377. - 399. päivä

Lauantaina alkoi kurssin viimeinen ja pisin opintomatka. Se suuntautuu amerikan Yhdysvaltoihin, joten opintomatkana tämä tulee varmasti olemaan myös suurin ja kaunein. Matkalle osallistuu koko kurssi, luokanvalvojat, kurssinjohtaja eversti H.W. ja koulun johtajakolmikosta delegaation vanhimmaksi lippueamiraali K.S. Lisäksi reissuun lähtee asiantuntijoina prikaatikenraali evp. D.B. sekä kommodori P., jonka asiantuntemuksesta tai taustoista en vielä ole saanut selkoa. Vierailuosaston kokonaisvahvuus on siis reilusti yli sata henkilöä. Matkoja varten joukko on jaettu neljään lentoryhmään, josta itse kuuluin varhaisimmalla lennolla lähteneeseen punaiseen ryhmään. Meidän lentomme lähti Hampurista klo 06.10, joten kentälle lähdettiin jo 03.40. Amsterdamissa oli leppoisa kolmen tunnin välilasku ja lento Seattleen Washingtoniin kesti n. 10 tuntia. Perillä olimme suurin piirtein samaan kellonaikaan (n. 10 - 11 tienoilla) kuin Amsterdamista lähtiessäkin, joten päivästä tuli todella pitkä. Aikaeroon on kuitenkin kuulemma järkevintä pyrkiä totuttautumaan yhdellä rysäyksellä puoliväkisin, vaikka väsyttäisi. Rajamuodollisuudet Seattlessa sujuivat yllättävän helposti, sillä kahden henkilön etukomennuskunta oli paiskinut kovasti töitä sen eteen, että eri aikoihin saapuvia lentoryhmiä kohdeltaisiin rajalla liittolaismaasta saapuvina sotilasryhminä. Suurimmilta byrokratian kukkasilta siis vältyttiin.
Punainen ryhmä pääsi hotelliin ensimmäisenä n. klo 14 paikallista aikaa ja muut ryhmät saapuivat illan mittaan - pois lukien ryhmä keltainen, jonka välilasku Amsterdamiin venyi lentoyhtiön virheen takia 24 tunnin mittaiseksi. Surkea alku heidän kahden viikon opintomatkalleen, ei voi kuin pahoitella. Onneksi aikataulu on suunniteltu väljäksi niin, että he ehtivät mukaan varsinaiseen ohjelmaan. Seattleen sunnuntaiksi suunniteltu sopeutumispäivä jää heiltä valitettavasti kuitenkin väliin. Ensimmäisen illan USA:ssa vietin käymällä läheisessä ostoskeskuksessa nostamassa dollareita, syömässä ja katsomassa uimahallin käyttömahdollisuuksia. Kaikki onnistuivat, minkä jälkeen olin aivan valmis tilavan hotellihuoneen tilavaan vuoteeseen.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin kolme kertaa ja olin joka kerralla aivan varma siitä, että on jo aamu. Onneksi nukahdin aina uudestaan. Nousin aamukuudelta lenkille ja aamupalalle seitsemältä, sillä kahdeksalta kahdeksan hengen porukka lähti taksilla moottoripyörävuokraamoon noutamaan etukäteen varattuja ajopelejä. Ajoimme n. kahdeksan tunnin lenkin, jonka pituudeksi tuli n. 430 km. Ihan reipasta ajoa siis. Onneksi sää oli suosiollinen.
Maanantain aamupala oli jo klo 05.30 alkaen ja bussi lähti kohti matkan ensimmäistä virallista vierailukohdetta klo 06.20. Bussimatka Everettin laivastoasemalle kesti n. puolitoista tuntia. Perillä saimme perehdytyksen laivastotukikohtaan sekä esittelyt simulaattorikoulutuksesta, koiratoiminnasta sekä asuntolasta ja vapaa-ajan keskuksesta. Lisäksi tutustuimme Arleigh Burke -luokan hävittäjään USS Gridley. Lounaan jälkeen siirryimme bussilla n. puolentoista tunnin matkan merivoimen lentotukikohtaan Whidbey Islandilla. Täällä esittely koostui viidestä rastista, joilla näimme yleisesittelyn lisäksi EA-18G "Growler" elektronisen sodankäynnin hävittäjän, P-8 Poseidon merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakoneen, pelastushelikopterin, sekä tutka-aseman ja lennonjohtotornin. Tukikohdassa esillä olevan kaluston määrä ja jatkuva lentotoiminta yllättivät. Silti paikalliset luonnehtivat tätä maanantai-iltapäivää hiljaiseksi. Paluumatka bussilla kesti n. 2 ja puoli tuntia ja pidimme lyhyen jaloittelutauon Deception Passin näköalapaikalla.
Tiistain vierailukohde oli Kitsapin laivastotukikohta. Aamupala oli jälleen aikaistettu klo 05.30 ja bussi lähti 06.20. Bussimatka lauttamatkoineen kesti n. kaksi tuntia. Perillä siirryimme laivastotukikohdan omaan sotilasbussiin, joka vei osaston Nimitz-luokan lentotukialus USS John C Stennisin luo. Lentotukialus oli vaikuttava kokonaisuus, vaikka emme ehtineet näkemään siitä kuin museohuoneen, komentosillan, pääkannen, lentokannen sekä ankkurikoneistohuoneen. Aluksen kokoa on vaikea hahmottaa ellei sitä ole itse nähnyt, mikä lieneekin ollut vierailun tärkein opetustarkoitus. Ennen lounasta bussi kuljetti meitä ympäri tukikohtaa oppaan johdolla. Auditoriossa tukikohdan komentaja esitteli Kitsapin laivastotukikohtaa sekä Tyynenmeren laivaston ajankohtaisia asioita. Iltapäiväksi suunniteltu vierailu ydinsukellusveneessä jäi tekemättä isäntäorganisaation vedotessa turvallisuusongelmiin. Paluumatka hotellille sisälsi jälleen lauttamatkan ja perillä oltiin vasta kuuden jälkeen. Yli kahdentoista tunnin päivästä siis melkein puolet tuli vietettyä bussin penkillä.
Keskiviikko oli matkustuspäivä Denveriin Coloradoon. Punaisen ryhmän lento oli iltapäivällä, joten hotellilta lähdettiin vasta klo 12.15. Hotellilta lentokentälle kesti n. puoli tuntia, minkä jälkeen oli hyvää aikaa odotella Seattlen kentällä. Lento Denveriin pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, mutta sujui muuten varsin mukavasti, koska meitä kohdeltiin ryhmänä. Bussikyyti lentokentältä hotellille kesti reilun puoli tuntia ja perille tultiin vasta kahdeksan aikoihin, sillä aikaero on +1 tunti. Denver on yllättävän korkealla verrattuna Seattleen, n. 1600 metriä merenpinnasta, ja korkeuseron huomasi ilman ohuudesta.
Torstaina vieralukohteita oli kaksi: Coloradon kansalliskaarti Centennialissa ja Ilmavoimien avaruusesikunta Petersonin tukikohdassa. Kansalliskaarti oli n. tunnin bussimatkan päässä ja Peterson siitä vielä n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Molemmissa vierailukohteissa meille pidettiin ainoastaan luentoesityksiä, kummassakin kohteessa n. kolmen tunnin edestä. Emme siis nähneet tukikohdista käytännössä muuta kuin portin ja auditorion. Ilmavoimien tukikohdassa kävimme toki lounaalla tukikohdan sisällä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa oli mahdollista tehdä myös ostoksia ilman "sales taxia", eli paikallista n. kymmenen prosentin tietämillä olevaa liikevaihtoveroa.
Molemmissa tukikohdissa meille pidetyt esitykset olivat sinänsä erittäin hyviä ja informatiivisia, mutta eivät sisältäneet mitään sellaista tietoa mitä ei olisi itse voinut esim. internetistä selvittää. Jotenkin olettaisi, että kun tärkeän eurooppalaisen liittolaismaan sotilasakatemia tulee käymään, niin esitys sisältäisi jotain muutakin kuin yleisiä asioita. Joku totesikin, että olisi voinut ottaa äitinsä mukaan vierailulle turvaluokituksen puolesta. No, minä ainakin opin kansalliskaartin merkityksestä Yhdysvaltojen asevoimille jotain uutta, ja miksi en myöskin avaruussodankäynnistä, joskin jälkimmäisestä vähemmän. Paluumatka Denveriin kesti n. kaksi tuntia joten perille tultiin kahdeksan aikoihin. Päivästä n. kolmasosa kului siis taas bussin penkkiä kuluttaen.
Perjantaina kurssin ohjelmassa oli Yhdysvaltojen kulttuuriin ja kansaan (Land und Leute) tutustuminen. Kurssille oli järjestetty viisi valinnaista ohjelmaa: kiertoajelu, vaellus, lännenkaupunki, kiihdytysajot ja maastopyöräily. Osa ohjelmanumeroita oli mahdollista yhdistellä joko muihin tai omaehtoiseen kulttuuriohjelmaan. Itse valitsin maastopyöräretken. Siirryimme bussilla n. tunnin matkan Boulderiin, jossa nautimme kahvit ja valmistauduimme pyöräilemään. Valitettavasti jouduimme siirtymään bussilla maastopyörävuokraamolta vielä n. puolen tunnin matkan reittien lähtöpaikalle. Käyrä alkoi toden teolla nousta, kun liikkeelle lähtemiseen parkkipaikalta saatiin hukattua siihenkin melkein tunti hyvää ajoaikaa. Kun lopulta päästiin itse maastopyöräilyyn, olivat reitit ja olosuhteet erinomaiset. Oma pyöräni oli vähän kehno (takajarru täristi, ketju rahisi ja joustohaarukka oli liian pehmeä), mutta ei se menoa haitannut. Valitettavasti ajoa ei kertynyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Paluumatkalla pysähtyimme paikallisella pienpanimolla nauttimassa ansaitut oluet. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja valitsemani ohjelmanumero oli minulle sopiva.
Lauantai oli matkustuspäivä Denveristä New Yorkiin. Lähtö hotellilta puoli yhdeksältä, lento puoli kahdeltatoista, lentoaika kahden tunnin aikaeroineen n. kuusi tuntia (kone oli vähän myöhässä) ja siirtyminen hotelliin Manhattanille oli koko päivän urakka. Kello oli yli kahdeksan kun pääsin huoneeseeni 35. kerrokseen.
Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviä New Yorkissa. Molemmille päiville oli tarjolla myös sotilaallista ohjelmaa, sillä New Yorkissa on menossa USA:n laivaston Fleet Week ja maanantaina oli kansallinen vapaapäivä Memorial Day. Näihin liittyviiin erilaisiin ohjelmanumeroihin osallistuminen oli kuitenkin jätetty oman harkinnan ja aloitekyvyn varaan. Myös varustus oli vapaa, mutta virkapukua kuitenkin suosittiin, sillä univormupukeiset saivat tilaisuuksissa usein erityiskohtelun ja alennuksia hintoihin. Itse käytin päivät täysimääräisesti hyödyksi lenkkeillen ja kaupunkiin tutustuen sekä jalan että julkisilla kulkuneuvoilla. Kohokohtina mainittakoon sunnuntaillta lentotukialusmuseo Intrepid ja maanantailta Little Neck-Douglaston Memorial Day Parade. Paljon muutakin tuli tietysti nähtyä ja koettua "isossa omenassa" vapaa-ajan puitteissa.
Tiistaina palattiin ohjatun opintomatkailun pariin. Ensimmäinen vierailukohde oli New Yorkin pelastuslaitoksen NYFD:n päämaja Brooklynissa. Meitä oli vastassa laitoksen johtaja sekä pitkä rivi osastopäälliköitä. Saimme kuulla avartavan esitelmän pelastuslaitoksen nykytilasta sekä siitä, miten laitos on muuttunut 9/11 terrori-iskujen seurauksena. Iskun seurauksena kuoli n. 350 palomiestä, ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset jatkuvat edelleen. Luonnollisesti isku mullisti laitoksen toiminnan ja teki merkittävän loven henkilöstöön ja ennen kaikkea osaamiseen, varsinkin kun monet erosivat iskun jälkeen. Henkilöstö on sittemmin toipunut hyvin. Laitos on kooltaan valtava, yli 15000 työntekijän virasto. Joka päivä valmiudessa on yli 2600 pelastajaa. Nykyään NYFD panostaa merkittävästi koulutukseen. Koulutusyhteistyö asevoimien kanssa on mittavaa mm. johtamisen, kriisinsietokyvyn sekä liikuntakoulutuksen alueilla. Myös poliisin kanssa yhteistoiminta on tiivistä. Uutena toimintamallina on otettu käyttöön poliisin ja palolaitoksen yhteiset toimintayksiköt, joiden tarkoituksena on kyetä pelastamaan myös uhanalaisissa tilanteissa ("stop the killing, stop the dying"). Meille esiteltiin myös vertikaalisen terrorismin käsite, millä tarkoitetaan kolmeuloitteista vihamielistä ympäristöä. Laitoksen päällikkö korosti henkisen kriisinsietokyvyn sekä eettisen toimintakyvyn merkitystä: jokaisen pelastajan on kyettävä toimimaan paitsi ryhmässä, myös tekemään oikeita ratkaisuja itsenäisesti. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja lyhyttä käyntiämme selvästi arvostettiin.
Seuraava vierailukohde oli 9/11-iskujen muistomerkki Ground Zero Reflecting Pools Manhattanilla. Täällä meitä oli vastassa kuusi pelastajaa, jotka olivat itse toimineet iskun pelastustöissä. He kertoivat kokemuksistaan ja vastasivat kysymyksiin.
Lounas nautittiin sujuvasti bussissa siirryttäessä YK:n päämajaan. Onneksi lounastauon pois jäämisestä oli ilmoitettu etukäteen, joten olin varautunut eväillä. YK:n päämajassa meidät otti vastaan Saksan pysyvän edustuston sotilasasiantuntija, everstiluutnantti M. Hän ja toinen saksalainen piti kurssille esittelykierroksen YK:n päämajassa. Kävimme mm. yleisistuntosalissa sekä turvallisuusneuvoston kokoushuoneessa. YK:sta siirryimme jalan n. 300 metrin matkan Saksan pysyvään edustustoon, jossa lähettiläs S. piti meille yleisesittelyn edustuston tehtävistä sekä Saksan kannoista muutamiin ajankohtaisiin asioihin. Lisäksi sotilasedustaja alusti lyhyesti YK:n kriisinhallintatoiminnasta. Esityksiä seuranneen keskustelun loputtua Saksan edustustolta oli hotellille matkaa vain muutama sata metriä.
Keskiviikko jatkui vierailulla Saksan pysyvään edustustoon YK:ssa. Ensimmäisen esitelmän piti pääkonsuli Saksan kahdenvälisistä suhteista Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Kuten usein on ollut tapana, tilaisuuden parasta antia oli alustusta seurannut keskustelu, jossa pääkonsuli vastasi opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin. Keskustelulle annetaankin usein täällä riittävästi tilaa. Tällä kertaa vastassa oli ammattidiplomaatti ja vastaukset olivat sen mukaisia, eli hieman peiteltympiä kuin mihin sotilaat ehkä ovat tottuneet. Seuraavaksi ääneen pääsi edustuston virkailija, jonka vastuulla olivat suhteet New Yorkin valtavaan juutalaisyhteisöön. Hieman kärjistäen Saksassahan ei tunnetusti voi olla ottamasta kantaa juutalaisiin myönteiseen sävyyn, sillä kaikki muu voidaan helposti tulkita antisemitismiksi. Rellisesti sanoen en ymmärtänyt tämän virkamiehen esityksen perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa yleisesikuntaupseerikurssille.
Aamupäivän kolmas ja viimeinen puhuja oli YK:n rauhanturvatoiminnasta vastaava pääsihteerin sotilaallinen neuvonantaja. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä uruguaylainen kenraaliluutnantti C.H.L. Hän puhu YK:n rauhanturvatoiminnan haasteista. Esitys oli sävyltään yllättävän suorapuheinen ja kriittinen, aivan kuten saksalaisen everstiluutnantin esitys oli ollut edeltävänä päivänä. YK:n rauhanturvatoimintaa luonnehdittiin jäykäksi, tehottomaksi sekä kalliiksi. Kenraalilla ei ollut myöskään esittää ratkaisuja, tai ainakaan nopeita sellaisia. Hän kuitenkin korosti koulutuksen ja eettisen toimintakyvyn merkitystä sekä naisten määrän kasvattamista rauhanturvajoukoissa. Kiitosten ja loppusanojen jälkeen siirryttiin kolmessa matkustusryhmässä linja-autoille. Lento Washingtoniin kesti alle tunnin. Matkustusryhmä keltaisella kävi jälleen huono tuuri: heidän lentonsa oli tunnin myöhässä ja myös kuljetus hotellille Washingtonissa oli myöhässä. Minun matkustusryhmälläni matka sujui suunnitelmien mukaan ja olimme hotellilla jo kuuden jälkeen.
Torstaina ohjelma oli suunniteltu kokonaan Saksan suurlähetystöön Washintoniin. Sinne siirryttiin linja-autoilla 07.40 alkaen n. puolen tunnin matka. Perillä kuultiin sotilasasiamiehen, lippueamiraali E:n tervehdyssanat. Tämän jälkeen kuultiin liuta erilaisia esityksiä, jotka vaihtelivat sekä sisällöltä että tasoltaan. Ensimmäisenä ääneen pääsivät lähetystön poliittisen osaston edustajat, joista ensimmäinen kertoi ajankohtaisista asioista Saksan ja USA:n kahdenvälisissä suhteissa. Niistä riittäisi varmasti kerrottavaa pidemmäksikin aikaa, sen verran kiivaaseen tahtiin käänteet ovat seuranneet toisiaan viime aikoina. Jälkimmäinen poliittisen osaston edustaja vastasi Saksan suhteista Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen juutalaisyhteisöön. Puheenvuoro oli ilmeisesti jollain tapaa väistämätön, sillä en ymmärrä miten se liittyi YE-kurssin vierailuun. Seuraava esiintyjä oli alansa huippuammattilainen, Washington Postin toimittaja C.L. Hän piti erittäin mielenkiintoisen ja tarkkanäköisen esityksen Yhdysvaltojen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Esityksessään hän toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuneisuuden useiden esimerkkien avulla. Jakautuneisuus johtuu identiteettipolitiikan voimistumisesta, joka puolestaan johtuu siitä, että koossapitävä, ulkoinen paine on hävinnyt USA:n ympäriltä. Kansakuntanahan USA on pohjimmiltaan varsin heterogeeninen. Lounasta ja kahvitaukoja varten kerättiin bussissa tulomatkalla 25 dollarin ennakkomaksu. Sen vastineeksi oli pari sämpylää ja limppari, sekä kahvia, vettä ja iltapäivällä amerikkalainen cookie. Tarjoilu oli herkullinen mutta hintaansa nähden niukka. Ihmetyttää edelleen, miten matkaan panostetaan tuhansia euroja henkilöä kohden, mutta suurlähetystössä kerätään kahvikassa. Ilmeisesti budjetointi on Saksassa monimutkainen asia.
Iltapäivän esitykset käsittelivät Yhdysvaltojen kyberpuolustusstrategiaa sekä Ukrainan sodan asettamia sotilaallisia haasteita. Alun perin luentojen piti olla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta koska Ukrainasta puhuneet asiantuntijat Center for the Study of New Generation Warfare -ajatuspajasta olivat myöhässä, aloitti kyberasiantuntija Department of Homeland Securitystä omalla esityksellään. Ensimmäinen esitys pysytteli yleisellä tasolla eikä oikeastaan sisältänyt uutta tietoa. Valitettavasti jälkimmäinen esitys jäi minulta kuulematta, sillä olin sopinut käyväni visiitillä Suomen suurlähtystössä. Käynti ja keskustelu apulaissotilasasiamiehen kanssa oli oikein antoisa.
Perjantai oli pitkän opintomatkan viimeinen virallista ohjelmaa sisältävä päivä. Aamulla siirryimme linja-autoilla National Defense Universityn tiloihin, jossa saimme kuulla kaksi erittäin korkeatasoista ja innostavaa esitystä. Ensimmäisen piti kenraaliluutnantti evp. T.W. aiheesta ISIS. Hänen pääsanomansa oli, että järjestön uhka ei ole lainkaan ohi ja että sen torjuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä. Jälkimmäisen esityksen pitäjä oli tohtori J.T., joka oli eräs Yhdysvaltojen turvallisuusstrategian laatijoista. Hän esitteli laajasti Yhdysvaltojen turvallisuustrategiaa ja miten se on muuttunut edelliseen strategiaan verrattuna. Molempia esityksiä seurasi jälleen laajat ja antoisat keskustelut, joissa mentiin jopa astetta syvemmälle. Kiitossanojen jälkeen nautittiin nopea lounas yliopiston kahvilassa. Iltapäivän ohjelma oli valinnainen ja vaihtoehtoina oli pitkä lista nähtävyyksiä tai museoita. Osallistuin n. kolmasosan kurssia kanssa opastetulle kierrokselle Arlingtonin sotilashautausmaalla, missä saimme mm. seurata vahdinvaihtoa. Paluumatkalla hotellille bussi pysähtyi poimimaan henkilöitä sovituilta pisteiltä matkan varrelta, ja teki vielä toisen kierroksen myöhempään viipyviä varten.
Illalla hotellin juhlasalissa pidettiin vielä lyhyt kiitos- ja palautetilaisuus. Kurssin jälkimmäisellä osuudella osaston vanhimpana toiminut prikaatikenraali evp. D.B. (lippueamiraali K.S. joutui poistumaan Denverin osuuden jälkeen) piti koskettavan puheen kokemuksistaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa Afganistanissa.
Lauantaina oli paluumatkan aika. Lähtö hotellilta oli vasta yhdeltätoista, joten kävin aamulla lenkillä Washingtonin tärkeimpien nähtävyyksien tienoilla ja lisäksi vähän uimassa hotellin ulkoaltaassa. Matkalla lentokentälle pysähdyimme tekemään ostoksia tehtaanmyymälöiden keskittymässä. Paluulento toteutettiin jälleen kolmessa ryhmässä, joista yhdellä oli välilasku Pariisissa, toisella Frankfurtissa ja omalla ryhmälläni jälleen Amsterdamissa. Sunnuntaina Hampurin lentokentällä oli kuitenkin sähkökatkos ja koko kenttä jouduttiin sulkemaan. Kaikkien jatkolennot peruuntuivat: Frankfurtin ryhmä jatkoi kotiin junalla, oma ryhmäni laskeutui Bremeniin ja Pariisin ryhmä (jälleen uskomattoman epäonnen kohteeksi joutunut keltainen ryhmä) jäi jumiin Pariisiin. Osa laukuista päätyi ties minne, mutta onneksi omani tuli Bremeniin parin tunnin odottelun jälkeen. Suunnitellun aamupäivän asemesta pääsin kotiin vasta sunnuntaina alkuillasta.
Yhteenvetona matkasta voi todeta, että se on puhdasoppista sotilasturismia, eli sotilaalliseksi toiminnaksi verhottua turismia. Toki mukaan mahtuu myös reilu annos ihan rehellistä turismia, mutta matka tehdään opintomatkan varjolla. Mikään matkan esittelyistä tai luennoista ei kuitenkaan ollut sellainen, jota ei olisi voitu pitää Hampurissa. Lisäarvoa toivat vierailut merkittävillä kohteilla, kuten lentotukialuksella, lentotukikohdassa, YK:ssa sekä Washingtonissa. On kuitenkin rehellisesti todettava, että ammatillisesti matka ei tuonut hirveästi uutta. Saksalaiset tietävät ja tuntevat tärkeimmän liittolaisensa asiat varsin hyvin, ja se mitä he eivät tiedä he voivat aina kysyä. Minun (ja muutaman opiskelijatoverini) mielestä ammatillisesti paljon antoisampaa olisi ollut vierailla maissa, jolla on kokemusta ja tietoa mahdollisesta tulevasta vastustajasta. Vierailu eräisiin uusiin Nato-maihin ja mahdollisesti Ukrainaan olisi ollut tällainen mahdollisuus. Uskoisin myös, että saksalaisten vierailu itään olisi ollut yhdysvaltalaisille kumppaneille mieleisempi vaihtoehto kuin vierailu USA:aan, sillä se olisi ollut selvä signaali Saksan halusta ottaa enemmän vastuuta Euroopan puolustuksesta. Samasta syystä itään suuntautuva vierailu olisi ollut Saksassa poliittisesti vaikea pala nieltäväksi. Führungsakademien vierailu Yhdysvaltoihin on ilmeisesti kuitenkin perinne, josta ei haluta luopua, vaikka matka on hyvin kallis. Se on ymmärrettävistä syistä saksalaisopiskelijoille ja opettajakunnalle mieleinen kurssin huippukohta. Hyvistä puolistaan huolimatta matka ei minun mielestäni kuitenkaan puolla paikkaansa tällä kurssilla.

