377. - 399. päivä

Lauantaina alkoi kurssin viimeinen ja pisin opintomatka. Se suuntautuu amerikan Yhdysvaltoihin, joten opintomatkana tämä tulee varmasti olemaan myös suurin ja kaunein. Matkalle osallistuu koko kurssi, luokanvalvojat, kurssinjohtaja eversti H.W. ja koulun johtajakolmikosta delegaation vanhimmaksi lippueamiraali K.S. Lisäksi reissuun lähtee asiantuntijoina prikaatikenraali evp. D.B. sekä kommodori P., jonka asiantuntemuksesta tai taustoista en vielä ole saanut selkoa. Vierailuosaston kokonaisvahvuus on siis reilusti yli sata henkilöä. Matkoja varten joukko on jaettu neljään lentoryhmään, josta itse kuuluin varhaisimmalla lennolla lähteneeseen punaiseen ryhmään. Meidän lentomme lähti Hampurista klo 06.10, joten kentälle lähdettiin jo 03.40. Amsterdamissa oli leppoisa kolmen tunnin välilasku ja lento Seattleen Washingtoniin kesti n. 10 tuntia. Perillä olimme suurin piirtein samaan kellonaikaan (n. 10 - 11 tienoilla) kuin Amsterdamista lähtiessäkin, joten päivästä tuli todella pitkä. Aikaeroon on kuitenkin kuulemma järkevintä pyrkiä totuttautumaan yhdellä rysäyksellä puoliväkisin, vaikka väsyttäisi. Rajamuodollisuudet Seattlessa sujuivat yllättävän helposti, sillä kahden henkilön etukomennuskunta oli paiskinut kovasti töitä sen eteen, että eri aikoihin saapuvia lentoryhmiä kohdeltaisiin rajalla liittolaismaasta saapuvina sotilasryhminä. Suurimmilta byrokratian kukkasilta siis vältyttiin.
Punainen ryhmä pääsi hotelliin ensimmäisenä n. klo 14 paikallista aikaa ja muut ryhmät saapuivat illan mittaan - pois lukien ryhmä keltainen, jonka välilasku Amsterdamiin venyi lentoyhtiön virheen takia 24 tunnin mittaiseksi. Surkea alku heidän kahden viikon opintomatkalleen, ei voi kuin pahoitella. Onneksi aikataulu on suunniteltu väljäksi niin, että he ehtivät mukaan varsinaiseen ohjelmaan. Seattleen sunnuntaiksi suunniteltu sopeutumispäivä jää heiltä valitettavasti kuitenkin väliin. Ensimmäisen illan USA:ssa vietin käymällä läheisessä ostoskeskuksessa nostamassa dollareita, syömässä ja katsomassa uimahallin käyttömahdollisuuksia. Kaikki onnistuivat, minkä jälkeen olin aivan valmis tilavan hotellihuoneen tilavaan vuoteeseen.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin kolme kertaa ja olin joka kerralla aivan varma siitä, että on jo aamu. Onneksi nukahdin aina uudestaan. Nousin aamukuudelta lenkille ja aamupalalle seitsemältä, sillä kahdeksalta kahdeksan hengen porukka lähti taksilla moottoripyörävuokraamoon noutamaan etukäteen varattuja ajopelejä. Ajoimme n. kahdeksan tunnin lenkin, jonka pituudeksi tuli n. 430 km. Ihan reipasta ajoa siis. Onneksi sää oli suosiollinen.
Maanantain aamupala oli jo klo 05.30 alkaen ja bussi lähti kohti matkan ensimmäistä virallista vierailukohdetta klo 06.20. Bussimatka Everettin laivastoasemalle kesti n. puolitoista tuntia. Perillä saimme perehdytyksen laivastotukikohtaan sekä esittelyt simulaattorikoulutuksesta, koiratoiminnasta sekä asuntolasta ja vapaa-ajan keskuksesta. Lisäksi tutustuimme Arleigh Burke -luokan hävittäjään USS Gridley. Lounaan jälkeen siirryimme bussilla n. puolentoista tunnin matkan merivoimen lentotukikohtaan Whidbey Islandilla. Täällä esittely koostui viidestä rastista, joilla näimme yleisesittelyn lisäksi EA-18G "Growler" elektronisen sodankäynnin hävittäjän, P-8 Poseidon merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakoneen, pelastushelikopterin, sekä tutka-aseman ja lennonjohtotornin. Tukikohdassa esillä olevan kaluston määrä ja jatkuva lentotoiminta yllättivät. Silti paikalliset luonnehtivat tätä maanantai-iltapäivää hiljaiseksi. Paluumatka bussilla kesti n. 2 ja puoli tuntia ja pidimme lyhyen jaloittelutauon Deception Passin näköalapaikalla.
