Tiistaina pääsin mukaan edellisenä päivänä alkaneeseen seminaariin. Minun ryhmässäni tarkastellaan yhteiskunnallisen kehityksen paradigmojen muutosta. Opetus on toteutettu siten, että kunakin seminaaripäivänä (seminaari kestää kaksi viikkoa) opiskelija tai 2-3 opiskelijan pari alustaa aihetta jostain näkökulmasta (enintään 45 minuuttia), minkä jälkeen näkökulmasta ja aiheesta keskustellaan opettajan ja alustajan ohjaamina. Päivän aihe oli Jürgen Mirowin verkostoteoria. Se tarkastelee maailmanhistoriaa poliittisten, taloudellisten ja kulttuuristen verkostojen näkökulmasta. Ei mitään helppoa kuunneltavaa tai keskusteltavaa siis. Vaikeusastetta lisäsi se, että esittäjä oli kurssitoverini majuri J.v.d.V., joka puhui hollaninsaksaa ja se, että hänen valmistelemansa esitys oli täynnä tekstiä suoraan kirjasta. Niinpä pääsin aiheeseen sisälle oikeastaan vasta keskustelun aikana. Keskustelu on opetusmenetelmänä muuten erittäin hyvä, mutta seminaariryhmä oli siihen nähden hieman liian suuri (16 henkilöä).
Iltapäivällä oli oikeustieteen opetusta. Sen opetustavasta olen ehkä jo kirjoittanut tarpeeksi, eikä se siitä näytä muuksi muuttuvan. Puhetulvan seassa on edelleen kultajyviä, mutta niiden esiin seulominen ja johdonmukaiseen järjestykseen laittaminen on kovan työn takana.
Iltapäivän päätteeksi osallistuin lipaskeräykseen sotilashautaismaiden ylläpitoa varten. Saksassa ei kuulemma kerätä rahaa elossa oleville veteraaneille, ainoastaan haudoille. Osallistuminen oli täysin vapaaehtoista, eikä meidän luokasta osallistunut minun lisäkseni kuin kolme saksalaista. Asiaa ei ilmeisesti koeta tärkeänä, tai ehkä virkapuvussa esiintyminen metroasemalla koetaan jopa kiusallisena. Keskustelimme muiden keräykseen osallistuneiden kanssa siitä, miksi osallistujia oli niin vähän, mutta mitään yksinkertaista selitystä tähän en saanut. Saksassa ei toisaalta ole myöskään kuulemma mitään erityisiä korvauksia elossa oleville veteraaneille, sotainvalideille tai sotavangeille. Myös nykisten veteraanien (Irak, Afganistan) asioiden hoitoon ollaan Saksassa herätty melko jälkijättöisesti ja pienin toimin.
Illan ohjelmassa oli merivoimien Feuerzangenbohle-tilaisuus. Se on ilmeisesti jonkinlainen talviajan tai joulunalusajan perinteinen illanvietto, johon kuuluu hiilipihtibooli (Feuzangenbohle) ja lehtikaaliruoka (Grünkohl). Molempiin herkkuihin löytyy netistä lukuisia erilaisia reseptejä. Lehtikaaliruoka on tosin jonkinasteinen kiertoilmaus, sillä tässäkin saksalaisessa ruuassa pääosaa näyttelee sianliha.
Keskiviikkona jatkui seminaari minun omalla esitykselläni. Eipä olisi uskonut vielä jokin aika sitten, että joudun pitämään n. puolen tunnin esitelmän Norbert Eliaksen yhteiskunnallisen kehityksen teoriasta, saksaksi. Esitys meni ihan ok ja sitä seurasi n. kahden tunnin opetuskeskustelu. Siinä sain onneksi pääasiassa jakaa puheenvuoroja, mutta jonkin verran myös kommentoin ja ohjasin keskustelua.
Henkisesti raskaan aamupäivän vastapainoksi iltapäivällä oli liikuntaa, aiheena funktionaalinen harjoittelu. Sehän voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, mutta tällä kertaa se tarkoitti lihashuoltoa putkirullalla ja muilla välineillä. Oikein mukavaa vaihtelua tähänastisille rankoille kuntopiireille.
Torstaina tulin juosten koululle. Tämä oli toinen kerta kun tulin juosten, ja sama sekoilu suihkun etsimisineen toistui tälläkin kertaa. Haettua virkapukuni luokan kaapista (jossa oli jo luento käynnissä) kuljin virkapuku kädessä uimahallille, joka oli kiinni. Urheilutalon ulkopuolelle tuodusta suihkukontista puuttui suhkuletku ja -suutin, joten minun ei auttanut kuin kävellä takaisin luokkarakennukseen ja käyttää sen ainoaa suihkua (joka on oikeastaan tarkoitettu opettajien käyttöön). En vieläkään voi käsittää, että kurssin luokka- ja toimistorakennuksessa ei ole minkäänlaista puku- ja suihkuhuonetta, ainoastaan naulakot ja yksi suihkukoppi. Nyt pyyhkeeni ja hikiset juoksuvaatteeni roikkuvat päivän luokkamme naulakossa, josta puen ne luokan varastossa ennen kotiinlähtöä.
Torstain seminaariluento käsitteli Gerhard Schulzin teoriaa elämysyhteiskunnasta. Teoria oli sinänsä mielenkiintoinen ("elämysmarkkinat", "miljööt" ja "näyttämöt"), mutta koin sen kokonaisuutena liian yksinkertaistavaksi enkä tunnistanut teoriasta moniakaan yhtymäkohtia omaan todellisuuteeni ja jättäydyin keskustelussa passiiviseksi.
