Viimeinen viikko ennen neljän viikon kesälomaa oli ns. teambuilding-matka Saksan Alpeille ja samalla tutustumismatka vuoristojääkäriprikaatin toimintaan.
Maanantai oli matkustuspäivä ja aikaa perille pääsyyn oli varattu riittävästi. Koululle oli käsketty klo 07.30, mutta bussit lentokentälle lähtivät vasta kahdeksalta. Liikelentoterminaalissa ei onneksi tarvinnut odotella kauaa, sillä meitä kuljettamaan lähetetty upouusi Airbus A300M oli valmiina lähtöön heti kun pääsimme kyytiin. Matkatavarat oli kuljetettu etukäteen jo edeltävänä perjantaina. Onhan se hieno lentokone nyt vihdoin ja viimein valmistuttuaan (projektin viivästymisestä on Bundeswehrissä tullut jonkinlainen kestovitsi). Lento kesti n. kaksi tuntia, jona aikana suurin osa nukkui tai nautti mukaan annetun lounaspussin sisällöstä. Saltzburgin lentokentältä oli bussikyyti takaisin Saksan puolelle vuoristojääkäriprikaati 23:n kasarmille Bad Reichenalliin. Saavuimme odotettua aikaisemmin ja jouduimme odottelemaan prikaatin komentajan sijaisen tervehdystä n. tunnin. Lyhyehkön esitelmän jälkeen kurssi jakautui kahteen ryhmään, joiden alku- ja loppuviikon ohjelmat ovat käänteiset. Tässä välillä oli mahdollista myös lainata suksisauvat, jotka toimisivat vaellussauvoina. Oma ryhmäni siirtyi bussikyydillä Winkelmoosalmissa sijaitsevalle Bundeswehrin majalle (n. 1100 m korkeudessa), jonne majoituimme yöksi. Majassa oli oma keittiö ja jopa baari, eikä itse majakaan ollut mikään perinteinen kasarmi vaan pikemminkin alppimaja. Olin väsynyt viikonlopun jäljiltä joten menin aikaisin nukkumaan. Yöllä ukkosti ja satoi kovaa.
Tiistaina nautittiin runsas aamupala, jota ennen oli aamuhartaus vapaaehtoisille. Aamupäivän koulutuksena oli vuoristojääkärien kuormaeläinjoukkueen (Tragtierzug) esittely. Saimme kattavan luennon sekä käytännön aasien ja hevosten käytöstä vuoristojääkärien tukena. Lounaaksi oli kevyempi ruoka: keitto, sämpylöitä ja hedelmiä. Iltapäivälllä lähdettiin johdetulle vaellukselle, joka suuntautui lähimmälle huipulle ja harjanteelle (korkeus n. 1700 m). Vaellus taukoineen kesti n. 5 tuntia. Aurinkoinen sää teki kävelystä nautittavaa, vaikka varsinkin alas tullessa palautumattomat jalkani olivat kohtalaisen kipeät. Juuri majalle saavuttuamme pilvet taas kasaantuivat ja alkoi sataa.
Keskiviikkona siirryimme busseilla Weissbachiin, joka on Berechtesgadenin lähettyvillä. Täällä seurasimme vuoristojääkäriprikaatin toimintanäytöksen, jossa esiteltiin prikaatin erityisosaamista varsin vaikuttavalla ja vakuuttavalla tavalla. Näytöksen jälkeen koko kurssi kokoontui lounaalle paikalliseen ravintolaan. Tämä oli hyvin järjestetty etukäteen, sillä reilusti yli 100 hengen ruokkiminen on suuri ponnistus mille tahansa keittiölle. Tämä oli viikon taitepiste, jossa kurssin kaksi osastoa vaihtoivat ohjelmaa. Toisen puolikkaan ohjelma oli siis tästä eteenpäin sama kuin mitä minä olen edellä kuvannut, ja he olivat jo käyneet läpi sen, minkä alla kuvaan. Lounaan jälkeen kävelimme n. puolitoista tuntia Weissbach-joen rotkossa kulkevaa reittiä. Se oli äärimmäisen luonnonkaunis ja jännittävä polku. Tämän jälkeen siirryimme busseille lyhyen matkan Reiteralpen-ylängölle johtavan köysiradan juureen. Köysirata vei osastomme n. 15 hengen ryhmissä kymmenessä minuutissa n. kilometrin korkeammalle, eli n. 1600 metrin korkeuteen. Täältä siirryimme jalan n. kilometrin matkan alppimajalle, jonne majoituttiin yöksi. Tämä majoitus oli jonkin verran yksinkertaisempi kuin edellinen, mutta silti hyvää retkeilymajatasoa. Päivälliseksi oli jo toista (mutta ei viimeistä) kertaa leipäknöödeleitä, perunaknöödeleitä, porsaanlihaa ja kastiketta.
Torstain aamupäivän ohjelmassa oli kiipeilykoulutusta. Ennen aamupalaa käytiin ottamassa vastaan henkilökohtainen kiipeilyvarustus. Aamupalan jälkeen siirryttiin jalan n. kilometrin päähän harjanteelle. Pappi piti vapaaehtoisen hartauksen komeassa maisemassa, minkä jälkeen osasto jaettiin kolmeen osaan: yksi harjoitteli vapaakiipeilyä yläköydellä varmistettuna, toinen köysisillan ylittämistä ja kolmas köysilaskeutumista. Ensin kuitenkin valmisteltiin henkilökohtainen varustus johdetusti. Sää oli pilvinen, mutta onneksi ei satanut. Kaikki kolme rastia olivat varsin elämyksellisiä ja hienosti toteutettuja. Kouluttajat olivat ammattitaitoisia ja asiallisia. Lopuksi henkilökohtainen kiipeilyvarustus koottiin ja palautettiin varastoon. Keittolounaan jälkeen ei tuhlattu aikaa, vaan lähdettiin johdetulle vaellukselle valloittamaan lähin huippu (n. 2000 m). Vaellus oli hieman kevyempi kuin tiistaina tehty. Onneksi sää suosi jälleen ja aurinkokin näyttäytyi. Päivällisen yhteydessä juhlittiin Ranskan kansallispäivää, jota varten ranskalaiset opiskelijatoverit olivat hankkineet hieman ranskalaista viiniä, juustoja ja makkaroita.
Perjantaina herätys oli jo viideltä, matkatavaroiden luovutus kuudelta ja marssi köysiradan yläasemalle kymmentä yli kuusi. Ala-asemalta oli kuljetus vuoristojääkärien kasarmille Bad Reichenalliin. Kurssi kokoontui aliupseerikerholle, missä nähtiin videoesitys viikon tapahtumista. Sen olivat kuvanneet Bundeswehrin kameratiimi, joka osallistui kaikkeen toimintaan viikon aikana. Esityksen jälkeen nautittiin runsas ja maittava Baijerilainen aamiainen. Prikaatin komentajan sijaisen kiitossanojen jälkeen palautettiin viimeisetkin lainatut varusteet ja lähdettiin paluumatkalle. Omalla autolla tulleet noutivat ajoneuvonsa varuskunnan parkkipaikalta ja muut noutivat lounaspussit ja nousivat bussiin. Busseja odotellessa hyvä tuuri sään suhteen loppui, sillä rankka sadekuuro kasteli pihalla odottavat matkatavarat. Lentokentälle ei ollut kiire ja siksi koneiden saapumista odotettiin paikallisessa ostoskeskuksessa. Jos menomatkalla oli saatu nauttia uuden kaluston kyydistä, olikin paluulento sitten vanhinta mahdollista: kurssin matkatavaroineen kuljetti Hampuriin kaksi C-160 Transall kuljetuskonetta. Ne olivat varsin kuluneen näköisiä eikä kyytikään ollut kovin mukavaa. Onneksi lentokuljetus kuitenkin onnistui, sillä mikäli sille olisi tullut este, olisi korvaava yhteys ollut n. 11 tunnin bussimatka Hampuriin. Nyt Hampuriin saavuttiin jo puoli kolmen tienoilla ja koululle n. puoli neljä.
Kokonaisuutena viikko oli erinomaisen hyvin järjestetty, elämyksellinen ja myös ammatillisesti opettavainen. Tästä on hyvä aloittaa neljä viikkoa kestävä kesäloma, eli Akademieferien!