Tiistain vierailukohde oli Kitsapin laivastotukikohta. Aamupala oli jälleen aikaistettu klo 05.30 ja bussi lähti 06.20. Bussimatka lauttamatkoineen kesti n. kaksi tuntia. Perillä siirryimme laivastotukikohdan omaan sotilasbussiin, joka vei osaston Nimitz-luokan lentotukialus USS John C Stennisin luo. Lentotukialus oli vaikuttava kokonaisuus, vaikka emme ehtineet näkemään siitä kuin museohuoneen, komentosillan, pääkannen, lentokannen sekä ankkurikoneistohuoneen. Aluksen kokoa on vaikea hahmottaa ellei sitä ole itse nähnyt, mikä lieneekin ollut vierailun tärkein opetustarkoitus. Ennen lounasta bussi kuljetti meitä ympäri tukikohtaa oppaan johdolla. Auditoriossa tukikohdan komentaja esitteli Kitsapin laivastotukikohtaa sekä Tyynenmeren laivaston ajankohtaisia asioita. Iltapäiväksi suunniteltu vierailu ydinsukellusveneessä jäi tekemättä isäntäorganisaation vedotessa turvallisuusongelmiin. Paluumatka hotellille sisälsi jälleen lauttamatkan ja perillä oltiin vasta kuuden jälkeen. Yli kahdentoista tunnin päivästä siis melkein puolet tuli vietettyä bussin penkillä.
Keskiviikko oli matkustuspäivä Denveriin Coloradoon. Punaisen ryhmän lento oli iltapäivällä, joten hotellilta lähdettiin vasta klo 12.15. Hotellilta lentokentälle kesti n. puoli tuntia, minkä jälkeen oli hyvää aikaa odotella Seattlen kentällä. Lento Denveriin pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, mutta sujui muuten varsin mukavasti, koska meitä kohdeltiin ryhmänä. Bussikyyti lentokentältä hotellille kesti reilun puoli tuntia ja perille tultiin vasta kahdeksan aikoihin, sillä aikaero on +1 tunti. Denver on yllättävän korkealla verrattuna Seattleen, n. 1600 metriä merenpinnasta, ja korkeuseron huomasi ilman ohuudesta.
Torstaina vieralukohteita oli kaksi: Coloradon kansalliskaarti Centennialissa ja Ilmavoimien avaruusesikunta Petersonin tukikohdassa. Kansalliskaarti oli n. tunnin bussimatkan päässä ja Peterson siitä vielä n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Molemmissa vierailukohteissa meille pidettiin ainoastaan luentoesityksiä, kummassakin kohteessa n. kolmen tunnin edestä. Emme siis nähneet tukikohdista käytännössä muuta kuin portin ja auditorion. Ilmavoimien tukikohdassa kävimme toki lounaalla tukikohdan sisällä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa oli mahdollista tehdä myös ostoksia ilman "sales taxia", eli paikallista n. kymmenen prosentin tietämillä olevaa liikevaihtoveroa.
Molemmissa tukikohdissa meille pidetyt esitykset olivat sinänsä erittäin hyviä ja informatiivisia, mutta eivät sisältäneet mitään sellaista tietoa mitä ei olisi itse voinut esim. internetistä selvittää. Jotenkin olettaisi, että kun tärkeän eurooppalaisen liittolaismaan sotilasakatemia tulee käymään, niin esitys sisältäisi jotain muutakin kuin yleisiä asioita. Joku totesikin, että olisi voinut ottaa äitinsä mukaan vierailulle turvaluokituksen puolesta. No, minä ainakin opin kansalliskaartin merkityksestä Yhdysvaltojen asevoimille jotain uutta, ja miksi en myöskin avaruussodankäynnistä, joskin jälkimmäisestä vähemmän. Paluumatka Denveriin kesti n. kaksi tuntia joten perille tultiin kahdeksan aikoihin. Päivästä n. kolmasosa kului siis taas bussin penkkiä kuluttaen.
