Yhteenveto

Nyt kolmisen kuukautta kurssin päättymisen jälkeen voisi olla sopivaa tehdän jonkinlainen yhteenveto siitä, millainen kurssi sitä oikein tuli käytyä. Omaa oppimista on todella hankala itse arvioida, sillä itsessä tapahtuville muutoksille on aina jossain määrin sokea. Myös kurssia tarkastelen samaan tapaan voimakkaan subjektiivisesti, joten näkökantoihini tulisi suhtautua varauksella tai edes terveen kriittisesti. Siitä huolimatta haluan kirjoittaa ne muistiin, sillä kirjoittaminen on keino käsitellä ajatuksiani. Niinpä tämäkin yhteenveto, kuten koko tämä blogi kaksi vuotta kestäneeltä kurssilta on kirjoitettu ensisijaisesti minua itseäni varten.
Führungsakademie der Bundeswehr on lahjakkaiden ja älykkäiden ihmisten oppilaistos. Bundeswehrin kansalliselle yleisesikuntaupseerikurssille on varsin vaikea päästä, ja sieltä valmistuneita pidetään Bundeswehrissä korkeassa kurssissa. Itse kurssilla ei sitten olekaan yhtä vaikeaa pärjätä, vaan kurssin läpäisevät kaikki sille valitut. Kurssin kärkeen on tietenkin aina kova kilpailu, sillä kurssin järjestys ennustaa voimakkaasti etenemistä virkauralla. Minulle ei täysin auennut miten tämä korrelaatio toimii, mutta se on todennäköisesti useiden tekijöiden summa: parhaiten menestyneet pääsevät kurssin jälkeen vastuullisimpiiin ja näkyvimpiin tehtäviin, mitkä puolestaan johtavat vielä parempiin tehtäviin. Joka tapauksessa Bundeswehrin virkakierto poikkeaa esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian asevoimien virkaurakierrosta. Bundeswehrissä pysytään ja edetään kyvyistä ja motivaatiosta riippumatta ("in and up") kun USA:ssa ylenemiselle vaihtoehtona on vain potkut ("up or out").
FüAkBw:n kuten monien muiden sotilasopetuslaitosten heikkoutena on, että kaikki ovat melko lailla samasta  puusta veistettyjä. Siviiliopiskelijat ja erikoisupseerit sekä tietenkin kansainväliset opiskelijat tuovat palettiin tervetullutta kirjoa, mutta ns. tavalliset upseerit ovat hämmästyttävän homogenista sakkia. Tilanne on valitettavasti sama myös Suomessa. Saamani tiedon mukaan 98 % Bundeswehrin kenraaleista on käynyt tämän kurssin, ja muut 2 % ovat erikoisupseereita, kuten lääkäreitä, insinöörejä tai lakimiehiä. Yhdenmukaisuus ja yhdenmukaistaminen siis vain korostuu kurssin jälkeen. Asiassa on myös hyvät puolensa, mutta monien tutkimusten mukaan homgenisyys on ketteryyttä korostavassa VUCA-maailmssa heikkous.
FüAkBw:n opetuksessa tarkastellaan useimmiten strategista tasoa, sekä poliittis-sotilaallista (turvallisuuspoliittista) että sotilasstrategista. Tämä on selkeä ero Suomen yleisesikuntaupseerikurssiin, jossa painopiste on operaatioiden johtamisessa. Saksan kurssi siis valmistaa upseereita tämän tason tehtäviin, ja hyvä niin. Minulle ei kurssin aikana kuitenkaan käynyt ilmi, millä kursseilla ja missä kouluissa koulutetaan Bundeswehrin operatiivisen ja taktisen tason johtajat? Yhtä kaikki, sotilasjohtamisen opetus oli tällä kurssilla hämmästyttävän vähäistä.