16.7.2017
7.7.2017
188.-191. päivä
Maanantaina alkoi merivoimien jatkokehittämisen seminaari Neustadtissa. Useimmat matkustivat Neustadtiin omilla autoillaan, koska Hampuriin odotetaan loppuviikosta erittäin vaikeita ruuhkia G20-kokouksen takia. Niinpä lähes kaikki poistuvat kaupungista tulevan viikonlopun ajaksi. Ulkomaalaiset kuitenkin halusivat kyydin talon puolesta ja saksalainen opiskelijatoveri T.S. määrättiin meidän kuljettajaksemme (ulkomaalaiset eivät tietenkään saa ajaa Bundeswehrin ajoneuvoa). Matka Neustadtiin kesti reilut puolitoista tuntia. Perillä merivoimien koulutuskeskuksessa (EinsatzausbildungsZentrum Marine) jaettiin majoitukset, jotka olivat yhden hengen huoneet kurssimajoituksessa. Tämän jälkeen nautittiin lounas varuskunnan ruokalassa. Iltapäivän aluksi lippueamiraali R. toivotti osallistujat tervetulleeksi kertoi mitä seminaarilta odotetaan. Seminaarissa on tarkoitus laatia konkreettisia esityksiä siitä, miten merivoimien suorituskykyvajeita voidaan paikata. Seminaarissa oli enemmän osallistujia kuin olin osannut odottaa: yli 50 meriupseeria. Osallistujat jaetaan neljään työryhmään, jotka kukin tarkastelevat Saksan merivoimien kehitystarpeita hieman eri näkökulmista. Tarkastelun tulokset on määrä esittää merivoimien komentajalle, joka tulee paikalle perjantaina.
Kommodori S. ja komentaja L. pitivät työjärjestyspuheenvuoron. Huomioni kiinnittyi siihen, että työryhmien tuotosten oletettiin olevan PowerPoint-esityksiä. Toinen merkittävä huomio oli, että työryhmien huoneisiin on varattu 2 tietokonetta ja 1 projektori. Tämä ei herättänyt minkäänlaista keskustelua tai kommentointia, joten oletan, että tätä varustusta pidetään riittävänä n. kymmenen henkilön työryhmälle. Kovinkaan monella ei näyttänyt olevan omaa tietokonetta mukana. On mielenkiintoista nähdä, mitä työskentelytapoja seminaarissa käytetään. Itse varauduin omalla tietokoneellani, jota ei tietenkään voi liittää verkkkoon. No, kirjoituskoneesta se kuitenkin käy, tosin tiedostojen siirto ei onnistu. Seminaarin ensimmäinen iltapäivä koostuu neljästä johdantoluennosta. Tämän jälkeen vaihdetaan siviilit ylle ja nautitaan grilipäivällinen upseerikerhon terassilla.
Ensimmäisen johdantoluennon piti kommodori V.B. merisodan suunnittelun reunaehdoista. Nykyisellään Saksan merivoimilla on 2 operaatioesikuntaa, eli sekä ensimmäisellä että toisella laivastolla on valmius johtaa operaatioita. Käytännön syistä tämä kyky on kuitenkin ollut rajallinen.
tulevaisuudessa Saksa rakentaa yhden merivoimien operatiivisen esikunnan (DEU MARFOR), joka tarvittaessa kasvatetaan Maritime Component Commandiksi (MCC, tai oikeastaan Baltic MCC eli BMCC). Tässä esikunnassa on 15 - 25 kansainvälistä upseerin tehtävää. Esikunnan perustaminen on osa Naton vuonna 2016 Varsovassa aloittamaa Framework Nation Conceptia, joka käynnistettiin Saksan aloitteesta. Esikunta voi johtaa laivastojoukkoja aina Task Forceen asti, ja kakissa tehtävissä littouman puolustukseen asti. Keskustelu esikunnan perustamisesta alkoi toivekkaana, mutta sortui nopeasti henkilöstön puutteeseen, kuten olen täällä havainnut varsin useissa tilanteissa olevan tapana. Kommodori yritti sitkeästi luoda visiota uudesta liittouman tärkeästä merellisestä johtoportaasta Saksan johdolla, mutta yleisöstä kuultiin useita masentavia puheenvuoroja, jotka tekivät tämän yrityksen tyhjäksi. Henkilöstöä ei ole, osaamista ei ole, kukaan ei halua Rostockiin, jne., jne.
Lippueamiraali puuttui peliin ja linjasi, että käynnissä olevista muutoksista (Trendwende Finanzen, Trendwende Material, Trendwende Personal) henkilöstön määrän kasvattaminen on hitain ja
vaikein. Tästä huolimatta tulee onnistumaan. Tässä seminaarissa on tarkoitus toisaalta löytää ratkaisuja ylimenoajalle ja toisaalta määrittää ne painopistealueet, joilla Saksan on onnistuttava kaikissa tilanteissa. Kiire asiassa ei kuitenkaan näytä olevan: esikunnan perustamisen aikajana
on kuusi vuotta(?) pitkä. Nyt oltaneen jossain ensimmäisen ja toisen vuoden tienoilla. Seuraavaksi keskustelu siirtyi käsittelemään merisotataktiikan koulutusta ja harjoittelua Saksan merivoimissa. Aikaisemmin taktiikan tutkimukselle oli oma organisaationsa, mutta sittemmin se on yhdistetty muihin tehtäviin, jolloin toiminta on tietenkin pysähtynyt. Merisotataktiikan tutkimus, koulutus ja harjoittelu pitää siis "keksiä uudelleen".
Seuraavan esityksen piti komentaja K. merivoimien merisotataktiikan koulutuksesta. Tämä puhui hyvin voimakasta schwäbisch-murretta, mistä hän vitsaili esityksensä aluksi. Esityksen alussa lounastauosta oli kulunut jo 1 h 55 minuuttia, joten minun tarkkaavaisuuteni oli jo muutenkin
rajoittunut. Tämä yhdistettynä voimakkaaseen murteeseen teki esityksen seuraamisesta lähes ylivoimaisen vaikeaa. Luennon painopiste oli kuitenkin eritasoisten taktiikan koulutustilaisuuksien (joita Suomessa vastannee lähinnä operatiivisen suunnittelun OPSU-viikot) sisällön esittely. Nykyiset osaamisvajeet ovat muodostuneet pääasiassa sen seurauksena, että laivaston tärkeimpiä suorituskykyjä ei nykyisissä tehtävissä (kriisinhallintaoperaatiot) ei käytännössä juurikaan tarvita. Lisäksi se, että aluksissa käytetään useampia miehistöjä on vaikeuttanut tehokasta harjoittelua. Tauko saapui kreivin aikaan tarkalleen 2 ja puoli tuntia siitä, kun seminaari oli alkanut.
Kahvitauon jälkeen everstiluutlantti F. puhui Naton Defence Planning Processista (NDPP) keskittyen sen merellisiin suorituskykyvaatimuksiin ja suunnittelutavoitteisiin. Naton suunnitteluprosessi etenee viidessä vaiheessa ja toistuu kahden vuoden kierrolla. Uusimmassa versiossa on 67 Saksaa koskevaa suunnittelutavoitetta, joista 12 koskee merivoimia. Prosessi käsittelee erikseen myös lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteita. Uusia merellisiä tavoitteita tänä vuonna olivat sukellusveneentorjunta, pintatorjunta, merellisten ampumatarvikkeiden varastointi sekä miinatiedustelu. Suunnittelutavoitteet voivat olla määrällisiä, jolloin ne esitetään tekstimuodossa, tai laadullisia, jolloin ne esitetään useimmiten taulukkomuodossa. Iltapäivällä piti olla vielä yksi luento merivoimien kybersuorituskyvyistä, mutta se päätettiin siirtää huomiselle. Tämän päivän luentojen piti päättyä klo 17, mutta niin vain auditoriossa istuttiin vielä viittä vaille kuusi. Tämä on kulttuuriero, johon en toivottavasti totu koskaan. En muista Suomessa kokeneeni tilaisuutta, jossa 50 upseeria istuisi kuuntelemassa saatikka keskustelemassa sen jälkeen kun tilaisuuteen varattu aika on päättynyt. Poikkeuksen muodostavat ehkä tilaisuudet, joissa joku sotaveteraani innostuu muistelemaan menneitä, mutta Naton suunnitteluprosessin ei minun mielestäni tulisi nauttia vastaavaa kunnioitusta. En luultavasti vain ymmärrä saksalaista tapaa jaaritella tai kykenemättömyyttä tiivistää.