Perjantaina kurssin ohjelmassa oli Yhdysvaltojen kulttuuriin ja kansaan (Land und Leute) tutustuminen. Kurssille oli järjestetty viisi valinnaista ohjelmaa: kiertoajelu, vaellus, lännenkaupunki, kiihdytysajot ja maastopyöräily. Osa ohjelmanumeroita oli mahdollista yhdistellä joko muihin tai omaehtoiseen kulttuuriohjelmaan. Itse valitsin maastopyöräretken. Siirryimme bussilla n. tunnin matkan Boulderiin, jossa nautimme kahvit ja valmistauduimme pyöräilemään. Valitettavasti jouduimme siirtymään bussilla maastopyörävuokraamolta vielä n. puolen tunnin matkan reittien lähtöpaikalle. Käyrä alkoi toden teolla nousta, kun liikkeelle lähtemiseen parkkipaikalta saatiin hukattua siihenkin melkein tunti hyvää ajoaikaa. Kun lopulta päästiin itse maastopyöräilyyn, olivat reitit ja olosuhteet erinomaiset. Oma pyöräni oli vähän kehno (takajarru täristi, ketju rahisi ja joustohaarukka oli liian pehmeä), mutta ei se menoa haitannut. Valitettavasti ajoa ei kertynyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Paluumatkalla pysähtyimme paikallisella pienpanimolla nauttimassa ansaitut oluet. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja valitsemani ohjelmanumero oli minulle sopiva.
Lauantai oli matkustuspäivä Denveristä New Yorkiin. Lähtö hotellilta puoli yhdeksältä, lento puoli kahdeltatoista, lentoaika kahden tunnin aikaeroineen n. kuusi tuntia (kone oli vähän myöhässä) ja siirtyminen hotelliin Manhattanille oli koko päivän urakka. Kello oli yli kahdeksan kun pääsin huoneeseeni 35. kerrokseen.
Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviä New Yorkissa. Molemmille päiville oli tarjolla myös sotilaallista ohjelmaa, sillä New Yorkissa on menossa USA:n laivaston Fleet Week ja maanantaina oli kansallinen vapaapäivä Memorial Day. Näihin liittyviiin erilaisiin ohjelmanumeroihin osallistuminen oli kuitenkin jätetty oman harkinnan ja aloitekyvyn varaan. Myös varustus oli vapaa, mutta virkapukua kuitenkin suosittiin, sillä univormupukeiset saivat tilaisuuksissa usein erityiskohtelun ja alennuksia hintoihin. Itse käytin päivät täysimääräisesti hyödyksi lenkkeillen ja kaupunkiin tutustuen sekä jalan että julkisilla kulkuneuvoilla. Kohokohtina mainittakoon sunnuntaillta lentotukialusmuseo Intrepid ja maanantailta Little Neck-Douglaston Memorial Day Parade. Paljon muutakin tuli tietysti nähtyä ja koettua "isossa omenassa" vapaa-ajan puitteissa.
Tiistaina palattiin ohjatun opintomatkailun pariin. Ensimmäinen vierailukohde oli New Yorkin pelastuslaitoksen NYFD:n päämaja Brooklynissa. Meitä oli vastassa laitoksen johtaja sekä pitkä rivi osastopäälliköitä. Saimme kuulla avartavan esitelmän pelastuslaitoksen nykytilasta sekä siitä, miten laitos on muuttunut 9/11 terrori-iskujen seurauksena. Iskun seurauksena kuoli n. 350 palomiestä, ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset jatkuvat edelleen. Luonnollisesti isku mullisti laitoksen toiminnan ja teki merkittävän loven henkilöstöön ja ennen kaikkea osaamiseen, varsinkin kun monet erosivat iskun jälkeen. Henkilöstö on sittemmin toipunut hyvin. Laitos on kooltaan valtava, yli 15000 työntekijän virasto. Joka päivä valmiudessa on yli 2600 pelastajaa. Nykyään NYFD panostaa merkittävästi koulutukseen. Koulutusyhteistyö asevoimien kanssa on mittavaa mm. johtamisen, kriisinsietokyvyn sekä liikuntakoulutuksen alueilla. Myös poliisin kanssa yhteistoiminta on tiivistä. Uutena toimintamallina on otettu käyttöön poliisin ja palolaitoksen yhteiset toimintayksiköt, joiden tarkoituksena on kyetä pelastamaan myös uhanalaisissa tilanteissa ("stop the killing, stop the dying"). Meille esiteltiin myös vertikaalisen terrorismin käsite, millä tarkoitetaan kolmeuloitteista vihamielistä ympäristöä. Laitoksen päällikkö korosti henkisen kriisinsietokyvyn sekä eettisen toimintakyvyn merkitystä: jokaisen pelastajan on kyettävä toimimaan paitsi ryhmässä, myös tekemään oikeita ratkaisuja itsenäisesti. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja lyhyttä käyntiämme selvästi arvostettiin.