LGAN (Lehrgang General- und Admiralstabsdienst National) on nimestään huolimatta varsin kansainvälinen kurssi. Kurssilaisia oli 91, joista 18 tuli muista maista (17 liittouman maista ja yksi Suomesta) kuin Saksasta. Saksan (sekä liitto- että demokraattisen tasavallan) turvallisuuspolitiikan perusperiaate onkin ollut kansainvälisyys ja liittoumassa toimiminen. Saksa ei koskaan toimi yksin vaan aina osana liittoumaa. Kansainvälinen asennoituminen näkyy myös kurssilla. Kansainvälisiä opiskelijoita kuunnellaan ja heidän mielipiteitään arvostettaan. Käytännössä asia menee kuitenkin usein niin, että kun kansainvälisten opiskelijoiden näkökulma johonkin asiaan on kuultu ja hyväksi todettu, saksalaiset opiskelijat kuitenkin tekeväet kuten ovat tottuneet tekemään. Joustavuus ja valmius muuttaa rutiineja loistivat poissaolollaan.
Kurssin tärkein opetusmenetelmä oli opetuskeskustelu. Keskustelu saatiin aikaan aina, vaikka asia olisi ollut itsestään selvä (osin tämä varmasti johtui arvostelujärjestelmästä, joka kannustaa opiskelijoita hyödyntämään kaikki tilaisuudet päästä ääneen). Valmius esittää asiansa suullisesti nopeasti ja sujuvasti vaikuttaisi olevan yleisesikuntaupseerin ydinkompetenssi, jonka hallinta ennakoi menestystä erityisesti kansainvälisissä esikunnissa. Yhden sanan vastauksia ei Führungsakademiessa juurikaan esiintynyt. Muista opetusmenetelmistä voin todeta, että kurssilla nähtiin loistavia esimerkkejä edistyneestä pedagogiikasta kuten erilaiset aktivoimis- ja oppimispelit, erilaiset aivoriihimenetelmät, ja jopa taiteiden avulla opiskelu. Vastaavasti kuitenkin puuduttavaa luento-opetusta esiintyi myös. Pedagogiset käytännöt oliva siis paikoitellen erittäin korkeatasoisia joskin taso oli vaihteleva.
Erityisen edistyksellisenä nostaisin esiin etiikan opetuksen, joka korostui sekä määrältään että sisällöltään. Myös oikeudenhoidon, sotahistorian ja yhteiskuntaopin opetuksen taso on korkea. Näissä oppiaineissa ei kuitenkaan keskitytty pelkästään sotilaallisiin näkökohtiin sodankäyntiin kuten Suomessa, vaan opetuksessa liikuttiin laajemmalla strategisella ja valtiollisella tasolla. Kieltenopetukselle ja liikuntakoulutukselle oli FüAkBw:ssä hyvät edellytykset. Näiden aineiden tuloksellisuutta kuitenkin heikensi tuntikehyksen huono suunnittelu sekä läsnäolon vapaaehtoisuus. Periaattessa opetuksessa oli läsnäolopakko, mutta valvonnan ja sanktioiden puuttuessa osallistuminen oli käytännössä jokaisen itsekurin ja -kunnioituksen varassa.
Millaiseksi tämän päivän yleisesikuntaupseerikurssi sitten kouluttaa Bundeswehrin nuoret yleisesikuntaupseerit? Kurssitodistuksen etulehdelle on painettu luonnehdinta siitä, millainen saksalaisen yleisesikuntaupseerin tulisi olla. Lainaus on kenraalimajuri Ulrich de Maizièreltä, joka toimi FüAkBw:n johtajana vuonna 1964. Luonnehdinta on samantapainen kuin Suomessa, eli siinä korostetaan ahkeruutta, tarkkuutta, laaja-alaisuutta, luovuutta, aloitekykyä, päättäväisyyttä, ja vaatimattomuutta. Erityisesti mieltäni lämmittää kohta, jossa edellytetään ye-upseerin ymmärtävän ja säilyttävän lämpimät tuntemukset joukkoja kohtaan. Korkealentoisille tavoitteille on tietenkin paikkansa. Oman kokemukseni mukaan yleisesikuntaupseerin arkitodellisuus antaa kuitenkin melko niukasti mahdollisuuksia näiden ideaalien toteuttamiselle, sekä Suomessa että Saksassa.
Ohjesääntöjen noudattaminen, byrokratia ja joustamattomuus eivät oman kokemukseni mukaan ole pelkkä stereotypia saksalaisesta upseerista. Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä Suomessa mennään tyypillisesti tulos edellä ovat Saksassa prosessit etusijalla. Pelisilmää tai menettelytavoissa oikaisemista ei pääsääntöisesti katsota hyvällä. Erityisesti tämä pisti silmään tilanteissa jossa kaikki osapuolet tunnistivat oikean ja helpomman ratkaisun, mutta silti asia toteutettiin hankalemman ja pidemmän kaavan mukaisesti. Hämmästyttävintä oli, ettei kukaan näissä tilanteissa ottanut aloitetta asian korjaamiseksi, vaikka keskinäisissä keskuteluissa ongelma tunnistettiin.