270. - 274. päivä

Maanantaina päivä alkoi infotilaisuudella, jossa käytiin läpi kaksi seuraavaa viikkoa ennen joulutaukoa kattavan opintojakson suunnitelma. Opintojaksoon sisältyy opintomatka Koblenziin.
Maanantain ja tämän viikon varsinainen ohjelma oli XERXES-harjoituksen soveltava vaihe, jonka on määrä kestää 3 päivää. Soveltava vaihe on harjoituksen kahdeksan viikon kestoon nähden varsin lyhyt. Oikeastaan kyseessä on puhtaasti suunnitteluharjoitus, jossa lyhyt soveltava jakso tuntuu hieman päälleliimatulta. Käytännössä soveltava vaihee menee siten, että aamulla ja alkuiltapäivällä saadaan tilanteenkuvaus harjoituksen johdolta/opettajaryhmältä. Näiden tilannekuvauksien pohjalta suunnitteluryhmä sitten päivittää tilannekartat ja laatii tarkennukset suunnitelmiin, tarvittaessa aina käskyiksi asti (Fragmentary Order eli FRAGO). Työskentely tapahtuu kuitenkin työjan puitteissa, eli 07.30 - 17.00.
Itse harjoituksessa tilannetta kuvaavia syötteitä tulikin paljon enemmän kuin olin ajatellut, ja vieläpä eri muodoissa: lounaaseen mennessä esikunnan oli saavuttanut kymmenkunta tiedusteluraporttia, uutista, tviittiä, puhelua tai muuta tilanteenkuvausta. Esikunta päivitti tilannekatsausasiakirjoja ja suunnitelman liitteitä. Lisäksi tiedottaja kävi televisiohaastattelussa, merenkulun yhteistyöohjeistus päivitettiin ja laadittiin käsky vaaralliseksi muuttuneen sataman käyttörajoituksista. Opettajaryhmä onnistui mielestäni hyvin aktivoimaan esikunnan oikeansuuntaiseen ja opettavaiseen toimintaan. Aamun ensimmäinen tilannekatsaus pidettiin lähtökohtatilanteen pohjalta klo 08.30 ja päivityskatsaukseen klo 15.00 oli saatu melko paljon muutoksia. Iltapäivän lopuksi oli varattu aikaa omaehtoiselle liikunnalle.
Tiistaina harjoituksen soveltava vaihe jatkui samankaltaisilla järjestelyillä. Tilannekuvausten tempo ja vaativuus oli suurin piirtein samanlainen, tai ehkä aavistuksen vaativampi kuin maanantaina. Päivä tuntui melko lyhyeltä koska oli sopivasti tekemistä, vaikka se kesti kahdeksasta viiteen. Minun tehtäväkseni valikoitui päivittää poliittisen tilanteen sekä maa- ja ilmavoimakomponettien tilannekuvaa. Lisäksi pidin osittain yllä arviota omista suorituskyvyistä. Omalla osastollani oli paljon poissaoloja muiden menojen ja sairastapausten takia, joten kaikki joutuivat vuorollaan tuuraamaan eri tehtävissä.
Keskiviikko oli Suomen 100. itsenäisyyspäivä. Aamu alkoi tiedotustilaisuudella tammikuussa järjestettävästä Berliinin-matkasta, mutta sitä ennen olin jo pystyttänyt auditoriorakennuksen aulaan Suomen itsenäisyydestä kertovan näyttelyn. Siitä tuli varsin hieno, vaikka itse sanonkin. Ripustin siniristilipun korkealle ikkunaan ja valaisin sen sinisellä valonheittimellä. Pöydät koristelin sinivalkoisella nauhalla ja kynttilöillä. Yhdellä pöydällä oli jääkärilipun pienoislippu. Hohenlockstedtin museosta lainaamani julisteet herättivät myönteistä ihmetystä. Aamupäivä sujui hyvin pitkälle samoissa merkeissä kuin tiistai tilanteenmukaisen esikuntatyön parissa, sillä erolla että aamukahdeksan ja kymmenen välinen aika oli varattu omaehtoiselle liikunnalle. Käytin sen uimiseen.
Lounaan jälkeen harjoitus jatkui, mutta minä valmistauduin Suomen sadatta itsenäisyyspäivää varten valmistelemaani tilaisuutta varten. Kurssin johtajan suotumuksella koko kurssi oli kutsuttu paikalle lyhyttä puhetta ja maljaa varten. Valitettavasti paikalle pääsi vain n. puolet kurssista, vaikka tilaisuus oli viikko-ohjelmassa, sillä he kokivat harjoituksen tärkeämmäksi kuin n. 15 minuuttia kestäneen tilaisuuden. En ymmärrä, miten erilaisten opetusryhmien johtajat voivat noin vain olla noudattamatta kurssin johtajan eli everstin allekirjoittamaa viikko-ohjelmaa. No, ehkä se on sitä sisäistä johtamista, mistä saamme kuulla seuraavalla viikolla. Pidin kuitenkin n. 3 minuuttia kestäneen puheenvuoron Suomen itsenäisyyden historiasta sekä Saksan roolista siinä, itsenäisyyspäivän merkityksestä ja perinteistä. Maljaksi tarjosin Koskenkorvaa tai suomalaista lähdevettä. Tilaisuus otettiin hyvin vastaan. Iltapäivällä poistuin hieman aikaisemmin, sillä minun piti ehtiä Merimieskirkolle itsenäisyyspäivän juhliin, jossa olin yksi juhlapuhujista. Illalla palasin vielä koululle purkamaan näyttelyn ja viemään tarvikkeet kotiin.
Torstain aamun tilanneselostuksen jälkeen koulun apulaisjohtaja ja kurssien johtaja amiraali S. piti (ilmeisesti pakollisen) keskustelutilaisuuden merisotalinjan kanssa. Tilaisuudesta pyrittiin tekemään niin vapaamuotoinen kuin mahdollista laittamalla tuolit rinkiin ja riisumalla virkapuvun takit. Palautekeskustelun jälkeen saatiin vielä viimeiset tilanteen päivitykset harjoituksen johdolta ja laadittiin niiden perusteella viimeinen tilannekatsaus palautteineen.
Lounaan jälkeen merisotalinja jätti jäähyväiset Yhdysvaltojen yhteysupseeri kommodori H:lle. Häntä varten muodostettiin kunniakuja merisotaopin laitoksen tilojen ulkopuolelle. Kujaan tulivat myös laitoksen koko henkilökunta ja sitä komensi laitoksen johtaja kommodori S. laivaston komennoilla ja pillinvihellyksillä. Kommodori käveli kujan läpi auton luona odottavan perheensä luo selvästi liikuttuneena.
Tämän jälkeen DSACEUR eli Naton Euroopan joukkojen varakomentaja kenraali Sir J.E. piti esitelmän ja vastasi kysymyksiin. Hänen esityksensä oli erittäin hyvä ja ajatuksia herättävä. Kenraalin lähestymistapa oli miltei filosofinen, mutta puheessa oli myös konkreettisia liittymäkohtia ajankohtaisiinkin asioihin. Hän vastasi lukuisiin kysymyksiin suoraan ja lyhyesti, mikä tuntui saksalaisessa ympäristössä virkistävältä, täällä kun on tapana käyttää pitkiä korulauseita yksinkertaistenkin asioiden ympärillä. Valitettavasti esitys alkoi yli puoli tuntia ilmoitetusta ajasta myöhässä ja myös venyi suunniteltua pidempään. Siihen olisi jo pitänyt tottua, mutta yhä aina se harmittaa.
Perjantaina ohjelmassa oli luokkatilojen palauttaminen ennalleen, eli esikuntaa varten tehtyjen erikoisjärjestelyjen purkaminen. Tähän sisältyi mm. kalusteiden ja merisotalinjan omien kahvinkeittovälineiden ja kioskin eli "sotilaskodin" siirtämäinen takaisin luokkarakennukseen. Suomalaista sotilaskotia on täällä todella oppinut arvostamaan, sillä täällä jokainen opetusryhmä tai luokka joutuu itse järjestämään vastaavat palvelut, vaikka se on teoriassa kiellettyä (tietyissä luokissa ei saisi nauttia nesteitä avoimista astioista eikä syödä, ja periaatteessa upseerikerholla on yksinoikeus myymälätoiminnalle kasarmialueella). Järjestelyjen jälkeen oli palautetilaisuuden vuoro. Tämä järjestettiin mukavasti upseerikerhon jokaperjantaisen brunssin äärellä. Aamiaisen kustannuksista vastasivat harjoituksen aikana komentajiksi ylennetyt opiskelijatoverit J.D. ja P-L.J. Palautteen ensimmäisen osion piti opintojakson johtaja komentaja F., minkä jälkeen merisotalinjan johtaja kommodori S. piti oman osuutensa. Samalla jaettiin kiitoksia ja muistoesineitä harjoituksen vieraileville opettajille ja mentorille. Päivän piti suunnitelman mukaan päättyä brunssiin, mutta merisotalinjan johtaja komentaja S.P. halusi vielä pitää oman tilaisuutensa puolustushaarajakson päätökseksi. Hän keräsi opetusryhmältä suullisen palautteen harjoituksesta. Tähän kommentoin, että olisin mielelläni suonut esikunnassa vallineen tiukemman kurin ja järjestyksen töiden jaon ja järjestelyjen suhteen. Lopuksi linjan johtaja kiitti merisotalinjaa hyvästä yhteishengestä ja kertoi mielenkiinnolla seuraavansa edesottamuksiamme jatkossa kurssilla ja myöhemmällä sotilasuralla. Linjan johtaja on mielestäni esimerkillinen sotilas ja antoi puolustushaarajakson aikana tietyistä erikoisista kommenteistaan huolimatta erittäin hyvän vaikutelman. Merisotalinjalla on hänen persoonastaan kuitenkin poikkeavia näkemyksiä, sillä jotkut kokevat hänet ilmeisesti liian sotilaalliseksi ja jämäkäksi johtajaksi.
Kokonaisuutena viikko oli varsin raskas ja työntäyteinen johtuen aikaisista aamuherätyksistä sekä itsenäisyyspäivän aiheuttamista ylimääräisistä edustustehtävistä. Siitä huolimatta viikko oli palkitseva ja opettavainen. Soveltavan vaiheen oppi jäi operaatiotaidon osalta ohueksi, mutta sen sijaan luulen oppineeni jotain saksalaisesta tavasta työskennellä esikunnassa. Tällä viikolla palkitsevaa oli erityisesti se, että itsenäisyyspäivän tilaisuutta varten näkemäni suuri vaiva ei mennyt hukkaan, vaan tapahtuma otettiin kiitellen vastaan. Harjoituksen soveltava vaihe ei ollut erityisen raskas tai älyllisesti haastava, mutta yksinkertaisuudessaankin se antoi näkymiä saksalaiseen tapaan työskennellä esikunnassa.

