Turvallisuuspolitiikan ja strategian opintojakson valinnaisen seminaarin (huoltovarmuus, kyberturvallisuus ja sotapelit) toinen viikko painottuu kyberturvallisuuteen ja sotapeleihin. Edeltävän viikon painotus oli selkeästi sähköhuoltovarmuudessa.
Maanantain aloitti A.H:n luento sotapeleistä ja niiden käytöstä kyberturvallisuuden kehittämiseen. Sotapelit eivät ole uusi keksintö. Modernit sotapelit kehitettiin Saksassa (tai oikeammin Preussissa), jossa ne nousivat suureen suosioon. Sotapelien suosio ja hyväksyttävyys ovat vaihdelleet ajan saatossa. Sotapeleiksi voidaan nykyään lukea mm. shakki, Risk, monet tietokone- tai ns. videopelit, sekä strategialautapelit. Sotapelejä voidaan käyttää historian ymmärtämiseen, operaatioiden suunnittelemiseen tai mahdollisten erilaisten tulevaisuuksien todennäköisyyksien arviointiin. Sotapelit ovat halpoja, ne mahdollistavat luovuuden (luovuus = uteliaisuus x kekseliäisyys) ja ne auttavat hankkimaan kokemusta. Lisäksi sotapelit ovat joustavia ja sopeutuvat uusiin tilanteisiin. Sotapelien rajoituksia ovat niiden abstraktisuus, joka korottaa niistä tehtävien analyysien johtopäätösten kompleksisuutta. Sotapelejä ei myöskään tulisi pitää todellisuuden kuvauksina, sillä tämä voi johtaa vaarallisiin virhepäätelmiin. Pelien heikkoutena voidaan pitää myös sitä, että vastustaja ei koskaan toimi kuten se todellisuudessa tulisi toimimaan. Pelien lopputulos on myös heikkous siinä mielessä, että se on sisäänrakennettu peliin ja että pelaajat pitävät lopputulosta viittauksena todellisuuteen. Luennoitsija puolusti ihmisten pyörittämiä pelejä tietokonepelien sijaan. Sotapelien tärkein anti on seuraavassa lainauksessa: "Emme ehkä koskaan saa tietää oikeita vastauksia, mutta sotapelit saattavat joskus auttaa meitä esittämään oikeat kysymykset."
Kyberulottuvuuteen sijoittuvilla sotapeleillä on erityisiä haasteita. Kyberulottuvuutta on vaikea kuvata, sillä edes sen määritelmästä ei ole yksimielisyyttä. Ajan kuvaaminen kyberulottuvuudessa on vaikeaa, sillä tietokoneet toimivat käytännössä ilman viivettä. Myös kybersuorituskykyjen kuvaaminen ja mittaaminen pelin tarkoituksia varten on vaikeaa.
Loppu aamupäivästä käytettiin luennoitsijan kehittämän kybersotaa teoreettisella tasolla kuvaavan lautapelin sääntöjen opettelemiseen ja itse peliin tutustumiseen. Hämmästyksekseni pelistä oli onnistuttu saamaan kohtalaisen jännittävä ja viihdyttäväkin. Pelin lopputuloksella ei kuulemma ole väliä, vaan tärkeintä on pelin aikana sen jälkeen syntyvät ajatustyö, yhteistoiminta ja keskustelu. Aamupäivän aikana selvisi, että viikon ohjelmaa joudutaan muokkaamaan sairastapauksen takia. Nyt esitellyn pelin pelaaminen jatkuu kesiviikkona, tiistain luennot siirretään maanantai-iltapäivälle ja keskiviikon tiistaille.