Nykyinen saksalainen sotilasjohtaminen - tai ehkä pikemminkin esikuntatyöskentely - on siis keskusteluorientoitunutta. Silti saksalainen upseeri ajattelee ehkäpä enemmän komentajakeskeisesti kuin suomalainen. Rohkeudesta, luovuudesta ja vastuunkannosta siis kyllä puhutaan, mutta sitä osoittavia jossain määrin karsastetaan. Sama on nähtävissä suhteissa sotilasesimiehiin: päällisin puolin eli ulkoisesti suhtautuminen esimiehiin on Saksassa ehkäpä välittömämpää kuin Suomessa, mutta toisaalta päätöksenteossa komentajakeskeisyys on vielä voimakkaampaa Saksassa. Tehtävätaktiikasta puhuttiin, mutta sen toteuttamisen suhteen oltiin mielestäni Suomea jäljessä. Vaikka jatkuva keskustelu tekee johtamisprosessista heposti hitaan, se saattaa tuottaa laadullisesti parempia suunnitelmia ja päätöksiä.
Korruption suhteen ollaan Saksassa ja Bundeswehrissä erittäin varovaisia. Sisäinen valvonta eli ns. compliance-toimiala oli erittäin tarkka mitä tulee aterioihin, illanviettoihin, lahjaesineisiin ja muihin vastikkeettomiin etuihin. En pidä tätä missään tapauksessa vääränä, joskin joustavuudella ja pelisilmällä voitaisiin joissain tilanteissa ehkä päästä parempiin lopputuloksiin.
Kurssin jälkeen olen sitä mieltä, että FüAkBw:stä olisi paljon enempään kuin mitä koulusta ja kurssista nykyisellään saadaan irti. Kurssilla olisi valtava potentiaali ja suuria mahdollisuuksia, jotka mielestäni suurelta osin hukataan ja menetetään. Mietittyäni pitkään syitä sille, että kurssista ja sen opiskelijoista ei saada enempää irti haluaisin nostaa esiin kaksi omasta mielestäni tärkeää tekijää. Toinen on kurssin arviointijärjestelmä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä. Kokeiden, vertaisarviointien ja kaikenlaisen strukturoidun arvostelun puuttuminen johtaa mielestäni siihen, että henkilön pärstäkerroin ja suoriutuminen sosiaalisissa tilanteissa saavat liian korostuneen roolin. Sillä että saksalaiset upseerit kasvavat järjestelmässä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä saattaa olla arvaamattomankin suuria seurauksia koko järjestelmälle. Toinen merkittävä haittatekijä Bundeswehrin yleisesikuntaupseerikoulutukselle on perinteiden puuttuminen ja historian painolasti laajemminkin. Laivastotermein ilmaistuna Bundeswehriltä puuttuu riittävän pitkä köli ja suuri peräsin, jotta se pysyisi jonkilaisessa suunnassa. Tämä taustattomuus aiheuttaa mielestäni osan siitä näköalattomuudesta, joka tekee upseereista tavallisia virkamiehiä. Monia muitakin syitä tietenkin on, mutta koululta ja kurssilta puuttui mielestäni suuri osa siitä terveestä ylpeydestä itsestä ja omasta tekemisestä, joka kuuluu jokaiseen sotilasjoukkoon. Perinteitä Saksalla kyllä olisi vaikka muille jakaa, mutta poliitinen ohjaus ja toisaalta itsesensuuri eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, mitä perinteitä voidaan kunnioittaa tai edes mitä asioita voidaan käsitellä opetuksessa. Oman käsitykseni mukaan perinteiden ja historian käsittelyn ongelma ei tule poistumaan vielä pitkiin aikoihin. Saattaa jopa käydä päinvastoin niin, että perinteitä ja historian tulkintaa rajoitetaan sitä voimakkaammin, mitä suuremmiksi Bundeswehrille asetettavat sotilaalliset vaatimukset kasvavat. Pasifistien on vaikea myöntää ylilyöntinsä, kun he ovat kerran saaneet niskalenkin saksalaisesta yhteiskunnasta.