266. - 269. päivä

Maanantaina oli sairaana. Olin vuodepotilaana koko viikonlopun ja vaikka olo oli maanantaina jo vähän parempi, katsoin silti viisaammaksi jäädä kotiin toipumaan vielä yhdeksi päiväksi. Muiden tartuttamisvaaralla ei ole niin väliä, sillä merivoimalinjalla on kiertänyt flunssapöpö jo pidemmän aikaa. Omalla ilmoituksella saa olla poissa kolme päivää. Maanantaina alkoi harjoituksen kolmas ja viimeinen vaihe, jossa laadittuja suunnitelmia testataan ja tarvittaessa muokataan tilannekuvausten pohjalta. Vaiheeseen osallistuu myös kymmeniä vierailevia opiskelijoita muista sotakouluista (mm. Yhdysvalloista ja Itävallasta), mutta valitettavasti ei merisotalinjan ryhmään. Aloituspäivänä oli vierailijoiden vuoksi mm. johdantoluento sekä tervetuliaistilaisuus (ns. Ice Breaker), mutta nämä jäivät minulta kokematta. Itse esikuntatyössä ei edetty kovinkaan pitkälle, kuten tiistaina sain todeta.
Tiistaina oloni oli parempi, joskaan ei vielä lainkaan terve. Otin kotoa mukaan kuumaa juotavaa termospullossa sekä itsehoitolääkkeitä, jotta selviän päivän läpi kunnialla. Aamupäivällä keskityin lukemaan ensimmäistä tilannekuvausta, jotta pääsisin tilanteen tasalle. Toimin operatiivisen toimiston tulenkäytön koordinointiupseerina (N3 STRIKE). Toimin vastaavassa roolissa ensimmäistä kertaa, joten opiskeltavaa on paljon jotta pääsen kärryille roolistani. Haalittuani kokoon oman tehtäväni kannalta olennaiset perusteet ja tehtyäni niistä nopeat muistiinpanot olikin jo lounastauon aika. Juuri syömään lähtiessäni operatiivisen osaston osastopäällikkönä toimiva opiskelijakollegani kuitenkin ilmoitti minulle, että tulenkäytön suunnittelijaa ei tarvita, sillä perusteita kuten maaliluetteloita ei päivitetä harjoituksen aikana. Niinpä minut määrättiin amfibio-operaatioiden suunnittelijaksi (N3 AMPH). Tein siis aamupäivän turhaa työtä, tai en oikeastaan, sillä perehdyin samalla tilanteeseen. Iltapäivällä aloitin amfibisten operaatioden liitteen muokkaamiseen muuttuneeseen tilanteeseen. Huomasin olevani tärkeässä roolissa, sillä kuiten merisotaharjoituksissa on usein tapana, maihinnousuun kulminoituu koko operaatio. Iltapäivän lopuksi klo 17.15 koulun johtaja ilmoitti kolmen kurssikaverin ylennykset everstiluutnantiksi/komentajaksi.
Keskiviikko alkoi liikunnalla, mutta poikkeuksellisesti en osallistunut siihen, koska tunsin oloni vielä jonkin verran vilustuneeksi. Harmi, sillä liikunnanohjaajia ei kuulemma ollut paikalla ja lajin valinta ja ohjelma oli vapaa. Aamupäivällä viimeistelin uuden operaatiosuunnitelman amfibio-operaatioiden liitteen. Pyrin tekemään siitä mahdollisimman yksinkertaisen, sillä tilannekuvauksen perusteella vain yksinkertaisilla ratkaisulla on enää edellytyksiä toimia.
Iltapäivällä oli kolme lyhyttä tietoiskua. Ensimmäisen piti everstiluutnantti F. merivoimien esikunnasta. Hän puhui skenaarion vastustajan ilmavoimista ja ilmaoperaatioiden suunnittelusta. Koulun omaan opettajakuntaan lukeutuva komentaja K. jatkoi ilmakomponentista, mutta tällä kertaa omien ilmaoperaatioiden suunnittelusta. Viimeisen puheenvuoron piti toimittaja M.S. aiheesta sosiaalisen median käyttö operaation tiedotuksen työkaluna. Hänen sanomansa kohtasi opetusryhmässä melkeinpä suurempaa skeptisyyttä kuin edelliset puheenvuorot, vaikka kyseessä pitäisi olla aivan arkipäiväinen asia. Jopa merisotaopin laitoksen johtaja välitti opetusryhmälle henkilöstöosaston varoituksen siitä, että sosiaalisessa mediassa aktiivisiä henkilöitä ei välttämättä valita sotilasasiamiestehtäviin. Saksalaisista upseereista vain pieni vähemmistö on mukana sosiaalisissa medioissa, enkä vielä ole törmännyt kuin yhteen tai kahteen joita voi luonnehtia aktiivisiksi. Toisaalta ihmekös tuo, kun kännykkä ei kuulu rakennuksiin ja tietokoneiden käynnistyminen kestää vähintään 5 minuuttia - siinä menee kärsivällisemmältäkin mielenkiinto päivittää kuulumisia.
Torstai käytettiin kokonaan esikuntatyöhön. Iltapäivän päätteeksi oli varattu pari tuntia liikunnalle, mutta suuri osa esikunnasta jäi kuitenkin paikalle viimeistelemään seuraavana aamuna esiteltävän päivitetyn operaatiosuunnitelman yksityiskohtia. Tässä suhteessa noudatettiin siis Suomesta tuttua käytäntöä, jossa liikunnasta on aina varaa tinkiä. Suunnitteluryhmän työskentely oli kaoottista, mutta se ei johtunut annetusta tilanteesta. Vaikka tilannekuvaus olisi mielestäni vaatinut hyvinkin kurinalaista johtamisotetta, eivät saksalaiset kollegat jostain syystä saaneet luotua aikataulua ja työnjakoa osastojen välille ja sisälle, vaan kaikki tuntuvat säntäilevän ja paiskivan hommiaan ilman suurempaa suunnitelmallisuutta. Voi tietysti olla, että he eivät halunneet tehdä asioita kuin oikea esikunta vaan rennommin opiskelijaporukalla, kun kerran meidän ryhmäämme ei tullut ulkopuolisia vahvistuksia. Toisaalta on mahdollista, että saksalainen esikuntatyöskentelykulttuuri on vain kovin erilaista. Lopullisen päätelmän tekeminen on vielä liian aikaista.
Illalla oli vielä merisotalinjan johtajan vuosittainen vastaanotto, jonne minut oli kutsuttu avec, tosin huokeaan 10 euroa/henkilö hintaan. Osallistuin tilaisuuteen puhtaasti velvollisuudentunnosta, vaikka sitä vapaaehtoisena mainostettiinkin.
Perjantaina oli vuorossa muokatun operaatiosuunnitelman läpikäynti. Menetelmä oli sama, mitä käytettiin varsinaisen operaatiosuunnitelman läpikäymiseksi: pääasiakirjasta ja kaikista sen liitteistä ja alaliitteistä oli muokattu .pdf-asiakirja, jota vieritettiin projektorilla heijastettuna seinällä. Samalla esikuntapäällikön apulainen kommentoi suunnitelmaan tehtyjä keskeisimpiä muutoksia ja jakoi puheenvuoroja osastopäälliköille, kun tultiin näiden osastojen laatimien liitteiden kohdalle. Paikalla oli myös merisotaopin laitoksen koko opettajakunta, sekä valikoima vierailevaa henkilökuntaa. Menetelmä on mielestäni kyseenalainen, sillä asiakirja on 196 sivua pitkä, ja sen vierittäminen ei juurikaan anna mahdollisuuksia lukea saatikka ymmärtää asiakirjaa. Luonnos on tietenkin ollut kaikkien tutustuttavissa verkossa etukäteen. Kyseenalaista on myös se, että isolla porukalla kommentoidaan pieniä asioita, sillä tällaisilla tilaisuuksilla on tapana venyä. En kuitenkaan suoralta kädeltä osaa antaa parempaakaan vaihtoehtoa menetelmäksi asiakirjan läpikäymiselle.
Saatoin myös ehkä ymmärtää tehtävänannon väärin, koska en ollut maanantaina paikalla kun käsky suunnitelman muokkaamiseksi annettiin. Suunnitelman päivittämisen ei ollutkaan tarkoitus olla tilanteenmukainen prosessi, vaan eräänlainen testi esikunnalle siitä miten olemassaolevaa suunnitelmaa muokataan rajoitetussa ajassa kuitenkaan lähtemättä alkutekijöistä liikkeelle. Kuvatut muutokset vihollistilanteeseen ja omiin käytettävissä oleviin voimiin olivat merkittäviä, mutta eivät kuitenkaan niin merkittäviä että suunnitelma olisi mennyt kokonaan uusiksi.
Parannettavaa oman merivoimalinjani työskentelyssä on minun mielestäni kuitenkin paljon. Esikunnan työskentely ei ole suunnitelmallista eikä kurinalaista. Tämä näkyy monella tavalla: tietohallinnossa, työnjaossa, määräaikojen noudattamisessa, asiakirjojen muotoseikoissa sekä esikunnan melutasossa ja siisteydessä. Koska merivoimalinjan opiskelijoilla puuttuu näkemystä tai ryhmästä sisäistä dynamiikkaa saattaa näitä asioita kuntoon, voisi ehkä olla paikallaan, että opettajat puuttuisivat asioihin. En ole vielä kertaakaan kuullut täällä suomalaisista sotakouluista hyvinkin tuttua hylättyä suoritusta kuvaavaa lausetta "yksi miinus, viekää pois", tai "ei niittejä silppuriin". Kaikenlaiset tuotokset tuntuvat kelpaavan ja kehnoimpien riipustusten kohdalla käännetään katse muualle. Ei siinä voi esikunnalta ihmeitä odottaa. Puitteet työskentelylle, kuten kalusteet, tietotekniikka ja toimistotarvikkeet ovat joiltain osin erinomaiset, mutta toisaalta suuria puutteitakin on. Myös esikunnan huolto on järjestetty eri tavalla, eikä tällaisten perustekijöiden merkitystä voi vähätellä.
Kokonaisuutena viikko oli opettavainen, joskin hieman kaoottinen ja siksi kuluttava. Seuraavalla viikolla ilmeisesti "testataan" muokattua suunnitelmaa ja pelataan tilanteenmukaisilla syötteillä kolmen päivän ajan.