Niinpä iltapäivä jatkui sotapelien teorian työpajalla. Luennoitsijana piti olla professori H.L., mutta hänet kuitenkin korvasi tohtoriopiskelija H.B. Tässä työpajassa seminaarin jäsenet osallistuivat teoreettisella tasolla hahmoteltavan sotapelin suunnitteluun. Pelin kehittely käsitteellisellä tasolla ei ollut yhtä hauskaa kuin valmiin (tai oikeastaan kehitteillä olevan) pelin pelaaminen, mutta mielenkiintoista kuitenkin. Luennoitsija määritti yksinkertaisen pelin mallin, jossa on neljä pelaajaa ja näille yhteiset tavoitteet sekä kullekin pelaajalle omat tavoitteet. Seuraavaksi määritettiin kullekin pelaajalle kymmenen vipua (lever), joiden avulla tavoitteiden saavuttamista voi helpottaa (tai muiden tavoitteiden saavuttamista vaikeuttaa). Kunkin pelaajan kymmenen vipua arvotettiin asteikolla kunkin pelaajan näkökulmasta. Illan aikana luennoitsija analysoi arvotuksen tuloksen. Analyysin tarkoituksena oli valita peliin (yksinkertaisuuden vuoksi vain kymmenen) vipua.
Tiistai alkoi sillä, että luennoitsija ja hänen tekninen avustajansa esittelivät analyysin tulokset. Se sisälsi eri vipujen analyysikriteerien esittelyä ja eri vipujen välisiä suhteita eri pelaajien näkökulmasta. Maallikon ei ole helppo ymmärtää soveltavan peliteorian työkalujen toimintaa. Analyysityökalu on tietokoneavusteinen eli perustuu algoritmeihin. Lopulta päädyttiin kuitenkin kymmeneen vipuun, jotka tekisivät tästä pelistä toimivan eli järkevän ja kohtuullisen tasaväkisen. Näiden pohjalta muodostettiin neljä mahdollista skenaariota kullekin pelaajalle, minkä jälkeen skenaarioita vertailtiin keskenään. Tässä kohden tietokonemallinnuksesta ei enää ollut apua, vaan tarkastelu tehtiin inhimilliseen päättelykykyyn ja osin intuitioon nojautuen. Keskusteluissa nousi esiin peliteorian kompleksisuus, ja aamupäivän päätteeksi katsoimmekin verkosta TED-esitelmän kompleksisuudesta.
Iltapäivällä oli sattumalta vielä vapaaehtoinen luento Naton kyberturvallisuusstrategiasta (oikeudenhoidon oppitunnit oli peruttu). Koska luento oli vapaaehtoinen eikä aihe ole minun sydäntäni mitenkään erityisen lähellä, ja koska luento on oikeastaan tarkoitettu vuotta vanhemmalle kurssille (jolloin on oletettavissa, että meille järjestetään vuoden kuluttua vastaava luento), jätin vapaaehtoisen luennon väliin.
Keskiviikkoaamupäivä käytettiin saman kyberturvallisuutta simuloivan pelin kehittämiseen ja analysoimiseen, johon perehdyttiin jo maanantaina. Aluksi laadittiin pelin toimijoille uudet tavoitteet, jotka toinen joukkue sai pisteyttää. Tämän jälkeen pelattiin kierros, ja sitten keskusteltiin pelin kulusta, tuloksista, sekä tavoitteiden ja niiden pisteytyksen vaikutuksesta pelin lopputuloksiin. Aamupäivän päätteeksi käytiin läpi ja samalla harjoiteltiin omasta seminaarista laaditut esitykset koko kurssille, jotka pidetään torstaina. Niiden tarkoituksena on tiivistää oman seminaarin sisältö pariinkymmeneen minuuttiin koko kurssia varten.
Iltapäivällä oli liikuntaa. En osallistunut ulkomaalaisille annettavan saksanopetuksen viimeiselle tunnille ajanpuutteen vuoksi.