Kokonaisuuden ja Puolustusvoimien kannalta lienee kuitenkin viime kädessä tärkeintä se, mitä minä opin kurssilla ja miten minun siellä saamani valmiudet palvelevat Suomen sotilaallista maanpuolustusta. Vaikka tämä kysymys on ratkaisevan tärkeä, on minun hyvin vaikea vastata siihen itse. Kuten jo yllä totesin on omaa oppimista ja osaamista on vaikea arvioida objektiivisesti, varsinkin ainoana suomalaisena ulkomaalaisella kurssilla. Varmaa on, että osaamiseni suomalaisten upseerien leipälajissa ja osaamisen kovassa ytimessä eli suomalaisten joukkojen operatiivisessa johtamisessa ei ole samalla tasolla kuin suomalaisen yleisesikuntaupseerikurssin käyneillä. Uskallan kuitenkin väittää, että kansainvälinen kurssi on antanut suomalaista kurssia paremmat valmiudet eräisiin muihin tehtäviin, kuten esimerkiksi toimimiseen kansainvälisissä esikunnissa tai Naton johtamisrakenteessa. Yhtä kaikki kurssin käyminen Saksassa oli suomalaiselle upseerille täysin ainutlaatuinen tilaisuus päästä sisälle Bundeswehriin ja saksalaiseen yhteiskuntaan. Olen kiitollinen kaikille henkilöille ja tahoille, jotka soivat minulle tämän mahdollisuuden.

283.-287. päivä

Maanantai aloitti viikon mittaisen LEKU eli Lebenskundliche Unterricht -opintojakso. Oppiaine käsittää yleensä etiikan kirkollisen työn opetuksen, mutta viikon teemaksi oli valittu (yllätys, yllätys!) Bundeswehrin perinteet sekä julkisuuskuva. Opintojakson opetuksesta vastaavat koulun sotilaspastorit (MilDek), katolinen M. ja evankelinen v.S., joten uskonnollisilta pohdinnoilta ja elementeiltä tuskin voidaan välttyä. Opintojaksoa varten jaettiin ennakkoon luettavaksi moniste joulutaukoa edeltävällä viikolla. Se käsitteli perinteitä ja uskontoa modernismin valossa. Teksti oli erittäin syvältäluotaavaa, osin filosofista ja henkilökohtaistakin pohdintaa ja osin historiallista, lähdeviitteistettyä tarkastelua. Saksaksi luettuna tehtävä oli lähestulkoon ylivoimainen, vaikka moniste oli vain parisenkymmentä sivua pitkä.
Ensimmäisen luennon pitäjä oli M. C., joka on tehnyt uraa markkinointitutkimuksen parissa. Hän lähestyi aihetta brändien ja mielikuvien kautta. Hyvä brändi aktivoi molemmat aivolohkot sekä vetoamalla tunteisiin että tarjoamalla tietoa. Hyvää brändiä voi lähes aina kuvata samoilla piirteillä kuin jotain ihmistä. Luennoitsija avasi tuotemerkkien takana olevia käsityksiä lukuisilla erimerkeillä mm. urheiluvälineiden, autojen ja hiustenhoitotuotteiden brändeistä. Brändin luomisessa ytimessä saavuttaa kuluttajien luottamus brändiin.
Seuraavalla tunnilla luennoitsija analysoi Bundeswehrin brändiä samoja menetelmiä ja kysymyksiä käyttäen. Keskustelu vaelsi Bundeswehrin kohderyhmistä sen olemassaolon oikeutukseen ja sen brändin luotettavuuteen. Mielenkiintoisia argumentteja olivat mm. se, että brändin rakentaminen ei ole Bundeswehrin vastuulla, vaan Bundeswehrin puolesta puhuminen tulisi olla poliitikkojen tehtävä. Eräs opiskelijatoveri totesi myös, että Bundeswehrin julkisuuskuvan ja todellisuuden välillä on ristiriita, minkä heikentää brändin uskottavuutta. Kuten täällä on usein tapana, keskustelusta ei ollut tulla loppua ja vaikutti siltä, että myös luennoitsijan mielestä keskustelu oli itsetarkoitus. Kävin hyvän keskustelun vieressäni istuvan amerikkalaiskollegan kanssa siitä, miksi meidän maissamme ei ole Saksan ongelmaa, eli meidän maidemme asevoimat eivät jatkuvasti joudu perustelemaan olemassaoloaan. Yhdysvaltojen ja Suomen syyt, lähtökohdat ja ratkaisut ovat hyvin erilaiset, mutta lopputulos on samansuuntainen: asevoimat koetaan välttämättömiksi ja laajalti jopa suosituiksi. Suomessa ratkaisu on yleinen asevelvollisuus ja asevelvollisten mielekäs kohtelu, mikä vakiinnuttaa brändin koko väestöön. Ehkä tässä olisi ratkaisu myös Saksalle.