252. - 256. päivä

Maanantai alkoi harjoituksen päätöksentekoesittelyllä (Mission Analysis Brief, olisiko se suomeksi sitten operatiivisen tehtävän esittely vai operaation perusrakenteen esittely, ainakin jotain sinnepäin). Esittely oli harjoiteltu perjantaina, jolloin en ollut itse paikalla. Tällöin oli myös sovittu paremmasta varustuksesta kuin mitä viikko-ohjelmassa lukee. Kukaan ei kuitenkaan ollut muistanut jakaa tietoa muutoksesta minulle, joten tulin luokkaan linjasta poikkeavasta virkapuvussa. Esittely kesti puolisentoista tuntia Senior Mentorin kommentteineen.
Tämän jälkeen esittelyä seuraamassa ollut kommodori V.B. merivoimien esikunnan operatiiviselta osastolta kertoi ajankohtaisia asioita ja kehityskulkuja siitä, miten harjoitustilanteen kaltaisia liittouman operaatioita suunnitellaan ja harjoitellaan todellisuudessa. Tätä aihetta en ymmärrettävistä syistä voi näissä muistiinpanoissa enempää. Kommodori sanoi käyntinsä varsinaiseksi syyksi sen, että Saksan asevoimat, mukaan lukien merivoimat, ovat varsin syvällä rauhan ajan ajattelumalleissa. Tästä on seurannut se, että byrokraattiset prosessit ovat niin raskaita ja rauhan ajan säännökset niin tiukkoja, että ne vaarantavat tehtävän toteuttamisen. Hän vetosi kaikkiin kuulijoihin todetessaan, että asevoimien kaikilla portailla on oltava valmiimpia ottamaan ja kantamaan vastuuta, oltava nopeampia ja joustavampia. Esikunnan eri osastoilla ja toiminnoissa tuijotetaan vain omaa puuta, eikä haluta tai osata katsoa koko metsää. Toinen seuraus syvälle juurtuneista rauhan ajan ajatusmalleista on se, että eskalaatiota ei välttämättä osata kontrolloida. Sellaiset mekanismit ja johtajien ammattitaito, jolla kylmän sodan aikana tahaton tai varomaton eskalaatio onnistuttiin välttämään, ovat ruostuneet tai kadonneet kokonaan.
Tietoiskun jälkeen opettajakunta antoi palautetta esittelystä ennen seuraavaa vaihetta eli toimintavaihtoehtojen laatimista. Eniten kritiikkiä sai se, että esittelyn eri toiminnot eivät aina olleet keskenään ajatuksellisesti yhteensopivia. Harjoituksen vaihe 1 todettiin päättyneeksi ja siirryttiin vaiheeseen 2. Toisessa vaiheessa muodostettiin opetusryhmästä perinteisempi esikuntarakenne, jossa itse päädyin tiedustelutoimiston eli M2:n työrukkaseksi.
Lounaan jälkeen ensimmäinen tehtävämme oli laatia vastustajan merivoimien operaation perusrakenne kahtena eri vaihtoehtona. Aikaa tälle melko mittavalle työlle annettiin kaksi tuntia. Pitkällisten keskustelujen jälkeen sai ryhmämme lopulta aikaan esittelykelpoisen tuotteen. Esittelyn jälkeen piti viikko-ohjelman mukaan olla aikaa omaehtoiselle liikunnalle, mutta keskustelut jatkuivat, saksalaisille hyvin tyypilliseen tapaan. Täsmällisyys määräaikoijen suhteen koskee täällä saamani kokemuksen mukaan ainoastaan alkamisajankohtia.
Tiistaina koko päivä käytettiin operatiiviseen suunnitteluun harjoituksen puitteissa. Oma roolini oli varsin rajattu, sillä toimin vastustajan operaation toisen toimintavaihtoehdon suunnitteluryhmän jäsenenä. Pyrin osallistumaan työhön aktiivisesti, mutta koin että mielipiteitäni ei oikein kuunneltu. Minun luultavasti sopeutettava lähestymistapaani operatiiviseen suunnitteluun paremmin saksalaiseen toimintakulttuuriin ja mielenlaatuun jos haluan, että työpanokseni saa enemmän vaikuttavuutta. Henkilökohtaisesti minulla ei ole sille mitään merkitystä, vaan pääasia on, että työryhmän tuotos on kelpuutettavissa.
Keskiviikon piti myöskin olla puhtaasti esikuntatyölle varattu päivä, poislukien aamun ohjattua liikuntaa. Edellisenä iltana tuli kuitenkin matkapuhelimeeni viesti, jonka mukaan ohjattua liikuntaa ei ole ja se korvataan omaehtoisella liikunnalla. Niinpä käytin ajan työmatkaliikuntaan. Aamupäivällä oli lisäksi Kreikan asevoimien komentajan vierailu. Näitä vierailuja on täällä melko säännöllisesti, sillä nykyinen Bundeswehrin komentaja, kenraali V.W., on ottanut tavakseen tuoda vieraansa Hampuriin luennoimaan FüAkBw:llä. Hän perusteli tämän siten, että tutuista turvallisuusongelmista kuuleminen uudesta näkökulmasta avartaa ajattelua. Tilaisuuden aluksi kuultiin puhallinkvintetin musiikkia ja ojennettiin kreikkalaiselle amiraalille korkea kunniamerkki. Kenraali ja amiraali kehuivat vuolaasti toistensa sekä henkilökohtaisia että ammatillisia saavutuksia ja kävi ilmi, että he ovat hyviä ystäviä myös ammitillisen ulkopuolella. Amiraalin puhe ei sisältänyt mitään mullistavaa, vaan pääasiassa hän keskittyi kehumaan Kreikan asevoimien kykyä ja osaamista, painottaen maan merellistä asemaa kolmen mantereen leikkauspisteessä. Hän kehno englannin lausumisensa teki puheen seuraamisesta hetkittäin haastavaa.
Iltapäivällä palattiin varsinaiseen aiheeseen, eli toimintavaihtoehtojen viimeistelyyn, riskianalyysiin, valintakriteereihin ym. mielenkiintoiseen operatiiviseen suunnitteluprosessiin kuuluvaan. Valitettavasti siihen sisältyi tälläkin kertaa melko paljon turhaa työtä, kun eri osastojen ja työryhmien johtajat eivät tiedä mitä haluavat eivätkä osaa koordinoida työvaiheita. Jossain välissä merisotalinjan johtaja otti puheeksi sen, että aamun ohjatun liikunnan peruuntumisesta ei oltu tiedotettu häntä eikä siitä, että ketään ei ollut liikuntatunnilla. Hän on nyt järjestänyt asian niin, että ohjattua liikuntaa on silloin kun sitä pitää olla, myös uintia. Tarvittaessa hän vetää uintiharjoitukset vanhana taistelusukeltajana itse. Tervetullut muutos yleiseen linjaan, täällä kun ohjattu liikunta on tähän mennessä ollut enemmän tai vähemmän vapaaehtoista.
Illalla pidin suomalaisen saunaillan oman luokkani opiskelijoille. Paikalle saapui neljä seitsemästätoista kutsutusta. Saunominen ei ole kaikkien mieleen, ja monelle tulijalle oli samaksi illaksi valitettavasti tullut ihan oikea este. Löylyt ja tarjoilut maistuivat sitä paremmilta osallistuneille. Tulipahan järjestettyä.
Torstai oli tavanomainen harjoituspäivä: esikuntatyötä, välitarkasteluja ja kokouksia. Esikuntatyöskentely näyttäisi olevan melko samanlaista joka puolella (tähän mennessä minulla on kokemusta suomalaisista, ruotsalaisista, saksalaisista ja espanjalaisista esikunnista). Joitain eroja tietenkin aina on. Saksalaisissa esikunnissa näyttäisi korostuvan keskusteleva johtamistapa. Yhteinen mielipide ja eräänlainen konsensus korvaa osin komentajan tai esimiehen (osastopäällikön, työryhmän johtajan) vähemmän keskeistä roolia. Toinen merkittävä ero näyttäisi olevan ajanhallinnassa. Suomessa aika näyttäisi olevan esikunnassa niukempi resurssi: jos aikaa ei ole käytettävissä asioiden viimeistelyyn ja hiomiseen, siirrytään Suomessa ehkä kevyemmin mielin toimeenpanoon vaikka keskeneräisellä suunnitelmalla. Puutteellisesten suunnitelmien varassa toimeenpano ei ehkä ole pelkästään huono asia, sillä käsitykseni mukaan tavoitteena on olla aina vastustajaa muutaman askeleen edellä. Toimeenpantu kehnohko suunnitelma on parempi kuin toimeenpanoa odottava lähes täydellinen suunnitelma. Lisäksi kuluneen sanonnan mukaan yksikään suunnitelma ei kestä ensimmäistä viholliskosketusta pidemmälle.
Päivän aikaansaannos oli arvio vastustajan toimintavaihtoehdoista sekä niiden vertailu omiin toimintavaihtoihin. Ajan säästämiseksi (kuulemma) varsinaista sotapeliä ei järjestetty. Opiskelijatovereitteni mukaan sotapeli jätetään Saksassa useimmiten pois suunnitteluharjoituksista. Suomessakin toimittiin pitkään näin ja se johtui saamani käsityksen mukaan siitä, että ammattitaitoa tai kokemusta sotapelin järjestämisestä ei ollut käytettävissä. Nykyisellään Suomessa toimintavaihtotehdot useimmiten pelataan läpi. Pidän tätä hyvänä, sillä samalla toimintavaihtoehdot tulevat vielä kerran läpikäydyksi ja esikunnalle tutuksi.
Perjantai kului sekin kokonaan esikuntatyön parissa. Koko suunnitteluryhmä katsoi yhdessä läpi komentajan päätöksentekoesittelyn, minkä jälkeen esittelyä viimeisteltiin ryhmissä. Esittely on käytännössä ja valmis, mutta se pidetään vasta seuraavan viikon tiistaiaamuna. Päätöksentekoesittelystä ei yllättävää kyllä tehdä asiakirjaa (toiminta-ajatus), vaan ainoaksi dokumentiksi siitä mitä komentajalle on esitetty jää PowerPoint-esitys. Siihen ei tietenkään kirjoiteta kaikkea, joten asioiden jäljitettävyys saattaa kärsiä. Saa nähdä kostautuuko tämä myöhemmissä työvaiheissa. Mielestäni Suomessa kiinnitettiin enemmän huomiota eri työvaiheiden dokumentointiin.
Kokonaisuutena viikko oli työläs ja jopa jonkun verran stressaava harjoitusviikko. Olen myös oppinut paljon, mutta en ole niinkään varma onko saatu oppi juuri sitä oikeaa, Jota COPD-prosessin taitamiseen jatkossa tarvitsisin. Vaikeahan sitä on etukäteen tietää, mutta tekemällä oppii.

