307.-311. päivä

Maanantain ensimmäinen luento oli perehdytys TOPFAS-tietojärjestelmään (Tools for Operations Planning and Functional Area Services). Sen piti järjestelmäasiantuntijat C. M. ja L. B. Järjelmä on varsin laaja ja esitys kattoi siitä vain ne osat tai sovellukset, joita kurssi tulee harjoituksessa käyttämään. Järjestelmä tukee Naton operatiivista suunnittelua (Crisis Response Planning, NCRP) sekä operatiivisen suunnittelun prosessia (Comprehensive Operations Planning Directive, COPD). Järjestelmä käsittelee pääosin operatiivisen ja sotilasstrategisen tason suunnittelua, mutta ottaa vastaan syötteitä myös taktiselta ja strategiselta tasolta. Järjestelmä vaikuttaa ensisilmäyksellä varsin pätevältä ja monipuoliselta. Samalla sain kuitenkin vaikutelman, että järjestelmä ei juurikaan kannusta luovuuteen tai ns. laatikon ulkopuolelta ajatteluun, vaan se edustaa puhdasta prosessiajattelua, jossa kaikki etenee vaiheittain ja suunnitellusti. En myöskään tiedä, kuinka paljon järjestelmä tosiasiassa nopeuttaa suunnittelua ja päätöksentekoa asettamalla paljon tietoa kaikkien saataville. Kokonaiskuvan muodostaminen saattaa tulla jopa vaikeammaksi kuin niukemman tiedon pohjalta. Järjestelmä ei varmaankaan osaa arvioida mikä on olennaista ja mikä pelkkää kohinaa. Tekoälyn tukemana TOPFAS-järjestelmä voisi olla kova sana.
Seuraavan luennon piti U.D. aiheesta operaatioanalyysi ja arviointi. Operaatioanalyysi ei ole ennustamista tai päätöksentekoa. Se on pikemminkin mahdollisuuksien arviointia (What if...?). Operaatioanalyysi jaetaan kovaan ja pehmeään operaatioanalyysiin. Kova perustuu faktoihin ja laskentaan, pehmeä puolestaan inhimilliseen arvioon ja arviointikykyyn. Analyytikoilla on usein pitkä ura esikunnissa ja heidän kokemustaan ja sormenpäätuntumaansa kannattaa hyödyntää. Erityisesti brittiläisessä ja amerikkalaisessa sotilaskulttuurissa analyytikoilla on arvostettu asema.
Tämän jälkeen harjoitukseen valmistavia luentoja jatkettiin kahdeksassa eri seminaarissa. Seminaarit jatkuvat koko viikon. Osa sai valita seminaariaiheensa itse ja osa oli määrättyjä sen perusteella, missä tehtävässä on tulevissa harjoituksissa. Minun ensimmäisen seminaarini aihe oli logistiikka ja operatiivinen liike. Seminaarin vetäjänä toimi eversti B. Ensin kuitenkin kuultiin esitys Naton rahoituksesta ja sen piti Italian yhteysupseeri everstiluutnantti M.V., koska hän on toiminut rahoitusalan tehtävissä Natossa. Natolla on useita budjetteja, mutta meitä kiinnosti erityisesti sotilasbudjetti ja investointibudjetti. Naton sotilasbudjetti on n. 1,3 Mrd euroa ja siitä maksetaan Naton pysyvän johtamisrakenteen kulut. Kaikki henkilöstömenot sekä erillisten operaatioiden kulut maksavat jäsenvaltiot. Esimerkiksi jos  johtamisrakenteen henkilöstö menee virkamatkalle, matkat maksetaan Naton sotilasbudjetista mutta majoitukset ja päivärahat  kansallisista budjeteista. Tämä aiheuttaa joskus mielenkiintoisia intressiristiriitoja. Naton suositukset 2 % BKT:sta,  josta 20 % investointeihin herättivät paljon keskustelua. Prosenttiluvuissa on paljon ongelmia, sillä niitä lasketaan  erilaisilla perusteilla eri maissa. Olennaista ei ole myöskään 2 % saavuttaminen vaan se, kuinka suuri osuus siitä menee Natoa hyödyttäviin kuluihin (eikä esim. sotilaseläkkeisiin). Lukuihin nähden Suomella ei ole mitään hävettävää, vaikka BKT-osuus onkin vain n. 1,3 %. Hankintoihin menee Suomessa n. kolmasosa ja suuri osa hankinnoista ei edes mahdu puolustusbudjettiin.