Iltapäivällä keskusteltiin samoista aiheista. Pääkysymyksiä olivat mm. mitkä ovat Bundeswehrin kohderyhmiä, mikä erottaa Bundeswehrin muista yrityksistä, ja mikä on Bundeswehrin ydinajatus ja olemassaolon perusta. Keskustelun teoreettinen lähtökohta oli lukumateriaalissa esitelty ja aamupäivän aikana kerrattu funktionaalinen uskontokäsitys. Sen mukaan uskonnoiksi luetaan myös uskontojen tehäviä (sosiaalisia rakenteita tukevat ja maailmaa selittävät) täyttävät ajatusrakennelmat, jotka eivät sisällä yliluonnollisia elementtejä (esim. ideologiat, tiede, perinteet, etiikka, jne.). Aamupäivällä luennoitsija oli voimakkaasti vedonnut kuulijoihin siinä, että tämän viikon ajan me tekisimme pesäeron kristilliseen traditioon ja pyrkisimme tarkastelemaan uskontoa ilmiönä sekulaarisesta näkökulmasta.
Merkillepantavaa oli, että koko kurssista oli paikalla n. 2/3, koska monet pitivät vuosilomaa. Käytäntö poikkeaa rajusti Suomen ye-kurssista, jossa on velvollisuus olla läsnä ja poissaoloista seuraa yleensä korvaavia suorituksia.
Tiistain johdantoluennolla syvennettiin funktionaalista uskontokäsitystä. Luennoitsijana toimi evankelinen sotilaspastori v.S., joka mm. rinnasti raamatun luomiskertomuksen ja periodisen taulukon. Tämän jälkeen siirryttiin pienryhmissä luokkiin keskustelemaan. Kysymyksenä oli mm. se, voiko olla uskomatta johonkin, eli onko funktionaalinen uskontokäsitys perusteltu. Se menee näin: Uskonnoksi voidaan käsittää kaikki toiminta, joka 1. perustelee yleisen elämänmuodon, erityisesti jokapäiväisestä poikkeavat ilmiöt (funktionaalinen) 2. muodostaa pysyvän ja voimakkaan kollektiivin (sosiaalinen) 3. luo kiinnostusta ja motivaatiota (psykologinen) 4.hyödyntää myyttejä, riittejä ja etiikkaa (pedagoginen) 5. asettaa symbolisen järjestyksen (filosofinen) 6. ja jossa yliluonnolliset voimat ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa (sisällöllinen). Keskustelu oli pienryhmässä varsin laadukasta.
Aamupäivällä oli vielä toinen johdantoluento, jossa luennoitsija esitteli Ernst Cassirerin filosofiaa symbolisista muodoista. Pointti oli jotakuinkin se, että kaiken ytimessä on myytti, josta symboliset muodot kumpuavat. Nämä puolestaan täyttyvät myytillä, joten on erityisen tärkeää, että myytti on oikea. Uskonto (funktionaalinen) on se väline, jolla myyttiä työstetään. Panin merkille, melko moni harvoista paikallaolijoista keskittyi muuhun kuin luennon kuuntelemiseen. Harmi sisänsä, sillä luento oli aiheensa raskauteen nähden varsin laadukas.