Tiistain aloitti luento, joka oli edeltävän päivän ohjelmassa, mutta jolle ei riittänyt aikaa. Se käsitteli merivoimien kybersuorituskykyjä ja sen piti komentaja T. Hän aloitti väittämällä, että kyber tulee aiheuttamaan merisodankäyntiin vastaavansuuruisia muutoksia kuin ilmailu aikanaan. Aamupalalla toivoimme opiskelijatovereitteni kanssa, että luento ei ole samansisältöinen esitys merellisestä kyberulottuvuudesta kuin se, jonka olemme saaneet kuulla jo kahdesti aikaisemmin. Tämä pelko ei osoittautunut turhaksi, sillä esityksessä oli hyvin paljon tuttua sisältöä. Kyberalan tehtävien työnjakoa merivoimien ja perustettavan kyberaselajin välillä ei vielä ole lyöty lukkoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että henkilöt siirtyvät uuteen organisaatioon, mutta heidän tehtävänsä jäävät vanhaan. Näinhän ei tietenkään voi olla. Tässä seminaarissa yksi neljästä työryhmästä etsii vastauksia näihin kysymyksiin. Muiden työryhmien tarkastelunäkökulmta ovat "merisota Itämerellä", "hyökkäykselliset merisodan keinot", ja "Saksan merivoimien suorituskykyprofiili".
Luennon jälkeen siirryttiin työryhmiin. Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen aloitettiin pohtimaan, kuinka aihetta lähestyttäisiin. Puhe siirtyi nopeasti Venäjään. Putin on kuulemma sanonut, että nykytilanne on Venäjän kannalta paras mahdollinen: maa on sodassa, mutta muut eivät tiedä sitä.
Venäjän tavoitteena on voittaa merisota Itämerellä ampumatta laukaustakaan. Keinoina on kybersota ja muu hybridivaikuttaminen, sekä länsivaltojen päätöksentekoon ja demokraattiseen järjestelmään vaikuttaminen niin, että päätöksiä asevoiman käytöstä lännessä ei koskaan tehdä. Toisaalta Natolla
on valmiit suunnitelmat sen varalta, kuinka merisota Itämerellä käydään ja voitetaan. Keskustelussa käytiin lyhyessä ajassa läpi lähes kaikki mahdolliset näkökulmat ja ehdotukset siitä, mikä aiheen kannalta on keskeistä. Kommodori T.M. esitti näkökulman, joka myötäilee omaani: keskeistä merisodalle Itämerellä on kattava ja jaettu tilannekuva. Sen lisäksi vastustajalta on otettava tilannekuva ja täten toiminnanvapaus pois. Keskustelu jatkui kahvitauolla ja kahvitauon jälkeen. Kahden tunnin keskustelun jälkeen oli saatu sovittua tarkastelun reunaehdot. Nämä ovat:
1. Itämeren alue, 2. Merisota (Venäjää vastaan) 3. Saksan tavoitetaso (Nato ja EU, sisältäen Itämeren sotilaallisesti liittoutumattomat maat). "Tutkimuskysymyksiksi" määriteltiin: 1. Ovatko Saksan merelliset sotilaalliset suorituskyvyt riittävät tai oikeat liittouman merisotaan Itämerellä?
ja 2. Miten Saksan tulisi käydä merisotaa Itämerellä? Lounastauolla työryhmien johtajat tapasivat ja vaihtoivat ajatuksia eri ryhmien tehtävien yhteensovittamisesta, joten lounaan jälkeen tehtävä tarkentui joiltain osin. Lopulta n. tunnin keskustelun jälkeen työryhmä päätettiin jakaa
kolmeen alaryhmään: 1. reunaehdot, 2. organisaatio ja 3. suorituskyvyt. Aivan viime hetkellä ryhmä päätettiin kuitenkin ensin jakaa kahteen alaryhmään, joista toinen tarkastelee Venäjän suorituskykyjä ja toinen Saksan tavoitetasoa, minkä jälkeen palattaisiin kolmessa alaryhmässä työskentelyyn. Kun työt piti aloittaa, oli sekaannus melkoinen. Vielä enemmän tuskaa aiheutti nettiyhteyden saaminen kahteen käytettävissä olevaan tietokoneeseen sekä tietokoneluokasta löytyneisiin työasemiin. Minulla ei ulkomaalaisena ollut tietenkään mitään asiaa näille koneille. Olin myös hieman hämmentynyt ryhmä johtaneen kommodorin puutteellisesta organisaatiokyvystä, mutta enemmän minua hämmästytti se, mihin aamupäivän keskustelussa esitetyt luovat ja erilaiset lähestymistavat ongelmaan katosivat. Nyt lähdettiin näiden kirjaamisen sijasta hakemaan ja esittämään tietoa ja vastauksia, jotka merivoimien komentaja on melko varmasti kuullut monta kertaa ennenkin. Voi tietysti olla, että uudet näkökulmat asiaan löydetään uudestaan jossain kohtaa työn aikana - onhan tässä vielä kaksi ja puoli päivää tehokasta työaikaa jäljellä.
Keskiviikko aloitettiin töiden välitarkastelulla, jonka pitivät työryhmien johtajat. Välitarkastelusta oli päätetty vasta päivällisellä, joten osa työryhmien johtajista oli valmistautunut pitämään esittelyt, toiset taas eivät ja puhuivat vapaasti (ts. lonkalta tai satulasta). Tarkastelun tärkein anti oli ehkäpä se, että mahdollisia päällekkäisyyksiä ryhmien välillä voitiin tätä kautta vähentää. Sisältöä esityksissä oli yllättävän vähän käytettävissä olevaan työvoimaan nähden, ja sekin vähä oli melko yllätyksetöntä. Tavallaan sääli, kun seminaarin osallistujajoukossa oman käsitykseni mukaan olisi kuitenkin potentiaalia paljon enempään. Puolentoista tunnin keskustelun jälkeen palattiin työryhmätyöskentelyyn. Yllätyksekseni omassa ryhmässäni palattiin ruutuun yksi eli aivoriihivaiheeseen. Koko työhön oli ilmeisesti löytynyt joku niin uusi taustatekijä tai tehtävänanto, että uusi ideointivaihe oli tarpeen. Tämän aivoriihen jälkeen keskustelu siirtyi perustavanlaatuisten asioiden äärelle: kuka Saksan merivoimia johtaa puolustustilanteessa (liittouman 5. artiklan alainen tilanne). Vastaus on: Nato, joka kuitenkin odottaa Saksan merivoimilta laivastason (Task Force) johtamiskykyä, suunnitelmien mukaan Itämeren alueella. Keskustelu kimpoili tästä lähtökohdasta mitä erilaisempiin suuntiin. Keskustelu oli sinänsä laadukasta ja hetkittäin erittäin mielenkiintoista seurata, mutta jossain vaiheessa aloin kaivata sitä, että keskustelun sijaan olisi siirrytty laatimaan
konkreettisia työryhmän tuotoksia. Työ siirtyikin askeleen tähän suuntaan kahvitauon jälkeen, kun työryhmä jaettiin kahteen alatyöryhmään. Toisen tarkastelukohteeksi asetettiin organisaatiot ja toisen henkilöstö, koulutus ja taktiikan kehittäminen. Itse päädyin edelliseen ryhmään siksi, että arvelin organisaatioihin liittyvässä tarkastelussa olevan minulle enemmän opittavaa.
Lounaan jälkeen alkuiltapäivän alatyöryhmät kokoontuivat eri huoneissa. Oman ryhmäni työskentely oli suoraviivaista PowerPoint-kalvojen koostamista. Näihin lueteltiin BMCC:n Saksalle tarjoamia mahdollisuuksia. Esitin näkemykseni siitä, että tuloksissa voisi esittää jotain uusiakin näkökulmia,
eikä pelkästään kehua jo tehtyä ratkaisua. Tähän vastattiin, että uuden esikunnan perustaminen on törmännyt Saksan merivoimissa kovaan vastarintaan, joten se on tärkeä esittää myönteisessä valossa. Sitten kun esikunta on perustettu, sen olemassaolo antaa perusteet koko merivoimien johtamisrakenteen uudistamiselle. Kolmelta iltapäivällä ryhmät kokoontuivat samaan tilaan, jolloin piti tarkastella molempien työryhmien aikaansaannoksia. Ensimmäisen ryhmän seitsemästä tekstintäytteisestä kalvosta keskusteltiin lähes tunti. Keskustelussa ei kuintekaan ollut tunnistettavaa rakennetta, vaan se muistutti hetkittäin melkeinpä kiistelyä. Ihmiset puhuivat päällekkäin ja inttivät omia kantojaan. Keskustelussa esitettiin mielestäni rakentaviakin puoheenvuoroja, jotka tukivat työn päämäärää, mutta nämä hukkuivat asiaa vähemmän eteenpäin vievien puheenvuorojen massaan. Lopulta oli toisen ryhmän tulosten esittelyn, minkä jälkeen näistä keskusteltiin. Sitten todettin päivän olevan pulkassa ja lähdettiin kerholle. Kuulostaa kliseiseltä, mutta tällä kertaa monen osallistujan kohdalla todellakin tapahtui juuri näin.
