377. - 399. päivä

Lauantaina alkoi kurssin viimeinen ja pisin opintomatka. Se suuntautuu amerikan Yhdysvaltoihin, joten opintomatkana tämä tulee varmasti olemaan myös suurin ja kaunein. Matkalle osallistuu koko kurssi, luokanvalvojat, kurssinjohtaja eversti H.W. ja koulun johtajakolmikosta delegaation vanhimmaksi lippueamiraali K.S. Lisäksi reissuun lähtee asiantuntijoina prikaatikenraali evp. D.B. sekä kommodori P., jonka asiantuntemuksesta tai taustoista en vielä ole saanut selkoa. Vierailuosaston kokonaisvahvuus on siis reilusti yli sata henkilöä. Matkoja varten joukko on jaettu neljään lentoryhmään, josta itse kuuluin varhaisimmalla lennolla lähteneeseen punaiseen ryhmään. Meidän lentomme lähti Hampurista klo 06.10, joten kentälle lähdettiin jo 03.40. Amsterdamissa oli leppoisa kolmen tunnin välilasku ja lento Seattleen Washingtoniin kesti n. 10 tuntia. Perillä olimme suurin piirtein samaan kellonaikaan (n. 10 - 11 tienoilla) kuin Amsterdamista lähtiessäkin, joten päivästä tuli todella pitkä. Aikaeroon on kuitenkin kuulemma järkevintä pyrkiä totuttautumaan yhdellä rysäyksellä puoliväkisin, vaikka väsyttäisi. Rajamuodollisuudet Seattlessa sujuivat yllättävän helposti, sillä kahden henkilön etukomennuskunta oli paiskinut kovasti töitä sen eteen, että eri aikoihin saapuvia lentoryhmiä kohdeltaisiin rajalla liittolaismaasta saapuvina sotilasryhminä. Suurimmilta byrokratian kukkasilta siis vältyttiin.
Punainen ryhmä pääsi hotelliin ensimmäisenä n. klo 14 paikallista aikaa ja muut ryhmät saapuivat illan mittaan - pois lukien ryhmä keltainen, jonka välilasku Amsterdamiin venyi lentoyhtiön virheen takia 24 tunnin mittaiseksi. Surkea alku heidän kahden viikon opintomatkalleen, ei voi kuin pahoitella. Onneksi aikataulu on suunniteltu väljäksi niin, että he ehtivät mukaan varsinaiseen ohjelmaan. Seattleen sunnuntaiksi suunniteltu sopeutumispäivä jää heiltä valitettavasti kuitenkin väliin. Ensimmäisen illan USA:ssa vietin käymällä läheisessä ostoskeskuksessa nostamassa dollareita, syömässä ja katsomassa uimahallin käyttömahdollisuuksia. Kaikki onnistuivat, minkä jälkeen olin aivan valmis tilavan hotellihuoneen tilavaan vuoteeseen.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin kolme kertaa ja olin joka kerralla aivan varma siitä, että on jo aamu. Onneksi nukahdin aina uudestaan. Nousin aamukuudelta lenkille ja aamupalalle seitsemältä, sillä kahdeksalta kahdeksan hengen porukka lähti taksilla moottoripyörävuokraamoon noutamaan etukäteen varattuja ajopelejä. Ajoimme n. kahdeksan tunnin lenkin, jonka pituudeksi tuli n. 430 km. Ihan reipasta ajoa siis. Onneksi sää oli suosiollinen.
Maanantain aamupala oli jo klo 05.30 alkaen ja bussi lähti kohti matkan ensimmäistä virallista vierailukohdetta klo 06.20. Bussimatka Everettin laivastoasemalle kesti n. puolitoista tuntia. Perillä saimme perehdytyksen laivastotukikohtaan sekä esittelyt simulaattorikoulutuksesta, koiratoiminnasta sekä asuntolasta ja vapaa-ajan keskuksesta. Lisäksi tutustuimme Arleigh Burke -luokan hävittäjään USS Gridley. Lounaan jälkeen siirryimme bussilla n. puolentoista tunnin matkan merivoimen lentotukikohtaan Whidbey Islandilla. Täällä esittely koostui viidestä rastista, joilla näimme yleisesittelyn lisäksi EA-18G "Growler" elektronisen sodankäynnin hävittäjän, P-8 Poseidon merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakoneen, pelastushelikopterin, sekä tutka-aseman ja lennonjohtotornin. Tukikohdassa esillä olevan kaluston määrä ja jatkuva lentotoiminta yllättivät. Silti paikalliset luonnehtivat tätä maanantai-iltapäivää hiljaiseksi. Paluumatka bussilla kesti n. 2 ja puoli tuntia ja pidimme lyhyen jaloittelutauon Deception Passin näköalapaikalla.
Tiistain vierailukohde oli Kitsapin laivastotukikohta. Aamupala oli jälleen aikaistettu klo 05.30 ja bussi lähti 06.20. Bussimatka lauttamatkoineen kesti n. kaksi tuntia. Perillä siirryimme laivastotukikohdan omaan sotilasbussiin, joka vei osaston Nimitz-luokan lentotukialus USS John C Stennisin luo. Lentotukialus oli vaikuttava kokonaisuus, vaikka emme ehtineet näkemään siitä kuin museohuoneen, komentosillan, pääkannen, lentokannen sekä ankkurikoneistohuoneen. Aluksen kokoa on vaikea hahmottaa ellei sitä ole itse nähnyt, mikä lieneekin ollut vierailun tärkein opetustarkoitus. Ennen lounasta bussi kuljetti meitä ympäri tukikohtaa oppaan johdolla. Auditoriossa tukikohdan komentaja esitteli Kitsapin laivastotukikohtaa sekä Tyynenmeren laivaston ajankohtaisia asioita. Iltapäiväksi suunniteltu vierailu ydinsukellusveneessä jäi tekemättä isäntäorganisaation vedotessa turvallisuusongelmiin. Paluumatka hotellille sisälsi jälleen lauttamatkan ja perillä oltiin vasta kuuden jälkeen. Yli kahdentoista tunnin päivästä siis melkein puolet tuli vietettyä bussin penkillä.
Keskiviikko oli matkustuspäivä Denveriin Coloradoon. Punaisen ryhmän lento oli iltapäivällä, joten hotellilta lähdettiin vasta klo 12.15. Hotellilta lentokentälle kesti n. puoli tuntia, minkä jälkeen oli hyvää aikaa odotella Seattlen kentällä. Lento Denveriin pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, mutta sujui muuten varsin mukavasti, koska meitä kohdeltiin ryhmänä. Bussikyyti lentokentältä hotellille kesti reilun puoli tuntia ja perille tultiin vasta kahdeksan aikoihin, sillä aikaero on +1 tunti. Denver on yllättävän korkealla verrattuna Seattleen, n. 1600 metriä merenpinnasta, ja korkeuseron huomasi ilman ohuudesta.
Torstaina vieralukohteita oli kaksi: Coloradon kansalliskaarti Centennialissa ja Ilmavoimien avaruusesikunta Petersonin tukikohdassa. Kansalliskaarti oli n. tunnin bussimatkan päässä ja Peterson siitä vielä n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Molemmissa vierailukohteissa meille pidettiin ainoastaan luentoesityksiä, kummassakin kohteessa n. kolmen tunnin edestä. Emme siis nähneet tukikohdista käytännössä muuta kuin portin ja auditorion. Ilmavoimien tukikohdassa kävimme toki lounaalla tukikohdan sisällä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa oli mahdollista tehdä myös ostoksia ilman "sales taxia", eli paikallista n. kymmenen prosentin tietämillä olevaa liikevaihtoveroa.
Molemmissa tukikohdissa meille pidetyt esitykset olivat sinänsä erittäin hyviä ja informatiivisia, mutta eivät sisältäneet mitään sellaista tietoa mitä ei olisi itse voinut esim. internetistä selvittää. Jotenkin olettaisi, että kun tärkeän eurooppalaisen liittolaismaan sotilasakatemia tulee käymään, niin esitys sisältäisi jotain muutakin kuin yleisiä asioita. Joku totesikin, että olisi voinut ottaa äitinsä mukaan vierailulle turvaluokituksen puolesta. No, minä ainakin opin kansalliskaartin merkityksestä Yhdysvaltojen asevoimille jotain uutta, ja miksi en myöskin avaruussodankäynnistä, joskin jälkimmäisestä vähemmän. Paluumatka Denveriin kesti n. kaksi tuntia joten perille tultiin kahdeksan aikoihin. Päivästä n. kolmasosa kului siis taas bussin penkkiä kuluttaen.
Perjantaina kurssin ohjelmassa oli Yhdysvaltojen kulttuuriin ja kansaan (Land und Leute) tutustuminen. Kurssille oli järjestetty viisi valinnaista ohjelmaa: kiertoajelu, vaellus, lännenkaupunki, kiihdytysajot ja maastopyöräily. Osa ohjelmanumeroita oli mahdollista yhdistellä joko muihin tai omaehtoiseen kulttuuriohjelmaan. Itse valitsin maastopyöräretken. Siirryimme bussilla n. tunnin matkan Boulderiin, jossa nautimme kahvit ja valmistauduimme pyöräilemään. Valitettavasti jouduimme siirtymään bussilla maastopyörävuokraamolta vielä n. puolen tunnin matkan reittien lähtöpaikalle. Käyrä alkoi toden teolla nousta, kun liikkeelle lähtemiseen parkkipaikalta saatiin hukattua siihenkin melkein tunti hyvää ajoaikaa. Kun lopulta päästiin itse maastopyöräilyyn, olivat reitit ja olosuhteet erinomaiset. Oma pyöräni oli vähän kehno (takajarru täristi, ketju rahisi ja joustohaarukka oli liian pehmeä), mutta ei se menoa haitannut. Valitettavasti ajoa ei kertynyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Paluumatkalla pysähtyimme paikallisella pienpanimolla nauttimassa ansaitut oluet. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja valitsemani ohjelmanumero oli minulle sopiva.
Lauantai oli matkustuspäivä Denveristä New Yorkiin. Lähtö hotellilta puoli yhdeksältä, lento puoli kahdeltatoista, lentoaika kahden tunnin aikaeroineen n. kuusi tuntia (kone oli vähän myöhässä) ja siirtyminen hotelliin Manhattanille oli koko päivän urakka. Kello oli yli kahdeksan kun pääsin huoneeseeni 35. kerrokseen.
Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviä New Yorkissa. Molemmille päiville oli tarjolla myös sotilaallista ohjelmaa, sillä New Yorkissa on menossa USA:n laivaston Fleet Week ja maanantaina oli kansallinen vapaapäivä Memorial Day. Näihin liittyviiin erilaisiin ohjelmanumeroihin osallistuminen oli kuitenkin jätetty oman harkinnan ja aloitekyvyn varaan. Myös varustus oli vapaa, mutta virkapukua kuitenkin suosittiin, sillä univormupukeiset saivat tilaisuuksissa usein erityiskohtelun ja alennuksia hintoihin. Itse käytin päivät täysimääräisesti hyödyksi lenkkeillen ja kaupunkiin tutustuen sekä jalan että julkisilla kulkuneuvoilla. Kohokohtina mainittakoon sunnuntaillta lentotukialusmuseo Intrepid ja maanantailta Little Neck-Douglaston Memorial Day Parade. Paljon muutakin tuli tietysti nähtyä ja koettua "isossa omenassa" vapaa-ajan puitteissa.
Tiistaina palattiin ohjatun opintomatkailun pariin. Ensimmäinen vierailukohde oli New Yorkin pelastuslaitoksen NYFD:n päämaja Brooklynissa. Meitä oli vastassa laitoksen johtaja sekä pitkä rivi osastopäälliköitä. Saimme kuulla avartavan esitelmän pelastuslaitoksen nykytilasta sekä siitä, miten laitos on muuttunut 9/11 terrori-iskujen seurauksena. Iskun seurauksena kuoli n. 350 palomiestä, ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset jatkuvat edelleen. Luonnollisesti isku mullisti laitoksen toiminnan ja teki merkittävän loven henkilöstöön ja ennen kaikkea osaamiseen, varsinkin kun monet erosivat iskun jälkeen. Henkilöstö on sittemmin toipunut hyvin. Laitos on kooltaan valtava, yli 15000 työntekijän virasto. Joka päivä valmiudessa on yli 2600 pelastajaa. Nykyään NYFD panostaa merkittävästi koulutukseen. Koulutusyhteistyö asevoimien kanssa on mittavaa mm. johtamisen, kriisinsietokyvyn sekä liikuntakoulutuksen alueilla. Myös poliisin kanssa yhteistoiminta on tiivistä. Uutena toimintamallina on otettu käyttöön poliisin ja palolaitoksen yhteiset toimintayksiköt, joiden tarkoituksena on kyetä pelastamaan myös uhanalaisissa tilanteissa ("stop the killing, stop the dying"). Meille esiteltiin myös vertikaalisen terrorismin käsite, millä tarkoitetaan kolmeuloitteista vihamielistä ympäristöä. Laitoksen päällikkö korosti henkisen kriisinsietokyvyn sekä eettisen toimintakyvyn merkitystä: jokaisen pelastajan on kyettävä toimimaan paitsi ryhmässä, myös tekemään oikeita ratkaisuja itsenäisesti. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja lyhyttä käyntiämme selvästi arvostettiin.
