Lauantaina alkoi kurssin viimeinen ja pisin opintomatka. Se suuntautuu amerikan Yhdysvaltoihin, joten opintomatkana tämä tulee varmasti olemaan myös suurin ja kaunein. Matkalle osallistuu koko kurssi, luokanvalvojat, kurssinjohtaja eversti H.W. ja koulun johtajakolmikosta delegaation vanhimmaksi lippueamiraali K.S. Lisäksi reissuun lähtee asiantuntijoina prikaatikenraali evp. D.B. sekä kommodori P., jonka asiantuntemuksesta tai taustoista en vielä ole saanut selkoa. Vierailuosaston kokonaisvahvuus on siis reilusti yli sata henkilöä. Matkoja varten joukko on jaettu neljään lentoryhmään, josta itse kuuluin varhaisimmalla lennolla lähteneeseen punaiseen ryhmään. Meidän lentomme lähti Hampurista klo 06.10, joten kentälle lähdettiin jo 03.40. Amsterdamissa oli leppoisa kolmen tunnin välilasku ja lento Seattleen Washingtoniin kesti n. 10 tuntia. Perillä olimme suurin piirtein samaan kellonaikaan (n. 10 - 11 tienoilla) kuin Amsterdamista lähtiessäkin, joten päivästä tuli todella pitkä. Aikaeroon on kuitenkin kuulemma järkevintä pyrkiä totuttautumaan yhdellä rysäyksellä puoliväkisin, vaikka väsyttäisi. Rajamuodollisuudet Seattlessa sujuivat yllättävän helposti, sillä kahden henkilön etukomennuskunta oli paiskinut kovasti töitä sen eteen, että eri aikoihin saapuvia lentoryhmiä kohdeltaisiin rajalla liittolaismaasta saapuvina sotilasryhminä. Suurimmilta byrokratian kukkasilta siis vältyttiin.
Punainen ryhmä pääsi hotelliin ensimmäisenä n. klo 14 paikallista aikaa ja muut ryhmät saapuivat illan mittaan - pois lukien ryhmä keltainen, jonka välilasku Amsterdamiin venyi lentoyhtiön virheen takia 24 tunnin mittaiseksi. Surkea alku heidän kahden viikon opintomatkalleen, ei voi kuin pahoitella. Onneksi aikataulu on suunniteltu väljäksi niin, että he ehtivät mukaan varsinaiseen ohjelmaan. Seattleen sunnuntaiksi suunniteltu sopeutumispäivä jää heiltä valitettavasti kuitenkin väliin. Ensimmäisen illan USA:ssa vietin käymällä läheisessä ostoskeskuksessa nostamassa dollareita, syömässä ja katsomassa uimahallin käyttömahdollisuuksia. Kaikki onnistuivat, minkä jälkeen olin aivan valmis tilavan hotellihuoneen tilavaan vuoteeseen.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin kolme kertaa ja olin joka kerralla aivan varma siitä, että on jo aamu. Onneksi nukahdin aina uudestaan. Nousin aamukuudelta lenkille ja aamupalalle seitsemältä, sillä kahdeksalta kahdeksan hengen porukka lähti taksilla moottoripyörävuokraamoon noutamaan etukäteen varattuja ajopelejä. Ajoimme n. kahdeksan tunnin lenkin, jonka pituudeksi tuli n. 430 km. Ihan reipasta ajoa siis. Onneksi sää oli suosiollinen.
Maanantain aamupala oli jo klo 05.30 alkaen ja bussi lähti kohti matkan ensimmäistä virallista vierailukohdetta klo 06.20. Bussimatka Everettin laivastoasemalle kesti n. puolitoista tuntia. Perillä saimme perehdytyksen laivastotukikohtaan sekä esittelyt simulaattorikoulutuksesta, koiratoiminnasta sekä asuntolasta ja vapaa-ajan keskuksesta. Lisäksi tutustuimme Arleigh Burke -luokan hävittäjään USS Gridley. Lounaan jälkeen siirryimme bussilla n. puolentoista tunnin matkan merivoimen lentotukikohtaan Whidbey Islandilla. Täällä esittely koostui viidestä rastista, joilla näimme yleisesittelyn lisäksi EA-18G "Growler" elektronisen sodankäynnin hävittäjän, P-8 Poseidon merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakoneen, pelastushelikopterin, sekä tutka-aseman ja lennonjohtotornin. Tukikohdassa esillä olevan kaluston määrä ja jatkuva lentotoiminta yllättivät. Silti paikalliset luonnehtivat tätä maanantai-iltapäivää hiljaiseksi. Paluumatka bussilla kesti n. 2 ja puoli tuntia ja pidimme lyhyen jaloittelutauon Deception Passin näköalapaikalla.
