Yhteenveto

Nyt kolmisen kuukautta kurssin päättymisen jälkeen voisi olla sopivaa tehdän jonkinlainen yhteenveto siitä, millainen kurssi sitä oikein tuli käytyä. Omaa oppimista on todella hankala itse arvioida, sillä itsessä tapahtuville muutoksille on aina jossain määrin sokea. Myös kurssia tarkastelen samaan tapaan voimakkaan subjektiivisesti, joten näkökantoihini tulisi suhtautua varauksella tai edes terveen kriittisesti. Siitä huolimatta haluan kirjoittaa ne muistiin, sillä kirjoittaminen on keino käsitellä ajatuksiani. Niinpä tämäkin yhteenveto, kuten koko tämä blogi kaksi vuotta kestäneeltä kurssilta on kirjoitettu ensisijaisesti minua itseäni varten.
Führungsakademie der Bundeswehr on lahjakkaiden ja älykkäiden ihmisten oppilaistos. Bundeswehrin kansalliselle yleisesikuntaupseerikurssille on varsin vaikea päästä, ja sieltä valmistuneita pidetään Bundeswehrissä korkeassa kurssissa. Itse kurssilla ei sitten olekaan yhtä vaikeaa pärjätä, vaan kurssin läpäisevät kaikki sille valitut. Kurssin kärkeen on tietenkin aina kova kilpailu, sillä kurssin järjestys ennustaa voimakkaasti etenemistä virkauralla. Minulle ei täysin auennut miten tämä korrelaatio toimii, mutta se on todennäköisesti useiden tekijöiden summa: parhaiten menestyneet pääsevät kurssin jälkeen vastuullisimpiiin ja näkyvimpiin tehtäviin, mitkä puolestaan johtavat vielä parempiin tehtäviin. Joka tapauksessa Bundeswehrin virkakierto poikkeaa esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian asevoimien virkaurakierrosta. Bundeswehrissä pysytään ja edetään kyvyistä ja motivaatiosta riippumatta ("in and up") kun USA:ssa ylenemiselle vaihtoehtona on vain potkut ("up or out").
FüAkBw:n kuten monien muiden sotilasopetuslaitosten heikkoutena on, että kaikki ovat melko lailla samasta  puusta veistettyjä. Siviiliopiskelijat ja erikoisupseerit sekä tietenkin kansainväliset opiskelijat tuovat palettiin tervetullutta kirjoa, mutta ns. tavalliset upseerit ovat hämmästyttävän homogenista sakkia. Tilanne on valitettavasti sama myös Suomessa. Saamani tiedon mukaan 98 % Bundeswehrin kenraaleista on käynyt tämän kurssin, ja muut 2 % ovat erikoisupseereita, kuten lääkäreitä, insinöörejä tai lakimiehiä. Yhdenmukaisuus ja yhdenmukaistaminen siis vain korostuu kurssin jälkeen. Asiassa on myös hyvät puolensa, mutta monien tutkimusten mukaan homgenisyys on ketteryyttä korostavassa VUCA-maailmssa heikkous.
FüAkBw:n opetuksessa tarkastellaan useimmiten strategista tasoa, sekä poliittis-sotilaallista (turvallisuuspoliittista) että sotilasstrategista. Tämä on selkeä ero Suomen yleisesikuntaupseerikurssiin, jossa painopiste on operaatioiden johtamisessa. Saksan kurssi siis valmistaa upseereita tämän tason tehtäviin, ja hyvä niin. Minulle ei kurssin aikana kuitenkaan käynyt ilmi, millä kursseilla ja missä kouluissa koulutetaan Bundeswehrin operatiivisen ja taktisen tason johtajat? Yhtä kaikki, sotilasjohtamisen opetus oli tällä kurssilla hämmästyttävän vähäistä.
LGAN (Lehrgang General- und Admiralstabsdienst National) on nimestään huolimatta varsin kansainvälinen kurssi. Kurssilaisia oli 91, joista 18 tuli muista maista (17 liittouman maista ja yksi Suomesta) kuin Saksasta. Saksan (sekä liitto- että demokraattisen tasavallan) turvallisuuspolitiikan perusperiaate onkin ollut kansainvälisyys ja liittoumassa toimiminen. Saksa ei koskaan toimi yksin vaan aina osana liittoumaa. Kansainvälinen asennoituminen näkyy myös kurssilla. Kansainvälisiä opiskelijoita kuunnellaan ja heidän mielipiteitään arvostettaan. Käytännössä asia menee kuitenkin usein niin, että kun kansainvälisten opiskelijoiden näkökulma johonkin asiaan on kuultu ja hyväksi todettu, saksalaiset opiskelijat kuitenkin tekeväet kuten ovat tottuneet tekemään. Joustavuus ja valmius muuttaa rutiineja loistivat poissaolollaan.
Kurssin tärkein opetusmenetelmä oli opetuskeskustelu. Keskustelu saatiin aikaan aina, vaikka asia olisi ollut itsestään selvä (osin tämä varmasti johtui arvostelujärjestelmästä, joka kannustaa opiskelijoita hyödyntämään kaikki tilaisuudet päästä ääneen). Valmius esittää asiansa suullisesti nopeasti ja sujuvasti vaikuttaisi olevan yleisesikuntaupseerin ydinkompetenssi, jonka hallinta ennakoi menestystä erityisesti kansainvälisissä esikunnissa. Yhden sanan vastauksia ei Führungsakademiessa juurikaan esiintynyt. Muista opetusmenetelmistä voin todeta, että kurssilla nähtiin loistavia esimerkkejä edistyneestä pedagogiikasta kuten erilaiset aktivoimis- ja oppimispelit, erilaiset aivoriihimenetelmät, ja jopa taiteiden avulla opiskelu. Vastaavasti kuitenkin puuduttavaa luento-opetusta esiintyi myös. Pedagogiset käytännöt oliva siis paikoitellen erittäin korkeatasoisia joskin taso oli vaihteleva.
Erityisen edistyksellisenä nostaisin esiin etiikan opetuksen, joka korostui sekä määrältään että sisällöltään. Myös oikeudenhoidon, sotahistorian ja yhteiskuntaopin opetuksen taso on korkea. Näissä oppiaineissa ei kuitenkaan keskitytty pelkästään sotilaallisiin näkökohtiin sodankäyntiin kuten Suomessa, vaan opetuksessa liikuttiin laajemmalla strategisella ja valtiollisella tasolla. Kieltenopetukselle ja liikuntakoulutukselle oli FüAkBw:ssä hyvät edellytykset. Näiden aineiden tuloksellisuutta kuitenkin heikensi tuntikehyksen huono suunnittelu sekä läsnäolon vapaaehtoisuus. Periaattessa opetuksessa oli läsnäolopakko, mutta valvonnan ja sanktioiden puuttuessa osallistuminen oli käytännössä jokaisen itsekurin ja -kunnioituksen varassa.
