Maanantaina kurssi siirtyi viimeiselle kolmannekselle, eli puolustushaarat palasivat yhteisiin opintoihin. Viimeiset kaksi viikkoa ennen joulutaukoa käytetään johtamistaidon opintoihin, tarkemmin ottaen Bundeswehrin johtamiskonseptin Innere Führungin opiskeluun. Konseptille ei käsittääkseni vakiintunutta suomennosta, joten käytän siitä kömpelöä suoraa käännöstä "sisäinen johtaminen". Opintojakson ensimmäinen viikko toteutetaan vierailuna sisäisen johtamisen keskukseen (Zentrum Innere Führung) Koblenzissa. Jälkimmäinen viikko toteutetaan koululla Hampurissa ja sisältää mm. ryhmätöitä.
Matka Koblenziin on 550 kilometriä ja arvioitu matka-aika linja-autolla on n. 7 tuntia. Lumisohjoisen kelin takia matka kuitenkin venyi yli kahdeksantuntiseksi. Liikkeelle lähdettiin seitsemältä ja perillä oltiin klo 15.30. Kurssin pitkien bussi- ja lentomatkojen varalle olen oppinut varustautumaan kunnon tyynyllä, vastamelukuulokkeilla, kirjalla sekä kannettavalla tietokoneella, jotka tekevät matka-ajasta siedettävämmän tai jopa hyödyllisen. Perille saavuttua Sisäisen johtamisen keskuksen johtaja kenraalimajuri R. Z. piti n. tunnin mittaisen tervetuliaispuheen, johon liittyen oli mahdollisuus myös esittää kysymyksiä. Tämän jälkeen oli päivällinen ja ns. ice-breaker, eli mahdollisuus (ja velvollisuus) seisoskella itse ostettujen juomien äärellä n. tunnin ajan niitä näitä keskustellen. Majoitus oli 2/3 kurssia kurssimajoituksissa yhden hengen huoneissa ja n. kolmasosa kurssista asui läheisessä hotellissa.
Tiistain teema oli sisäisen johtamisen keskuksen esittely sekä ryhmätyöt. Kurssi jaettiin kolmeen ryhmään jotka kiersivät kolmella rastilla. Rastit kestivät puoli päivää, joten kolmas rasti jäi seuraavalle päivälle. Kullakin rastilla esiteltiin yksi keskuksen kurssi ja toteutettiin ainakin yksi tähän kurssiin liittyvä harjoitus. Ensimmäisellä rastilla opettajina toimivat everstiluutnantti A. T. ja psykologi K. Paikalle tuli myös kolmas opettaja tai valvoja (Dienstaufsicht), mutta tätä siviiliä ei esitelty. Taisi olla joku harjoittelija tai tutkija. Harjoituksen aiheena oli tarkastella hyvää johtamista haittaavia tai estäviä tekijöitä kolmesta eri näkökulmasta: reunaehdot, johtamiskäyttäytyminen ja henkilöstö/koulultus. Ryhmä jaettiin kolmeen osaan ja jokainen alaryhmä kiersi tarkastelemassa johtamisen esteitä jokaisesta em. näkökulmasta 25 minuutin ajan. Ensimmäisellä rastilla koottiin esteitä, toisella arvioitiin niiden vaikutuksia ja keskinäisiä suhteita, ja kolmannella rastilla etsitiin ratkaisuja esteiden voittamiseksi. Työskentelytapa oli ilmeisesti nimeltään "world café". Tauon jälkeen rastien johtajat esittelivät oman aiheensa tiimoilta kootut tulokset. Aamupäivän aikana kävi jälleen kerran ilmi se, kuinka saksalaiset kollegat ovat enemmän orientoituneita rakenteisiin, prosesseihin ja valvontaan (tai jopa kontrolliin), siinä missä minä ja monet muut kansainväliset kollegat ovat selkeästi enemmän päämääräorientoituneita ja valmiitä joustavuuteen, tilanteenmukaisuuteen ja ns. pelisilmään. Saksalaiset keksivät tehtävätaktiikan ja puhuvat siitä edelleenkin paljon, mutta eivät välttämättä osaa sitä itse enää noudattaa. Kyseessä on tietenkin karkea yleistys, mutta asiassa on oltava jotain perääkin, sillä se nousee toistuvasti esiin.
Iltapäivän rastilla aiheena oli johtamiskulttuurin soveltaminen käytäntöön ja siihen liittyvät mahdollisuudet ja riskit. Rastin järjesti koulutuksen, valmennuksen ja neuvonnan osasto (Training, Coaching und Beratung, lyhenne TCB(!)). Osaston leipälaji on epäilyttävältä kuulostava poliittinen kasvatus (Politische Bildung). Tämä ei kuitenkaan ole aivan niin kamalaa kuin miltä se kuulostaa, vaan sillä yritetään pikemminkin perustella asevoimien olemassaolo demokraattisessa järjestelmässä. Opettajina toimivat everstit G. G. ja O. (joka muuten oli pomppaeversti, varmaan ensimmäinen jonka bongasin), everstiluutnantti A., kapteeni B. ja sotilasmestari B. Esittelypuheenvuorossaan osaston johtaja korosti mm. sitä, että suurin osa keskuksen tarjoama koulutus on nykyään vapaaehtoista, joskin joitakin kursseista edellytetään tietyissä tehtävissä. Kursseilla on tärkeä rooli vapaana ajatustenvaihdon foorumina samantasoisissa tehtävissä toimivien sotilaiden kesken sekä kentän mielialojen luotaamisessa. Kentän tunnelmien seuraaminen onkin eräs osaston tehtävistä.
Eversti O. kertoi laajasti Sisäisen johtamisen keskuksen järjestämästä valmennuksesta Bundeswehrin ylimmälle johdolle. Valmennus kestää 9 - 12 kuukautta ja alkaa 360 asteeen palautteen keräämisellä. Vastaukset kerätään lomakkeille saman kysymyssarjan pohjalta, minkä jälkeen ne analysoidaan tieteellisesti kuuden johtamisulottuvuuden suhteen. Palautteen perusteella valmennettaville määritetään kehittymis- ja vahvuusalueet. Valmennukseen sisältyy myös vaellusta ja ruuanlaittoa. Kuulostaa melko tutulta puolustusvoimien johtajakoulutuksen läpikäyneelle. Keskustelin tauolla everstin kanssa ja hänen mukaansa vertaisarviointia ollaan valmennuksen varjolla tuomassa vähitellen myös osaksi yleisesikuntaupseerikurssia.
