Yhteenveto

Nyt kolmisen kuukautta kurssin päättymisen jälkeen voisi olla sopivaa tehdän jonkinlainen yhteenveto siitä, millainen kurssi sitä oikein tuli käytyä. Omaa oppimista on todella hankala itse arvioida, sillä itsessä tapahtuville muutoksille on aina jossain määrin sokea. Myös kurssia tarkastelen samaan tapaan voimakkaan subjektiivisesti, joten näkökantoihini tulisi suhtautua varauksella tai edes terveen kriittisesti. Siitä huolimatta haluan kirjoittaa ne muistiin, sillä kirjoittaminen on keino käsitellä ajatuksiani. Niinpä tämäkin yhteenveto, kuten koko tämä blogi kaksi vuotta kestäneeltä kurssilta on kirjoitettu ensisijaisesti minua itseäni varten.
Führungsakademie der Bundeswehr on lahjakkaiden ja älykkäiden ihmisten oppilaistos. Bundeswehrin kansalliselle yleisesikuntaupseerikurssille on varsin vaikea päästä, ja sieltä valmistuneita pidetään Bundeswehrissä korkeassa kurssissa. Itse kurssilla ei sitten olekaan yhtä vaikeaa pärjätä, vaan kurssin läpäisevät kaikki sille valitut. Kurssin kärkeen on tietenkin aina kova kilpailu, sillä kurssin järjestys ennustaa voimakkaasti etenemistä virkauralla. Minulle ei täysin auennut miten tämä korrelaatio toimii, mutta se on todennäköisesti useiden tekijöiden summa: parhaiten menestyneet pääsevät kurssin jälkeen vastuullisimpiiin ja näkyvimpiin tehtäviin, mitkä puolestaan johtavat vielä parempiin tehtäviin. Joka tapauksessa Bundeswehrin virkakierto poikkeaa esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian asevoimien virkaurakierrosta. Bundeswehrissä pysytään ja edetään kyvyistä ja motivaatiosta riippumatta ("in and up") kun USA:ssa ylenemiselle vaihtoehtona on vain potkut ("up or out").
FüAkBw:n kuten monien muiden sotilasopetuslaitosten heikkoutena on, että kaikki ovat melko lailla samasta  puusta veistettyjä. Siviiliopiskelijat ja erikoisupseerit sekä tietenkin kansainväliset opiskelijat tuovat palettiin tervetullutta kirjoa, mutta ns. tavalliset upseerit ovat hämmästyttävän homogenista sakkia. Tilanne on valitettavasti sama myös Suomessa. Saamani tiedon mukaan 98 % Bundeswehrin kenraaleista on käynyt tämän kurssin, ja muut 2 % ovat erikoisupseereita, kuten lääkäreitä, insinöörejä tai lakimiehiä. Yhdenmukaisuus ja yhdenmukaistaminen siis vain korostuu kurssin jälkeen. Asiassa on myös hyvät puolensa, mutta monien tutkimusten mukaan homgenisyys on ketteryyttä korostavassa VUCA-maailmssa heikkous.
FüAkBw:n opetuksessa tarkastellaan useimmiten strategista tasoa, sekä poliittis-sotilaallista (turvallisuuspoliittista) että sotilasstrategista. Tämä on selkeä ero Suomen yleisesikuntaupseerikurssiin, jossa painopiste on operaatioiden johtamisessa. Saksan kurssi siis valmistaa upseereita tämän tason tehtäviin, ja hyvä niin. Minulle ei kurssin aikana kuitenkaan käynyt ilmi, millä kursseilla ja missä kouluissa koulutetaan Bundeswehrin operatiivisen ja taktisen tason johtajat? Yhtä kaikki, sotilasjohtamisen opetus oli tällä kurssilla hämmästyttävän vähäistä.
LGAN (Lehrgang General- und Admiralstabsdienst National) on nimestään huolimatta varsin kansainvälinen kurssi. Kurssilaisia oli 91, joista 18 tuli muista maista (17 liittouman maista ja yksi Suomesta) kuin Saksasta. Saksan (sekä liitto- että demokraattisen tasavallan) turvallisuuspolitiikan perusperiaate onkin ollut kansainvälisyys ja liittoumassa toimiminen. Saksa ei koskaan toimi yksin vaan aina osana liittoumaa. Kansainvälinen asennoituminen näkyy myös kurssilla. Kansainvälisiä opiskelijoita kuunnellaan ja heidän mielipiteitään arvostettaan. Käytännössä asia menee kuitenkin usein niin, että kun kansainvälisten opiskelijoiden näkökulma johonkin asiaan on kuultu ja hyväksi todettu, saksalaiset opiskelijat kuitenkin tekeväet kuten ovat tottuneet tekemään. Joustavuus ja valmius muuttaa rutiineja loistivat poissaolollaan.