Tiistain vierailukohde oli Kitsapin laivastotukikohta. Aamupala oli jälleen aikaistettu klo 05.30 ja bussi lähti 06.20. Bussimatka lauttamatkoineen kesti n. kaksi tuntia. Perillä siirryimme laivastotukikohdan omaan sotilasbussiin, joka vei osaston Nimitz-luokan lentotukialus USS John C Stennisin luo. Lentotukialus oli vaikuttava kokonaisuus, vaikka emme ehtineet näkemään siitä kuin museohuoneen, komentosillan, pääkannen, lentokannen sekä ankkurikoneistohuoneen. Aluksen kokoa on vaikea hahmottaa ellei sitä ole itse nähnyt, mikä lieneekin ollut vierailun tärkein opetustarkoitus. Ennen lounasta bussi kuljetti meitä ympäri tukikohtaa oppaan johdolla. Auditoriossa tukikohdan komentaja esitteli Kitsapin laivastotukikohtaa sekä Tyynenmeren laivaston ajankohtaisia asioita. Iltapäiväksi suunniteltu vierailu ydinsukellusveneessä jäi tekemättä isäntäorganisaation vedotessa turvallisuusongelmiin. Paluumatka hotellille sisälsi jälleen lauttamatkan ja perillä oltiin vasta kuuden jälkeen. Yli kahdentoista tunnin päivästä siis melkein puolet tuli vietettyä bussin penkillä.
Keskiviikko oli matkustuspäivä Denveriin Coloradoon. Punaisen ryhmän lento oli iltapäivällä, joten hotellilta lähdettiin vasta klo 12.15. Hotellilta lentokentälle kesti n. puoli tuntia, minkä jälkeen oli hyvää aikaa odotella Seattlen kentällä. Lento Denveriin pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, mutta sujui muuten varsin mukavasti, koska meitä kohdeltiin ryhmänä. Bussikyyti lentokentältä hotellille kesti reilun puoli tuntia ja perille tultiin vasta kahdeksan aikoihin, sillä aikaero on +1 tunti. Denver on yllättävän korkealla verrattuna Seattleen, n. 1600 metriä merenpinnasta, ja korkeuseron huomasi ilman ohuudesta.
Torstaina vieralukohteita oli kaksi: Coloradon kansalliskaarti Centennialissa ja Ilmavoimien avaruusesikunta Petersonin tukikohdassa. Kansalliskaarti oli n. tunnin bussimatkan päässä ja Peterson siitä vielä n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Molemmissa vierailukohteissa meille pidettiin ainoastaan luentoesityksiä, kummassakin kohteessa n. kolmen tunnin edestä. Emme siis nähneet tukikohdista käytännössä muuta kuin portin ja auditorion. Ilmavoimien tukikohdassa kävimme toki lounaalla tukikohdan sisällä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa oli mahdollista tehdä myös ostoksia ilman "sales taxia", eli paikallista n. kymmenen prosentin tietämillä olevaa liikevaihtoveroa.
Molemmissa tukikohdissa meille pidetyt esitykset olivat sinänsä erittäin hyviä ja informatiivisia, mutta eivät sisältäneet mitään sellaista tietoa mitä ei olisi itse voinut esim. internetistä selvittää. Jotenkin olettaisi, että kun tärkeän eurooppalaisen liittolaismaan sotilasakatemia tulee käymään, niin esitys sisältäisi jotain muutakin kuin yleisiä asioita. Joku totesikin, että olisi voinut ottaa äitinsä mukaan vierailulle turvaluokituksen puolesta. No, minä ainakin opin kansalliskaartin merkityksestä Yhdysvaltojen asevoimille jotain uutta, ja miksi en myöskin avaruussodankäynnistä, joskin jälkimmäisestä vähemmän. Paluumatka Denveriin kesti n. kaksi tuntia joten perille tultiin kahdeksan aikoihin. Päivästä n. kolmasosa kului siis taas bussin penkkiä kuluttaen.
Perjantaina kurssin ohjelmassa oli Yhdysvaltojen kulttuuriin ja kansaan (Land und Leute) tutustuminen. Kurssille oli järjestetty viisi valinnaista ohjelmaa: kiertoajelu, vaellus, lännenkaupunki, kiihdytysajot ja maastopyöräily. Osa ohjelmanumeroita oli mahdollista yhdistellä joko muihin tai omaehtoiseen kulttuuriohjelmaan. Itse valitsin maastopyöräretken. Siirryimme bussilla n. tunnin matkan Boulderiin, jossa nautimme kahvit ja valmistauduimme pyöräilemään. Valitettavasti jouduimme siirtymään bussilla maastopyörävuokraamolta vielä n. puolen tunnin matkan reittien lähtöpaikalle. Käyrä alkoi toden teolla nousta, kun liikkeelle lähtemiseen parkkipaikalta saatiin hukattua siihenkin melkein tunti hyvää ajoaikaa. Kun lopulta päästiin itse maastopyöräilyyn, olivat reitit ja olosuhteet erinomaiset. Oma pyöräni oli vähän kehno (takajarru täristi, ketju rahisi ja joustohaarukka oli liian pehmeä), mutta ei se menoa haitannut. Valitettavasti ajoa ei kertynyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Paluumatkalla pysähtyimme paikallisella pienpanimolla nauttimassa ansaitut oluet. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja valitsemani ohjelmanumero oli minulle sopiva.
Lauantai oli matkustuspäivä Denveristä New Yorkiin. Lähtö hotellilta puoli yhdeksältä, lento puoli kahdeltatoista, lentoaika kahden tunnin aikaeroineen n. kuusi tuntia (kone oli vähän myöhässä) ja siirtyminen hotelliin Manhattanille oli koko päivän urakka. Kello oli yli kahdeksan kun pääsin huoneeseeni 35. kerrokseen.
Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviä New Yorkissa. Molemmille päiville oli tarjolla myös sotilaallista ohjelmaa, sillä New Yorkissa on menossa USA:n laivaston Fleet Week ja maanantaina oli kansallinen vapaapäivä Memorial Day. Näihin liittyviiin erilaisiin ohjelmanumeroihin osallistuminen oli kuitenkin jätetty oman harkinnan ja aloitekyvyn varaan. Myös varustus oli vapaa, mutta virkapukua kuitenkin suosittiin, sillä univormupukeiset saivat tilaisuuksissa usein erityiskohtelun ja alennuksia hintoihin. Itse käytin päivät täysimääräisesti hyödyksi lenkkeillen ja kaupunkiin tutustuen sekä jalan että julkisilla kulkuneuvoilla. Kohokohtina mainittakoon sunnuntaillta lentotukialusmuseo Intrepid ja maanantailta Little Neck-Douglaston Memorial Day Parade. Paljon muutakin tuli tietysti nähtyä ja koettua "isossa omenassa" vapaa-ajan puitteissa.
Tiistaina palattiin ohjatun opintomatkailun pariin. Ensimmäinen vierailukohde oli New Yorkin pelastuslaitoksen NYFD:n päämaja Brooklynissa. Meitä oli vastassa laitoksen johtaja sekä pitkä rivi osastopäälliköitä. Saimme kuulla avartavan esitelmän pelastuslaitoksen nykytilasta sekä siitä, miten laitos on muuttunut 9/11 terrori-iskujen seurauksena. Iskun seurauksena kuoli n. 350 palomiestä, ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset jatkuvat edelleen. Luonnollisesti isku mullisti laitoksen toiminnan ja teki merkittävän loven henkilöstöön ja ennen kaikkea osaamiseen, varsinkin kun monet erosivat iskun jälkeen. Henkilöstö on sittemmin toipunut hyvin. Laitos on kooltaan valtava, yli 15000 työntekijän virasto. Joka päivä valmiudessa on yli 2600 pelastajaa. Nykyään NYFD panostaa merkittävästi koulutukseen. Koulutusyhteistyö asevoimien kanssa on mittavaa mm. johtamisen, kriisinsietokyvyn sekä liikuntakoulutuksen alueilla. Myös poliisin kanssa yhteistoiminta on tiivistä. Uutena toimintamallina on otettu käyttöön poliisin ja palolaitoksen yhteiset toimintayksiköt, joiden tarkoituksena on kyetä pelastamaan myös uhanalaisissa tilanteissa ("stop the killing, stop the dying"). Meille esiteltiin myös vertikaalisen terrorismin käsite, millä tarkoitetaan kolmeuloitteista vihamielistä ympäristöä. Laitoksen päällikkö korosti henkisen kriisinsietokyvyn sekä eettisen toimintakyvyn merkitystä: jokaisen pelastajan on kyettävä toimimaan paitsi ryhmässä, myös tekemään oikeita ratkaisuja itsenäisesti. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja lyhyttä käyntiämme selvästi arvostettiin.
Seuraava vierailukohde oli 9/11-iskujen muistomerkki Ground Zero Reflecting Pools Manhattanilla. Täällä meitä oli vastassa kuusi pelastajaa, jotka olivat itse toimineet iskun pelastustöissä. He kertoivat kokemuksistaan ja vastasivat kysymyksiin.
Lounas nautittiin sujuvasti bussissa siirryttäessä YK:n päämajaan. Onneksi lounastauon pois jäämisestä oli ilmoitettu etukäteen, joten olin varautunut eväillä. YK:n päämajassa meidät otti vastaan Saksan pysyvän edustuston sotilasasiantuntija, everstiluutnantti M. Hän ja toinen saksalainen piti kurssille esittelykierroksen YK:n päämajassa. Kävimme mm. yleisistuntosalissa sekä turvallisuusneuvoston kokoushuoneessa. YK:sta siirryimme jalan n. 300 metrin matkan Saksan pysyvään edustustoon, jossa lähettiläs S. piti meille yleisesittelyn edustuston tehtävistä sekä Saksan kannoista muutamiin ajankohtaisiin asioihin. Lisäksi sotilasedustaja alusti lyhyesti YK:n kriisinhallintatoiminnasta. Esityksiä seuranneen keskustelun loputtua Saksan edustustolta oli hotellille matkaa vain muutama sata metriä.
Keskiviikko jatkui vierailulla Saksan pysyvään edustustoon YK:ssa. Ensimmäisen esitelmän piti pääkonsuli Saksan kahdenvälisistä suhteista Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Kuten usein on ollut tapana, tilaisuuden parasta antia oli alustusta seurannut keskustelu, jossa pääkonsuli vastasi opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin. Keskustelulle annetaankin usein täällä riittävästi tilaa. Tällä kertaa vastassa oli ammattidiplomaatti ja vastaukset olivat sen mukaisia, eli hieman peiteltympiä kuin mihin sotilaat ehkä ovat tottuneet. Seuraavaksi ääneen pääsi edustuston virkailija, jonka vastuulla olivat suhteet New Yorkin valtavaan juutalaisyhteisöön. Hieman kärjistäen Saksassahan ei tunnetusti voi olla ottamasta kantaa juutalaisiin myönteiseen sävyyn, sillä kaikki muu voidaan helposti tulkita antisemitismiksi. Rellisesti sanoen en ymmärtänyt tämän virkamiehen esityksen perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa yleisesikuntaupseerikurssille.