Harjoituksena ja esimerkkinä valmennuksesta toteutimme pelin, jossa ryhmä jaettiin neljään joukkueeseen. Joukkueiden tehtävänä oli koota palapeli, josta saisi rahaa. Kaikkia paloja ei kuitenkaan ollut saatavilla, mutta paloista sekä tiedoista palapelin kokoamiseksi voi käydä kauppaa muiden joukkueiden kanssa. Kaupankäynti tapahtui torilla 7 minuutin aikana, minkä jälkeen joukkueet kokoontuivat tukikohtiinsa hiomaan strategiaansa. Kolmen kierroksen jälkeen vertailtiin palapelejä, jäljellä olevia rahoja sekä joukkueiden mainetta, jonka jokainen joukkue arvioi myös omalta kohdaltaan. Peli oli oikein hyvä ja mukava tapa oppia johtamista eli tavoitteellista vuorovaikuttamista sekä ryhmädynamiikkaa, varsinkin kun oma joukkueeni voitti. Iltapäivän viimeinen osuus oli ryhmäkeskustelu, jossa reflektoitiin johtamisen ja johtajuuden eri ulottuvuuksia. Tässäkin kohtaa sain vaikutelman, että Suomessa käytettävä jako organisaatiorakenteeseen, ihmisten johtamiseen ja asioiden johtamiseen sekä poikkeusolojen ja normaaliolojen johtamiskäyttäytymiseen on toimiva teoreettinen viitekehys johtamisen tarkastelulle. Keskustelu polveili välillä niin, että olisin kaivannut siihen selkeämpää mallia kuvaamaan sitä mistä kulloinkin puhutaan. Toisaalta tämä voi johtua vain omasta tottumuksestani johtamisen nelikenttään.
Tiistai-iltana osallistuin vapaaehtoisena sotilasorkesterin joulukonserttiin Bonnissa, jonne kurssikaverini minut kutsui.
Keskiviikko alkoi kolmannella ja viimeisellä koulutusrastilla, jonka aiheena oli Eurooppa henkisenä kotina. Yhteisen johtamiskäsityksen arvot ja normit. Opettajina toimivat eversti R. J. everstiluutnantti T. P. Aihetta lähestyttiin korostuneen filosofisesta näkökulmasta. Luennoitsija määritteli ensin Euroopan ja länsimaiden käsitteet etymologisesti ja filosofisesti. Tähän liittyen mielenkiintoinen oli romantiikan määritelmä: romantiikka filosofisena suuntauksena pyrkii yhdistämään järjen ja tunteet. Seuraavaksi luennoitsija käsitteli identitääristä liikettä ja analysoi sen käyttämää retoriikkaa ja symboliikkaa. Luennoitsija oli koulutukseltaan filologi, joten hän lähestyi monia käsitteitä kielifilosofisesti. Esim. kotiseudun käsite tarkoittaa sijaintia, alkuperän, viljelyn ja perheen paikkaa. Tauon jälkeiset puolitoista tuntia käytettin "Pariisin julistuksen" lukemiseen ja siitä keskustelemiseen. Pariisin julistus on uskonnollis-konservatiivinen poliittinen julistus Eurooppalaisen identiteetin, arvojen ja hyveiden puolesta. Samalla julistus kritisoi materialismia, liberalismia ja relativismia kovin sanoin. Keskustelu oli hyvä ja analyyttisesti johdettu, mutta aihe oli tietenkin aivan liian suuri keskustelussa ratkaistavaksi. Oli mukavaa seurata opiskelijatovereita ja heidän kommenttejaan vaikeaan aiheeseen.
Keskiviikkoiltapäivä vietettiin sotahistoriallisella kierroksella Ehrenbreitsteinin linnoituksessa ja museossa sekä Deutsches Eck -muistomerkillä. Kurssi oli jaettu kolmeen ryhmään, joita johti sotahistorian asiantuntijat. Oman ryhmäni opas oli everstiluutnantti evp K., joka saamani tiedon mukaan on jonkinlainen legenda (verrattavissa eversti Ahtoon) maavoimien upseerien keskuudessa. Hän oli kertakaikkiaan erinomainen opas, joka onnistui elävöittämään kierroksen kertomuksillaan. Erityisesti jäivät mieleen hänen voimakas elätymisensä eri kohteilla sekä hänen suorapuheiset ja koskettavat sanansa maavoimien kaatuneiden muistomerkillä. Suorapuheiset ainakin saksalaisen mittapuun mukaan, sillä hän kyseenalaisti sen että muistomerkille lisätyn kilven teksti asettaa ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa kaatuneet n. 5,5 miljoonaa saksan maavoimien sotilasta eriarvoiseen asemaan Bundeswehrin maavoimissa kaatuneisiin nähden. "Sellaisen maan joka ei pysty kunnioittaen muistamaan sen puolesta kaatuneita sauva on katkennut". Illalla kurssi kokoontui vielä yhteiseen illanviettoon hyvän ruuan ja juoman äärellä. Kyseessä oli vuoden päättäjäiset ja samalla joulujuhla, vaikka jouluruuan lisäksi siinä ei muuta jouluista ollutkaan.
Torstain ainoan luennon piti prikaatikenraali W. R., joka palvelee Bundeswehrin koulutuspäällikkönä tai koulutuksen ja kasvatuksen tarkastajana (Beauftragter Erziehung und Ausbildung der Generalinspekteur, eli BEAGenInsp). Hänen luentonsa ei saanut kuuljoita vakuuttuneeksi ja monet kyseenalaistivatkin hänen sanomansa ja jopa hänen tehtävänsä merkityksen omissa kysymyksisään. Puolentoista tunnin keskustelun jälkeen vaihdettin kiitossanat ja ojennettiin lahjat, minkä jälkeen alkoi kurssin pitkä bussimatka kohti Hampuria. Itse kuitenkin siirryin taksilla Koblenzin rautatieasemalle, josta matkustin Berliiniin pohjoismaiden puolustusasiamiesten jouluvastaanotolle.
Perjantai oli työajan tasausvapaata eikä koululla järjestetty opetusta. Tämä oli onnekas sattuma sikäli, että olin Berliinissä, jossa osallistuin palaveriin puolustusasiamiehen kanssa.