Kurssin tärkein opetusmenetelmä oli opetuskeskustelu. Keskustelu saatiin aikaan aina, vaikka asia olisi ollut itsestään selvä (osin tämä varmasti johtui arvostelujärjestelmästä, joka kannustaa opiskelijoita hyödyntämään kaikki tilaisuudet päästä ääneen). Valmius esittää asiansa suullisesti nopeasti ja sujuvasti vaikuttaisi olevan yleisesikuntaupseerin ydinkompetenssi, jonka hallinta ennakoi menestystä erityisesti kansainvälisissä esikunnissa. Yhden sanan vastauksia ei Führungsakademiessa juurikaan esiintynyt. Muista opetusmenetelmistä voin todeta, että kurssilla nähtiin loistavia esimerkkejä edistyneestä pedagogiikasta kuten erilaiset aktivoimis- ja oppimispelit, erilaiset aivoriihimenetelmät, ja jopa taiteiden avulla opiskelu. Vastaavasti kuitenkin puuduttavaa luento-opetusta esiintyi myös. Pedagogiset käytännöt oliva siis paikoitellen erittäin korkeatasoisia joskin taso oli vaihteleva.
Erityisen edistyksellisenä nostaisin esiin etiikan opetuksen, joka korostui sekä määrältään että sisällöltään. Myös oikeudenhoidon, sotahistorian ja yhteiskuntaopin opetuksen taso on korkea. Näissä oppiaineissa ei kuitenkaan keskitytty pelkästään sotilaallisiin näkökohtiin sodankäyntiin kuten Suomessa, vaan opetuksessa liikuttiin laajemmalla strategisella ja valtiollisella tasolla. Kieltenopetukselle ja liikuntakoulutukselle oli FüAkBw:ssä hyvät edellytykset. Näiden aineiden tuloksellisuutta kuitenkin heikensi tuntikehyksen huono suunnittelu sekä läsnäolon vapaaehtoisuus. Periaattessa opetuksessa oli läsnäolopakko, mutta valvonnan ja sanktioiden puuttuessa osallistuminen oli käytännössä jokaisen itsekurin ja -kunnioituksen varassa.
Millaiseksi tämän päivän yleisesikuntaupseerikurssi sitten kouluttaa Bundeswehrin nuoret yleisesikuntaupseerit? Kurssitodistuksen etulehdelle on painettu luonnehdinta siitä, millainen saksalaisen yleisesikuntaupseerin tulisi olla. Lainaus on kenraalimajuri Ulrich de Maizièreltä, joka toimi FüAkBw:n johtajana vuonna 1964. Luonnehdinta on samantapainen kuin Suomessa, eli siinä korostetaan ahkeruutta, tarkkuutta, laaja-alaisuutta, luovuutta, aloitekykyä, päättäväisyyttä, ja vaatimattomuutta. Erityisesti mieltäni lämmittää kohta, jossa edellytetään ye-upseerin ymmärtävän ja säilyttävän lämpimät tuntemukset joukkoja kohtaan. Korkealentoisille tavoitteille on tietenkin paikkansa. Oman kokemukseni mukaan yleisesikuntaupseerin arkitodellisuus antaa kuitenkin melko niukasti mahdollisuuksia näiden ideaalien toteuttamiselle, sekä Suomessa että Saksassa.
Ohjesääntöjen noudattaminen, byrokratia ja joustamattomuus eivät oman kokemukseni mukaan ole pelkkä stereotypia saksalaisesta upseerista. Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä Suomessa mennään tyypillisesti tulos edellä ovat Saksassa prosessit etusijalla. Pelisilmää tai menettelytavoissa oikaisemista ei pääsääntöisesti katsota hyvällä. Erityisesti tämä pisti silmään tilanteissa jossa kaikki osapuolet tunnistivat oikean ja helpomman ratkaisun, mutta silti asia toteutettiin hankalemman ja pidemmän kaavan mukaisesti. Hämmästyttävintä oli, ettei kukaan näissä tilanteissa ottanut aloitetta asian korjaamiseksi, vaikka keskinäisissä keskuteluissa ongelma tunnistettiin.
Nykyinen saksalainen sotilasjohtaminen - tai ehkä pikemminkin esikuntatyöskentely - on siis keskusteluorientoitunutta. Silti saksalainen upseeri ajattelee ehkäpä enemmän komentajakeskeisesti kuin suomalainen. Rohkeudesta, luovuudesta ja vastuunkannosta siis kyllä puhutaan, mutta sitä osoittavia jossain määrin karsastetaan. Sama on nähtävissä suhteissa sotilasesimiehiin: päällisin puolin eli ulkoisesti suhtautuminen esimiehiin on Saksassa ehkäpä välittömämpää kuin Suomessa, mutta toisaalta päätöksenteossa komentajakeskeisyys on vielä voimakkaampaa Saksassa. Tehtävätaktiikasta puhuttiin, mutta sen toteuttamisen suhteen oltiin mielestäni Suomea jäljessä. Vaikka jatkuva keskustelu tekee johtamisprosessista heposti hitaan, se saattaa tuottaa laadullisesti parempia suunnitelmia ja päätöksiä.