Aamupäivän kolmas ja viimeinen puhuja oli YK:n rauhanturvatoiminnasta vastaava pääsihteerin sotilaallinen neuvonantaja. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä uruguaylainen kenraaliluutnantti C.H.L. Hän puhu YK:n rauhanturvatoiminnan haasteista. Esitys oli sävyltään yllättävän suorapuheinen ja kriittinen, aivan kuten saksalaisen everstiluutnantin esitys oli ollut edeltävänä päivänä. YK:n rauhanturvatoimintaa luonnehdittiin jäykäksi, tehottomaksi sekä kalliiksi. Kenraalilla ei ollut myöskään esittää ratkaisuja, tai ainakaan nopeita sellaisia. Hän kuitenkin korosti koulutuksen ja eettisen toimintakyvyn merkitystä sekä naisten määrän kasvattamista rauhanturvajoukoissa. Kiitosten ja loppusanojen jälkeen siirryttiin kolmessa matkustusryhmässä linja-autoille. Lento Washingtoniin kesti alle tunnin. Matkustusryhmä keltaisella kävi jälleen huono tuuri: heidän lentonsa oli tunnin myöhässä ja myös kuljetus hotellille Washingtonissa oli myöhässä. Minun matkustusryhmälläni matka sujui suunnitelmien mukaan ja olimme hotellilla jo kuuden jälkeen.
Torstaina ohjelma oli suunniteltu kokonaan Saksan suurlähetystöön Washintoniin. Sinne siirryttiin linja-autoilla 07.40 alkaen n. puolen tunnin matka. Perillä kuultiin sotilasasiamiehen, lippueamiraali E:n tervehdyssanat. Tämän jälkeen kuultiin liuta erilaisia esityksiä, jotka vaihtelivat sekä sisällöltä että tasoltaan. Ensimmäisenä ääneen pääsivät lähetystön poliittisen osaston edustajat, joista ensimmäinen kertoi ajankohtaisista asioista Saksan ja USA:n kahdenvälisissä suhteissa. Niistä riittäisi varmasti kerrottavaa pidemmäksikin aikaa, sen verran kiivaaseen tahtiin käänteet ovat seuranneet toisiaan viime aikoina. Jälkimmäinen poliittisen osaston edustaja vastasi Saksan suhteista Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen juutalaisyhteisöön. Puheenvuoro oli ilmeisesti jollain tapaa väistämätön, sillä en ymmärrä miten se liittyi YE-kurssin vierailuun. Seuraava esiintyjä oli alansa huippuammattilainen, Washington Postin toimittaja C.L. Hän piti erittäin mielenkiintoisen ja tarkkanäköisen esityksen Yhdysvaltojen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Esityksessään hän toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuneisuuden useiden esimerkkien avulla. Jakautuneisuus johtuu identiteettipolitiikan voimistumisesta, joka puolestaan johtuu siitä, että koossapitävä, ulkoinen paine on hävinnyt USA:n ympäriltä. Kansakuntanahan USA on pohjimmiltaan varsin heterogeeninen. Lounasta ja kahvitaukoja varten kerättiin bussissa tulomatkalla 25 dollarin ennakkomaksu. Sen vastineeksi oli pari sämpylää ja limppari, sekä kahvia, vettä ja iltapäivällä amerikkalainen cookie. Tarjoilu oli herkullinen mutta hintaansa nähden niukka. Ihmetyttää edelleen, miten matkaan panostetaan tuhansia euroja henkilöä kohden, mutta suurlähetystössä kerätään kahvikassa. Ilmeisesti budjetointi on Saksassa monimutkainen asia.
Iltapäivän esitykset käsittelivät Yhdysvaltojen kyberpuolustusstrategiaa sekä Ukrainan sodan asettamia sotilaallisia haasteita. Alun perin luentojen piti olla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta koska Ukrainasta puhuneet asiantuntijat Center for the Study of New Generation Warfare -ajatuspajasta olivat myöhässä, aloitti kyberasiantuntija Department of Homeland Securitystä omalla esityksellään. Ensimmäinen esitys pysytteli yleisellä tasolla eikä oikeastaan sisältänyt uutta tietoa. Valitettavasti jälkimmäinen esitys jäi minulta kuulematta, sillä olin sopinut käyväni visiitillä Suomen suurlähtystössä. Käynti ja keskustelu apulaissotilasasiamiehen kanssa oli oikein antoisa.
Perjantai oli pitkän opintomatkan viimeinen virallista ohjelmaa sisältävä päivä. Aamulla siirryimme linja-autoilla National Defense Universityn tiloihin, jossa saimme kuulla kaksi erittäin korkeatasoista ja innostavaa esitystä. Ensimmäisen piti kenraaliluutnantti evp. T.W. aiheesta ISIS. Hänen pääsanomansa oli, että järjestön uhka ei ole lainkaan ohi ja että sen torjuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä. Jälkimmäisen esityksen pitäjä oli tohtori J.T., joka oli eräs Yhdysvaltojen turvallisuusstrategian laatijoista. Hän esitteli laajasti Yhdysvaltojen turvallisuustrategiaa ja miten se on muuttunut edelliseen strategiaan verrattuna. Molempia esityksiä seurasi jälleen laajat ja antoisat keskustelut, joissa mentiin jopa astetta syvemmälle. Kiitossanojen jälkeen nautittiin nopea lounas yliopiston kahvilassa. Iltapäivän ohjelma oli valinnainen ja vaihtoehtoina oli pitkä lista nähtävyyksiä tai museoita. Osallistuin n. kolmasosan kurssia kanssa opastetulle kierrokselle Arlingtonin sotilashautausmaalla, missä saimme mm. seurata vahdinvaihtoa. Paluumatkalla hotellille bussi pysähtyi poimimaan henkilöitä sovituilta pisteiltä matkan varrelta, ja teki vielä toisen kierroksen myöhempään viipyviä varten.
