226.-230. päivä

Tämä viikko aloittaa uuden, kaksi viikkoa kestävän seminaarin aiheesta voiman projisoiminen. Seminaarin johtajana toimii koulun yhteysupseeri Yhdysvalloista, kommodori J.H. Siksi koko seminaari pidetään englanniksi. Seminaari "Power Projection" tai "Salamis", kuten sen uusi nimi kuuluu, tuntuu siis todella tervetulleelta hengähdystauolta saksankielisen opetuksen lomaan.
Maanantai alkoi sillä, että merisotaopin laitoksen pääopettaja kommodori C.M. kävi ilmoittautumassa luokalle ennen siirtymistään merivoimien suunnitteluosastolle. Hän kiitti yhteisestä ajasta ja kertoi kolme pointtia jäähyväisiksi. Ensinnäkin viitekehyksemme muuttuu kurssin jälkeen: emme enää ajattele yksikköjä, joukkoja tai järjestelmiä. Sen sijaan viitekehyksemme on merivoimat, puolustusvoimat, tai jopa puolustuspolitiikka. Viitekehystä kannattaa vaihtaa tietoisesti, koska vaihto on joka tapauksessa edessä. Toiseksi, mikäli päädymme puolustusministeriön (eli Saksan pääesikunnan) palvelukseen, on edessä toinen todellisuus, ja myös siihen on vain sopeuduttava. Kolmas pointti oli hieman epäselvä, mutta se liittyi siihen miten hienoa on opettaa - opetustehtäviin meidän tulee aina tarttua mikäli mahdollista.
Tämän lyhyen puheenvuoron jälkeen päästiin aloittamaan itse seminaarin aiheesta. Kommodori H. aloitti esittelemällä seminaarin läpivientisuunnitelman ja pelisäännöt. Tämän jälkeen aiheena oli johdatus operaatiotaitoon, merioperaatiotaitoon ja amerikkalaiseen operatiiviseen ajatteluun. Teoreettinen johdanto kesti n. puolitoista tuntia, minkä jälkeen tarkasteltiin Yhdysvaltojen laivaston operatiivisen ajattelun kehitystä maailmansotien välisenä aikana ja toisen maailmansodan aikana. Erityistarkastelun kohteena oli Tyynenmeren sota ja siinä keskeisellä Tyynellämerellä 1943-44 käyty Granite-kampanja.
Yhdysvalloissa käytetään operaatioajatuksen ja komentajan tahdon käsitteiden lisäksi operatiivisen vision käsitettä. Visio on se tie, jota pitkin operaatioajatukseen päädytään. Komentajan tahto on lähempänä visiota, mutta oikeastaan komentajan tahto pukee sanoiksi operaatioajatuksen. Käsitteet varmasti tarkentuvat seminaarin aikana, kun tehtäväksi tulee operaatioajatusten muotoilu historiallisten esimerkkien pohjalta. Tätä tarkoitusta varten seminaarin johtaja jakaa joka päivä artikkelin tai kaksi luettavaksi seuraavan päivän opetuksen perustaksi. Tämä vaikuttaa erittäin lupaavalta, sillä mielestäni itse luetun pohjalta keskustelu on juuri se opetusmenetelmä, jota yleisesikuntaupseerikurssilla tulisi suosia. Tähän asti se on ollut täällä valitettavan vähällä käytöllä.
Tiistai alkoi keskustelulla edellisenä päivänä jaetuista lukutehtävistä.
Yhdysvaltojen laivaston henkilöstövahvuus on 324 627 henkilöä. Laivastolla on 10 lentotukialusta. Lentotukialuksia on monilla mailla, mutta Yhdysvallat on niiden(kin) suhteen täysin ylivoimainen. Lentotukialukselle laskeutuminen on yksi vaikeimpia lentotehtäviä, varsinkin yöllä, ja säällä ja merenkäynnillä on vaikutuksia. Näkyvyys on suurin rajoittava tekijä. Tukialuslentokoneiden toimintamatkalla on suuri vaikutus alusten taktiseen käyttöön. Lyhyempi toimintamatka pakottaa ajamaan tukialuksen riskialttille toiminta-alueelle. Tukialuksen toiminta-aika on toinen merkittävä taktinen tekijä. Yleensä tukialus operoi kuusi päivää, minkä jälkeen alus huoltaa yhden päivän. Ampumatarvikkeiden, ruoan, tarvikkeiden ja polttoaineiden varastot riittävät yleensä viikoksi. Lentopäivät ovat yleensä 12-tuntisia ja lentotehtäviä on n. 120 päivää kohden. Lentopolttoainetta riittää 32 päivän lentotoimintaan. Lentotehtävien rajoittava tekijä on henkilöstön jaksaminen. Lentotukialukset liikkuvat yleensä tukialusosaston osana (Carrier Strike Group), paitsi pakottavissa tilanteissa, esim. jos sää tai tarvittava nopeus estää suojaavien osien mukaan pääsemisen.