Seuraava vierailukohde oli 9/11-iskujen muistomerkki Ground Zero Reflecting Pools Manhattanilla. Täällä meitä oli vastassa kuusi pelastajaa, jotka olivat itse toimineet iskun pelastustöissä. He kertoivat kokemuksistaan ja vastasivat kysymyksiin.
Lounas nautittiin sujuvasti bussissa siirryttäessä YK:n päämajaan. Onneksi lounastauon pois jäämisestä oli ilmoitettu etukäteen, joten olin varautunut eväillä. YK:n päämajassa meidät otti vastaan Saksan pysyvän edustuston sotilasasiantuntija, everstiluutnantti M. Hän ja toinen saksalainen piti kurssille esittelykierroksen YK:n päämajassa. Kävimme mm. yleisistuntosalissa sekä turvallisuusneuvoston kokoushuoneessa. YK:sta siirryimme jalan n. 300 metrin matkan Saksan pysyvään edustustoon, jossa lähettiläs S. piti meille yleisesittelyn edustuston tehtävistä sekä Saksan kannoista muutamiin ajankohtaisiin asioihin. Lisäksi sotilasedustaja alusti lyhyesti YK:n kriisinhallintatoiminnasta. Esityksiä seuranneen keskustelun loputtua Saksan edustustolta oli hotellille matkaa vain muutama sata metriä.
Keskiviikko jatkui vierailulla Saksan pysyvään edustustoon YK:ssa. Ensimmäisen esitelmän piti pääkonsuli Saksan kahdenvälisistä suhteista Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Kuten usein on ollut tapana, tilaisuuden parasta antia oli alustusta seurannut keskustelu, jossa pääkonsuli vastasi opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin. Keskustelulle annetaankin usein täällä riittävästi tilaa. Tällä kertaa vastassa oli ammattidiplomaatti ja vastaukset olivat sen mukaisia, eli hieman peiteltympiä kuin mihin sotilaat ehkä ovat tottuneet. Seuraavaksi ääneen pääsi edustuston virkailija, jonka vastuulla olivat suhteet New Yorkin valtavaan juutalaisyhteisöön. Hieman kärjistäen Saksassahan ei tunnetusti voi olla ottamasta kantaa juutalaisiin myönteiseen sävyyn, sillä kaikki muu voidaan helposti tulkita antisemitismiksi. Rellisesti sanoen en ymmärtänyt tämän virkamiehen esityksen perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa yleisesikuntaupseerikurssille.
Aamupäivän kolmas ja viimeinen puhuja oli YK:n rauhanturvatoiminnasta vastaava pääsihteerin sotilaallinen neuvonantaja. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä uruguaylainen kenraaliluutnantti C.H.L. Hän puhu YK:n rauhanturvatoiminnan haasteista. Esitys oli sävyltään yllättävän suorapuheinen ja kriittinen, aivan kuten saksalaisen everstiluutnantin esitys oli ollut edeltävänä päivänä. YK:n rauhanturvatoimintaa luonnehdittiin jäykäksi, tehottomaksi sekä kalliiksi. Kenraalilla ei ollut myöskään esittää ratkaisuja, tai ainakaan nopeita sellaisia. Hän kuitenkin korosti koulutuksen ja eettisen toimintakyvyn merkitystä sekä naisten määrän kasvattamista rauhanturvajoukoissa. Kiitosten ja loppusanojen jälkeen siirryttiin kolmessa matkustusryhmässä linja-autoille. Lento Washingtoniin kesti alle tunnin. Matkustusryhmä keltaisella kävi jälleen huono tuuri: heidän lentonsa oli tunnin myöhässä ja myös kuljetus hotellille Washingtonissa oli myöhässä. Minun matkustusryhmälläni matka sujui suunnitelmien mukaan ja olimme hotellilla jo kuuden jälkeen.
