista. Toisella viikolla osallistujat jaetaan kolmeen harjoitusesikuntaan ja YK:n kriisinhallintaa harjoitellaan skenaariossa, joka tapahtuu fiktiivisessä Kolpoto -nimisessä Afrikan maassa. Seminaari- ja harjoitusviikoilla ei ole varattu aikaa liikunnalle tai muille opinnoille.
Maanantain aamupäivän luennot käsittivät johdannon lisäksi kaksi yleistä luentoa YK:n kriisinhallinan tiimoilta. Molemmissa luennoitsijoina toimi kokeeneet vanhemmat herrasmiehet, jotka olivat tahoillaan toimineet operaatioiden johtajina, eli pääsihteerin erikoislähettiläinä (SRSG, eli Senior Representative of the Secretary General). Luennot painottuivat kuitenkin molemmissa tapauksissa valitettavan paljon vanhan muisteluun, omien saavutusten korostamiseen ja saavuttamattomuuksien selittämiyseen, kuten vanhemmilla herroilla joskus on tapana.
Seminaariryhmässäni maanantai-iltapäivän sisältönä oli johdantoluento YK:n operaatioiden tuen ja logistiikan järjestelyihin. Näiden kahden käsitteen ero on siinä, että operaatioiden tukeen sisältyy logistiikka, ja sen lisäksi henkilöstöpalvelut sekä taloudenpito.
Tiistain luennot käsittelivät YK:n operaatioden poliisitoimintaa sekä humanitääristä apua. Poliisitoiminnasta luennoi kokenut tekijämies, mutta humantäärisen toiminnan tietopaketin toimitti perille asiaansa intohimoisesti suhtautunut nuorempi naishenkilö. Hänen suoraviivainen esitystapansa oli virkistävä, mutta sai vastaukseksi voimakasta kritiikkiä kollegoiltani: kokonaisvaltainen kriisinhallinta ei tarkoita sitä, että humanitäärisen avun ongelmat kiistetään tai ollaan joustamattomia. Joustamattomuus puolin tai toisin tarkoittaa "comprehensive approachin" loppua.
Tiistain seminaariosuudessa toteutimme harjoituksen, jossa tehtävänä oli perehtyä esikomennuskunnan raportiin kuvitteellisesta Caranan valtiosta ja poimia raportista operaation tuen kannalta tärkeitä tietoja. Nämä olisi sitten raportoitava seuraavana päivänä. Tehtävä oli liian helppo ja samankaltainen aikaisemmin toteutettujen harjoitusten kannalta jotta siitä olisi oppinut mitään.
Keskiviikkona luento-osuus käsitteli Kongon operaatiota, ensin sotilaallisesta näkökulmasta (eversti T.B. ja sitten humanitaarisesta (konsultti J.W.). Molemmat luennot rakentuivat valokuvien ympärille. Yhteistä esityksille oli myös se, että ne antoivat Kongon tulevaisuudesta varsin synkän kuvan. Edellisessä esityksessä se sanottiin varsin suorin sanoin ja jälkimmäisessä enemmänkin rivien välistä. Molemmissa esityksissä pitäjänä oli oman alansa kokenut asiantuntija.
Seminaarissa esiteltiin edeltävänä päivänä tehtyjä havaintoja. Opettajan tarkoituksena oli ollut koota yhteen myös skenaariosta tehdyt johtopäätökset samalla kertaa ja pitää torstai-iltapäivä vapaata, mutta tämä suunnitelma oli torjuttu opintojakson johdon taholta. Näin ollen seminaariryhmän käskettiin kokoontua vielä torstaina tekemään jotain. Pidän merkillisenä sitä, että opettajille ei anneta vapaita käsiä toteuttaa omaa seminaariaan annetuissa puitteissa. Lisäksi kurssinjohtaja ja luokanvalvojat ovat alkaneet valvoa opiskelijoiden läsnäoloa on tällä viikolla ihan uudella innolla. Pidän toimintaa lähinnä silmänpalvontana siinä mielessä, että kurssilta on jo poistunut kymmenkunta opiskelijaa ihan todistuksen ja luvan kanssa. Sotilaalliseen kulttuuriin kuuluu tietynlaisen tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen hyvässä ja pahassa.
Päivän aikana ilmoitustaululle oli ilmestynyt myös seuraavan viikon kokoonpanoluettelot. Minun nimeni löytyi kolmannen harjoitusesikunnan Mission Support -osaston työstöupseerin paikalta.
Torstain luennot käsittelivät YK-operaatioiden sotilaallista komponenttia. Luennoitsijoina toimivat joukon komentajan tehtävissä toimineet evp-upseerit kenraalimajuri W.J. ja eversti M.E. Myös nämä luennoitsijat syyllistyivät mielestäni kertomaan kokemuksistaan liian pinnallisella tasolla eivätkä syventyneet tarpeeksi taustalla oleviin rakenteisiin. Ehkä se kertoo jotain YK-operaatioiden luonteesta.
Iltapäivän seminaarissa keskusteltiin jostain operaatioiden tuen ajankohtaisista ja avoimista kysymyksistä sen aikaa kunnes ryhmä voitiin luvan kanssa vapauttaa.
Perjantain aamupäivän luennot käsittelivät YK:n sotilasoperaatioiden suunnittelua ja joukkojen tuottamista, eli komponenttien ja suorituskykyjen kokoamista eri valtioilta. Nämä eversti M.E:n ja everstiluutnantti D.L:n pitämät luennot olivat ehkä tämän opintojakson parasta antia, sillä niissä avattiin mielestäni hyvin sitä, mikä erottaa YK:n toimintakulttuurin esim. Naton suunnittelusta.
Kokonaisuutena viikkoa leimasi se, että kurssin opiskelijoiden ajatukset olivat jo muualla ja monet käyttivät kaiken liikenevän ajan seuraavaan tehtävään liittyvien asioiden järjestelyyn. Luennot oli lisäksi suunnattu liikaa siviiliopiskelijoille ja muistuttivat joissain tapauksissa enemmän matkailumainoksia kuin mitä strategisen tason opiskelijoille suunnatun luennon tulisi näyttää.

436. - 440. päivä.

Maanantaista torstaihin olin virkamatkalla Suomessa. Matkan aikana tutustuín tulevaan virkapaikkaani,  osallistuin ulkomailla palvelleiden palautetilaisuuteen sekä tapasin kurssin johtajan ja diplomityöni ohjaajia. Samalla siirsin moottoripyöräni Suomeen, jotta se on pois muuttokuormasta. Matka oli monella tapaa hyödyllinen ja vei varsinkin diplomityötäni ison askeleen eteenpäin.
Perjantaina palasin seminaarin pariin viimeiseksi päiväksi. Muut osallistujat totesivat, että en ollut menettänyt käytännössä mitään. Seminaarissa oli jatkettu konfliktinhallinnan harjoituksia mm. laulamalla, tanssimalla(!), sekä näyttelemällä kaksi muuta tilannetta, joissa oli kuvattu konflikteja perhepiirissä ja naapurien kesken. Perjantain opetukseen varatusta ajasta suurin osa käytettiin ryhmätyöhön, jossa etsittiin ratkaisuja Irakin nykytilanteeseen. Opintojaksosta annettavaan anonyymiin, tietokoneavusteiseen palautteeseen annoin melko huonot arvosanat sekä opetustavoitteiden saavuttamisesta, sisällöstä että menetelmistä. Seminaarin opetus oli sinänsä pätevää, mutta kohderyhmä oli täysin väärä - seminaari tällaisenaan olisi ollut omiaan kadeteille tai vaikkapa vähän nuoremmille siviiliopiskelijoille.

431. - 435. päivä.