Kokonaisuutena viikko oli mielenkiintoinen ja antoisa. Sain paljon suoranaista tietoa ja myös epäsuorasti tai välillisesti laajemman käsityksen siitä, miten Bundeswehrissä ymmärretään johtajuus ja johtajana kehittyminen. Käsitykseni mukaan Puolustusvoimilla ei ole tässä suhteessa mitään hävettävää, vaan eräät hyvän johtajuuden piirteet ovat meille jopa itsestäänselviä. Myös syväjohtajuutta, varusmiesten johtajakoulusta sekä ylimmän johdon valmennusta voidaan nähdäkseni perustellusti pitää varsin edistyksellisinä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulujuhla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulujuhla. Näytä kaikki tekstit
16.12.2017
17.12.2016
69.-73. päivä
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jatkui. Maanantain ensimmäisen luennon aiheena oli Intia ja sen piti tohtori H. W. Luennoitsija aloitti kysymällä mikä on Intialle tärkein politiikan osa-alue sen suhteissa EU:iin? Kysymys oli kompa, sillä oikea vastaus oli "ei mikään". EU:ssa tiedetään Intiasta vähän ja EU ei ole Intialle kovinkaan tärkeä kumppani. Suhteessa Pakistaniin keskiössä on kiista ja sodat Kashmirin alueesta. Intia on Pakistaniin verrattuna sotilaallisesti ylivertainen, mutta molempien maiden ydinaseet ovat tasapainottaneet tätä epäsuhtaa. Yhdysvaltojen runsas tuki Pakistanille on kiristänyt Intian ja USA:n suhteita, joskin suhteet ovat kehittyneet historiallisesti varsin myönteiseen suuntaan. Intian suhteissa Kiinaan korostuu alueellinen ja sotilaallinen kilpailuasetelma, mutta toisaalta maat tekevät paljon mm. kaupallista yhteistyötä. Monet Intian naapurimaista ovat levottomia konfliktialueita tai ns. romahtaneita valtioita (failed states). Intia on Etelä-Aasiassa ehdoton alueellinen suurvalta kaikilla luvuilla mitattuna. Intia on tästä hyvin tietoinen ja haluaa vahvistaa asemaansa kansainvälisesti. Samalla maan sisäiset ongelmat kuten väestönkasvu, köyhyys (epätasainen tulonjako), kastijärjestelmä jne. ovat valtavat.
Aamupäivän toisen luennon aiheena oli Naton uudistukset Walesin ja Varovan kokousten jälkeen. Sen piti prikaatikenraali R. M. z. F. Venäjän politiikka Ukrainassa ja Krimillä aloitti Natossa perustavanlaatuisen ja pitkäkestoisen muutoksen. Naton entiseen eli kylmän sodan jälkeiseen rooliin paluuta ei ole nähtävissä. Naton Rapid Action Plan (RAP) oli vastaus muuttuneeseen tilanteeseen. Se suuntasi Naton konseptia ja resursseja uuden tilanteen edellyttämällä tavalla. Suunnitelman muotoilusta ja sen sisältämistä toimenpiteistä ei oltu yksimielisiä. Saksa painotti Venäjän reilua kohtelua ja dialogin ylläpitämistä Venäjän kanssa, kun taas Itä-Euroopan uudet Nato-maat olisivat halunneet voimakkaampaa reagointia ja joukkojen sijoittamista alueilleen. Turvallisuustilanne kuitenkin muuttui jälleen: Eurooppaan tulvi pakolaisia. Pian esitettiin vaatimuksia, että RAP:ssa sovittujen keinojen tulikin olla sovellettavissa myös Afrikassa. Varsovan kokouksessa päätettiin Walesin kokouksessa päätettyjen keinojen toimeenpanosta sekä tarkennettiin ja täydennettiin niiden yksityiskohtia. Eräs tärkeä toimenpide oli Enhanced Forward Presence, eli neljän välittömästi valmiin taisteluosaston sijoittaminen Baltian maihin. Seuraavaksi luennoitsija siirtyi tarkastelemaan, mitä huippukokousten päätökset merkitsevät Saksalle. Kriisinhallinnan suorituskykyjen rinnalle Saksalle on asetettu mittavia uusia vaatimuksia. Saksan tulisi varustaa vähintään kaksi divisioonaa, mielellään kolme, joilla Baltian maihin, Romaniaan ja Bulgariaan sijoitettujen taisteluosastojen avuksi voitaisiin tulla. Lisäksi tarvitaan runsaasti teknisiä innovaatioita sekä strategisen, operatiivisen ja taktisent tason osaamista, jotka kaikki ovat 25 vuoden kuluessa kuihtuneet. Luennoitsijan mukaan Saksa on poliittisesti sitoutunut toimeenpanemaan nämä liittouman vaatimukset.
Tätäkin luentoa, kuten täällä on tapana, seurasi kuulijoiden kysymykset. Tällä kertaa kysymykset olivat sikäli osuvia, että kenraalin vastaukset niihin vastasivat pitkälle omia mielenkiinnon kohteitani Natoon liittyen. Sain ilokseni huomata, että olemassaolevat käsitykseni Naton merkityksestä Euroopan ja Saksan turvallisuudelle olivat oikeansuuntaisia.
Maanantai-iltapäivällä oli luento, jolle saivat osallistua vain saksalaiset opiskelijat. Sen aiheeksi oli ilmoitettu A2AD, eli "Anti-Access Area Denial", joka on Venäjän "uusi" operatiivinen konsepti erityisesti Itämeren alueella. En oikein jaksa uskoa, että luennolla tulisi esiin minulle kovin paljon uutta asiaa, mutta saksalainen näkökulma aiheeseen olisi ollut kiinnostavaa kuulla. No, näin oli linjattu, ja kaikki ulkomaalaiset saivat vapaata iltapäiväksi. Päätimme ulkomaalaisten opiskelijatovereiden kanssa lähteä lounaalle Blankenesen joulumarkkinoille.
Tiistaina oli everstiluutnantti S:n johtama opetuskeskustelu edeltävän viikon perjantain ja maanantain luennoista. Pidän tästä opetusmenetelmästä, sillä se pakottaa opiskelijat palauttamaan mieleen luennolla esitetyt argumentit ja luomaan niistä perusteltuja synteesejä, eli sanalla sanoen reflektoimaan. Oppimismenetelmä parhaasta päästä, siis.
Tiistain luennon aiheena oli (sotilas-)strategisen ajattelun historialliset ulottuvuudet ja sen piti eversti W. S. Luennoitsija käytti suurimman osan ajasta strategian käsitteen määrittelemiseen. Vaikea käsitehän se on määriteltäväksi, sillä samaan tarkoitukseen käytettiin jo Suomen yleisesikuntaupseerikurssilla lukuisia luentotunteja. Käsitteestä on kirjoitettu varmastikin tuhansia sivuja ja kokonaisia kirjoja. Luennoitsija käytti ilmaisua "3 tonnia kirjallisuutta". En siis mene yhtään tätä syvemmälle termin etymologiaan, historiaan tai erilaisiin käyttötarkoituksiin. Luento kokonaisuutena oli asiantunteva, mutta ei erityisen mieleenpainuva. Luento oli ensimmäinen kolmesta luennosta tällä viikolla, joissa sama luennoitsija käsittelee samaa aihetta. Toivottavasti seuraavien päivien luennoilla hän jalostaa aihetta hieman pidemälle ja ehkäpä otta käytännöllisemmän näkökulman strategian historiaan.
Tiistai-iltapäivä oli varattu kurssin joulujuhlan valmisteluille ja sen viettoon. Juhlaan kuului kakkukahvit, monenlaista ohjelmaa ja päivällinen seisovasta pöydästä.