Rahoitusluennon jälkeen eversti B. jatkoi Naton logistiikalla. Naton logistiikan perusongelman voi tiivistää siihen, että Nato ja sen jäsenvaltion ovat yhdessä vastuussa Naton operaatioiden ja tehtävien logistisesta tuesta. Samalla kuitenkin jäsenvaltiot vastaavat viime kädessä itse kansallisten joukkojensa tuesta. Vastuunjako ei siis kaikissa tilanteissa ole aina aivan selvä. Toinen keskeinen kysymys on logististen järjestelmien yhteensopivuus. Logistiikka on yhteinen suorituskyky (Joint Function), mikä tarkoittaa, että kiinnostaa (tai että sen tulisi kiinnostaa) kaikkia.
Lounastauon jälkeen siirryttiin käsittelemään Joint Endeavour -harjoituksen huoltotilanteen yksityiskohtia, eli CERASIA-skenaarion logistiikkaan liittyviä erityispiirteitä - ja niiden yhtymäkohtia todellisuuteen. Niitä riittää, sillä skenaario on rakennettu melko pitkälle Etiopian ja Eritrean sisällissodan tapahtumien pohjalle. Luennoitsijalla oli aikaisempien vuosien pohjalta melko valmis materiaali, eli näyttäisi siltä, että huoltotoimiston suunnittelijat pääsevät ainakin harjoituksen alussa melko helpolla.
Tiistain piti alkaa englannintunneilla, joita ei sitten pidettykään. Kaksi ryhmäni jäsenistä on Yhdysvalloissa harjoituksessa ja yksi on työharjoittelussa. Muiden minun lisäkseni kolmen ryhmäläisen piti parhaan tiedon mukaan tulla paikalle, sillä he olivat edeltävänä päivänä paikalla ja yhden heistä näin jopa samana aamuna. Opettaja kuitenkin kertoi, että yksi ryhmän jäsenistä oli juuri soittanut hänelle ja sanonut ettei kukaan tule paikalle, sillä käynnissä on joku tärkeä projekti. Minä tulin paikalle enkä ole kuullut mistään tärkeästä projektista mitään. Kieltenopetus on viikko-ohjelmassa, mutta päätimme opettajan kanssa että emme ryhdy sitä yksityisopetuksena pitämään. Käsittämätöntä toimintaa. Täytyy ottaa asia puheeksi puhelun soittaneen ryhmäläiseni kanssa.
Perutun englannintunnin aikana otin selvää, missä ja milloin verenluovutuskampanja pidetään. Kurssin johtaja oli edeltävänä päivänä vedonnut koko kurssiin, että osallistuminen verenluovutukseen olisi suotavaa. Löysin koulun sisäverkosta verenluovutustilaisuudesta kertovan ilmoituksen sekä amiraalin päiväkäskyn aiheesta. Niissä oli mainittu päivämäärä ja paikka, mutta ei kellonaikoja. Niinpä oletin, että tempaus kestää koko päivään ja lähdin matkaan naapurikasarmille. Siellä selvisi kuitenkin, että verenluovutus alkaa vasta klo 12. En viitsinyt ajella edestakaisin kasarmien väliä joten odotin tilaisuuden alkamista autossa. Verenluovutus sujui suhteellisen tehokkaasti ja perusteellisesti. Siihen sisältyi pintapuolinen lääkärintarkastus, ja tarjolla oli pieni lounaskin. Kokonaisuutena ihan vastaava kokemus kuin Suomessa, ehkä hieman perusteellisempi ja palvelualttiimpi kaikilta osin.