Korruption suhteen ollaan Saksassa ja Bundeswehrissä erittäin varovaisia. Sisäinen valvonta eli ns. compliance-toimiala oli erittäin tarkka mitä tulee aterioihin, illanviettoihin, lahjaesineisiin ja muihin vastikkeettomiin etuihin. En pidä tätä missään tapauksessa vääränä, joskin joustavuudella ja pelisilmällä voitaisiin joissain tilanteissa ehkä päästä parempiin lopputuloksiin.
Kurssin jälkeen olen sitä mieltä, että FüAkBw:stä olisi paljon enempään kuin mitä koulusta ja kurssista nykyisellään saadaan irti. Kurssilla olisi valtava potentiaali ja suuria mahdollisuuksia, jotka mielestäni suurelta osin hukataan ja menetetään. Mietittyäni pitkään syitä sille, että kurssista ja sen opiskelijoista ei saada enempää irti haluaisin nostaa esiin kaksi omasta mielestäni tärkeää tekijää. Toinen on kurssin arviointijärjestelmä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä. Kokeiden, vertaisarviointien ja kaikenlaisen strukturoidun arvostelun puuttuminen johtaa mielestäni siihen, että henkilön pärstäkerroin ja suoriutuminen sosiaalisissa tilanteissa saavat liian korostuneen roolin. Sillä että saksalaiset upseerit kasvavat järjestelmässä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä saattaa olla arvaamattomankin suuria seurauksia koko järjestelmälle. Toinen merkittävä haittatekijä Bundeswehrin yleisesikuntaupseerikoulutukselle on perinteiden puuttuminen ja historian painolasti laajemminkin. Laivastotermein ilmaistuna Bundeswehriltä puuttuu riittävän pitkä köli ja suuri peräsin, jotta se pysyisi jonkilaisessa suunnassa. Tämä taustattomuus aiheuttaa mielestäni osan siitä näköalattomuudesta, joka tekee upseereista tavallisia virkamiehiä. Monia muitakin syitä tietenkin on, mutta koululta ja kurssilta puuttui mielestäni suuri osa siitä terveestä ylpeydestä itsestä ja omasta tekemisestä, joka kuuluu jokaiseen sotilasjoukkoon. Perinteitä Saksalla kyllä olisi vaikka muille jakaa, mutta poliitinen ohjaus ja toisaalta itsesensuuri eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, mitä perinteitä voidaan kunnioittaa tai edes mitä asioita voidaan käsitellä opetuksessa. Oman käsitykseni mukaan perinteiden ja historian käsittelyn ongelma ei tule poistumaan vielä pitkiin aikoihin. Saattaa jopa käydä päinvastoin niin, että perinteitä ja historian tulkintaa rajoitetaan sitä voimakkaammin, mitä suuremmiksi Bundeswehrille asetettavat sotilaalliset vaatimukset kasvavat. Pasifistien on vaikea myöntää ylilyöntinsä, kun he ovat kerran saaneet niskalenkin saksalaisesta yhteiskunnasta.
Kokonaisuuden ja Puolustusvoimien kannalta lienee kuitenkin viime kädessä tärkeintä se, mitä minä opin kurssilla ja miten minun siellä saamani valmiudet palvelevat Suomen sotilaallista maanpuolustusta. Vaikka tämä kysymys on ratkaisevan tärkeä, on minun hyvin vaikea vastata siihen itse. Kuten jo yllä totesin on omaa oppimista ja osaamista on vaikea arvioida objektiivisesti, varsinkin ainoana suomalaisena ulkomaalaisella kurssilla. Varmaa on, että osaamiseni suomalaisten upseerien leipälajissa ja osaamisen kovassa ytimessä eli suomalaisten joukkojen operatiivisessa johtamisessa ei ole samalla tasolla kuin suomalaisen yleisesikuntaupseerikurssin käyneillä. Uskallan kuitenkin väittää, että kansainvälinen kurssi on antanut suomalaista kurssia paremmat valmiudet eräisiin muihin tehtäviin, kuten esimerkiksi toimimiseen kansainvälisissä esikunnissa tai Naton johtamisrakenteessa. Yhtä kaikki kurssin käyminen Saksassa oli suomalaiselle upseerille täysin ainutlaatuinen tilaisuus päästä sisälle Bundeswehriin ja saksalaiseen yhteiskuntaan. Olen kiitollinen kaikille henkilöille ja tahoille, jotka soivat minulle tämän mahdollisuuden.