Torstaina oli seminaarien päätösluento koko kurssille, jossa kaikkien seminaarien koottiin yhteen, ja koko strategian ja turvallisuuspolitiikan opintojakso päätettiin. Kullakin seminaarilla oli 20 minuuttia aikaa esitellä oman työskentelynsä tuloksia. Vaikka Saksalla ei ole omaa ydinasetta, on ydinpelote (etenkin USA:n tarjoama ydinpelote) sen turvallisuuden viimeinen takuu. Nato on puolustusliitto, jolla on ydinaseita. Ydinasestrategia perustuu yhä edelleen strategiseen tasapainoon. Kiinan kehittyvä ydinaseistus (täysimittainen triadi) saattaa muuttaa nykyistä tasapainoa, mutta monimutkaisella tavalla. Eskalaatiota ja sen välttämistä on tutkittu ja teoretisoitu paljon, mutta de-eskalaatiota huomattavasti vähemmän. Kuitenkin de-eskalaatio joko tavanomaisia tai ydinaseita käyttäen on toisaalta toivottavampi kuin eskalaatio, ja toisaalta se on usein ainoa looginen tai jopa mahdollinen vaihtoehto. Eskalaatioylivoima on sillä osapuolella, jolla on kyky kontrolloida eskalaatiota.
Seuraavan seminaarin aiheena oli Lähi-Idän valtioiden konfliktit. Lähi-idän kriiseillä on historialliset syynsä. Vakaus näissä maissa perustui yhteiskunnalliseen sopimukseen, jossa valtio tarjosi kansalle siedettävät elinolot, mutta edellytti vastavuoroisesti poliittista passiivisuutta. Arabikevään aikana tämä tasapaino järkkyi monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta (demografia, elintarvikekriisi, sosiaalinen media, jne.). Seminaarissa oli käyty läpi useita erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja alueen ongelmiin, mutta siellä ei oltu päästy tyhjentäviin lopputuloksiin - kuten arvata saattaa. Lähi- ja Keski-Idän valtioiden kehitystä ja ns. arabikevättä käsitellyt seminaari tarkasteli kunkin valtion tilannetta erikseen. Yhteisiksi tekijöiksi näille valtioille seminaari oli tunnistanut huonon hallinnon, korruption sekä demografian yhdistettynä toivottomiin kehitysnäkymiin nuorille aikuisille.
Seuraava seminaari oli tarkastellut skenaariotekniikoita, jotka ovat tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä. Skenaariotekniikka etenee viidessä vaiheessa: ongelma-analyysi, vaikutusanalyysi, deskriptorianalyysi, skenaarioiden luominen ja strategioiden luominen. Tästä esitelmästä ei jäänyt mieleen oikeastaan muuta kuin että menetelmä nimeltä skenaariotekniikka on olemassa ja että se on monimutkainen, jopa työläs. Oman seminaarini yhteenveto oli hyvä tiivistelmä tämän ja viime viikon sisällöstä.
Viimeisen eli kuudennen seminaarin aiheena oli Ukrainan sota. Seminaari oli tarkastellut Ukrainan tilannetta neljästä eri näkökulmasta: Ukrainan perustuslaki, talous, ulkopolitiikka, ja maan suhteet Venäjään. Seminaari oli tarkastelussaan joutunut toteamaan, että lähdeaineisto oli lähes aina subjektiivista tai sitä ei ollut lainkaan. Lähdeaineiston luotettavuudesta ei useinkaan voinut olla varma. Ryhmässä tarkasteltiin myös rauhanneuvotteluja tai yrityksiä ratkaista tilanne EU:n, Naton ja ETYK:n näkökulmasta.
Iltapäivällä oli englanninopetusta normaaliin tapaan.
Perjantai oli tasaus- ja asiointivapaata. Kuten Suomessakin, saksalaisten tehdyt ylityötunnit menevät työaikapankkiin, josta ne tasataan tilaisuuden tullen. Tasausvapaapäiviä ei tähän mennessä ole pidetty, mutta tunteja on kertynyt mm. opintomatkojen yhteydessä, jolloin päivät usein alkavat aikaisin ja päättyvät normaalia myöhemmin. Käytin vapaapäivän opinnäytetöiden valmisteluihin.