Torstai alkoi jälleen töiden lyhyellä välitarkastelulla. Tämä toteutettin suullisesti ilman PowerPoint-esityksiä, vaikka nämä esitykset ovat seminaarin päätarkoitus ja -tuote. Tämä ainakin vaikuttaisi olevan kaikkien lähtökohta ja niin se taisi käskyssäkin lukea. Seminaarista ei siis laadita muistiota tai raporttia, vaan pelkät iskusanat ja kuvat esityskalvoilla riittävät. Yhteenvedon jälkeisessä keskustelussa työryhmissä siirryttiin vihdonkin konkretiaan, eli siihen, miten työryhmän ideat merisotataktiikan kehittämisestä olisi mahdollista toteuttaa käytännössä. Nykyisillä kahdella laivastolla tähän olisi vain rajalliset mahodllisuudet, joten päädyttiin siihen, että työnjaon tai organisaation muutokset ovat välttämättömiä, mikäli ideat halutaan toteuttaa. Varsinaisia esityksiä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Syyksi tähän mainittiin mm. se, että työryhmä ei viikon keskustelun perusteella voi heittää hatusta sellaista, jota suunnitteluosastolla on hierottu kuukausia. Suunnitelmia on siis olemassa, mutta niitä ei voi tässä yhteydessä esittää. Kahvitauon jälkeen oli johtopäätösten aika. Työryhmä suositti, että merivoimien olevia johtamisrakenteita ja johtamisen menettelytapoja tarkistetaan. Tarkentavina alakohtina työryhmä esitti, että merivoimien johtamiskykyä taisteluosastotason alapuolella kehitetään; että BMCC:n henkilöstön saatavuutta ja kasvupotentiaalia kehitetään; että BMCC:n ja merivoimien olemassaolevien operaatiokeskusten tehtävät ja työnjako yhteensovitetaan; että johtamispaikkojen infrastruktuuria kehitetään, ja että BMCC:n henkilöstön osaamista kehitetään. Johtopäätökset ovat sinänsä oikeita, mutta mielestäni on sääli, että keskusteluissa esitetyt useat rohkeat ja uutta uurtavat näkökulmat eivät päätyneet lopulliseen esittelyyn. Syitä tähän en halua lähteä arvailemaan. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt eivät halua kuulla samoja vanhoja asioita, jotka he jo tuntevat. Paljon enemmän he arvostavat rehellisiä ja perusteltuja näkemyksiä, vaikka nämä olisivatkin epämukavia tai jopa vääriä. Tietenkin tämä on vain oma näkemykseni ja kokemukseni. Loput työskentelyajasta käytettiin siihen, että näihin johtopäätöksiin johtavat esityskalvot saadaan näyttämään riittävän hyvältä ja että esityksen pitäjä tietää mitä puhua. Myös kurssilla kiinnitetään paljon huomiota siihen, että esitysten sanamuoto on miellyttävä ja sujuva.
Paluumatkalle Hampuriin lähdettiin hyvissä ajoin. Ennakointi tuli todellakin tarpeeseen, sillä sama matka, johon tullessa oli käytetty n. puolitoista tuntia kesti nyt seitsemän (!) tuntia. G20-kokouksen aiheuttama liikennekaaos oli melkoinen.
Perjantai oli työajan tasausvapaata. Tähän järjestelyyn vaikutti myös Hampurissa pidettävä huippukokous ja liikennekaaos, jonka sen aivan oikein ennakoitiin aiheuttavan. Kokonaisuutena viikko oli varsin mielenkiintoinen ja hyödyllinenkin silmäys saksalaisten meriupseerien käsityksiin nykyaikaisesta merisodasta sekä myös heidään tapaansa työskennellä ryhmässä. Työskentelykulttuuri on tullut jo jossain määrin tutuksi kurssin aikana, mutta oli hauska huomata että opiskelijoiden työtapa ei juurikaan poikkea siitä, miten kokeneet esikuntaupseerit toimivat (seminaari oli varsinaisesti suunnattu kokeneille esikuntaupseereille ja valtaosa osallistujista olivat sotilasarvoltaan komentajia tai komentajakapteeneita.)
Kommodori S. ja komentaja L. pitivät työjärjestyspuheenvuoron. Huomioni kiinnittyi siihen, että työryhmien tuotosten oletettiin olevan PowerPoint-esityksiä. Toinen merkittävä huomio oli, että työryhmien huoneisiin on varattu 2 tietokonetta ja 1 projektori. Tämä ei herättänyt minkäänlaista keskustelua tai kommentointia, joten oletan, että tätä varustusta pidetään riittävänä n. kymmenen henkilön työryhmälle. Kovinkaan monella ei näyttänyt olevan omaa tietokonetta mukana. On mielenkiintoista nähdä, mitä työskentelytapoja seminaarissa käytetään. Itse varauduin omalla tietokoneellani, jota ei tietenkään voi liittää verkkkoon. No, kirjoituskoneesta se kuitenkin käy, tosin tiedostojen siirto ei onnistu. Seminaarin ensimmäinen iltapäivä koostuu neljästä johdantoluennosta. Tämän jälkeen vaihdetaan siviilit ylle ja nautitaan grilipäivällinen upseerikerhon terassilla.
Ensimmäisen johdantoluennon piti kommodori V.B. merisodan suunnittelun reunaehdoista. Nykyisellään Saksan merivoimilla on 2 operaatioesikuntaa, eli sekä ensimmäisellä että toisella laivastolla on valmius johtaa operaatioita. Käytännön syistä tämä kyky on kuitenkin ollut rajallinen.
tulevaisuudessa Saksa rakentaa yhden merivoimien operatiivisen esikunnan (DEU MARFOR), joka tarvittaessa kasvatetaan Maritime Component Commandiksi (MCC, tai oikeastaan Baltic MCC eli BMCC). Tässä esikunnassa on 15 - 25 kansainvälistä upseerin tehtävää. Esikunnan perustaminen on osa Naton vuonna 2016 Varsovassa aloittamaa Framework Nation Conceptia, joka käynnistettiin Saksan aloitteesta. Esikunta voi johtaa laivastojoukkoja aina Task Forceen asti, ja kakissa tehtävissä littouman puolustukseen asti. Keskustelu esikunnan perustamisesta alkoi toivekkaana, mutta sortui nopeasti henkilöstön puutteeseen, kuten olen täällä havainnut varsin useissa tilanteissa olevan tapana. Kommodori yritti sitkeästi luoda visiota uudesta liittouman tärkeästä merellisestä johtoportaasta Saksan johdolla, mutta yleisöstä kuultiin useita masentavia puheenvuoroja, jotka tekivät tämän yrityksen tyhjäksi. Henkilöstöä ei ole, osaamista ei ole, kukaan ei halua Rostockiin, jne., jne.
Lippueamiraali puuttui peliin ja linjasi, että käynnissä olevista muutoksista (Trendwende Finanzen, Trendwende Material, Trendwende Personal) henkilöstön määrän kasvattaminen on hitain ja
vaikein. Tästä huolimatta tulee onnistumaan. Tässä seminaarissa on tarkoitus toisaalta löytää ratkaisuja ylimenoajalle ja toisaalta määrittää ne painopistealueet, joilla Saksan on onnistuttava kaikissa tilanteissa. Kiire asiassa ei kuitenkaan näytä olevan: esikunnan perustamisen aikajana
on kuusi vuotta(?) pitkä. Nyt oltaneen jossain ensimmäisen ja toisen vuoden tienoilla. Seuraavaksi keskustelu siirtyi käsittelemään merisotataktiikan koulutusta ja harjoittelua Saksan merivoimissa. Aikaisemmin taktiikan tutkimukselle oli oma organisaationsa, mutta sittemmin se on yhdistetty muihin tehtäviin, jolloin toiminta on tietenkin pysähtynyt. Merisotataktiikan tutkimus, koulutus ja harjoittelu pitää siis "keksiä uudelleen".
Seuraavan esityksen piti komentaja K. merivoimien merisotataktiikan koulutuksesta. Tämä puhui hyvin voimakasta schwäbisch-murretta, mistä hän vitsaili esityksensä aluksi. Esityksen alussa lounastauosta oli kulunut jo 1 h 55 minuuttia, joten minun tarkkaavaisuuteni oli jo muutenkin
rajoittunut. Tämä yhdistettynä voimakkaaseen murteeseen teki esityksen seuraamisesta lähes ylivoimaisen vaikeaa. Luennon painopiste oli kuitenkin eritasoisten taktiikan koulutustilaisuuksien (joita Suomessa vastannee lähinnä operatiivisen suunnittelun OPSU-viikot) sisällön esittely. Nykyiset osaamisvajeet ovat muodostuneet pääasiassa sen seurauksena, että laivaston tärkeimpiä suorituskykyjä ei nykyisissä tehtävissä (kriisinhallintaoperaatiot) ei käytännössä juurikaan tarvita. Lisäksi se, että aluksissa käytetään useampia miehistöjä on vaikeuttanut tehokasta harjoittelua. Tauko saapui kreivin aikaan tarkalleen 2 ja puoli tuntia siitä, kun seminaari oli alkanut.
