Maanantai alkoi opintojakson valinnaisten seminaarien johdannolla everstiluutnantti T.K.:n johdolla. Luennolla käytiin äpi viikon kuluttua alkavan kahden viikon seminaarin rakenne, opetustavoitteet jne. Lisäksi annettiin lukumateriaalia, johon tulee tutustua ennen seminaaria. Minun valitsemani seminaarin aihe on kyberuhkat ja kriittinen infrastruktuuri. Aihe ei kiinnosta minua juurikaan enempää kuin muiden seminaarien aiheet (tarjolla olisi ollut mm. Ukrainan kriisi), mutta tämän seminaarin opetuskieli on englanti, kun muissa käytetään saksaa. Ajattelin kielenvaihdoksen olevan virkistävä, sillä jatkuva saksan kuunteleminen alkaa ajoittain tuntua rasittavalta. Edistyksellisesti ja ehkäpä seminaarin aiheeseen liittyen kaikki lukumateriaali tarjottiin verkkolinkkeinä.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ydinaseet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ydinaseet. Näytä kaikki tekstit
14.1.2017
6.1.2017
74.-77. päivä
Strategian ja turvallisuuspolitiikan luennot jatkuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Omasta puolestani kahden viikon vapaa tuntui varsin pitkältä. Sain myös levättyä kunnolla, mikä on uuden oppimisen edellytys. Maanantai uudenvuodenpäivän jälkeinen matkustuspäivä, eli vapaata.
Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.
Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.
Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.
Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)
Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".
Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.
Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.
Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.
Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.
Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.
Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.
Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.
Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)
Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".
Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.
Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.
Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.
Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)