Maanantain piti olla kuntosuorituspäivä eli IGF-Tag, mutta se peruttiin viime metreillä perjantaina. Kuntosuoritusten poisjäämisen takia vapautuneet tunnit annettiin seminaarien johtajien käytettäviksi. Oman seminaarini johtajan A.M:n esityksestä päätimme, että aloitamme maanantaina heti aamusta ja pyrimme sen sijaan pitämään vapaapäivän perjantaina. Monissa muissa seminaareissa päätettiin toisin ja pitäydyttiin alkuperäisessä aikataulussa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä seminaareihin oli kutsuttu monia ulkopuolisia luennoitsijoita, eikä sellaisten aikataulua voida kovin helposti muuttaa lyhyellä varoitusajalla.
Maanantain opetus oli merkillinen sekoitus keskustelua ja pohdintaa. Ensin seminaarin johtaja kertoi omista kokemuksistaan rauhanvälittäjänä Pohjois-Irlannissa, Namibiassa ja monessa muussa kriisissä. Tämän jälkeen opiskelijat saivat kertoa omista kokemuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan itse kokemissaan konflikteissa ja kriiseissä. Kokonaisuutena opetuksessa liikuttiin hyvinkin taktisella tasolla, eikä käsiteltävää asiaa sidottu mielestäni riittävästi teoriaan. Suoraan sanottuna opetus ei ollut sitä korkeaa tasoa, johon olen täällä saanut tottua. Jotain sain siitä kuitenkin irti: Luennoitsija viittasi useasti yhdeksänportaiseen eskalaation portaikkoon, jossa laskeudutaan yhä syvemmälle kriisiin. Alkupäässä on molempia hyödyttävä yhteistyö ja lopussa molempia osapuolia haittaava, likipitäen itsetuhoinen vastakkainasettelu (win-win => win-lose => lose-lose). Portaikon alkupäässä osapuolet ovat rationaalisia ja "aikuisia", mutta mitä syvemmälle konflikti eskaloituu, sitä enemmän regressio valtaa alaa (näytetään kieltä tai keskisormea, jankutetaan samaa asiaa, huudetaan tai turvaudutaan fyysiseen väkivaltaan). Konfliktinhallinnassa ja rauhanvälittämisessä keskeiset tekijät luennoitsija jakoi neljään osa-alueeseen: 1. Konfliktin historia, tavoitteet ja "säännöt": mitä on tapahtunut ja mitä on kokeiltu ilman menestystä. 2. Tunteet, estot ja tabut: mitkä ovat osapuolten herkkiä kohtia ja mihin välittämisessä ei voi tai kannata puuttua. 3. Sosiaalinen / poliittinen fantasia tai peli: miten osapuolten mielestä konflikti ratkeaisi parhaassa tai pahimmassa mahdollisessa tapauksessa ja 4. Valinta, neuvotteu ja päätös: mistä osapuolet ovat valmiita tinkimään, neuvottelemaan ja tekemään päätöksiä.
Aamupäivän lopuksi pohjustettiin lyhyesti kriisinhallinnan suunnittelupeliä, joka toteutetaan roolipelinä tiistaina ja keskiviikkona. Odotukset ryhmässä olivat korkealla, sillä pelin tulee johtamaan tällaisten opetuspelien ammattilaiset CRISP-järjestöstä Berliinistä asti. Iltapäivällä oli varattu aikaa omaehtoiselle liikunnalle.
Tiistaina roolipeli alkoi kymmeneltä, sillä aamun luokanvalvojalle varattuja tunteja ei pidetty. Suunnittelupeli alkoi lupaavasti, mutta se osoittautui päivän mittaan melkoiseksi pettymykseksi. Kokonaisuuden lässähtäminen johtui varmaankin useasta pienestä tekijästä, joiden vaikutukset kasautuivat. Pelin ohjaaja CRISP:stä oli aluksi yksin ja hänen kollegansa tuli vasta puoliltapäivin. Kollegalla oli osa pelimateriaalista mukanaan ei peliä päästy aloittamaan kunnolla ennen kuin nämä materiaalit oli luettu. Aikalaskelma petti ja oli kiireen tuntu. Kaikkiin rooleihin ei riittänyt pelaajia (11 henkilöä esitti 12 roolia) ja osa rooleista jouduttiin yhdistämään. Pelin johtaja ei ollut innostunut eikä hänen ulosantinsa ollut kovinkaan selkeää. Osallistujien motivaatio ei ollut paras mahdollinen. Kaiken tämän seurauksena ensimmäisistä neuvotteluista sekä kahdesta kokouksesta tuli jossain määrin kiusallista katsottavaa kaikille osallistujille. Oma roolini oli olla kriisin sovittelijan apulaisen roolissa ja sain tehdä muistiinpanoja fläppitaululle huopakynä sauhuten. Roolipeli kesti koko päivän ja jopa lounastaukoa lyhennettiin sen takia. Ennen jälkimmäistä päivän kahdesta kokouksesta katsottiin uutislähetys, jonka pelin johtajat laativat ja editoivat päivän aikana. Siinä ei ollut oikeastaan punaista lankaa tai mitään, mikä olisi merkittävällä tavalla tukenut viimeistä kokousta tai oppimista. Haastateltavat eivät oikeastaan jaksaneet eläytyä rooleihinsa, mikä vesitti heidän sanomaansa. Kokousten sihteerin roolissa sain tehtäväksi vielä kirjoittaa puhtaaksi kokousten pöytäkirjat, eli jäin päivän päätteeksi vielä yli tunniksi ylimääräisiin töihin.
Keskiviikkona roolipeli jatkui edeltävän päivän lyhyellä palautetilaisuudella, minkä jälkeen annettiin uusi tilannekuvaus. Tässä konflikti oli (tietenkin) yllättäen kiristynyt ja tarvitiin nopeita päätöksiä toimenpiteistä. Seurasi uusi neuvottelukierros, uutislähetys ja hätäkokous. Toimin hätäkokouksessa pääsovittelijan roolissa, sillä esimieheni roolissa toiminut opiskelijakollega joutui poistumaan muihin tehtäviin Päivän päätteeksi pidettiin liki puolitoistatuntinen palautekeskustelu roolipelistä. Kokonaisuutena roolipeli oli melko yksinkertainen ja siksi oppimisen kannalta mielestäni turha. Olemme toimineet liki vastaavissa tehtävissä, rooleissa ja tilanteissa kurssin aikana jo useammissa useamman viikon harjoituksissa, eikä parin päivän yksinkertaistetulla pelillä ollut paljoa uutta annettavaa. Lisäksi peli oli mielestäni vähän hutiloiden toteutettu.
Torstaina oli aamupäivällä ohjattua liikuntaa. Kävin pyörälenkillä, sillä monet muutkin ovat käyttäneet tunteja itsenäisiin juoksulenkkeihin, punttisalilla käyntiin yms., eikä liikunnanopettajilla tunnu olevan mitään tätä vastaan. Aina he eivät edes vaivaudu tulemaan paikalle, tai sitten vain näyttäytyvät tunnin alussa. Tällä kertaa uusi luokanvalvoja everstiluutnantti W. oli kuitenkin tullut paikalle ja ihmetellyt, miksi liikuntatunnilla on niin vähän osallistujia. Hän otti asian myöhemmin esille puhuttelussa ja totesi liikuntatuntien olevan viikko-ohjelmaan merkittyä palvelusta. Hyvä muistutus, mutta se tulee aivan liian myöhään, sillä seuraavan tunnin ohjatut liikuntatunnit ovat kurssin viimeiset (YK-harjoituksen ohjelmaan ei ole saatu mahtumaan liikuntaa).
Konfliktinhallinnan kurssi jatkui samantapaisena kuin maanantaina, eli luennoitsija puhui jotakuinkin valmistautumatta omien kokemustensa pohjalta ja vastasi opiskelijoiden kysymyksiin pitkästi, aiheesta toiseen poukkoillen ja polveillen. Hän viittasi useisiin teoriateksteihin, jotka oli asettanut opiskelijoiden käytettäviksi sisäverkkoon. Näiden tekstien lukemiseen ei kuitenkaan ilmeisesti oltu suunniteltu aikaa seminaarin läpiviennissä. Koulun sisäverkkoon on pääsy ainoastaan koulun koneilta, joten jos haluaa lukea jotain artikkelita kotona ne joutuu postittamaan itselleen (ulkoisten muistien käyttö on kielletty ja estetty). Tämäkään ei olisi auttanut, sillä tähän mennessä ei oltu annettu tiedoksi ovatko tekstit ylipäänsä sisäverkossa ja jos ovat niin missä siellä.
Opetuksessa keskusteltiin, piirrettiin väriliiduilla ja sitten keskusteltiin lisää. Välillä sentään puhuttiin jonkinlaisista teoreettisista malleista, joiden kautta konflikteja voisi lähestyä. Konfliktiin puuttuminen voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 1. akuutti, joita ovat toimenpiteet, 2. parantava eli kuratiivinen, joita ovat asenteet ja arvot, ja 3. ennaltaehkäisevä eli preventiivinen, joita ovat konteksti ja olosuhteet. Konflikteja voidaan purkaa seitsemänportaisella menetelmällä, jossa 1. konfliktin osapuolet kuvaavat konfliktia, 2. välittäjä tai välittäjät kertaavat osapuolten kannat omin sanoin, 3. välittäjä saa esittää kysymyksiä, 4. välittäjä asettuu osapuolten asemaan ja kertoo miten toimisi, 5. konfliktin osapuolet arvioivat välittäjien ratkaisuehdotuksia, 6. reflektoidaan yhdessä keskustelun sisältöä, 7. reflektoidaan yhdessä keskustelun menetelmiä.
 Toinen tapa on kuvata tilanne, osapuolet, ketä kaikkia konflikti koskee tai ketkä siitä kärsivät tai hyötyvät, mitkä näiden asemat tai intressit ovat, mitä odotuksia tai vaatimuksia osapuolilla on, mitä arvoja tai normeja näiden takana on, mikä on konfliktin historia, ja mitkä muut tahot ovat siihen osallisia. Näillä menetelmillä voidaan saada konfliktista enemmän tietoa ja jäsennellä sitä.
Perjantai alkoi todistusten jaolla ja jäähyväisillä kolmelle kurssilta poistuvalle opiskelijalle. Meille muille kurssi jatkuu vielä neljä viikkoa. Samalla onniteltiin espanjalaista opiskelijatoveria ylennyksestä everstiluutnantiksi. Virolainen kollega oli myös ylennetty kesätauon aikana, mutta hänestä ei ollut tullut koululle virallista ilmoitusta, joten asia jäi huomaamatta.
Seminaarissa toteutettiin uusi harjoitus. Kyseessä oli roolipeli perheriidan sovittelusta. Tilanteen kuvaamisen ja lyhyen perehdytyksen jälkeen ryhmä jakaantui perhetttä esittäviin roolipelaajiin ja välittäjiin. Molemmilla oli n. puoli tuntia aikaa valmistautua rooleihinsa ja tehtäviinsä. Tämän jälkeen kokoonnuttiin perheneuvojan vastaanotolle ja konfliktia alettiin purkamaan. Harjoituksen aikana mietin useampaan otteeseen miten tämä seminaari hyödyttää minua tulevissa työtehtävissäni. Ehkä siitä jää takaraivoon jotain käytännön vinkkejä siihen, miten henkilöitä kannattaa puhutella tai miten neuvottelutilanteen voi rakentaa.
Kokonaisuutena viikko oli ehkäpä yksi koko kurssin hyödyttömimmistä, sillä valitsemani seminaari osoittautui kehnommanpuoleiseksi sekä sisällöltään että opetustavaltaan.

427. - 431. päivä.