Tällä ja edellisellä viikolla oli monta ylennystä ja palkitsemista. Näitä varten kurssi kokoontuu aina muotoon ja se ilmoitetaan ylennyksen toimeenpanevalle esimiehelle, joka yleensä on yksi akatemiaa johtavasta kolmesta kenraalista/amiraalista. Ylennykset ja palkitsemiset pannaan täällä toimeen välittömästi, kun taas Suomessa ne on yleensä koottu suuriin juhlapäiviin, kuten itsenäisyypäivään, lippujuhlapäivään tai joukko-osaston vuosipäivään. Syy saksalaisten kiireelle on saamani tiedon mukaan se, että palkka on sidoksissa sotilasarvoon, eikä oikeaa palkkaa voida oikeudellisista syistä maksaa ennen kuin ylennys on toimeenpantu.
27.1.2017
20.1.2017
83.-87. päivä
Tämän viikon kurssi on jakautunut seminaareihin, joissa käsitellään eri aiheita. Minän valitsin kyberturvallisuuden seminaarin, josta onnistuin saamaan myös paikan (seminaareissa on vain tietty määrä paikkoja ja ne täytetään toivomusjärjestyksessä). Minulla ei ole aiheeseen erityistä mielenkiintoa, mutta ainakin se on pois mukavuusalueelta. Lisäksi tässä seminaarissa piti saamani käsityksen mukaan opetuskielen olla englanti, mutta tämä osoittautui väärinkäsitykseksi. Seminaarin toisella viikolla on kuulemma joku luento englanniksi. Harmi, sillä englanninkielisyys oli ehkäpä tärkein syy sille että en valinnut jotain muuta seminaaria. Lisäksi tämän seminaarin aihe vaikuttaisi pikemminkin olevan sähköhuoltovarmuus kuin kyberturvallisuus. Tämä puolestaan johtuu opiskelijakollegoiteni mukaan siitä, että jälkimmäiseen aiheeseen ei Bundeswehristä löydy päteviä opettajia (tässä kommentissa tosin saattoi olla ripaus sarkasmia mukana). Muita mahdollisia aineita olisi ollut Lähi-Itä, Arabikevät, Ydinasestrategia ja Ukraina.
Maanantai alkoi vieralevan luennoitsijan eversti ja professori H.S.:n luennolla. Hän on korkeajännitetekniikan ja kantaverkon asiantuntija. Luento sisälsi syventäviä tietoja seminaarin valmistautumismateriaalista edeltävänä viikonloppuna opiskelemiini asioihin. Kuten aiemmin totesin, seminaarin valmistautumisaineisto oli ansiokkaasti poimittu julkisesta internetistä.
Seuraava johdantoluento käsitteli aihetta energiahuoltovarmuus oikeuden ja markkinoiden näkökulmasta, ja sen piti jo aimmasta luentosarjasta tuttu reservin majuri B.B.
Aamupäivään mahtui vielä yksi johdantoluento. Sen aiheena oli tietoverkko-operaatiot ja sen piti opiskelijatoveri majuri M.J. (ehkä tiedoissa pätevien opettajien puutteesta oli sittenkin totuuden siemen). Tämä näytti videon siitä, miten yksinkertainen tietomurto tehdän Linux-pohjaiselle palvelimelle, ja selosti samalla mitä videolla tapahtui. Varsin mielenkiintoista.
Iltapäivän aluksi toinen opiskelijatoveri, majuri A.N., piti ns. vapaaehtoisen luennon operatiivisesta ja strategisesta kommunikaatiosta. Aihe on vaikea, ellei jopa erittäin vaikea. Eräs StratComin (eli strategisen kommunikaation) vaikeuden ytimessä oleva tekijä on se perusasetelma, että kukaan ei halua tulla viestinnässään ylhäältä ohjailluksi. Erityinen ongelma tämän on vapaissa länsimaissa, joissa sanan- ja mielipiteenvapaus on itseisarvo. Siksi esim. Venäjä onnistuu StratCom:ssaan yleensä paremmin kuin länsi, eli sen narratiivi menee paremmin jakeluun kuin lännen.