Illalla hotellin juhlasalissa pidettiin vielä lyhyt kiitos- ja palautetilaisuus. Kurssin jälkimmäisellä osuudella osaston vanhimpana toiminut prikaatikenraali evp. D.B. (lippueamiraali K.S. joutui poistumaan Denverin osuuden jälkeen) piti koskettavan puheen kokemuksistaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa Afganistanissa.
Lauantaina oli paluumatkan aika. Lähtö hotellilta oli vasta yhdeltätoista, joten kävin aamulla lenkillä Washingtonin tärkeimpien nähtävyyksien tienoilla ja lisäksi vähän uimassa hotellin ulkoaltaassa. Matkalla lentokentälle pysähdyimme tekemään ostoksia tehtaanmyymälöiden keskittymässä. Paluulento toteutettiin jälleen kolmessa ryhmässä, joista yhdellä oli välilasku Pariisissa, toisella Frankfurtissa ja omalla ryhmälläni jälleen Amsterdamissa. Sunnuntaina Hampurin lentokentällä oli kuitenkin sähkökatkos ja koko kenttä jouduttiin sulkemaan. Kaikkien jatkolennot peruuntuivat: Frankfurtin ryhmä jatkoi kotiin junalla, oma ryhmäni laskeutui Bremeniin ja Pariisin ryhmä (jälleen uskomattoman epäonnen kohteeksi joutunut keltainen ryhmä) jäi jumiin Pariisiin. Osa laukuista päätyi ties minne, mutta onneksi omani tuli Bremeniin parin tunnin odottelun jälkeen. Suunnitellun aamupäivän asemesta pääsin kotiin vasta sunnuntaina alkuillasta.
Yhteenvetona matkasta voi todeta, että se on puhdasoppista sotilasturismia, eli sotilaalliseksi toiminnaksi verhottua turismia. Toki mukaan mahtuu myös reilu annos ihan rehellistä turismia, mutta matka tehdään opintomatkan varjolla. Mikään matkan esittelyistä tai luennoista ei kuitenkaan ollut sellainen, jota ei olisi voitu pitää Hampurissa. Lisäarvoa toivat vierailut merkittävillä kohteilla, kuten lentotukialuksella, lentotukikohdassa, YK:ssa sekä Washingtonissa. On kuitenkin rehellisesti todettava, että ammatillisesti matka ei tuonut hirveästi uutta. Saksalaiset tietävät ja tuntevat tärkeimmän liittolaisensa asiat varsin hyvin, ja se mitä he eivät tiedä he voivat aina kysyä. Minun (ja muutaman opiskelijatoverini) mielestä ammatillisesti paljon antoisampaa olisi ollut vierailla maissa, jolla on kokemusta ja tietoa mahdollisesta tulevasta vastustajasta. Vierailu eräisiin uusiin Nato-maihin ja mahdollisesti Ukrainaan olisi ollut tällainen mahdollisuus. Uskoisin myös, että saksalaisten vierailu itään olisi ollut yhdysvaltalaisille kumppaneille mieleisempi vaihtoehto kuin vierailu USA:aan, sillä se olisi ollut selvä signaali Saksan halusta ottaa enemmän vastuuta Euroopan puolustuksesta. Samasta syystä itään suuntautuva vierailu olisi ollut Saksassa poliittisesti vaikea pala nieltäväksi. Führungsakademien vierailu Yhdysvaltoihin on ilmeisesti kuitenkin perinne, josta ei haluta luopua, vaikka matka on hyvin kallis. Se on ymmärrettävistä syistä saksalaisopiskelijoille ja opettajakunnalle mieleinen kurssin huippukohta. Hyvistä puolistaan huolimatta matka ei minun mielestäni kuitenkaan puolla paikkaansa tällä kurssilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avaruus. Näytä kaikki tekstit
4.6.2018
6.1.2017
74.-77. päivä
Strategian ja turvallisuuspolitiikan luennot jatkuivat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Omasta puolestani kahden viikon vapaa tuntui varsin pitkältä. Sain myös levättyä kunnolla, mikä on uuden oppimisen edellytys. Maanantai uudenvuodenpäivän jälkeinen matkustuspäivä, eli vapaata.
Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.
Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.
Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.
Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)
Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".
Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.
Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.
Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.
Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.