409. - 412. päivä

Maanantaina jatkettiin ryhmätyön jalostamista. Ryhmän esitys käytiin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena läpi. Esitykselle on varattu aikaa 45 minuuttia ja sen läpikäymiseen kului 39 minuuttia, tosin kaikki esiintyjät puhuivat varmuuden vuoksi kiivaaseen tahtiin. Tämän jälkeen keskusteltiin esityksen sisällöstä ja ulkonäöstä. Ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa ihmettelimme hieman sitä kuinka paljon ja voimakkaasti työryhmän valvoja osallistuu ryhmän keskusteluun ja työhön. Suomessa tällainen ei ole tapana. Tarkemmin ajatellen koko työpäivästä n. kolme neljäsosaa oli keskustelua. Tällaisen työskentelytavan tehokkuudesta voi olla monta mieltä. Toisaalta se saattaa tuottaa keskimääräistä parempaa laatua.
Tiistain englanninopetuksessa harjoiteltiin kirjallista ilmaisua, eli tehtävänä oli kirjoittaa essee annetuista aiheista. Aikaa oli tunti. Tämä harjoitus tehtiin kielikokeisiin valmistautumiseksi jo kolmatta kertaa. Ryhmätyön valmistelu eteni loppuiltapäivän totuttua rataa.
Kansainvälisille opiskelijoille oli iltapäiväksi järjestetty tutustumiskäynti Norddeutsche Rundfunkiin (NDR) eli paikallisen julkisen sähköisen tiedotusvälineen tiloihin. Hampurissa sijaitsevat NDR:n televisiotoiminnot. Saimme kuulla selostuksen NDR:n ja paikallisten lähettimien roolista Liittotasavallan mediakentässä. Mielenkiintoista oli mm. se, kuinka suurella budjetilla paikalliset lähettimet operoivat: Saksan kaikkien paikallislähettimien budjetti on yhteensä 1,1 miljardia euroa. Tämä summa sisältää kaiken televisio-, radio- ja nettimedian kulut. Netin merkitys korostuu jatkuvasti, sillä useiden paikalliskanavien katsojien keski-ikä on yli 60 v. Lyhyen johdannon jälkeen tutustuimme televisiostudion ohjaamoon sekä kolmeen erikokoiseen studioon. Vierailu oli selvästi rutiinikierros, jota kuitenkin piristimme kiperillä kysymyksillä.
Minä ja oman luokkani toinen jäljellä oleva kansainvälinen opiskelija eli liettualainen kollegani jouduimme kuitenkin poistumaan NDR:ltä hieman etuajassa, sillä iltapäivän päätteeksi oli sovittu luokanvalvojan läksiäistilaisuus. Hän sai luokaltamme viinilasit kurssin vaakunalla ja pullollisen kurssin viniä, sekä lisäksi suomalaisen sissipuukon, jonka minä olin hankkinut ja kaiverruttanut tätä tilaisuutta varten. Oman luokkani luokanvalvojaa pidetään kurssilla yleisesti ottaen tolkun miehenä ja hyvänä sotilaana, joskaan ei erityisen lahjakkaana ihmisten johtajana. Hänen seuraava tehtävänsä operaatioesikunnassa Potsdamissa alkaa seuraavalla viikolla. Läksiäisiin liittyi vielä illallinen hyvässä ravintolassa Hampurin keskustassa, sillä luokanvalvoja harrastaa hyviä ruokia.