Seuraava vierailukohde oli 9/11-iskujen muistomerkki Ground Zero Reflecting Pools Manhattanilla. Täällä meitä oli vastassa kuusi pelastajaa, jotka olivat itse toimineet iskun pelastustöissä. He kertoivat kokemuksistaan ja vastasivat kysymyksiin.
Lounas nautittiin sujuvasti bussissa siirryttäessä YK:n päämajaan. Onneksi lounastauon pois jäämisestä oli ilmoitettu etukäteen, joten olin varautunut eväillä. YK:n päämajassa meidät otti vastaan Saksan pysyvän edustuston sotilasasiantuntija, everstiluutnantti M. Hän ja toinen saksalainen piti kurssille esittelykierroksen YK:n päämajassa. Kävimme mm. yleisistuntosalissa sekä turvallisuusneuvoston kokoushuoneessa. YK:sta siirryimme jalan n. 300 metrin matkan Saksan pysyvään edustustoon, jossa lähettiläs S. piti meille yleisesittelyn edustuston tehtävistä sekä Saksan kannoista muutamiin ajankohtaisiin asioihin. Lisäksi sotilasedustaja alusti lyhyesti YK:n kriisinhallintatoiminnasta. Esityksiä seuranneen keskustelun loputtua Saksan edustustolta oli hotellille matkaa vain muutama sata metriä.
Keskiviikko jatkui vierailulla Saksan pysyvään edustustoon YK:ssa. Ensimmäisen esitelmän piti pääkonsuli Saksan kahdenvälisistä suhteista Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Kuten usein on ollut tapana, tilaisuuden parasta antia oli alustusta seurannut keskustelu, jossa pääkonsuli vastasi opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin. Keskustelulle annetaankin usein täällä riittävästi tilaa. Tällä kertaa vastassa oli ammattidiplomaatti ja vastaukset olivat sen mukaisia, eli hieman peiteltympiä kuin mihin sotilaat ehkä ovat tottuneet. Seuraavaksi ääneen pääsi edustuston virkailija, jonka vastuulla olivat suhteet New Yorkin valtavaan juutalaisyhteisöön. Hieman kärjistäen Saksassahan ei tunnetusti voi olla ottamasta kantaa juutalaisiin myönteiseen sävyyn, sillä kaikki muu voidaan helposti tulkita antisemitismiksi. Rellisesti sanoen en ymmärtänyt tämän virkamiehen esityksen perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa yleisesikuntaupseerikurssille.
Aamupäivän kolmas ja viimeinen puhuja oli YK:n rauhanturvatoiminnasta vastaava pääsihteerin sotilaallinen neuvonantaja. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä uruguaylainen kenraaliluutnantti C.H.L. Hän puhu YK:n rauhanturvatoiminnan haasteista. Esitys oli sävyltään yllättävän suorapuheinen ja kriittinen, aivan kuten saksalaisen everstiluutnantin esitys oli ollut edeltävänä päivänä. YK:n rauhanturvatoimintaa luonnehdittiin jäykäksi, tehottomaksi sekä kalliiksi. Kenraalilla ei ollut myöskään esittää ratkaisuja, tai ainakaan nopeita sellaisia. Hän kuitenkin korosti koulutuksen ja eettisen toimintakyvyn merkitystä sekä naisten määrän kasvattamista rauhanturvajoukoissa. Kiitosten ja loppusanojen jälkeen siirryttiin kolmessa matkustusryhmässä linja-autoille. Lento Washingtoniin kesti alle tunnin. Matkustusryhmä keltaisella kävi jälleen huono tuuri: heidän lentonsa oli tunnin myöhässä ja myös kuljetus hotellille Washingtonissa oli myöhässä. Minun matkustusryhmälläni matka sujui suunnitelmien mukaan ja olimme hotellilla jo kuuden jälkeen.
Torstaina ohjelma oli suunniteltu kokonaan Saksan suurlähetystöön Washintoniin. Sinne siirryttiin linja-autoilla 07.40 alkaen n. puolen tunnin matka. Perillä kuultiin sotilasasiamiehen, lippueamiraali E:n tervehdyssanat. Tämän jälkeen kuultiin liuta erilaisia esityksiä, jotka vaihtelivat sekä sisällöltä että tasoltaan. Ensimmäisenä ääneen pääsivät lähetystön poliittisen osaston edustajat, joista ensimmäinen kertoi ajankohtaisista asioista Saksan ja USA:n kahdenvälisissä suhteissa. Niistä riittäisi varmasti kerrottavaa pidemmäksikin aikaa, sen verran kiivaaseen tahtiin käänteet ovat seuranneet toisiaan viime aikoina. Jälkimmäinen poliittisen osaston edustaja vastasi Saksan suhteista Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen juutalaisyhteisöön. Puheenvuoro oli ilmeisesti jollain tapaa väistämätön, sillä en ymmärrä miten se liittyi YE-kurssin vierailuun. Seuraava esiintyjä oli alansa huippuammattilainen, Washington Postin toimittaja C.L. Hän piti erittäin mielenkiintoisen ja tarkkanäköisen esityksen Yhdysvaltojen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Esityksessään hän toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuneisuuden useiden esimerkkien avulla. Jakautuneisuus johtuu identiteettipolitiikan voimistumisesta, joka puolestaan johtuu siitä, että koossapitävä, ulkoinen paine on hävinnyt USA:n ympäriltä. Kansakuntanahan USA on pohjimmiltaan varsin heterogeeninen. Lounasta ja kahvitaukoja varten kerättiin bussissa tulomatkalla 25 dollarin ennakkomaksu. Sen vastineeksi oli pari sämpylää ja limppari, sekä kahvia, vettä ja iltapäivällä amerikkalainen cookie. Tarjoilu oli herkullinen mutta hintaansa nähden niukka. Ihmetyttää edelleen, miten matkaan panostetaan tuhansia euroja henkilöä kohden, mutta suurlähetystössä kerätään kahvikassa. Ilmeisesti budjetointi on Saksassa monimutkainen asia.
Iltapäivän esitykset käsittelivät Yhdysvaltojen kyberpuolustusstrategiaa sekä Ukrainan sodan asettamia sotilaallisia haasteita. Alun perin luentojen piti olla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta koska Ukrainasta puhuneet asiantuntijat Center for the Study of New Generation Warfare -ajatuspajasta olivat myöhässä, aloitti kyberasiantuntija Department of Homeland Securitystä omalla esityksellään. Ensimmäinen esitys pysytteli yleisellä tasolla eikä oikeastaan sisältänyt uutta tietoa. Valitettavasti jälkimmäinen esitys jäi minulta kuulematta, sillä olin sopinut käyväni visiitillä Suomen suurlähtystössä. Käynti ja keskustelu apulaissotilasasiamiehen kanssa oli oikein antoisa.
Perjantai oli pitkän opintomatkan viimeinen virallista ohjelmaa sisältävä päivä. Aamulla siirryimme linja-autoilla National Defense Universityn tiloihin, jossa saimme kuulla kaksi erittäin korkeatasoista ja innostavaa esitystä. Ensimmäisen piti kenraaliluutnantti evp. T.W. aiheesta ISIS. Hänen pääsanomansa oli, että järjestön uhka ei ole lainkaan ohi ja että sen torjuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä. Jälkimmäisen esityksen pitäjä oli tohtori J.T., joka oli eräs Yhdysvaltojen turvallisuusstrategian laatijoista. Hän esitteli laajasti Yhdysvaltojen turvallisuustrategiaa ja miten se on muuttunut edelliseen strategiaan verrattuna. Molempia esityksiä seurasi jälleen laajat ja antoisat keskustelut, joissa mentiin jopa astetta syvemmälle. Kiitossanojen jälkeen nautittiin nopea lounas yliopiston kahvilassa. Iltapäivän ohjelma oli valinnainen ja vaihtoehtoina oli pitkä lista nähtävyyksiä tai museoita. Osallistuin n. kolmasosan kurssia kanssa opastetulle kierrokselle Arlingtonin sotilashautausmaalla, missä saimme mm. seurata vahdinvaihtoa. Paluumatkalla hotellille bussi pysähtyi poimimaan henkilöitä sovituilta pisteiltä matkan varrelta, ja teki vielä toisen kierroksen myöhempään viipyviä varten.
Illalla hotellin juhlasalissa pidettiin vielä lyhyt kiitos- ja palautetilaisuus. Kurssin jälkimmäisellä osuudella osaston vanhimpana toiminut prikaatikenraali evp. D.B. (lippueamiraali K.S. joutui poistumaan Denverin osuuden jälkeen) piti koskettavan puheen kokemuksistaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa Afganistanissa.
Lauantaina oli paluumatkan aika. Lähtö hotellilta oli vasta yhdeltätoista, joten kävin aamulla lenkillä Washingtonin tärkeimpien nähtävyyksien tienoilla ja lisäksi vähän uimassa hotellin ulkoaltaassa. Matkalla lentokentälle pysähdyimme tekemään ostoksia tehtaanmyymälöiden keskittymässä. Paluulento toteutettiin jälleen kolmessa ryhmässä, joista yhdellä oli välilasku Pariisissa, toisella Frankfurtissa ja omalla ryhmälläni jälleen Amsterdamissa. Sunnuntaina Hampurin lentokentällä oli kuitenkin sähkökatkos ja koko kenttä jouduttiin sulkemaan. Kaikkien jatkolennot peruuntuivat: Frankfurtin ryhmä jatkoi kotiin junalla, oma ryhmäni laskeutui Bremeniin ja Pariisin ryhmä (jälleen uskomattoman epäonnen kohteeksi joutunut keltainen ryhmä) jäi jumiin Pariisiin. Osa laukuista päätyi ties minne, mutta onneksi omani tuli Bremeniin parin tunnin odottelun jälkeen. Suunnitellun aamupäivän asemesta pääsin kotiin vasta sunnuntaina alkuillasta.
Yhteenvetona matkasta voi todeta, että se on puhdasoppista sotilasturismia, eli sotilaalliseksi toiminnaksi verhottua turismia. Toki mukaan mahtuu myös reilu annos ihan rehellistä turismia, mutta matka tehdään opintomatkan varjolla. Mikään matkan esittelyistä tai luennoista ei kuitenkaan ollut sellainen, jota ei olisi voitu pitää Hampurissa. Lisäarvoa toivat vierailut merkittävillä kohteilla, kuten lentotukialuksella, lentotukikohdassa, YK:ssa sekä Washingtonissa. On kuitenkin rehellisesti todettava, että ammatillisesti matka ei tuonut hirveästi uutta. Saksalaiset tietävät ja tuntevat tärkeimmän liittolaisensa asiat varsin hyvin, ja se mitä he eivät tiedä he voivat aina kysyä. Minun (ja muutaman opiskelijatoverini) mielestä ammatillisesti paljon antoisampaa olisi ollut vierailla maissa, jolla on kokemusta ja tietoa mahdollisesta tulevasta vastustajasta. Vierailu eräisiin uusiin Nato-maihin ja mahdollisesti Ukrainaan olisi ollut tällainen mahdollisuus. Uskoisin myös, että saksalaisten vierailu itään olisi ollut yhdysvaltalaisille kumppaneille mieleisempi vaihtoehto kuin vierailu USA:aan, sillä se olisi ollut selvä signaali Saksan halusta ottaa enemmän vastuuta Euroopan puolustuksesta. Samasta syystä itään suuntautuva vierailu olisi ollut Saksassa poliittisesti vaikea pala nieltäväksi. Führungsakademien vierailu Yhdysvaltoihin on ilmeisesti kuitenkin perinne, josta ei haluta luopua, vaikka matka on hyvin kallis. Se on ymmärrettävistä syistä saksalaisopiskelijoille ja opettajakunnalle mieleinen kurssin huippukohta. Hyvistä puolistaan huolimatta matka ei minun mielestäni kuitenkaan puolla paikkaansa tällä kurssilla.