Tiistain ensimmäisen luennon aiheena oli nykyaikainen sodan kuva ja Carl von Clausewitz. Sen piti professori L. S., joka oli myös tohtori ja komentaja evp. Luennoitsija aloitti määrittämällä nykyaikaisen sodan kuvan yksinkertaisesti kolmeen osaan: hajoavat valtiot, islamistinen terrorismi ja hybridisodankäynti. Määritelmä on toisaalta suppea, mutta toisaalta se kattaa varsin laajan kirjon ilmiöitä. Merkillepantavaa on, että sotilaallisen voiman käyttö ei enää ole niin merkittävä strategian ja turvallisuuspolitiikan työkalu kuin aikaisemmin. Asevoimat ovat vain yksi ainesosa nykyaikaisen sodan keitossa. Clausewitzin käsite sotaherra (Feldherr) on metafora, jolla tarkoitetaan kussakin tilanteessa toimivaa ylintä päätöksentekijää. Se voi olla yhtä hyvin divisioonankomentaja kuin komppanianpäällikkö, nykyään ehkä jopa ns. strateginen korpraali. Clausewitzia ei myöskään tulisi lukea temppuluettelona tai lainauksia viljellen. Sen sijaan Clausewitzin mukaan tärkeintä on tietoon perustuva ymmärrys, joka auttaa sotaherraa tekemään oikeita päätöksiä nopeasti. Luennoitsijan mukaan Clausewitzia ei voi ymmärtää ilman Hegeliä (ja muita hänen aikalaisfilosofeja, kuten Laplacea ja Hobbesia). Clausewitz ikään kuin tiivisti Hegelin sodan filosofisella tasolla käsittelemät kysymykset strategisen tason ymmärrykseksi tai jopa käytännön ohjeiksi. Clausewitz pyrkii kasvattamaan tulevia sotaherroja ja kehittämään näiden ajattelukykyä - "Vom Kriege" ei siis ole ohjesääntö. Sodan ihmeellinen monimutkaisuus johtuu Clausewitzin mukaan siitä, että sota liikkuu kolmen akselin välillä. Nämä ovat tutut jo aiemmilta luennoilta: sokea vaisto eli viha, puhdas ymmärrys eli politiikka, ja vapaa luovuus eli todennäköisyyksien leikki. Sotaherran tehtävänä on voittaa sodan sumu eli sattuma moraalisella suuruudella (moralische Größe). Tällä Clausewitz tarkoittaa mm. idearikkautta, rohkeutta, tahdonvoimaa, kunnianhimoa, päättäväisyyttä ja kritiikinsietokykyä.
Päivän toisen luennon aiheena oli Saksan turvallisuuspoliittinen selonteko tai doktriini eli ns. Weißbuch, ja sen piti eversti F. R. Saksan turvallisuusympäristö on muutamana viime vuotena muuttunut enemmän kuin vuosikymmeniniä ennen sitä. Sodan ja rauhan raja on hämärtynyt.
Aikaisemmissa selonteoissa määritettiin uhkat ja miten niihin vastataan (hieman yksinkertaistaen). Tässä selonteossa lähdettiin liikkeelle aivan perusteista (hieman kärjistäen): Mikä on Saksan liittotasavalta on ja mitä se haluaa? Mitkä ovat Saksan intressit? Saksalla on kaksi erityistä intressiä: multilateralismi ja laillinen kansainvälinen järjestys. Saksa on erityisen riippuvainen siitä, että maailma toimii moninapaisesti ja että sopimuksia kunnioitetaan. Saksan kanta on, että EU:lle ei tule rakentaa puolustusulottuvuutta eli asevoimia. Perusteena tälle on, että esteet ovat liian suuria (lainsäädäntö, mandaatti, kulttuuri, talous). Toinen tärkeä peruste on, että olemassaoleva rakenne
eli Nato korvaa käytännössä lähes kaikki tarpeet, johon EU-armeijaa tarvittaisiin. Bundeswehrin sotilasvirat tultaneen avaamaan kaikille EU-kansalaisille. Syyt tähän ovat pääasiassa henkilöstöpoliittiset, mutta myös EU-poliittiset. Luennoitsija ei kuitenkaan odottanut, että Bundeswehrin vetovoima EU-kansalaisille on kovinkaan suuri. Luennoitsija sanoi, että selonteko on strategiaa. Tämä herätti kuulijoissa huomiota, sillä edellinen luennoitsija oli juuri päässyt sanomasta, että Weißbuch EI ole strategiaa. Tämä tosin tarkoitti, että kirja ei edusta strategista ajattelua, vaan on poliittinen linjaus, vieläpä melko lyhyen tähtäimen linjaus ollakseen strategia. Bundeswehrin pitkän ajan tavoite on nostaa puolustusmenot 2 %:iin BKT:sta. Tämä tarkoittaisi absoluuttisena summana
nykyisen budjetin kaksinkertaistamista. Luennoitsija korostikin, että tämä on PITKÄN aikavälin tavoite.
Führungsakademien tunnuslause on muuten "Mens agitat molem", eli henki liikuttaa ainetta. Sen joku vääräleuka on vääntänyt muotoon Mens agitat Muli, eli henki liikuttaa muulia (Der Geist bewegt das Maultier). Iltapäivällä oli luokanvalvojan oppitunti, jolla käytiin läpi ajankohtaisia asioita. Onneksi se ei kestänyt pitkään.