Kesätauon jälkeen mentiin suoraan asiaan. Loppukurssi käsittää kaksi opintojaksoa. Näistä ensimmäinen on kriisit ja kriisistrategiat, joka kestää kolme viikkoa, ja jälkimmäinen on kaksi viikkoa kestävä YK-opintojakso ja -harjoitus. Kurssin viimeinen viikko on varattu järjestelyjä varten. Kurssia on siis kesätauon jälkeen jäljellä kuusi viikkoa. Olen sitä mieltä että tämä aika olisi helpostikin voitu säästää rytmittämällä kurssi järkevämmin. Nyt näin ei kuitenkaan ole ja siihen on sopeuduttava.
Maanantaiaamuna opintojakson kriisit ja kriisistrategiat avausluennon piti tohtori S.J. Koko aamupäivän kestävä luento käsitteli kriisin käsitettä ja kriisistrategioita (mm. konfliktien ehkäisemistä, jälkihoitoa, velvollisuudesta suojella eli responsibility to protect eli R2P) yleisellä tasolla. Johdantoluennon jälkeen kurssi jakautuu seminaariryhmiin, jossa käsitellään aihetta eri näkökulmista. Kriisin määritelmiä on erilaisia, mutta niille keskeinen yhteinen piirre on muutos ja epätietoisuus tulevasta. Sotilaallisesta näkökulmasta kriisit liittyvät läheisesti konflikteihin. Nämä taas voidaan jakaa intensiteettinsä mukaan viiteen eri asteeseen: kiista, väkivallaton konflikti (uhkaus), väkivaltainen konflikti, rajoitettu sota ja sota. Toisen näkökulman mukaan kyse on siitä, pidetäänkö tietyssä tilanteessa yhteistyötä vai kilpailua parempana vaihtoehtona. Aste-eroja tässä arvioinnissa voidaan tarkastella eskalaationa. Erityiskymyksenä tarkasteltiin väkivallalla uhkaamista: uhkaamisen on oltava uskottavaa ja uskottavuuden säilyttäminen vaatii väkivallan käyttöä ajoittain. Siksi uhkaaminen on riskialtis malli.
Seuraavaksi luennoitsija siirtyi käsittelemään kriisien, konfliktien ja väkivallan ehkäisemistä. Mielenkiintoinen kysymys on tulisiko näitä ylipäänsä pyrkiä ehkäisemään vai ovatko ne peräti hyödyllisiä ja luonnollinen osa ihmisten välistä kanssakäymistä? Kriisien ja konfliktien ennaltaehkäisyssä tulsi tarkastella neljää eri ulottuvuutta: rakenteita ja kulttuuria, toimijoita ja prosesseja, asevoimia sekä erityisiä kohteita. Ennaltaehkäisyllä on paljon hyviä vaikutuksia, mutta puuttumiskynnyksen ja -ajankohdan määrittely on vaikeaa: missä kohden tulisi puuttua kehittyvään konfliktiin ja millä keinoin? Eräs opiskelijatoverini kommentoi, kuinka kriisin käsite on muuttunut valtavasti esim. kylmän sodan ajoista ja jo tämän luennon aikana. Tähän luennoitsija reagoi innostuneesti ja teorisoi, että Euroopassa vallinnut järjestys ei palvellutkaan rauhaa, vaan valtaa, ja että Ukrainan sota - riippumatta siitä että se soti kansainvälisiä sopimuksia vastaan - rikkoi tämän järjestyksen. Vastakkainasettelun asemesta Venäjän kanssa tulisi siis tehdä yhteistyötä. Luennoitsija saattaa olla konfliktintuntemuksen asiantuntija, mutta venäläistä ajattelua hän ei selvästikään tunne.
Saksassa on kattava infrastruktuuri ja järjestökenttä rauhan ylläpitämiseksi ja konfliktien ratkaisemiseksi (järjestöjä ovat mm. ZIF ZFD, FriEnt, zivik). KUitenkin rauhan viimeinen lukko eli Bundeswehr on melko pieni ja ruosteessa, kuten olemme saaneet viime aikoina tiedotusvälineistä lukea.
Seuraavaksi siirryttiin käsittelemään konfliktien jälkihoitoa kriisistrategiana. Keinovalikoimaan kuuluu esim. sovittelu, menneisyyden käsittely, totuuskomissiot, oikeusistuimet, poliittinen uudelleenjärjestely. Kansallisvaltio on rakenne, jonka voittokulku maailmassa alkoi Westfalenin rauhasta. Se on kestänyt valistuksen ja monet muut kriitiset tarkastelut, mutta sen leviäminen maailman joka kolkkaan on kolonialismin tulosta. Kansallisvaltion menestyksekäs ylläpito edellyttää kuitenkin tiettyä sivistystasoa, esim. yleistä lukutaitoa, eikä se hallintomallina välttämättä sopi kaikkiin maailman kriisipesäkkeisiin, demokratiasta puhumattakaan. Vaihtoehtoisten poliittisten rakenteiden hyväksyminen edellyttäisi kuitenkin valmiutta hyväksyä tietty määrä poliittista väkivaltaa, ja tähän länsimaiset yhteiskunnat harvoin ovat valmiita.
Siviirauhanvälittäjien perussääntöjä ovat: Respect conflict ownership, Do no harm, Be modest, ja Make yourself superfluous. Nämä vaikuttaisivat olevan jotakuinkin sopivia myös sotilaille, esim. YK-kriisinhallintaoperaatioissa.
Johdantoluennon perusteella vaikuttaisi siltä, että tämä opintojakso jatkaa koko kurssin jatkunutta linjaa, jossa saksalaisista yleisesikuntaupseereista koulutetaan turvallisuuspolittisen ja strategisen tason asiantuntijoita. Ero suomalaiseen YE-koulutukseen on siinä, että Suomessa koulutus on voimakkaamminin sidottu asevoimien käyttöön ja upseereista koulutetaan sotilaallisten keinojen ja välineiden suunnittelijoita.
Tiistai oli matkapäivä Bundessprachenamtille Hürthiin, jossa minun ja brittiläisen kollegan oli määrä osallistua saksan kielikokeeseen. Tämän Nato-standardin mukaisen kielikokeen järjestäminen kansainvälisille opiskelijoille oli pitkän ja vaikean hallinnollisen väännön tulos, mutta lopulta se saatiin aikaiseksi. Sikäli oli yllättävää, että lopulta vain kaksi kahdeksastatoista kansainvälisestä opiskelijasta oli halukas tai kykenevä osallistumaan kielikokeeseen. Itse pidän koetta lähinnä oppimistapahtumana, sillä Suomi ei ole Naton jäsen eikä Puolustusvoimissa ole toistaiseksi vaadittu Nato-yhteensopivia osoituksia kielitaidosta (tämä on tosin muuttumassa ja kadetit suorittavat SLP:n englannissa). Ei saksan SLP:stä kuitenkaan varmasti mitään haittaa ole jos jossain vaiheessa päätän pyrkiä kansainvälisen esikuntaan palvelemaan.Junamatka Hürthiin kesti liittymämatkoineen yli viisi tuntia.
Keskiviikko oli rankka kielikoepäivä. Koesuoritukset alkoivat heti kahdeksalta luetun ymmärtämisen kokeella, joka kesti tunnin. Koe oli paljon vaikeampi kuin odotin ja jouduin keskittymään tarkasti. Puolen tunnin tauon jälkeen seurasi tunnin kestänyt kuullun ymmärtämisen koe. Tämä osuus oli puolestaan ehkä vähän helpompi kuin odotin. Tauon jälkeen jatkettiin kirjoittamisen kokeella. Tiesin tämän olevan heikko lajini, mutta sain kuitenkin 60 minuutissa laitettua paperille jotain tyydyttävää. Lounastauolla ehdin käymään tervetimässä sotilastulkkiosaston osastopäälliköä. Viimeisenä osasuorituksena oli suullinen ilmaisu. Pakasta sai nostaa kaksi aihetta sattumanvaraisesti, joista piti valita toinen. Puhe-esityksen valmisteluun oli varattu 20 minuuttia, minkä jälkeen piti puhua n. 5 minuutin ajan ja keskustella n. toiset 5 minuuttia. Saimme tulokset n. tunnin odottelun jälkeen ja ilokseni sain SLP:ksi 4442. Tämä tarkoittaa, että Standardised Language Profile saksan kielessä on parhaalla tasolla kaikissa muissa ulottuvuuksissa paitsi kirjoittamisessa. Ei voi kuin olla tyytyväinen. Brittiläinen kollegani jäi tekstin ymmärtämisessä yhtä tasoa alemmaksi. Ehdimme paluumatkalle suunniteltua aikaisempaan junaan ja tulin kotiin juuri ennen iltayhdeksää.
Torstaina oli aamupäivällä liikuntaa. En viitsinyt osallistua lentopallopeliin vaan menin kuntosalille, kuten muutama muukin. Liikunnan jälkeen luentosarja kriisistrategioista jatkui kolmessa eri luokassa samaan tapaan kuin se oli edennyt tiistaina ja keskiviikkona. Harmittaa, että nämä luennot jäivät minulta väliin, sillä ne olivat kuulemma olleet varsin mielenkiintoisia. Valitsin kolmesta vaihtoehdosta luennon, joka kertoi DDR:n historiasta. Luennoitsijana toimi koulun historianopettajan sijainen tohtori D.B. Hän aloitti pahoittelemalla, että luentosarjan teemana on kriisit ja kriisistrategiat, sillä DDR:n historiankirjoitusta leimaa liika negatiivisuus. DDR:n historiasta puhuttaessa korostuu sen pimeät puolet kuten muuri, turvallisuuskoneiston rikokset sekä rajalla kuolleet. Luennoitsijan mukaan Saksan nuorison tiedot DDR:stä ovat hyvin heikot verrattuna siihen, mitä heille opetetaan kansallissosialistisesta Saksasta. Tavallisesta elämästä DDR:ssä (eikä liiemmin kolmannessa valtakunnassa) ei kerrota. DDR:ssä oli mahdollista poliittista uskollisuutta vastaan työskennellä, asua ja elää perhe-elämää varsin turvallisesti ja tasa-arvoisesti, jopa suuremmassa määrin kuin lännessä. Luentosarjan teemana on kuitenkin kriisit, joten tälläkin luennolla keskitytään valitettavasti DDR:n kielteisiin ilmiöihin.
Itä-Saksan ensimmäinen suuri kriisi oli kansannousu 1953. Siihen johtaneista syistä tärkeimmät olivat taloudellisia, erityisesti ruokahuollossa oli suuria ongelmia. Samaan aikaan DDR:n kansalaiset saattoivat seurata, kuinka Länsi-Saksan talousihme alkoi vaikuttaa naapurissa juuri samaan aikaan. Samaan aikaan ajoittuu myös DDR:n siirtyminen yhä voimakkaammin diktatuuriin (tai autoritääriseen hallintoon, tästä luonnehdinnasta ei olla päästy yksimielisyyteen). Kansalaiset, erityisesti nuoriso, käyttivät erilaisia univormuja, jopa enemmän kuin kansallissosialismin aikana. Tyytymättömyyden ilmaisut alkoivat vuotta ennen kansannousua. Hallitus yritti korjata tilannetta tekemällä uudistuksia. Suurista uudistuksista ilmoitettiin vielä kolme päivää ennen väkivaltaisuuksia, mutta siinä vaiheessa kansa oli jo menettänyt kaiken luottamuksen hallitukseen. Varsinaiset väkivaltaisuudet alkoivat kesäkuun 17. päivänä 1953 ja jatkuivat n. kuukauden. Vastarinta tukahdutettiin Neuvostoliiton tuella. Kuolleita kansannousussa oli eri lähteiden mukaan joitain kymmeniä tai satoja. Kansannousu tuli läntisille tiedusteluorganisaatioille yllätyksenä ei ole olemassa todisteita siitä, että lännellä olisi ollut osuutta kansannousuun organisoimiseen tai yllyttämiseen. Kyseessä oli mitä ilmeisemmin hallinnon aiheuttamista ongelmista johtunut kansan spontaani vastarinta.
Seuraavalla luennolla siirryttiin käsittelemään muurin rakentamiseen johtanutta kriisiä. Siihen johtaneessa kehityksessä tärkein tekijä oli kasvanut muuttoliike ja erityisesti koulutettujen nuorten, pääasiassa miesten, pako DDR:stä. Lopulta pako oli niin voimakasta, että valtiota uhkasi työvoimpuola ja pako piti pysäyttää. Muuri ei ollut helppo projekti toteuttaa ideologisesti eikä konkreettisesti. Näistä vuoden 1961 tapahtumista alkoi oikeastaan se aikakausi, josta DDR tuli tunnetuksi, eli suljettuna ja jossain määrin pysähtyneenä yhteiskuntana. Luennoitsija korosti kuitenkin mielestäni virkistävällä tavalla sitä, kuinka elämää DDR:ssä on mahdollista tarkastella myös normaalina ja Länsi-Saksan järjestelmää poikkeuksellisena. Lounaan jälkeen siirryttiin käsittelemään muurin kaatumiseen johtanutta kriisiä. Tässä eräänä merkittävimpänä vaikuttimena mainittiin televisio, josta Itä-Saksan asukkaat pääsivät näkemään millaista rajan toisella puolella on. Toisaalta Itä-Saksassa eräät perhe-edut olivat tuntuvasti parempia kuin Liittotasavallassa.
Aihetta käsiteltiin monelta kannalta: Länsi-Saksan reaktioiden, koulutusjärjestelmän muutosten, musiikin ja taide-elämän, jne. Jossain kohtaa minulle tuli mieleen miten aiheen tarkastelu enää liittyy kriisistrategioihin. Opiskelijatovereista moni tälle luennolle tulleista oli kotoisin uudista liittovaltioista ja heillä oli lapsuudestaan omakohtaista kokemusta Itä-Saksan olosuhteista. Näin ollen luentoa värittivät monet henkilökohtaiset kokemukset ja esimerkit siitä, mitä muurin kaatumisesta seurannut kriisi oli merkinnyt ihmisille. Tapahtumasta on n. 29 vuotta, joten se on varhaisessa keski-iässä olevilla vielä hyvinkin ns. iholla.
Perjantaina kriisistrategioita käsittelevä luentosarja oli ohitse, ja kurssi jakautui viiteen seminaariryhmään. Ryhmiä piti olla alun perin kuusi, mutta yksi jouduttiin perumaan. Itse päädyin ryhmään, jossa käsitellään konfliktinhallintaa yhteiskuntatieteiden näkökulmasta ja menetelmin. Seminaariryhmäni johtajana toimii tohtori A.M., joka on toiminut rauhanneuvottelijana eri puolilla maailmaa. Hän kertoi, että seminaari tulee sisältämään paitsi teoriaa myös paljon käytännön harjoituksia, mm. neuro-lingvististä ohjelmointia, joista on hyötyä neuvottelutilanteissa. Kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta.
Perjantaiaamupäivän päätteeksi koululla oli korkeimman tason vierailu, kun Naton Napolin esikunnan komentaja amiraali J.G.F III. Hänen esityksensä oli erittäin informatiivinen ja viihdyttävä, kuten amerikkalaisilla on tapana. Erityisesti panin merkille hänen tapansa liittää melkein jokaisen asian yhteyteen pieni tarina. Tämä venytti esityksen pitkäksi, mutta toisaalta sai sen jäämään paremmin mieleen. Olen lukenut jostain tästä ns. narratiivisesta johtamisesta, että parhaat johtajat ovat usein samalla hyviä tarinankertojia.
Kokonaisuutena viikon luentosarja olisi varmasti ollut hyvinkin antoisa, mutta olin siltä poissa kaksi päivää kielikokeen takia. Toisaalta sekään ei ollut ollenkaan turha reissu, sillä kokeet ovat usein parhaita oppimistilaisuuksia.

423. - 427. päivä.

Kesätaukoa edeltävän viimeisen viikon teemana oli Studienphasen eli lähes koko kevätlukukauden kestäneen mittavan ryhmätyön tulosten taltiointi. Käytännössä työ siis käsitti eri ryhmien tuotosten saattaminen tallennuskelpoiseen muotoon. Mikäli kyseessä oli puhe-esitys, se tuli kirjoittaa puhtaaksi asiakirjamuotoon. Kuvista ja muista poster-esitysten havaintovälineistä otetut valokuvat taltioitiin myös. Tässä sinänsä tärkeästä työstä ei oikein löytynyt roolia kansainvälisille opiskelijoille, sillä meidän saksankielentaitomme eivät olisi riittäneet tulosten taltioimiseen tekstimuotoon. Niinpä oman ryhmäni johtaja vapautti minut sekä yhdysvaltalaisen ja kreikkalaisen kollegani tästä osuudesta.
Maanantai alkoi vain saksalaisille opiskelijoille suunnatulla luennolla, jonka aiheena oli Bundeswehrin kansainväliset tehtävät. Luennolle oli toki sallittua osallistua myös kansainvälisten, mutta sen sisältö oli kuulemma painottunut ulkomailla palvelevien hallinnollisiin koukeroihin, joten tein oikean ratkaisun jäädessäni diplomityön pariin.
Myös tiistaina, keskiviikkona ja torstaina käytin kaiken ylitsejäävän ajan diplomityöni viimeistelyyn. Viikon mittaan oli myös monenlaista muuta pientä tekemistä: tiistaina luokkani uusi valvoja eli Tutor everstiluutnantti W. esittäytyi. Lisäksi sain takaisin henkilöarvioni, josta oli kirjoitusvirheet korjattu. Keskiviikkona aamupäivän lopuksi pidettiin tiedotustilaisuus YK-opintojaksosta ja -harjoituksesta, joka järjestetään syyskuussa. Keskiviikkona pidettiin myös kurssinjohtajan läksiäiset grilli-illan muodossa. Väistyvä kurssinjohtaja piti erittäin hyvän puheen, minkä jälkeen syötiin ja kuunneltiin kurssibändin musisointia.
Torstaina oli aamulla liikuntaa. Paikalle oli päässyt kokonaiset 5 opiskelijaa, joten pelasimme sulkapalloa ja pöytätennistä. Liikunnan lisäksi ei ollutkaan sitten muuta ohjelmaa kuin kurssinjohtajan tehtävien vaihto. Tätä tilaisuutta ennen luokanvalvojani everstiluutnantti W. kokosi luokan kokoon. Vasta tehtävässä aloittaneena hän esitti ryhmälle useita perustavaa laatua olevia kysymyksiä, jotka olivat askarruttaneet minuakin ensi päivinäni koululla. Nämä koskivat esim. tietoliikenneyhteyksiä, siivousta ja perinne-esineitä. Uusi luokanvalvoja on selvästikin tullut suoraan sotilasyksiköstä, eikä hän vielä ole tottunut FüAkBw:n kampuksen hieman rennompaan meininkiin. Lopuksi hän toivotti hyvää kesää todeten, että perjantain työtunnit voi korvata esimerkiksi tutustumalla kotona YK-harjoituksen valmistautumismateriaaliin.
Varsinainen kurssinjohtajan tehtävien vaihto toteutettiin pienimuotoisena paraatina luokkarakennuksen edessä, palveluspuvussa, sotilaallisesti muodossa seisten. Edellinen kurssinjohtaja eversti W. puhui lyhyesti, sillä hän piti varsinaisen puheensa jo edellisenä iltana. Neljälle kesätauon aikana kurssilta poistuvalle kurssitoverille (tanskalainen, ranskalainen, kanadalainen sekä yksi saksalainen) jaettiin todistukset. Tämän jälkeen kurssi ilmoitettiin koulun johtajan sijaiselle amiraali S.:lle, ja hän puhui. Hän kiitti väistyvää kurssinjohtajaa monin sanoin ja esitteli tehtävät vastaanottavan. Varsinainen tehtävien vaihto tapahtui ilmoittamalla joukko amiraalille, jolloin amiraali antoi luvan tehtävien vaihtoon. Tehtävien vaihdon jälkeen uusi kurssinjohtaja ilmoitti joukon amiraalille. Lippua tai muutakaan esinettä ei luovutettu. Väistyvälle kurssinjohtajalle kajautettiin kurssin taisteluhuuto, minkä jälkeen amiraali poistui. Tämän jälkeen uusi kurssinjohtaja, everstiluutnantti H. puhui lyhyesti syksyn haasteista ja toivotti hyvää kesätaukoa.
Perjantaina ei ollut enää velvollisuutta saapua koululle. Tästä huolimatta tulin paikalle tekemään diplomityötä muutamaksi tunniksi. Esittelin myös jääkäriliikkeestä kertovaa näyttelyä varta vasten paikalle saapuneelle pariskunnalle, ennen kuin pakkasin näyttelyn ja vein sen seuraavalle käyttäjälle. Samalla sain haettua kuivumassa olleet urheiluvarusteet pyykkiin.
Diplomityö on edennyt hyvin, mutta kuitenkin suunniteltua hitaammin, joten joudun käyttämään kesätauosta useampia päiviä sen työstämiseen.