Torstaina ohjelma oli suunniteltu kokonaan Saksan suurlähetystöön Washintoniin. Sinne siirryttiin linja-autoilla 07.40 alkaen n. puolen tunnin matka. Perillä kuultiin sotilasasiamiehen, lippueamiraali E:n tervehdyssanat. Tämän jälkeen kuultiin liuta erilaisia esityksiä, jotka vaihtelivat sekä sisällöltä että tasoltaan. Ensimmäisenä ääneen pääsivät lähetystön poliittisen osaston edustajat, joista ensimmäinen kertoi ajankohtaisista asioista Saksan ja USA:n kahdenvälisissä suhteissa. Niistä riittäisi varmasti kerrottavaa pidemmäksikin aikaa, sen verran kiivaaseen tahtiin käänteet ovat seuranneet toisiaan viime aikoina. Jälkimmäinen poliittisen osaston edustaja vastasi Saksan suhteista Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen juutalaisyhteisöön. Puheenvuoro oli ilmeisesti jollain tapaa väistämätön, sillä en ymmärrä miten se liittyi YE-kurssin vierailuun. Seuraava esiintyjä oli alansa huippuammattilainen, Washington Postin toimittaja C.L. Hän piti erittäin mielenkiintoisen ja tarkkanäköisen esityksen Yhdysvaltojen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Esityksessään hän toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuneisuuden useiden esimerkkien avulla. Jakautuneisuus johtuu identiteettipolitiikan voimistumisesta, joka puolestaan johtuu siitä, että koossapitävä, ulkoinen paine on hävinnyt USA:n ympäriltä. Kansakuntanahan USA on pohjimmiltaan varsin heterogeeninen. Lounasta ja kahvitaukoja varten kerättiin bussissa tulomatkalla 25 dollarin ennakkomaksu. Sen vastineeksi oli pari sämpylää ja limppari, sekä kahvia, vettä ja iltapäivällä amerikkalainen cookie. Tarjoilu oli herkullinen mutta hintaansa nähden niukka. Ihmetyttää edelleen, miten matkaan panostetaan tuhansia euroja henkilöä kohden, mutta suurlähetystössä kerätään kahvikassa. Ilmeisesti budjetointi on Saksassa monimutkainen asia.
Iltapäivän esitykset käsittelivät Yhdysvaltojen kyberpuolustusstrategiaa sekä Ukrainan sodan asettamia sotilaallisia haasteita. Alun perin luentojen piti olla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta koska Ukrainasta puhuneet asiantuntijat Center for the Study of New Generation Warfare -ajatuspajasta olivat myöhässä, aloitti kyberasiantuntija Department of Homeland Securitystä omalla esityksellään. Ensimmäinen esitys pysytteli yleisellä tasolla eikä oikeastaan sisältänyt uutta tietoa. Valitettavasti jälkimmäinen esitys jäi minulta kuulematta, sillä olin sopinut käyväni visiitillä Suomen suurlähtystössä. Käynti ja keskustelu apulaissotilasasiamiehen kanssa oli oikein antoisa.
Perjantai oli pitkän opintomatkan viimeinen virallista ohjelmaa sisältävä päivä. Aamulla siirryimme linja-autoilla National Defense Universityn tiloihin, jossa saimme kuulla kaksi erittäin korkeatasoista ja innostavaa esitystä. Ensimmäisen piti kenraaliluutnantti evp. T.W. aiheesta ISIS. Hänen pääsanomansa oli, että järjestön uhka ei ole lainkaan ohi ja että sen torjuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä. Jälkimmäisen esityksen pitäjä oli tohtori J.T., joka oli eräs Yhdysvaltojen turvallisuusstrategian laatijoista. Hän esitteli laajasti Yhdysvaltojen turvallisuustrategiaa ja miten se on muuttunut edelliseen strategiaan verrattuna. Molempia esityksiä seurasi jälleen laajat ja antoisat keskustelut, joissa mentiin jopa astetta syvemmälle. Kiitossanojen jälkeen nautittiin nopea lounas yliopiston kahvilassa. Iltapäivän ohjelma oli valinnainen ja vaihtoehtoina oli pitkä lista nähtävyyksiä tai museoita. Osallistuin n. kolmasosan kurssia kanssa opastetulle kierrokselle Arlingtonin sotilashautausmaalla, missä saimme mm. seurata vahdinvaihtoa. Paluumatkalla hotellille bussi pysähtyi poimimaan henkilöitä sovituilta pisteiltä matkan varrelta, ja teki vielä toisen kierroksen myöhempään viipyviä varten.
Illalla hotellin juhlasalissa pidettiin vielä lyhyt kiitos- ja palautetilaisuus. Kurssin jälkimmäisellä osuudella osaston vanhimpana toiminut prikaatikenraali evp. D.B. (lippueamiraali K.S. joutui poistumaan Denverin osuuden jälkeen) piti koskettavan puheen kokemuksistaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa Afganistanissa.