226.-230. päivä

Tämä viikko aloittaa uuden, kaksi viikkoa kestävän seminaarin aiheesta voiman projisoiminen. Seminaarin johtajana toimii koulun yhteysupseeri Yhdysvalloista, kommodori J.H. Siksi koko seminaari pidetään englanniksi. Seminaari "Power Projection" tai "Salamis", kuten sen uusi nimi kuuluu, tuntuu siis todella tervetulleelta hengähdystauolta saksankielisen opetuksen lomaan.
Maanantai alkoi sillä, että merisotaopin laitoksen pääopettaja kommodori C.M. kävi ilmoittautumassa luokalle ennen siirtymistään merivoimien suunnitteluosastolle. Hän kiitti yhteisestä ajasta ja kertoi kolme pointtia jäähyväisiksi. Ensinnäkin viitekehyksemme muuttuu kurssin jälkeen: emme enää ajattele yksikköjä, joukkoja tai järjestelmiä. Sen sijaan viitekehyksemme on merivoimat, puolustusvoimat, tai jopa puolustuspolitiikka. Viitekehystä kannattaa vaihtaa tietoisesti, koska vaihto on joka tapauksessa edessä. Toiseksi, mikäli päädymme puolustusministeriön (eli Saksan pääesikunnan) palvelukseen, on edessä toinen todellisuus, ja myös siihen on vain sopeuduttava. Kolmas pointti oli hieman epäselvä, mutta se liittyi siihen miten hienoa on opettaa - opetustehtäviin meidän tulee aina tarttua mikäli mahdollista.
Tämän lyhyen puheenvuoron jälkeen päästiin aloittamaan itse seminaarin aiheesta. Kommodori H. aloitti esittelemällä seminaarin läpivientisuunnitelman ja pelisäännöt. Tämän jälkeen aiheena oli johdatus operaatiotaitoon, merioperaatiotaitoon ja amerikkalaiseen operatiiviseen ajatteluun. Teoreettinen johdanto kesti n. puolitoista tuntia, minkä jälkeen tarkasteltiin Yhdysvaltojen laivaston operatiivisen ajattelun kehitystä maailmansotien välisenä aikana ja toisen maailmansodan aikana. Erityistarkastelun kohteena oli Tyynenmeren sota ja siinä keskeisellä Tyynellämerellä 1943-44 käyty Granite-kampanja.
Yhdysvalloissa käytetään operaatioajatuksen ja komentajan tahdon käsitteiden lisäksi operatiivisen vision käsitettä. Visio on se tie, jota pitkin operaatioajatukseen päädytään. Komentajan tahto on lähempänä visiota, mutta oikeastaan komentajan tahto pukee sanoiksi operaatioajatuksen. Käsitteet varmasti tarkentuvat seminaarin aikana, kun tehtäväksi tulee operaatioajatusten muotoilu historiallisten esimerkkien pohjalta. Tätä tarkoitusta varten seminaarin johtaja jakaa joka päivä artikkelin tai kaksi luettavaksi seuraavan päivän opetuksen perustaksi. Tämä vaikuttaa erittäin lupaavalta, sillä mielestäni itse luetun pohjalta keskustelu on juuri se opetusmenetelmä, jota yleisesikuntaupseerikurssilla tulisi suosia. Tähän asti se on ollut täällä valitettavan vähällä käytöllä.
Tiistai alkoi keskustelulla edellisenä päivänä jaetuista lukutehtävistä.
Yhdysvaltojen laivaston henkilöstövahvuus on 324 627 henkilöä. Laivastolla on 10 lentotukialusta. Lentotukialuksia on monilla mailla, mutta Yhdysvallat on niiden(kin) suhteen täysin ylivoimainen. Lentotukialukselle laskeutuminen on yksi vaikeimpia lentotehtäviä, varsinkin yöllä, ja säällä ja merenkäynnillä on vaikutuksia. Näkyvyys on suurin rajoittava tekijä. Tukialuslentokoneiden toimintamatkalla on suuri vaikutus alusten taktiseen käyttöön. Lyhyempi toimintamatka pakottaa ajamaan tukialuksen riskialttille toiminta-alueelle. Tukialuksen toiminta-aika on toinen merkittävä taktinen tekijä. Yleensä tukialus operoi kuusi päivää, minkä jälkeen alus huoltaa yhden päivän. Ampumatarvikkeiden, ruoan, tarvikkeiden ja polttoaineiden varastot riittävät yleensä viikoksi. Lentopäivät ovat yleensä 12-tuntisia ja lentotehtäviä on n. 120 päivää kohden. Lentopolttoainetta riittää 32 päivän lentotoimintaan. Lentotehtävien rajoittava tekijä on henkilöstön jaksaminen. Lentotukialukset liikkuvat yleensä tukialusosaston osana (Carrier Strike Group), paitsi pakottavissa tilanteissa, esim. jos sää tai tarvittava nopeus estää suojaavien osien mukaan pääsemisen.
Seuraavaksi yhdysvaltalainen opiskelijatoverini T.R. kertoi palveluksestaan Nimitz-luokan tukialuksella. Lentotukialus on suomalaisella mittapuulla miltei käsittämätön laitos: 100 000 tonnia, 333 metriä, 5700 henkilöä, yli 30 solmua, tankkaus 20 vuoden välein, neljä katapulttia, 90 lentokonetta. Esitys keskittyi lentotoimintaan, erityisesti E-2C Hawkeye -ilmavalvontakoneella, jollaisella hän oli palvellut. Tämän jälkeen ranskalainen kollegani P-L.J. kertoi Ranskan lentotukialuksesta ja muista voiman projisoimisen keinoista. Ranskan aina lentotukialus on paljon pienempi kuin amerikkalaiset, mutta ranskalaset ottavat siitä enemmän irti. Alusosasto voi operoida 45 vuorokautta ilman ulkoista tukea. Lentosuorituksia voi tehdä 100 päivässä 7 päivän ajan. Alus on 5 vuorokauden valmiudessa 65 tai jopa 70 % toiminta-ajastaan (vertauksena amerikkalaisten lentotukialusten käytettävyys on n. 50 %). Lisäksi Ranskalla on 150 mereltä laukaistavaa risteilyohjusta jaettuna kahdeksalle fregatille ja kuudelle sukellusveneelle.
Aamupäivän lopuksi kommodori H. kävi nopeasti läpi ristelyohjusten ja laivatykistön suorituskyvyt, käytön ja kehitysnäkymät. Lisäksi hän esitteli Yhdysvaltojen käsityksen A2/AD-uhkasta ja vastaamisesta siihen. Käsiteen A2/AD (Anti-Access/Area-Denial) on muuten kielletty U.S. Navyssä. Lopuksi jaettiin vielä päivän lukuartikkelit, jotka ovat seuraavan aamun keskustelun pohjana.
Lounaan jälkeen oli sotahistoriaa. Eversti W.S. jatkoi tarinointia Saksan yleisesikunnan historiasta, painopisteen ollessa edelleen kansallissosialismin ajan yleisesikunnan rakenteen analyysissa. Kansallissosialistinen hallintojärjestelmä oli polykraattinen, eli vallan keskuksia oli useita. Yllättäen suuri osa opetuksesta oli saman kertausta, minkä kuulimme jo viime viikolla. Vielä yllättävämpää oli, että kukaan ei huomauttanut tästä everstille, enkä minäkään ottanut sitä asiakseni.
Iltapäivän lopuksi oli vielä vapaamuotinen tapaaminen kahvin äärellä kansainvälisen yleisesikuntaupseerikurssin (LGAI) merivoimaopiskelijoiden kanssa. Tähän vapaaehtoiseen tilaisuuteen päätin kuitenkin olla osallistumatta muiden kiireiden vuoksi.
Keskiviikon keskustelu artikkelin pohjalta koski aluksi artikkelin aihetta, joka oli Yhdysvaltojen tukialusjärjestelmän taloudellisuus, innovatiivisuus, panos/tuotos-suhde ja tulevaisuus. Keskustelu polveili kuitenkin moneen suuntaan, mm. moninapaiseen maailmanjärjestykseen, autonomisten aseiden käyttöön liittyviin eettisiin kysymyksiin, ja tietenkin littoumapolitiikkaan. Keskustelu oli erinomainen muuten, mutta lähes 20 hengen ryhmässä aihe ehtii vaihtua monta kertaa ennen kuin puheenvuoro sattuu omalle kohdalle.
Tämän jälkeen brittiläinen opiskelijatoverini piti esitelmän voiman projisoinnin ei-tappavasta puolesta, ja vieläpä tarkastelemalla Venjäjän informaatio-operaatiota Krimin valtauksessa. Hän rakensi esityksensä vertaamalla esimerkkejä siitä mitä Venäjä teki Krimillä brittiläiseen ymmärrykseen siitä, kuinka hyökkäyksellsiä informaatio-operaatioita tehdään. Vertailu oli mielestäni virkistävä, sillä se nosti esiin erot venäläisen ja brittiläisen sotataidon tämän alahaaran välillä. Esitelmässä käytetyt esimerkit Krimiltä olivat tuttuja, mutta esitelmän jälkeisessä keskustelussa nousi esiin uusiakin näkökulmia. Saksalaisilta upseereilta tuntuu löytyvän yllättävän paljon ymmärrystä Venäjän toiminnalle. Yllättävää tämä on siksi, että kaikkialla toisaalta korostetaan kansainvälisen sopimusjärjestelmän merkitystä.
Päivän varsinainen aihe oli kuitenkin voiman projisoiminen mereltä rannikolle, eli amfibio-operaatiot. Kommodori H. esitteli Yhdysvaltojen amfibiset suorituskyvyt, jotka jakautuvat merivoimien (laivaston) ja merijalkaväen kesken. Merijalkaväki on Yhdysvaltojen asevoimien eliittiä. Merijalkaväki on ainoa neljästä puolustushaarasta, jonka tehtävät on erikseen määritelty laissa. Erikoista tässä on se, että puolustushaaran lakisääteisiin tehtäviin kuuluu amfibiotaktiikan ja -välineiden kehittäminen. Amfibinen operaatio tehdään muistisäännön PERMA mukaan: Planning, Embarkation, Rehearsal, Movement, Action, eli suunnittelu, lastaaminen, harjoittelu, kuljetus ja hyökkäys. Viimeisen luennon ennen kounasta piti jälleen brittiläinen kollegani T.M., joka esitteli kuninkaallisen merijalkaväen näkökulman amfibio-operaatioihin.
Iltapäivän liikuntakoulutus oli peruttu, koska koululla vieraili Singaporen asevoimien komentaja. Hänen esityksensä sitä seuranneine keskusteluineen n. puolitoista tuntia. Loppuiltapäivän tunnit oli varattu jaettuihin artikkeleihin tutustumiseen.
Torstai-aamun keskustelu käsitteli amfibio-operaatioita ja tarkemmin ottaen sitä, onko Yhdysvaltojen asevoimien amfibisten järjestelmien ja metodien kehitys jäänyt jälkeen mahdollisten vastustajien kehityksestä, eli onko ylivoima kaventunut. Keskustelu laajeni myös käsittämään amfibisten operaatioiden luonnetta laajemminkin. Tämän jälkeen kommodori piti esityksen voimanlähteen määrittämisestä Yhdysvaltain laivaston käyttämän mallin mukaan. Esityksen ongelmat olivat samansuuntaisia mihin olen tottunut jo Suomessa: voimanlähde on todella monipolvinen käsite ja sen määrittelyyn on yhtä monta menetelmää kuin on määrittelijääkin.
Seuraavaksi pidettiin lyhyt käytännön harjoitus edellisenä päivänä luettavaksi annetun toisen artikkelin pohjalta, joka käsitteli Falklandin sotaa. Luokka jaettin kahteen ryhmään, joista toinen tarkasteli kysymyksiä Argentiinan ja toinen Iso-Britannian kannalta. Tarkasteltavat kysymykset eivät olleet kummallakin ryhmällä täysin identtiset, mutta samansuuntaiset kuitenkin. Artikkelin pohjalta tuli määrittää osapuolten voimanlähteet ja arvioida niiden oikeellisuutta. Lisäksi tuli arvioida operaatioajatusta eri kriteerien pohjalta. Hyvä harjoitus kehittämään operatiivista ajattelua. Tämänkaltaisia teksteihin perustuvia tapausharjoituksia tulisi olla paljon enemmän, jotta toistoa syntyisi.
Iltapäivän kieltenopetus oli peruttu, koska maavoimat oli taas sidottu johonkin ilmeisesti tärkeämpään. Käytin vapautuneen ajan opinnäytetyön viimeistelyyn. Illalla oman kurssini kansainväliset opiskelijat järjestivät grilli-illan seuraavan kurssin kansainvälisille opiskelijoille perheineen. Omasta tervetuliaisillasta on siis kulunut jo vuosi, ja kylläpä aika onkin mennyt nopeasti. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta ihan vähän aikaa sitten.
Perjantain ohjelmassa oli johdatus seuraavalla viikolla järjestettävän lyhyen analyysi- ja suunnitteluharjoituksen tilanteenkuvaukseen. Se on melko suppea, vain n. 40 sivua, ja kuvaa monikansallista merioperaatiota Persianlahdella. Lisäksi minulla oli henkilökohtainen palautekeskustelu merivoimalinjan johtajan komentaja S.P.:n kanssa, ja se meni hyvin.
Kokonaisuutena viikko oli hyvin suunniteltu ja ennen kaikkea toteteutettu paketti, yksi kurssin parhaimmista tähän mennessä. Sisältöä oli kuitenkin ehkä vähän liikaa käytettävissä olevaan aikaan nähden. Seminaarissa käytetty kieli eli englanti kuitenkin helpotti tiedon omaksumista jonkin verran ja teki myös omien kommenttien ja kysymysten esittämisestä rennompaa. Huomasin saman myös muista merivoimalinjan kansainvälisistä opiskelijoista (paitsi ehkä ranskalaisesta).