Tämän jälkeen oli kahvia ja sämpylöitä opintojakson piikkiin, kuten eilenkin, ja kuulemma joka päivänä tällä viikolla. Tämä on hyvin poikkeuksellista mutta erittäin tervetullutta, koska sotilaskotia ei edelleenkään ole. Tästä täydet pisteet LeKu:lle. Kahvitauon jälkeen keskusteltiin pienryhmissä. Keskustelun piti käsitellä symbolisia muotoja, mutta ryhmämme puheenjohtaja, Hampurin sotilassairaalan ja Bundeswehrin yliopiston sotilaspappi, antoi keskustelun kumpuilla vapaasti. Pääpuheenaiheeksi muodostui tappamisen legitimointi ja tappamisen käsittely henkisesti. Sotilaspastorin mukaan tappamisen tabun häivyttäminen tai tappamisen demystifiointi on eräs tärkein osa sotilasjoukon henkistä valmistautumista sotilasoperaatioon.
Iltapäivän johdantoluento käsitteli perinteiden merkitystä Norbert Eliaksen yhteiskuntateorian (sivilisaatioprosessi) sekä Thomas Luckmannin transendenssien kautta. Jälleen erittäin hyvä luento, H.v.S. onnistui tiivistää teorioista olennainen 30 minuuttiin, vieläpä esimerkeillä valaisten. Johdantoluennon jälkeen palattiin keskustelemaan pienryhmissä. Aluksi annettiin jokaiselle tehtäväksi määritellä, mikä hänelle henkilökohtaisesti muodostaa upseerin ammatin emotionaalisen ytimen. Tämä piti pistää paperille ja esittää muulle ryhmälle perusteluineen, mitä seurasi keskustelu. Ryhmässä tuli esiin seuraavanlaisia emotionaalisia ytimiä: toveruus, työtoveruus ja ystävyys, suojeleminen ja velvollisuus suojella, esikuvana oleminen ja esikuvien seuraaminen, vaatimuksiin vastaaminen ja velvollisuuksien täyttäminen vaikeuksista huolimatta ja ylpeys siitä, oma yksikkö ja
työyhteisö ja vastuu siitä, oman työn jälkien näkeminen. Keskustelu oli avointa ja rehellistä, paikoitellen jopa tunteellista. Tämäntyyppistä johdettua opetusta Suomessa näkee harvemmin. Ehkä pitäisi, mutta toisaalta meillä on saunailtoja.
Termillä "Kameradschaft" on muuten saksan sotilaskielessä aivan erityinen merkitys, joka ei välttämättä välity kovinkaan hyvin termin käännösvastineisiin.
Keskiviikon johdantoluento siirtyi joustavasti perinteiden ja sotialaperinteiden merkitykseen ja syvimpään tarkoitukseen. Sotilaspappi H.v.S. kritisoi voimakkaasti Bundeswehrin uutta perinneohjetta (Traditionsanlass), jossa kategorisesti kielletään Wehrmachtin ja Volksarmeen käyttö perinteiden lähteenä. Hänen mukaansa Bundeswehrillä  on jopa velvollisuus vaalia näiden rikollisten hallintojen asevoimien perinteitä samalla kuitenkin tehden selväksi se, mikä asevoimien suhde hallintoihin oli ja mitä asevoimissa tehtiin oikein ja mitä väärin. Tämän jälkeen siirryttiin luokkiin
keskustelemaan. Oman ryhmämme opettaja oli joutunut palaamaan päivätöihinsä, joten meidän luokkamme liittyi E-luokan seuraan. Ryhmästä tuli siis melko kookas, mikä johti väistämättä siihen että keskustelusta tuli jäykempää. Myös aihe alkaa olla melko lailla loppuun kaluttu ja se näkyi myös opiskelijatovereista. Ulkomaalaiset eivät voi ymmärtää Saksan ja Bundeswehrin perinnepiehtarointia, eivätkä nuoret saksalaiset sotilaatkaan tunnu sitä enää oikein jaksavan. Keskustelua seurasi jälleen luento, joka jatkoi perinnekäsityksen puimista ja myös ohjeet iltapäivän ryhmätyöhön. Siinä tarkoituksena on analysoida jotain tiettyä perinnettä (henkilöä, taistelua, tms.) tähän asti opitun valossa ja tehdä siitä eräänlainen markkina-analyysi. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota siihen, mitkä perinteet joukot voisivat kokea omakseen. Tauon jälkeen koottiin aivoriihen tapaan ehdotuksia mahdollisiksi perinteiksi. Luetteloon kertyi aiheita laidasta laitaan, alkaen Fredrik suuresta ja ensimmäisestä maailmansodasta päättyen Afganistanin sotaan. Mukaan mahtui myös erikoisuuksia kuten fantasiahahmot perinteinä ja sotatieteen saavutukset, sekä muutama ulkomainen perinne. Toisen maailmansodan perinteitä oli mukana suhteellisesti eniten, joukossa myös ss-joukkojen saavutuksia.