Kahvitauon jälkeen everstiluutlantti F. puhui Naton Defence Planning Processista (NDPP) keskittyen sen merellisiin suorituskykyvaatimuksiin ja suunnittelutavoitteisiin. Naton suunnitteluprosessi etenee viidessä vaiheessa ja toistuu kahden vuoden kierrolla. Uusimmassa versiossa on 67 Saksaa koskevaa suunnittelutavoitetta, joista 12 koskee merivoimia. Prosessi käsittelee erikseen myös lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteita. Uusia merellisiä tavoitteita tänä vuonna olivat sukellusveneentorjunta, pintatorjunta, merellisten ampumatarvikkeiden varastointi sekä miinatiedustelu. Suunnittelutavoitteet voivat olla määrällisiä, jolloin ne esitetään tekstimuodossa, tai laadullisia, jolloin ne esitetään useimmiten taulukkomuodossa. Iltapäivällä piti olla vielä yksi luento merivoimien kybersuorituskyvyistä, mutta se päätettiin siirtää huomiselle. Tämän päivän luentojen piti päättyä klo 17, mutta niin vain auditoriossa istuttiin vielä viittä vaille kuusi. Tämä on kulttuuriero, johon en toivottavasti totu koskaan. En muista Suomessa kokeneeni tilaisuutta, jossa 50 upseeria istuisi kuuntelemassa saatikka keskustelemassa sen jälkeen kun tilaisuuteen varattu aika on päättynyt. Poikkeuksen muodostavat ehkä tilaisuudet, joissa joku sotaveteraani innostuu muistelemaan menneitä, mutta Naton suunnitteluprosessin ei minun mielestäni tulisi nauttia vastaavaa kunnioitusta. En luultavasti vain ymmärrä saksalaista tapaa jaaritella tai kykenemättömyyttä tiivistää.
Tiistain aloitti luento, joka oli edeltävän päivän ohjelmassa, mutta jolle ei riittänyt aikaa. Se käsitteli merivoimien kybersuorituskykyjä ja sen piti komentaja T. Hän aloitti väittämällä, että kyber tulee aiheuttamaan merisodankäyntiin vastaavansuuruisia muutoksia kuin ilmailu aikanaan. Aamupalalla toivoimme opiskelijatovereitteni kanssa, että luento ei ole samansisältöinen esitys merellisestä kyberulottuvuudesta kuin se, jonka olemme saaneet kuulla jo kahdesti aikaisemmin. Tämä pelko ei osoittautunut turhaksi, sillä esityksessä oli hyvin paljon tuttua sisältöä. Kyberalan tehtävien työnjakoa merivoimien ja perustettavan kyberaselajin välillä ei vielä ole lyöty lukkoon. Tällä hetkellä näyttää siltä, että henkilöt siirtyvät uuteen organisaatioon, mutta heidän tehtävänsä jäävät vanhaan. Näinhän ei tietenkään voi olla. Tässä seminaarissa yksi neljästä työryhmästä etsii vastauksia näihin kysymyksiin. Muiden työryhmien tarkastelunäkökulmta ovat "merisota Itämerellä", "hyökkäykselliset merisodan keinot", ja "Saksan merivoimien suorituskykyprofiili".
Luennon jälkeen siirryttiin työryhmiin. Lyhyen esittäytymiskierroksen jälkeen aloitettiin pohtimaan, kuinka aihetta lähestyttäisiin. Puhe siirtyi nopeasti Venäjään. Putin on kuulemma sanonut, että nykytilanne on Venäjän kannalta paras mahdollinen: maa on sodassa, mutta muut eivät tiedä sitä.
Venäjän tavoitteena on voittaa merisota Itämerellä ampumatta laukaustakaan. Keinoina on kybersota ja muu hybridivaikuttaminen, sekä länsivaltojen päätöksentekoon ja demokraattiseen järjestelmään vaikuttaminen niin, että päätöksiä asevoiman käytöstä lännessä ei koskaan tehdä. Toisaalta Natolla
on valmiit suunnitelmat sen varalta, kuinka merisota Itämerellä käydään ja voitetaan. Keskustelussa käytiin lyhyessä ajassa läpi lähes kaikki mahdolliset näkökulmat ja ehdotukset siitä, mikä aiheen kannalta on keskeistä. Kommodori T.M. esitti näkökulman, joka myötäilee omaani: keskeistä merisodalle Itämerellä on kattava ja jaettu tilannekuva. Sen lisäksi vastustajalta on otettava tilannekuva ja täten toiminnanvapaus pois. Keskustelu jatkui kahvitauolla ja kahvitauon jälkeen. Kahden tunnin keskustelun jälkeen oli saatu sovittua tarkastelun reunaehdot. Nämä ovat:
1. Itämeren alue, 2. Merisota (Venäjää vastaan) 3. Saksan tavoitetaso (Nato ja EU, sisältäen Itämeren sotilaallisesti liittoutumattomat maat). "Tutkimuskysymyksiksi" määriteltiin: 1. Ovatko Saksan merelliset sotilaalliset suorituskyvyt riittävät tai oikeat liittouman merisotaan Itämerellä?
ja 2. Miten Saksan tulisi käydä merisotaa Itämerellä? Lounastauolla työryhmien johtajat tapasivat ja vaihtoivat ajatuksia eri ryhmien tehtävien yhteensovittamisesta, joten lounaan jälkeen tehtävä tarkentui joiltain osin. Lopulta n. tunnin keskustelun jälkeen työryhmä päätettiin jakaa
kolmeen alaryhmään: 1. reunaehdot, 2. organisaatio ja 3. suorituskyvyt. Aivan viime hetkellä ryhmä päätettiin kuitenkin ensin jakaa kahteen alaryhmään, joista toinen tarkastelee Venäjän suorituskykyjä ja toinen Saksan tavoitetasoa, minkä jälkeen palattaisiin kolmessa alaryhmässä työskentelyyn. Kun työt piti aloittaa, oli sekaannus melkoinen. Vielä enemmän tuskaa aiheutti nettiyhteyden saaminen kahteen käytettävissä olevaan tietokoneeseen sekä tietokoneluokasta löytyneisiin työasemiin. Minulla ei ulkomaalaisena ollut tietenkään mitään asiaa näille koneille. Olin myös hieman hämmentynyt ryhmä johtaneen kommodorin puutteellisesta organisaatiokyvystä, mutta enemmän minua hämmästytti se, mihin aamupäivän keskustelussa esitetyt luovat ja erilaiset lähestymistavat ongelmaan katosivat. Nyt lähdettiin näiden kirjaamisen sijasta hakemaan ja esittämään tietoa ja vastauksia, jotka merivoimien komentaja on melko varmasti kuullut monta kertaa ennenkin. Voi tietysti olla, että uudet näkökulmat asiaan löydetään uudestaan jossain kohtaa työn aikana - onhan tässä vielä kaksi ja puoli päivää tehokasta työaikaa jäljellä.
Keskiviikko aloitettiin töiden välitarkastelulla, jonka pitivät työryhmien johtajat. Välitarkastelusta oli päätetty vasta päivällisellä, joten osa työryhmien johtajista oli valmistautunut pitämään esittelyt, toiset taas eivät ja puhuivat vapaasti (ts. lonkalta tai satulasta). Tarkastelun tärkein anti oli ehkäpä se, että mahdollisia päällekkäisyyksiä ryhmien välillä voitiin tätä kautta vähentää. Sisältöä esityksissä oli yllättävän vähän käytettävissä olevaan työvoimaan nähden, ja sekin vähä oli melko yllätyksetöntä. Tavallaan sääli, kun seminaarin osallistujajoukossa oman käsitykseni mukaan olisi kuitenkin potentiaalia paljon enempään. Puolentoista tunnin keskustelun jälkeen palattiin työryhmätyöskentelyyn. Yllätyksekseni omassa ryhmässäni palattiin ruutuun yksi eli aivoriihivaiheeseen. Koko työhön oli ilmeisesti löytynyt joku niin uusi taustatekijä tai tehtävänanto, että uusi ideointivaihe oli tarpeen. Tämän aivoriihen jälkeen keskustelu siirtyi perustavanlaatuisten asioiden äärelle: kuka Saksan merivoimia johtaa puolustustilanteessa (liittouman 5. artiklan alainen tilanne). Vastaus on: Nato, joka kuitenkin odottaa Saksan merivoimilta laivastason (Task Force) johtamiskykyä, suunnitelmien mukaan Itämeren alueella. Keskustelu kimpoili tästä lähtökohdasta mitä erilaisempiin suuntiin. Keskustelu oli sinänsä laadukasta ja hetkittäin erittäin mielenkiintoista seurata, mutta jossain vaiheessa aloin kaivata sitä, että keskustelun sijaan olisi siirrytty laatimaan
konkreettisia työryhmän tuotoksia. Työ siirtyikin askeleen tähän suuntaan kahvitauon jälkeen, kun työryhmä jaettiin kahteen alatyöryhmään. Toisen tarkastelukohteeksi asetettiin organisaatiot ja toisen henkilöstö, koulutus ja taktiikan kehittäminen. Itse päädyin edelliseen ryhmään siksi, että arvelin organisaatioihin liittyvässä tarkastelussa olevan minulle enemmän opittavaa.