Tämän jälkeen palasin seminaariin, johon minun olisi pitänyt olla jo aamupäivästä alkaen. Sen aiheena oli turvallisuussektorin reformi CERASIAn kaltaisissa skenaarioissa. Esityksen piti DCAF:n (Democratic Control of Armed Forces) ja ISSAT:n (International Security Sector Advisory Team) edustaja nimeltään K.E. Järjestöt ovat sveitsiläisiä, mutta puhuja oli onneksi britti, joten häntä oli helppo seurata (sveitsinsaksa olisi ollut liikaa). Esitys käsitteli monipuolisesti ja ammattitaitoisesti sitä, miten ja missä vaiheessa konfliktia maan oman turvallisuuskoneiston tukemiseksi ja rakentamiseksi. Luennon punainen lanka oli paikallisen omistajuuden ja ratkaisujen tukeminen, ei itse tekeminen tai mallien pakkosyöttäminen ulkoa. Mikäli käytössä olisi ollut nettiyhteys olisin käynyt järjestöjen kotisivuilla tarkastelemassa esitteitä, jotka kiersivät luokassa. Ne vaikuttivat ammattitaitoisilta ja hyviltä lähteiltä, mikäli aiheeseen joutuu joskus syventymään enemmän. Päivän päätteeksi teimme ryhmätyön, jossa suunnittelimme CERASIAn erään paikallisen valtion turvallisuus. Tai ei se oikeastaan ryhmätyö ollut, vaan luento, jossa oli opetuskeskutelun elementtejä. Luennoitsija teki kovasti töitä myydäkseen edustamansa organisaation asiantuntemusta (joka kiistämättä vaikutti olevan hyvällä tasolla) meille kuulijoina oleville sotilaille.
Keskiviikko alkoi palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. Sain kuulla päivitetyn tilanteen siitä, missä opettajakunnan käsityksen mukaan olen opintomenestykseltäni kurssin keskuudessa. Arvosanoja tai vertaisarviointiahan täällä ei harrasteta, joten kyseessä on kooste opettajien arvioista. Siinä ei ollut mitään uutta tai yllättävää ja minun suoriutumiseeni ollaan pääosin tyytyväisiä. Henkilöarvioinneissa on melko suuri kulttuuriero Suomen ja Saksan välillä siinä, että Suomessa on melko turha lähteä arvioimaan henkilöitä pelkästään tuntumapohjalta, sillä se kääntyy nopeasti arvioijaa itseään vastaan. Suomessa pitää olla lukemia ja mustaa valkoisella, niitä uskotaan helpommin kuin suullista argumentointia, keskustelua tai mielipiteitä.
Päivän seminaari käsitteli poliisioperaatioita osana kriisinhallintaa. Luenn on piti kaksi kokenutta poliisia, F.H. ja S.C. Aampäivän luennot käsittelivät näiden kahden poliisioperaatioissa marinoituneen herran henkilökohtaisia kokemuksia mm. Kosovon, Afganistanin ja Malin operaatioista. Pääsanomaksi jäi, että operaatoiden vaikuttavuus oli usein jäänyt heikoksi eli pintapuoliseksi ja lyhytaikaiseksi. Yksittäisiä menestystarinoitakin mahtuu luonnollisesti mukaan. Poliisioperaatioiden vaikuttavuutta on hyvin vaikea mitata, sillä se riippuu niin monista eri tekijöistä. Mittaaminen keskittyy usein myös lukuihin eikä laatuun. Onko parempi kouluttaa 2000 rivipoliisia vai 20 poliisipäällikköä? Pidetäänkö kymmeniä lyhyitä koulutustilaisuuksia vai muutama pitkä kurssi?
Iltapäivän luento syventyi Afganistanin kriisinhallintaoperaation poliisikomponentin toiminnasta saatuihin oppeihin. Poliisioperaatiot toteutetaan yleensä tiiviissä yhteistyössä sotilaiden kanssa, mutta sotilaiden ei yleensä (koskaan) tulisi johtaa poliiseja. Joissain tapauksissa voi olla perusteltua, että poliisit johtavat sotilaita, mutta harvemmin toisin päin. Operaation suurimmat menestykset saavutettiin miehistökoulutuksessa ja suurimmat vaikeudet puolestaan koettiin päällystön koulutuksessa. Luennon mielenkiintoisimmat keskustelut käytiin kuitenkin korruption torjunnasta ja sen vaikeudesta. Mustaa ja valkoista on vain paperilla ja ideologioissa, todellisuus koostuu enemmän