418. - 422. päivä

Tämä on kielikoeviikko. Koko viikko on siis pyhitetty yksinomaa kielikokeille sekä niihin valmistautumiselle. Tietenkin ohjelmaa sotkemaan on määrätty myös palautekeskusteluja sekä yksittäisille kurssilaisille että kokonaisille luokille. Nämä tilaisuudet on kuulemma aikataulutettu kielikokeista vastaavia sen suuremmin konsultoimatta, joten he joutuvat jälleen kerran venymään ja järjestemään ylimääräisiä kokeita yksittäisille henkilöille. Viikon aikana järjestetään siis kirjoittamisen, kuullun ymmärtämisen ja luetun ymmärtämisen osakokeet koko kurssille kaikissa opiskeltavissa kielissä (eli englannissa ja ranskassa). Suullisen ilmaisun koetta on järjestetty n. kuukauden ajan erillisen ilmoittautumisjärjestelyn mukaan.
Täysin opitimoidulla aikataululla kielikokeet ja niihin liittyvät harjoittelut olisi minun arvioni mukaan saatu järjestettyä kolmessa työpäivässä. Nyt niihin käytetään koko kurssista n. kaksi viikkoa. Kieltenopettajat vetoavat henkilöstö- ja tilaresurssien niukkuuteen, mutta minusta kyse on pikemminkin koordinoinnin ja johtamisen puutteista. No, joka tapauksessa tyhjäkäyntiä syntyy merkittävissä määrin.
Tämä viikkon on sikäli poikkeuksellinen, että se sisältää koko kurssin ainoan arvosteltavan kokeen.
Maanantain aamupäivän aikana minun englannin koeryhmässäni harjoiteltiin kertaalleen läpi kuullun ja luetun ymmärtämisen kokeet sekä palautettiin edellisellä kerralla kirjoitetut esseet. Lisäksi kerättiin palautetta kielten opetuksen järjestelyistä, sillä kielten opetus käsittääkseni päättyy tähän koeviikkoon. Kielten opetus on ollut määrällisesti erinomaisen runsasta, mutta mielestäni sen laadussa on parantamisen varaa. Eniten kehitettävää on kuitenkin siinä, että opiskelijat osallistuisivat heille tarjoittuun kieltenopetukseen, eivätkä vetoaisi mitä erilaisimpiin syihin jäädessään pois opetuksesta. Annoimme kuitenkin opettajalle kannustavaa ja kehittävää palautetta: Kieltenopetuksen aluksi opiskelijoiden lähtötason voisi mitata ja tarpeeksi edistyneet voisi vapauttaa tämän kielen opetuksesta. Kansainvälisille opiskelijoille voisi tarjota saksanopetusta. Tunneilla voisi katsoa vähemmän videoita ja vaikkapa teettää tietokoneavusteisia kielioppiharjoituksia. Iltapäivä oli meidän koeryhmällemme vapaata.
Tiistai alkoi kirjoittamisen kokeella. Kokeen jälkeen harjoiteltiin kertaalleen läpi kuullun ja luetun ymmärtämisen kokeet, ties kuinka monetta kertaa. Suurimpana haasteena näissä kokeissa on edelleen se, että kysymykset ovat saksaksi. Saksankielisten kysymysten tulkinta on usein paljon vaikeampaa kuin englanninkielisen tekstin tai puheen ymmärtäminen. Onneksi varsinaisessa kokeessa saksaa ei äidinkielenään puhuvat saavat ilmeisesti jonkin verran ylimääräistä aikaa kysymysten lukemiseen.
Keskiviikko ja torstai olivat meidän koeryhmällemme vapaata. Keskiviikkona oli kielikoeviikon ulkopuolisena ohjelmana koulun kurssien johtajan, amiraali K.S.:n määräaikainen keskustelu- ja palautteenkeruutilaisuus omalle luokalleni sekä kahdenkeskinen palautekeskustelu oman kurssini johtajan kanssa. Edellisessä tilaisuudessa ei kuultu mitään uutta, vaan amiraali kertoili tarinoita oman virkauransa varrelta. Mitä palautetta luokkani saikin kerrottua painuu pian unohduksiin, sillä palautekeskusteluista ei pidetä pöytäkirjaa. Koulun strukturoitu palautejärjestelmä ja kehittämissuunnitelma loistavat poissaolollaan. Koulua toki kehitetään ja viedään eteenpäin sen mikä ehditään, mutta mihin tehdyt päätökset perustuvat on jäänyt minulta huomaamatta. Jos arvata pitäisi sanoisin, että tehdyt ratkaisut eivät pohjaudu tutkittuun tietoon.
Palautekeskustelu kurssin johtajan kanssa meni hyvin. Lähinnä kyse oli jäähyväisistä hänen puoleltaan, sillä hän siirtyy uusiin tehtäviin kesätauon aikana. Toki sivusimme henkilöarviointiani, jonka sain luokanvalvojaltani luettavaksi edeltävällä viikolla. Henkilöarvioinneissa on tapana välttää suoria kielteisiä ilmaisuja kuin ruttoa, ja näin oli myös omassa, kolmesivuisessa arvioinnissani. Näin ollen mielenkiintoisempaa kuin se mitä arvioinnissa lukee on usein se, mitä arvioinnissa ei lue. Totuus löytyy ns. rivien välistä.
Perjantaina järjestettiin minun koeryhmälleni kuullun ja luetun ymmärtämisen kokeet. Kumpikin on 60 minuuttia kestävä tiukka rypistys, jossa mitataan englannin kielen kanssa yhtä lailla keskittymiskykyä ja saksan kielen taitoa. Koska vastaukset merkitään rasteilla lomakkeelle, saimme tietää tulokset heti: läpäisin molemmat kokeet hyvällä marginaalilla. Alustavien tulosten perusteella minulla on siis nyt englannin SLP 4444, tosin esseekirjoituksen arvostelu venyy ensi viikkoon.
Lauantaina kävin koululla esittelemässä jääkäreistä kertovaa näyttelyä kymmenelle reserviläiselle Lüneburgista. Nämä eivät päässeet Näyttelyn avajaisiin edeltävällä viikolla ja olivat erikseen toivoneet, että joku ehtisi päästämään heidät rakennukseen viikonloppuna.

413. - 417. päivä

Maanantaina jatkettiin edelleen ryhmätyön jalostamista esitysharjoittelun merkeissä. Aamupäivän ohjelmassa oli "dry run" koulun pääauditoriossa, jossa myös varsinainen esitys pidetään torstaina. "Dry run" toistettiin iltapäivällä. Illalla pystytimme yhdessä A.J.:n ja H.R.-T.:n kanssa luokkarakennuksen alakäytävälle jääkäriliikkeen historiasta kertovan näyttelyn. Kiertonäyttely on koululla parisen viikkoa.
Tiistaina vuorossa oli koko esityksen läpikäynti. Siihen kuului yhteinen esitys pääauditoriossa sekä alatyöryhmien esitykset moduuleissa. Myös tämä harjoittelu toteutettiin kaksi kertaa. Iltapäivällä seuraavalle kurssille osallistuva suomalainen upseeri kävi koululla tutustumassa ja esittelin hänelle paikkoja.
Keskiviikkona oli päästy harjoittelussa kenraaliharjoitusvaiheeseen. Tämä tarkoitti sitä, että harjoittelu tehtiin vielä kerran, mutta koulun johtokolmikkoon kuuluvan amiraali S:n läsnäollessa. Harjoittelukierrokseen sisältyivät sekä pääauditorion yhteinen osuus että työryhmien eriytyvät osuudet. Myös käytäville asetellut "messuosastot" tai poster-esitykset tarkastettiin.
Minä olin ilmoittanut olevani poissa keskiviikon kertauskierroksista, sillä valmistelin koulun illalla pidettävää näyttelyn avajaistilaisuutta. Kurssin luokkarakaennuksen alakertaan maanantaina pystytetyn näyttelyn avajaisiin tuli ilahduttavan ja yllättävän paljon väkeä: yli 40. Kaukaisimmat vieraat olivat Kauhavalta asti. Aloituspuheiden jälkeen tutustuttiin näyttelyyn ja kuultiin Suomen Jääkärimuseon johtajan asiantunteva, n. tunnin mittainen luento aiheesta. Tilaisuus oli kokonaisuutena varsin onnistunut. Olin pyytänyt paikalle myös luokkatoverini toimimaan valokuvaajana, joten tilaisuudesta saadaan varmasti aikaiseksi myös jonkinlainen juttu Führungsakademien nettisivuille.
Torstaina päästiin sitten vihdoinkin tositoimiin Studienphasen tulosten esittelyssä. Aamupäivä oli varattu erilaisille järjestelyille, ja minä käytin sen näyttelyn avajaisten jälkien siivoamiseen. Varsinainen esittely alkoi klo 13. Paikalla oli runsaasti kenraalikuntaa, yhteensä yli 20 kenraalia ja amiraalia Bundeswerin komentajan (Generalinspekteur eli GI) johdolla. Yhteinen esittely kesti n. puolitoista tuntia, minkä jälkeen siirryttiin kahvitauon kautta neljään eri alaryhmään. Tämän jälkeen kokoonnuttiin jälleen suureen auditorioon, jossa kunkin alatyöryhmän johtajat pitivät esityksestään 5 minuutin yhteenvedon. Tämän jälkeen nähdystä keskusteltiin. Kenraalit esittivät kriittisiä ja tiukkoja kysymyksiä, mutta saksalaiset kollegat olivat hyvin valmistautuneita "hiillostukseen". Vaikka esityksissä tuotiin rohkeasti esiin uusia näkökulmia, jäi mielestäni terävin kritiikki Bundeswehrin ongelmakohtia kohtaan esittämättä. Ehkä hyvä niin, kyseessähän oli kuitenkin samalla FüAkBw:n uuden ajatuspajan German Institute for Defence and Strategic Studies GIDS:n avajaisten ensimmäinen tilaisuus (kolmesta). Tilaisuuden lopuksi puhui GI. Uusi GI on ollut virassa vasta vähän aikaa. Hän teki energisen ja innostavan ensivaikutelman, joka poikkesi varsin paljon edellisen viranhaltijan olemuksesta. GI:n sanoma opiskelijoille oli, että meidän tulee olla rohkeita päätöksentekijöitä ja itsenäisiä ajattelijoita. Siihen meidät on koulutettu: ajatteluun, päätöksentekoon ja vastuun kantamiseen. Joka käänteessä ei kannata kysyä lupaa tai neuvoa, saatikka noudattaa jokaista prosessin vaihetta viimeistä pykälää myöten.
Tilaisuus ja keskustelu jatkui coctail-päivällisellä kerhon isossa juhlasalissa. Ruoan illalliselle valmisti merivoimien kokkikurssi ja tarjoilut olivat kertakaikkisen herkulliset. Ruoasta maksetulle 35 euron hinnalle sai tällä kertaa todellakin vastinetta. Vaihdoin muutaman sanan Brunssumin esikuntapäällikön kenraalimajuri W.O.:n kanssa, joka poikkea virkistävällä tavalla saksalaisten kenraalien valtavirrasta.
Perjantaina oli GIDS:n avajaisten toinen vaihe, eli ensimmäinen avoin keskustelutilaisuus. Se sisälsi alustuksen strategian määritelmästä (josta ei vieläkään ole päästy yksimielisyyteen...) sekä kolme paneelikeskustelua. Ensimmäinen paneelikeskustelu käsitteli kulttuuria ja strategiaa, toinen urheilua, yhteiskuntaa ja strategiaa, ja kolmas kestävää kehitystä ja strategiaa. Tilaisuuteen osallistumisen piti alun perin olla vapaaehtoista, mutta koska tarpeeksi vapaaehtoisia ei ilmestynyt käskettiin kaikki paikalle vähintään kahteen ensimmäiseen paneelikeskusteluun, jotka olivat ennen lounasta. Ilmaisen lounaan (!) jälkeisen paneelikeskustelun kuuleminen olisi aiheuttanut ylimääräisiä tunteja, joten käytännössä kaikki opiskelijat kaikkosivat lounastauon yhteydessä.
Tilaisuus oli sinänsä onnistunut ja olennainen osa GIDS:n avajaisia. Varsinaiset avajaiset pidettiin puolustusministerin läsnäollessa Helmut Schmidt -yliopiston avoimien ovien päivänä seuraavana lauantaina. Tällöin myös julkaistiin GIDS:n ensimmäinen julkaisu ja avattiin sen nettisivut. Ei voi kuin toivottaa onnea kunnianhimoiselle hankkeelle! Harvoin saa olla todistamassa, kun ihka oikea ajatuspaja polkaistaan maasta pystyyn.