Lounaan jälkeen alkuiltapäivän alatyöryhmät kokoontuivat eri huoneissa. Oman ryhmäni työskentely oli suoraviivaista PowerPoint-kalvojen koostamista. Näihin lueteltiin BMCC:n Saksalle tarjoamia mahdollisuuksia. Esitin näkemykseni siitä, että tuloksissa voisi esittää jotain uusiakin näkökulmia,
eikä pelkästään kehua jo tehtyä ratkaisua. Tähän vastattiin, että uuden esikunnan perustaminen on törmännyt Saksan merivoimissa kovaan vastarintaan, joten se on tärkeä esittää myönteisessä valossa. Sitten kun esikunta on perustettu, sen olemassaolo antaa perusteet koko merivoimien johtamisrakenteen uudistamiselle. Kolmelta iltapäivällä ryhmät kokoontuivat samaan tilaan, jolloin piti tarkastella molempien työryhmien aikaansaannoksia. Ensimmäisen ryhmän seitsemästä tekstintäytteisestä kalvosta keskusteltiin lähes tunti. Keskustelussa ei kuintekaan ollut tunnistettavaa rakennetta, vaan se muistutti hetkittäin melkeinpä kiistelyä. Ihmiset puhuivat päällekkäin ja inttivät omia kantojaan. Keskustelussa esitettiin mielestäni rakentaviakin puoheenvuoroja, jotka tukivat työn päämäärää, mutta nämä hukkuivat asiaa vähemmän eteenpäin vievien puheenvuorojen massaan. Lopulta oli toisen ryhmän tulosten esittelyn, minkä jälkeen näistä keskusteltiin. Sitten todettin päivän olevan pulkassa ja lähdettiin kerholle. Kuulostaa kliseiseltä, mutta tällä kertaa monen osallistujan kohdalla todellakin tapahtui juuri näin.
Torstai alkoi jälleen töiden lyhyellä välitarkastelulla. Tämä toteutettin suullisesti ilman PowerPoint-esityksiä, vaikka nämä esitykset ovat seminaarin päätarkoitus ja -tuote. Tämä ainakin vaikuttaisi olevan kaikkien lähtökohta ja niin se taisi käskyssäkin lukea. Seminaarista ei siis laadita muistiota tai raporttia, vaan pelkät iskusanat ja kuvat esityskalvoilla riittävät. Yhteenvedon jälkeisessä keskustelussa työryhmissä siirryttiin vihdonkin konkretiaan, eli siihen, miten työryhmän ideat merisotataktiikan kehittämisestä olisi mahdollista toteuttaa käytännössä. Nykyisillä kahdella laivastolla tähän olisi vain rajalliset mahodllisuudet, joten päädyttiin siihen, että työnjaon tai organisaation muutokset ovat välttämättömiä, mikäli ideat halutaan toteuttaa. Varsinaisia esityksiä ei kuitenkaan saatu aikaiseksi. Syyksi tähän mainittiin mm. se, että työryhmä ei viikon keskustelun perusteella voi heittää hatusta sellaista, jota suunnitteluosastolla on hierottu kuukausia. Suunnitelmia on siis olemassa, mutta niitä ei voi tässä yhteydessä esittää. Kahvitauon jälkeen oli johtopäätösten aika. Työryhmä suositti, että merivoimien olevia johtamisrakenteita ja johtamisen menettelytapoja tarkistetaan. Tarkentavina alakohtina työryhmä esitti, että merivoimien johtamiskykyä taisteluosastotason alapuolella kehitetään; että BMCC:n henkilöstön saatavuutta ja kasvupotentiaalia kehitetään; että BMCC:n ja merivoimien olemassaolevien operaatiokeskusten tehtävät ja työnjako yhteensovitetaan; että johtamispaikkojen infrastruktuuria kehitetään, ja että BMCC:n henkilöstön osaamista kehitetään. Johtopäätökset ovat sinänsä oikeita, mutta mielestäni on sääli, että keskusteluissa esitetyt useat rohkeat ja uutta uurtavat näkökulmat eivät päätyneet lopulliseen esittelyyn. Syitä tähän en halua lähteä arvailemaan. Oma näkemykseni on kuitenkin se, että ylimpään johtoon kuuluvat henkilöt eivät halua kuulla samoja vanhoja asioita, jotka he jo tuntevat. Paljon enemmän he arvostavat rehellisiä ja perusteltuja näkemyksiä, vaikka nämä olisivatkin epämukavia tai jopa vääriä. Tietenkin tämä on vain oma näkemykseni ja kokemukseni. Loput työskentelyajasta käytettiin siihen, että näihin johtopäätöksiin johtavat esityskalvot saadaan näyttämään riittävän hyvältä ja että esityksen pitäjä tietää mitä puhua. Myös kurssilla kiinnitetään paljon huomiota siihen, että esitysten sanamuoto on miellyttävä ja sujuva.
Paluumatkalle Hampuriin lähdettiin hyvissä ajoin. Ennakointi tuli todellakin tarpeeseen, sillä sama matka, johon tullessa oli käytetty n. puolitoista tuntia kesti nyt seitsemän (!) tuntia. G20-kokouksen aiheuttama liikennekaaos oli melkoinen.
Perjantai oli työajan tasausvapaata. Tähän järjestelyyn vaikutti myös Hampurissa pidettävä huippukokous ja liikennekaaos, jonka sen aivan oikein ennakoitiin aiheuttavan. Kokonaisuutena viikko oli varsin mielenkiintoinen ja hyödyllinenkin silmäys saksalaisten meriupseerien käsityksiin nykyaikaisesta merisodasta sekä myös heidään tapaansa työskennellä ryhmässä. Työskentelykulttuuri on tullut jo jossain määrin tutuksi kurssin aikana, mutta oli hauska huomata että opiskelijoiden työtapa ei juurikaan poikkea siitä, miten kokeneet esikuntaupseerit toimivat (seminaari oli varsinaisesti suunnattu kokeneille esikuntaupseereille ja valtaosa osallistujista olivat sotilasarvoltaan komentajia tai komentajakapteeneita.)
1.7.2017
183.-187. päivä
Maanantai alkoi tohtoriopiskelija J.S.:n luennolla. Hän tiivisti viime tiistaina Kielissä pidetyn meristrategian symposiumin keskeisemmän sisällön kolmeen varttiin. Tämä oli tietenkin mahdotonta, joten johdantoluento venyi puolitoistatuntiseksi. Paikalle kuulemaan oli saapunut myös pari kommodoria, eli merisotaopin laitoksen johtaja S. sekä uusi tuttavuus operaatiotaidon laitokselta, kdri H. Tämän jälkeen pidettiin paneelikeskustelu, johon osallistui kaikki symposiumissa paikalla olleet, eli myös minä. Siitä ei kuitenkaan muodostunut perinteistä paneelikeskustelua, vaan tavanomainen opetuskeskustelu, jossa symposiumiin osallistuneilla oli ikään kuin avauspuheenvuorot ja ehkäpä hieman suurempi todennäköisyys saada puheenvuoro. Keskustelu polveili melkein puoleen päivään asti, minkä jälkeen sovittiin ryhmätöiden jatkosta. Iltapäivällä oli kurssin johtajan tunnit, joita hän ei halunnut hyödyntää, sekä ryhmätyölle varattua aikaa, jota varten ei katsottu olevan tarpeen kokoontua. Näin ollen päivä päättyi tavanomaista aikaisemmin.