221. - 225. päivä

Maanantai alkoi MTG Marinetechnik -yrityksen kolmen edustajan esityksellä. He olivat valmistelleet merisotalinjan vaatimusluettelon pohjalta kaksi ehdotusta uudeksi sota-alukseksi. Toinen ehdotuksista vastasi täysin annettuihin vaatimuksiin ja siinä ei ollut ajeteltu kustannuksia. Toinen ehdotus puolestaan perustui Saksan uusimman alusluokan MKS180 -monitoimialuksen (Mehrzweckkampfschiff) perusratkaisuihin ja oli näin ollen huomattavasti edullisempi. Jälkimmäinen ehdotus ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia merisotalinjan ideariihen tuloksena syntyneitä vaatimuksia. Sattumalta alusten rungot olivat kuitenkin täsmälleen saman pituisia ja levyisiä. Muilta osin eroja oli paljon, useimmiten tietenkin kalliimman vaihtehdon eduksi. Edeltävällä viikolla tehtävänä oli ollut laatia tarkennettu vaatimusluettelo priorisointitaulukoineen: mitkä ominaisuudet ja suorituskyvyt ovat välttämättömiä ja mikä on muiden järjestelmien prioriteettijärjestys. Esityksen jälkeen siirryttiin keskustelemaan juuri tästä priorisointiluettelosta ja sen vaikutuksesta siihen, kumpaan konsulttitoimiston laatimista vaihtoehdoista päädyttäisiin. MTG:n edustajat osallistuivat keskusteluun asiantuntijoina, vaikka välillä sainkin kuvan, että he pitivät opiskelijoiden argumentteja joskus vähän huvittavina. Edustajat tulevan uudestaan käymään keskiviikkona, jolloin on tarkoitus keskustella kustannuksista.
Lounaan jälkeen merisotalinjan johtaja piti ajankohtaiskatsauksen. Hän oli osallistunut kaksi viikkoa kestäneeseen harjoitukseen sukellus- ja hyppykelpoisuuden ylläpitämiseksi. Harjoituskuulumisten lisäksi keskusteltiin kurssin ja linjan kuulumisista sekä päivitettiin kalenteriin tulevat tapahtumat. Illalla menimme seuraamaan kurssin jalkapallojoukkueen peliä. Kyseessä oli sarjan välieräottelu, jonka joukkueemme valitettavasti hävisi 1-2 tiukan kamppailun jälkeen.
Tiistaina jatkuivat sotatalouden ryhmätyöt koko aamupäivän. Koska ryhmätöiden lomassa oli aikaa käytettävissä, käytin ylimääräisen ajan itseopiskeluun, eli openäytetyöni kieliasun viimeistelemiseen. Olen alkanut taas kirjoittaa Suomen yleisesikuntaupseerikurssin vaatimaa diplomityötä, kun muut, kiireellisemmät kirjalliset työt on saatu alta pois.
Lounaan jälkeen oli sotahistorian luento todella pitkästä aikaa. Luennon aiheena oli Saksan yleisesikunnan historia. Sanan etymologia johtaa latinasta: con stabulus => constabularis oli hevosia käsittelevä henkilö, jolla oli merkittävä asema hovissa. Yleiseskunta perustettiin 1806 tappion seurauksena, joskin virallisesti vasta 1814. Vuonna 1810 perustettiin Berliiniin sotilasakatemia. Se oli avoin kaikille upseereille ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Yleisesikunnan koko idea oli avoimuus ja kriittisyys, eteneminen tapahtui ansioiden perusteella eikä esim. varallisuuden tai syntyperän. Esimiehen käskyt sai kyseenalaistaa kirjallisella ilmoituksella yhtä johtoporrasta ylemmälle esimiehelle, periaatteessa aina keisarille saakka. Akatemiaan oli pääsykokeet, jotka läpäisi n. viidesosa pyrkijöistä. Kolmevuotisen koulun loppukokeen läpäisi n. kolmasosa. Vuosikursseja oli kulloinkin kaksi ja valmistuneiden määrä oli n. 30 - 40 vuosikurssia kohden. Näin ollen yleiseskuntaupseereita oli virassa varsin vähän. Sota-akatemia suljettiin vuonna 1914. Koulutus jatkui vuonna 1917. Alun perin yleisesikuntaupseereiden ei ollut tarkoitus palvella joukoissa, vaan nimenomaa esikunnan suunnittelutehtävissä. Yleisesikunnan synty mahdollisti ja varmisti Saksan ylivertaisen osaamisen vastustajiin nähden liki puolentoista vuosisadan ajaksi. Luennoitsija ohitti Preussin ja keisarillisen Saksan sodat maininnalla ja siirtyi käsittelemään yleisesikunnan roolia kolmannen valtakunnan aikana. Hän kävi läpi kaikkien puolustushaarojen esikuntien johtajat toisen maailmansodan aikana ja kertoi, kuka näistä oli natsi, kuka vastarintamies ja kuka puolestaan oli sodan jälkeen osoittanut katumusta tai osallistunut Bundeswehrin perustamiseen. Tämä sivujuonne muuten erinomaisessa luennossa oli vähemmän yllättävä mutta ilmeisesti pakollinen, ettei kenellekään jää vain väärää kuvaa siitä että nämä upseerit olisivat jotenkin syyttömiä. Valitettavasti tämä osuus vei aikaa luennon mielenkiintoisimmalta sisällöltä, eli yleisesikunnan historialta.
Iltapäivän lopuksi seurasi luento merivoimien materiaalilaitoksesta (Marinearsenal). Luennoitsijan nimi meni minulta ohi. Luennon päämääränä oli materiaalilaitoksen yleisesittely. Samalla luento oli rekrytointitilaisuus materiaalilaitoksen yleisesikuntaupseeritehtäviin. Luennon painopiste oli muutenkin henkilöstökysymyksissä, erityisesti kunnossapitohenkilöstön koulutustasossa ja saatavuudessa.
Keskiviikko alkoi jälleen MTG Marinetechnik -yrityksen edustajien vierailulla. Tällä kertaa he esittelivät kustannuslaskelmat eri vaihtoehdoille. Kaikessa korostettiin sitä, että kyseessä on arvio eikä lopullinen hintalappu. Luennoitsia esitti tähän liittyen hauskan vertauksen: kun sääennuste kertoo sateen todennäköisyyden olevan 60 %, optimistin mielestä paistaa ja pessimistin mielestä sataa, mutta varmuudella ei voi sanoa sataako vai paistaako. Lopullisessa kustannuslaskelmissa oli erilaisia kertomia ja prosenttiosuuksia, mutta paremman aluksen hinta-arvio oli n. puolitoista miljardia euroa ja olemassaolevan rungon päälle varustellun, suoritusarvoiltaan kehnomman aluksen hinta-arvio oli n. 900 miljoonaa euroa. Esityksen jälkeen merisotalinja kokoontui arvioimaan kustannuslaskelman vaikutuksia priorisointitaulukon ääreen. Kyseessä on valtava Excel-taulukko, johon on syötetty kaikki aluksen osajärjestelmät molemmille vaihtoehdoille sekä näihin vaikuttavat tekijät, kuten priorioisointi, yhteisvaikutukset, jne. Tältä pohjalta pitäisi tehdä valinta vaihtoehtojen välillä. Tehtävänannossa sanottiin, että raha ei ole rajoittava tekijä, joten periaatteessa valinta on helppo. Ryhmätyössä kyse ei kuitenkaan ole siitä kumpi vaihtoehto valitaan, vaan siitä, että valintaprosessi käydään kertaalleen perusteellisesti läpi.
Lounaan jälkeen oli ohjattua liikuntaa keskiviikkoiseen tapaan. Tällä kertaa jäin muun ryhmän mukaan, vaikka uimaan meneminen olisikin ollut mahdollista (osa ryhmästä lähti juoksulenkille ja ulos pelaamaan jalkapalloa). Salissa pelasimme lentopalloa normaalia isommalla ja pehmeämmällä pallolla. Ohjatut liikuntatunnit lämmittelyineen ja kovine kuntopiireineen ovat jääneet kokonaan pois ohjelmasta. Liikunnanopettajat eivät enää ole laatineet liikuntatunneille viikkosuunnitelmaa kuten viime syksynä, eikä ketään tunnu asia kiinnostavan. Se on sääli. Välillä minulle tulee vaikutelma, että aika harvaa täällä työskentelevää tai opiskelevaa oikeasti kiinnostaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja tuloksellisesti. Pikemminkin vastuuta ollaan halukkaita väistelemään ja toivomaan, että ongelmat menevät itsestään ohitse. Minä uskoisin, että esimerkiksi koulun neljä tai viisi liikunnanopettajaa pystyisivät paljon parempaan työsuoritukseen, mikäli he haluasivat, mikäli heillä olisi siihen edellytykset ja mikäli heitä kannustettaisiin siihen. Kyse lienee viime kädessä johtamisesta.
Torstai oli kokonaan varattu ryhmätyön tulosten viimeistelyyn ja perjantaina seuraavan esittelytilaisuuden valmisteluun. Itse olin varannut tapaamisen opinnäytetyöni ohjaajan kanssa. Hän oli varsin tyytyväinen ja jopa innostunut työstäni, mikä oli mukava kuulla. Saan ohjaajan kommentit kirjallisena viikon kuluessa. Odotan lähiaikoina palautetta myös liittovaltion kielivirastosta (Bundessprachenamt), jossa tekemäni haastattelut olivat tärkein lähteeni. Sen jälkeen viimeistelen opinnäytetyön ja lähetän sen käännettäväksi. Käännättäminen englannista saksaksi on täällä ilmaista, mutta siihen on varattava n. kuukausi aikaa. Opinnäytetyö on jätettävä tammikuun loppuun mennessä, joten olen onneksi hyvissä ajoin liikkeellä.
Aamupäivän lopuksi koulun johtaja amiraali C.S. piti ajankohtaiskatsauksen, jossa hän esitteli ja kattavasti perusteli koulun uuden organisaation ja henkilöstörakenteen. Muutoksen lähtölaukaus oli melko tarkalleen vuosi sitten, kun puolustusministeri piti suoria käskyjä sisältäneen puheen koululla. Muutosta on nyt siis valmisteltu vuosi ja siihen ovat saaneet osallistua kaikki osalliset laajalla rintamalla. Suunnitelman mukaan koulun johtamisrakenne muuttuu muistuttamaan enemmän yliopistoa tiedekuntineen, ja koulun esikunta saa perinteisemmän esikuntarakenteen. Lisäksi uutena elementtinä koululle tulee ajatuspaja, jonka päämääränä on mm. osallistua turvallisuuspolitiikan ja strategian keskusteluun, järjestää seminaareja, painaa julkaisuja jne. Kaiken tämän tueksi koulun henklöstövahvuttaa on tarkoitus lisätä kolmen vuoden kuluessa lähes 130 henkilöllä. Jää nähtäväksi.
Iltapäivän kieltenopetus oli peruttu, sillä olisin ollut ryhmäni ainoa osallistuja sekä maavoimien että ilmavoimien ollessa sidottu muihin velvollisuuksiin. Ryhmätyön esittelyn hiominen jatkui aina klo 17 saakka.
Illalla osallistuin Hampurin Kansainvälisessä Merimuseossa näyttelyn avajaisiin. Näyttelyn aiheena oli Hampurista kotoisin oleva meripioneeri- ja maihinnousukomppania, joka osallistui vapaussotaan ja Helsingin maihinnousuun. Avajaisissa oli vahva edustus sekä suomalaisia että paikallisia sotahistorian tutkijoita. Kutsuvieraat saivat lahjaksi myös näyttelyyn liittyen julkaistun kirjan.
Perjantaina oli suuri päivä, kun kahden edellisen seminaarin (näistä on käytetty nimityksiä PHIDIAS ja ARCHIMEDES) tulokset esiteltiin arvovaltaiselle kuulijakunnalle. Seminaarien ytimessä oli siis uuden aluksen suunnittelu Saksan merivoimille. Paikalle saapui koko komentoketju koulun johtajasta alkaen (kurssin johtaja, merisotaopin laitoksen johtaja, suunnitteluosaston johtaja jne.). Esittely kesti kokonaisuudessaan kaksi tuntia, joista jälkimmäinen oli varattu keskustelulle, ja se noudatti seuraavaa työjärjestystä: Tehtävänanto ja kuvattu tilanne => näistä johdetut suorituskykyvaatimukset => ratkaisuehdotusten arviointi ja perustelut => johtopäätökset. Esityksen jälkeinen keskustelu polveili hyvinkin värikkäänä ja vapaana. Lopussa tietenkin kiiteltiin työryhmää vuolaasti. Olihan se vakuuttava esitys, ja etenkin kuulijakunnan esittämiin hankaliinkin kysymyksiin vastaamisesta saksalaiset kollegani suoriutuivat mielestäni ihailtavan hyvin. Myös amiraalin loppupuheenvuoro oli vakuuttava: operatiivisesti perusteltujen suorituskykyjen puolesta on oltava valmis taistelemaan myös siinä vaiheessa kun puheeksi tulee raha. Kyse on lisäarvosta, joka rahalla saadaan, strategisen tason päätöksistä.
Kokonaisuutena viikko tuntui pitkältä, pääasiassa siksi että tekemistä ei ollut riittävästi. Uskoisin kuitenkin, että tällä viikolla tuli siinä samalla, kaiken muun ohessa tuli jotain opittuakin.

216. - 220. päivä

Maanantaina merisotalinja vieraili yrityksessä TGM Marine Technik osana merivoimien kehittämisen ja sotatalouden opintojaksoa. Liikkeelle lähdettiin jo 07.30 ja bussimatka Hampurin toiselle laidalle kesti n. 45 minuttia. Perillä yrityksen toimitusjohtaja esitteli heidän toimintaansa. Kyseessä on n. 60 työntekijän konsultti- ja insinööritoimisto, jonka tärkein asiakas on Saksan julkishallinto, mutta toimistolla on muitakin asiakkaita, mm. Suomi. TGM keskittyy pinta-alusten suunnitteluun ja vaatimustenhallintaan. Toimiston tehtävä ja rooli laivaston varusteluketjussa on muuttaa poliitikkojen ja Saksan puolustusministeriön (eli pääesikunnan) vaatimukset sellaiseen muotoon, jota telakat ja muut järjestelmätoimittajat ymmärtävät. Käytännössä TGM laatii luonnoksia siitä, millainen jokin tietty alus voisi olla ja laatii sille mm. kustannuslaskelmat ja tekniset simulaatiot, minkä jälkeen ehdotukset kilpailutetaan telakoilla. Esittelyssä kävi ilmi, että useimmat toimiston johtohenkilöistä ovat entisiä meriupseereita. Tämän jälkeen opiskelijat esittelivät ryhmätyön tähänastisen tuotteensa eli käsityksensä siitä, millaista alusta annettuun skenaarioon kaivattaisiin. Tämä esitys oli lähetetty TGM:lle jo edeltävällä viikolla. Johdantoesitysten jälkeen jakaannuttiin kahteen ryhmään, joissa tarkennettiin FFF:iä (Funktionale Fähigkeitsforderung) eli alukselle asetettavia vaatimuksia yhdessa toimiston insinöörien ja osastopäälliköiden kanssa. Vasta tässä vaiheessa oivalsin ensimmäistä kertaa, että opintojakson konkreettisena tavoitteena on suunnitella sotalaiva, tai pikemminkin tutustuttaa opiskelijat itse tekemällä siihen prosessiin, mikä johtaa uuteen sota-alukseen.
Erinomaisen lounaan jälkeen keskusteluja jatkettiin kahdessa ryhmässä. Keskustelujen pohjalta päädyttiin tarkennettuihin vaatimuksiin, joiden pohjalta MTG:n edustajat laativat muutaman ehdotuksen siitä millainen alus voisi tulla kyseeseen. Toimiston edustajat tulevat koululle käymään vielä kahteen otteeseen. Tällä välin opiskelijat jatkat työtä pohtimalla mittareita sille, miten vaatimusten täyttymisen astetta mitataan sekä prioriointijärjestystä ja -kriteereitä, jos ja kun joistain vaatimuksista joudutaan tinkimään. Yhteenvedon jälkeen siirryttiin linja-autolla takaisin koululle.
Tiistaina jatkettiin ryhmätöitä parin tunnin ajan, minkä jälkeen osastopäällikkö C.P. Bundeswehrin suunnittelulaitokselta luennoi lounaaseen saakka siitä, tulisiko alusluokkien rakentamisen asemesta rakentaa aluslinjoja, joita kehitettäisiin jatkuvasti niiden koko elinkaaren ajan. Hän perusteli teoriansa monipuolisesti ja kattavasti, mutta yleisön joukosta kuultiin myös useita perusteltuja vasta-argumentteja. Luennoitsijan tärkeimmät argumentit olivat taloudelliset ja teollisuuspoliittiset. Hän esitti, että kustannukset alusta kohden voisivat linja-ajattelun tuloksena jopa puolittua. Vasta-argumenteissa sen sijaan korostuivat taktiset ja tekniset vaatimukset. En pystynyt kaikilta osin seuraamaan argumentointia, mutta luento tarjosi kuitenkin virkistävän, poikkeavan näkökulmaan vakiintuneeseen alusluokka-ajatteluun.
Iltapäivällä ei ollut luokanvalvojan tunteja, mutta minulla oli sen sijaan välikeskustelu (Zwischengespräch) kurssinjohtajan kanssa. Keskustelimme mm. toiveistani tulevien palveluspaikkojen suhteen sekä tulevista tapahtumista. Kurssinjohtajaa kiinnosti kuitenkin ehkä eniten saada tietää, onko minulla huolia tai murheita opintoihin tai muuhun elämään liittyen. Niitä ei ollut: olen pääsääntöisesti erittäin tyytyväinen valintaani ja opiskeluun täällä.
Keskiviikkona ryhmätöille oli varattu käytännössä koko päivä, pois lukien alkuiltapäivän liikuntatunnit. Maavoimien opintoryhmä oli kuitenkin poissa, joten ohjattua liikuntaa ei ollut. Siksi kävin liikuntatunnilla omatoimisesti uimassa. Ryhmätyön alaryhmien johtajat eivät edeleenkään ole onnistuneet organisoimaan työtä siten, että kaikille riittäisi tekemistä. Erityisesti tämä koskee kansainvälisiä opiskelijoita. On totta, että vaatimusten priorisointi edellyttää saksalaista järjestelmäosaamista ja kansainvälisille opiskelijoille jää enemmänkin kommentaattorin rooli. Siitä huolimatta näkisin, että työnjaon suunnitteluun olisi voinut panostaa vähän enemmän, enkä epäröinyt tuoda näkemystäni esille kysyttäessä. Onneksi voin joutilaana aikana työstää omia kirjallisia töitä, jotka sain lähetettyä itselleni sähköpostilla (kaikenlainen ulkoisten muistien liittäminen Bundeswehrin tietokoneisiin on kiellettyä).
Myös torstai oli lähes kokonaan varattu ryhmätöille. Iltapäivän englannintunnit oli peruttu, koska maavoimalinjan opiskelijat olivat maastontiedustelussa. Pääsin sen sijaan kuulemaan infotilaisuutta, jonka Hampurin poliisi piti seuraavan kurssin kansainvälisille opiskelijoille. Tämä tilaisuus avautui minulle siksi, että yksi meidän kurssin kansainvälisistä opiskelijoista oli käsketty noutamaan poliisi pääportilta. Näin siksi, että kurssien toimistot olivat tänään sidottuja edellisen kurssin päättäjäisten järjestelyihin. Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi tietämättä mistä oli kyse, ja tällä kertaa kävi tuuri.
Iltapäivän päätteeksi luennoi alusten standardisoinnin (esim. Norske Veritas, Lloyds) asiantuntija. Minä en kuitenkaan päässyt osallistumaan tälle luennolle, koska minut oli käsketty isännöimään Hampurin poliisin luentoa seuraavan kurssin kansainvälisille opiskelijoille. Seuraavan kurssin kurssitoimiston henkilökunta tai tuutorit eivät ehtineet tätä pikku tehtävää hoitamaan, koska he olivat sidottuja samaan aikaan järjestettäviin edellisen kurssin päättäjäisiin. Edellisen kurssin johtaja, vääpeli jne. siis jatkavat suoraan seuraavan kurssin kanssa. Poliisi kertoi varsin leppoisaan tyyliin Hampurin liikenteestä, rikollisuusuhkista, poliisin hallinnosta ym. ja vastaili kuulijakunnan runsaisiin kysymyksiin. Poliisin vierailu venyi kysymysten takia niin, että ehdin takaisin standardisointiluennon viimeisille kymmenelle minuutille.
Perjantain ainoan luennon piti key account Manager H.D.E yrityksestä ThyssenKrupp Marine Services. Kyseessä oli yritysesittely, joka kuitenkin oli muuttua välillä kuulusteluksi merivoimalinjan asiantuntevien ja kriittisten saksalaisopiskelijoiden kysymysten takia. Vaikka kuulin samankaltaisen yritysesittelyn toissaviikon perjantaina vieraillessani yrityksen telakalla Meriupseeriyhdistyksen kanssa, oli tämä luento selvästi avoimempi ja yksityiskohtaisempi. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka samojen esityskuvien pohjalta puhuja voi luoda erisisältöisen luennon. Läsnäoloa vaativat opinnot päättyivät tämän yhden luennon jälkeen. Sain vihdoin ja viimein kurssin opinnäytetyöni siihen vaiheeseen, että kehtasin tulostaa sen ensimmäistä kertaa ja antaa brittiläiselle opiskelijakollegalleni ensimmäistä oikolukua varten. Alkuiltapäivästä kansainväliset opiskelijat kokoontuivat nyyttikestilounaalle koulun lähettyvillä asuvan hollantilaisen opiskelutoverin J.v.V:n kotiin. Mukana olivat luonnollisesti myös perheenjäsenet. Toin uunilohta, fenkolia ja perunoita, ja ne maistuivat hyvin.