Tiistain ensimmäisen luennon piti tohtori, reservin eversti H-W.B., joka johtaa omaa instituuttiaan "Institut für Wirtschafts- und Sicherheitsstudien" (FIRMITAS). Luennon aiheena oli käytännön kokemukset kriittisen infrastruktuurin häiriötiloista. Luennoitsija maalasi varsin synkän kuvan saksalaisen yhteiskunnan ja Bundeswehrin valmiudesta sietää laajoja ja pitkäkestoisia sähkökatkoksia.
Seuraavan luennon piti akatemian lakimies S. ja sen aiheena oli (tietenkin) kyber- ja informaatio-operaatioiden oikeudelliset näkökulmat. Luennolla viitattiin paljon YK:n julkaisuun "Cyber Warfare and International Law". Luennosta jäi kuitenkin päälimmäisenä mieleen se, että koska oikeudelliset kysymykset informaatioulottuvuudessa ovat usein kiistansalaisia, on ensiarvoisen tärkeää, että operaatioesikunnan lakimies tukee ymmärtää operaation tavoitteet ja tukee niitä. Vastahakoinen lakimies voi halutessaan vesittää koko operaation. Oman näkemykseni mukaan komentajan on tarvittaessa uskallettava ottaa riskejä lakimiehen neuvoista piittaamatta.
Aamupäivä päättyi eräänalaiseen paneelikeskusteluun, johon osallistuivat aamun luennoitsijan lisäksi semnaarin pääopettaja everstiluutnatti T.K. sekä eilinen luennoitsija B.B. Paneelin aiheena oli Bundeswehrin mahdollisuudet tukea siviiliyhteiskuntaa kriittisen infrastruktuurin häiriöissä. Paneelin yleinen käsitys Bundeswehrin kyvystä tukea oli varsin pessimistinen. Käsitys oli pikemminkin sensuuntainen, että asevoimat ovat yhtä lailla riippuvaisia siviiliinfrastruktuurin toimivuudesta. Käytin keskustelussa pari puheenvuoroa, joissa yritin ohjata näkökulmia kokonaisvaltaisempaan suuntaan, josta minun käsitykseni mukaan verkostoituneen yhteiskunnan tuvallisuudessa on kyse. Lisäksi ihmiset jatkavat toimintaansa siitä huolimatta, onko käytössä sähkövirtaa, vesijohtovettä, polttoainetta, jne. Siksi ensisijaisen tärkeää minun mielestäni olisi antaa ihmisille toimintaohjeita ja tukea heidän henkistä kriisinsietokykyä, resilienssiä ja ketteryyttä (muotisanoja käyttääkseni).
Iltapäivällä oli kaksi tuntia oikeudenhoidon monologia. Se tuntui erityisen raskaalta, sillä aamupäivällä oli lähes yhtä pitkä rupeama samaa showta.
Keskiviikkona oli vuorossa vierailu Hampurin verkkoyhtiön sähkönjakelukeskukseen. Osastopäällikkö B. piti luennon sähköverkkojen rakenteesta, turvallisuudesta ja riskeistä, minkä jälkeen tutustuimme jakelukeskukseen, josta kanta- ja jakeluverkkoja osavaltion alueella ohjataan. Vierailu oli hyvin järjestetty ja sisällöltään mielenkiintoinen. Vierailun jälkeen seminaari kokoontui luokkaan palautekeskustelua varten. Lounaan jälkeen oli liikuntaa, aiheena pelastusuinti. Harjoitusvaiheen jälkeen kuljetettiin tajuttomaksi tekeytynyttä paria 50 metriä (25 metrin jälkeen vaihdettiin kuljetusotetta). Testin teki vaikeaksi se, että kaikilla oli vaatteet (Bundeswehrin maastopuku) päällä, jolloin uiminen on huomattavasti raskaampaa kuin pelkissä uimahousuissa. Päivän päätteeksi oli ulkomaalaisten opiskelijoiden saksanopetusta. Siitä oli tällä kertaa jopa hieman hyötyä. Valitettavasti en kyennyt osallistumaan kahteen edelliseen opetustapahtumaan, enkä todennäköisesti pysty osallistumaan ensi viikollakaan. Se onkin saksan "tukiopetuksen" viimeinen istunto.