Keskiviikko alkoi henkilökohtaisella palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. N. varttitunnin pituisen keskustelun tarkoitus oli kartoittaa opiskelijan tunnelmia kurssista tähän mennessä sekä tämän itsearvio omasta opintomenestyksestään. Keskustelun päätteeksi luokanvalvoja antoi oman suullisen väliarvionsa opiskelijalle. Omalla kohdallani parannettavaa oli liiallisessa itseluottamuksessa sekä liiassa kriittisyydessä tai oikeastaan liian jyrkästi muotoilluissa puheenvuoroissa. Osan palautteesta laitan puutteellisen kielitaidon piikkiin - minulla ei ole taitoa eikä kuulijoilla kärsivällisyyttä odotella, että muotoilen sanottavani monisanaisesti ja diplomaattisesti.
Palautekeskustelun jälkeen seurasi ns. Nachbereitung, eli maanantain luentojen jälkipuinti. Käytännössä tämä on tarkoittanut ohjattua opetuskeskustelua luokkakokoonpanossa, mutta tällä kertaa ohjaava opettaja everstiluutnantti S. oli päättänyt kokeilla erilaista lähestymistapaa. Luokka jaettiin neljään ryhmään, joiden tehtäväksi tuli valmistella neljän maan edustajien puheenvuorot Nato-Venäjä yhteistyöneuvoston kokouksen jälkeistä lehdistötilaisuutta varten. Valmisteluaikaa
annettiin n. 40 minuuttia, minkä jälkeen alkoi n. 30 minuuttia kestänyt lehdistötilaisuus. Opetustapana tämä oli innovatiivinen ja mielekäs. Keskiviikon luento jatkoi strategian historiallisten ulottuvuuksien pohdintaa. Tämä keskimmäinen luento kolmesta tarkasteli Clausewitzin merkitystä ja vaikutusta Ludendorffin, Hindenburgin ja Liddel-Hartin kirjoituksissa. Luento oli melko korkealentoinen, mutta monessa kohden korostettiin, että nämä luennot eivät mahdollista tietämyksen välittämästä tästä monitahoisesta aiheesta, vaan niiden tarkoitus on toimia lähtölaukauksena itseopinoille. Ala ei ole minun henkilökohtaisen mielenkiinnon kohde, mutta hyvä siitä on jotain ymmärtää. Totaalisen sodan ja suurstrategian teorioissa minua häiritsee se, että niissä yritetään teoretisoida ja peräti muotoilla lauseeksi valtioiden, ideologioiden ja asevoiien välisiä suhteita ja sotia. Päivänselvää on, että ilmiöinä nämä ovat aivan liian monimutkaisia kuvattavaksi millään teorioilla tai malleilla, kielestä puhumattakaan. Ajatuksena tällainen yksinkertaistaminen on tietenkin houkuttelevaa, mutta koen sen nykyajasta käsin tarkasteltuna jossain määrin turhauttavana. Historiallisena tarkasteluna se tietenkin toimii ja teoriat tulisikin ymmärtää historiallisessa kontekstissaan, mutta niiden soveltaminen verkostoituneeseen tietoyhteiskuntaan on vähintäänkin ongelmallista. Mitä tilaa sitä saa: nyt strategiasta puhuu historiantutkija. Paljon hyödyllisempää olisi ollut kutsua joku luennoimaan kyberstrategiasta tai vaikkapa twitteristä strategisena välineenä.
Iltapäivän puolella oli liikuntaa sekä ylimääräinen saksantunti. Osallistuin liikuntaan lievästä nuhaisuudesta huolimatta, sillä lajina oli poikkeuksellisesti sähly, eikä ainaiset lihaskuntopiirit.
Torstain ensimmäisen luennon piti olla eversti W.S.:n luento strategian historiasta. Luennoitsija jätti kuitenkin tulematta paikalle eikä ollut ilmoittanut peruutuksesta. Tämä on tietenkin Saksassa suuri synti, mutta enemmänkin ihmetystä aiheutti se, että luennoitsija oli nähty kampusalueella samana aamuna. Hetken odottelun ja selvittelyn jälkeen opintojakson pääopettaja eversti L. päätti, että hän pitää tässä välissä luentosarjan päätösluentonsa, jonka aiheena on strategian tulevaisuudennäkymät. Mitään syytä varsinaisen luennoitsijan poisjäämiselle ei kerrottu. Strategian tulevaisuuden kehitykselle luennoitsija näki kolme rinnakkasta kehityksen linjaa tai megatrendiä: 1) Valtioiden roolin ja etenkin väkivaltamonopolin heikkeneminen, 2) alueellisten vaikuttajien tai suurvaltojen merkityksen kasvu (Kiina, Intia), 3) länsimaiden merkityksen heikkeneminen (pankkikriisi, EU:n kriisi, Kiinan talouskasvu jne.). Mielenkiintoinen oli myös Edward Luttwakin teoria strategian paradoksisesta logiikasta. Tämän mukaan tavallisen logiikan mukaan huonompi vaihtoehto onkin parempi, sillä elävä, ajatteleva vastustaja odottaa sitä vähemmän. Samalla tavalla paradoksaalinen
on ydinaseiden logiikka: ne on suunniteltu sitä varten, ettei niitä koskaan käytettäisi. Luennoitsija esitteli hengästyttävän määrän strategian tutkijoita ja näiden teoksien pääkohtia. Näistä hän oli tiivistänyt eräitä strategiaa koskevia teesejä. Osa näistä oli minulle tutun kuuloisia jo aikaisemmista opinnoista.
Sodan perusluonne on pysyvä. Sen ilmenemismuodot sen sijaan ovat jatkuvassa muutoksessa. Sodan perusluonne on kolmijakoinen: vaisto ja tahto (brutaliteetti), taito ja luovuus (sattuma), järki ja politiikka (ymmärrys). Jokainen sota on kuitenkin erilainen ja ainutlaatuinen - mutta ne noudattavat tiettyjä kaavoja. Näitä kaavoja noudattavat mm. sotien syyt. Sotaan ja strategiaan vaikuttavat aina samat perustekijät. Sotien ainutlaatuisuuden määrittää näiden perustekijöiden vuorovaikutus. Näitä perustekijöitä ovat mm. resurssit, päämäärät, suunnitelmat, jne. Sota on toistuva inhimillisen vuorovaikutuksen muoto, jolla on aina samanlaiset motiivit. Sodan päämäärä on edullisempi rauha. Tällä tarkoitetaan, että sota on vain yksi politiikan väline esim. diplomatian, tiedotuksen ja talouden rinnalla. Jokaisen strategisen suunnitelman päämäärä on, että sen seurauksena olisi mahdollisimman vähän kaduttavaa. Suunnitelmat eivät siis ole täydellisiä eivätkä ne voi tähdätä seuraavaan sotaan.