211.-215. päivä

Maanantaina piti alunperin olla kuntosuorituspäivä eli IGF-Tag (Individuelle Grundfähigkeiten). Se kuitenkin peruttiin, koska Luxemburgin asevoimien komentajan piti tulla esitelmöimään iltapäivällä. Tämä vierailu kuitenkin peruttiin, joten iltapäivän ohjelmassa oli ohjeistus vapaaehtoisesta työharjoittelusta. Lisäksi eräille opiskelijoille annettiin tehtäväksi kertoa kokemuksistaan valinnaisista seminaareista, kursseista ja harjoituksista, joihin he olivat osallistuneet ja näin jakaa karttunut oppi koko kurssille.
Vapaaehtoinen työharjoittelu (Führungspraktikum) on järjestely, jossa opiskelijat siirtyvät kahden viikon ajaksi yrityksiin tai julkishallinnon laitoksiin työharjoitteluun. Paikkoja on rajoitetusti (n. 25) ja halukkaita todennäköisesti paljon enemmän. Käytännössä harjoittelu ei sijoitu kaikilla siihen osallistuvilla samaan ajankohtaan, vaan sen ajankohta sovitaan yhdessä isäntäyrityksen kanssa. Näin ollen joitain opiskelijoita puuttuu käytännössä koko ajan kurssin loppuun asti. Tämä on merkittävä ero suomalaiseen yleisesikuntaupseerikurssiin, jossa kaikkien läsnäoloa edellytetään lähes kaikilla opintojaksoilla.
Opiskelijatoverini majuri T.B. esitteli Saksan ulkoministeriön järjestämän sotilasasiamiesten valmennuskurssin, jonne hän oli kahden muun kurssilaisen kanssa osallistunut. Kurssi kesti kaksi viikkoa. Toinen opiskelijatoverini majuri A.N. kertoi oli Tunisiassa järjestetystä esikuntaharjoituksesta, johon hän oli osallistunut kahden muun kurssilaisen kanssa. Lisäksi tarkoituksena oli kuulla esitelmä Vilnan kesäkoulusta, mutta sitä ei pidetty. Ilmeisesti joku oli kuitenkin kesälomansa aikana osallistunut tähän ns. Vilnius Summer Schooliin.
Alunperin IGF-päivän päätteksi suunniteltua kurssin yhteistä grilli-iltaa ei kuitenkaan oltu peruttu. Upseerikerhon grillibuffet maksaa 10 euroa ja on runsas, mutta siihen ei sisälly juomia. Kerho ottaakin katteet juomista, sillä esim. pieni lasi kivennäisvettä maksaa 2,30 e.
Tiistaina jatkettiin merivoimien kehittämisen seminaarin ryhmätöitä. Oma osuuteni oli osallistua tuen eli huollon suorituskykyvaatimusten muotoilemiseen annetun skenaarion pohjalta. Suorituskykyvaatimukset on tarkoitus koostaa yhteen seuraavan päivän aamupäivään mennessä siten, että ne voidaan luovuttaa MTG-Marinetechnik -yritykselle jo etukäteen. Seuraavan viikon maanantaina vierailemme yrityksessä, saamme palautteen ja keskustelemme suorituskykyvaatimuksista. Iltapäivällä ei ollut viikko-ohjelmaan merkittyä luokanvalvojan tuntia, joten pääsin lähtemään kotiin poikkeuksellisen aikaisin.
Keskiviikkoaamua oman D-luokkani luokanvalvoja halusi tiedottaa ajankohtaisista asioista, joten hän käski kaikki paikalle jo klo 07.30. Tiedotukset koskivat jo edellä mainitsemaani johtamisharjoittelua, saksalaisia opiskelijoita koskettavaa puolustushaarojen henkilöstöosastoiden vierailuja ja kurssin jälkeisten ensimmäisten palveluspaikkojen määrittämistä, sekä ensi vuoden toukokuussa edessä olevaa yhdysvaltainmatkaa, jonka suunnitelmiin on vielä mahdollista vaikuttaa. Mitkään annetuista tiedoista eivät varsinaisesti koskeneet minua, mutta tulipahan kerrankin tultua ajoissa paikalle. Aamupäivällä ryhmätyöt jatkuivat koostetun materiaalin läpikäymisellä ja hienosäädöllä. Lounaan jälkeen Klo 13.45 lähdettiin linja-autolla kohti Wilhelmshavenia, jossa seuraavana päivänä vieraillaan 2. Laivastossa (Einsatzflotille) ja merivoimien tukilaitoksessa (Marineunterstüzungskommando). Suomennokseni organisaatioiden nimistä eivät ole idiomaattista suomea, mutta kuvaavat mielestäni paremmin niiden asemaa organisaatiossa kuin mitä kotouttavalla käännösstrategialla saavutettaisiin. Bussimatka kesti n. 2 ja puoli tuntia. Perillä majoituimme varuskunnan vierasmajoitukseen. 20 hengen merivoimalinjalle sekä mukaan lyöttäytyneelle opettajakunnalle oli varattu illallinen Wilhemshavenin keskustassa sijaitsevalla perinteikkäällä meriupseerikerholla. Sinne mentiin varuskunnan omalla, ilmaisella sukkulabussilla, jollainen operoi useimmissa varuskunnissa.
Torstaina päivä alkoi 2. Laivaston tilannekatsauksella. Tämä poikkesi merkittävästi siitä, mihin olen tottunut Saaristomeren meripuolustusalueella ja Logistiikkalaitoksella. Asioiden esittämisjärjestys ja -tapa oli hyvin erilainen, joskin sisällössä oli myös yhteneväisyyksiä. Tilaisuudessa tarkasteltiin mm. seuraavia asiakokonaisuuksia: lehdistökatsaus, tapahtumakalenteri, alayksiköiden tilanne, sää (tuulen voimakkuus ilmoitettiin boforeissa!), alusten tilanne ja järjestelmätilanne. Kahta jälkimmäistä kohtaa tarkasteltiin varsin yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Tätä seurasi esikunnan osastojen ja alajohtoportaiden puheenvuorot: operatiiviinen, henkilöstö, huolto, lääkintä (ei ole Saksassa osa huoltoa kuin erikseen käskettäessä), 4. laivue, 2. laivue, Huoltolaivue, Tukikohtapataljoona, Operaatioesikunta (Einsatzstab), kirjaamo (Centralbüro), satamakapteeni, suunnittelu, luottamusmies. Tässä kohtaa tilaisuus alkoi tuntua enemmän johtoryhmän kokoukselta kuin tilannekatsaukselta. Vanhimpana paikalla olikin 2. Laivaston komentaja, kontra-amiraali M-M.
Tilannekatsauksen jälkeen eri osastojen ja vastuualueiden edustajat kertoivat 2. Laivaston ajankohtaisista asioista. Komkapt H. henkilöstöosastolta puhui puutteista erikoishenkilöstön määrässä ja henkilöstön osaamisessa. Ratkaisuksi hän esitti osaamis- tai pätevyyslisien maksamista. Komentaja E. huolto-osastolta puhui sataman vahtijärjestelyistä. Satamavahdit aiheuttavat merkittästi työajan menetyksiä, sillä infrastruktuuri kuten järjestelmien etäkäyttö ja hälytysjärjestelmät ovat riittämättömiä. Esimerkiksi viikonlopun vahdista saa 7 vuorokauden vapaan. Ylitöitä ei yleensä makseta, joskin tämä on lisääntymässä. Aluksilla ei myöskään enää saa asua, mikä heikentää valmiutta. Kommodori M.S. operatiiviselta osastolta puhui ammattimaisuuden ja osaamisen kehittämisestä. Tilastot osoittavat, että perusharjoittelu ja vahtipäällikköharjoittelu on vähentynyt. Tämän on alustavasti todettu olevan merkittävä syy myös Yhdysvaltojen 7. Laivaston viimeaikaisissa vakavissa onnettomuuksissa.
Komentajakapteeni W. 4. Fregattilaivueesta puhui uuden alusluokan F125:n käyttöönotosta. Ensimmäisella aluksella ollaan jo järjestelmäkokeissa ja toisella merikokeissa. Aluksia tulee yhteensä 4 ja niille koulutetaan yhteensä 5 miehistöä. Tarkoitus on, että aluksista 2 olisi jatkuvasti operatiivisessa valmiudessa. Seuraavassa vaiheessa aluksilla siirrytään koulutustarkastuksiin ja evaluointeihin. Näitä edeltävät mm. koulutusjaksot SAGA (Schadensabwehr- und Gefechtdienstausbildung) ja GOST (German Operational Sea Training). Koulutuksiin osallistuvat myös laivueen upseerit laajalla rintamalla. Komentaja B. kehittämisalalta puhui vanhempien fregattiluokkien F123 ja F124:n elinkaaripäivityksistä ja F125:n käyttöönoton aikataulusta. Myös uuden korvettiluokan K180:n hankintaprojektin aikataulua sivuttiin. Huoltolaivueen komentaja kommodori D. esitteli uuden säiliöaluksen hankintaprojektia. 2 uutta säiliöalusta tulevat operatiiviseen käyttöön vuosina 2022-23. Niissä on 42 henkilön siivilimiehistö ja alusten omasuojaa varten niille sijoitetaan tarvittaessa VPD (Vessel Protection Detachment).
Aamupäivän tiiviin infopaketin jälkeen oli lounaan vuoro. Sitten siirryttiin linja-autolla n. 10 minuuttia kestänyt matka merivoiminen tukilaitokseen. Laitoksen esikuntapäällikkö kommodori R. piti laitoksen yleisesittelyn. Kiinnitin jälleen kerran huomiota siihen, että esikuntien ja laitosten organisaatiorakenteet ovat Suomeen verrattuna varsin monipolvisia ja raskaita. Esikuntien rakenne ei myöskään usein muistuta lainkaan vakioitua Naton esikuntarakennetta. Tässä on vaarana se, että tositilanteen tullen joudutaan ensimmäisenä muuttamaan johtamisrakennetta, mikä johtaa väistämättä kitkaan tai jopa kaaokseen. Seuraavaksi kommodorit R.K. ja R.T. esittelivät käytön tuen ja kunnossapidon järjestelyjä. Tämän jälkeen kommodori M.W. esitteli alusten taistelunjohtojärjestelmien yhteensovittamisen projektia. Tavoitteena on, että yhteensovitetut taistelunjohtojärjestelmät (Führungs- und Waffeneinsatzsystem, FüWes) saataisiin myös kytkettyä yhtenäiseen simulaattoriverkkoon. Tehtävää on kuvailtu mahdottomaksi, mutta näin kuitenkin aiotaan tehdä. Lopuksi kiersimme katsomassa laitoksen eräitä uusimpia simulaattorijärjestelmiä. Tavoitteena on, että kaikki tai ainakin useimmat simulaattorit toimisivat samassa verkossa. Tämä verkko (Taktischer Ausbildungs-, Unterstützungs- und Erprobungssystemverbund, TAUES) voidaan liittää myös Naton ja Yhdysvaltojen simulaattoriverkkoihin.
Informatiivisen ja pitkän päivän päätteeksi siirryimme linja-autolla vajaan tunnin matkan Bremerhaveniin, jossa majoituimme merivoimien operaatiokoulun (Marineoperationsschule) kurssimajoitukseen.
Perjantaina siirryimme n. linja-autolla n. puolen tunnin matkan Nordholziin, jossa sijaitsee merivoiminen lennosto (Marinefliegerkommando). Vierailuohjelma painottui täällä edellisistä poiketen kalustoesittelyihin: tutuksi tulivat mm. merivalvontalentokone P3-C Orion, alushelikopteri Sea Lynx sekä simulaattorihalli. Erityisenä ongelmana nostettiin esiin puutteet lentokentän palokunnan käytettävyydessä, joka on jopa estänyt lentotoiminnan kokonaan. Turvallisuusmääräysten mukaan lentotoiminta ei ole sallittua, mikäli palokunta ei ole valmiudessa. Esittely päättyi yhteiskuvaan ohjelmaan aina sisältyviin vuolaisiin kiitoksiin. Tämän jälkeen noustiin bussiin lounasta nauttimatta ja ajettiin n. kahden tunnin matka takaisin koululle. Olen jo oppinut, että kotimatkalle lähdetään joukon painostuksesta melkein aina ilman ruokataukoja, joten varaudun vesipullolla ja pienillä eväillä.
Kokonaisuutena viikko oli sirpaleinen kokonaisuus, jonka kohokohdaksi muodostui hyvin järjestetty merisotalinjan vierailu merivoimien yksiköihin.