Torstain aloitti jälleen tohtori ja res. eversti H-W.B.:n luento, tällä kertaa aiheesta Bundeswehrin kriittinen infrastruktuuri ja omasuoja. Bundeswehrillä on Saksassa 250 toimipaikkaa, joista 58:ssa on enemmän kuin 1000 työntekijää. Luennoitsija edellytti uhkakuva- tai riskianalyysin tekemistä jokaiselle toimipaikalle. Nykyisellään tällaiset kuulemma puuttuvat monilta toimipaikoilta. Tämän jälkeen seurasi tehtävänanto ryhmätöille. Seminaariryhmä jaettiin kolmeen työryhmään, jotka tarkastelivat annettua aihetta hieman eri näkökulmasta. Karkeasti yksinkertaistettuna tilanne kuvattiin seuraavasti luonnonkatastrofi (lumimyrsky), sen aiheuttamat vauriot sekä käytettävissä olevat resurssit (panssaripataljoona). Loput aamupäivästä käytettiin ryhmätöihin, joita jatkettaisiin huomenna.
Iltapäivällä oli englanninopetusta, joka noudatti tuttua kaavaa: ensin keskusteltiin, sitten kuunneltiin uutiset ja keskusteltiin niistä, ja lopuksi katsottiin sotilasasioista kertovaa dokumenttisarjaa ja käytiin läpi siinä esiintyviä ilmaisuja ja sanastoa. Välillä oli kielioppitietoisku konditionaalisivulauseista. Ikävä todeta, mutta nämä englannintunnit eivät varsinaisesti opeta minulle paljoakaan uutta. Ne ovat toki tervetullutta vaihtelua saksan kuuntelemiseen.
Perjantaina tehtiin ensimmäisen viikon ryhmätyöt loppuun ja koottiin kolmen työryhmän työt yhdeksi esitykseksi. Perjantain työskentelylle oli varattu enemmän aikaa kuin siihen lopulta tarviittiin, joten viikonloppu päästiin aloittamaan jo ennen lounasta.
Maanantai alkoi vieralevan luennoitsijan eversti ja professori H.S.:n luennolla. Hän on korkeajännitetekniikan ja kantaverkon asiantuntija. Luento sisälsi syventäviä tietoja seminaarin valmistautumismateriaalista edeltävänä viikonloppuna opiskelemiini asioihin. Kuten aiemmin totesin, seminaarin valmistautumisaineisto oli ansiokkaasti poimittu julkisesta internetistä.
Seuraava johdantoluento käsitteli aihetta energiahuoltovarmuus oikeuden ja markkinoiden näkökulmasta, ja sen piti jo aimmasta luentosarjasta tuttu reservin majuri B.B.
Aamupäivään mahtui vielä yksi johdantoluento. Sen aiheena oli tietoverkko-operaatiot ja sen piti opiskelijatoveri majuri M.J. (ehkä tiedoissa pätevien opettajien puutteesta oli sittenkin totuuden siemen). Tämä näytti videon siitä, miten yksinkertainen tietomurto tehdän Linux-pohjaiselle palvelimelle, ja selosti samalla mitä videolla tapahtui. Varsin mielenkiintoista.
Iltapäivän aluksi toinen opiskelijatoveri, majuri A.N., piti ns. vapaaehtoisen luennon operatiivisesta ja strategisesta kommunikaatiosta. Aihe on vaikea, ellei jopa erittäin vaikea. Eräs StratComin (eli strategisen kommunikaation) vaikeuden ytimessä oleva tekijä on se perusasetelma, että kukaan ei halua tulla viestinnässään ylhäältä ohjailluksi. Erityinen ongelma tämän on vapaissa länsimaissa, joissa sanan- ja mielipiteenvapaus on itseisarvo. Siksi esim. Venäjä onnistuu StratCom:ssaan yleensä paremmin kuin länsi, eli sen narratiivi menee paremmin jakeluun kuin lännen.