Lauantaina oli paluumatkan aika. Lähtö hotellilta oli vasta yhdeltätoista, joten kävin aamulla lenkillä Washingtonin tärkeimpien nähtävyyksien tienoilla ja lisäksi vähän uimassa hotellin ulkoaltaassa. Matkalla lentokentälle pysähdyimme tekemään ostoksia tehtaanmyymälöiden keskittymässä. Paluulento toteutettiin jälleen kolmessa ryhmässä, joista yhdellä oli välilasku Pariisissa, toisella Frankfurtissa ja omalla ryhmälläni jälleen Amsterdamissa. Sunnuntaina Hampurin lentokentällä oli kuitenkin sähkökatkos ja koko kenttä jouduttiin sulkemaan. Kaikkien jatkolennot peruuntuivat: Frankfurtin ryhmä jatkoi kotiin junalla, oma ryhmäni laskeutui Bremeniin ja Pariisin ryhmä (jälleen uskomattoman epäonnen kohteeksi joutunut keltainen ryhmä) jäi jumiin Pariisiin. Osa laukuista päätyi ties minne, mutta onneksi omani tuli Bremeniin parin tunnin odottelun jälkeen. Suunnitellun aamupäivän asemesta pääsin kotiin vasta sunnuntaina alkuillasta.
Yhteenvetona matkasta voi todeta, että se on puhdasoppista sotilasturismia, eli sotilaalliseksi toiminnaksi verhottua turismia. Toki mukaan mahtuu myös reilu annos ihan rehellistä turismia, mutta matka tehdään opintomatkan varjolla. Mikään matkan esittelyistä tai luennoista ei kuitenkaan ollut sellainen, jota ei olisi voitu pitää Hampurissa. Lisäarvoa toivat vierailut merkittävillä kohteilla, kuten lentotukialuksella, lentotukikohdassa, YK:ssa sekä Washingtonissa. On kuitenkin rehellisesti todettava, että ammatillisesti matka ei tuonut hirveästi uutta. Saksalaiset tietävät ja tuntevat tärkeimmän liittolaisensa asiat varsin hyvin, ja se mitä he eivät tiedä he voivat aina kysyä. Minun (ja muutaman opiskelijatoverini) mielestä ammatillisesti paljon antoisampaa olisi ollut vierailla maissa, jolla on kokemusta ja tietoa mahdollisesta tulevasta vastustajasta. Vierailu eräisiin uusiin Nato-maihin ja mahdollisesti Ukrainaan olisi ollut tällainen mahdollisuus. Uskoisin myös, että saksalaisten vierailu itään olisi ollut yhdysvaltalaisille kumppaneille mieleisempi vaihtoehto kuin vierailu USA:aan, sillä se olisi ollut selvä signaali Saksan halusta ottaa enemmän vastuuta Euroopan puolustuksesta. Samasta syystä itään suuntautuva vierailu olisi ollut Saksassa poliittisesti vaikea pala nieltäväksi. Führungsakademien vierailu Yhdysvaltoihin on ilmeisesti kuitenkin perinne, josta ei haluta luopua, vaikka matka on hyvin kallis. Se on ymmärrettävistä syistä saksalaisopiskelijoille ja opettajakunnalle mieleinen kurssin huippukohta. Hyvistä puolistaan huolimatta matka ei minun mielestäni kuitenkaan puolla paikkaansa tällä kurssilla.

165.-168. päivä

Tämä viikko on eräänlainen väliviikko tai tauko aselajiopinnoissa ja se muodostaa Oman opintokokonaisuutensa. Viikon aiheena on ilmavoimien esittely. Viikon aloittaa puolentoista päivän luentopaketti ilmavoimista, jota seuraa kaksipäiväinen vierailu ilmavoimien joukko-osastoihin.