Iltapäivällä oli vuorossa ryhmätyö. Meidän luokkamme aiheena oli Emden-perinnelinja, jonka merkityksestä laadittiin n. 45 minuuttia kestävä esitys. Emden on merivoimien sota-aluksen nimi, jonka käyttö lopetettiin Bundeswehrissä vuonna 2013.
Torstaina koko päivä käytettiin ryhmätöiden purkuun. Aiheet käsittelivät laajalti erilaisen saksalaisten mahdollisten tai toivottavien sotilasperinteiden kirjoa. Tein muistiinpanot tapani mukaan tietokoneella, mutta en siirtänyt niitä päivän päätteeksi verkkoon. Talletan muistiinpanoni yleensä työpöydälle, johon yhteys katkeaa kun koneen irrottaa verkosta. Työpöydälle koneen verkossa ollessa tallennettuja tiedostoja ei siis voi tarkastella, kun kone ei ole verkossa (langatonta verkkoa ei ole, eikä isossa auditoriossa ole verkkoliittymiä). Seuraavana päivänä unohdin, että en ollut siirtänyt muistiinpanojani verkkoon ja tallensin uudet muistiinpanot samalla nimellä korvaten edellisen tiedoston. Huomasin virheeni liian myöhään, ja muistiinpanoni keskustelusta olivat kadonneet. No, ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa en viitsi vaivautua jälkikäteen miettimään mitä mahdoin kirjoittaa. Harmittaa. Koulun tietoteknisissä palveluissa olisi paljon parantamisen varaa, esim. langaton verkko kaikkiin rakennuksiin ja pistorasioita työpisteiden äärelle.
Perjantaina ohjelmassa ei ollut muuta kuin opintojakson loppuyhteenveto ja palaute. Johdantopuheenvuorossaan sotilaspastori korosti, että jokainen sukupolvi määrittelee uskonnon (funktionaalisessa mielessä) ja perinteet uudelleen ja välittää nämä seuraavalle sukupolvelle. Tällä kertaa on meidän sukupolvemme vuoro. Luennoitsija kehotti kuulijoita pyrkimään siihen, että he kykenevät tarkastelemaan perinteitä ja uskontoa myös analyyttisesti ja irroittautuen omasta viitekehyksestämme ja tunteistamme. Vain näin toimien voidaan objektiivisesti tarkastella perinteiden todellisia sisältöjä ja sanomia niiden eri tasoilla ja ulottuvuuksissa. alautekeskustelussa ei noussut esiin kovinkaan paljon uutta. Puheenvuoroja käyttäneet olivat pääosin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä viikon sisältöön ja toteutustapaan. Keskustelussa hollantilainen kollegani kiitti sitä avoimuutta, jolla saksalaiset opiskelijat olivat valmiita keskustelemaan historiansa vaikeistakin aiheista. Yleensä nämä keskustelut käydään suljetummassa piirissä siitä syystä, että pelätään jonkun loukkaantuvan tai tekevän ilmoituksen. Tästä täytyy olla samaa mieltä.
Kokonaisuutena viikko oli miellyttävän pehmeä lasku joululomalta takaisin arkeen. On melkoista luksusta saada rauhassa pohdiskella sotilaan ammatin perimmäisiä kysymyksiä koko viikon ajan miellyttävässä ja kannustavassa ilmapiirissä.

30.-34. päivä

Tällä viikolla palasimme takaisin moduulimuotoiseen opiskeluun. Viikon aiheena oli eettinen kasvatus (Lebenskundliche Unterricht eli LEKU), joka toteutettiin Stapelfeldin katolisessa akatemiassa. Se sijaitsee maaseudulla Cloppenburgin kaupungin lähettyvillä n. 150 km:n päässä Hampurista. Kolmipäiväisen eettisen opetuksen piti olla maanantaista keskiviikkoon, mutta koska tiistaina oli "Tag der Regionen" (edellisen vuoden kurssin saksalaisten opiskelijoiden järjestämä vapaamuotoinen ruoka- ja juomakulttuurin esittelytilaisuus), tämän viikon moduuli oli siirretty keskiviikosta perjantaihin.