Tiistain ensimmäisen luennon piti tohtori, reservin eversti H-W.B., joka johtaa omaa instituuttiaan "Institut für Wirtschafts- und Sicherheitsstudien" (FIRMITAS). Luennon aiheena oli käytännön kokemukset kriittisen infrastruktuurin häiriötiloista. Luennoitsija maalasi varsin synkän kuvan saksalaisen yhteiskunnan ja Bundeswehrin valmiudesta sietää laajoja ja pitkäkestoisia sähkökatkoksia.
Seuraavan luennon piti akatemian lakimies S. ja sen aiheena oli (tietenkin) kyber- ja informaatio-operaatioiden oikeudelliset näkökulmat. Luennolla viitattiin paljon YK:n julkaisuun "Cyber Warfare and International Law". Luennosta jäi kuitenkin päälimmäisenä mieleen se, että koska oikeudelliset kysymykset informaatioulottuvuudessa ovat usein kiistansalaisia, on ensiarvoisen tärkeää, että operaatioesikunnan lakimies tukee ymmärtää operaation tavoitteet ja tukee niitä. Vastahakoinen lakimies voi halutessaan vesittää koko operaation. Oman näkemykseni mukaan komentajan on tarvittaessa uskallettava ottaa riskejä lakimiehen neuvoista piittaamatta.
Aamupäivä päättyi eräänalaiseen paneelikeskusteluun, johon osallistuivat aamun luennoitsijan lisäksi semnaarin pääopettaja everstiluutnatti T.K. sekä eilinen luennoitsija B.B. Paneelin aiheena oli Bundeswehrin mahdollisuudet tukea siviiliyhteiskuntaa kriittisen infrastruktuurin häiriöissä. Paneelin yleinen käsitys Bundeswehrin kyvystä tukea oli varsin pessimistinen. Käsitys oli pikemminkin sensuuntainen, että asevoimat ovat yhtä lailla riippuvaisia siviiliinfrastruktuurin toimivuudesta. Käytin keskustelussa pari puheenvuoroa, joissa yritin ohjata näkökulmia kokonaisvaltaisempaan suuntaan, josta minun käsitykseni mukaan verkostoituneen yhteiskunnan tuvallisuudessa on kyse. Lisäksi ihmiset jatkavat toimintaansa siitä huolimatta, onko käytössä sähkövirtaa, vesijohtovettä, polttoainetta, jne. Siksi ensisijaisen tärkeää minun mielestäni olisi antaa ihmisille toimintaohjeita ja tukea heidän henkistä kriisinsietokykyä, resilienssiä ja ketteryyttä (muotisanoja käyttääkseni).
Iltapäivällä oli kaksi tuntia oikeudenhoidon monologia. Se tuntui erityisen raskaalta, sillä aamupäivällä oli lähes yhtä pitkä rupeama samaa showta.
Keskiviikkona oli vuorossa vierailu Hampurin verkkoyhtiön sähkönjakelukeskukseen. Osastopäällikkö B. piti luennon sähköverkkojen rakenteesta, turvallisuudesta ja riskeistä, minkä jälkeen tutustuimme jakelukeskukseen, josta kanta- ja jakeluverkkoja osavaltion alueella ohjataan. Vierailu oli hyvin järjestetty ja sisällöltään mielenkiintoinen. Vierailun jälkeen seminaari kokoontui luokkaan palautekeskustelua varten. Lounaan jälkeen oli liikuntaa, aiheena pelastusuinti. Harjoitusvaiheen jälkeen kuljetettiin tajuttomaksi tekeytynyttä paria 50 metriä (25 metrin jälkeen vaihdettiin kuljetusotetta). Testin teki vaikeaksi se, että kaikilla oli vaatteet (Bundeswehrin maastopuku) päällä, jolloin uiminen on huomattavasti raskaampaa kuin pelkissä uimahousuissa. Päivän päätteeksi oli ulkomaalaisten opiskelijoiden saksanopetusta. Siitä oli tällä kertaa jopa hieman hyötyä. Valitettavasti en kyennyt osallistumaan kahteen edelliseen opetustapahtumaan, enkä todennäköisesti pysty osallistumaan ensi viikollakaan. Se onkin saksan "tukiopetuksen" viimeinen istunto.