409. - 412. päivä

Maanantaina jatkettiin ryhmätyön jalostamista. Ryhmän esitys käytiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena läpi. Esitykselle on varattu aikaa 45 minuuttia ja sen läpikäymiseen kului 39 minuuttia, tosin kaikki esiintyjät puhuivat varmuuden vuoksi kiivaaseen tahtiin. Tämän jälkeen keskusteltiin esityksen sisällöstä ja ulkonäöstä. Ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa ihmettelimme hieman sitä kuinka paljon ja voimakkaasti työryhmän valvoja osallistuu ryhmän keskusteluun ja työhön. Suomessa tällainen ei ole tapana. Tarkemmin ajatellen koko työpäivästä n. kolme neljäsosaa oli keskustelua. Tällaisen työskentelytavan tehokkuudesta voi olla monta mieltä. Toisaalta se saattaa tuottaa keskimääräistä parempaa laatua.
Tiistain englanninopetuksessa harjoiteltiin kirjallista ilmaisua, eli tehtävänä oli kirjoittaa essee annetuista aiheista. Aikaa oli tunti. Tämä harjoitus tehtiin kielikokeisiin valmistautumiseksi jo kolmatta kertaa. Ryhmätyön valmistelu eteni loppuiltapäivän totuttua rataa.
Kansainvälisille opiskelijoille oli iltapäiväksi järjestetty tutustumiskäynti Norddeutsche Rundfunkiin (NDR) eli paikallisen julkisen sähköisen tiedotusvälineen tiloihin. Hampurissa sijaitsevat NDR:n televisiotoiminnot. Saimme kuulla selostuksen NDR:n ja paikallisten lähettimien roolista Liittotasavallan mediakentässä. Mielenkiintoista oli mm. se, kuinka suurella budjetilla paikalliset lähettimet operoivat: Saksan kaikkien paikallislähettimien budjetti on yhteensä 1,1 miljardia euroa. Tämä summa sisältää kaiken televisio-, radio- ja nettimedian kulut. Netin merkitys korostuu jatkuvasti, sillä useiden paikalliskanavien katsojien keski-ikä on yli 60 v. Lyhyen johdannon jälkeen tutustuimme televisiostudion ohjaamoon sekä kolmeen erikokoiseen studioon. Vierailu oli selvästi rutiinikierros, jota kuitenkin piristimme kiperillä kysymyksillä.
Minä ja oman luokkani toinen jäljellä oleva kansainvälinen opiskelija eli liettualainen kollegani jouduimme kuitenkin poistumaan NDR:ltä hieman etuajassa, sillä iltapäivän päätteeksi oli sovittu luokanvalvojan läksiäistilaisuus. Hän sai luokaltamme viinilasit kurssin vaakunalla ja pullollisen kurssin viniä, sekä lisäksi suomalaisen sissipuukon, jonka minä olin hankkinut ja kaiverruttanut tätä tilaisuutta varten. Oman luokkani luokanvalvojaa pidetään kurssilla yleisesti ottaen tolkun miehenä ja hyvänä sotilaana, joskaan ei erityisen lahjakkaana ihmisten johtajana. Hänen seuraava tehtävänsä operaatioesikunnassa Potsdamissa alkaa seuraavalla viikolla. Läksiäisiin liittyi vielä illallinen hyvässä ravintolassa Hampurin keskustassa, sillä luokanvalvoja harrastaa hyviä ruokia.
Keskiviikon luokanvalvojan tunteja ei ymmärrettävistä syistä pidetty. Aamulla kurssin johtaja tarkasti ryhmätöiden suoritusvaiheen, mutta siinä läsnäolovelvoite oli vain alatyöryhmien johtajilla. Läpikäynti meni kuulemma hyvin ja erityisen myönteisen vaikutuksen olivat tehneet isolla rahalla teetetyt animaatiovideot. Loppupäivä hiotiin esityksen sanamuotoja ja ulkonäköä.
Kansainvälisten opiskelijoiden työaika päättyi kolmelta iltapäivällä, sillä meidän piti valmistautua kurssin johtajan ja kurssitoimiston henkilöstön läksiäisiin. Tämä grilli-illan muodossa järjestettävä tilaisuus pidettiin nyt, sillä sekä kurssinjohtaja että monet kansainväliset opiskelijat poistuvat kesätauon aikana. Kurssinjohtajan seuraava tehtävä on logistiikkalaitoksen esikunnassa.
Torstaina en osallistunut aamun liikuntakoulutukseen, sillä noudin jääkäriliikkeen historiasta kertovan näyttelyn näyttelytaulut valmiiksi koululle ensi viikon keskiviikkona pidettäviä avajaisia varten. Koululla ryhmätyön viimeistely jatkui vielä yhdellä tarkastelukierroksella. Seuraavan viikon viikko-ohjelman mukaan maanantai, tiistai ja keskiviikko käytetään kokonaisuudessaan ryhmätöiden tulosten esittämistavan viimeistelyyn varsinaisen esittelyn ollessa torstaina. No, palataan tähän seuraavalla viikolla. Lounaan jälkeen luokanvalvoja kokosi luokan läsnäolevat opiskelijat lyhyeen tilaisuuteen, jossa saksalaisille opiskelijoille annettiin tutustuttavaksi heidän lopulliset henkilöarviointinsa kurssilta. Kansainvälisten opiskelijoiden arvioinnit eivät syysta tai toisesta olleet kuulemma vielä valmiita.
Perjantai oli työajan tasausvapaata tulevan viikon pidemmistä päivistä johtuen.
Lauantaina pidettiin kurssin kurssijuhla (Abschlussball) hotelli Atlanticin juhlatiloissa. Kurssijuhla päätettiin pitää jo ennen kesätaukoa, sillä niin monet opiskelijat jättävät palaamatta kurssille kesätauon jälkeiselle kuudelle viikolle. Tästä huolimatta juhlaan osallistui kurssista alle kaksi kolmasosaa, valitettavasti. Pois jääneillä oli erilaisia syitä, mm. lastenhoitajan saamisen vaikeus, muutto, suunniteltu lomamatka, tilaisuuden hinta (125 e / henkilö), ja joillain jopa Saksan ja Ruotsin välinen jalkapallo-ottelu, joka pelattiin samaan aikaan. Prioriteettijärjestys on tietenkin henkilökohtainen, mutta niin monen poisjääminen oli minun mielestäni harmillistä kurssin yhteishengen kannalta. Itse juhla oli oikein juhlava puitteiltaan. Juhla poikkesi tavanomaisesta suomalaisesta sotilaallisesta iltajuhlasta siten, että se alkoi hieman myöhemmin ja että ruokatarjoilu oli seisovasta pöydästä. Ruoka oli hyvää, joskin hintaan nähden hieman yksinkertaista. Ohjelma oli musiikkipainotteinen: brittiläinen kurssikollegani oli hankkinut paikalle Royal Armyn puhallinyhtyeen ja viihdebändin ilmaiseksi! Sali oli kauniisti koristeltu, esim. leikkokukkamaljakoissa oli painona hylsyjä! Mukava lisä olivat myös juhlaa varten teetetyt kiviset lasinaluset, jotka sai ottaa mukaansa muistoksi.

404. - 408. päivä

Maanantai oli kuntosuorituspäivä (IGF-Tag). Minulla oli kevään vastaavalta päivältä jo kaikki tarvittavat kenttäkelpoisuussuoritukset (eli marssi, ammunta, lääkintäkoulutus ja suojelukoulutus), joten osallistuin nyt pakollisiin kuntosuorituksiin. Näihin kuuluu peruskuntotesti BFT eli Basisfitnesstest sekä DSA (Deutsche Sportabzeichen) eli Saksan kuntomerkin osasuoritukset. Kuntomerkkiä ei myönnetä automaattisesti, vaan sitä pitää erikseen anoa. Siihen kuuluvat osasuoritukset sekä BFT pitää kuitenkin jokaisen saksalaisen sotilaan suorittaa vuosittain. Ulkomaalaisille opiskelijoille ne ovat käytännössä vapaaehtoisia, mutta suoritan ne kuitenkin - vaikka vain treenin vuoksi. Päivä loppui käytännössä lounaaseen.
Tiistai alkoi englannin kuunteluharjoituksella. Sain 5 virhepistettä suurimman sallitun virhepistemäärän ollessa 12, eli läpi olisi mennyt. Tämän jälkeen jatkui Studienphase-ryhmätyö. Työvaiheena on esityksen rakenteen ja sisällön hiominen, jossa oma panokseni rajoittui muiden tuotosten kommentointiin.
Keskiviikkoaamuna pidettiin pitkästä aikaa luokanvalvojan tunti. Everstiluutnantti C.K. kertoi saksalaisia opiskelijoita koskevia ohjeita kurssin loppuarvosteluun liittyen. Saksalaiset saavat loppuarvostelunsa jo heinäkuun puoleen väliin mennessä, sillä henkilöstöjärjestelmä edellyttää, että henkilöarvioinnit syötetään järjestelmään siihen mennessä. Kansainväliset opiskelijat saavat loppuarvostelunsa kurssin päättyessä. (Siis ne jotka jäävät kurssin loppuun asti - varsin monet eivät osallistu kesätauon jälkeisille viikoille vaan valmistuvat ja saavat todistuksen ja henkilöarvioinnin ennen aikojaan. Mistään tasapuolisuudesta opiskelijoiden kesken ei siis voi puhua. Valmistuakseen kurssilta ei siis vain tarvitse olla tekemättä mitään - riittää kun ei edes ole paikalla.) Luokanvalvojan puheenvuoron jälkeen kurssi kokoontui auditorioon. Puolet kurssista oli käsketty pukeutua siistiin siviiliasuun, sillä meidän tehtävänä oli toimia luennon videoinnin studioyleisönä. Tämä GIDS-Talk (vrt. TED-Talk) ilmeisesti videoitiin kahden viikon kuluttua olevaa ryhmätyön tulosten esittelyä varten. Puhujana oli sotatalouden professori Helmut-Schmidt -yliopistosta eli Bundeswehrin yliopistosta ja puheen aiheena oli monikansallinen logistiikka. Kurssista oli paikalla ehkäpä kolmasosa, joten hyvien kuvakulmien saamiseksi yleisö siirtyi eri puolille salia professorin lausuessa ulkomuistista runoja. Itse viidentoista minuutin luennon saimme kuunnella kaksi kertaa kameroiden käydessä. Koko tilaisuus oli jotenkin epätodellinen ja absurdi. Monet kurssitoverit ihmettelivät miksi puolet kurssista käskettiin pukeutua siviiliasuun. Tavallaan sen voi ymmärtää kuvauksellisista syistä, mutta se välittää myös toisenlaista viestiä siitä, että pelkästään virkapukuisille puhumisessa olisi jotain kielteistä tai epäuskottavaa.
Loppupäivä jatkettiin ryhmätyön parissa. Iltapäivällä viimeistä viikkoaan kurssilla viettävä ranskalainen kollega tarjosi kansainvälisille opiskelijoille sekä omalle luokalleen virvokkeita ja pikkusuolaista.
Torstai alkoi liikunnalla. Osa paikalle saapuneista teki ensin kuntotestejä, joille oli varattu aikaa myös maanantaina. Kokoon saatiin sentään 6 henkilöä lentopallopeliä varten. Todettakoon, että kahden luokan kirjavahvuus on n. 32 henkilöä, joista paikalle oli päässyt kymmenkunta. Erityisen ikävää on, että liikuntatunneilta lipsuminen heijastuu myös liikunnanopettajien motivaatioon, eivätkä he enää juurikaan viitsi panostaa harjoitusten ohjaamiseen.
Aamupäivällä kurssi käskettiin kokoon hyvästelmään toinen ranskalaisista opiskelijoista, joka lähtee takaisin kotimaahansa valmistautumaan ulkomaanoperaatiota varten.
Tämän jälkeen palattiin ryhmätyön pariin. Vuorossa oli esityksen ensimmäinen läpikäynti. Siihen osallistui myös ryhmän ohjaaja everstiluutnantti K.H., jolla olikin paljon sanottavaa sisällön kehittämiseksi. Keskustelusta ei ollut tulla loppua ollenkaan. Erityisen turhauttavaa oli se, että keskustelussa tunnuttiin välillä palaavan ihan peruskysymysten äärelle, joiden ratkaisut oli linjattu jo viikkoja aiemmin.
Perjantaina ryhmätyö jatkui edeltävien päivien kaltaisena. Lauantai-iltana osallistuin vastaanotolle Kielissä vierailevalla brittiläisellä fregatilla.
Kokonaisuutena viikko oli varsin sekava ja tehoton. Kurssista oli paikalla vain noin puolet ja ryhmätyövaiheeseen on varattu liikaa aikaa.