312.- 322. päivä

Seuraavat kaksi viikkoa kurssi on opintomatkalla. Matkan nimi on "NATO/EU-Hauptstadtreise", eli Nato-, EU- ja pääkaupunkimatka. Matkan opetustarkoitus on tiivistetysti antaa katsaus Naton, EU:n ja valikoitujen liittolaismaiden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, tavoitteisiin, menettelytapoihin ja kehitysnäkymiin, Saksan intressejä unohtamatta. Kuten edellisen viikon merkinnöissä totesin, matka toteutetaan osittain pienemmissä osastoissa useisiin eri maihin ja kohteisiin.
Maanantai oli silkka matkustuspäivä. Kolme bussia lähti liikkelle Hampurista klo 07.45. Perille Brysseliin saavuttiin n. klo 17 pintaan. Matka sujui muuten jo tietyllä rutiinilla, mutta minulle oli edeltävänä iltana noussut kuume, ja matkustin lähinnä lääkkeiden voimalla. Päätös lähteä reissuun ei ollut helppo sillä oloni oli todella kurja, mutta päätin kuitenkin uhmata olosuhteita ja luottaa siihen että oireet helpottavat. Muutenhan minulta olisi mennyt koko kahden viikon reissu sivu suun. Näin kävi ainakin kahdelle kurssitoverilleni, jotka siis jäivät sairauden takia kotiin.
Tiistain vastaisena yönä kuume nousi jälleen ja totesin, että on parempi jäädä huoneeseen lepäämään. Kävin syömässä aamupalan vaikka ei oikeastaan ollut nälkä ja menin takaisin vuoteeseen. En poistunut huoneestani ennen iltakahdeksaa ja silloinkin vain käydäkseni syömässä jotain. Onneksi huoneessa oli vedenkeitin, jolla valmistin ostamaani yrttiteetä pitkin päivää. Tiistain ohjelmassa olisi ollut vierailu Naton päämajassa sekä Saksan pysyvään edustustoon EU:ssa, mutta nämä jäivät minulta väliin. Harmittaa vietävästi, vaikka kurssikaverieni mukaan en sisällöllisesti menettänytkään kovin paljoa. Paikat olisi silti ollut mukava nähdä. Oli ehkä virhe lähteä koko reissulle kipeänä.
Keskiviikkona olo oli jo jonkin verran parempi, mutta lähdin silti liikkeelle lääkkeiden voimalla. Päivän vierailukohteena oli SHAPE, eli Supreme Allied Headquarters Europe. Tämä on toinen Naton kahdesta strategisen tason suunnitteluesikunnasta. Perillä meidät ohjattiin Eisenhower-auditorioon, jossa vierailijat toivotti tervetulleeksi Saksan kansallinen vanhin, prikaatikenraali M. O. Ensimmäisen varsinaisen esityksen piti eversti Stefan Kern aiheesta Comprehensive Crisis and Operations Mangament Centre (CCOMC). Esitys oli yleisluontoinen ja siitä jäi painavimpana mieleen kehoitus noudattaa prosessia ja aikatauluja, mutta samalla olla tekemättä mitään, ellei ole erikseen käsketty. Tämä voi kuulostaa aloitekyvyttömyydeltä, mutta ohje selittyy sillä, että SHAPE on 29 valtion strategisen tason esikunta. Tällöin liika innokkuus ja oikominen tulee helposti tulkituksi väärin kielteiseksi tai jopa vihamieliseksi toimintamalliksi. Samalla luennoitsija kuitenkin korosti, että esim. COPD on ohje eikä ohjesääntö tai doktriini, ja sitä voidaan aina soveltaa tarpeen mukaan. Seuraavan luennon piti komentaja J.C. Yhdysvaltojen merivoimista. Hänen aiheenaan oli "Major Joint Operation +" -tavoitetila sekä Maximum Level of Effort (MJO+ ja MLE). Näillä käsitteillä tarkoitetaan Naton kyvyn kohottamista uudelle tasolle (Level of Ambition, LOA). MJO+ tarkoittaa sitä, että liittoumalla pitäisi olla kyky toimia yhtäaikaisesti joko kuudessa pienessä yhteisoperaatiossa (Small Joint Operations, SJO) ja kahdessa suuressa yhteisoperaatiossa (MJO), tai kolmessa suuressa yhteisoperaatiossa. Tämä on tavoitetila, johon liittouma pyrkii. Käsite Maximum Level of Effort tarkoittaa liittouman kaikkien käytettävissä olevien voimien käyttöä yhtäaikaisesti, eli käytännössä Naton 5 artiklan alaista puolustustilannetta. MLE on käsitteenä jo niinkin yleistynyt, että se esiintyy julkisissa uutislähetyksissä. Tämä taas on puolestaan muokannut liittouman valtiotason strategista ajattelua samaan suuntaan, eli että voimavaroja ollaan taas valmiita suuntaamaan liittouman käyttöön. Jotkut valtiot ovat tähän tietenkin valmiimpia kuin toiset, mutta trendi on selvä.
Seuraavan luennon piti kommodori M.H. Kanadan merivoimista aiheesta liittouman toimintakyvyn kehittäminen SACEUR:n vastuualueella. Hänen sanomansa voi tiiviistää siten, että Natossa tapahtuu, Venäjän uhka otetaan vakavasti ja että nopeus ratkaisee.
Tämän jälkeen otettiin ryhmäkuva ja nautittiin kenttälounas Saksan kansallisen huoltoelementin tiloissa. Valitettavasti SHAPE:ssa palvelevat suomalaiset yhteysupseerit olivat sidottuja muihin tehtäviin eivätkä ehtineet lounaalle. Viron yhteysupseeri everstiluutnantti R.J. oli kuitenkin vanha tuttu kadettikoulun ajoilta ja vaihdoin hänen kanssaan muutaman sanan.
Iltapäivän ensimmäisen luennon piti eversti P.K. Saksan ilmavoimista. Aiheena oli Naton komentorakenteen muutos, tarkemmin ottaen Organisational Advisory and Change Management (OACM). Edellä esitettyjen tavoitteiden mukaisesti myös Naton johtamisrakennetta (Nato Command Structure NCS) ollaan laajentamassa ja leventämässä.
Tämän jälkeen puhui Turkin merivoimien kommodori B.E. aiheesta Naton Kyberoperaatiokeskus. Kyberulottuvuus on Natossa määritetty samanarvoiseksi sodankäynnin ulottuvuudeksi kuin maa-, meri- ja ilmaulottuvuus. Tämä alkaa vähitellen näkyä esikunnissa ja joukoissa. SHAPE:n kyberoperaatiokeskuksessa palvelee n. 100 henkilöä.
Seuraavaksi Puolan ilmavoimien eversti J.P. puhui esikunnan tehtävien jaosta kansallisuuksien kesken ja pitkän tähtäimen rotaatiosuunnitelmasta.
Tauon jälkeen edelliseltä kurssilta valmistunut ja esikunnassa vajaan vuoden erään osastopäällikön avustajana palvellut majuri C.A. kertoi kokemuksistaan työskentelystä SHAPE:ssa tuoreena yleisesikuntaupseerina.
Pitkän päivän päätti SHAPE:n esikuntapäällikön kenraali M.K:n esitys ja keskustelu. Hän on Bundeswehrin toinen täyskenraali (neljä tähteä), eli samanarvoinen Generalinspekteurin kanssa.
Tämän mielenkiintoisen keskustelun päätteeksi siirryttiin busseihin ja ajettiin n. 3 tuntia Aacheniin, jossa majoituttiin hotelleihin.
Torstaiaamuna oloni oli varsin kurja, sillä valitettavasti minulle oli noussut yöllä taas kuume. En kuitenkaan voinut jäädä hotelliin, sillä matka jatkuisi illalla kohti Ranskaa, joten jouduin lähtemään liikkeelle kuumetta alentavien lääkkeiden voimalla. Vierailukohteena oli Joint Forces Command Brunssum (JFCBS), joka on Naton operatiivisen tason johtoesikunta. Paikalla meitä tervehti italialainen kenraali R.M., joka oli juuri ottanut vastaan komentajan tehtävät. Vierailun isäntänä toimi kuitenkin saksalainen kenraalimajuri W.O., joka on esikunnan huolto-osaston osastopäällikkö (DCOS Support).
Ensimmäisen esityksen piti yhdysvaltalainen eversti T.D. JFC:n toteuttamasta strategisesta kommunikaatiosta (STRATCOM). Esitys painotti sitä, kuinka tärkeän roolin kommunikointi on ottanut kriisien ennaltaehkäisyssä ja pelotteen luomisessa. Monessa asiassa mennään nykyään ns. STRATCOM edellä. Seuraavan puheevuoron piti majuri R.I. tiedusteluosastolta. Hän selvitti Naton tiedustelutoiminnan nykyisiä toimintaperiaatteita.
Tauon aikana törmäsin käytävällä JFC:ssä työskentelevään suomalaiseen suunnittelu-upseeriin ja ehdimme vaihtaa lyhyet kuulemiset.
Seuraavan esityksen piti Iso-britanninan ilmavoimien eversti R."S." G. aiheesta Enhanced Forward Presence (eFP), joka kuuluu JFC:n johtovastuuseen. Oli mielenkiintoista kuulla, mihin tällä Baltian maihin ja Puolaan sijoitetulla pienellä taistelujoukolla oikeastaan pyritään ja mitä käytännön haasteita toimintaan liittyy. Tämän jälkeen saksalainen majuri S. puhui suunnitteluosaston ajankohtaisista asioista.
Lounaan jälkeen everstiluutnantti L.R. esitteli JFC:n tulevaa harjoitustoimintaa. Tämän vuoden pääharjoitus on nimeltään Trident Javelin 2018 ja seuraavan vuoden Trident Jupiter 2019. Se pelataan uudessa skenaariossa nimeltään OCCASSUS, joka vastaa nykyisiä harjoitusskenaarioita paremmin Venäjän luomaan uhkakuvaan.
Päivä päättyi keskustelutilaisuuteen kenraali W.O:n johdolla, minkä jälkeen siirryttiin linja-autoihin. Tässä kohden kurssi jakaantui pienryhmiin ja hajaantui eri suuntiin. Oma bussini ajoi Brysselin lentoasemalle, jossa kaksi ryhmää jäi kyydistä. Minun ryhmäni jatkoi linja-autolla Pariisiin, jonne saavuimme n. klo 21. Olin koko päivän ajan varsin uupunut ja tukkoinen, ja jaksoin vain flunssalääkkeiden voimalla keskittyä sinänsä mielenkiintoiseen päivään. Minulle oli kuitenkin alusta asti selvää, että seuraava päivä menisi kokonaan vuoteen pohjalla.
Perjantaina ryhmäni vieraili Saksan suurlähetystössä Pariisissa ja Ranskan puolustusministeriössä. Minä en valitettavasti kyennyt osallistumaan näihin tilaisuuksiin, vaan jäin toipumaan hotellihuoneeseen. Kuume ei ottanut laskeakseen. Lopulta otin illan suussa lääkettä sen verran, että pääsin hakemaan ruokaa.
Lauantaina osallistuin vapaaehtoisena ohjelmanumerona järjestettyyn Pariisin kiertoajeluun. Lopun päivästä pysyin kuitenkin vuoteessa.
Sunnuntaina ei ollut erikseen järjestettyä ohjelmaa. Oloni oli jo hiukan parempi, joten toivon matkan jälkimmäisen puoliskon onnistuvan alkuosaa paremmin.
Maanantain ohjelmassa oli vierailu Ranskan puolustusministeriöön. Vierailu noudatti jo tutuksi tullutta kaavaa: turvatarkastusten kautta ryhmä johdatettiin pieneen neuvotteluhuoneeseen, jossa tarjolla oli kahvia ja croisanteja. Vierailun isäntänä toimi poliittisen osaston nuorehko työntekijä, jonka nimi meni minulta ohi. Merkillepantavaa oli kuitenkin, että hän puhui sekä saksaa että englantia varsin hyvin. Ensimmäinen esitys käsitteli EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa Ranskan näkökulmasta, josta seuraavassa eräitä irrallisia havaintoja. Esityksen piti eversti, jonka nimi minulta ohi. Ranska tukee Naton eurooppalaista pilaria eikä nää ristiriitaa tai kilpailuasetelmaa Naton ja EU:n rakenteiden kehittämisen välillä. Ranskan näkemyksen mukaan EU:n tulisi saada aikaan joukkoja kentälle, ja vieläpä nopeata toimeenpanoa varten. Kyseessä on myös johtamisongelma, sillä EU:lla ei ole soveltuvia johtamisrakenteita. Esityksen pitäjä oli palvellut pitkään EU:n sotilasesikunnassa ja oli jossain määrin turhautunut EU:n tapaan tehdä sotilaallisen voiman käyttöön liittyviä päätöksiä, ehkä siksi, että se poikkeaa merkittävästi Ranskan presidenttikeskeisestä järjestelmästä.
Seuraavan esityksen pitivät kommodori M.D. ja komentajakapteeni M.L. ja sen aiheena oli Nato. Atlantin liiton ja Ranskan keskinäisen suhteen historia on monipolvinen ja vaiherikas. Suhde on melko erikoinen vielä tänä päivänäkin. Ranska on mukana (ainakin osittain) Naton komentorakenteessa. Naton toiminnassa mukanaololle Ranska asettaa tiettyjä reunaehtoja ja varauksia, joiden ydin on siinä että Ranska varaa itselleen oikeuden toimia (tai olla toimimatta) yksin oman kansallisen etunsa mukaisesti. Syyt Ranskan oikukkuudelle Naton suhteen ovat historiassa ja heijastavat suhteita Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Naton nykyisen merkityksen Ranskalle esiintyjät tiivistivät kolmeen kohtaan: 1. viidennen artiklan mukainen kollektiivinen puolustus 2. transantlanttisen kumppanuuden varmistaminen ja 3. yhteinen viitekehys sotilaalliselle toiminnalle. Ranska näkee tärkeiksi Naton nykyiset hankkeet, kuten eFP:n, NRF:n ja VJTF:n, mutta haluaisi kovasti kehittää Naton aloitekykyä Afrikan ja terrorismin vastaisen sodan suuntaan. Ranskan suhteet Venjäjään ovat sen sijaan yllättävänkin ymmärtäväiset. Mieleeni tuli, että Naton alkuperäinen tarkoitus "keep USA in, Russia out, and Germany down" ei ranskalaisten mielestä ole niin kaukaa haettu tänäkään päivänä.