Torstain aloitti jälleen tohtori ja res. eversti H-W.B.:n luento, tällä kertaa aiheesta Bundeswehrin kriittinen infrastruktuuri ja omasuoja. Bundeswehrillä on Saksassa 250 toimipaikkaa, joista 58:ssa on enemmän kuin 1000 työntekijää. Luennoitsija edellytti uhkakuva- tai riskianalyysin tekemistä jokaiselle toimipaikalle. Nykyisellään tällaiset kuulemma puuttuvat monilta toimipaikoilta. Tämän jälkeen seurasi tehtävänanto ryhmätöille. Seminaariryhmä jaettiin kolmeen työryhmään, jotka tarkastelivat annettua aihetta hieman eri näkökulmasta. Karkeasti yksinkertaistettuna tilanne kuvattiin seuraavasti luonnonkatastrofi (lumimyrsky), sen aiheuttamat vauriot sekä käytettävissä olevat resurssit (panssaripataljoona). Loput aamupäivästä käytettiin ryhmätöihin, joita jatkettaisiin huomenna.
Iltapäivällä oli englanninopetusta, joka noudatti tuttua kaavaa: ensin keskusteltiin, sitten kuunneltiin uutiset ja keskusteltiin niistä, ja lopuksi katsottiin sotilasasioista kertovaa dokumenttisarjaa ja käytiin läpi siinä esiintyviä ilmaisuja ja sanastoa. Välillä oli kielioppitietoisku konditionaalisivulauseista. Ikävä todeta, mutta nämä englannintunnit eivät varsinaisesti opeta minulle paljoakaan uutta. Ne ovat toki tervetullutta vaihtelua saksan kuuntelemiseen.
Perjantaina tehtiin ensimmäisen viikon ryhmätyöt loppuun ja koottiin kolmen työryhmän työt yhdeksi esitykseksi. Perjantain työskentelylle oli varattu enemmän aikaa kuin siihen lopulta tarviittiin, joten viikonloppu päästiin aloittamaan jo ennen lounasta.
14.1.2017
78.-82. päivä
Maanantai alkoi opintojakson valinnaisten seminaarien johdannolla everstiluutnantti T.K.:n johdolla. Luennolla käytiin äpi viikon kuluttua alkavan kahden viikon seminaarin rakenne, opetustavoitteet jne. Lisäksi annettiin lukumateriaalia, johon tulee tutustua ennen seminaaria. Minun valitsemani seminaarin aihe on kyberuhkat ja kriittinen infrastruktuuri. Aihe ei kiinnosta minua juurikaan enempää kuin muiden seminaarien aiheet (tarjolla olisi ollut mm. Ukrainan kriisi), mutta tämän seminaarin opetuskieli on englanti, kun muissa käytetään saksaa. Ajattelin kielenvaihdoksen olevan virkistävä, sillä jatkuva saksan kuunteleminen alkaa ajoittain tuntua rasittavalta. Edistyksellisesti ja ehkäpä seminaarin aiheeseen liittyen kaikki lukumateriaali tarjottiin verkkolinkkeinä.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.
6.1.2017
74.-77. päivä
Strategian ja turvallisuuspolitiikan luennot jatkuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Omasta puolestani kahden viikon vapaa tuntui varsin pitkältä. Sain myös levättyä kunnolla, mikä on uuden oppimisen edellytys. Maanantai uudenvuodenpäivän jälkeinen matkustuspäivä, eli vapaata.
Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.
Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.
Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.
Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)
Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".
Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.
Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.
Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.
Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.
Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.
Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.
Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.
Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)
Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".
Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.
Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.
Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.
Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)