Maanantai-aamun aloitti kenraaliluutnantti S:n luento ilmavoimien operaatioista. Ilmavoimilla on yli 600 henkilöä kansainvälisissä operaatioissa. Samalla jatkuvat ilmavoimien kansalliset tehtävät, jotka ovat 1. Saksan ilmatilan turvallisuudesta vastaaminen, 2. Avaruustilannekuvan luominen ja 3. Osallistuminen ydinasepuolustukseen. Ilmavoimilla on kolme johtoporrasta: ilmavoimien esikunta (Lufwaffenkommando) ilmavoimien operaatioesikunta (Einsatzkommando Luftwaffe) ja ilmavoimien joukkojen esikunta (Truppenkommando Luftwaffe). Kenraalin luennon painopiste oli yksittäisissä operaatioissa käytettävien ilmavoimien suorituskykyjen esittely. Tässä hän oli varsin yksityiskohtainen ja esitteli mm. operaatioiden käynnistämiseen liittyviä haasteita ja historiaa. Ilmavoimien suurin operaatio on tällä hetkellä Counter Daesh (Turkki) Muita operaatioita ovat mm. Minusma (Mali), Resolute Support (Afganistan), Verstärktes Air Policing Baltikum (sic!) (Viro) sekä jatkuva valmius evakuointioperaatioihin. Luentonsa toisessa osassa kenraali loi katsauksen ilmavoimien tulevaisuuteen. Ilmavoimien on panostettava tasaisesti kaikkiin toiminnan osa-alueisiin, joskin kansallisten tehtävien merkitys on kasvamassa. Tornadon seuraajan selvitystyö on käynnissä ja F-35 näyttäsi tällä hetkellä olevan vahvin ehdokas uudeksi monitoimihävittäjäksi. Saksa on tällä hetkellä jäänyt joiltain osin ilmavoimien kehitystyössä jälkeen, ja välimatka potentiaalisiin vastustajiin (lue: Venäjään) on kasvanut. Natossa onkin todettu, että ilmaherruuden hankkiminen kestäisi nykytilanteessa kauemmin ja se maksaisi enemmän kuin vielä muutama vuosi takaperin. Kenraali myönsi avoimesti, että Nato on Venäjään nähden Baltian alueella alivoimainen.
Euroopan Oma miehittämätön lennokkiprojekti Eurohawk on kenraalin mukaan pysäytetty (ainakin Saksan osalta). Toisen luennon piti luokanvalvoja, everstiluutnantti U.S. ilmasodankäynnin yleisistä perusteista sekä Bundeswehrin uudessa konseptissa Luftwaffelle asetetuista suorituskykyvaatimuksista. Aamupäivän lopuksi kurssitoverini everstiluutnantti S.K. antoi ohjeet seuraavan päivän rastikoulutuksen toteutustavasta.
Lounaan jälkeen luennoi ilmaoperaatiokeskuksen komentaja kenraaliluutnantti W. Ilmaoperaatiokeskuksessa on poikkeuksellinen organisaatio, joka toimii tilaaja-tuottaja -periaatteella. Tämä tarkoittaa käytännössä, että koko esikunnan kaikilla tasoilla on toisaalta kamppailtava esikunnan resursseista ja toisaalta kyettävä priorisoimaan ne tehtävät, jotka tehdään ja kuinka hyvin. Itse keskuksen suorituskyvyistä tavanomaisesta poikkesi kyky valvoa avaruutta kohtalaisen hyvällä tarkkuudella. Muilta osin esitys käsitteli lähes yksinomaa liittouman johtamisrakenteita ja ilmaoperaatioiden suunnitelun osuutta Naton yhteisoperaatioissa. Tämä lienee ilmaoperaatiokeskuksen ydinosaamisaluetta. Kenraali myönsi, että heidän esikunnassaan on joitain päällekkäisiä toimintoja operaatioesikunnan kanssa, mutta kiirehti lisäämään, että samoja päällekkäisyyksiä on myös maa- ja merivoimien esikuntien kanssa.
Iltapäivän päätteeksi opiskelijatoveri J.D. piti esitelmän viikon pituisesta opintomatkastaan Iraniin. Matkan oli järjestänyt ulkopolitiikan ammattilaisten verkosto Hampurista. Matkalla ryhmälle oli räätälöity ohjelma ja heitä myös valvottiin matkan aikana. Maassa vallitsevista virallisesta linjasta ja totuuksista voi kyllä keskustella, mutta niitä ei juurikaan voinut kyseenalaistaa. Luennoitsijan mukaan Iran on monella tasolla jakautunut maa: toisaalta demokraattinen mutta toisaalta autoritääris-teokraattinen, toisaalta moderni ja avoin ja toisaalta vanhoilliinen ja sulkeutunut. Esimerkiksi huivipakko ei estä muuten näyttävää pukeutumista ja alkoholia saa aina, jos tietää mistä kysyä. Ehkä jakautunutta parempi sana on vastakohtainen tai paradoksi maa. Poliittista järjestelmää luennoitsija kuitenkin pitää vakaana, sillä vallankumous tai epävakaus ei olisi kenenkään etu.