Kaikesta kävi ilmi, että luennoitsija on huippuälykäs ja luento erinomaisen hyvin valmisteltu. Ainoa kritiikkini kohdistuu luennolla jaetun tiedon määrän ja esityksen tempoon. Se oli kuten todettua hengästyttävä.
Toisen luennon aiheena oli Verkostoitunut toiminta kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa ja sen piti tohtori A.W. ZIF:stä (Zentrum für Internationale Friedenseinsätze). Luennoitsija esitteli organisaationsa, mutta jätti kertomasta, mikä ZIF on. Ehkä tämä on alkuasukkaille itsestään selvää, mutta vihkiymättömälle ei esitetystä auennut järjestön tai viraston suhteet muihin toimijoihin. Tämän tiedon puuttuessa oli muu luennoitsijan kertoma melko vaikea asettaa oikeaan asiayhteyteen. Olisi ollut helppoa ottaa verkosta selvää onko ZIF virasto vai järjestö ja kenen alaisuudessa se toimii, mutta koska koululla ei ole verkkoyhteyksiä eikä kännykätkään yleensä toimi rakennuksissa, en voinut tätä selvittää. Näin luennoitsijasta tuli vain puhuva pää, joka kertoi jonkun järjestön verkostoitumisesta muiden toimijoiden kanssa. Oppiminenhan on uuden tiedon yhdistelemistä olemassa olevaan tietoon, mutta nyt tämä jäi aika pitkälle tekemättä. Sen verran sain pääteltyä, että ZIF on jonkinlainen siviilikriisinhallinnan keskus, joka kuitenkin viime vuosina on olosuhteiden pakosta joutunut palkkaamaan paljon henkilöstöä entisistä sotilaista. Tästä johtuen järjestön toimintakulttuuri on muuttunut, mitä luennoitsija piti valitettavana.
Perjantain - ja vuoden viimeisen - luennon aiheena oli "asevoimat turvallisuuspolitiikan välineenä" ja sen piti lippueamiraali J. z. M. Luennon otsikko sisältää väittämän, jota voidaan pitää itsestäänselvyytenä. Bundeswehrin asema Saksan turvallisuuspolitiikan välineenä onkin vahvistettu uusimmassa doktriinissa (Weissbuch), jota luennoitsija käytti tärkeimpänä lähteenään. Bundeswehr perustettaessa reunaehdot olivat selvät: sitä käytettäisiin vain puolustustarkoituksiin ja ainoastaan liittouman osana. Bundeswehr oli alunperin myöskin tarkoitettu yksinomaa taktisen tason työkaluksi. Kylmän sodan jälkeen Bundeswehrin rooli muuttui, kuten niin monissa muissakin länsimaissa, kriisinhallinnan välineeksi. 1990-luvun alussa esiintyi myös samanlaisia Bundeswehrin olemassaolon kyseenalaistavia pohdintoja kuin 50-luvulla. Jälleenyhdistymistä seurannut asevoimien yhdistyminen oli suuri ponnistus, mutta sitä helpotti samalla tehdyt radikaalit supistukset asevoimissa (ns. peace dividends eli rauhanosingot). Bundeswehrin käytössä riisinhallintaan oli aluksi ongelmia sekä tahdon että osaamisen tasolla, mutta lopulta Bundeswehr sai ja kykeni hoitamaan sille osoitetut tehtävät myös esim. Kosovossa ja Afganistanissa. Nykyään Bundeswehrin tehtävissä turvallisuuspolitiikan osana korostuu globalisaation vaikutukset (esim. terrorismi, ennustamattomuus, kyber) ja toisaalta Saksan kansallisten etujen varmistaminen (maailmankaupan reittien turvaaminen, maahanmuuton kontrollointi). Viime vuosina Naton uudet aloitteet ovat siirtäneet rooia takaisin maanpuolustuksen suuntaan. Puolustuksellisuus ja liittouman toimiminen ovat kuitenkin pysyneet toiminnan kivijalkoina. Uudet uhkat kuten hybridi- ja informaatiosodankäynti ovat osaltaan muuttaneet Bundeswehrin roolia, muutosta johtaa turvallisuuspolitiikka. Toisaalta Saksa lienee vähemmän halukas sitoutumaan poliittisesti sellaiseen, mihin Bundeswehrillä ei ole kykyä. Muutoksen jarruna ovat Saksan ja Bundeswehrin "historialliset vakiot". Ne ovat osaltaan syynä siihen, miksi minä olen tällä kurssilla, eli monikansallisuus. Monikansallisten yksiköiden ongelmana tositilanteessa on kuitenkin se, että eri valtioiden poliittiset motiivit osallistua taisteluun voivat olla poikkeavat, jolloin yksikkö hajoaa eikä sitä voida käyttää lainkaan.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jää nyt joulutauolle ja jatkuu ensi vuoden puolella. Tämän opintojakson poliittinen ulottuvuus ei lakkaa hämmästyttämättä minua. Saksalaiset opiskelijakollegat eivät tunnu näkemän opetuksen poliittista painotusta ongelmana, vaan vaikuttavat olevan siitä vilpittömästi kiinnostuneita. Onhan tietysti sotilaidenkin tärkeää ymmärtää politiikkaa siinä mielessä, missä ja miksi tulevaisuuden sodat käydään, mutta itse olen sitä mieltä, että sotilaiden ei tuli aktiivisesti tehdä politiikkaa. Poikkeuksena tästä ovat tietenkin sotilas- ja turvallisuuspolitiikka ja eräät ulkopolitiikan sektorit. Saksalainen käsitys sotilaiden osallistumisesta politiikkaan näyttäisikin olevan jyrkästi kaksijakoinen: toisaalta sotilaiden oletetaan olevan poliittisesti aktiivisia, mutta he eivät missään nimessä saisi näkyvästi vaikuttaa politiikkaan, varsinkaan sisäpolitiikkaan. Mielestäni tässä on ristiriita, mutta voi olla että en vielä näe kokonaisuutta. Ehkäpä yksilöille ja organisaatoille on tästä olemassa eri säännöt, tai niitä tulkitaan eri tavalla? Opintojakson luennot sellaisenaan ovat tähän mennessä olleet erinomaisia. Luennot ovat kuitenkin olleet jossain määrin erillisiä kokonaisuuksia, ja niistä on mielestäni osin puuttunut selkeä saksalainen näkökulma. Tällainen irrallisuus tai sirpaloituminen on tietysti aina riski silloin, kun kyseessä on luentosarja, jossa jokainen luento on eri luennoitsijan pitämä.