Aamupäivän viimeisen esityksen aihe oli Afrikka ja sen piti eversti G. Hänellä oli seuranaan everstiluutnantti, jonka nimi meni minulta ohi. Ranskan intressit Afrikassa ovat merkittävät ja niiden taustalla ovat sekä historialliset (eli kulttuuriset) ja taloudelliset syyt. Luvut puhuvat puolestaan: Ranskalla on Afrikassa 24 sotilasasiamiestoimistoa. Ranskalla on kahdenväliset sotilaallisen yhteistyön sopimukset 11 Afrikan valtion kanssa ja yhteistoimintasopimukset 17 valtion kanssa. Ranskalla on 14 alueellista koulutuskeskusta eri puolilla Afrikkaa ja niissä koulutetaan vuosittain liki 3000 sotilasta. Lisäksi Ranskalla on lukuisia kalustovarastoja eri puolilla mannerta. Ranska näkee Afrikassa paljon tulevaisuuden lupauksia, mutta myös potentiaalisia (ja jo realisoituneita) ongelmia.
Tämän esityksen jälkeen oli lounaan vuoro. Se oli isäntämaan maineen veroinen. Lounaan ja kiitospuheiden jälkeen siirryttiin linja-autolla Pariisin Gare du Nord -rautatieasemalle, josta EuroStar-junalla Lontooseen. Lontoossa siirryttiin StPancrasin rautatieasemalta jalan hotellille. Illan päätteeksi Saksan laivastoasiamies Lontoossa komentaja Handrick piti lyhyen tervetuliaistilaisuuden paikallisessa pubissa. Kuume ja paha olo ei pysynyt poissa ihan koko päivää, mutta pahin vaikuttaisi olevan takanapäin.
Tiistain ohjelma käsitti luentoja ja keskusteluja Saksan suurlähetystössä sekä illallisen Army & Navy Clubilla. Saksan suurlähetystölle piti suunnitelman mukaan siirtyä metrolla, mutta koska sää oli niin aurinkoinen, päätti ryhmä kävellä. Sää oli myös tuulinen ja jäätävän kylmä, joten n. puolen tunnin kävely ei varmastikaan tehnyt hyvää toipumiselleni. Tervehdyssanat lausui Saksan puolustusasiamies prikaatikenraali R.. Ryhmää kävi tervehtimässä myös suurlähettilään sijainen. Varsinaisen suurlähettilään jäätyä eläkkeelle ei uutta ole voitu vielä nimittää, koska Saksassa ei ole hallitusta. Ensimmäisen varsinaisen esityksen pitivät maavoima-asiamies eversti R. ja ilmavoima-asiamies eversti H. Aiheena oli Iso-britannian turvallisuus- ja puolustuspolitiikka sekä brexit. Brexit osoittautui teemaksi, joka nousi yhä uudestaan esiin vierailun aikana. Tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä neuvottelut EU:n ja kuningaskunnan välillä ovat kiivaimmillaan. Kävi myös ilmi, että brexit on aihe joka jakaa brittejä voimakkaasti. Kuitenkin yleinen näkemys oli, että britit haluavat sen toteuttaa, tulossa on ns. kova brexit, ja että uutta kansanäänestystä aiheesta ei ole tulossa. Samalla kertaa kuitenkin tuotiin yhä uudelleen esiin, että neuvottelut ovat kesken, niiden lopputuloksesta ei voida vielä sanoa mitään, ja että Iso-britannia aikoo ylläpitää erityisen läheistä suhdetta Eurooppaan, erityisesti Irlantiin. Ulkopuolisen tarkkailijan silmin ei voi kuin todeta, että koko eroaminen vaikuttaa järjenvastaiselta ja kaoottiselta. Tilannetta pahentaa se, että brexit vie tällä hetkellä maan politiikassa kaiken huomion eikä normaalille asioiden hoitamiselle jää lainkaan aikaa tai energiaa. Saksan ja Iso-Britannian kahdenväliset sotilaalliset suhteet ovat erittäin tiiviit ja pitkälle kehittyneet. Niiden pääkohdat on linjattu Joint Vision Statement -asiakirjassa sekä sen pohjalta laaditussa Road Mapissa, jossa tarkastellaan jo brexitin jälkeistä aikaa. Näiden taustalla puolestaan ovat perusteasiakirjat Strategic Defence and Security Review (SDSR 2015) sekä asevoimien konsepti Joint Forces 2025.
Erityisesti panin merkille sen, miten usein ja voimakkaasti Venäjän uhka nousi esiin Iso-britannian linjauksissa. Saksalaiset eivät aina jakaneet tätä käsitystä, mutta briteillä Venäjä on noussut selvästi tärkeimmäksi sotilaalliseksi uhkaksi, esim. ohi kansainvälisen terrorismin. Syyt sille että Iso-Britannia kokee Venäjän suurimmaksi uhkaksi ovat moninaiset, mutta esiin nousi mm. Ukrainan ja Krimin tapahtumat sekä Venäjän vaikutusvallan nousu Lähi-idässä, jossa briteillä on perinteisesti ollut voimakkaita intressejä. Myös Venäjän meri- ja ilmavoimien aktivoitumista Pohjois-Atlantilla on Iso-Britanniassa seurattu huolestuneena. Taustalla vaikuttaa varmasti myös Litvinenkon salamurha Lontoossa ja muut vastaavat, vähemmälle julkisuudelle jääneet seikat.
Seuraavaksi otettiin ryhmäkuva suurlähetystön portaikossa. Kahvitauon jälkeen luennoi Saksan yhteysupseeri Permanent Joint Headquartersissa, eversti N.G. Luennoitsija kertoi erittäin positiiviseen sävyyn ja jopa jossain määrin haltioituneesti PJHQ:n toimintakulttuurista ja johtamiskäytännöistä. Erityisen positiivisena hän piti sitä, miten britit kykenevät samanaikaisesti sekä noudattamaan että soveltamaan ohjesääntöjä ja oppaita. Menetelmiä ja prosesseja ei nähdä toiminnan esteenä, vaan ne otetaan haltuun ja niitä sovelletaan joka päivä.
Lyhyen puheenvuoron piti myös everstiluutnantti S., joka palvelee Iso-Britannian puolustusministeriössä. Hänen seuranaan oli myös toinen MoD:ssa palveleva saksalainen. Puolustusministeriön rooli on pienempi kuin Saksassa ja yhteistyö muiden ministeriöiden kanssa huomattavasti mutkattomampaa.
Viimeisen puheenvuoron ennen lounastaukoa pitivät lippueamiraali J.N. sekä komentaja R. Allied Maritime Commandista (MARCOM), joka on Naton merivoimaesikunta. Keskustelua käydään siitä, jääkö esikunta kaikkine osineen (myös EU-operaatiot) Lontooseen brexitin jälkeen. Esikunnan suurin työpanos on tällä hetkellä vuoden pääsotahrjoituksessa Trident Juncture 2018, johon liittyy suuri merivoimakomponentti. Harjoituksen painopiste on Norjassa. Lounas nautittiin suurlähetystön ravintolassa.
Iltapäivän aluksi suurlähetystön eri toimialojen lähetystösihteerit puhuivat isäntämaan tilanteesta omista näkökulmistaan. Ääneen pääsivät vuorollaan poliittinen osasto, talousosasto, kulttuurisihteeri sekä lehdistösihteeri. Jokaiselle oli varattu n. puoli tuntia keskusteluineen. Erityisesti mieleeni jäi kulttuurisihteerin puheenvuoro, jossa nousi esiin Iso-britannian ja Saksan poikkeavat historiakäsitykset. Historiallisuus ja muistaminen ovat briteillä aivan eri tasolla kuin saksalaisilla. Perinteitä pidetään saksaan verrattuna erittäin tärkeinä ja niitä myös eletään. Tämä on saksalaisille joskus vaikeaa ymmärtää. Lehdistösihteeri kävi läpi lehdistön roolia Iso-britannian yhteiskunnallisessa keskustelussa ja painotti, että lööppeihin ei saa takertua liikaa vaan niitä pitää osata tulkita.
Päivän viimeisen luennon piti reservin komentaja F.I-B. Kings Collegesta. Hänen esitelmänsä koski Kings Collegen sotilaallisia opintosisältöjä sekä erityisesti ajatuspajaa nimeltä Sir Michael Howard Centre for the History of War, jossa hän itse työskentelee. Kings College on erittäin arvostettu oppilaitos myös sotatieteissä.
Tämän jälkeen palattiin hotellille, osa kävellen ja osa metrolla. Liikenne oli lumisateesta johtuen kaoottista, mutta perille päästiin kuitenkin.
Illalliselle Army & Navy Clubille siirryttiin hotellilta jalan n. 15 min. Tilaisuus alkoi tervetuliaismaljoilla klo 19.30 ja pöytiin istuttiin kahdeksalta. Ilokseni paikalle oli kutsuttu myös Suomen puolustusasiamies eversti J.I. Päivällinen oli mukava ja ruoka herkullista. Tilaisuus päättyi klo 22 ja kävelin hotellille nukkumaan.
Keskiviikon vierailukohteena oli puolustusminsteriö (MoD). Sinne siirryttiin jalan, koska matka oli lyhyt. Olosuhteet sen sijaan olivat lontoolaisittain hankalat, sillä lumentulo oli jatkunut koko yön ja jatkui edelleen. Turvallisuusmuodollisuuksien jälkeen ryhmä johdettiin sokkeloisen rakennuksen läpi pieneen neuvotteluhuoneeseen. Tervetuliaissanat lausui asevoimien eurooppasuhteista vastaava valtiosihteeri E.H. Seuraavan esityksen piti ns. Chilcotin raportin suositusten toimeenpanosta vastaava johtaja R.H. Saimme mukaamme vihkosen "The Good Operation", johon on koottu Chilcotin raportin tärkeimmät kohdat. Chilcotin raportti on seitsemän vuotta kestänyt valtava selvitys Irakin ja Afganistanin sodassa tehdyistä virheistä. Raportti valmistui viime vuonna ja sen suositusten toimeenpano on aloitettu koko puolustushallinnossa.
Seuraavaksi ääneen pääsi air vice-marshal eli kenraalimajuri A.T., joka toimii ministeriön operatiivisen osaston osastopäällikkönä. Hän kävi läpi hyvin nopeaan tahtiin kaikki maanosat ja operaatiot, jossa Iso-Britannia toimii. Operaatioista päättää kansallinen turvallisuusneuvosto prosessissa, joka normaalioloissa kestää n. kaksi viikkoa. Tarvittaessa prosessia voidaan nopeuttaa tuntiluokkaan. Päätöksenteossa käytetään fuusioidun doktriinin menetelmää, jossa operaatiota tarkastellaan 19 eri osa-alueen näkökulmasta.
Kahvitauon jälkeen kommodori P.M. esitteli ministeriön merioperaatioiden osaston ja Royal Navyn ajankohtaisia asioita. Tärkeimpänä esiin nousi luonnollisesti kaksi uutta lentotukialusta, joiden on määrä saavuttaa operatiivinen valmius parin vuoden kuluessa.
Viimeisen esityksen ennen lounasta piti L.D., joka vastaa suhteista EU:iin sekä brexit-kysymyksistä. Hänen sanomansa oli, että puolustusyhteistyössä pyritään jatkamaan mahdollisimman pitkälle ennallaan.
Lounas nautittiin ministeriön kellarissa sijaitsevassa Henri VIII:n viinikellarissa. Lounaan jälkeen jäätiin odottamaan Saksan ja Iso-Britannian puolustusministereiden lyhyttä vierailua. He saapuivatkin paikalle seurueineen, tervehtivät ryhmäämme ja vastasivat hyväntuulisesti muutamaan kysymykseen. Molemmista ministereistä huhutaan, että heillä on mahdollisuuksia edetä aivan huipulle.
Iltapäivän ohjelma oli vähemmän asiapitoinen ja keskittyi enemmän turistinähtävyyksiin. Ensimmäiseksi siirryttiin metrolla Mansion Houselle, joka on Lontoon Lord Mayorin edustusasunto. Siellä saimme n. tunnin opastuksen rakennuksen historiaan ja esineistöön. Tämän jälkeen kävelimme Sky Gardens -pilvenpiirtäjään, jossa oli mahdollisuus nauttia kahvit kattoterassin puutarhassa. Ilta oli vapaa ja käytin sen suurimmaksi osaksi lepäämiseen.
Torstai alkoi laukkujen siirtämisellä valmiiksi bussiin. Tämän jälkeen siirryttiin jalan International Institute for Strategic Studies (IISS) -ajatuspajaan. Ajatuspajan tiloissa keskusteltiin järjestön tuotoksista (mm. Military Balance 2018) ja siitä kuinka ne syntyvät, Iso-Britannian turvallisuuspolitiikasta, brexitistä ja tietenkin Royal Navystä. Asiantuntijoina paikalla olivat J.H., prikaatikenraali evp B.B., B.G. ja N.C. Keskustelu oli erittäin asiantuntevaa, mutta kuitenkin yllättävän varovaista. Puhujat tekivät selväksi että he eivät voi sanoa miten asiat ovat, vaan ainoastaan esittää arvioita. Samalla he kuitenkin korostivat, että he eivät ole millään tavalla kytköksissä Iso-Britanniaan tai muihinkaan valtioihin, vaan ovat täysin riippumaton tutkimuslaitos. Siinä tapauksessa he olisivat minun mielestäni voineet sanoa joitain asioita suoremminkin. Uhka-arvioissa korostuivat täälläkin Venäjä ja toisaalta myös Kiina. Kevyen lounaan jälkeen siirryttiin metrolla parlamenttitalolle, jossa oppaanamme toimivat ensin ylähuoneen jäsen ja sen jälkeen kaksi alahuoneen jäsentä. Kaikki kolme olivat puolustuskomiteoiden ja -valiokuntien jäseniä. Kävimme lyhyen keskustelun parlamenttitalon pubissa minkä jälkeen vierailimme lyhyesti sekä ylä- että alahuoneen yleisölehtereillä. Parlamenttitalossa oli remontti kesken, mutta oli silti hienoa tutustua historialliseen rakennukseen sisältäpäin.
Bussi laukkuinemme haki meidät parlamenttitalon ulkopuolelta, mistä ajoimme n. tunnin Heathrow'n lentokentälle. Lento oli yhä edelleen jatkuvan lumisateen takia n. tunnin myöhässä, joten laskeuduimme Hampuriin vasta n. klo 23 illalla.
Perjantai oli työajan tasausvapaata matkan lukuisista pakollisista iltamenoista.
Kokonaisuutena matka oli erittäin onnistunut ja avartava, varsinkin vierailut Naton esikuntiin Monsissa ja Brunssumissa. Valitettavasti osa matkan sisällöstä meni minulta ohi sairastelun takia. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut viisaampaa jäädä kotiin toipumaan kuin lähteä puolikuntoisena matkaan. Arvioin virheellisesti, että kuume olisi mennyt nopeammin ohi, ja siksi lähdin lääkkeiden voimalla liikkeelle. Jatkossa näin ei kannata toimia, ellei ole aivan välttämättä pakko.