Millaiseksi tämän päivän yleisesikuntaupseerikurssi sitten kouluttaa Bundeswehrin nuoret yleisesikuntaupseerit? Kurssitodistuksen etulehdelle on painettu luonnehdinta siitä, millainen saksalaisen yleisesikuntaupseerin tulisi olla. Lainaus on kenraalimajuri Ulrich de Maizièreltä, joka toimi FüAkBw:n johtajana vuonna 1964. Luonnehdinta on samantapainen kuin Suomessa, eli siinä korostetaan ahkeruutta, tarkkuutta, laaja-alaisuutta, luovuutta, aloitekykyä, päättäväisyyttä, ja vaatimattomuutta. Erityisesti mieltäni lämmittää kohta, jossa edellytetään ye-upseerin ymmärtävän ja säilyttävän lämpimät tuntemukset joukkoja kohtaan. Korkealentoisille tavoitteille on tietenkin paikkansa. Oman kokemukseni mukaan yleisesikuntaupseerin arkitodellisuus antaa kuitenkin melko niukasti mahdollisuuksia näiden ideaalien toteuttamiselle, sekä Suomessa että Saksassa.
Ohjesääntöjen noudattaminen, byrokratia ja joustamattomuus eivät oman kokemukseni mukaan ole pelkkä stereotypia saksalaisesta upseerista. Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä Suomessa mennään tyypillisesti tulos edellä ovat Saksassa prosessit etusijalla. Pelisilmää tai menettelytavoissa oikaisemista ei pääsääntöisesti katsota hyvällä. Erityisesti tämä pisti silmään tilanteissa jossa kaikki osapuolet tunnistivat oikean ja helpomman ratkaisun, mutta silti asia toteutettiin hankalemman ja pidemmän kaavan mukaisesti. Hämmästyttävintä oli, ettei kukaan näissä tilanteissa ottanut aloitetta asian korjaamiseksi, vaikka keskinäisissä keskuteluissa ongelma tunnistettiin.
Nykyinen saksalainen sotilasjohtaminen - tai ehkä pikemminkin esikuntatyöskentely - on siis keskusteluorientoitunutta. Silti saksalainen upseeri ajattelee ehkäpä enemmän komentajakeskeisesti kuin suomalainen. Rohkeudesta, luovuudesta ja vastuunkannosta siis kyllä puhutaan, mutta sitä osoittavia jossain määrin karsastetaan. Sama on nähtävissä suhteissa sotilasesimiehiin: päällisin puolin eli ulkoisesti suhtautuminen esimiehiin on Saksassa ehkäpä välittömämpää kuin Suomessa, mutta toisaalta päätöksenteossa komentajakeskeisyys on vielä voimakkaampaa Saksassa. Tehtävätaktiikasta puhuttiin, mutta sen toteuttamisen suhteen oltiin mielestäni Suomea jäljessä. Vaikka jatkuva keskustelu tekee johtamisprosessista heposti hitaan, se saattaa tuottaa laadullisesti parempia suunnitelmia ja päätöksiä.
Korruption suhteen ollaan Saksassa ja Bundeswehrissä erittäin varovaisia. Sisäinen valvonta eli ns. compliance-toimiala oli erittäin tarkka mitä tulee aterioihin, illanviettoihin, lahjaesineisiin ja muihin vastikkeettomiin etuihin. En pidä tätä missään tapauksessa vääränä, joskin joustavuudella ja pelisilmällä voitaisiin joissain tilanteissa ehkä päästä parempiin lopputuloksiin.
Kurssin jälkeen olen sitä mieltä, että FüAkBw:stä olisi paljon enempään kuin mitä koulusta ja kurssista nykyisellään saadaan irti. Kurssilla olisi valtava potentiaali ja suuria mahdollisuuksia, jotka mielestäni suurelta osin hukataan ja menetetään. Mietittyäni pitkään syitä sille, että kurssista ja sen opiskelijoista ei saada enempää irti haluaisin nostaa esiin kaksi omasta mielestäni tärkeää tekijää. Toinen on kurssin arviointijärjestelmä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä. Kokeiden, vertaisarviointien ja kaikenlaisen strukturoidun arvostelun puuttuminen johtaa mielestäni siihen, että henkilön pärstäkerroin ja suoriutuminen sosiaalisissa tilanteissa saavat liian korostuneen roolin. Sillä että saksalaiset upseerit kasvavat järjestelmässä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä saattaa olla arvaamattomankin suuria seurauksia koko järjestelmälle. Toinen merkittävä haittatekijä Bundeswehrin yleisesikuntaupseerikoulutukselle on perinteiden puuttuminen ja historian painolasti laajemminkin. Laivastotermein ilmaistuna Bundeswehriltä puuttuu riittävän pitkä köli ja suuri peräsin, jotta se pysyisi jonkilaisessa suunnassa. Tämä taustattomuus aiheuttaa mielestäni osan siitä näköalattomuudesta, joka tekee upseereista tavallisia virkamiehiä. Monia muitakin syitä tietenkin on, mutta koululta ja kurssilta puuttui mielestäni suuri osa siitä terveestä ylpeydestä itsestä ja omasta tekemisestä, joka kuuluu jokaiseen sotilasjoukkoon. Perinteitä Saksalla kyllä olisi vaikka muille jakaa, mutta poliitinen ohjaus ja toisaalta itsesensuuri eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, mitä perinteitä voidaan kunnioittaa tai edes mitä asioita voidaan käsitellä opetuksessa. Oman käsitykseni mukaan perinteiden ja historian käsittelyn ongelma ei tule poistumaan vielä pitkiin aikoihin. Saattaa jopa käydä päinvastoin niin, että perinteitä ja historian tulkintaa rajoitetaan sitä voimakkaammin, mitä suuremmiksi Bundeswehrille asetettavat sotilaalliset vaatimukset kasvavat. Pasifistien on vaikea myöntää ylilyöntinsä, kun he ovat kerran saaneet niskalenkin saksalaisesta yhteiskunnasta.