Tiistaina oman kurssini ilmasotalinjan opiskelijat pitivät rastikoulutusta Saksan ilmavoimien eri suorituskyvyistä. Opetustapana oli kestoltaan 45 minuutin luento, jota seurasi 15 minuutin tauko ja siirtyminen seuraavalle rastille. Rasteja oli yhteensä viisi, joten koulutus kesti koko aamupäivän. Tylsää tai raskasta se ei silti ollut: opiskelijat olivat oman alansa asiantuntijoita ja innostuneita opetettavasta asiasta. Lisäksi koulutuksen selkeä rytmitys ja runsaat tauot auttoivat vireystilan ylläpitämisessä. Lounaan jälkeen oli varattu pari tuntia ilmavoimien opintomatkalle valmistautumiseen. Liikkelle lähdettiin klo 15 ja hotelleille Rostockiin saavuttiin n. 2,5 tuntia myöhemmin.
Keskiviikko alkoi vajaan tunnin bussimatkalla 73. Lennostoon (TaktLwG 73 "Steinhoff") Laagessa. Perillä joukko-osaston komentajan sijainen piti lyhyen tervetulotoivotuksen ja joukko-osaston esittelyn. Tämän jälkeen nuorempi lentoupseeri esitteli harjoituksen kuvitteellisen tilanteen, taistelusuunnitelman ja lentäjien tehtävänannon. Aikaistetun lounaan jälkeen siirryttiin bussilla lentokentän laidalle pystytettyyn katsomoon seuraamaan lentonäytöstä. Näytös oli erittäin hienosti totetettu kokonaisuus, jossa esiteltiin Luftwaffen tärkein lentävä kalusto mielenkiintoisella ja näyttävällä tavalla. Taivaalla nähtiin nousuineen ja laskuineen 4 Eurofighteria, 4 Tornadoa, 2 C-160 Transallia, 1 Airbus A400M sekä 1 CH-53. Myös erikoisjoukkojen uusi helikopteri EC645 T2 lensi kierroksen. Esitykseen sisältyi myös tukikohdan suojajoukkojen näytös maahanlaskuineen ja haavoittuneen evakuointeineen. Näytöksen informatiivisuutta ja viihdyttävyyttä lisäsi asiantunteva selostus ja ilmavoimahenkinen musiikki.
Näytöksen jälkeen kurssi jaettiin kolmeen osastoon, joita kierrätettiin bussikuljetuksilla kolmella rastilla: simulaattorikoulutus ja lentotehtävän jälkeinen debriefing, tukikohdan suojausjoukkojen kalustoesittely ja helikopterilennätys, sekä Tornado ja Eurofighter kaikkine varusteineen ja aseistuksineen. Kaikki rastit olivat hyvin järjestettyjä ja mieleenpainuvia. Erityisen hienoa oli tietysti päästä lentämään CH-53:lla ja kokeilla Eurofighterin lentämistä simulaattorissa. Helikopteripilotti antoi kyyditettäville ns. lavasikaa tekemällä kohtalaisen jyrkkiä käännöksiä ja lentämällä matalalla ja kovaa, esim. tuulivoimalapuiston läpi. Eurofighterin ja Tornadon esittelijät kertoivat myös avoimesti koneidensa ja niiden aseistuksen hyvistä ja huonoista puolista. Kiitospuheiden ja muistoesineiden jaon jälkeen siirryttiin busseilla takaisin hotelleille, jonne saavuttiin n. puoli seitsemän aikohin. Ilta-ateria nautittiin luokkakokoonpanossa luokanvalvojan läsnäollessa, mikä ainakin saksalaisille kollegoille edustaa ns. pakkohauskaa.
Torstaina siirryttiin busseilla Todendorfin harjoitusalueelle tutustumaan Ilmatorjuntaohjuspatteristo 1:n (FlaRakG 1) kalustoon. Siirtyminen kesti n. kaksi tuntia. Esittelyluennon jälkeen nautittiin lounas, minkä jälkeen seurasi kalustosesittely kolmella rastilla: Patriot, Mantiz ja Wiesel 2 Ozelot. Erityisesti Mantiz-järjestelmä oli mielenkiintoinen, sillä täysin automaattisena se edustaa viimeiseintä huipputekniikkaa. Esittelyt oli jälleen kerran mielenkiintoisesti ja ammattitaitoisesti tehty, joskaan henkilöstö ei ollut ehkäpä yhtä innostunut tehtävästään kuin edellisenä päivänä lennostossa. Paluumatka Hampuriin kesti lähes kolme tuntia ja takaisin koululle saavuttiin n. klo 20.
Perjantai oli työajan tasausvapaata johtuen siitä, että vierailuun käytetty aika kuulemma ylitti reippaasti EU:n työaikadirektiivin määrittämät rajat. Varmasti näin olikin.