298. - 301. päivä.

Maanantaina harjoitus alkoi koulun johtajan amiraali C.S:n lyhyellä tervehdyksellä, minkä jälkeen siirryttiin edeltävän viikon perjantaina valmisteltuihin työtiloihin. Paikalle oli saapunut myös ulkoministeriön diplomaattikurssin (Attachélehrgang) opiskelijoita, jotka osallistuvat harjoitukseen. Kuhunkin kurssin kuudesta luokasta riitti n. neljästä kuuteen siviiliopiskelijaa. Nämä olivat koulutustaustaltaan ja iältään hyvin vaihtelevia, mutta useimmat olivat yleisesikuntaupseerikurssin opiskelijoita vähän nuorempia. Harjoitus alkoi rytinällä, kun tehtäviä ja tilannekuvauksia alkoi tipahdella jokaisen harjoitussähköpostiin. Omaksi tehtäväkseni valikoitui selvittää Yhdysvaltojen, Iso-britannian ja Ranskan kanta käyinnissä olevaan CERASIAN kriisiin ja pohtia mitä toimintavaihtoehtoja on olemassa näiden kolmen maan ja Saksan kahdenvälisten suhteiden näkökulmasta. Ensimmäisen päivän tilannekuvausten pohjalta en saanut kunkin maan osalta kokoon kuin varsin lyhyet tiivistelmät kannanotoista, mutta näyttäisi siltä, että tilanne mutkistuu tästä vielä huomattavasti. Omassa toimistossani pohditaan myös kriisialueen maiden tilanteita Kiinaa ja Venäjää tietenkään unohtamatta. Luokkani muodostaman osaston muissa osastoissa tarkastellaan kriisiä YK:n, EU:n ja Naton näkökulmista. Harjoitus alkoi siis kiivaasti, mutta iltapäivää kohden sähköpostien tulva tyrehtyi ja tilanne rauhoittui.
Lounaan jälkeen päivän keskeytti holokaustin muistopäivän tilaisuus. Tilaisuudessa piti olla paneelikeskustelu aiheen ympäriltä, johon oli kutsuttu saksanjuutalainen toimittaja sekä aihetta tutkinut saksalainen upseeri. Keskustelua siitä ei kuitenkaan tullut, sillä toimittaja piti lähes tunnin kestäneen monologin, jossa hän varsin rajusti syytti Saksaa ja saksalaisia milloin mistäkin. Keskustelun moderaattorin ja toisen keskustelijan puheenvuorot kestivät yhteensä ehkä n. 5 minuuttia ja lopun ajasta julisti tämä julkkistoimittaja. Hänen tunteellinen sävynsä ja esiintymistyylinsä teki minun mielestäni myös julistuksen sisällöstä vaikeasta sulattaa. Saksalaiset kollegat kuitenkin ottivat tämän tyynesti ja yksi totesikin odottaneensa aikaisempien kokemustensa perusteella pahempaa ryöpytystä.
Tiistai alkoi luokan Mentorin eversti evp E.L:n pitämällä puhuttelulla, jossa ruodittiin edeltävän päivän päätuotosta. Se oli johdolle tehty kahden sivun mittainen tiivistelmä tilanteesta ja eri tahojen kannoista siihen  (ns. Leitungsflyer). Tarkasteluun otettiin yksittäiset sanavalinnat ilmaisujen sävyjä myöten, eli siis myös rivien välissä lukeva riveillä olevan lisäksi. Myös muotoseikat, mm. asiakirjan asettelu, fonttikoko ym. ovat erittäin tärkeitä ja niihin puututtiin.
Toisena harjoituspäivänä aloin vähitellen ymmärtää, mistä harjoituksessa on kyse. Kukin luokka muodostaa puolustusministeriön poliittisen osaston. Harjoituksessa osastolta vaaditaan kiivaaseen tahtiin erilaisia asikirjoja, kuten muistioita, kannanottoja, selvityksiä, puherunkoja, esittelyitä, koosteita, valmisteluasiakirjoja jne. harjoitustilanteeseen liittyen. Lisäksi osaston edustajien pitää osallistua erilaisiin neuvonpitoihin, palavereihin, valmistelutilaisuuksiin ja kahdenvälisiin keskusteluihin. Harjoitukseen on valjastettu paljon koulun opettajakuntaa esittämään esim. eri ministeriöiden virkamiehiä, poliitikkoja sekä eri maiden diplomaatteja. Samalla tilannetta kehitetään erilaisilla kuvauksilla, kuten uutisilla ja virallisilla raporteilla. Erityisen haasteen muodostaa se, että ministeriön työskentely on Saksassa tarkoin säädeltyä. Käytettävät asiakirjapohjat, niiden sanamuodot ja jakelu on oltava justiinsa eikä melkeen. Asiakirjojen asettelun, sisällön ja kieliasun viimeistelyyn käytetään huomattavasti aika- ja henkilöstöresursseja. Työmäärää yritetään kuitenkin kohtuullistaa erilaisilla järjestelyillä, mutta esim. asiakirjojen graafisen ulkoasun muutaminen selkeämmäksi ja helppolukuisemmaksi torjuttiin jäykän päättäväisesti.
Päivän päätuote oli polittisen osaston perustava kanta (Grundlinienpapier) kuvattuun tilanteeseen. Kaikkien osastolla tuotettujen asiakirjojen tulisi olla samoilla linjoilla tämän perustepaperin kanssa. Siksi se on muotoiltu hyvin väljästi, ja jättää monet vaihtoehdot avoimiksi. Päivän aikana pidin lyhyet neuvonpidot sekä Iso-britannian ja Ranskan sotilasasiamiesten kanssa (joita esittivät koulun yhteysupseerit em. maista) sekä osallistuin yhteistoimintaneuvotteluun ulkoministeriön edustajien kanssa.
Keskiviikko oli hyvin samankaltainen päivä tiistain kanssa. Osallistuin palavereihin ja kävin neuvotteluja Ranskan, Italian ja Iso-britannian sotilasasiamiehiä edustavien yhteysupseereiden kanssa. Luin myös liudan sähköposteja ja yritin poimia niistä oman tehtäväni kannalta olennaisia tietoja. Saatujen tietojen pohjalta yritin laatia puolustusministeriön valtiosihteerille ja ministerille perusteasiakirjaa harjoitusskenaariossa parin viikon kuluttua pidettävää kansainvälistä konferessia varten, jossa CERASIAn kriisiin suunnattuja ponnisteluja kuten avustus- ja rauhanturvaoperaatiota yritetään koordioida ylimmällä poliittisella tasolla. Asiakirjan valmistelu ei kuitenkaan edennyt kovinkaan nopeasti johtuen mm. siitä, että kieli- ja muotoseikat ovat minulle melko vieraita. Kaiken muun ohella osallistuin kokoukseen, jossa kävimme kansainvälisten opiskeilijoiden kanssa läpi parin viikon kuluttua järjestettävän Kansakuntien illan (Abend der Nationen) järjestelyjä.
Torstain päätapahtuma oli poliittisen osaston kuuleminen puolustusvaliokunnassa. Tilaisuuden tarkoituksena oli esitellä Saksan toimintavaihtoehdot kriisin ratkaisemiseksi ja siihen osallistuivat kaikki luokat osallistuivat vuorollaan. Puolustusvaliokunnan edustajat olivat koulun opettajia ja harjoituksen mentoreita. He esittivät poliittisen osaston edustajille, joina toimivat sektorijohtajiksi nimetyt opiskelijat, hankalia kysymyksiä ja tarkennuspyyntöjä. Meidän luokkamme päätyi kuultavaksi päivän ensimmäisenä, mistä oli tiettyä etua: "puolustusvaliokunta" ei vielä ollut saanut kunnon vauhtia päälle eikä se haastanut kuultavia kovinkaan rajusti. Lisäksi kuulemisen jälkeen tilanne oli meidän luokkamme osalta pitkälti ohi, eikä tehtävälistalla ollut enää kuin muutaman asiakirjan viimeistely, palautekeskustelu, valokuvaus ja järjestelyjen purkaminen. Koska muilla ryhmillä päivä venyi aina päivälliseen saakka järjestettiin harjoituksen yhteinen, vajaan tunnin kestänyt palautetilaisuus vasta seitsemältä illalla. Siinä ei tullut esiin oikeastaan mitään uutta sen lisäksi mitä ryhmän sisäisessä palautetilaisuudessa oli jo loihittu lausumaan.
Päivän havaintoja olivat mm. se, kuinka paljon enemmän huomiota Saksassa tunnutaan annettavan tiedotusvälineiden jutuille. Vaikuttaisi siltä, että pieniinkin ns. kohu-uutiisiin reagoidaan rajummin kuin Suomessa, vaikka juttujen sisältö ei olisi reagoimisen arvoinen. Tämä tosin voi olla ulkopuolisen vaikeammin arvioitavissa. Toinen mielenkiintoinen ja toistuva havainto oli paperien laatiminen vain paperien laatimisen takia - siis joskus myös niissä tilanteissa kun on ilmeistä, että paperia ei tarvita tai että sitä ei tule kukaan koskaan lukemaan. Tätä tietenkin myös kritisoitiin, mutta ilmiö oli niin yleinen, että sille oli oma käsite: "Arbeiten für die Tonne", eli työskentely jätteelle.
Perjantai oli työajan tasausvapaata pitkiksi venyneiden päivien korvaamiseksi. Kokonaisuutena viikko oli oikeastaan aika mielenkiintoinen kurkistus saksalaisen ministeriön (tai siis pääesikunnan) toimistorutiineihin ja poliittisen lähestymistapaan. Vaikka minulla ei olekaan henkilökohtaista kokemusta Suomen puolustusministeriön tai pääesikunnan sisäisistä prosesseista tai toimintakulttuurista voisin arvioida, että saksalainen malli on perusteellisempi ja ehkäpä vähemmän altis virheille. Vastaavasti voisin kuvitella, että suomalainen malli on nopeampi ja kykenevämpi luomaan uusia ratkaisuja, eli muotisanaa käyttääkseni ketterämpi.