Ensimmäisen syksyn opinnot ovat nyt takanapäin. Yhteenvetona voin todeta, että tähän mennessä opinnot ovat positiivisesti yllättäneet korkealla laadullaan, sekä sisällöltään että opetusmetodeiltaan. Toisaalta myös opetuksen aihepainotukset ovat olleet jossain määrin yllättävät, eivätkä aina positiivisesti. Poikkeuksiakin tietysti on ollut, esim. kieltenopetus ja oikudenhoito olisi voitu toteuttaa paremminkin. Syksy on kulunut nopeasti, eli on siis ollut mukavaa. Hetkittäin olen jopa ollut innostunut opiskelusta, mutta se lienee vain uutuudenviehätystä. Ensimmäinen puolivuotinen on kuitenkin tuntunut hetkittäin varsin raskaalta. Sekin voi johtua siitä, että kaikki on ollut uutta, ja toisaalta jo pelkästään siitä että kaikki on ollut saksaksi. Joka tapauksessa joulutauko tulee tarpeeseen.
Aamupäivän toisen luennon aiheena oli Naton uudistukset Walesin ja Varovan kokousten jälkeen. Sen piti prikaatikenraali R. M. z. F. Venäjän politiikka Ukrainassa ja Krimillä aloitti Natossa perustavanlaatuisen ja pitkäkestoisen muutoksen. Naton entiseen eli kylmän sodan jälkeiseen rooliin paluuta ei ole nähtävissä. Naton Rapid Action Plan (RAP) oli vastaus muuttuneeseen tilanteeseen. Se suuntasi Naton konseptia ja resursseja uuden tilanteen edellyttämällä tavalla. Suunnitelman muotoilusta ja sen sisältämistä toimenpiteistä ei oltu yksimielisiä. Saksa painotti Venäjän reilua kohtelua ja dialogin ylläpitämistä Venäjän kanssa, kun taas Itä-Euroopan uudet Nato-maat olisivat halunneet voimakkaampaa reagointia ja joukkojen sijoittamista alueilleen. Turvallisuustilanne kuitenkin muuttui jälleen: Eurooppaan tulvi pakolaisia. Pian esitettiin vaatimuksia, että RAP:ssa sovittujen keinojen tulikin olla sovellettavissa myös Afrikassa. Varsovan kokouksessa päätettiin Walesin kokouksessa päätettyjen keinojen toimeenpanosta sekä tarkennettiin ja täydennettiin niiden yksityiskohtia. Eräs tärkeä toimenpide oli Enhanced Forward Presence, eli neljän välittömästi valmiin taisteluosaston sijoittaminen Baltian maihin. Seuraavaksi luennoitsija siirtyi tarkastelemaan, mitä huippukokousten päätökset merkitsevät Saksalle. Kriisinhallinnan suorituskykyjen rinnalle Saksalle on asetettu mittavia uusia vaatimuksia. Saksan tulisi varustaa vähintään kaksi divisioonaa, mielellään kolme, joilla Baltian maihin, Romaniaan ja Bulgariaan sijoitettujen taisteluosastojen avuksi voitaisiin tulla. Lisäksi tarvitaan runsaasti teknisiä innovaatioita sekä strategisen, operatiivisen ja taktisent tason osaamista, jotka kaikki ovat 25 vuoden kuluessa kuihtuneet. Luennoitsijan mukaan Saksa on poliittisesti sitoutunut toimeenpanemaan nämä liittouman vaatimukset.
Tätäkin luentoa, kuten täällä on tapana, seurasi kuulijoiden kysymykset. Tällä kertaa kysymykset olivat sikäli osuvia, että kenraalin vastaukset niihin vastasivat pitkälle omia mielenkiinnon kohteitani Natoon liittyen. Sain ilokseni huomata, että olemassaolevat käsitykseni Naton merkityksestä Euroopan ja Saksan turvallisuudelle olivat oikeansuuntaisia.
Maanantai-iltapäivällä oli luento, jolle saivat osallistua vain saksalaiset opiskelijat. Sen aiheeksi oli ilmoitettu A2AD, eli "Anti-Access Area Denial", joka on Venäjän "uusi" operatiivinen konsepti erityisesti Itämeren alueella. En oikein jaksa uskoa, että luennolla tulisi esiin minulle kovin paljon uutta asiaa, mutta saksalainen näkökulma aiheeseen olisi ollut kiinnostavaa kuulla. No, näin oli linjattu, ja kaikki ulkomaalaiset saivat vapaata iltapäiväksi. Päätimme ulkomaalaisten opiskelijatovereiden kanssa lähteä lounaalle Blankenesen joulumarkkinoille.
Tiistaina oli everstiluutnantti S:n johtama opetuskeskustelu edeltävän viikon perjantain ja maanantain luennoista. Pidän tästä opetusmenetelmästä, sillä se pakottaa opiskelijat palauttamaan mieleen luennolla esitetyt argumentit ja luomaan niistä perusteltuja synteesejä, eli sanalla sanoen reflektoimaan. Oppimismenetelmä parhaasta päästä, siis.
Tiistain luennon aiheena oli (sotilas-)strategisen ajattelun historialliset ulottuvuudet ja sen piti eversti W. S. Luennoitsija käytti suurimman osan ajasta strategian käsitteen määrittelemiseen. Vaikea käsitehän se on määriteltäväksi, sillä samaan tarkoitukseen käytettiin jo Suomen yleisesikuntaupseerikurssilla lukuisia luentotunteja. Käsitteestä on kirjoitettu varmastikin tuhansia sivuja ja kokonaisia kirjoja. Luennoitsija käytti ilmaisua "3 tonnia kirjallisuutta". En siis mene yhtään tätä syvemmälle termin etymologiaan, historiaan tai erilaisiin käyttötarkoituksiin. Luento kokonaisuutena oli asiantunteva, mutta ei erityisen mieleenpainuva. Luento oli ensimmäinen kolmesta luennosta tällä viikolla, joissa sama luennoitsija käsittelee samaa aihetta. Toivottavasti seuraavien päivien luennoilla hän jalostaa aihetta hieman pidemälle ja ehkäpä otta käytännöllisemmän näkökulman strategian historiaan.
Tiistai-iltapäivä oli varattu kurssin joulujuhlan valmisteluille ja sen viettoon. Juhlaan kuului kakkukahvit, monenlaista ohjelmaa ja päivällinen seisovasta pöydästä.
Keskiviikko alkoi henkilökohtaisella palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. N. varttitunnin pituisen keskustelun tarkoitus oli kartoittaa opiskelijan tunnelmia kurssista tähän mennessä sekä tämän itsearvio omasta opintomenestyksestään. Keskustelun päätteeksi luokanvalvoja antoi oman suullisen väliarvionsa opiskelijalle. Omalla kohdallani parannettavaa oli liiallisessa itseluottamuksessa sekä liiassa kriittisyydessä tai oikeastaan liian jyrkästi muotoilluissa puheenvuoroissa. Osan palautteesta laitan puutteellisen kielitaidon piikkiin - minulla ei ole taitoa eikä kuulijoilla kärsivällisyyttä odotella, että muotoilen sanottavani monisanaisesti ja diplomaattisesti.