Keskiviikon luokanvalvojan tunteja ei ymmärrettävistä syistä pidetty. Aamulla kurssin johtaja tarkasti ryhmätöiden suoritusvaiheen, mutta siinä läsnäolovelvoite oli vain alatyöryhmien johtajilla. Läpikäynti meni kuulemma hyvin ja erityisen myönteisen vaikutuksen olivat tehneet isolla rahalla teetetyt animaatiovideot. Loppupäivä hiotiin esityksen sanamuotoja ja ulkonäköä.
Kansainvälisten opiskelijoiden työaika päättyi kolmelta iltapäivällä, sillä meidän piti valmistautua kurssin johtajan ja kurssitoimiston henkilöstön läksiäisiin. Tämä grilli-illan muodossa järjestettävä tilaisuus pidettiin nyt, sillä sekä kurssinjohtaja että monet kansainväliset opiskelijat poistuvat kesätauon aikana. Kurssinjohtajan seuraava tehtävä on logistiikkalaitoksen esikunnassa.
Torstaina en osallistunut aamun liikuntakoulutukseen, sillä noudin jääkäriliikkeen historiasta kertovan näyttelyn näyttelytaulut valmiiksi koululle ensi viikon keskiviikkona pidettäviä avajaisia varten. Koululla ryhmätyön viimeistely jatkui vielä yhdellä tarkastelukierroksella. Seuraavan viikon viikko-ohjelman mukaan maanantai, tiistai ja keskiviikko käytetään kokonaisuudessaan ryhmätöiden tulosten esittämistavan viimeistelyyn varsinaisen esittelyn ollessa torstaina. No, palataan tähän seuraavalla viikolla. Lounaan jälkeen luokanvalvoja kokosi luokan läsnäolevat opiskelijat lyhyeen tilaisuuteen, jossa saksalaisille opiskelijoille annettiin tutustuttavaksi heidän lopulliset henkilöarviointinsa kurssilta. Kansainvälisten opiskelijoiden arvioinnit eivät syysta tai toisesta olleet kuulemma vielä valmiita.
Perjantai oli työajan tasausvapaata tulevan viikon pidemmistä päivistä johtuen.
Lauantaina pidettiin kurssin kurssijuhla (Abschlussball) hotelli Atlanticin juhlatiloissa. Kurssijuhla päätettiin pitää jo ennen kesätaukoa, sillä niin monet opiskelijat jättävät palaamatta kurssille kesätauon jälkeiselle kuudelle viikolle. Tästä huolimatta juhlaan osallistui kurssista alle kaksi kolmasosaa, valitettavasti. Pois jääneillä oli erilaisia syitä, mm. lastenhoitajan saamisen vaikeus, muutto, suunniteltu lomamatka, tilaisuuden hinta (125 e / henkilö), ja joillain jopa Saksan ja Ruotsin välinen jalkapallo-ottelu, joka pelattiin samaan aikaan. Prioriteettijärjestys on tietenkin henkilökohtainen, mutta niin monen poisjääminen oli minun mielestäni harmillistä kurssin yhteishengen kannalta. Itse juhla oli oikein juhlava puitteiltaan. Juhla poikkesi tavanomaisesta suomalaisesta sotilaallisesta iltajuhlasta siten, että se alkoi hieman myöhemmin ja että ruokatarjoilu oli seisovasta pöydästä. Ruoka oli hyvää, joskin hintaan nähden hieman yksinkertaista. Ohjelma oli musiikkipainotteinen: brittiläinen kurssikollegani oli hankkinut paikalle Royal Armyn puhallinyhtyeen ja viihdebändin ilmaiseksi! Sali oli kauniisti koristeltu, esim. leikkokukkamaljakoissa oli painona hylsyjä! Mukava lisä olivat myös juhlaa varten teetetyt kiviset lasinaluset, jotka sai ottaa mukaansa muistoksi.