Kokonaisuuden ja Puolustusvoimien kannalta lienee kuitenkin viime kädessä tärkeintä se, mitä minä opin kurssilla ja miten minun siellä saamani valmiudet palvelevat Suomen sotilaallista maanpuolustusta. Vaikka tämä kysymys on ratkaisevan tärkeä, on minun hyvin vaikea vastata siihen itse. Kuten jo yllä totesin on omaa oppimista ja osaamista on vaikea arvioida objektiivisesti, varsinkin ainoana suomalaisena ulkomaalaisella kurssilla. Varmaa on, että osaamiseni suomalaisten upseerien leipälajissa ja osaamisen kovassa ytimessä eli suomalaisten joukkojen operatiivisessa johtamisessa ei ole samalla tasolla kuin suomalaisen yleisesikuntaupseerikurssin käyneillä. Uskallan kuitenkin väittää, että kansainvälinen kurssi on antanut suomalaista kurssia paremmat valmiudet eräisiin muihin tehtäviin, kuten esimerkiksi toimimiseen kansainvälisissä esikunnissa tai Naton johtamisrakenteessa. Yhtä kaikki kurssin käyminen Saksassa oli suomalaiselle upseerille täysin ainutlaatuinen tilaisuus päästä sisälle Bundeswehriin ja saksalaiseen yhteiskuntaan. Olen kiitollinen kaikille henkilöille ja tahoille, jotka soivat minulle tämän mahdollisuuden.

323. - 327. päivä

Tämä viikko aloittaa kolmen viikon harjoitusjakson. Harjoituksen nimi on Joint Endeavour I ja se on kurssin ensimmäinen yhteisharjoitus, eli kaikki puolustushaarat toimivat samassa esikunnassa. Harjoitus on luonteeltaan kriisinhallintaoperaatio ja siinä hyödynnetään Cerasia-nimistä skenaariota.
Maanantaina harjoitus pyörähti käyntiin varsin tavanomaiseen tapaan. Harjoituksen johtaja eversti V. tervehti osallistujia ja opettajakuntaa, minkä jälkeen hän esitteli harjoituksen läpivientisuunnitelman ja opetustavoitteet. Harjoituksen Senior Mentorina toimi merisotalinjalle jo puolustushaaravaiheen aikana tutuksi tullut vara-amiraali evp W. Tämän jälkeen kerrattiin käytännön asiat harjoituksen vääpelin puheenvuorossa (komentaja J.K.) ja sitten miehitettiin esikunnan tilat. Minut oli määrätty J2:een eli tiedustelutoimistoon, missä tehtävänäni piti alun perin olla tiedustelun pitkän aikavälin suunnitelmat. Tiedustelutoimiston opettajina toimivat kommodori H ja everstiluutnantti L. Harjoituksen johto oli kuitenkin lukuisten poissaolojen takia päättänyt uudistaa kokoonpanoa jonkin verran, minkä seurauksena päädyin tiedustelutoimiston Geo-sektorille. Ensimmäisen päivän tehtäväksi tuli käydä nopeasti läpi skenaariokuvaukset ja tehdä yhteenveto ja johtopäätökset operaatioon vaikuttavista maasto- ja säätekijöistä.
Tiistaina aamu alkoi englanninopetuksella, jossa kirjoitettiin harjoitusessee. Tarkoituksena on harjoitella kesäkuussa olevia kielikokeita varten. Harjoituspäivä eteni varsin tavanomaisen esikuntatyön merkeissä. Henkilöstökokoonpanoon saatetaan vielä joutua tekemään muutoksia, sillä paljon kurssilaisia on sairaana, työharjoittelussa, toipumislomalla, vanhempainvapaalla, jne., jne.
Keskiviikko alkoi pitkästä aikaa historianopetuksella. Saimme tietää, että varsinainen historianopettaja eversti W.S. on puolen vuoden tutkimusvapaalla. Hänen tutkimuskohteenaan on FüAkBw:n kasarmialue ja ilmeisesti koko varuskunta. Tutkimuskohteenahan tämä on erittäin mielenkiintoinen, sillä kyseessä on Luftwaffen vanha esikunta-alue. Eversti tutkii aihetta kotonaan Potsdamissa. Sijaisena toimi historiantutkija, joka piti meille myös edellisen historianluennon ja silloinkin hyvin lyhyellä varoitusajalla. Hänen nimensä meni minulta tälläkin kertaa valitettavasti ohi. Myös tällä kertaa rouva joutui pahoittelemaan sitä, että hän ei ollut kyennyt valmistautumaan luentoon paremmin tai suunnitelmallisemmin ja joutui pitämään luennon miltei spontaanisti häntä itseään lähellä olevasta tutkimusaiheesta. Jatkossa luennot kuulemma tulevat noudattamaan jonkinlaista everstin kanssa laadittua suunnitelmaa. Edellinen luento käsitteli antisemitismiä, tämän luennon aiheena oli eutanasia. Luennoitsija aloitti pahoittelemalla sitä, kuinka Saksassa kansallissosialismista puhutaan liikaa, tai oikeastaan vain itse kansallissosialismin aikaan 1933-45 keskittyen. Aihetta puidaan jatkuvasti koulussa, seminaareissa ja tiedotusvälineissä, mistä on seurannut väsymys ja jonkinlainen torjuntareaktio. Kansallissosialismin tausta ulottuu kuitenkin paljon kauemmas 1870-luvulle ja kyseessä oli kansainvälinen liikehdintä. Viimeistään 1890-luvulle tultaessa antisemitistinen ja rasistinen ideologia oli vakiinnuttanut asemansa kansainvälisesti ja myös Saksassa. Kansallissosialistisen ajan katastrofin jatkuva kertaaminen ei siis laikaan riitä, jos halutaan ymmärtää aihetta.
Myös eugeniikalla (termi tulee kreikan sanoista hyvä perimä) on ajatusrakennelmana pitkä historia. Oikeastaan heikkojen ainesten poistamisen ja sairauksen välttämisen historia on yhtä pitkä kuin ihmisen. Natsit vain radikalisoivat eugeniikan aatetta toteuttivat sitä käytännössä. Uutta natsien eugeniikassa oli myös aatteen tieteellistäminen, modernisointi ja laajentaminen koskemaan laajempaa tautien kirjoa, erityisesti psykiatrian alalla. Natsien Lebensborn-kodeista on tullut myytti: niitä ei suinkaan käytetty rodunjalostukseen tai parittamiseen, vaan kyseessä oli yksinhuoltajaäitien tukemiseen tarkoitettu organisaatio. Luennoitsija korosti, että eugeniikka on terminä menettänyt täysin maineensa ja sen käyttö on poissuljettu. Tämä ei täysin tee oikeutta eugeniikan historialle, jossa aatetta on edistetty valtaosin positiivisin keinoin, kuten valistuksella, resursoinnilla ja sairauksien välttämisellä. Negatiiviset keinot kuten karsinta ja pakkosterilaatiot ovat eugeniikan historiassa oikeastaan marginaalinen ilmiö. Eugeniikan aatteellista pohjaa ja kehitystä kiihdytti ensimmäinen maailmansota, jossa määrä ei korvannut laatua ja niukkoja resursseja jouduttiin jakamaan tarkasti.