400. - 403. päivä

USA:n opintomatkaa seurasi kolmen päivän työajan tasausvapaa, eli koululle palattiin vasta torstaina. Aamulla oli pari tuntia vapaamuotoista liikuntaa, minkä jälkeen palattiin Studienphasen eli ison ryhmätyön pariin. Loppuviikon ohjelmaan sisältyy ryhmätyön jatkotyöstöä sekä avoimien ovien päivä Tag der Bundeswehr lauantaina.
Ryhmätyön tässä vaiheessa keskitytään tulosten esittämistavan pohdintaan. Ehkä mainitsinkin siitä jo tämän opintojakson alussa, mutta kurssi on jaettu kuuteen työryhmään ja johto-osaan, joista vain neljä tekevät ryhmätyötä jostain tietystä sisällöllisestä aiheesta. Viides työryhmä pohtii tapaa, joilla neljän työryhmän tulokset esitetään, ja kuudes ryhmä vastaa esitystilaisuuden järjestelyistä. Esitystilaisuus kolmen viikon kuluttua tulee olemaan koko päivän kestävä spektaakkeli, johon osallistuu käytännössä Bundeswehrin koko kenraalikunta. Tarjoiluista vastaa ilmeisesti Logistiikkakoulun kokkikurssi ja sen tukemiseksi jokaiselta kurssilaiselta kerätään enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti 35 euroa. Olenkin jo tainnut sanoa mielipiteeni tästä saksalaisesta vieraanvaraisuudesta ja kyvyttömyydestä sisällyttää edustuskulut tapahtumien ja harjoitusten menokehykseen. Maksavatkohan esittelytilaisuuteen osallistuvat kenraalit 35 euron ruokarahan. Todennäköisesti.
Oman ryhmäni esitys on jalostunut mm. ammattimaisesti tuotetun hieman yli kaksi minuuttia pitkän animaation muotoon. Sen tuotantokulut ovat erään tiedon mukaan yli 8000 euroa. Sen lisäksi ryhmä valmistelee posteriesityksen, luennon ja keskustelutilaisuuden diaesityksineen sekä tekstimuotoisen muistion tulosten säilyttämiseksi. Oma roolini tässä kaikessa rajoittui posteriesityksen sisällön hahmotteluun ja muiden alatyöryhmien tuotosten kommentointiin.
Koko kurssista on tällä viikolla paikalla hieman alle puolet: osa on vielä lomalla Yhdysvalloissa, toiset työharjoittelussa, ja jotkut erilaisilla virkamatkoilla tai muilla vapailla. Tänään tuli tieto, että jo toinen kurssitoverini valmistuu etuajassa, koska häntä kaivataan joukko-osastossa. Ensimmäinen kurssilta valmistunut lähti jo ennen USA:n matkaa. Hän oli siviili, jonka seuraavaksi tehtävä on liittokanslerin puheidenkirjoittajatiimissä. Kurssin läpäisemiseksi ei siis tarvitse ainoastaan olla tekemättä mitään - ei tarvitse edes olla paikalla loppuun saakka. Tämä ei yllätä minua, sillä minkäänlaista läsnäolokontrollia tai opintosuoritusrekisteriä ei ylläpidetä. Varsin moni kansainvälisistä opiskelijakollegoistani lähtee kotimaihinsa kesätauon aikana, eli valmistuu etuajassa.
Iltapäivän lopussa kurssin johtaja käski kurssin käytävälle, jossa tarkennettiin Tag der Bundeswehrin järjestelyjä ja läsnäolovelvoitetta. Kävi ilmi, että alkuperäisestä suunnitelmista poiketen lauantaina ei ollutkaan läsnäolovelvoitetta kaikille, vaan ainoastaan niille, jotka on määrätty erilaisiin tehtäviin. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Muiden hän toivoi olevan paikalla ja osallistuvan avoimien ovien päivän ohjelmaan omasta vapaasta tahdostaan. Eversti pahoitteli sitä, että joutuu näin palaamaan uransa alkutaipaleelle, eli varusmiesten motivoimiseen olemaan läsnä ilman järkevää tekemistä.
Perjantai ei poikennut torstaista olennaisilta osin. Poikkeuksena tavanomaisiin perjantaihin päivä ei päättynyt lounaaseen, vaan työskentely jatkui iltapäivällä työaikateknisistä syistä, periaatteessa aina klo 17:ään saakka.
Lauantai oli koululla avoimien ovien päivä eli Tag der Bundeswehr. Koululle oli tullut esittelijöitä paitsi useista Hampurin lähettyvillä sijaitsevista Bundeswehrin joukoista myös poliisista, pelastuslaitoksesta, kaupungin kunnossapidosta, Bundeswehrin yliopistosta ja monista järjestöistä. Lisäksi alueella oli mm. grilli, olutkoju, lettukoju, pomppulinna, kiipeilypuisto, konserttilava, aarteenetsintää ja melontaa. Merivoimien sukeltajilla oli sukellusnäytöksiä ikkunallisessa altaassa. Talon puolesta tarjottiin hernesoppaa ja kahvit. Itse osallistuin Bundeswehrin liikuntakoulutuksen esittelyyn liikuntasalissa, johon oli rakennettu esterata. Myös sähköisen tasapainoskootterin kokeilu oli mahdollista. Sää oli kuuma ja liikuntasalissa oli vielä kuumempi, joten esterata kiinnosti lähinnä lapsia. Sain kuitenkin päivän aikana ihan riittävästi liikuntaa eri esteitä esitellessäni. Kävijöitä kampuksella oli päivän aikana ollut kuulemma n. 3500. Portin ulkopuolella oli pari Bundeswehriä vastustavaa mielenosoitusta, jotka kuitenkin sujuivat rauhallisesti.