harmaan eri sävyistä. Konfliktialueilla kaikilla on likaiset kädet, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Samalla kun joistain tulee ystäviä tulee toisista vihamiehiä. Poliisien mukaan olisi erittäin tärkeää kuunnella myös kentän ääntä eikä väkisin ajaa perille ylimmillä tasoilla kehiteltyjä ideoita. Kentän äänellä ei tässä välttämättä tarkoiteta länsimaista käsitystä poliisityöstä, vaan ongelmia, tarpeita, toiveita ja käsityksiä pitäisi tiedustella paikallisilta toimijoilta.
Torstaina kansainvälisten opiskelijoiden koko päivä oli oikeastaan varattu kansakuntien päivän iltatilaisuuden valmisteluun, ja olimme täten vapautettuja opetuksesta. Valmisteluihin tosiaankin meni ihan koko päivä. Aamulla toimitettiin palju ja puolitapäivin sauna. Sähköjen ja valaistuksen sekä suihkun ja suihkuverhojen virkaa toimittaneiden telttakankaiden virittelyyn meni pari tuntia, koristeluun ja viimeistelyyn toinen mokoma. Paljua lämmitin n. kolme tuntia ennen tilaisuuden alkua ja saunaa n. tunnin. Ensimmäiset kylpijät uskaltautuivat löylyihin n. seitsemältä, minä heidän joukossaan. Saunojia riitti jatkuvana virtana ja varaamani pyyhkeet sekä neljä laatikkoa lonkeroa loppuivat jo parin tunnin jälkeen. Se ei saunojia kuitenkaan lannistanut, vaan käyteytkin pyyhkeet kelpasivat paremman puutteessa. Salmiakkikossupullo katosi jonkun matkaan, mutta kynttilälyhdyn valossa oli vielä leijona-snapsi ja kossupullo, joiden nestepinta laski illan mittaan. Nuotion ääressä paistettu saunamakkara ei ollut yhtä suuri menestys, mutta se johtui varmaan räntäsateisesta säästä. Paljussa oli parhaimmillaan 6 henkeä ja veden lämpötila 45 astetta. Kävijöitä riitti oikeastaan koko illan ajan, heitä oli yhteensä arviolta yli 50, mikä ylitti ennakkoarvioni reippaasti! Omituisinta oli monien hämmästys siitä, että paikalla oli oikeasti oikea sauna! Tapahtumaa mainostaneessa julisteessa oli mainittu sauna ja palju, mutta ne oli jollain ihmeen tavalla tulkittu vitsiksi. En voi käsittää mikä sellaisessa vitsissä olisi ollut hauskaa. Hauska sen sijaan oli kansainvälisten opiskelijoiden tekemä sketsivideo, joka esitettiin illan aikana kaksi kertaa.
Viimeiset kylpijät poistuivat paljusta ja saunasta n. puoli kolmen aikaan perjantai-aamuna, minkä jälkeen laskin vedet paljusta ja korjasin sähkölaitteet, juomat ja muun anastusherkän materiaalin talteen autooni, vaatteet ja tilasin taksikyydin kotiin. Suomen "ständiä" kehuttiin illan aikana vuolaasti ja ideaani tuoda tilaisuuteen sauna toisaalta täysin hulluksi mutta samalla aivan loistavaksi. Ne jotka saunassa kävivät kehuivat sitä hyväksi, ja siihen arvioon on minunkin yhdyttävä: tynnyrisaunassa oli varsin mukavat ja pehmeät löylyt ja hyvä ilmanvaihto. Palju oli ensimmäisille kylpijöille kuulemma vähän liian viileä, mutta laitoin nopeaan tahtiin kaksi pesällistä lisää, jolloin lämpötila saatiin mukavaksi. Jossain vaiheessa joku totesi veden jo hieman liian lämpimäksi enkä loppuillasta lämmittänyt paljua enää.
Perjantaina saunaa tultiin hakemaan aamulla ja paljua puolen päivän aikaan. Siinä välissä siivosin jälkiä ja palauttelin tavaroita ja tarvikkeita paikalleen. Alle kolme tuntia nukkuneena olotila ei ollut erityisen virkeä, mutta onneksi pääsin jo puolitapäivin palaamaan kotiin päiväunille.