Luento oli erittäin asiantunteva ja selkeä, ja sitä seurasi syvältäluotaava keskustelu rodunjalostuksen etiikasta. Kokonaan eri asia on tietenkin, mitä tällainen luento ylipäänsä tekee yleisesikuntaupseerikurssilla.
Päivä jatkui harjoitukseen kuuluvalla esikuntatyöllä. Suunnittelutyö etenee suvantovaihden ja kiireellisempien jaksojen kautta kohti seuraavia vaiheita. Esikunta on iso ja prosessit monipolvisia. Näissä kuvioissa yksittäinen tiedustelutoimiston suunnittelu-upseeri on vain yksi pieni hammasratas. Teen kuitenkin voitavani. Erityisenä piirteenä tässä harjoituksessa on TOPFAS-suunnittelu- ja analyysityökalun käyttö. Esikunnassa vain kourallisella henkilöitä on koulutus ja käyttäjätunnukset sovellukseen. Tämä aiheuttaa sen, että esikunnassa joudutaan osittain tekemään päällekkäistä työtä - TOPFAS-järjestelmässä ja perinteiseen tyyliin sen ulkopuolella. Saa nähdä jalostuvatko työskentelytavat tästä harjoituksen edetessä.
Torstai alkoi liikunnallla, joka ei kuitenkaan ollut ohjattua. Koska olin vasta toipumassa ikävän sitkeästä flunssasta laskin koululle pyöräilyn pitkästä aikaa riittäväksi liikunnaksi. Harjoitus sujui normaalin eli hieman kaoottisen esikuntatyön merkeissä. Pääsin mukaan työryhmään, jossa suunniteltiin yhtä operaation neljästä operaatiolinjasta operaation perusrakennetta varten. Prosessia ei noudatettu aivan kirjaimellisesti, vaan ratkaisukohtia luotiin ja muokattiin melko vapaasti, minkä jälkeen niihin liitettiin jo määritettyjä vaikutuksia ja toimenpiteitä. Ongelmaksi muodostui se, että operaatiolinjat oli määritetty tiukasti vastaamaan operaation tavoitteisiin. Suomessa linjat on usein ollut tapana määrittää vapaammin ja abstraktimmin, joilloin ratkaisukohdat on helpompi sijoittaa. Nyt on tietenkin myöhäistä muuttaa tavoitteita tai linjoja, vaan suunnittelu jatkuu aina edellisen vaiheen pohjalta. Toinen havainto torstailta oli, että Bundeswehrissä panostetaan Puolustusvoimia enemmän valvontaan (Dienstaufsicht). Toiminta ei välttämättä ole yhtä oma-aloitteista ja itseohjautuvaa, vaan asioita tehdään joskus enemmänkin näön vuoksi silloin kun esimies on paikalla.
Perjantaina osallistuin mm. kokoukseen, jossa operaatiolinjat ensin viimeisteltiin ja sitten yhdistettiin operaation perusrakenteeksi. Tämä on tarkoitus esitellä komentajalle maanantaina heti lounaan jälkeen, joten esityksen viimeistelyyn on aikaa vielä maanantaina.

283.-287. päivä

Maanantai aloitti viikon mittaisen LEKU eli Lebenskundliche Unterricht -opintojakso. Oppiaine käsittää yleensä etiikan kirkollisen työn opetuksen, mutta viikon teemaksi oli valittu (yllätys, yllätys!) Bundeswehrin perinteet sekä julkisuuskuva. Opintojakson opetuksesta vastaavat koulun sotilaspastorit (MilDek), katolinen M. ja evankelinen v.S., joten uskonnollisilta pohdinnoilta ja elementeiltä tuskin voidaan välttyä. Opintojaksoa varten jaettiin ennakkoon luettavaksi moniste joulutaukoa edeltävällä viikolla. Se käsitteli perinteitä ja uskontoa modernismin valossa. Teksti oli erittäin syvältäluotaavaa, osin filosofista ja henkilökohtaistakin pohdintaa ja osin historiallista, lähdeviitteistettyä tarkastelua. Saksaksi luettuna tehtävä oli lähestulkoon ylivoimainen, vaikka moniste oli vain parisenkymmentä sivua pitkä.
Ensimmäisen luennon pitäjä oli M. C., joka on tehnyt uraa markkinointitutkimuksen parissa. Hän lähestyi aihetta brändien ja mielikuvien kautta. Hyvä brändi aktivoi molemmat aivolohkot sekä vetoamalla tunteisiin että tarjoamalla tietoa. Hyvää brändiä voi lähes aina kuvata samoilla piirteillä kuin jotain ihmistä. Luennoitsija avasi tuotemerkkien takana olevia käsityksiä lukuisilla erimerkeillä mm. urheiluvälineiden, autojen ja hiustenhoitotuotteiden brändeistä. Brändin luomisessa ytimessä saavuttaa kuluttajien luottamus brändiin.
Seuraavalla tunnilla luennoitsija analysoi Bundeswehrin brändiä samoja menetelmiä ja kysymyksiä käyttäen. Keskustelu vaelsi Bundeswehrin kohderyhmistä sen olemassaolon oikeutukseen ja sen brändin luotettavuuteen. Mielenkiintoisia argumentteja olivat mm. se, että brändin rakentaminen ei ole Bundeswehrin vastuulla, vaan Bundeswehrin puolesta puhuminen tulisi olla poliitikkojen tehtävä. Eräs opiskelijatoveri totesi myös, että Bundeswehrin julkisuuskuvan ja todellisuuden välillä on ristiriita, minkä heikentää brändin uskottavuutta. Kuten täällä on usein tapana, keskustelusta ei ollut tulla loppua ja vaikutti siltä, että myös luennoitsijan mielestä keskustelu oli itsetarkoitus. Kävin hyvän keskustelun vieressäni istuvan amerikkalaiskollegan kanssa siitä, miksi meidän maissamme ei ole Saksan ongelmaa, eli meidän maidemme asevoimat eivät jatkuvasti joudu perustelemaan olemassaoloaan. Yhdysvaltojen ja Suomen syyt, lähtökohdat ja ratkaisut ovat hyvin erilaiset, mutta lopputulos on samansuuntainen: asevoimat koetaan välttämättömiksi ja laajalti jopa suosituiksi. Suomessa ratkaisu on yleinen asevelvollisuus ja asevelvollisten mielekäs kohtelu, mikä vakiinnuttaa brändin koko väestöön. Ehkä tässä olisi ratkaisu myös Saksalle.