293. - 297. päivä

Maanantai aloitti uuden kahden viikon mittaisen opintojakson, joka kuitenkin jatkaa Berliinmatkalla aloitettuja teemoja. Ensimmäisellä viikolla maanantaista torstaihin opiskellaan perusteita ja skenaariota perjantaina alkavaa peliä varten. Peli kestää toisen viikon torstai-iltaan asti, ja jälkimmäisen viikon perjantai on vapaa. Pelin tai suunnitteluharjoituksen aiheena on poliittisen tason kokonaisvaltainen päätöksenteko kriisiin liittyen. Tarkoituksena on, että osallistujat tietävät poliittisen tason päätöksenteon keskeiset toimijat ja näiden toimintatavat sekä ymmärtävät toimijoiden keskinäiset suhteet. Liikutaan siis valtio- ja ministeriötasolla. Näin ollen voisi sanoa, että Berliininreissu oli eräänlainen tutustumismatka tai maastontiedustelu niihin paikkoihin, joissa tämä suunnitteluharjoitus toteutetaan. Tosin harjoitus tapahtuu jälleen kerran mielikuvitusmaailmassa nimeltään CERASIA, joka on samalla myös harjoituksen nimi. Tähänkin kuvitteelliseen skenaarioon on määrä tutustua tämän valmistavan viikon aikana. Itse harjoitukseen tulee mukaan ulkoministeriön diplomaattikurssin opiskelijoita, joita tapasimme Berliinissä edeltävän viikon keskiviikkona.
Johdantoluennon opintojaksoon ja harjoitukseen piti eversti A.B. Hän piti kansainvälisille opiskelijoille yhden perehdytyluennon aivan kurssin alussa. Tuosta ensimmäisestä kerrasta jäi mieleen se, että hän käyttää kävelykeppiä ja se, että hän liikuttui kyyneliin puhuessaan Saksan historiasta.
Ensimmäisen perusteluluennon piti professori J. Hänen esityksenä näkökulma oli, että Saksan ulkopolitiikan peruskivet eli demokratia, sopimusten noudattaminen ja vapaa talous ovat viime vuosina kaikki joutuneet jonkinlaiseen kriisiin. Hän esitti, että maailma ei ole palannut uuteen kylmään sotaan, vaikka tilanne voisi päällisin puolin siltä näyttää. Uusi asetelma on paljon kaoottisempi ja vaikeammin ennustettavissa oleva. Syyksi tälle luennoitsija esitti lukuisia tekijöitä, kuten esimerkiksi tietoyhteiskunnan kehittymisen ja big datan, maailman tämänhetkisen moninapaisuuden yhdistettynä verkostoitumiseen ja keskinäisriippuvuuteen, sekä liberalismin ongelmista aiheutuneet ideologiset syyt. Euroopalle hänen ennusteensa oli melko synkkä, sillä Eurooppa ei jostain syystä ole ymmärtänyt digitalisaation ja tiedon merkitystä strategisena valtaresurssina, vaan on tässä suhteessa selvästi menettänyt johtoasemansa globaalissa pelissä. Globalisaatio tarkoittaa sitä, että ajalla ja paikalla ei enää ole merkitystä. Reagointinopeuskaan ei enää välttämättä tuo strategista etua. Automaation ja keinoälyn maailmassa ratkaisee se, miten tapahtumia tulkitaan ja mikä merkitys niille annetaan. Tässä julkisen mielipiteen merkitys on edelleen varsin suuri. Sitä ei enää hallitse tiedotusvälineet, vaan verkostoitunut media, mikä omalta osaltaan lisää järjestelmän kaoottisuutta. Haasteena on myös löytää ne toimijat ja joissain tapauksissa henkilöt, jossa tai jolla todellinen valta on, todellinen eliitti. Nämä eivät välttämättä ole poliitikkoja, ylimpiä johtajia tai instituutioita, vaan esimerkiksi avustajia tai yrityksiä. Tämä on omalta osaltaan johtanut representaatiokriisiin eli siihen, että poliitikot eivät enää edusta kansan mielipideilmastoa.
Luento oli varsin korkealaatuinen ja syvältäluotaava. Esimerkki tästä oli vertaus raamattuun: Epäilevä Tuomas sanoi, että hän uskoo vain jos näkee. Goethe totesi, että Tuomas oli väärässä, sillä asia on päinvastoin: vain sen minkä uskoo voi nähdä. Vasta tieto (tai uskomus) mahdollistaa näkemisen: puu on vain puu, ennen kuin tietää sen olevan tammi, leppä, lehmus tai pyökki.
Seuraavan luennon pitäjä oli eräs Saksan kokeneimmista YK-virkamiehistä, tohtori W. W.-W., joka on työskennellyt erilaisissa YK:n kansainvälisissä tehtävissä yli 30 vuoden ajan. Hän aloitti luentonsa korostamalla YK:n poliittista luonnetta. Päätöksenteko YK:ssa tapahtuu useilla tasoilla, joista ylimpiä ovat yleiskokous, pääsihteeristö ja turvallisuusneuvosto. YK:n poliittista luonnetta korostaa se, että asiat on esiteltävä diplomaattisesti ja että päätökset ovat usein vesittyneitä kompromisseja, joilla on vain vähän suoria tai nopeita vaikutuksia. Päätöksenteko on sirpaloitunutta, mikä osin selittää YK:n operaatioiden tehottomuutta esim. verrattuna Naton operaatioihin. YK:lla on yli 100 000 sotilasta eri tehtävissä, mutta näiden ylin komentaja on rauhanturvaoperaatioiden apulaispääsihteeri, joka on siviili. Tällä on sotilasneuvonantaja, joka on YK:n korkea-arvoisin sotilas. YK:n operaatoita johtaa yleensä erityislähettiläs. Tälle tehtävälle on tyypillistä, että vastuuta on runsaasti ja valtaa niukasti. YK:n organisaatio ja auktoriteetti eivät yksinkertaisesti tue sitä, että operaation mandaatti voitaisiin panna täytäntöön. Osallistuvat valtiot, organisaatiot ym. eivät yksinkertaisesti luovu omasta auktoriteetistaan ja jättävät huomiotta operaation määräykset, mikäli nämä ovat ristiriidassa omien intressien kanssa. Minusta oli merkillepantavaa, että kolme vuosikymmentä järjestöä palvellut asiantuntija puhui näinkin kielteiseen tai ehkä pikemminkin realistiseen sävyyn YK:n johtamisrakenteista ja käytännöistä. Hänen mukaansa järjestön tavoitteiden ja todellisuuden välillä on jyrkkiä ristiriitoja, sillä käytännössä YK:n toiminta perustuu usein jäsenvaltioiden hyvään tahtoon (eli intresseihin). Vaikuttaisi siis siltä, että kokemus YK:sta vahvistaa reaalipoliittista katsantokantaa maailmanjärjestelmään.
Lounaan jälkeen luennoi eversti C., joka palvelee Naton päämajassa. Hänen luentonsa aihe Naton päätoksentekojärjestelmä ja Naton päämajan rajapinnat Saksan päätöksentekoelimien ja Saksan intressien kanssa. Natossa tilanne on samansuuntainen kuin YK:ssa, eli intressejä on moneen suuntaan. Erot ovat kuitenkin ratkaisevat Naton eduksi. Jäsenmaita on vain 29, yhteisen puolustuksen intressi on yhteinen, ja järjestö noudattaa (tietyin reunaehdoin) sotilaallista organisaatiorakennetta ja kuria. Saksaa pidetään luennoitsijan mukaan Natossa luotettavana tiimipelurina, joskin sen sitoutuminen ja ponnistelut yhteiseen puolustukseen on joskus asetettu kyseenalaisiksi. Luennoitsijan selostuksen perusteella päätösten valmistelu Naton esikunnassa vaikutti melko suoraviivaiselta ja yksinkertaiselta. Näin sen on tietenkin oltava, jotta 29 maan yhteisestä prosessista syntyisi tuloksia ensinkään.
Tiistai alkoi englanninopetuksella. Todettiin, että meillä on n. 12 kokoontumiskertaa jäljellä ennen SLP-kokeita heinäkuun alussa (Standardised Language Profile). Kokeissa tähtäämme tasolle 4 eli ylimmälle tasolle. Tulevilla tunneilla koetta varten tullaan harjoittelemaan, ainakin kuuntelua, kirjoittamista ja tekstinymmärtämistä. Keskustelua herätti edellen se, että kokeessa ohjeet ovat saksaksi, mikä aiheuttaa ei-saksankielisille opiskelijoille mahdollisesti ongelmia. Tämä kuitenkin kuulemma kompensoidaan kokeessa jotekin kansainvälisille opiskelijoille.
Päivän ensimmäinen luento käsitteli CERASIA-harjoituksen skenaariota ja sen piti eversti A.B. En voi sille mitään, että minua jotenkin tökkii nämä fantasiaskenaariot. Ne ovat jotenkin niin hirvittävän suppeita, mutta toisaalta niiden opiskelu vie paljon aikaa ja energiaa itse asialta. Täytyy vaan asennoitua harjoitukseen eräänlaisena roolipelinä (don't fight the setting!) ja pelata niillä korteilla mitkä on jaettu.
Seuraavat luennot käsittelivät johtamisprosessien ja -kulttuurien eroja eri ministeriöissä ja niiden pitäjinä toimivat ministeriöissä palvelevat yhteysupseerit. Ensimmäisenä ääneen pääsi everstiluutnantti J.B., joka palvelee ulkoministeriössä. Hän korosti johtamiskulttuurien eroja, jotka tulevat esiin jo kielen tasolla: sotilaat puhuvat paljon suoremmin. Muita suuria eroja ovat konsensusperiaate sekä (puutteelliset) ihmisten johtamisen taidot. Hänen sanomansa oli, että upseerina on vaikea sopeutua monimutkaisempaan ja monilta osin huonompaan johtamiskulttuuriin, mutta yhteysupseerina tälle ei ole vaihtoehtoja. Upseerin tehtäviä ulkoministeriössä on toistakymmentä.
Seuraavaksi kehitysyhteistyöministeriön yhteysupseeri M.A. esitteli yhteysupseerin elämää. Ministeriö on yksi liittovaltion pienimmistä, mikä tekee tunnelmasta välittömän ja hierarkiasta matalan. Ministeriön vajaata kymmentä sotilasasiantuntiaa kuunnellaan ja arvostetaan. Heidän roolinsa on toimia neuvonantajina kriiseihin ja konflikteihin liittyvissä sotilaallisissa kysymyksissä.
Lounaan jälkeen luennoi komentaja H.Z., joka palvelee Saksan pysyvässä edustustustossa EU:ssa. Siellä palvelee 5 sotilasta, joista 3 on upseereita. Määrää ollaan kuitenkin lisäämässä kolmella esikuntaupseerilla. Euroopan unioni ei voi toimeenpanna siviili- tai sotilaallisia kriisinhallintaoperaatioita unionin alueella, vaan yhteisen ulko- ja turvallispolitiikan (tai turvallisuus- ja puolustuspolitiikan) työkalupakissa nämä on tarkoitettu käytettäväksi unionin ulkopuolella. Näin sanotaan Lissabonin sopimuksessa, joka on EU:n ja täten myös YUTP:n "perustuslaki". Tämä oli minulle uusi tieto ja se asettaa Suomen haikailut EU:n yhteisestä puolustuksesta kokonaan uuteen valoon. Comprehensive approach on nykyään jo vanhentunut käsite, se on korvattu käsitteellä Integrated approach, joka sisältää myös aikaulottuvuuden (ennakkovaroitus, valmius, jne.). Esitys oli hyvin ammattitaitoinen ja sisälsi hengästyttävän määrän tosiasioita, väitteitä ja vastaväitteitä mm. eurooppalaisesta puolustusyhteistyöstä ja turvallisuuspolitiikasta. Osa argumenteista oli minulle entuudestaan tuttuja, osa uusia. Luennoitsija oli kuitenkin oman kokemuksensa ja näkemyksensä perusteella sitä mieltä, että EU:n yhteisiä puolustusvoimia ei tule olemaan olemassa. Lisäksi Euroopan puolustus ei tule olemaan mahdollista ilman yhdysvaltoja. Tästä keskusteltiin.