Pitkän lounastauon jälkeen oli englanninopetusta. Oppitunnilla oli kuuntelu ja keskustelua. Vaikka minut on sijoitettu edistyneimpien ryhmään, ei englanninopetuksesta ole ollut minulle toistaiseksi mainittavasti hyötyä. Erikoista on sen sijaan ollut huomata, miten rasittavaa jatkuva saksan käyttö on ollut. Välillä ei vaan jaksa keskittyä kuuntelemaan, puhumisesta puhumattakaan. Englannintunnit tulevat tähän väliin tervetulleena helpotuksena.
Perjantaina luokanvalvoja halusi tiedottaa meille ajankohtaisista asioista ja käski kokouksen klo 07.30. Seminaariluento ja -keskustelu alkoi poikkeuksellisesti jo kahdeksalta, jotta pidemmän matkan viikonloppuvapaille kulkevat pääsisivät vähän aikaisemmin liikkeelle. Joillain on ajomatkaa kotiin jopa 700 km. Luennon aiheena oli Pierre Bourdieun habitusteoria. Se on minulle pääpiirteittäin tuttu jo käännöstieteen sosiologian opinnoista, mutta oli silti kiinnostavaa kuulla sosiaalisesta pääomasta, kentistä ym. käsitteistä saksaksi. Keskusteluun aiheesta en kuitenkaan liiemmin osallistunut. Ennen viikonloppuvapaalle lähtöä kirjoitin vielä sähköpostia FüAkBw:n kielitoimialan johtajalle liittyen opinnäytetyöni (Lehrgangsarbeit) aiheeseen: toivoisin kielitoimialalta tukea aiheen valinnassa.
Raskas mutta jälleen erilainen ja siksi mielenkiintoinen viikko.
Keskiviikkona jatkui seminaari minun omalla esitykselläni. Eipä olisi uskonut vielä jokin aika sitten, että joudun pitämään n. puolen tunnin esitelmän Norbert Eliaksen yhteiskunnallisen kehityksen teoriasta, saksaksi. Esitys meni ihan ok ja sitä seurasi n. kahden tunnin opetuskeskustelu. Siinä sain onneksi pääasiassa jakaa puheenvuoroja, mutta jonkin verran myös kommentoin ja ohjasin keskustelua.
Henkisesti raskaan aamupäivän vastapainoksi iltapäivällä oli liikuntaa, aiheena funktionaalinen harjoittelu. Sehän voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, mutta tällä kertaa se tarkoitti lihashuoltoa putkirullalla ja muilla välineillä. Oikein mukavaa vaihtelua tähänastisille rankoille kuntopiireille.
Torstaina tulin juosten koululle. Tämä oli toinen kerta kun tulin juosten, ja sama sekoilu suihkun etsimisineen toistui tälläkin kertaa. Haettua virkapukuni luokan kaapista (jossa oli jo luento käynnissä) kuljin virkapuku kädessä uimahallille, joka oli kiinni. Urheilutalon ulkopuolelle tuodusta suihkukontista puuttui suhkuletku ja -suutin, joten minun ei auttanut kuin kävellä takaisin luokkarakennukseen ja käyttää sen ainoaa suihkua (joka on oikeastaan tarkoitettu opettajien käyttöön). En vieläkään voi käsittää, että kurssin luokka- ja toimistorakennuksessa ei ole minkäänlaista puku- ja suihkuhuonetta, ainoastaan naulakot ja yksi suihkukoppi. Nyt pyyhkeeni ja hikiset juoksuvaatteeni roikkuvat päivän luokkamme naulakossa, josta puen ne luokan varastossa ennen kotiinlähtöä.
Torstain seminaariluento käsitteli Gerhard Schulzin teoriaa elämysyhteiskunnasta. Teoria oli sinänsä mielenkiintoinen ("elämysmarkkinat", "miljööt" ja "näyttämöt"), mutta koin sen kokonaisuutena liian yksinkertaistavaksi enkä tunnistanut teoriasta moniakaan yhtymäkohtia omaan todellisuuteeni ja jättäydyin keskustelussa passiiviseksi.
Pitkän lounastauon jälkeen oli englanninopetusta. Oppitunnilla oli kuuntelu ja keskustelua. Vaikka minut on sijoitettu edistyneimpien ryhmään, ei englanninopetuksesta ole ollut minulle toistaiseksi mainittavasti hyötyä. Erikoista on sen sijaan ollut huomata, miten rasittavaa jatkuva saksan käyttö on ollut. Välillä ei vaan jaksa keskittyä kuuntelemaan, puhumisesta puhumattakaan. Englannintunnit tulevat tähän väliin tervetulleena helpotuksena.
Perjantaina luokanvalvoja halusi tiedottaa meille ajankohtaisista asioista ja käski kokouksen klo 07.30. Seminaariluento ja -keskustelu alkoi poikkeuksellisesti jo kahdeksalta, jotta pidemmän matkan viikonloppuvapaille kulkevat pääsisivät vähän aikaisemmin liikkeelle. Joillain on ajomatkaa kotiin jopa 700 km. Luennon aiheena oli Pierre Bourdieun habitusteoria. Se on minulle pääpiirteittäin tuttu jo käännöstieteen sosiologian opinnoista, mutta oli silti kiinnostavaa kuulla sosiaalisesta pääomasta, kentistä ym. käsitteistä saksaksi. Keskusteluun aiheesta en kuitenkaan liiemmin osallistunut. Ennen viikonloppuvapaalle lähtöä kirjoitin vielä sähköpostia FüAkBw:n kielitoimialan johtajalle liittyen opinnäytetyöni (Lehrgangsarbeit) aiheeseen: toivoisin kielitoimialalta tukea aiheen valinnassa.
Raskas mutta jälleen erilainen ja siksi mielenkiintoinen viikko.