Seuraavaksi yhdysvaltalainen opiskelijatoverini T.R. kertoi palveluksestaan Nimitz-luokan tukialuksella. Lentotukialus on suomalaisella mittapuulla miltei käsittämätön laitos: 100 000 tonnia, 333 metriä, 5700 henkilöä, yli 30 solmua, tankkaus 20 vuoden välein, neljä katapulttia, 90 lentokonetta. Esitys keskittyi lentotoimintaan, erityisesti E-2C Hawkeye -ilmavalvontakoneella, jollaisella hän oli palvellut. Tämän jälkeen ranskalainen kollegani P-L.J. kertoi Ranskan lentotukialuksesta ja muista voiman projisoimisen keinoista. Ranskan aina lentotukialus on paljon pienempi kuin amerikkalaiset, mutta ranskalaset ottavat siitä enemmän irti. Alusosasto voi operoida 45 vuorokautta ilman ulkoista tukea. Lentosuorituksia voi tehdä 100 päivässä 7 päivän ajan. Alus on 5 vuorokauden valmiudessa 65 tai jopa 70 % toiminta-ajastaan (vertauksena amerikkalaisten lentotukialusten käytettävyys on n. 50 %). Lisäksi Ranskalla on 150 mereltä laukaistavaa risteilyohjusta jaettuna kahdeksalle fregatille ja kuudelle sukellusveneelle.
Aamupäivän lopuksi kommodori H. kävi nopeasti läpi ristelyohjusten ja laivatykistön suorituskyvyt, käytön ja kehitysnäkymät. Lisäksi hän esitteli Yhdysvaltojen käsityksen A2/AD-uhkasta ja vastaamisesta siihen. Käsiteen A2/AD (Anti-Access/Area-Denial) on muuten kielletty U.S. Navyssä. Lopuksi jaettiin vielä päivän lukuartikkelit, jotka ovat seuraavan aamun keskustelun pohjana.
Lounaan jälkeen oli sotahistoriaa. Eversti W.S. jatkoi tarinointia Saksan yleisesikunnan historiasta, painopisteen ollessa edelleen kansallissosialismin ajan yleisesikunnan rakenteen analyysissa. Kansallissosialistinen hallintojärjestelmä oli polykraattinen, eli vallan keskuksia oli useita. Yllättäen suuri osa opetuksesta oli saman kertausta, minkä kuulimme jo viime viikolla. Vielä yllättävämpää oli, että kukaan ei huomauttanut tästä everstille, enkä minäkään ottanut sitä asiakseni.
Iltapäivän lopuksi oli vielä vapaamuotinen tapaaminen kahvin äärellä kansainvälisen yleisesikuntaupseerikurssin (LGAI) merivoimaopiskelijoiden kanssa. Tähän vapaaehtoiseen tilaisuuteen päätin kuitenkin olla osallistumatta muiden kiireiden vuoksi.
Keskiviikon keskustelu artikkelin pohjalta koski aluksi artikkelin aihetta, joka oli Yhdysvaltojen tukialusjärjestelmän taloudellisuus, innovatiivisuus, panos/tuotos-suhde ja tulevaisuus. Keskustelu polveili kuitenkin moneen suuntaan, mm. moninapaiseen maailmanjärjestykseen, autonomisten aseiden käyttöön liittyviin eettisiin kysymyksiin, ja tietenkin littoumapolitiikkaan. Keskustelu oli erinomainen muuten, mutta lähes 20 hengen ryhmässä aihe ehtii vaihtua monta kertaa ennen kuin puheenvuoro sattuu omalle kohdalle.
Tämän jälkeen brittiläinen opiskelijatoverini piti esitelmän voiman projisoinnin ei-tappavasta puolesta, ja vieläpä tarkastelemalla Venjäjän informaatio-operaatiota Krimin valtauksessa. Hän rakensi esityksensä vertaamalla esimerkkejä siitä mitä Venäjä teki Krimillä brittiläiseen ymmärrykseen siitä, kuinka hyökkäyksellsiä informaatio-operaatioita tehdään. Vertailu oli mielestäni virkistävä, sillä se nosti esiin erot venäläisen ja brittiläisen sotataidon tämän alahaaran välillä. Esitelmässä käytetyt esimerkit Krimiltä olivat tuttuja, mutta esitelmän jälkeisessä keskustelussa nousi esiin uusiakin näkökulmia. Saksalaisilta upseereilta tuntuu löytyvän yllättävän paljon ymmärrystä Venäjän toiminnalle. Yllättävää tämä on siksi, että kaikkialla toisaalta korostetaan kansainvälisen sopimusjärjestelmän merkitystä.