Tiistaina päivä alkoi vuoristomatkan eli teambuilding-harjoituksen tarkennetulla ohjeistuksella. Matka on suunniteltu melko täyteen kaikenlaista ohjelmaa varhaisesta aamusta iltamyöhään. Onneksi osa ohjelmanumeroista on vapaaehtoisia. Mielenkiintoinen matka on joka tapauksessa edessä! Ohjeistuksen jälkeen palattiin aselajikohtaisiin opetusryhmiin, mikä merivoimien osalta tarkoitti jatkamista meristrategian ryhmätyön parissa. Ensin kuitenkin luokan tuutori sekä vieraileva senior mentori pitivät puheenvuoron esittelyistä. He painottivat selkeyttä ja tiivistämisen taitoa, mikä on sitä tärkeämpää, mitä ylempänä organisaatiossa ollaan. Asiantila, sen perustelut, sekä suositukset perusteluineen tulisi pystyä esittämään hyvin tiivistetysti: parhaassa tapauksessa parissa minuutissa tai parilla sivulla. Muodolla on merkitystä, sillä sisältöä ja muotoa ei voi erottaa. Liian pieni kirjasinkoko tai liika teksti kuvien kustannuksella on myrkkyä. Tunnetilan ja sopivan huumorin merkitystä ei myöskään voi vähätellä (vrt. tunneäly). Nämä asiat ovat periaatteessa täysin tuttuja, mutta unohtuvat helposti asiasisällön temmatessa mukaansa.
Iltapäivän aluksi oli pitkästä aikaa historianopetusta. Opetuksen aiheena oli edelleen Bundewehrin perinteet. Koulun tiloissa oli suoritettu käsketty tarkastus, jonka tuloksia nyt perattiin. Koulun toisen kasarmin eräästä työhuoneen seinältä oli tavattu pari taulua, jossa kuvattiin nykyisen ja entisen Luftwaffen koneita lentämässä samassa kuvassa. Tästä oli seurannut ilmavoimien komentajan käsky (joka koskee kaikkia ilmavoimien univormua käyttäviä), jossa kielletään Toisen maailmansodan aikaisia lentokonemalleja esittävien kuvien esillä pitäminen julkisissa tiloissa. Tämä koskee myös muistoesineitä ja myös kuvia, joissa ei esiinny laissa kiellettyjä symboleja. Lisäksi kielto esillepanostoa koskee henkilöiden kuvia, jotka ovat palvelleet Wehrmachtissa. Tästä keskusteltiin. Omalta osaltani voin todeta, että en parhaalla tahdollanikaan kyennyt seuraamaan keskustelun argumentointia tai sen mahdollisesti sisältäneitä loogisia päättelyketjuja.
Keskiviikkona jatkui ryhmätyön koostaminen. Tekemistä oli eilisen välitarkastelun jälkeen jäänyt enää hyvin vähän, joten työskentely oli käytännössä enää hienosäätöä ja viimeistelyä. Tulosten esittely on kuitenkin vasta perjantaina. Jää nähtäväksi, mitä muuta tekemistä torstaille kehitetään. Liikuntatunnilla oli läsnä vain ilma- ja merivoimien opiskelijat, mutta pienen kentän sählypeli saatiin kuitenkin aikaan. Iltapäivän päätteeksi pakkasin rinkan puolentoista viikon päästä maanantaina alkavaa teambuilding-matkaa varten. Rinkka piti pakata jo tällä viikolla siksi, että merisotalinja on ensi viikon poissa, ja matkatavarat lähtevät kohteeseen etukäteen jo ensi viikon perjantaina.
Torstain ohjelmassa oli ryhmätyön tulosten esittelyn kenraaliharjoitus. Täällä on tapana, että seminaarimuotoisten opintojaksojen tulosten esittelyä seuraamaan kutsutaan eri ainelaitosten opettajia sekä koulun johtajistoa, minkä vuoksi on tärkeää, että kaikki menee pilkulleen oikein. Mahdollisille seuraajille tulostetaan nimikyltit (vaikka kaikki läsnäolijat melko suurella varmuudella tietävät, keitä he ovat) ja pöydille laitetaan virvokkeita ja keksejä. Puheehvuorot ja argumentit viimeistellään siten, että niistä yritetään löytää heikkouksia, ja parannusesityksistä keskustellaan. Tämän kahden viikon seminaarin osalta kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta epävirallissa, kahdenkeskisissä keskusteluissa monet opiskelijatoverit ovat kritisoineet ryhmätyön tuloksia: sen sisältö pysyttelee tutussa ja turvallisessa eikä juurikaan tarjoa itsenäisiä, omia tai rohkeita näkökulmia. Olen tästä samaa mieltä. Ryhmässä on lähdetty valitettavissa määrin mukaan A2/AD -kaanoniin, vaikka useissa viimeaikaisissa puheenvuoroissa ja artikkeleissa on todettu, että koko käsite on tavallaan turha. Ilmiö ei ole uusi eikä siihen tulisi takertua (vrt. hybridisodankäynti). Sotatieteille vaikuttaisi olevan leimallista tietynlainen lyhytnäköisyys, jossa eräänlaisin muoti-ilmiöihin tai -termeihin tartutaan innolla pohtimatta kunnolla niiden sisältöä tai relevanssia. En tiedä onko tässä mitään perää, mutta siltä se joskus kieltämättä vaikuttaa. Jos ilmiö on todellinen, olisi mielenkiintoista tietää enemmän sen syistä Suomessa tai muualla. Sotilaskulttuurilla, -hierarkialla tai sotilaiden ajattelutavalla saattaa olla oma merkityksensä ilmiön synnyssä. Sotilasorganisaatio ei aina ole kovinkaan valmis hyväksymään saatikka tukemaan valtavirrasta poikkeavaa ajattelua - päinvastaisista puheista huolimatta.
Englanninopetusta ei ollut, sillä sekä maa- että ilmavoimien opiskelijat olivat tänään poissa. Olen opetusryhmän ainoa merivoimalinjalla opiskeleva, joten sovimme opettajan kanssa yhdessä tuumin, ettei yksityisopetusta minulle kannata järjestää.
Perjantaina oli vihdoin ja viimein ryhmätyön tulosten lopullinen esittely. Järjestelyt olivat jälleen kerran esimerkilliset: nimikylttien lisäksi pöydillä oli luettelo esityksessä käytettävistä lyhenteistä, esitystä täydentävä tuloste, vettä ja keksejä. Istumajärjestys ym. sotilassomistus oli myös tarkkaan mietettiy. Ryhmätyön tehtävänanto sekä tärkein kaavio (joka muuten oli minun alatyöryhmäni tuotos!) oli tulostettu A1-kokoisena seinälle ja esityksen kulku heijastettin SmartBoardille. Tehtävänä oli siis selvittää, miten Saksa voi palauttaa ja ylläpitää toimintavapautensa A2AD-ympäristössä (Anti-Access, Area Denial), sekä mitä suorituskykyaukkoja Saksan ja liittoutuneiden merivoimilla on tällaisessa toimintaympäristössä. Esitys noudatti seuraavaa rakennetta: Johdanto, perusteet ja käsitteet, Naton ja Saksan tavoitetila, Venäjän A2/AD -kyvyt, Saksan A2/AD -vastatoimien arviointi sekä johtopäätökset. Taktisen tason suorituskykyjen ohella esityksessä tarkasteltiin myös strategisen ja poliittisen tason kysymyksiä. Kysymyksen tarkastelua mutkistaa se, että A2/AD nähdään usein pääosin taktisen tason kysymyksenä, kun taas sen tehokkaimmat vastatoimet edellyttävät pääosin operatiivisen ja strategisen tason ratkaisuja. Tässäkin esityksessä painopiste oli taktisen tason tarkastelussa. Omasta mielestäni esittelyssä olisi rohkeammin voinut tuoda esiin, että Saksan ja etenkin Naton taktiset suorituskyvyt ovat verrattain hyvät. Tärkeimmät heikkoudet Venäjään nähden ovat sen sijaan operatiivisessa ketteryydessä sekä strategis-poliittisessa tahdossa käyttää voimaa politiikan jatkeena. Aseiden ja järjestelmien vahvistamisessa ja niissä kiistämättä havaittujen aukkojen paikkaaminen on sinänsä ok, mutta suurimmat kehittämistarpeet näkisin olevan Saksan ja Naton päätöksenteon ja toimeenpanon nopeuttamisessa, riskin- ja tappioidensietokyvyssä sekä poliittisessa tahdossa hyödyntää asevoimaa osana aktiivista turvallisuuspolitiikkaa.
Kokonaisuutena viikko oli työmäärältään poikkeuksellisen vähäinen ja muutenkin tunnelmaltaan leppoisa. Ehkä se johtuu kahden viikon päässä häämöttävästä kesätauosta.