Palautekeskustelun jälkeen seurasi ns. Nachbereitung, eli maanantain luentojen jälkipuinti. Käytännössä tämä on tarkoittanut ohjattua opetuskeskustelua luokkakokoonpanossa, mutta tällä kertaa ohjaava opettaja everstiluutnantti S. oli päättänyt kokeilla erilaista lähestymistapaa. Luokka jaettiin neljään ryhmään, joiden tehtäväksi tuli valmistella neljän maan edustajien puheenvuorot Nato-Venäjä yhteistyöneuvoston kokouksen jälkeistä lehdistötilaisuutta varten. Valmisteluaikaa
annettiin n. 40 minuuttia, minkä jälkeen alkoi n. 30 minuuttia kestänyt lehdistötilaisuus. Opetustapana tämä oli innovatiivinen ja mielekäs. Keskiviikon luento jatkoi strategian historiallisten ulottuvuuksien pohdintaa. Tämä keskimmäinen luento kolmesta tarkasteli Clausewitzin merkitystä ja vaikutusta Ludendorffin, Hindenburgin ja Liddel-Hartin kirjoituksissa. Luento oli melko korkealentoinen, mutta monessa kohden korostettiin, että nämä luennot eivät mahdollista tietämyksen välittämästä tästä monitahoisesta aiheesta, vaan niiden tarkoitus on toimia lähtölaukauksena itseopinoille. Ala ei ole minun henkilökohtaisen mielenkiinnon kohde, mutta hyvä siitä on jotain ymmärtää. Totaalisen sodan ja suurstrategian teorioissa minua häiritsee se, että niissä yritetään teoretisoida ja peräti muotoilla lauseeksi valtioiden, ideologioiden ja asevoiien välisiä suhteita ja sotia. Päivänselvää on, että ilmiöinä nämä ovat aivan liian monimutkaisia kuvattavaksi millään teorioilla tai malleilla, kielestä puhumattakaan. Ajatuksena tällainen yksinkertaistaminen on tietenkin houkuttelevaa, mutta koen sen nykyajasta käsin tarkasteltuna jossain määrin turhauttavana. Historiallisena tarkasteluna se tietenkin toimii ja teoriat tulisikin ymmärtää historiallisessa kontekstissaan, mutta niiden soveltaminen verkostoituneeseen tietoyhteiskuntaan on vähintäänkin ongelmallista. Mitä tilaa sitä saa: nyt strategiasta puhuu historiantutkija. Paljon hyödyllisempää olisi ollut kutsua joku luennoimaan kyberstrategiasta tai vaikkapa twitteristä strategisena välineenä.
Iltapäivän puolella oli liikuntaa sekä ylimääräinen saksantunti. Osallistuin liikuntaan lievästä nuhaisuudesta huolimatta, sillä lajina oli poikkeuksellisesti sähly, eikä ainaiset lihaskuntopiirit.
Torstain ensimmäisen luennon piti olla eversti W.S.:n luento strategian historiasta. Luennoitsija jätti kuitenkin tulematta paikalle eikä ollut ilmoittanut peruutuksesta. Tämä on tietenkin Saksassa suuri synti, mutta enemmänkin ihmetystä aiheutti se, että luennoitsija oli nähty kampusalueella samana aamuna. Hetken odottelun ja selvittelyn jälkeen opintojakson pääopettaja eversti L. päätti, että hän pitää tässä välissä luentosarjan päätösluentonsa, jonka aiheena on strategian tulevaisuudennäkymät. Mitään syytä varsinaisen luennoitsijan poisjäämiselle ei kerrottu. Strategian tulevaisuuden kehitykselle luennoitsija näki kolme rinnakkasta kehityksen linjaa tai megatrendiä: 1) Valtioiden roolin ja etenkin väkivaltamonopolin heikkeneminen, 2) alueellisten vaikuttajien tai suurvaltojen merkityksen kasvu (Kiina, Intia), 3) länsimaiden merkityksen heikkeneminen (pankkikriisi, EU:n kriisi, Kiinan talouskasvu jne.). Mielenkiintoinen oli myös Edward Luttwakin teoria strategian paradoksisesta logiikasta. Tämän mukaan tavallisen logiikan mukaan huonompi vaihtoehto onkin parempi, sillä elävä, ajatteleva vastustaja odottaa sitä vähemmän. Samalla tavalla paradoksaalinen
on ydinaseiden logiikka: ne on suunniteltu sitä varten, ettei niitä koskaan käytettäisi. Luennoitsija esitteli hengästyttävän määrän strategian tutkijoita ja näiden teoksien pääkohtia. Näistä hän oli tiivistänyt eräitä strategiaa koskevia teesejä. Osa näistä oli minulle tutun kuuloisia jo aikaisemmista opinnoista.
Sodan perusluonne on pysyvä. Sen ilmenemismuodot sen sijaan ovat jatkuvassa muutoksessa. Sodan perusluonne on kolmijakoinen: vaisto ja tahto (brutaliteetti), taito ja luovuus (sattuma), järki ja politiikka (ymmärrys). Jokainen sota on kuitenkin erilainen ja ainutlaatuinen - mutta ne noudattavat tiettyjä kaavoja. Näitä kaavoja noudattavat mm. sotien syyt. Sotaan ja strategiaan vaikuttavat aina samat perustekijät. Sotien ainutlaatuisuuden määrittää näiden perustekijöiden vuorovaikutus. Näitä perustekijöitä ovat mm. resurssit, päämäärät, suunnitelmat, jne. Sota on toistuva inhimillisen vuorovaikutuksen muoto, jolla on aina samanlaiset motiivit. Sodan päämäärä on edullisempi rauha. Tällä tarkoitetaan, että sota on vain yksi politiikan väline esim. diplomatian, tiedotuksen ja talouden rinnalla. Jokaisen strategisen suunnitelman päämäärä on, että sen seurauksena olisi mahdollisimman vähän kaduttavaa. Suunnitelmat eivät siis ole täydellisiä eivätkä ne voi tähdätä seuraavaan sotaan.
Kaikesta kävi ilmi, että luennoitsija on huippuälykäs ja luento erinomaisen hyvin valmisteltu. Ainoa kritiikkini kohdistuu luennolla jaetun tiedon määrän ja esityksen tempoon. Se oli kuten todettua hengästyttävä.