40.-44. päivä

Maanantai oli kenttäkelpoisuustestien (IGF eli Individuelle Grundfähigkeiten) suorituspäivä ja järjestelyistä vastasi meidän luokkamme (D). Päivä järjestettiin koululta n. puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevalla ampumarata- ja harjoitusalueella. Päivä tarjosi suoritusmahdollisuuden kaikille muille kenttäkelpoisuustestien osakokonaisuuksille paitsi liikunnallisille. Näitä ovat rynnäkkökivääri- ja pistooliammunta, suojelukoulutus, lääkintäkoulutus ja jalkamarssi. Marssi järjestettiin ampumaradan vieressä sijaitsevalla kasarmialueella, jossa kuulemma on ilmavoimien aliupseerikoulu. Marssilla on 15 kilon kantamus ja sen pituus on 6 tai 12 kilometriä riippuen siitä, haluaako tavoitella kultaista suoritusmerkkiä. Lääkintäkoulutukseen on suoritettava teoreettinen osuus verkkokurssina (itse en tätä ole vielä päässyt suorittamaan, koska minulla ei ole siihen tunnuksia).

Minun osuuteni järjestelyissä oli rynnäkkökiväärin ampumatarviketäydennyksissä. Ammunnassa jaetaan ampujille valmiiksi lipastetut lippaat, jotka minä täytin. Varsinaisista suorituksista osallistuin kivääri- ja pistooliammuntoihin. Sain molemmista parhaan arvosanan (kivääri 14/16, pistooli 5/5). Kivääriammunta suoritettiin 16 patruunalla kahteen kaatuvaan maaliin neljältä tasalta (150, 100, 50 ja 30 m). Ensimmäiseltä tasalta ammuttiin seisten pystytuelta, toiselta maaten, kolmannelta ja neljänneltä seisten ja polvelta. Jokaiselta tasalta ammuttiin 4 patruunaa ja molemmat maalit oli tuhottava. Aikarajaa ei ollut. Pistooliammunnassa ammuttiin 5 patruunaa kolmeen maaliin 25 metrin tasalta. Jokainen maali oli tuhottava. Ensimmäinen laukaus oli kaksitoiminen. Aikarajaa ei ollut.

Järjestelyihin kuului valmistelujen lisäksi tietysti myös purkaminen ja huolto, sekä päivän ajaksi järjestetty pienimuotoinen kanttiini, jonka järjestelyihin myös osallistuin. Mukava, opettavainen päivä ja hyvää vaihtelua luento-opetukseen.

Tiistaina jatkui esikuntatyön opetus samojen opettajien johdolla. Perustetuille esikunnan osastoille annettiin uudet tilanteet ja tehtävä laatia esittelyasiakirjoja. Välillä oli luentoja perusteista kuten esim. vaihtoehtojen arvioinnin teoriasta ja välillä ryhmien tuotoksia tarkasteltiin. Esikuntatyö on täällä todella erilaista ja siksi opetusta on varsin vaikea seurata. Yritin kuitenkin parhaani mukaan tukea ryhmäni toimintaa.

Tiistai-iltapäivällä puhdistettiin koko luokan voimin maanantain ammuntojen aseet. Minä putsasin kaksi Heckler & Koch G36:sta. Aloin purkamaan aseita tarkoituksella kysymättä keneltäkään neuvoa, ja pienen pohdinnan jälkeen se onnistuikin. Pari vinkkiä sain kyllä pyytämättäkin.