Tiistaina päivä alkoi vuoristomatkan eli teambuilding-harjoituksen tarkennetulla ohjeistuksella. Matka on suunniteltu melko täyteen kaikenlaista ohjelmaa varhaisesta aamusta iltamyöhään. Onneksi osa ohjelmanumeroista on vapaaehtoisia. Mielenkiintoinen matka on joka tapauksessa edessä! Ohjeistuksen jälkeen palattiin aselajikohtaisiin opetusryhmiin, mikä merivoimien osalta tarkoitti jatkamista meristrategian ryhmätyön parissa. Ensin kuitenkin luokan tuutori sekä vieraileva senior mentori pitivät puheenvuoron esittelyistä. He painottivat selkeyttä ja tiivistämisen taitoa, mikä on sitä tärkeämpää, mitä ylempänä organisaatiossa ollaan. Asiantila, sen perustelut, sekä suositukset perusteluineen tulisi pystyä esittämään hyvin tiivistetysti: parhaassa tapauksessa parissa minuutissa tai parilla sivulla. Muodolla on merkitystä, sillä sisältöä ja muotoa ei voi erottaa. Liian pieni kirjasinkoko tai liika teksti kuvien kustannuksella on myrkkyä. Tunnetilan ja sopivan huumorin merkitystä ei myöskään voi vähätellä (vrt. tunneäly). Nämä asiat ovat periaatteessa täysin tuttuja, mutta unohtuvat helposti asiasisällön temmatessa mukaansa.
Iltapäivän aluksi oli pitkästä aikaa historianopetusta. Opetuksen aiheena oli edelleen Bundewehrin perinteet. Koulun tiloissa oli suoritettu käsketty tarkastus, jonka tuloksia nyt perattiin. Koulun toisen kasarmin eräästä työhuoneen seinältä oli tavattu pari taulua, jossa kuvattiin nykyisen ja entisen Luftwaffen koneita lentämässä samassa kuvassa. Tästä oli seurannut ilmavoimien komentajan käsky (joka koskee kaikkia ilmavoimien univormua käyttäviä), jossa kielletään Toisen maailmansodan aikaisia lentokonemalleja esittävien kuvien esillä pitäminen julkisissa tiloissa. Tämä koskee myös muistoesineitä ja myös kuvia, joissa ei esiinny laissa kiellettyjä symboleja. Lisäksi kielto esillepanostoa koskee henkilöiden kuvia, jotka ovat palvelleet Wehrmachtissa. Tästä keskusteltiin. Omalta osaltani voin todeta, että en parhaalla tahdollanikaan kyennyt seuraamaan keskustelun argumentointia tai sen mahdollisesti sisältäneitä loogisia päättelyketjuja.
Keskiviikkona jatkui ryhmätyön koostaminen. Tekemistä oli eilisen välitarkastelun jälkeen jäänyt enää hyvin vähän, joten työskentely oli käytännössä enää hienosäätöä ja viimeistelyä. Tulosten esittely on kuitenkin vasta perjantaina. Jää nähtäväksi, mitä muuta tekemistä torstaille kehitetään. Liikuntatunnilla oli läsnä vain ilma- ja merivoimien opiskelijat, mutta pienen kentän sählypeli saatiin kuitenkin aikaan. Iltapäivän päätteeksi pakkasin rinkan puolentoista viikon päästä maanantaina alkavaa teambuilding-matkaa varten. Rinkka piti pakata jo tällä viikolla siksi, että merisotalinja on ensi viikon poissa, ja matkatavarat lähtevät kohteeseen etukäteen jo ensi viikon perjantaina.
Torstain ohjelmassa oli ryhmätyön tulosten esittelyn kenraaliharjoitus. Täällä on tapana, että seminaarimuotoisten opintojaksojen tulosten esittelyä seuraamaan kutsutaan eri ainelaitosten opettajia sekä koulun johtajistoa, minkä vuoksi on tärkeää, että kaikki menee pilkulleen oikein. Mahdollisille seuraajille tulostetaan nimikyltit (vaikka kaikki läsnäolijat melko suurella varmuudella tietävät, keitä he ovat) ja pöydille laitetaan virvokkeita ja keksejä. Puheehvuorot ja argumentit viimeistellään siten, että niistä yritetään löytää heikkouksia, ja parannusesityksistä keskustellaan. Tämän kahden viikon seminaarin osalta kaikki on päällisin puolin kunnossa, mutta epävirallissa, kahdenkeskisissä keskusteluissa monet opiskelijatoverit ovat kritisoineet ryhmätyön tuloksia: sen sisältö pysyttelee tutussa ja turvallisessa eikä juurikaan tarjoa itsenäisiä, omia tai rohkeita näkökulmia. Olen tästä samaa mieltä. Ryhmässä on lähdetty valitettavissa määrin mukaan A2/AD -kaanoniin, vaikka useissa viimeaikaisissa puheenvuoroissa ja artikkeleissa on todettu, että koko käsite on tavallaan turha. Ilmiö ei ole uusi eikä siihen tulisi takertua (vrt. hybridisodankäynti). Sotatieteille vaikuttaisi olevan leimallista tietynlainen lyhytnäköisyys, jossa eräänlaisin muoti-ilmiöihin tai -termeihin tartutaan innolla pohtimatta kunnolla niiden sisältöä tai relevanssia. En tiedä onko tässä mitään perää, mutta siltä se joskus kieltämättä vaikuttaa. Jos ilmiö on todellinen, olisi mielenkiintoista tietää enemmän sen syistä Suomessa tai muualla. Sotilaskulttuurilla, -hierarkialla tai sotilaiden ajattelutavalla saattaa olla oma merkityksensä ilmiön synnyssä. Sotilasorganisaatio ei aina ole kovinkaan valmis hyväksymään saatikka tukemaan valtavirrasta poikkeavaa ajattelua - päinvastaisista puheista huolimatta.
Englanninopetusta ei ollut, sillä sekä maa- että ilmavoimien opiskelijat olivat tänään poissa. Olen opetusryhmän ainoa merivoimalinjalla opiskeleva, joten sovimme opettajan kanssa yhdessä tuumin, ettei yksityisopetusta minulle kannata järjestää.
Perjantaina oli vihdoin ja viimein ryhmätyön tulosten lopullinen esittely. Järjestelyt olivat jälleen kerran esimerkilliset: nimikylttien lisäksi pöydillä oli luettelo esityksessä käytettävistä lyhenteistä, esitystä täydentävä tuloste, vettä ja keksejä. Istumajärjestys ym. sotilassomistus oli myös tarkkaan mietettiy. Ryhmätyön tehtävänanto sekä tärkein kaavio (joka muuten oli minun alatyöryhmäni tuotos!) oli tulostettu A1-kokoisena seinälle ja esityksen kulku heijastettin SmartBoardille. Tehtävänä oli siis selvittää, miten Saksa voi palauttaa ja ylläpitää toimintavapautensa A2AD-ympäristössä (Anti-Access, Area Denial), sekä mitä suorituskykyaukkoja Saksan ja liittoutuneiden merivoimilla on tällaisessa toimintaympäristössä. Esitys noudatti seuraavaa rakennetta: Johdanto, perusteet ja käsitteet, Naton ja Saksan tavoitetila, Venäjän A2/AD -kyvyt, Saksan A2/AD -vastatoimien arviointi sekä johtopäätökset. Taktisen tason suorituskykyjen ohella esityksessä tarkasteltiin myös strategisen ja poliittisen tason kysymyksiä. Kysymyksen tarkastelua mutkistaa se, että A2/AD nähdään usein pääosin taktisen tason kysymyksenä, kun taas sen tehokkaimmat vastatoimet edellyttävät pääosin operatiivisen ja strategisen tason ratkaisuja. Tässäkin esityksessä painopiste oli taktisen tason tarkastelussa. Omasta mielestäni esittelyssä olisi rohkeammin voinut tuoda esiin, että Saksan ja etenkin Naton taktiset suorituskyvyt ovat verrattain hyvät. Tärkeimmät heikkoudet Venäjään nähden ovat sen sijaan operatiivisessa ketteryydessä sekä strategis-poliittisessa tahdossa käyttää voimaa politiikan jatkeena. Aseiden ja järjestelmien vahvistamisessa ja niissä kiistämättä havaittujen aukkojen paikkaaminen on sinänsä ok, mutta suurimmat kehittämistarpeet näkisin olevan Saksan ja Naton päätöksenteon ja toimeenpanon nopeuttamisessa, riskin- ja tappioidensietokyvyssä sekä poliittisessa tahdossa hyödyntää asevoimaa osana aktiivista turvallisuuspolitiikkaa.
Kokonaisuutena viikko oli työmäärältään poikkeuksellisen vähäinen ja muutenkin tunnelmaltaan leppoisa. Ehkä se johtuu kahden viikon päässä häämöttävästä kesätauosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)