Päivän varsinainen aihe oli kuitenkin voiman projisoiminen mereltä rannikolle, eli amfibio-operaatiot. Kommodori H. esitteli Yhdysvaltojen amfibiset suorituskyvyt, jotka jakautuvat merivoimien (laivaston) ja merijalkaväen kesken. Merijalkaväki on Yhdysvaltojen asevoimien eliittiä. Merijalkaväki on ainoa neljästä puolustushaarasta, jonka tehtävät on erikseen määritelty laissa. Erikoista tässä on se, että puolustushaaran lakisääteisiin tehtäviin kuuluu amfibiotaktiikan ja -välineiden kehittäminen. Amfibinen operaatio tehdään muistisäännön PERMA mukaan: Planning, Embarkation, Rehearsal, Movement, Action, eli suunnittelu, lastaaminen, harjoittelu, kuljetus ja hyökkäys. Viimeisen luennon ennen kounasta piti jälleen brittiläinen kollegani T.M., joka esitteli kuninkaallisen merijalkaväen näkökulman amfibio-operaatioihin.
Iltapäivän liikuntakoulutus oli peruttu, koska koululla vieraili Singaporen asevoimien komentaja. Hänen esityksensä sitä seuranneine keskusteluineen n. puolitoista tuntia. Loppuiltapäivän tunnit oli varattu jaettuihin artikkeleihin tutustumiseen.
Torstai-aamun keskustelu käsitteli amfibio-operaatioita ja tarkemmin ottaen sitä, onko Yhdysvaltojen asevoimien amfibisten järjestelmien ja metodien kehitys jäänyt jälkeen mahdollisten vastustajien kehityksestä, eli onko ylivoima kaventunut. Keskustelu laajeni myös käsittämään amfibisten operaatioiden luonnetta laajemminkin. Tämän jälkeen kommodori piti esityksen voimanlähteen määrittämisestä Yhdysvaltain laivaston käyttämän mallin mukaan. Esityksen ongelmat olivat samansuuntaisia mihin olen tottunut jo Suomessa: voimanlähde on todella monipolvinen käsite ja sen määrittelyyn on yhtä monta menetelmää kuin on määrittelijääkin.
Seuraavaksi pidettiin lyhyt käytännön harjoitus edellisenä päivänä luettavaksi annetun toisen artikkelin pohjalta, joka käsitteli Falklandin sotaa. Luokka jaettin kahteen ryhmään, joista toinen tarkasteli kysymyksiä Argentiinan ja toinen Iso-Britannian kannalta. Tarkasteltavat kysymykset eivät olleet kummallakin ryhmällä täysin identtiset, mutta samansuuntaiset kuitenkin. Artikkelin pohjalta tuli määrittää osapuolten voimanlähteet ja arvioida niiden oikeellisuutta. Lisäksi tuli arvioida operaatioajatusta eri kriteerien pohjalta. Hyvä harjoitus kehittämään operatiivista ajattelua. Tämänkaltaisia teksteihin perustuvia tapausharjoituksia tulisi olla paljon enemmän, jotta toistoa syntyisi.
Iltapäivän kieltenopetus oli peruttu, koska maavoimat oli taas sidottu johonkin ilmeisesti tärkeämpään. Käytin vapautuneen ajan opinnäytetyön viimeistelyyn. Illalla oman kurssini kansainväliset opiskelijat järjestivät grilli-illan seuraavan kurssin kansainvälisille opiskelijoille perheineen. Omasta tervetuliaisillasta on siis kulunut jo vuosi, ja kylläpä aika onkin mennyt nopeasti. Tuntuu kuin se olisi ollut vasta ihan vähän aikaa sitten.
Perjantain ohjelmassa oli johdatus seuraavalla viikolla järjestettävän lyhyen analyysi- ja suunnitteluharjoituksen tilanteenkuvaukseen. Se on melko suppea, vain n. 40 sivua, ja kuvaa monikansallista merioperaatiota Persianlahdella. Lisäksi minulla oli henkilökohtainen palautekeskustelu merivoimalinjan johtajan komentaja S.P.:n kanssa, ja se meni hyvin.
Kokonaisuutena viikko oli hyvin suunniteltu ja ennen kaikkea toteteutettu paketti, yksi kurssin parhaimmista tähän mennessä. Sisältöä oli kuitenkin ehkä vähän liikaa käytettävissä olevaan aikaan nähden. Seminaarissa käytetty kieli eli englanti kuitenkin helpotti tiedon omaksumista jonkin verran ja teki myös omien kommenttien ja kysymysten esittämisestä rennompaa. Huomasin saman myös muista merivoimalinjan kansainvälisistä opiskelijoista (paitsi ehkä ranskalaisesta).