Keskiviikko alkoi koulun johtajan amraali C.S:n luennolla, jonka aiheena oli esikuntatyö. Amiraali puhui miellytävän hitaasti ja selkeästi, mikä oli tervetullutta. Milloinkohan olen muuten viimeksi nähnyt käytettävän piirtoheitintä oppitunnilla? Siitä on varmaankin n. kymmenen vuotta.

Tapaaminen on useimmissa tilanteissa paras johtamistapa, sillä tapaaminen mahdollistaa välittömän ja henkilökohtaisen viestinnän. Tapaaminen ei kuitenkaan aina ole mahdollista, jolloin tekniset apuvälineet tulevat kyseeseen. Tapaamisen hinta on kuitenkin korkea: se käyttää ihmisten aikaa, joka on nykyään niukka, kallis ja kovin kilpailtu resurssi. Amiraali suositti suurten kalenterin mallisten excel-taulukkojen käyttä ajanhallinnan suunnitteluun. Henkilökohtaisten tapaamisten (Besprechung) suunnittelun ja perustelun pohjana amiraali suositteli pohtimaan, kuka niistä hyötyy (Cui bono?). Johtajan on tunnettava organisaationsa ja mietittävä, ketä asia koskee ennen kuin kokoaa tapaamisen. Tapaamiset on myös valmisteltava huolellisesti. Kyse on viime kädessä vallankäytöstä, eikä sitä ei saa käyttää väärin. Valmistelu ei kuitenkaan tarkoita, että tapaamisessa käsiteltävä asia on jo käsitelty tai päätetty. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää tapaamisten ilmapiiriin. Tässä kohden ei ole liian pieniä yksityiskohtia: istumajärjestys, kalustus, tarjoilu, nimikyltit, jne. – kaikella on merkitystä. Myös epäviralliset tapaamiset ovat hyvin tärkeitä (esim. ruokailut, kahvitauot jne.).

Eräs mielenkiintoinen havainto: Saksan osavaltioilla on erilaisia arkipyhiä ja vain osa vapaapäivistä ovat kansallisia. Esim. pyhäinpäivä tai karnevaalipäivä eivät kaikissa osavaltioissa ole vapaapäivä, mutta joissain ne ovat. Tämä nousi esiin ajanhallinnan suunnittelun yhteydessä.

Seuraava luennoitsija oli everstiluutnantti J.B., jonka aiheena oli tiedotusvälineiden kanssa työskentely (Informationsarbeit, myös Pressearbeit tai Medienarbeit). Esikunnan tiedotusupseeri on tärkeä apu, kun halutaan lähettää sanoma. Mikäli esikunnan edustajana toimii tiedotusvälineiden kanssa on syytä valmistautua huolellisesti. Haastattelua tai jutun tekoa varten kannattaa varata aikaa, mielellään vähintään tunti. Avainsanoman on oltava selkeä ja mahdollisuuksien mukaan avoin ja rehellinen. Muuta mielenkiintoista ei kannata sanoa. Aikaa sanomiseen annetaan lähetyksessä yleensä n. 20–30 sekuntia, joten sitä ei kannata käyttää turhaan löpinään tai epäröimiseen. Turvaluokiteltujen tietojen kanssa pitää olla tarkkana, sillä tiedotusvälineet vuotavat tiedot käytännössä aina, eivätkä joudu siitä käytännössä koskaan vastuuseen.

Iltapäivällä oli liikuntakoulutusta, jonka aiheena oli ohjelman mukaan lihashuolto rullalla. Aiheesta poiketen opettaja (P.N.) veti meille kuitenkin lihaskestävyyskuntopiirin, jossa laitettiin taas hiki virtaamaan ja maitohapot lihaksiin. Suihkun jälkeen ajattelin mennä uimaan, mutta en ehtinyt uida kuin 100 metriä ennen kuin uimavalvoja karkoitti minut altaasta. Hänellä loppui työaika joten uiminen loppui siltä päivältä siihen. Ihme touhua.