Iltapäivällä keskusteltiin samoista aiheista. Pääkysymyksiä olivat mm. mitkä ovat Bundeswehrin kohderyhmiä, mikä erottaa Bundeswehrin muista yrityksistä, ja mikä on Bundeswehrin ydinajatus ja olemassaolon perusta. Keskustelun teoreettinen lähtökohta oli lukumateriaalissa esitelty ja aamupäivän aikana kerrattu funktionaalinen uskontokäsitys. Sen mukaan uskonnoiksi luetaan myös uskontojen tehäviä (sosiaalisia rakenteita tukevat ja maailmaa selittävät) täyttävät ajatusrakennelmat, jotka eivät sisällä yliluonnollisia elementtejä (esim. ideologiat, tiede, perinteet, etiikka, jne.). Aamupäivällä luennoitsija oli voimakkaasti vedonnut kuulijoihin siinä, että tämän viikon ajan me tekisimme pesäeron kristilliseen traditioon ja pyrkisimme tarkastelemaan uskontoa ilmiönä sekulaarisesta näkökulmasta.
Merkillepantavaa oli, että koko kurssista oli paikalla n. 2/3, koska monet pitivät vuosilomaa. Käytäntö poikkeaa rajusti Suomen ye-kurssista, jossa on velvollisuus olla läsnä ja poissaoloista seuraa yleensä korvaavia suorituksia.
Tiistain johdantoluennolla syvennettiin funktionaalista uskontokäsitystä. Luennoitsijana toimi evankelinen sotilaspastori v.S., joka mm. rinnasti raamatun luomiskertomuksen ja periodisen taulukon. Tämän jälkeen siirryttiin pienryhmissä luokkiin keskustelemaan. Kysymyksenä oli mm. se, voiko olla uskomatta johonkin, eli onko funktionaalinen uskontokäsitys perusteltu. Se menee näin: Uskonnoksi voidaan käsittää kaikki toiminta, joka 1. perustelee yleisen elämänmuodon, erityisesti jokapäiväisestä poikkeavat ilmiöt (funktionaalinen) 2. muodostaa pysyvän ja voimakkaan kollektiivin (sosiaalinen) 3. luo kiinnostusta ja motivaatiota (psykologinen) 4.hyödyntää myyttejä, riittejä ja etiikkaa (pedagoginen) 5. asettaa symbolisen järjestyksen (filosofinen) 6. ja jossa yliluonnolliset voimat ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa (sisällöllinen). Keskustelu oli pienryhmässä varsin laadukasta.
Aamupäivällä oli vielä toinen johdantoluento, jossa luennoitsija esitteli Ernst Cassirerin filosofiaa symbolisista muodoista. Pointti oli jotakuinkin se, että kaiken ytimessä on myytti, josta symboliset muodot kumpuavat. Nämä puolestaan täyttyvät myytillä, joten on erityisen tärkeää, että myytti on oikea. Uskonto (funktionaalinen) on se väline, jolla myyttiä työstetään. Panin merkille, melko moni harvoista paikallaolijoista keskittyi muuhun kuin luennon kuuntelemiseen. Harmi sisänsä, sillä luento oli aiheensa raskauteen nähden varsin laadukas.
Tämän jälkeen oli kahvia ja sämpylöitä opintojakson piikkiin, kuten eilenkin, ja kuulemma joka päivänä tällä viikolla. Tämä on hyvin poikkeuksellista mutta erittäin tervetullutta, koska sotilaskotia ei edelleenkään ole. Tästä täydet pisteet LeKu:lle. Kahvitauon jälkeen keskusteltiin pienryhmissä. Keskustelun piti käsitellä symbolisia muotoja, mutta ryhmämme puheenjohtaja, Hampurin sotilassairaalan ja Bundeswehrin yliopiston sotilaspappi, antoi keskustelun kumpuilla vapaasti. Pääpuheenaiheeksi muodostui tappamisen legitimointi ja tappamisen käsittely henkisesti. Sotilaspastorin mukaan tappamisen tabun häivyttäminen tai tappamisen demystifiointi on eräs tärkein osa sotilasjoukon henkistä valmistautumista sotilasoperaatioon.
Iltapäivän johdantoluento käsitteli perinteiden merkitystä Norbert Eliaksen yhteiskuntateorian (sivilisaatioprosessi) sekä Thomas Luckmannin transendenssien kautta. Jälleen erittäin hyvä luento, H.v.S. onnistui tiivistää teorioista olennainen 30 minuuttiin, vieläpä esimerkeillä valaisten. Johdantoluennon jälkeen palattiin keskustelemaan pienryhmissä. Aluksi annettiin jokaiselle tehtäväksi määritellä, mikä hänelle henkilökohtaisesti muodostaa upseerin ammatin emotionaalisen ytimen. Tämä piti pistää paperille ja esittää muulle ryhmälle perusteluineen, mitä seurasi keskustelu. Ryhmässä tuli esiin seuraavanlaisia emotionaalisia ytimiä: toveruus, työtoveruus ja ystävyys, suojeleminen ja velvollisuus suojella, esikuvana oleminen ja esikuvien seuraaminen, vaatimuksiin vastaaminen ja velvollisuuksien täyttäminen vaikeuksista huolimatta ja ylpeys siitä, oma yksikkö ja
työyhteisö ja vastuu siitä, oman työn jälkien näkeminen. Keskustelu oli avointa ja rehellistä, paikoitellen jopa tunteellista. Tämäntyyppistä johdettua opetusta Suomessa näkee harvemmin. Ehkä pitäisi, mutta toisaalta meillä on saunailtoja.
Termillä "Kameradschaft" on muuten saksan sotilaskielessä aivan erityinen merkitys, joka ei välttämättä välity kovinkaan hyvin termin käännösvastineisiin.