17. päivä

Päivä alkoi luokan  ja tuutorin hallinnollisilla asioilla kuten kahvikassan järjestelyillä yms. Aamupäivä oli pakattu täyteen perehdyttämisoppitunteja. Ensimmäisenä vuorossa oli kieltenopetuksen esittäytyminen, joka piti kielitoimialan johtaja (Referatsleiterin) S. Hän on samalla englannin opettaja. Opetusta annetaan englannissa, ranskassa ja saksassa vieraana kielenä. Tavoitteena on saavuttaa SLP (Standardised Language Profile) 2332, ellen väärin muista (saattoi se olla korkeampikin. Ulkomaalaisille opiskelijoille ei kuitenkaan järjestetä kielikokeita saksassa, mikä oli pettymys. Omalta kohdaltani jäi epäselväksi saanko osallistua saksan opetukseen vai joudunko roikkumaan mukana englannin tunneilla.

Kielitoimialalla on myös käännöspalvelu, joka palvelee opiskelijoiden tarpeita. Esimerkiksi kurssin opinnäytetyön on oltava saksaksi, mutta sen voi kirjoittaa myös muilla kielillä ja jättää käännöspalvelun käännettäväksi (tuskin suomeksi kuitenkaan).

Seuraavaksi oli vuorossa johdatus maisteriohjelmaan. Sen johti komentaja P., mutta äänessä oli enimmäksee HSU:n eli Helmut-Schmidt-yliopiston maisteriohjelmasta vastaavia henkilöitä. Esittelyssä korostettiin sitä, että Führungsakademien opinnot eivät anna akateemista loppututkintoa, ja että maisteriohjelma on räätälöity FüAkBw:n opiskelijoita varten tätä puutetta paikkaamaan. Suurin osa ohjelman opinnoista luetaankin suoraan hyväksi kurssilta. Maisteriohjelman läpäisyyn tarvittavia opintoja kurssin lisäksi onkin ainoastaan 3 seminaaria, jotka toteutetaan 3 x 2 viikonlopun (ma-pe) aikana, sekä suppeahko gradu. Gradun laajuudeksi ilmoitettiin 17 opintopistettä. (Vertailun vuoksi suomalaisen gradun laajuus on yleensä 40 opintopistettä). Käytännössä siis 6 viikonlopun seminaarityöskentelyllä ja suomalaisittain n. puolikkaalla gradulla voi saada maisterin paperit HSU:sta. Tarjous on kieltämättä houkutteleva, mutta katsotaan haluanko kuitenkaan oikeasti käyttää aikaani siihen.