Keskiviikon esimmäiset tunnit oli varattu luokanvalvojalle, mutta hän ei näitä tarvinnut. En kuitenkaan päässyt käyttämään niitä esim. liikuntaan, sillä kevään mittaan toteutettava tutkimusvaihe (Studienphase) työllistää jo viime vuoden puolelta alkaen. Projekti toteutetaan isomman ryhmätyön muodossa, ja työryhmän johtajaksi nimetty saksalainen kollega H.F. haluaa tietenkin valmistella tehtävää hyvissä ajoin. Pyrin luonnollisesti suhtautumaan näihin kurssikaverien pieniin tehtäviin aina myönteisesti ja olemaan hyvä alainen. Joskus kuitenkin harmittaa, kun tapaamisia ja pikapalavereja halutaan pitää ennen opetuksen alkua esim. klo 07 tai 07.30, ja vieläpä hyvin lyhyellä varoitusajalla. Se olisi ihan ok, mikäli minulla olisi kurssimajoitus koululla kuten valtaosalla kollegoista. Minun matka-aikani koululle, virkapukuun vaihto ja siirtyminen luokkarakennukseen vie kuitenkin yleensä vähintään puoli tuntia, mikä ei aina mahdollista nopeita, suunnittelemattomia liikkeitä.
Ryhmätyöpalaverin jälkeen lähetin opinnäytetyöni sähköisenä versiona kiitosten kera niille huhtikuussa haastattelemistani henkilöistä, joiden sähköpostiosoitteet minulla oli tiedossa. Työn palautin varsinaisesti maanantaina n. puolitoista viikkoa ennen määräaikaa (31.1.). Työ piti palauttaa tulostettuna kolmena kappaleena ja sähköisenä cd-rompulla(!), mutta minä palautin sen muistitikulla. Opinnäytetyön ohjeistus oli muutenkin niin väljä ja ylimalkainen, että se herätti paljon tulkintaa ja erilaisia versioita. MPKK on selvästi FüAkBw:tä parempi kaikessa mikä tutkimukseen liittyy, ainakin opiskelijan näkökulmasta. Opetushenkilöstön akateemisessa pätevyydessä puntit saattavat olla paremmin tasan, ja joissain asioissa (joskin harvoissa) FüAkBw saattaa jopa olla MPKK:a edellä.
Päivän ensimmäisen luennon piti eversti S. aheesta puolustusministeriön työjärjestys ja päätöksentekojärjestelmä. Saksan puolustusministeriö on kuten todettu eräänlainen yhdistelmä Suomen pääesikuntaa ja puolustusministeriötä, kuitenkin ilman operatiivisen ja taktisen johtamisen elementtejä kuten tilannekeskusta, ym. Minulle ei oikeasti ole vielä selvinnyt, missä Bundeswehrin tilannekuva kootaan ja kuka päivittäistä toimintaa tai esim. valmiuden tehostamista tai kohottamista johtaa. Valitettavasti tämäkään luento ei tuonut tähän minulle ymmärrettvää vastausta. Jotenkin tuntuu siltä, että Bundeswehrin ei anneta hoitaa omaa tonttiaan eli sotilaallista turvallisuutta, vaan siihen on kaikilla jotain sanomista. Onko tämä sitten saksalainen näkemys ns. comprehensive approachista tai kokonaismaanpuolustuksesta, mutta kovasti sekavaa, byrokraattista ja hierarkkista tuntuu olevan. Luennoitsija korosti sitä, että järjestelmässä liittolaisten hankkiminen on äärimmäisen tärkeää. Kokouksissa saa asiansa paljon helpommin läpi jos joku muukin on samaa mieltä. Muita tärkeitä kohtia oli ennakointi, rakenteiden tuntemus, verkostoituminen, selkeä argumentoini ja reservien varaaminen kriisitilanteita varten. Keskusteluun osallistui myös everstiluutnantti S., myöskin ministeriön poliittiselta osastolta.
Esitin kysymyksen koskien puolustusministeriön valmiutta reagoida nopeisiin ja yllättäviin tilanteisiin. Vastaus oli suppea turvallisuusnäkökohtiin vedoten, mutta tilannekeskuksen perustamista kuulemma valmistellaan kiivaasti. Sain sen käsityksen, että tästä puolustusministeriön tilannekeskuksesta tulisi samalla myös liittotasavallan halituksen tilannekeskus. Liittokanslerillahan oli jo oma pieni tilannepäivystys, kuten edeltävällä viikolla saimme kuulla. Vastauksessa viitattiin myös ulkoministeriön ja operaatioiden johtoesikunnan tilannekeskuksiin, joiden käyttö on myös mahdollista tilanteesta riippuen.
Lounaan jälkeen oli tyhjä tunti, koska luennoitsijalle oli tullut este. Aika oli määrä käyttää harjoituksen perusteasiakirjoihin tutustumiseen, mutta päätin mennä uimaan, kun kerrankin oli aikaa käyttää vapaata vuoroa. Ehdin toki myös silmäillä perusteita.
Iltapäivän päätteeksi koulun kurssien johtaja amiraali S. piti palauteskustelun Berliinin opintomatkan tiimoilta. Tässä keskustelussa opiksi nousi mm. se, millaisia kysymyksiä kannattaa esittää ja millaisia ei kannata esittää esim. puolustusministeriössä. Eniten keskustelua herätti puolustusministeriössä kuullut kommentit viimekesäisestä tapauksesta, jossa sotilas oli kuollut lämpöhalvaukseen marssilla. Keskustelu käsitteli mm. vastuuta tapahtuneesta ja siitä tiedottamista.
Torstai alkoi liikunnalla pitkästä aikaa. Liikunta oli ohjattu kuntopiiri, myöskin pitkästä aikaa, jota kevennettiin polttopallolla ja hipalla. Päivän ensimmäinen luento piti valtiosihteeri (Ministerdirektor) K. ulkoministeriöstä. Hän on kokenut diplomaatti, joka on toiminut myös YK:ssa ja rauhanvälitystehtävissä. Hänen esityksenä kuvasi ulkoministeriön työskentelyä sekä rajapintoja muihin hallintoviranomaisiin. Esitys oli varsin yksityiskohtainen ja syvältäluotaava. Luennoitsija käytti erinomaisen selkeää kieltä, mutta poliittiselle kielelle tyypillisiä monimutkaisia lauserakenteita. Luennoitsija ei esityksensä alussa kertonut luentonsa rakennetta ja tavoitteita, ja syy tälle selvisi esityksen kuluessa: niitä ei ollut, vaan esitys edusti enemmänkin jonkinlaista tajunnanvirtaa. Jos pitäisi arvata sanoisin, että luennoitsija ei ollut valmistautunut esitykseensä kohdeyleisön tarpeisiin nähden, vaan tuli puhumaan pitkän ja kattavan kokemuksensa turvin ns. takki auki. Käyhän se tietysti niinkin, mutta se ei ole pedagogisesti mielekästä. Opiskelijoille siirtyvä tieto voi jäädä niukemmaksi ja ydinsanoma hukkua kohinaan kun luennoitsija valmistautumattomuuttaan siirtää liian suuren vastuun oppimisesta kuulijoille.
Luennoitsijan perimmäiset ajatukset tulivat paremmin esiin esityksen kysymys-vastaus -vaiheessa. Hän korosti, että Saksan ulkopolitiikka ja ulkopolitiikka yleensä perustuu viime kädessä arvoihin. Näitä arvoja Saksalle ovat mm. demokratia, kansainvälinen laki, ihmisoikeudet, yhteistyö ja rauha. Näitä arvoja Saksa edistää EU:ssa, Natossa ja YK:ssa. Saksa ei koskaan toimi yksin, vaan aina monikansansallisesti tai kahdenvälisesti. Saksalaisten kollegojen kysymyksiä kuunnellessa jouduin jälleen kerran ihmettelemään, miten pitkälle sotilaat täällä ovat valmiita ottamaan kantaa ulkopoliittisiin kysymyksiin. Suomalaisessa sotilaskultuurissa sotilaallisen ja poliittisen toiminnan raja on huomattavasti selkeämpi.
Aamupäivän päätteeksi oli vielä palautekeskustelu (Nachbereitung) viikon luentosarjasta. Se meni minulta kuitenki sivu suun, sillä osallistuin vielä toiseen palaveriin kevään aikana toteutettavan tutkimusjakson ryhmätyön tiimoilta. Palaverissa meidän ryhmämme valvoja everstiluutnantti H. linjasi omat näkemyksensä siitä, mitä ryhmätyössä tulisi saada aikaan.
Iltapäivän tunnit oli varattu tulevan CERASIA-harjoituksen valmisteluun ja skenaarioon tutustumiseen. Tämä valmistautuminen toteutettiin esikuntatyön perusteiden kertaamisen muodossa ja sen johta oman D-luokkamme valvoja everstiluutnantti C.K. Tarkoituksena oli kirjoittaa määrmuotoinen muistio (Vorlage zur Information) skenaarion tiimoilta. Ensin kuitenkin keskusteltiin aamupäivän luennosta. Luennoista ja keskusteluista keskusteleminen on kuten todettua tämän lyseon pääasiallinen opetusmenetelmä.
Lyhyen ryhmätyön jälkeen skenaarion pohjalta laaditut muistiot käytiin kootusti läpi.
Perjantaina pidettiin lyhyt johdantoluento harjoituksen tiimoilta, minkä jälkeen laitettiin luokkatilat ja tietokoneet harjoituksen edellyttämään kuntoon. Harjoitus toteutetaan koulun sisäverkon SharePoint-harjoitustilassa. Harjoitus ei kuitenkaan ole varsinaisesti tietokoneavusteinen, sillä harjoitussivustolla ei ole oikeastaan juuri muita palveluita kuin tiedostojen jakaminen ja sähköposti. Esim. tilannekuvasovellusta tai mitään erillistä tiedonhallintajärjestelmää ei ole käytössä. Todennäköisesti tärkeimmät johtamisvälineet ovat sähköpostin lisäksi puhelin ja erilaiset palaverit, joiden pohjalta sitten laaditaan asiakirjoja. Oman alaosastoni mentorina toimii kaksi evp-upseeria, eversti E.L. ja komentaja K.
Kokonaisuutena viikko oli tyypillinen perusviikko koululla. Luentoja, keskusteluja, englantia, liikuntaa, viikko-ohjelman ulkopuolisia ohjelmanumeroita, peruuntuneita luentoja ja viime hetken muutoksia varustukseen ja aikatauluihin. Paljon positiivistakin tietenkin oli, esim. professori J:n luento maanantaina ja se, että sain palautettua opinnäytetyön.