377. - 399. päivä

Lauantaina alkoi kurssin viimeinen ja pisin opintomatka. Se suuntautuu amerikan Yhdysvaltoihin, joten opintomatkana tämä tulee varmasti olemaan myös suurin ja kaunein. Matkalle osallistuu koko kurssi, luokanvalvojat, kurssinjohtaja eversti H.W. ja koulun johtajakolmikosta delegaation vanhimmaksi lippueamiraali K.S. Lisäksi reissuun lähtee asiantuntijoina prikaatikenraali evp. D.B. sekä kommodori P., jonka asiantuntemuksesta tai taustoista en vielä ole saanut selkoa. Vierailuosaston kokonaisvahvuus on siis reilusti yli sata henkilöä. Matkoja varten joukko on jaettu neljään lentoryhmään, josta itse kuuluin varhaisimmalla lennolla lähteneeseen punaiseen ryhmään. Meidän lentomme lähti Hampurista klo 06.10, joten kentälle lähdettiin jo 03.40. Amsterdamissa oli leppoisa kolmen tunnin välilasku ja lento Seattleen Washingtoniin kesti n. 10 tuntia. Perillä olimme suurin piirtein samaan kellonaikaan (n. 10 - 11 tienoilla) kuin Amsterdamista lähtiessäkin, joten päivästä tuli todella pitkä. Aikaeroon on kuitenkin kuulemma järkevintä pyrkiä totuttautumaan yhdellä rysäyksellä puoliväkisin, vaikka väsyttäisi. Rajamuodollisuudet Seattlessa sujuivat yllättävän helposti, sillä kahden henkilön etukomennuskunta oli paiskinut kovasti töitä sen eteen, että eri aikoihin saapuvia lentoryhmiä kohdeltaisiin rajalla liittolaismaasta saapuvina sotilasryhminä. Suurimmilta byrokratian kukkasilta siis vältyttiin.
Punainen ryhmä pääsi hotelliin ensimmäisenä n. klo 14 paikallista aikaa ja muut ryhmät saapuivat illan mittaan - pois lukien ryhmä keltainen, jonka välilasku Amsterdamiin venyi lentoyhtiön virheen takia 24 tunnin mittaiseksi. Surkea alku heidän kahden viikon opintomatkalleen, ei voi kuin pahoitella. Onneksi aikataulu on suunniteltu väljäksi niin, että he ehtivät mukaan varsinaiseen ohjelmaan. Seattleen sunnuntaiksi suunniteltu sopeutumispäivä jää heiltä valitettavasti kuitenkin väliin. Ensimmäisen illan USA:ssa vietin käymällä läheisessä ostoskeskuksessa nostamassa dollareita, syömässä ja katsomassa uimahallin käyttömahdollisuuksia. Kaikki onnistuivat, minkä jälkeen olin aivan valmis tilavan hotellihuoneen tilavaan vuoteeseen.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin kolme kertaa ja olin joka kerralla aivan varma siitä, että on jo aamu. Onneksi nukahdin aina uudestaan. Nousin aamukuudelta lenkille ja aamupalalle seitsemältä, sillä kahdeksalta kahdeksan hengen porukka lähti taksilla moottoripyörävuokraamoon noutamaan etukäteen varattuja ajopelejä. Ajoimme n. kahdeksan tunnin lenkin, jonka pituudeksi tuli n. 430 km. Ihan reipasta ajoa siis. Onneksi sää oli suosiollinen.
Maanantain aamupala oli jo klo 05.30 alkaen ja bussi lähti kohti matkan ensimmäistä virallista vierailukohdetta klo 06.20. Bussimatka Everettin laivastoasemalle kesti n. puolitoista tuntia. Perillä saimme perehdytyksen laivastotukikohtaan sekä esittelyt simulaattorikoulutuksesta, koiratoiminnasta sekä asuntolasta ja vapaa-ajan keskuksesta. Lisäksi tutustuimme Arleigh Burke -luokan hävittäjään USS Gridley. Lounaan jälkeen siirryimme bussilla n. puolentoista tunnin matkan merivoimen lentotukikohtaan Whidbey Islandilla. Täällä esittely koostui viidestä rastista, joilla näimme yleisesittelyn lisäksi EA-18G "Growler" elektronisen sodankäynnin hävittäjän, P-8 Poseidon merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakoneen, pelastushelikopterin, sekä tutka-aseman ja lennonjohtotornin. Tukikohdassa esillä olevan kaluston määrä ja jatkuva lentotoiminta yllättivät. Silti paikalliset luonnehtivat tätä maanantai-iltapäivää hiljaiseksi. Paluumatka bussilla kesti n. 2 ja puoli tuntia ja pidimme lyhyen jaloittelutauon Deception Passin näköalapaikalla.
Tiistain vierailukohde oli Kitsapin laivastotukikohta. Aamupala oli jälleen aikaistettu klo 05.30 ja bussi lähti 06.20. Bussimatka lauttamatkoineen kesti n. kaksi tuntia. Perillä siirryimme laivastotukikohdan omaan sotilasbussiin, joka vei osaston Nimitz-luokan lentotukialus USS John C Stennisin luo. Lentotukialus oli vaikuttava kokonaisuus, vaikka emme ehtineet näkemään siitä kuin museohuoneen, komentosillan, pääkannen, lentokannen sekä ankkurikoneistohuoneen. Aluksen kokoa on vaikea hahmottaa ellei sitä ole itse nähnyt, mikä lieneekin ollut vierailun tärkein opetustarkoitus. Ennen lounasta bussi kuljetti meitä ympäri tukikohtaa oppaan johdolla. Auditoriossa tukikohdan komentaja esitteli Kitsapin laivastotukikohtaa sekä Tyynenmeren laivaston ajankohtaisia asioita. Iltapäiväksi suunniteltu vierailu ydinsukellusveneessä jäi tekemättä isäntäorganisaation vedotessa turvallisuusongelmiin. Paluumatka hotellille sisälsi jälleen lauttamatkan ja perillä oltiin vasta kuuden jälkeen. Yli kahdentoista tunnin päivästä siis melkein puolet tuli vietettyä bussin penkillä.
Keskiviikko oli matkustuspäivä Denveriin Coloradoon. Punaisen ryhmän lento oli iltapäivällä, joten hotellilta lähdettiin vasta klo 12.15. Hotellilta lentokentälle kesti n. puoli tuntia, minkä jälkeen oli hyvää aikaa odotella Seattlen kentällä. Lento Denveriin pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, mutta sujui muuten varsin mukavasti, koska meitä kohdeltiin ryhmänä. Bussikyyti lentokentältä hotellille kesti reilun puoli tuntia ja perille tultiin vasta kahdeksan aikoihin, sillä aikaero on +1 tunti. Denver on yllättävän korkealla verrattuna Seattleen, n. 1600 metriä merenpinnasta, ja korkeuseron huomasi ilman ohuudesta.
Torstaina vieralukohteita oli kaksi: Coloradon kansalliskaarti Centennialissa ja Ilmavoimien avaruusesikunta Petersonin tukikohdassa. Kansalliskaarti oli n. tunnin bussimatkan päässä ja Peterson siitä vielä n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Molemmissa vierailukohteissa meille pidettiin ainoastaan luentoesityksiä, kummassakin kohteessa n. kolmen tunnin edestä. Emme siis nähneet tukikohdista käytännössä muuta kuin portin ja auditorion. Ilmavoimien tukikohdassa kävimme toki lounaalla tukikohdan sisällä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa oli mahdollista tehdä myös ostoksia ilman "sales taxia", eli paikallista n. kymmenen prosentin tietämillä olevaa liikevaihtoveroa.
Molemmissa tukikohdissa meille pidetyt esitykset olivat sinänsä erittäin hyviä ja informatiivisia, mutta eivät sisältäneet mitään sellaista tietoa mitä ei olisi itse voinut esim. internetistä selvittää. Jotenkin olettaisi, että kun tärkeän eurooppalaisen liittolaismaan sotilasakatemia tulee käymään, niin esitys sisältäisi jotain muutakin kuin yleisiä asioita. Joku totesikin, että olisi voinut ottaa äitinsä mukaan vierailulle turvaluokituksen puolesta. No, minä ainakin opin kansalliskaartin merkityksestä Yhdysvaltojen asevoimille jotain uutta, ja miksi en myöskin avaruussodankäynnistä, joskin jälkimmäisestä vähemmän. Paluumatka Denveriin kesti n. kaksi tuntia joten perille tultiin kahdeksan aikoihin. Päivästä n. kolmasosa kului siis taas bussin penkkiä kuluttaen.
Perjantaina kurssin ohjelmassa oli Yhdysvaltojen kulttuuriin ja kansaan (Land und Leute) tutustuminen. Kurssille oli järjestetty viisi valinnaista ohjelmaa: kiertoajelu, vaellus, lännenkaupunki, kiihdytysajot ja maastopyöräily. Osa ohjelmanumeroita oli mahdollista yhdistellä joko muihin tai omaehtoiseen kulttuuriohjelmaan. Itse valitsin maastopyöräretken. Siirryimme bussilla n. tunnin matkan Boulderiin, jossa nautimme kahvit ja valmistauduimme pyöräilemään. Valitettavasti jouduimme siirtymään bussilla maastopyörävuokraamolta vielä n. puolen tunnin matkan reittien lähtöpaikalle. Käyrä alkoi toden teolla nousta, kun liikkeelle lähtemiseen parkkipaikalta saatiin hukattua siihenkin melkein tunti hyvää ajoaikaa. Kun lopulta päästiin itse maastopyöräilyyn, olivat reitit ja olosuhteet erinomaiset. Oma pyöräni oli vähän kehno (takajarru täristi, ketju rahisi ja joustohaarukka oli liian pehmeä), mutta ei se menoa haitannut. Valitettavasti ajoa ei kertynyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Paluumatkalla pysähtyimme paikallisella pienpanimolla nauttimassa ansaitut oluet. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja valitsemani ohjelmanumero oli minulle sopiva.
Lauantai oli matkustuspäivä Denveristä New Yorkiin. Lähtö hotellilta puoli yhdeksältä, lento puoli kahdeltatoista, lentoaika kahden tunnin aikaeroineen n. kuusi tuntia (kone oli vähän myöhässä) ja siirtyminen hotelliin Manhattanille oli koko päivän urakka. Kello oli yli kahdeksan kun pääsin huoneeseeni 35. kerrokseen.
Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviä New Yorkissa. Molemmille päiville oli tarjolla myös sotilaallista ohjelmaa, sillä New Yorkissa on menossa USA:n laivaston Fleet Week ja maanantaina oli kansallinen vapaapäivä Memorial Day. Näihin liittyviiin erilaisiin ohjelmanumeroihin osallistuminen oli kuitenkin jätetty oman harkinnan ja aloitekyvyn varaan. Myös varustus oli vapaa, mutta virkapukua kuitenkin suosittiin, sillä univormupukeiset saivat tilaisuuksissa usein erityiskohtelun ja alennuksia hintoihin. Itse käytin päivät täysimääräisesti hyödyksi lenkkeillen ja kaupunkiin tutustuen sekä jalan että julkisilla kulkuneuvoilla. Kohokohtina mainittakoon sunnuntaillta lentotukialusmuseo Intrepid ja maanantailta Little Neck-Douglaston Memorial Day Parade. Paljon muutakin tuli tietysti nähtyä ja koettua "isossa omenassa" vapaa-ajan puitteissa.
Tiistaina palattiin ohjatun opintomatkailun pariin. Ensimmäinen vierailukohde oli New Yorkin pelastuslaitoksen NYFD:n päämaja Brooklynissa. Meitä oli vastassa laitoksen johtaja sekä pitkä rivi osastopäälliköitä. Saimme kuulla avartavan esitelmän pelastuslaitoksen nykytilasta sekä siitä, miten laitos on muuttunut 9/11 terrori-iskujen seurauksena. Iskun seurauksena kuoli n. 350 palomiestä, ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset jatkuvat edelleen. Luonnollisesti isku mullisti laitoksen toiminnan ja teki merkittävän loven henkilöstöön ja ennen kaikkea osaamiseen, varsinkin kun monet erosivat iskun jälkeen. Henkilöstö on sittemmin toipunut hyvin. Laitos on kooltaan valtava, yli 15000 työntekijän virasto. Joka päivä valmiudessa on yli 2600 pelastajaa. Nykyään NYFD panostaa merkittävästi koulutukseen. Koulutusyhteistyö asevoimien kanssa on mittavaa mm. johtamisen, kriisinsietokyvyn sekä liikuntakoulutuksen alueilla. Myös poliisin kanssa yhteistoiminta on tiivistä. Uutena toimintamallina on otettu käyttöön poliisin ja palolaitoksen yhteiset toimintayksiköt, joiden tarkoituksena on kyetä pelastamaan myös uhanalaisissa tilanteissa ("stop the killing, stop the dying"). Meille esiteltiin myös vertikaalisen terrorismin käsite, millä tarkoitetaan kolmeuloitteista vihamielistä ympäristöä. Laitoksen päällikkö korosti henkisen kriisinsietokyvyn sekä eettisen toimintakyvyn merkitystä: jokaisen pelastajan on kyettävä toimimaan paitsi ryhmässä, myös tekemään oikeita ratkaisuja itsenäisesti. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja lyhyttä käyntiämme selvästi arvostettiin.
Seuraava vierailukohde oli 9/11-iskujen muistomerkki Ground Zero Reflecting Pools Manhattanilla. Täällä meitä oli vastassa kuusi pelastajaa, jotka olivat itse toimineet iskun pelastustöissä. He kertoivat kokemuksistaan ja vastasivat kysymyksiin.
Lounas nautittiin sujuvasti bussissa siirryttäessä YK:n päämajaan. Onneksi lounastauon pois jäämisestä oli ilmoitettu etukäteen, joten olin varautunut eväillä. YK:n päämajassa meidät otti vastaan Saksan pysyvän edustuston sotilasasiantuntija, everstiluutnantti M. Hän ja toinen saksalainen piti kurssille esittelykierroksen YK:n päämajassa. Kävimme mm. yleisistuntosalissa sekä turvallisuusneuvoston kokoushuoneessa. YK:sta siirryimme jalan n. 300 metrin matkan Saksan pysyvään edustustoon, jossa lähettiläs S. piti meille yleisesittelyn edustuston tehtävistä sekä Saksan kannoista muutamiin ajankohtaisiin asioihin. Lisäksi sotilasedustaja alusti lyhyesti YK:n kriisinhallintatoiminnasta. Esityksiä seuranneen keskustelun loputtua Saksan edustustolta oli hotellille matkaa vain muutama sata metriä.
Keskiviikko jatkui vierailulla Saksan pysyvään edustustoon YK:ssa. Ensimmäisen esitelmän piti pääkonsuli Saksan kahdenvälisistä suhteista Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Kuten usein on ollut tapana, tilaisuuden parasta antia oli alustusta seurannut keskustelu, jossa pääkonsuli vastasi opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin. Keskustelulle annetaankin usein täällä riittävästi tilaa. Tällä kertaa vastassa oli ammattidiplomaatti ja vastaukset olivat sen mukaisia, eli hieman peiteltympiä kuin mihin sotilaat ehkä ovat tottuneet. Seuraavaksi ääneen pääsi edustuston virkailija, jonka vastuulla olivat suhteet New Yorkin valtavaan juutalaisyhteisöön. Hieman kärjistäen Saksassahan ei tunnetusti voi olla ottamasta kantaa juutalaisiin myönteiseen sävyyn, sillä kaikki muu voidaan helposti tulkita antisemitismiksi. Rellisesti sanoen en ymmärtänyt tämän virkamiehen esityksen perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa yleisesikuntaupseerikurssille.
Aamupäivän kolmas ja viimeinen puhuja oli YK:n rauhanturvatoiminnasta vastaava pääsihteerin sotilaallinen neuvonantaja. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä uruguaylainen kenraaliluutnantti C.H.L. Hän puhu YK:n rauhanturvatoiminnan haasteista. Esitys oli sävyltään yllättävän suorapuheinen ja kriittinen, aivan kuten saksalaisen everstiluutnantin esitys oli ollut edeltävänä päivänä. YK:n rauhanturvatoimintaa luonnehdittiin jäykäksi, tehottomaksi sekä kalliiksi. Kenraalilla ei ollut myöskään esittää ratkaisuja, tai ainakaan nopeita sellaisia. Hän kuitenkin korosti koulutuksen ja eettisen toimintakyvyn merkitystä sekä naisten määrän kasvattamista rauhanturvajoukoissa. Kiitosten ja loppusanojen jälkeen siirryttiin kolmessa matkustusryhmässä linja-autoille. Lento Washingtoniin kesti alle tunnin. Matkustusryhmä keltaisella kävi jälleen huono tuuri: heidän lentonsa oli tunnin myöhässä ja myös kuljetus hotellille Washingtonissa oli myöhässä. Minun matkustusryhmälläni matka sujui suunnitelmien mukaan ja olimme hotellilla jo kuuden jälkeen.
Torstaina ohjelma oli suunniteltu kokonaan Saksan suurlähetystöön Washintoniin. Sinne siirryttiin linja-autoilla 07.40 alkaen n. puolen tunnin matka. Perillä kuultiin sotilasasiamiehen, lippueamiraali E:n tervehdyssanat. Tämän jälkeen kuultiin liuta erilaisia esityksiä, jotka vaihtelivat sekä sisällöltä että tasoltaan. Ensimmäisenä ääneen pääsivät lähetystön poliittisen osaston edustajat, joista ensimmäinen kertoi ajankohtaisista asioista Saksan ja USA:n kahdenvälisissä suhteissa. Niistä riittäisi varmasti kerrottavaa pidemmäksikin aikaa, sen verran kiivaaseen tahtiin käänteet ovat seuranneet toisiaan viime aikoina. Jälkimmäinen poliittisen osaston edustaja vastasi Saksan suhteista Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen juutalaisyhteisöön. Puheenvuoro oli ilmeisesti jollain tapaa väistämätön, sillä en ymmärrä miten se liittyi YE-kurssin vierailuun. Seuraava esiintyjä oli alansa huippuammattilainen, Washington Postin toimittaja C.L. Hän piti erittäin mielenkiintoisen ja tarkkanäköisen esityksen Yhdysvaltojen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Esityksessään hän toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuneisuuden useiden esimerkkien avulla. Jakautuneisuus johtuu identiteettipolitiikan voimistumisesta, joka puolestaan johtuu siitä, että koossapitävä, ulkoinen paine on hävinnyt USA:n ympäriltä. Kansakuntanahan USA on pohjimmiltaan varsin heterogeeninen. Lounasta ja kahvitaukoja varten kerättiin bussissa tulomatkalla 25 dollarin ennakkomaksu. Sen vastineeksi oli pari sämpylää ja limppari, sekä kahvia, vettä ja iltapäivällä amerikkalainen cookie. Tarjoilu oli herkullinen mutta hintaansa nähden niukka. Ihmetyttää edelleen, miten matkaan panostetaan tuhansia euroja henkilöä kohden, mutta suurlähetystössä kerätään kahvikassa. Ilmeisesti budjetointi on Saksassa monimutkainen asia.
Iltapäivän esitykset käsittelivät Yhdysvaltojen kyberpuolustusstrategiaa sekä Ukrainan sodan asettamia sotilaallisia haasteita. Alun perin luentojen piti olla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta koska Ukrainasta puhuneet asiantuntijat Center for the Study of New Generation Warfare -ajatuspajasta olivat myöhässä, aloitti kyberasiantuntija Department of Homeland Securitystä omalla esityksellään. Ensimmäinen esitys pysytteli yleisellä tasolla eikä oikeastaan sisältänyt uutta tietoa. Valitettavasti jälkimmäinen esitys jäi minulta kuulematta, sillä olin sopinut käyväni visiitillä Suomen suurlähtystössä. Käynti ja keskustelu apulaissotilasasiamiehen kanssa oli oikein antoisa.
Perjantai oli pitkän opintomatkan viimeinen virallista ohjelmaa sisältävä päivä. Aamulla siirryimme linja-autoilla National Defense Universityn tiloihin, jossa saimme kuulla kaksi erittäin korkeatasoista ja innostavaa esitystä. Ensimmäisen piti kenraaliluutnantti evp. T.W. aiheesta ISIS. Hänen pääsanomansa oli, että järjestön uhka ei ole lainkaan ohi ja että sen torjuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä. Jälkimmäisen esityksen pitäjä oli tohtori J.T., joka oli eräs Yhdysvaltojen turvallisuusstrategian laatijoista. Hän esitteli laajasti Yhdysvaltojen turvallisuustrategiaa ja miten se on muuttunut edelliseen strategiaan verrattuna. Molempia esityksiä seurasi jälleen laajat ja antoisat keskustelut, joissa mentiin jopa astetta syvemmälle. Kiitossanojen jälkeen nautittiin nopea lounas yliopiston kahvilassa. Iltapäivän ohjelma oli valinnainen ja vaihtoehtoina oli pitkä lista nähtävyyksiä tai museoita. Osallistuin n. kolmasosan kurssia kanssa opastetulle kierrokselle Arlingtonin sotilashautausmaalla, missä saimme mm. seurata vahdinvaihtoa. Paluumatkalla hotellille bussi pysähtyi poimimaan henkilöitä sovituilta pisteiltä matkan varrelta, ja teki vielä toisen kierroksen myöhempään viipyviä varten.
Illalla hotellin juhlasalissa pidettiin vielä lyhyt kiitos- ja palautetilaisuus. Kurssin jälkimmäisellä osuudella osaston vanhimpana toiminut prikaatikenraali evp. D.B. (lippueamiraali K.S. joutui poistumaan Denverin osuuden jälkeen) piti koskettavan puheen kokemuksistaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa Afganistanissa.
Lauantaina oli paluumatkan aika. Lähtö hotellilta oli vasta yhdeltätoista, joten kävin aamulla lenkillä Washingtonin tärkeimpien nähtävyyksien tienoilla ja lisäksi vähän uimassa hotellin ulkoaltaassa. Matkalla lentokentälle pysähdyimme tekemään ostoksia tehtaanmyymälöiden keskittymässä. Paluulento toteutettiin jälleen kolmessa ryhmässä, joista yhdellä oli välilasku Pariisissa, toisella Frankfurtissa ja omalla ryhmälläni jälleen Amsterdamissa. Sunnuntaina Hampurin lentokentällä oli kuitenkin sähkökatkos ja koko kenttä jouduttiin sulkemaan. Kaikkien jatkolennot peruuntuivat: Frankfurtin ryhmä jatkoi kotiin junalla, oma ryhmäni laskeutui Bremeniin ja Pariisin ryhmä (jälleen uskomattoman epäonnen kohteeksi joutunut keltainen ryhmä) jäi jumiin Pariisiin. Osa laukuista päätyi ties minne, mutta onneksi omani tuli Bremeniin parin tunnin odottelun jälkeen. Suunnitellun aamupäivän asemesta pääsin kotiin vasta sunnuntaina alkuillasta.
Yhteenvetona matkasta voi todeta, että se on puhdasoppista sotilasturismia, eli sotilaalliseksi toiminnaksi verhottua turismia. Toki mukaan mahtuu myös reilu annos ihan rehellistä turismia, mutta matka tehdään opintomatkan varjolla. Mikään matkan esittelyistä tai luennoista ei kuitenkaan ollut sellainen, jota ei olisi voitu pitää Hampurissa. Lisäarvoa toivat vierailut merkittävillä kohteilla, kuten lentotukialuksella, lentotukikohdassa, YK:ssa sekä Washingtonissa. On kuitenkin rehellisesti todettava, että ammatillisesti matka ei tuonut hirveästi uutta. Saksalaiset tietävät ja tuntevat tärkeimmän liittolaisensa asiat varsin hyvin, ja se mitä he eivät tiedä he voivat aina kysyä. Minun (ja muutaman opiskelijatoverini) mielestä ammatillisesti paljon antoisampaa olisi ollut vierailla maissa, jolla on kokemusta ja tietoa mahdollisesta tulevasta vastustajasta. Vierailu eräisiin uusiin Nato-maihin ja mahdollisesti Ukrainaan olisi ollut tällainen mahdollisuus. Uskoisin myös, että saksalaisten vierailu itään olisi ollut yhdysvaltalaisille kumppaneille mieleisempi vaihtoehto kuin vierailu USA:aan, sillä se olisi ollut selvä signaali Saksan halusta ottaa enemmän vastuuta Euroopan puolustuksesta. Samasta syystä itään suuntautuva vierailu olisi ollut Saksassa poliittisesti vaikea pala nieltäväksi. Führungsakademien vierailu Yhdysvaltoihin on ilmeisesti kuitenkin perinne, josta ei haluta luopua, vaikka matka on hyvin kallis. Se on ymmärrettävistä syistä saksalaisopiskelijoille ja opettajakunnalle mieleinen kurssin huippukohta. Hyvistä puolistaan huolimatta matka ei minun mielestäni kuitenkaan puolla paikkaansa tällä kurssilla.