Toinen asia mitä MFIS-perehdytyksessä korostettiin oli se, että gradu ja kurssilla vaadittava lopputyö (Lehrgangsarbeit) kannattaa yhdistää. Kurssin lopputyö on mahdollista sisällyttää kokonaisuudessaan graduun, mutta ei toisinpäin. Lopputyö siis pitää palauttaa arvioitavaksi ennen gradua.

Ylimääräisenä ohjelmanumerona viikko-ohjelman ulkopuolelta päivään oli lisätty johdatus tietoturvallisuusteen (eli pakollinen tietoturvallisuusoppitunti). Sen piti henkilö tietohallinnon puolelta, jonka nimi ja sotilasarvo menivät minulta ohi. Perehdytyksessä kerrottiin FüAkBw:n sisäverkon ja tietokoneiden käytön perusteet. Nämä perusteoppitunnit tuppaavat aina olemaan varsin tiukkoja vaatimuksiltaan, mutta silti järkytyin esitetyistä vaatimuksista. Verkon laitteilla on kaikenlainen siirrettävien tallennusvälineiden kuten USB-muistitikkujen käyttö kielletty. Laitteita ei saa käyttää yksityistarkoituksiin (käytännössä tätä katsotaan kuitenkin sormien läpi). Kaikki laitteet on säilytettävä valvottuna tai lukitussa paikassa. Ruutujen valokuvaaminen on kielletty, jne. Vaatimusten luettelo oli pitkä. Lisäksi kävi hyvin pian selväksi, että tietoturvallisuusvaatimusten noudattaminen on joiltain osin mahdotonta esim. tilaturvallisuuden järjestelyjen takia. Tässä perehdytyksessä ei sanottu ääneen sitä, mikä on jo tullut esiin muissa tilanteissa: tietoturvallisuusvaatimukset ja -käytännöt ovat Saksassa kiristyneet rajusti ns. NSA-skandaalin jälkeen.

Iltapäivän päätteeksi oli kurssin vapaamuotoinen tilaisuus, ns. Lehrgangsnachmittag. Minulla oli juuri tuollon muuta, tärkeämpää tekemistä ja sain olankohautuksen muodossa luvan poistua. Lähtiessäni kuulin, kun muut toistivat kurssin mottoa kolme kertaa "Yhdessä - Voittamaton" ("Zusammen - Unschlagbar").

14. päivä

Edellisen kurssin tuutori ja merisotalinjan johtaja komentaja S. halusi tavata merisotalinjan opiskelijoita vielä erikseen. Perjantaiaamu oli hänen mukaansa tälle tapaamiselle ainoa mahdollinen ajankohta, sillä tästä eteenpäin aina ensi vuoden huhtikuulle saakka linja tulee kuulemma olemaan hajallaan eri luokissa, opetusryhmissä ja seminaareissa. Niinpä muualta Saksasta Hampurissa käyvät opiskelijat pääsivät kotimatkalleen vasta tämän tapaamisen jälkeen n. klo 10.30.

Komentaja S:llä ei ollut kovinkaan paljon painavaa sanottavaa. Puheenvuoro oli kyllä sinänsä tarpeellinen muistutus kurssihengen tärkeydestä, ristiriitojen ratkaisemisesta rakentavasti ja omaa pesää likaamatta sekä opiskelijoiden vastuusta, mutta puolentoista tunnin tilaisuuden varsinainen asiasisältö olisi mahtunut yhteen sähköpostiin.

Tilaisuuden jälkeen kävin uimassa pari kilometriä koulun 25 metrin altaassa. Allas on ok, vesi sopivan raikasta ja hallin ilmakin on ok, mutta pukeutumistiloissa on toivomisen varaa. Lisäksi altaassa ei jostain syystä pidetä rataköysiä, joten muutaman uimarin uidessa yhtä aikaa nousee aallokko välillä kohtalaisen korkeaksi.