Maanantaille ja tiistaille luokanvalvojamme everstiluutnantti C.K. oli kuitenkin laatinut ylimääräistä ohjelmaa. Maanantaina oli liikuntaa sekä luokan kansainvälisten opiskelijoiden (FIN ja FRA) esitelmät omista kansakunnistaan (annettu otsikko oli "minun maani ja minä" eli "Mein Land und ich"). Liikuntana oli taekwondoa, josta kuitenkin jäin pois esitelmäni valmistelun takia. Minun esitelmäni meni hyvin ja sitä tuli kuulemaan myös kurssin johtaja eversti H.W. Maanantaille oli sovittu myös luokan ensimmäinen yhteinen illanvietto (Hörsaalabend), joka pidettiin Rickmer Rickmers -museolaivalla Hampurin keskustassa. Puitteet olivat upeat ja ruokaa sekä juomaa riittävästi.

Tiistaina liikuntana oli juoksulenkki heti aamulla (mitä voi pitää luokanvalvojalta selkeänä viestinä), johon sisältyi kuntopiiriosuuksia ja porrasjuoksua. Sää oli sumuinen ja kolea, siis juoksemiseen oikein hyvä, mutta kuntopiiriliikkeet mutaisella nurmikolla ei oikein innostaneet. Päivä jatkui ranskalaisen kollegan esitelmällä Malin operaatiosta (operaatio Cerval), joka venyi kolmetuntiseksi. Illalla kuudelta alkoi Tag der Regionen, jossa oli jälleen tarjolla ruokaa ja juomaa varsin runsaasti ja monipuolisesti.

Keskiviikkoaamuna lähdimme bussilla kohti Stapelfeldin katolista akatemiaa. Paikka osoittautui hienoksi ja toimivaksi seminaariympäristöksi. Sain jopa oman, yhden hengen majoitushuoneen. Ruoka oli pikemminkin hotelli- kuin oppilaitostasoista. Opetuksen johtivat katolinen sotilaspappi B.M. ja evankelinen sotilaspappi H.v.S. Opetus oli hyvin valmisteltu lukumateriaaleineen ja havaintovälineineen. Sotilasetiikan perusteet käsiteltiin laajasti, alkaen antiikin filosofeista, monoteististen uskontojen opetuksista aina Kantin kategoriseen imperatiiviin ja ihmisoikeuksien julistukseen. Punaisena lankana oli universalistinen näkökulma etiikkaan. Aiheita ei kuitenkaan mielestäni tarkasteltu mitenkään erityisen kriittisesti tai monipuolisesti, mikä saattaa aiheutua opettajien koulutustaustasta. Tämän toinen opettajista myönsikin. Tarkastelussa siirryttiin myös varsin ketterästi teoriasta tarkastelemaan Saksan turvallisuuspolitiikan käytännön toteutusta ja päivänpolttavia aiheita. Tämä on sinänsä hyvä asia, mutta ajankohtaisten kysymysten kytkeminen aikaisempiin teoreettisiin pohdintoihin jäi osin puutteelliseksi. Kokonaisuutena opetus toimi minulle hyvänä kertauksena etiikan perusasioihin. Sotilasetiikka ei ole kehittynyt tyhjiössä, vaan se rakentuu pitkälle perinteelle filosofiaa, uskontoa ja arvoja. Yksilön ja kulttuurin ominaisuuksia ja kasvatusta ei myöskään voi vähätellä eettisistä kysymyksistä keskusteltaessa.

Perjantain paluumatka bussilla sujui odotettua nopeammin, sillä pelättyjä ruuhkia ei ollut. Mukava yllätys opintojaksolla oli yhden opiskelijatoverin järjestämä viininmaistajaistilaisuus torstai-iltana. Lisäksi juhlittiin toisen syntymäpäivää saksalaisin menoin. Näihin rientoihin osallistuivat mieluusti myös papit. Lauantaina oli vielä bonuksena brittiläisen kollegan järjestämä Trafalgar Night Dinner! Hyvä viikko kaiken kaikkiaan.