Keskiviikon ensimmäisen luennon aihe oli energiahuoltovarmuus. Luennoitsija oli B.B. yrityksestä GridLab. Luennoitsija oli virkapuvussa, koska hän on reservin majuri. Hän kertoi kantavansa asepukua mielellään. Saksa on maailman energiaturvallisimpia maita: siellä ei ole sähköä saatavilla keskimäärin n. 15 minuuttia vuodessa. Sähkökatko on kuitenkin teknisesti mahdollinen, joskin erittäin epätodennäköinen. Suurimmat uhkat ovat kyberhyökkäys sähköverkkoa vastaan tai useat runkoverkon samanaikaiset katkokset, tai pahimmillaan näiden yhdistelmä. Laaja ja pitkäkestoinen sähkökatko (saksaksi Blackout) kestää ainakin 6 vuorokautta. Sähkökatkoilla on merkittävä vaikutus myös muuhun energiahuoltoon, vesihuoltoon jne. Yhteiskunnan valmius selvitä laajoista ja pitkäkestoisista sähkökatkoksista on luennoitsijan mukaan heikko. Esimerkkeinä hän mainitsi mm. että Berliinissä on yksi varavoimalla varustettu polttoaineiden jakopaikka. Viestintäverkkoyhtiöiden varavoima riittää n. 20 minuutiksi. Merkel on luonnehtinut mahdollista blackoutia "kansalliseksi katastrofiksi". Bundeswehrin käyttö Saksan rajojen sisällä tulisi siis ehdottomasti kyseeseen. Saksa on yhä edelleen voimakkaasti riippuvainen venäläisestä kaasusta, vaikka uudistuvan energian tuotantokapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi. Suuren osan ajasta luennoitsija keskittyi kuvailemaan riskien erilaisia teknisiä yksityiskohtia. Sinänsä ihan mielenkiintoista, mutta ei välttämättä kovin relevanttia kohderyhmän, eli tulevien yleisesikuntaupseerien kannalta.
Luento liittyi suurempaan kokonaisuuteen, josta käytettiin lyhennettä KRITIS. Tämä käsite oli ilmeisesti yleisesti tunnettu muille, mutta minulle ei. Nettiyhteyden puuttuessa jouduin jättämään lyhenteen selvittämisen ja aiheen suurempaan liittämisen myöhempään ajankohtaan. (Lisäys: lyhenne ei tarkoita sen kummempaa kuin KRItische InfraStruktur, eli kriittinen infrastruktuuri.)
Toinen luento käsitteli Bundeswehrin tulevaisuudentutkimusta (Zukunftsanalyse) ja sen piti tohtori O.T. puolustusministeriöstä. Luennoitsija onnitteli meitä siitä, että saamme elää ehkä mielenkiintoisinta aikaa Bundeswehrin historiassa. Perustelu: elämme VUCA-maalilmassa (Volatility, Uncertainty, Complexity, Ambiguity). Tulevaisuutta ei voi ennustaa, sillä se kehittyy synergiassa muiden mahdollisten tulevaisuuksien kanssa. Tämä tarkoittaa, että mahdollisia tulevaisuuksia on äärettömän monta. Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaankin sen sijaan trendejä ja niiden muutoksia. Kyse on todennäköisyyksien arvioimisesta. Tulevaisuudentutkimuksen eri menetelmistä luennoitsija kertoi Donald Rumsfeldia mukaillen: Jos tiedät, voit toimia (Know = Do), jos tiedät että et tiedä, voit seurata tai tutkia (Know you don't know = monitor/Research), jos et tiedä että et tiedä, voit valvoa tai laatia skenaarioita (Don't know you don't know = scenarios/scan). Eritysen mielenkiintoista tulevaisuudentutkimus on puolustusmateriaalin kannalta. Niiltä osin tulevaisuus 20 - 40 vuoden ajaksi on 90 %:sti päätetty jo tilatun materiaalin pitkän elinkaaren myötä. Luennoitsija oli hyvä esiintyjä ja kertoi esityksensä lomassa monia leppoisia vitsejä, jotka eivät poikkeuksellisesti kaikki menneet minulta ohi, kuten saksankieliset vitsit valitettavan usein menevät. Esimerkkinä käyköön sanaleikki "Uniformiert heißt nicht unbedingt uninformiert".
Torstai alkoi menneiden luentojen käsittelyllä opetuskeskustelussa. Opetusmenetelmä on sinänsä erinomainen, mutta oppimista haittaa jonkin verran ryhmän suuri koko (16 henkilöä). Lisäksi keskustelua ohjaavalla opettajalla on suuri vastuu siitä, mihih ja millaisessa ilmapiirissä keskustelu etenee. Tässä keskustelussa käsittelimme viime vuoden viimeisiä luentoja, ja alkuviikon luennot käsitellään ensi viikolla.