Torstaina jatkui tiedousvälineiden kanssa työskentelyn opetus. Työryhmät olivat valmistelleet puheenvuoroja ja aiheita (Sprechzettel, Sprechempfehlung tai ns. talking points), joita käyttää fiktiivisessä paneelikeskustelussa, joka lähetettäisiin valtakunnallisessa radiossa suorana lähetyksenä. Haastattelun toteutti luokkaympäristössä erittäin kokenut toimittaja Klaus Pokatzky. Keskustelusta saatiin suora ja välitön palaute. Tiedotusvälineiden kanssa työskentely tulisi nähdä mahdollisuutena saada oma agenda laajaan jakeluun. Nyt toimittajat nähdään usein pakollisena pahana tai jopa vihollisena. Oma sanoma tulisi esittää yksinkertaisesti ja mikäli mahdollista luoda esimerkkien avulla kuulijoille mielikuvia. Tyypillinen radiopuheenvuoro kestää n. 30 - 40 sekuntia, joten aikaa ei ole tuhlattavaksi yhtään. Pidemmässä haastattelussa tulisi olla aloitus, selkeä argumentatiivinen linja sekä ydinsanoma, joka toistetaan riittävän monta kertaa.

Torstai-iltapäivällä koululla vieraili Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen. Hän piti koko koululle n. tunnin kestäneen puheen, minkä jälkeen hän vastasi kuulijakunnan kysymyksiin n. tunnin ajan. Ministerin puhe oli erittäin hyvä sekä sisällöltään, esitystavaltaan että dramaturgialtaan. Sisällössä oli myös painavaa asiaa, joka tulee vaikuttamaan pitkälle Führungsakademien tulevaisuuteen. Puheensa aikana ministeri jakoi koulun johtajalle amiraali C.S:lle suoria tehtäviä aikamääreineen. Ministeri velvoitti myös kaikki everstit ja kenraalit (kenraaliluutnanttiin asti) luennoimaan koululla vuosittain. Lisäksi ministeri määräsi, että koulun opettajakunnan on vaihduttava useammin kuin nykyisin, että kosketus Bundeswehrin kentän todellisuuteen ei katoaisi. Ministeri otti myös suoraan kantaa opetuksen sisältöön ja vaati, että sodankäynnin uusimpiakin kehitystrendejä on käsiteltävä. Myös opetusmenetelmiä ja välineitä on uudistettava. Puhe sisälsti runsaasti täysin päinvastaisia kohtia siihen nähden, mitä meille opetuksesta ja sisällöstä on tähän mennessä kerrottu. Omalta paikaltani näin, kuinka eturivissä istuvat vanhemmat sotilashenkilöt kiemurtelivat tuoleissaan. Erinomainen puhe kerta kaikkiaan. Ei siis haitannut, vaikka iltapäivän kieltenopetus jäi väliin ja esikuntatyön viimeisen vaiheen viimeistely venyi vähän pidemmälle iltaan.

Perjantaina oli esikuntatyön kolmeviikkoisen moduulin viimeinen päivä. Aamulla oli minun vuoroni pitää ns. herätys, ja teimme muutaman minuutin merimiespainia sekä lyhyen lauluharjoituksen. Lauluharjoitus ei mennyt ns. ihan putkeen, mutta olipahan erilainen herätys. Työryhmät totettivat päätöksentekoesittelyn komentajalle. Kolme työryhmää käyttivät toisistaan hieman poikkeavia menetelmiä ja myös esittelyiden aiheet olivat erilaiset. Toimin oman työryhmäni "projektiupseerina" ja olin äänessä esittelyn aikana. Meidän työryhmämme esittelyä ei hyväksytty, sillä en onnistunut myymään suunnitelmaamme komentajaa esittäneelle everstiluutnantti B.K.:lle. Epäonnistuminen meni varmasti osittain kankean saksankieleni piikkiin. Opintojakson päätti palautekeskustelu, jossa hyödynnettiin punaisen, keltaisen ja vihreän kortin nostoa sen mukaan oli esitetyn väitteen kanssa samaa mieltä, eri mieltä tai siltä väliltä.

Kokonaisuutena viikko oli varsin raskas, mutta jälleen hyvin toteutettu ja antoisa.