Keskiviikon johdantoluento siirtyi joustavasti perinteiden ja sotialaperinteiden merkitykseen ja syvimpään tarkoitukseen. Sotilaspappi H.v.S. kritisoi voimakkaasti Bundeswehrin uutta perinneohjetta (Traditionsanlass), jossa kategorisesti kielletään Wehrmachtin ja Volksarmeen käyttö perinteiden lähteenä. Hänen mukaansa Bundeswehrillä  on jopa velvollisuus vaalia näiden rikollisten hallintojen asevoimien perinteitä samalla kuitenkin tehden selväksi se, mikä asevoimien suhde hallintoihin oli ja mitä asevoimissa tehtiin oikein ja mitä väärin. Tämän jälkeen siirryttiin luokkiin
keskustelemaan. Oman ryhmämme opettaja oli joutunut palaamaan päivätöihinsä, joten meidän luokkamme liittyi E-luokan seuraan. Ryhmästä tuli siis melko kookas, mikä johti väistämättä siihen että keskustelusta tuli jäykempää. Myös aihe alkaa olla melko lailla loppuun kaluttu ja se näkyi myös opiskelijatovereista. Ulkomaalaiset eivät voi ymmärtää Saksan ja Bundeswehrin perinnepiehtarointia, eivätkä nuoret saksalaiset sotilaatkaan tunnu sitä enää oikein jaksavan. Keskustelua seurasi jälleen luento, joka jatkoi perinnekäsityksen puimista ja myös ohjeet iltapäivän ryhmätyöhön. Siinä tarkoituksena on analysoida jotain tiettyä perinnettä (henkilöä, taistelua, tms.) tähän asti opitun valossa ja tehdä siitä eräänlainen markkina-analyysi. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota siihen, mitkä perinteet joukot voisivat kokea omakseen. Tauon jälkeen koottiin aivoriihen tapaan ehdotuksia mahdollisiksi perinteiksi. Luetteloon kertyi aiheita laidasta laitaan, alkaen Fredrik suuresta ja ensimmäisestä maailmansodasta päättyen Afganistanin sotaan. Mukaan mahtui myös erikoisuuksia kuten fantasiahahmot perinteinä ja sotatieteen saavutukset, sekä muutama ulkomainen perinne. Toisen maailmansodan perinteitä oli mukana suhteellisesti eniten, joukossa myös ss-joukkojen saavutuksia.
Iltapäivällä oli vuorossa ryhmätyö. Meidän luokkamme aiheena oli Emden-perinnelinja, jonka merkityksestä laadittiin n. 45 minuuttia kestävä esitys. Emden on merivoimien sota-aluksen nimi, jonka käyttö lopetettiin Bundeswehrissä vuonna 2013.
Torstaina koko päivä käytettiin ryhmätöiden purkuun. Aiheet käsittelivät laajalti erilaisen saksalaisten mahdollisten tai toivottavien sotilasperinteiden kirjoa. Tein muistiinpanot tapani mukaan tietokoneella, mutta en siirtänyt niitä päivän päätteeksi verkkoon. Talletan muistiinpanoni yleensä työpöydälle, johon yhteys katkeaa kun koneen irrottaa verkosta. Työpöydälle koneen verkossa ollessa tallennettuja tiedostoja ei siis voi tarkastella, kun kone ei ole verkossa (langatonta verkkoa ei ole, eikä isossa auditoriossa ole verkkoliittymiä). Seuraavana päivänä unohdin, että en ollut siirtänyt muistiinpanojani verkkoon ja tallensin uudet muistiinpanot samalla nimellä korvaten edellisen tiedoston. Huomasin virheeni liian myöhään, ja muistiinpanoni keskustelusta olivat kadonneet. No, ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa en viitsi vaivautua jälkikäteen miettimään mitä mahdoin kirjoittaa. Harmittaa. Koulun tietoteknisissä palveluissa olisi paljon parantamisen varaa, esim. langaton verkko kaikkiin rakennuksiin ja pistorasioita työpisteiden äärelle.
Perjantaina ohjelmassa ei ollut muuta kuin opintojakson loppuyhteenveto ja palaute. Johdantopuheenvuorossaan sotilaspastori korosti, että jokainen sukupolvi määrittelee uskonnon (funktionaalisessa mielessä) ja perinteet uudelleen ja välittää nämä seuraavalle sukupolvelle. Tällä kertaa on meidän sukupolvemme vuoro. Luennoitsija kehotti kuulijoita pyrkimään siihen, että he kykenevät tarkastelemaan perinteitä ja uskontoa myös analyyttisesti ja irroittautuen omasta viitekehyksestämme ja tunteistamme. Vain näin toimien voidaan objektiivisesti tarkastella perinteiden todellisia sisältöjä ja sanomia niiden eri tasoilla ja ulottuvuuksissa. alautekeskustelussa ei noussut esiin kovinkaan paljon uutta. Puheenvuoroja käyttäneet olivat pääosin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä viikon sisältöön ja toteutustapaan. Keskustelussa hollantilainen kollegani kiitti sitä avoimuutta, jolla saksalaiset opiskelijat olivat valmiita keskustelemaan historiansa vaikeistakin aiheista. Yleensä nämä keskustelut käydään suljetummassa piirissä siitä syystä, että pelätään jonkun loukkaantuvan tai tekevän ilmoituksen. Tästä täytyy olla samaa mieltä.
Kokonaisuutena viikko oli miellyttävän pehmeä lasku joululomalta takaisin arkeen. On melkoista luksusta saada rauhassa pohdiskella sotilaan ammatin perimmäisiä kysymyksiä koko viikon ajan miellyttävässä ja kannustavassa ilmapiirissä.

234. - 238. päivä

Maanantai aloitti uuden opintojakson: operatiivinen johtaminen ja suunnittelu. Käytännössä opintojakson tavoitteena on perehdyttää opiskelijat puolustushaarojen ja liittouman yhteiseen laajan turvallisuuskäsityksen mukaiseen suunnitteluprosessiin. Lisäksi tarkoitus on perehtyä yhteen skenaarioon, jollaisia täälläpäin on tapana käyttää suunnitteluharjoituksissa. Suomessa ei tuhlata aikaa mielikuvitusskenaarioiden opetteluun, vaan harjoitukset käydään yleensä oikeilla kartoilla ja joukoilla, toki peitettynä ("Sininen valtio", "Vihreä liitto"). Tämä on mielestäni oikea ratkaisu siksi, että skenaarioista saatava tieto on aina rajallista ja ne on aina rakennettu jotain tiettyä ratkaisua ajatellen. Todellinen elämä sen sijaan on tietolähteenä rajaton eikä se noudata mitään ajatusrakennelmia. Samalla paranee paikallistuntemus ja tietämys vastustajan joukkorakenteesta.
Opintojakso alkoi johdannolla, jonka piti vastaperustetun operaatiotaidon, kyberulottuvuuden ja tukiorganisaation (Einsatz, CIR, SKB) laitoksen pääopettaja eversti V. Viikon aikana on tarkoitus perehtyä Naton COPD-suunnitteluohjeeseen sekä skenaarioon, jota käytetään tulevissa harjoituksissa. Hänen jälkeensä ääneen pääsi komentaja K., joka vastaa opintojakson käytännön järjestelyistä, sekä komentaja B. joka esitteli COPD:n perusperiaatteita sekä skenaariota. Aamupäivän puolessavälissä ehti paikalle myös laitoksen johtaja eversti B.N., joka piti varsin hyvän motivaatiopuheen suunnitteluprosessin ja kansainvälisen kompetenssin merkityksestä liittouman esikunnissa.