Toisen luennon aiheena oli Verkostoitunut toiminta kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa ja sen piti tohtori A.W. ZIF:stä (Zentrum für Internationale Friedenseinsätze). Luennoitsija esitteli organisaationsa, mutta jätti kertomasta, mikä ZIF on. Ehkä tämä on alkuasukkaille itsestään selvää, mutta vihkiymättömälle ei esitetystä auennut järjestön tai viraston suhteet muihin toimijoihin. Tämän tiedon puuttuessa oli muu luennoitsijan kertoma melko vaikea asettaa oikeaan asiayhteyteen. Olisi ollut helppoa ottaa verkosta selvää onko ZIF virasto vai järjestö ja kenen alaisuudessa se toimii, mutta koska koululla ei ole verkkoyhteyksiä eikä kännykätkään yleensä toimi rakennuksissa, en voinut tätä selvittää. Näin luennoitsijasta tuli vain puhuva pää, joka kertoi jonkun järjestön verkostoitumisesta muiden toimijoiden kanssa. Oppiminenhan on uuden tiedon yhdistelemistä olemassa olevaan tietoon, mutta nyt tämä jäi aika pitkälle tekemättä. Sen verran sain pääteltyä, että ZIF on jonkinlainen siviilikriisinhallinnan keskus, joka kuitenkin viime vuosina on olosuhteiden pakosta joutunut palkkaamaan paljon henkilöstöä entisistä sotilaista. Tästä johtuen järjestön toimintakulttuuri on muuttunut, mitä luennoitsija piti valitettavana.
Perjantain - ja vuoden viimeisen - luennon aiheena oli "asevoimat turvallisuuspolitiikan välineenä" ja sen piti lippueamiraali J. z. M. Luennon otsikko sisältää väittämän, jota voidaan pitää itsestäänselvyytenä. Bundeswehrin asema Saksan turvallisuuspolitiikan välineenä onkin vahvistettu uusimmassa doktriinissa (Weissbuch), jota luennoitsija käytti tärkeimpänä lähteenään. Bundeswehr perustettaessa reunaehdot olivat selvät: sitä käytettäisiin vain puolustustarkoituksiin ja ainoastaan liittouman osana. Bundeswehr oli alunperin myöskin tarkoitettu yksinomaa taktisen tason työkaluksi. Kylmän sodan jälkeen Bundeswehrin rooli muuttui, kuten niin monissa muissakin länsimaissa, kriisinhallinnan välineeksi. 1990-luvun alussa esiintyi myös samanlaisia Bundeswehrin olemassaolon kyseenalaistavia pohdintoja kuin 50-luvulla. Jälleenyhdistymistä seurannut asevoimien yhdistyminen oli suuri ponnistus, mutta sitä helpotti samalla tehdyt radikaalit supistukset asevoimissa (ns. peace dividends eli rauhanosingot). Bundeswehrin käytössä riisinhallintaan oli aluksi ongelmia sekä tahdon että osaamisen tasolla, mutta lopulta Bundeswehr sai ja kykeni hoitamaan sille osoitetut tehtävät myös esim. Kosovossa ja Afganistanissa. Nykyään Bundeswehrin tehtävissä turvallisuuspolitiikan osana korostuu globalisaation vaikutukset (esim. terrorismi, ennustamattomuus, kyber) ja toisaalta Saksan kansallisten etujen varmistaminen (maailmankaupan reittien turvaaminen, maahanmuuton kontrollointi). Viime vuosina Naton uudet aloitteet ovat siirtäneet rooia takaisin maanpuolustuksen suuntaan. Puolustuksellisuus ja liittouman toimiminen ovat kuitenkin pysyneet toiminnan kivijalkoina. Uudet uhkat kuten hybridi- ja informaatiosodankäynti ovat osaltaan muuttaneet Bundeswehrin roolia, muutosta johtaa turvallisuuspolitiikka. Toisaalta Saksa lienee vähemmän halukas sitoutumaan poliittisesti sellaiseen, mihin Bundeswehrillä ei ole kykyä. Muutoksen jarruna ovat Saksan ja Bundeswehrin "historialliset vakiot". Ne ovat osaltaan syynä siihen, miksi minä olen tällä kurssilla, eli monikansallisuus. Monikansallisten yksiköiden ongelmana tositilanteessa on kuitenkin se, että eri valtioiden poliittiset motiivit osallistua taisteluun voivat olla poikkeavat, jolloin yksikkö hajoaa eikä sitä voida käyttää lainkaan.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jää nyt joulutauolle ja jatkuu ensi vuoden puolella. Tämän opintojakson poliittinen ulottuvuus ei lakkaa hämmästyttämättä minua. Saksalaiset opiskelijakollegat eivät tunnu näkemän opetuksen poliittista painotusta ongelmana, vaan vaikuttavat olevan siitä vilpittömästi kiinnostuneita. Onhan tietysti sotilaidenkin tärkeää ymmärtää politiikkaa siinä mielessä, missä ja miksi tulevaisuuden sodat käydään, mutta itse olen sitä mieltä, että sotilaiden ei tuli aktiivisesti tehdä politiikkaa. Poikkeuksena tästä ovat tietenkin sotilas- ja turvallisuuspolitiikka ja eräät ulkopolitiikan sektorit. Saksalainen käsitys sotilaiden osallistumisesta politiikkaan näyttäisikin olevan jyrkästi kaksijakoinen: toisaalta sotilaiden oletetaan olevan poliittisesti aktiivisia, mutta he eivät missään nimessä saisi näkyvästi vaikuttaa politiikkaan, varsinkaan sisäpolitiikkaan. Mielestäni tässä on ristiriita, mutta voi olla että en vielä näe kokonaisuutta. Ehkäpä yksilöille ja organisaatoille on tästä olemassa eri säännöt, tai niitä tulkitaan eri tavalla? Opintojakson luennot sellaisenaan ovat tähän mennessä olleet erinomaisia. Luennot ovat kuitenkin olleet jossain määrin erillisiä kokonaisuuksia, ja niistä on mielestäni osin puuttunut selkeä saksalainen näkökulma. Tällainen irrallisuus tai sirpaloituminen on tietysti aina riski silloin, kun kyseessä on luentosarja, jossa jokainen luento on eri luennoitsijan pitämä.
Ensimmäisen syksyn opinnot ovat nyt takanapäin. Yhteenvetona voin todeta, että tähän mennessä opinnot ovat positiivisesti yllättäneet korkealla laadullaan, sekä sisällöltään että opetusmetodeiltaan. Toisaalta myös opetuksen aihepainotukset ovat olleet jossain määrin yllättävät, eivätkä aina positiivisesti. Poikkeuksiakin tietysti on ollut, esim. kieltenopetus ja oikudenhoito olisi voitu toteuttaa paremminkin. Syksy on kulunut nopeasti, eli on siis ollut mukavaa. Hetkittäin olen jopa ollut innostunut opiskelusta, mutta se lienee vain uutuudenviehätystä. Ensimmäinen puolivuotinen on kuitenkin tuntunut hetkittäin varsin raskaalta. Sekin voi johtua siitä, että kaikki on ollut uutta, ja toisaalta jo pelkästään siitä että kaikki on ollut saksaksi. Joka tapauksessa joulutauko tulee tarpeeseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)