Torstain luennon aiheena oli avaruusstrategia ja sen piti eversti J.D. puolustusministeriöstä. Modernin taisteluvoiman käyttö ei onnistu ilman avaruusulottuvuuden hyödyntämistä. Erityisen tärkeä se on tiedustelussa, viestinnässä ja verkostoitumisessa sekä paikan ja ajan määrittämisessä. Ulottuvuus on kuitenkin huonosti suojattu, ja siksi se on nykyaikaisen, verkostoituneen sotajoukon akilleen kantapää. Ohjuspuolustus ei nykyteknologialla ole mahdollista (tai vain hyvin rajoitetusti) ilman avaruudesta saatavaa ennakkovaroistusta. Avaruusden hyödyntäminen edellyttää yhteistyötä, sekä virastojen sisäistä, virastojen välistä että kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyösopimusten laatiminen on kuitenkin vaikeaa, koska avaruuteen liittyvä lainsäädäntö on monilta osin kehittymätöntä. Saksa on saamassa kyvyn valvoa avaruutta. Yhdysvallat on saamassa kyvyn vaikuttaa (lue käyttää tulta) avaruudessa. Pelaajia avaruudessa on monta (ml. Kiina ja Venäjä), kehitys on nopeaa ja tilaa aina vaan vähemmän. Mm. näistä syistä johtuen avaruuden käytöstä on ollut tähän mennessä hyvin vaikea sopia kansainvälis esti, eikä tähän ole näköpiirissä parannusta. Luennon loppuosa painottui Saksan sisä-, teollisuus- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin avaruden hyödyntämisessä. Alan kokoava foorumi on avaruusasioiden työryhmä (AG Weltraum). Avaruuden hyödyntämiseen liittyy paljon kysymyksiä ja mahdollisuuksia ja se on voimakkaasti teknologiasta riippuvainen. Se jonka ensimmäisenä onnistuu hyödyntämään uutta tekniikkaa saa valtavan edun (vrt. rautatiet, laivat, panssarivaunut jne.) Taloudellisen panostuksen ei tässä suhteessa tarvitsisi luennoitsijan mukaan olla kovinkaan mittava, vaan se mahtuisi hyvin nykyiseen puolustusbudjettiin menokohtia priorisoimalla.
Perjantain luentojen aiheina olivat ydinasestrategia senä ohjuspuolustusjärjestelmät ja ne piti everstiluutnantti B.V. Ydinaseet ovat hyvä esimerkki strategian paradoksaalisesta logiikasta. Niiden valmistaminen ja varastointi takaa rauhan, sen sijaan niiden torjunta voidaan nähdä aggressiivisena toimena. Ydinaseet vaikuttavat siten, että niitä ei käytetä. (Huoltomiesten vanha motto sopii siis myös ydinaseisiin: parempi varastossa kuin käytössä.) Ydinasepelotteen keskeinen ongelma on, että se riippuu vastustajan subjektiivisesta käsityksestä omista kyvyistä ja valmiudesta. Sitä varten vastustajan on saatava (oikeaa tai väärää) tietoa omista kyvyistä - viestintäkanavat on pidettävä auki. Ensi-isku voi kohdistua joko johtoon tai asejärjestelmiin, eikä siltä voi periaatteessa suojautua. Tärkeätä on siis olla uskottava kyky vastaiskuun. Massiivisen vastaiskun teoria kuitenkin vanhentui siinä vaiheessa kun Neuvostoliitto sai riittävän ydinasekyvyn. Joustavan vastaiskun teoria oli lännen ratkaisu tähän eskalaatio-ongelmaan, kun taas itäblokki pitäytyi rajoittamattoman eskalaation teoriassa. Kosovon sota osoitti Venäjälle, miten lännen konventionaalinen iskukyky on kehittynyt, minkä seurauksena se kehitti de-eskalaation teorian. Ydinasestrategian ydin voidaan tiivistää yhteen lauseeseen: vastustajaa ei saa asettaa tilanteeseen, jossa sillä ei ole vaihtoehtoja ydinaseiden käytölle. Näin niiden käyttö - joka siis on kaikkien osapuolten mielestä ei-toivottavaa - voidaan välttää.
Kylmän sodan asetelmasta on siirrytty "toiseen atomiaikaan", jota leimaa moninapaisuus ja epäjärjestys verrattuna aiempaan asetelmaan. Naton rooli ydinaseliittoumana perustuu edelleen kollekktiiviseen pelotteeseen. Ne jäsenmaat, joilla ei ole omaa ydinasetta, ovat tämän pelotteen piirissä. Saksaan on sijoietttu pysyvästi n. 20-40 yhdysvaltalaista ydinasetta. Ne ovat malliltaan modernisoituja B61 vapaastiputoavia pommeja. Kysymys ydinaseista on Saksalle kuitenkin poliittisesti vaikea. Saksalla ei ole omaa ydinasestrategiaa, vaan se nojautuu liittoumaan sekä kahdenvälisiin suhteisiin Yhdysvaltoihin. Aseidenriisunta ja ydinaseiden leviämisen estäminen ovat Saksalle perinteisesti olleet tärkeitä kysymyksiä. Ukrainan sotaan liittyen Venäjä uhkasi Natoa epäsuorasti ydinaseiden käytöllä. Nato ei vastannut uhkaan resiprookisti eli "sapelia kalistelemalla", vaan päätti tarkistaa oman strategisen pelotteensa kykyä ja valmiutta. Aihetta käsiteltiin Varsovan huippukokouksessa. Huippukokouksessa Nato vastasi Venäjän de-eskalaation teoriaan julkilausumalla, jossa "mikä tahansa ydinaseiden käyttö muuttaisi perustavanlaatuisesti konfliktin luonnetta". Naton ohjuspuolustusjärjestelmä on jo aloittanut toimintansa ja saavuttaa suunnitellun laajuutensa 2018 mennessä. Sen tarjoaman suojan laajuudesta ja kattavuudesta ei ole yksimielisyyttä edes liittoutuneiden kesken, mutta se tarjonnee kohtalaisen suojan ballistisia ohjuksia vastaan koko Länsi-Euroopalle.
Viikko jatkoi strategian ja turvallisuuspolitiikan luentosarjaa kuin joulutaukoa ei olisi ollutkaan. Luennot olivat erittäin asiantuntevia ja hyvin valmisteltuja. Olen oikeastaan aika etuoikeutettu, kun saan osallistua tälle kurssille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)