207.-210. päivä

Viikon opetusaiheena oli tutustuminen Saksan merivoimiin (Deutsche Marine). Tämä tapahtui nelipäiväisessä harjoituksessa, josta käytettiin perinteistä nimitystä FüAkEx (FührungsAkademieExercise) ja joka toteutettiin Flensburgissa, Eckenfördessä sekä Kielin ympäristössä.
Maanantaiaamuna lähdettiin liikkeelle jo klo 07. Tätä ennen merisotaopin pääopettaja kommodori S. puhalsi signaalipillillä harjoituksen alkaneeksi. Bussimatka Flensburgiin merisotakoululle kesti n. 1 h 45 min. Perillä merisotakoulun varajohtaja kommodori S.A. piti lyhyen esittelyn koulun toiminnasta. Tämän jälkeen kurssi jakaantui kolmelle rastille, joiden aiheena oli navigointisimulaattori, Gorch Fock -koulupurjelaivan harjoitusmasto "Gor Top", sekä koulun museokokoelma. Välillä nautittiin merimiesperinteiden mukainen port & sherry sekä lounas. Erityisen antoisana pidin koulun upeaa museota, jossa oli vaikuttava kokoelma historiallisia esineitä, kuten pienoismalleja, lippuja, aseita, kunniamerkkejä, univormuja ja valokuvia Saksan merivoimien koko historian ajalta.
Rastikoulutuksen jälkeen palattiin luentosaliin, jona toimi koulun komea perinneaula. Seurasi paneelikeskustelu, johon osallistuivat merivoimien esikunnan sunnitteluosaston osastopäällikkö sekä kaikkien merivoimien joukko-osastojen komentajat tai heidän edustajansa. Keskustelu noudatti tuttua kaavaa, eli osallistujat pitivät n. 10 - 15 minuutin pituisen alustuksen, minkä jälkeen yleisö sai esittää kysymyksiä. Näitä tulikin laidasta laitaan ja paneelin jäsenet vastasivat kysymyksiin kattavasti.
Päivän päätteeksi siirryttiin bussissa Kieliin. Bussimatkan aikana pidin omassa bussissani Navy Quiz -tietokilpailun, jonka kysymykset olimme merisotalinjan neljän kansainvälisen opiskelijan kanssa valmistelleet. Tietokilpailu oli kaksiosainen ja seuraava osa pidettäisiin seuraavan päivän bussimatkalla. Kieliin saavuttuamme n. kuuden aikaan kolmasosa kurssista majoittui hotelliin Kielin keskustaan ja lopun paikallisen laivastotukikohdan vierasmajoituksiin. Sain majoittua vierasmajoituksiin, mikä on tietysti positiivista siinä mielessä, että rahaa säästyy. Majoitus oli myös tasoltaan hyvä. Ilta oli vapaata ohjelmaa.
Tiistaina siirryimme busseilla Eckenförden sukellusvenekoulutuskeskukseen, jossa kurssi jakautui neljälle koulutusrastille. Näiden aiheina olivat sukellusveneseen (212A-luokka) tutustuminen laiturissa, sukellusveneen ohjaussimulaattori, hydrofonikoulutusluokka ja sukellusvenetaistelusimulaattori, sekä meripataljoonan esittelyluento ja kalustonäyttely. Viimeistä edeltävää rastia ennen nautittiin lounas. Jokainen rasti oli hyvin toteutettu ja erittäin mielenkiintoinen. Kiitospuheiden jälkeen siirryttiin busseilla Kielin lahden toiselle rannalle Laboen muistomerkille, jossa seurasi n. puolen tunnin ohjattu opastus. Bussimatkan aikana teetin autokunnalleni tietokilpailun toisen osan. Opastetun kierroksen jälkeen oli varattu vähän aikaa näyttelyyn ja museoesineisiin omaehtoisesti tutustumiselle. Muistomerkki oli vaikuttava kokonaisuus, jossa olisi voinut viipyä pidempäänkin. Osa vierailuajasta kului tosin tietokilpailukysymysten vastausten yhteensovittamiseen muiden bussikuntien kanssa. Paluumatkalla Kieliin jaettiin tietokilpailun palkinnot bussissa.
Illalla oli "Ice Breaker" eli tervetulojuhla fregatti Bayernin kannella. Siellä tarjottiin ruokaa ja juomaa kaikkien harjoitukseen osallistuvien alusten miehistöille Führungsakademien kustannuksella.
Keskiviikko oli ensimmäinen meripäivä. Merelle lähdettiin neljällä aluksella, jotka olivat fregatti Bayern ja huoltoalus Elbe sekä kaksi pienehköä miinanraivaajaa, Pegnitz ja Siegburg. Itse olin ensimmäisen päivän Elbellä. Päivä oli täynnä ohjelmaa kaikille aluksille, mm. ilmapuolustusharjoituksia ylilentoineen, raivausharjoituksia, palo- ja pelastusharjoituksia, täydennysharjoituksia ja alukseen tutustumista. Erityisen vaikutuksen teki tietenkin matalalennossa alusten yli useampaan kertaan jyristänyt Tornado-hävittäjä. Huoltoalus Elbe muistutti ominaisuuksiltaan melko paljon Suomen merivoimien Hyljettä ja Hallia, mutta oli tietenkin paljon suurempi joka suhteessa. Satamaan palattiin suunnitellusti klo 17. Klo 18 oli GrillEx, eli Bayernin kannella järjestetty grilliruokatarjoilu. Sää suosi onneksi molempia iltatilaisuuksia, oli tyyntä ja aurinkokin näyttäytyi ennen laskuaan.
Torstaina harjoitus siirtyi jälleen merelle ja itse olin tällä kertaa Bayernin kyydissä. Päivän harjoituksia olivat mm. boarding-harjoitus, yhteistoiminta helikopterin kanssa, kovapanosammunnat konekivääreillä ja kansitykillä sekä muodostelma-ajo. Fregatilla tarjottu lounas oli melko yksinkertainen ja poikkesi siitä, mitä laivan omalle henkilökunnalle tarjottiin. Tämä herätti runsaasti keskustelua jo matkan aikana ja erityisesti sen jälkeen. Totta puhuen siitä jäi hieman nälkä. Satamaan saavuttiin hieman suunnitellusta aikataulusta jäljessä, joten saapumisoluelle ja kiitossanoille jäi vain vähän aikaa. Busseihin noustiin n. klo 18.50 ja koululle saavuttiin hieman puoli yhdeksän jälkeen.
Useampi viikon palveluspäivistä oli suunnitellusti säännöllistä työaikaa pidempi, joten perjantai oli kokonaan työajan tasausvapaata. Perjantaiksi sattui kuitenkin Suomen Meriupseeriyhdistyksen vierailu Hampuriin, johon osallistuin koko päiväksi. Vierailuun osallstui sekä Saksan puolustusasiamies Suomessa että Suomen puolustusasiamies Saksassa, ja suomalaisen osaston mukana oli kenraalikuntaa. Päivän ohjelma sisälsi vierailun paikalliselle laivastotelakalle sekä päivällisen museoalus Rickmer Rickmersillä.
Kokonaisuutena viikko oli hyvin järjestetty ja tarjosi runsaasti uusia elämyksiä. Parannettavaa jäi siihen, että merivoimien operatiiviseen johtamiseen ei viikon aikana perehdytty lainkaan, mutta tähän saataneen merivoimalinjalla runsaasti mahdollisuuksia myöhemmin.

202.-206. päivä

Maanantaina alkoi uusi seminaari, joka kestää kolme viikkoa ja johon sisältyy opintomatkoja. Seminaarin aiheena on merivoimien kehittäminen, suunnittelu sekä sotatalous. Käytännössä tehtävänä on suorituskykyjen suunnittelu osana Bundeswehrin keskitettyä suunnitteluprosessia (Integrated Planning Process, IPP). Tätä varten annetaan tiettyjä suunnittelun reunaehtoja ja vaatimuksia, joiden pohjalta opiskelijat luovat skenaarion, vaatimusluettelon ja tukun muita asiakirjoja.
Seminaari keskeytyy välillä neljä päivää kestävään merivoimiin tutustumismatkaan (Führungsakademie-Exercise eli FüAkEx), jonka aikana käydään myös merellä. Maa- ja ilmavoimiin on jo tehty tutustumismatkat, ja niitäkin kutsuttiin puolustushaaralle tyypillisillä nimillä: Informations- und Lehrübung (ILÜ) sekä Signifigance of National Air Power (SNAP).
Johdantoluennon kolmeviikkoiselle seminaarille piti komentaja K.B. Tehtävänanto ja työltä edellytetyt tuotokset eivät tulleet minulle johdantoluennon perusteella täysin selviksi, mutta ilmeisesti kyse on asiakirjasta ja diaesityksestä. Toivottavasti vaatimukset tarkentuvat jatkossa. Tämän jälkeen luennoi puolustusministeriön suunnitteluosaston osastopäällikkö kommodori H.F. suunnitteluprosessista merivoimien näkökulmasta. Suunnitteluprosessi on (kuten myös Suomessa) ajallisesti pitkä ja rakenteellisesti monivaiheinen prosessi, johon vaikuttaa lukemattomia tekijöitä. Huomasin jo Suomessa, että minun on vaikea ymmärtää suunnitteluprosessia luento-opetuksen perusteella, siis ilman että olen ollut siihen itse osallisena. Näin ollen minun on kohtalaisen helppoa hyväksyä se tosiasia, että kovasta keskittymisestä ja yrittämisestä huolimatta minun on mahdotonta saada selkoa Saksan suunnittelujärjestelmästä luento-opetuksen perusteella. Yhteneväisyyksiä Suomen järjestelmän kanssa on kuitenkin useita, ja näissä kohden pystyin joten kuten pysymään luennossa kärryillä.
Hankintaprosessi voi kestää esim. 10 vuotta. Tämän prosessin alussa suunnitteluvaihtoehdot ovat laajat, periaatteessa vain taivas tai mielikuvitus on rajana. Vaihtoehdot rajoittuvat kuitenkin nopeasti, ja aivan prosessin lopussa vaihtoehdot ovat yleensä rajoittuneet hyvin kapeaksi, vain muutamaan tai jopa vain yhteen vaihtoehtoon. Tällöin päätös tehdään enää vaihtoehtojen kyllä tai ei välillä. Hankkeen kymmenen vuotta on jatkuvaa ohjausta ja vuorovaikutusta muiden toimintojen kanssa. Bundeswehrin suunnittelutoimen asiakirjarakenne ja -hierarkia muistuttaa melko paljon Puolustusvoimien vastaavaa. Kokonaiset konsepti- ja strategiaasiakirjat jakautuvat osa- ja alastrategioihin. Näiden pohjalta sitten suunnitellaan yksittäiset hankkeet. Tämän jälkeen luennoitsija keskittyi käymään läpi kovaan tahtiin merivoimien eri kehitysprojekteja ja niiden senhetkistä tilannetta.
Tiistaina seminaari jatkui lyhyellä, täydentävällä johdantoluennolla jonka aiheena oli vaatimustenhallinta ja siihen liittyvät prosessit merivoimien esikunnassa. Tämän jälkeen työstettiin ryhmätöitä (tai oikeastaan suunnitelmaa ryhmätöiden työnjaosta). Aamupäivän päätteeksi luennoi komentaja B. aiheesta sunnittelu ja kehittäminen puolustusministeriön näkökulmasta. Otsikon perusteella luentoa saattoi hyvällä syyllä pitää toisintona edellispäivän luennosta, ja näin aika pitkälle olikin. Ministeriön tasolta aihetta tarkasteltaessa liikuttiin kuitenkin jonkin verran yleisemmällä ja abstraktimmalla tasolla. Kuten Suomessakin, samat kuvat ja kalvot esiintyvät useilla oppitunnilla. Varsin harvalla luennoitsijalla on kuitenkaan ollut aikaa ja vaivannäköä tai rohkeutta ottaa selvää, mitä näillä kuvilla oikeasti tarkoitetaan ja sanoa niistä oma mielipiteensä. Voi tietenkin olla, että suunnitteluun ja suorituskykyjen rakentamiseen liittyvät asiat ovat oikeasti niin monimutkaisia, että niistä on mahdotonta puhua yksinkertaisesti. Toisaalta luennoitsija saattaa olla niin syvällä omassa aiheessaan, että ei enää kykene tarkastelemaan sitä ulkopuolelta. Oman osastonsa vakioluennon kalvojen läpi lukeminen tai jokaikisen asian puhkiselittäminen eli kuulijoiden hukuttaminen puhetulvaan eivät mielestäni kuitenkaan saisi olla tällä tasolla enää luennon lähtökohtia. En tämänkään luennon jälkeen voi rehellisesti sanoa olevani hullua hurskaampi mitä tulee Bundeswehrin suunnittelu- ja kehittämisjärjestelmään.
Iltapäivällä oli oikeudenhoitoa. Koulun lakimies G.S. oli tyylilleen uskollinen ja puhui kuin Runeberg. Hänen luentonsa käsitteli ajankohtaisia aiheita kuten G20-kokouksen aikaisia mellakoita sekä Bundeswehrin perinteitä oikeudenhoidon näkökulmasta. Puhe eteni kuitenkin niin nopeasti ja tempoilevasti aiheesta toiseen, että argumenteista on mahdotonta saada kiinni. Mikäli tekisin puheesta muistiinpanoja, ne sisältäisivät todennäköisesti enemmän virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia kuin mitä älyllinen rehellisyyteni sallii.
Keskiviikkona olin poissa, koska tiistai-iltana tunsin oloni vilustuneeksi ja kuumeiseksi. Omalla ilmoituksella saa olla poissa sairauden vuoksi kolme päivää. Sen ylittävältä ajalta on oltava lääkärintodistus. Päivän luento oli kuulemma käsitellyt suunnittelu- ja hankintaprosesseja Bundeswehrin suunnitteluviraston (Planungsamt der Bundeswehr) näkökulmasta. Liikuntatunnilla oli kuulemma pelattu sisäjalkapalloa ja sählyä.
Torstaina päivä alkoi ryhmätöiden työstämisellä. Koska minulle ei oltu delegoitu selvää roolia työskentelyssä, kysyin merisotalinjan muilta kansainvälisiltä opiskelijoilta mikä heidän tehtävänsä oli. Kävi ilmi, että kellään viidestä kansainvälisestä opiskelijasta ei ollut ryhmätyöhön liittyvää tekemistä. Keskustelimme tovin siitä, miksi sotataloutta ja hankintaprosesseja painotetaan näinkin paljon kurssin sisällössä. Yhdysvaltalainen kollegani kertoi kuulleensa yhteysupseeriltaan kommodori J.H:lta, että vuoden 2018 kurssin läpivientisuunnitelmaa suunniteltaessa saksalaiset olisivat halunneet kasvattaa merivoimien puolustushaarajaksolla sotatalouden osuutta entisestään. Tämä olisi tapahtunut operaatiotaidon opetuksen kustannuksella, mitä kommodori oli vastustanut. Olimme kansainvälisten opiskelijoiden kesken samaa mieltä siitä, että operaatiotaidon opetuksen tulisi olla painopiste. Saimme kuitenkin tietää, että todennäköisesti jopa yli puolet merisotalinjan opiskelijoista tulee työuransa aikana palvelemaan suunnitteluun, sotatalouteen ja hankintoihin liittyvissä tehtävissä, ja että painotus on tästä syystä perusteltu.
Päivän luennon piti osastopäällikkö N.B. BAAINBw:ltä (Bundesamt für Ausrüstung, Informationstechnik und Nutzung der Bundeswehr). Luennon aikana nousi esiin hanke taisteluveneiden hankkiminen Bundeswehrille Suomesta. Hanke on kuitenkin vielä alkuvaiheissaan eikä se näy aikajanana muiden hankkeiden rinnalla. Luennoitsija korosti monessa kohden sitä, kuinka pitkiä ja laajoja projekteja puolustusmateriaalihankkeet ovat. Laitteen tai järjestelmän käyttöikä tai elinkaari on usein kestoltaan alle puolet tai jopa vain kolmasosa koko hankkeen kestosta.
Perjantai-aamun aloitti komentaja S.L:n luento merivoimien esikunnan suunnitteluosaston näkökulmasta suorituskykyjen kehittämiseen. Luennoitsija oli pitkästä aikaa ensimmäinen, joka avoimesti kertoi pohtineensa sitä, mitä luennolla haluaisi välittää ja mitä hän luennollaan tavoitteli. Tämän lisäksi luennoitsijan puhetapa oli keskimääräistä hitaampi ja selkeämpi. Luennon sisältö oli hyvistä lähtökohdista huolimatta vähemmän kiinnostava. Luennoitsija keskittyi tarkastelemaan merivoimien toimintamäärärahojen kehitystä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Hän mm. vertasi merivoimien budjetin kehitystä Brandenburgin osavaltion budjetin kehitykseen, mitä minä ja opiskelijakollegani pidimme melko omituisena. Suunnittelu painottuu voimakkaasti sotatalouteen eli hankintoihin. Parhaatkaan suunnitelmat eivät aina takaa hankkeen toteutumista. Luennoitsija lainasi Einsteinia: Suunnitelma korvaa sattuman erehdyksellä.
Kokonaisuutena viikko oli raskas juuri siksi, että tekemistä ei ollut riittävästi. Otin ryhmätyön johtajan kanssa puheeksi sen, että kansainvälisille opiskelijoille ei oltu annettu vastuuta työskentelyssä. Kommenttini levisi saksalaisten opiskelijoiden keskuudessa nopeasti, ja monet tulivat pahoittelemaan tilannetta minulle. Samalla he lupasivat ottaa kansainväliset opiskelijat paremmin huomioon jatkossa.