372. - 376. päivä

Maanantai alkoi luennolla Yhdysvaltojen turvallisuus- ja sotilaspolitiikasta sekä Yhdysvaltojen kulttuurista yleensä. Luennon ensimmäisen osan piti kommodori, jonka nimi meni minulta ohi, sekä prikaatikenraali evp D.B., joka on toiminut kuuden vuoden ajan Saksan sotilasasiamiehenä Washingtonissa. Molemmat puhujista tulevat mukaan kurssin opintomatkalle Yhdysvaltoihin seuraavalla kahdella viikolla. Luento ei ollut erityisen hyvin valmisteltu tai syvältäluotaava. Kurssista vain vähän yli puolet oli paikalla monien pitäessä lomaa tai osallistuessa työharjoitteluun tai erilaisiin palavereihin.
Luento ei kestänyt edes tuntia, mutta sitä seurasi totuttuun tapaan keskustelu pienryhmissä. Yllätyksekseni myös keskustelu jäi totuttua lyhyemmäksi ja loppui n. 15 minuutin jälkeen. Loppupäivän ja loppuviikon ajaksi palattiin ryhmätyön eli Studienphasen pariin. Siinä ajankäytöstä päättää ryhmätyön johtaja itsenäisesti. Päivän mittaan valmistelin myös käskyä ja kutsua koululla kesäkuun lopussa järjestettävään tapahtumaan.
Tiistaina oli kieltenopetusta. Englannintunnilla keskusteltiin CJEX-harjoituksesta, harjoiteltiin suullisen ilmaisun koetta varten ja katsottiin lyhyt sotilasaiheinen televisiosketsi. Aamupäivän päätteeksi suoritin Naton SLP-kokeen suullisen osuuden. Se meni hyvin ja sain arvosanaksi 4 (asteikolla 0 - 5).
Iltapäivällä jatkettiin ryhmätyötä jakaantuneina pienryhmiin.
Keskiviikkona aamun luokanvalvojan tunteja ei pidetty. Ryhmätyön johtaja oli antanut suurimalle osalle ryhmästä vapaata klo 14 saakka, jolloin pidetään yhden työvaiheen välitarkastelu. Saapuessani paikalle olikin luokassa paikalla koko meidän työryhmämme, pari opettajaa, työryhmän valvoja ja kurssinjohtaja. Keskustelu oli jo täydessä käynnissä, tai oikeammin sanoen linjaus, jossa suurimman osan ajasta äänessä oli kurssinjohtaja, ryhmätyön valvojan säestäessä. Puhetulva kesti noin tunnin, minä aikana työryhmälle varsin suorin sanoin linjattiin, mitä ryhmätyön tulee sisältää ja miten tulokset tulee esittää. Olin tästä käänteestä varsin hämmästynyt, sillä minun kokemukseni mukaan suomalaisella YE-kurssilla ei voisi tulla kysymykseenkään, että oppilastyönä tehtävän tuotoksen rakenteelle ja sisällölle annettaisiin näin selkeät reunaehdot. Kysyttyäni ilmiön taustoja arvelivat kurssitoverini, että taustalla on toisaalta ryhmätyölle ja FüAkBw:n ajatuspajalle (GIDS) asetetut korkeat tavoitteet ja toisaalta se, että meidän ryhmämme aihe käsittelee melko tarkasti sitä tehtävää, johon kurssinjohtaja siirtyy elokuussa. Joka tapauksessa menettelytapa on mielestäni varsin erikoinen ottaen huomioon minkä tason kurssilla tässä (aikuis)opiskellaan.
Torstai alkoi liikuntakoulutuksella. Aiheena oli sisäjalkapallo, joten menin mielummin punttisalille tekemään jotain tehokkaampaa (myös moni muu jätti potkupallon väliin ja meni lenkille tai salille). Liikuntakoulutuksen jälkeen jatkettiin ryhmätyötä siitä, mistä sitä olisi edellisenä päivänä pitänyt jatkaa. Iltapäivällä pidettiin toinen välitarkastelu siten, että tutustuttiin myös muiden alatyöryhmien tuloksiin.
Perjantaina ryhmätyötä jatkoivat ainoastaan alatyöryhmien johtajat sovittamalla yhteen viikon tuotokset. Muut saivat keskittyä valmistautumaan Yhdysvaltojen opintomatkaan, joka alkoi seuraavana päivänä. Kokonaisuutena viikko oli sekä ajankäytöltään että sisällöltään varsin väljä "väliviikko" kahden ulkomaanmatkan välissä.