Johdantoluentojen jälkeen kurssi jakaantui luokittain pieniin saleihin, joissa perehdyttiin tarkemmin COPD:n olemukseen sekä skenaarion yksityiskohtiin. Oman luokkani opettajana toimi eversti B. Laajan turvallisuuskäsityksen operaatioissa (Comperehensive Operations) vaikuttaa runsaasti tekijöitä, joihin sotilasorganisaatio ei voi lainkaan vaikuttaa. Tällaisia tekijöitä on jopa valtaosa niitä toimijoista ja olosuhteista, jotka esim. ulkomaisissa kriisinhallintaoperaatioissa vaikuttaa. Sotilasorganisaatio komentajineen ja esikuntineen voi korkeintaan yrittää koordinoida niitä, jos sitäkään. Tällaisissa tilanteissa tavanomainen sotilaallinen ajattelu ja suunnittelu ei auta. Siksi liittouma on kehittänyt laajan turvallisuuskäsityksen operaatioiden suunnitteluohjeen, Comprehensive Operations Planning Directive. Tämä on työkalu, jossa kuvataan laajan turvallisuuskäsityksen operaatioden suunnitteluprosessi. Samalla ohje on ikään kuin keittokirja, jonka reseptiä seuraamalla on mahdollista saada aikaan suunnitelma liittouman monikansallisessa ympäristössä.
Strategisella tasolla toimiva liittouman sotilasesikunta SHAPE (Supreme Headquarters Allied Powers Europe) muuttaa poliittisen ohjauksen sotilaallisiksi toimintavaihtoehdoiksi (MRO, Military Response Options), eli suunnitteluperusteiksi, ja hankkii joukot käytettäväksi liittouman jäsenvaltioilta. Liittouman operatiivisen tason esikunta JFC (Joint Forces Command) laatii operatiivisen tason suunnitteluperusteet, suunnitelmat ja käskyt. Tätä alemman tason esikunnat eli puolustushaaraesikunnat ovat taktisen tason toimijoita, jotka eivät enää noudata COPD:tä, vaan laativat taktisen tason suunnitelmat ja käskyt.
Konfliktipuun piirtämisen tarkoituksena on selvittää konfliktin syyt eli juuret, seuraukset eli oksat ja ennen kaikkea konfliktin ydin eli runko (tai rungot). Näiden selvittäminen ja erottaminen toisistaan ei aina ole lainkaan helppoa eikä sille ole olemassa mitään valmista sapluunaa.
Suunnitteluun on kehitetty myös tietotekninen työkalu: Tool for Operations Planning Functional Area Service, eli TOPFAS. Siinä on sovellukset suunnittelun lisäksi myös arvioimiseen ja operaatioiden johtamiseen. TOPFASin käyttö on käsketty Natossa ja sinne tietojen syöttäminen vaikuttaa reaaliaikaisesti kaikilla tasoilla. Pääsemme kuulemma itse käyttämään tätä mielenkiintoiselta vaikuttavaa työkalua myöhemmissä harjoituksissa. Esimerkkien valossa se muistutti jotain useista tiedustelutiedon analysoinnin apuvälineistä. Luennoitsija eversti B. suositteli luettavaksi COPD:n tiivistelmää sekä asiakirjaa BI-SC Conceptual Framework for Allied Operations, joka kuulemma auttaa ymmärtämään perustavalla tavalla miten Nato toimii.
(Muistiinpanoni maanantailta ovat hieman sirpaleiset, sillä jouduin pitkästä aikaa palaamaan kynän ja muistilehtiön käyttöön.)
Tiistaina päivä alkoi maksupalvelutoimiston tietoiskulla kansainvälisille opiskelijoille. Tulevilla matkoilla useimmat kansainväliset opiskelijat ovat ns. "Selbstbezahler", eli he vastaavat itse matkakuluista kuten lentolipuista ja hotellilaskuista. Koulu varaa matkat ja valmistaa niistä laskun opiskelijalle. Lasku tehdään ennakkohintojen perusteella, jotta se ehtii henkilölle ajoissa. Tavoitteena on, että lasku odottaisi opiskelijan postilokerossa tämän palatessa matkalta.
Tämä palaverin jälkeen oli kieltenopetusta. Yhtenevien opintojen järjestystä ja aikataulua oli muutettu yhden päivän varoitusajalla. Kaaoshan siitä seurasi, etenkin kun muutoksista ei tiedotettu muuten kuin laittamalla uusi viikko-ohjelma ilmoitustaululle, josta aktiivisimmat opiskelijat sen bongasivat ja jotkut heistä välittivät tiedon eri WhatsApp-ryhmiin. Edes luokanvalvojat eivät vielä eilen olleet tietoisia muutoksista. On edelleen melko lailla käsittämätöntä, että tämän tason sotilasopetuslaitosta johdetaan näinkin epäjärjestelmällisesti tai satulasta, kuten on tapana sanoa. No, näillä mennään.
Päivän varsinainen anti jatkoi COPD:n saloihin perehtymistä. Aluksi seurasi n. 40 minuuttia kestänyt johdantoluento prosessin toisesta vaiheesta. Sen piti komentaja evp, jonka nimi meni minulta ohi (B:llä se muistaakseni alkoi). Tämän jälkeen siirryttiin tarkastelemaan toista vaihetta eli strategista tilannearviota luokkakokoonpanoissa. Eilen käsiteltiin vaihetta yksi, eli tilannekuvan hankkimista mahdollisesta kriisistä. Jo tässä vaiheessa olen pannut merkille, että saksalaiset kollegani opettajia myöten jotenkin vierastavat komentajakeskeistä ja tehtävätaktiikkaan perustuvaa suunnitteluprosessia. Valitettavasti en ole (vielä) päässyt osalliseksi yhteenkään harjoitukseen, jossa olisin kokenut millainen se varsinainen, esikuntapäällikkökeskeinen suunnitteluprosessi on. Ero on kuulemma merkittävä: saksalaisen käytännön mukaan esikuntapäällikkö vastaa paljolti siitä mitä komentaja lopulta allekirjoittaa, kun taas suomalaisessa käytännössä EP keskittyy lähinnä johtamaan esikunnan käytännön rutiineja (pysytellen tietenkin samaan aikaan tilanteen tasalla).
Toisen vaiheen tuloksena SHAPE laatii sotilaallisia toimintavaihtoehtoja (Military Response Options, MRO). Nämä JFC jalostaa operatiivisiksi tavoitteiksi samaan aikaan kun SHAPE yrittää saada jäsenvaltioiden poliittiset päättäjät tai Pohjois-Atlantin neuvoston (NAC, Naton ylin päättävä elin) valitsemaan yhden toimintavaihtoehdoista, tai todennäköisimmin jonkinlaisen vesitetyn yhdistelmän niistä.