88.-92. päivä

Turvallisuuspolitiikan ja strategian opintojakson valinnaisen seminaarin (huoltovarmuus, kyberturvallisuus ja sotapelit) toinen viikko painottuu kyberturvallisuuteen ja sotapeleihin. Edeltävän viikon painotus oli selkeästi sähköhuoltovarmuudessa.
Maanantain aloitti A.H:n luento sotapeleistä ja niiden käytöstä kyberturvallisuuden kehittämiseen. Sotapelit eivät ole uusi keksintö. Modernit sotapelit kehitettiin Saksassa (tai oikeammin Preussissa), jossa ne nousivat suureen suosioon. Sotapelien suosio ja hyväksyttävyys ovat vaihdelleet ajan saatossa. Sotapeleiksi voidaan nykyään lukea mm. shakki, Risk, monet tietokone- tai ns. videopelit, sekä strategialautapelit. Sotapelejä voidaan käyttää historian ymmärtämiseen, operaatioiden suunnittelemiseen tai mahdollisten erilaisten tulevaisuuksien todennäköisyyksien arviointiin. Sotapelit ovat halpoja, ne mahdollistavat luovuuden (luovuus = uteliaisuus x kekseliäisyys) ja ne auttavat hankkimaan kokemusta. Lisäksi sotapelit ovat joustavia ja sopeutuvat uusiin tilanteisiin. Sotapelien rajoituksia ovat niiden abstraktisuus, joka korottaa niistä tehtävien analyysien johtopäätösten kompleksisuutta. Sotapelejä ei myöskään tulisi pitää todellisuuden kuvauksina, sillä tämä voi johtaa vaarallisiin virhepäätelmiin. Pelien heikkoutena voidaan pitää myös sitä, että vastustaja ei koskaan toimi kuten se todellisuudessa tulisi toimimaan. Pelien lopputulos on myös heikkous siinä mielessä, että se on sisäänrakennettu peliin ja että pelaajat pitävät lopputulosta viittauksena todellisuuteen. Luennoitsija puolusti ihmisten pyörittämiä pelejä tietokonepelien sijaan. Sotapelien tärkein anti on seuraavassa lainauksessa: "Emme ehkä koskaan saa tietää oikeita vastauksia, mutta sotapelit saattavat joskus auttaa meitä esittämään oikeat kysymykset."
Kyberulottuvuuteen sijoittuvilla sotapeleillä on erityisiä haasteita. Kyberulottuvuutta on vaikea kuvata, sillä edes sen määritelmästä ei ole yksimielisyyttä. Ajan kuvaaminen kyberulottuvuudessa on vaikeaa, sillä tietokoneet toimivat käytännössä ilman viivettä. Myös kybersuorituskykyjen kuvaaminen ja mittaaminen pelin tarkoituksia varten on vaikeaa.
Loppu aamupäivästä käytettiin luennoitsijan kehittämän kybersotaa teoreettisella tasolla kuvaavan lautapelin sääntöjen opettelemiseen ja itse peliin tutustumiseen. Hämmästyksekseni pelistä oli onnistuttu saamaan kohtalaisen jännittävä ja viihdyttäväkin. Pelin lopputuloksella ei kuulemma ole väliä, vaan tärkeintä on pelin aikana sen jälkeen syntyvät ajatustyö, yhteistoiminta ja keskustelu. Aamupäivän aikana selvisi, että viikon ohjelmaa joudutaan muokkaamaan sairastapauksen takia. Nyt esitellyn pelin pelaaminen jatkuu kesiviikkona, tiistain luennot siirretään maanantai-iltapäivälle ja keskiviikon tiistaille.
Niinpä iltapäivä jatkui sotapelien teorian työpajalla. Luennoitsijana piti olla professori H.L., mutta hänet kuitenkin korvasi tohtoriopiskelija H.B. Tässä työpajassa seminaarin jäsenet osallistuivat teoreettisella tasolla hahmoteltavan sotapelin suunnitteluun. Pelin kehittely käsitteellisellä tasolla ei ollut yhtä hauskaa kuin valmiin (tai oikeastaan kehitteillä olevan) pelin pelaaminen, mutta mielenkiintoista kuitenkin. Luennoitsija määritti yksinkertaisen pelin mallin, jossa on neljä pelaajaa ja näille yhteiset tavoitteet sekä kullekin pelaajalle omat tavoitteet. Seuraavaksi määritettiin kullekin pelaajalle kymmenen vipua (lever), joiden avulla tavoitteiden saavuttamista voi helpottaa (tai muiden tavoitteiden saavuttamista vaikeuttaa). Kunkin pelaajan kymmenen vipua arvotettiin asteikolla kunkin pelaajan näkökulmasta. Illan aikana luennoitsija analysoi arvotuksen tuloksen. Analyysin tarkoituksena oli valita peliin (yksinkertaisuuden vuoksi vain kymmenen) vipua.
Tiistai alkoi sillä, että luennoitsija ja hänen tekninen avustajansa esittelivät analyysin tulokset. Se sisälsi eri vipujen analyysikriteerien esittelyä ja eri vipujen välisiä suhteita eri pelaajien näkökulmasta. Maallikon ei ole helppo ymmärtää soveltavan peliteorian työkalujen toimintaa. Analyysityökalu on tietokoneavusteinen eli perustuu algoritmeihin. Lopulta päädyttiin kuitenkin kymmeneen vipuun, jotka tekisivät tästä pelistä toimivan eli järkevän ja kohtuullisen tasaväkisen. Näiden pohjalta muodostettiin neljä mahdollista skenaariota kullekin pelaajalle, minkä jälkeen skenaarioita vertailtiin keskenään. Tässä kohden tietokonemallinnuksesta ei enää ollut apua, vaan tarkastelu tehtiin inhimilliseen päättelykykyyn ja osin intuitioon nojautuen. Keskusteluissa nousi esiin peliteorian kompleksisuus, ja aamupäivän päätteeksi katsoimmekin verkosta TED-esitelmän kompleksisuudesta.
Iltapäivällä oli sattumalta vielä vapaaehtoinen luento Naton kyberturvallisuusstrategiasta (oikeudenhoidon oppitunnit oli peruttu). Koska luento oli vapaaehtoinen eikä aihe ole minun sydäntäni mitenkään erityisen lähellä, ja koska luento on oikeastaan tarkoitettu vuotta vanhemmalle kurssille (jolloin on oletettavissa, että meille järjestetään vuoden kuluttua vastaava luento), jätin vapaaehtoisen luennon väliin.
Keskiviikkoaamupäivä käytettiin saman kyberturvallisuutta simuloivan pelin kehittämiseen ja analysoimiseen, johon perehdyttiin jo maanantaina. Aluksi laadittiin pelin toimijoille uudet tavoitteet, jotka toinen joukkue sai pisteyttää. Tämän jälkeen pelattiin kierros, ja sitten keskusteltiin pelin kulusta, tuloksista, sekä tavoitteiden ja niiden pisteytyksen vaikutuksesta pelin lopputuloksiin. Aamupäivän päätteeksi käytiin läpi ja samalla harjoiteltiin omasta seminaarista laaditut esitykset koko kurssille, jotka pidetään torstaina. Niiden tarkoituksena on tiivistää oman seminaarin sisältö pariinkymmeneen minuuttiin koko kurssia varten.
Iltapäivällä oli liikuntaa. En osallistunut ulkomaalaisille annettavan saksanopetuksen viimeiselle tunnille ajanpuutteen vuoksi.
Torstaina oli seminaarien päätösluento koko kurssille, jossa kaikkien seminaarien koottiin yhteen, ja koko strategian ja turvallisuuspolitiikan opintojakso päätettiin. Kullakin seminaarilla oli 20 minuuttia aikaa esitellä oman työskentelynsä tuloksia. Vaikka Saksalla ei ole omaa ydinasetta, on ydinpelote (etenkin USA:n tarjoama ydinpelote) sen turvallisuuden viimeinen takuu. Nato on puolustusliitto, jolla on ydinaseita. Ydinasestrategia perustuu yhä edelleen strategiseen tasapainoon. Kiinan kehittyvä ydinaseistus (täysimittainen triadi) saattaa muuttaa nykyistä tasapainoa, mutta monimutkaisella tavalla. Eskalaatiota ja sen välttämistä on tutkittu ja teoretisoitu paljon, mutta de-eskalaatiota huomattavasti vähemmän. Kuitenkin de-eskalaatio joko tavanomaisia tai ydinaseita käyttäen on toisaalta toivottavampi kuin eskalaatio, ja toisaalta se on usein ainoa looginen tai jopa mahdollinen vaihtoehto. Eskalaatioylivoima on sillä osapuolella, jolla on kyky kontrolloida eskalaatiota.
Seuraavan seminaarin aiheena oli Lähi-Idän valtioiden konfliktit. Lähi-idän kriiseillä on historialliset syynsä. Vakaus näissä maissa perustui yhteiskunnalliseen sopimukseen, jossa valtio tarjosi kansalle siedettävät elinolot, mutta edellytti vastavuoroisesti poliittista passiivisuutta. Arabikevään aikana tämä tasapaino järkkyi monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta (demografia, elintarvikekriisi, sosiaalinen media, jne.). Seminaarissa oli käyty läpi useita erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja alueen ongelmiin, mutta siellä ei oltu päästy tyhjentäviin lopputuloksiin - kuten arvata saattaa. Lähi- ja Keski-Idän valtioiden kehitystä ja ns. arabikevättä käsitellyt seminaari tarkasteli kunkin valtion tilannetta erikseen. Yhteisiksi tekijöiksi näille valtioille seminaari oli tunnistanut huonon hallinnon, korruption sekä demografian yhdistettynä toivottomiin kehitysnäkymiin nuorille aikuisille.
Seuraava seminaari oli tarkastellut skenaariotekniikoita, jotka ovat tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä. Skenaariotekniikka etenee viidessä vaiheessa: ongelma-analyysi, vaikutusanalyysi, deskriptorianalyysi, skenaarioiden luominen ja strategioiden luominen. Tästä esitelmästä ei jäänyt mieleen oikeastaan muuta kuin että menetelmä nimeltä skenaariotekniikka on olemassa ja että se on monimutkainen, jopa työläs. Oman seminaarini yhteenveto oli hyvä tiivistelmä tämän ja viime viikon sisällöstä.
Viimeisen eli kuudennen seminaarin aiheena oli Ukrainan sota. Seminaari oli tarkastellut Ukrainan tilannetta neljästä eri näkökulmasta: Ukrainan perustuslaki, talous, ulkopolitiikka, ja maan suhteet Venäjään. Seminaari oli tarkastelussaan joutunut toteamaan, että lähdeaineisto oli lähes aina subjektiivista tai sitä ei ollut lainkaan. Lähdeaineiston luotettavuudesta ei useinkaan voinut olla varma. Ryhmässä tarkasteltiin myös rauhanneuvotteluja tai yrityksiä ratkaista tilanne EU:n, Naton ja ETYK:n näkökulmasta.
Iltapäivällä oli englanninopetusta normaaliin tapaan.
Perjantai oli tasaus- ja asiointivapaata. Kuten Suomessakin, saksalaisten tehdyt ylityötunnit menevät työaikapankkiin, josta ne tasataan tilaisuuden tullen. Tasausvapaapäiviä ei tähän mennessä ole pidetty, mutta tunteja on kertynyt mm. opintomatkojen yhteydessä, jolloin päivät usein alkavat aikaisin ja päättyvät normaalia myöhemmin. Käytin vapaapäivän opinnäytetöiden valmisteluihin.
Tällä ja edellisellä viikolla oli monta ylennystä ja palkitsemista. Näitä varten kurssi kokoontuu aina muotoon ja se ilmoitetaan ylennyksen toimeenpanevalle esimiehelle, joka yleensä on yksi akatemiaa johtavasta kolmesta kenraalista/amiraalista. Ylennykset ja palkitsemiset pannaan täällä toimeen välittömästi, kun taas Suomessa ne on yleensä koottu suuriin juhlapäiviin, kuten itsenäisyypäivään, lippujuhlapäivään tai joukko-osaston vuosipäivään. Syy saksalaisten kiireelle on saamani tiedon mukaan se, että palkka on sidoksissa sotilasarvoon, eikä oikeaa palkkaa voida oikeudellisista syistä maksaa ennen kuin ylennys on toimeenpantu.

78.-82. päivä

Maanantai alkoi opintojakson valinnaisten seminaarien johdannolla everstiluutnantti T.K.:n johdolla. Luennolla käytiin äpi viikon kuluttua alkavan kahden viikon seminaarin rakenne, opetustavoitteet jne. Lisäksi annettiin lukumateriaalia, johon tulee tutustua ennen seminaaria. Minun valitsemani seminaarin aihe on kyberuhkat ja kriittinen infrastruktuuri. Aihe ei kiinnosta minua juurikaan enempää kuin muiden seminaarien aiheet (tarjolla olisi ollut mm. Ukrainan kriisi), mutta tämän seminaarin opetuskieli on englanti, kun muissa käytetään saksaa. Ajattelin kielenvaihdoksen olevan virkistävä, sillä jatkuva saksan kuunteleminen alkaa ajoittain tuntua rasittavalta. Edistyksellisesti ja ehkäpä seminaarin aiheeseen liittyen kaikki lukumateriaali tarjottiin verkkolinkkeinä.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.

74.-77. päivä

Strategian ja turvallisuuspolitiikan luennot jatkuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Omasta puolestani kahden viikon vapaa tuntui varsin pitkältä. Sain myös levättyä kunnolla, mikä on uuden oppimisen edellytys. Maanantai uudenvuodenpäivän jälkeinen matkustuspäivä, eli vapaata.


Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.


Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.


Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.


Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)


Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".


Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.

Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.

Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.

Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.