Iltapäivän puolella siirryttiin käsittelemään COPD-prosessin vaihetta 3A, eli operatiivisen arvion osiota tehtäväanalyysi. Myös tämä vaihe alkoi reilun puolen tunnin kiivastahtisella johdantoluennolla, minkä jälkeen siiryttiin pienryhmiin syventämään oppia. Kolmannessa vaiheessa on tavoitteena kehittää alustava operaatioajatus. JFC:n komentaja antaa ohjausta (guidance) suunnittelun pohjaksi, ja alajohtoportaille (LCC, MCC, ACC, JLSG, SOCC, jne.) annetaan ennakoivasti suunnitteluohjeet (directive).
Keskiviikko alkoi kansainvälisten opiskelijoiden tapaamisella, jossa keskusteltiin ajankohtaisista asioista. Seuraavana päivänä on luottamushenkilöiden tapaaminen ja kansainvälisten opiskelijoiden luottamushenkilö halusi tavata, keskustella ajankohtaisista asioista ja kysyä kuulumisia ennen kokousta.
Tämän jälkeen oli sotahistoriaa. Eversti W.S. jatkoi Saksan yleisesikunnan historiasta. Tällä kertaa tarkastelun kohteena oli yleisesikunnan siirtyminen Kolmannen valtakunnan loppuvaiheista Nürnbergin oikeudenkäynnin kautta kohti Bundeswehriä. Eniten huomiota henkilöistä sai Adolf Heusinger, joka päätyi Bundeswehrin ensimmäiseksi komentajaksi (Generalinspekteur). Heusinger puhui sodan jälkeen Saksan yleisesikunnan "neljännestä alusta". Luennoitsija myönsi, että Nürnbergissä jaettiin tuomioita osin sen perusteella, kuka katsottiin tarpeelliseksi sodan jälkeen ja kuka ei. Toisten ammattitaito ja ennen kaikkea verkostot nähtiin hyvin tärkeinä kylmän sodan olosuhteissa ja tällaisten henkilöiden syytteet yleensä hylättiin. Sen sijaan heidän osaamisensa otettiin liittoutuneiden käyttöön. Esimerkkeinä yleisesikuntaupseerien merkityksestä Saksan uudelle alulle mainittiin myös Gehlen-organisaatio ja Schnez-joukot. Yleisesikuntaupseerikoulutus saatiin uudelleen käyntiin vasta 1957-58. Heusingerin mukaan uudellen aloitettu koulutus oli kuitenkin epäonnistunut, sillä se poikkesi niin paljon perinteisestä ja hyväksi todetusta mallista. Tästä olen ehkäpä jäävi lausumaan omaa mielipidettäni.
Historian jälkeen palattiin COPD-prosessin pariin, jälleen johdantoluennon kautta. Sen piti komentaja B. ja sen aiheena oli prosessin vaihe 3B eli operatiivisen kehyksen eli operaation perusrakenteen laadinta. Tähän sisältyy voimanlähteiden, operaatiolinjojen ja ratkaisukohtien määrittäminen. Jo aiempien sotilasopintojeni aikana olen saanut tuta miten hankalista ja monipolvisista käsitteistä ja prosesseista tässä kohden on kyse. Tosiasiassa vastauksia on aina yhtä monta kun on vastaajia. Vääriäkin vastauksia näihin kysymyksiin voi olla, mutta vielä vaikeampaa on osoittaa miksi muodollisesti oikeista vastauksista joku on oikeampi kuin toinen. Asia saattavat vaikuttaa yksinkertaisilta kun niitä pohditaan vihkoon painetun rajallisen ja muuttumattoman skenaarion pohjalta. Opiskelun kannalta skenaarion käyttö on siis tavallaan perusteltua, sillä se auttaa tekemään yksinkertaisen perussuorituksen. Todellisuus sen sijaan on jotain aivan muuta: äärettömän monimutkainen, muuttuva ja täynnä epävarmuuksia ja virheitä. Periaatteessa kaikki käsitteet olivat siis jo esiupseerikurssilta tuttuja, mutta tilaisuuksia niiden harjoitteluun on toistaiseksi ollut liian vähän. Päätöspisteet, vaihtoehtosuunnitelmat, jatkosuunnitelmat, ratkaisevat olosuhteet, jne. jne. Mieleen palautui myös se, miten huonosti järjestelmä oli suomennettu tai pikemminkin lokalisoitu suomalaiseen sotilaskulttuuriin: englanniksi kaikki on jotenkin selkeämpää. (Luennot ja opetus on toki saksaksi, mutta kaikki käsitteet englannksi tai Neudeutschiksi, kuten sitä täällä leikkisästi kutsutaan). Tältä pohjalta on kuitenkin ponnistettava; don't fight the setting. Toisaalta ymmärrän kyllä prosessin väistämättömyyden: 29 jäsenvaltion toiveet ja intressit on vaan väkisinkin kyettävä jotenkin yhdistämään, mikäli operaatioon ylipäänsä halutaan mennä ja liittouma pitää kasassa.
Luennon jälkeen siirryttiin jälleen pienryhmiin, joista omassamme puhetta johti eversti B. Hän on prosessissa hyvin kokenut ja opettajanakin jotakuinkin pätevä, joten tässä suhteessa ei voi olla kuin tyytyväinen. Joissain muissa ryhmissä asiat eivät kuulemani mukaan ole yhtä hyvin. Pisin keskustelu syntyi voimanlähteen luonteesta ja sen määrittämisen metodeista, kuten arvata saattaa. Ryhmätyön aiheena oli laatia ratkaisukohtia eli olosuhteita eri operaatiolinjoille sekä näihin vaikuttavia vaikutuksia. Kuten edellä totesin osa ymmärryksestä katoaa suomenoksessa, ja tässä yksi esimerkki siitä näin kääntäjän näkökulmasta.
Actions create effects    Toimenpiteet saavat aikaan vaikutuksia
Effects set conditions    Vaikutukset luovat olosuhteita
Conditions enable achievement of objectives Olosuhteet tekevät mahdolliseksi tavoitteiden saavuttamisen
Objectives enable the end state   Tavoitteiden saavuttaminen mahdollistaa loppuasetelman saavuttamisen
Ei ole helppoa, vaikka käännös onkin omani. Erityisen haasteen asettaa mielestäni se, miten Naton käsitteet asettuvat suomalaisen sotataidon perinteeseen. Päivän päätteeksi luennoitsija suositteli netistä katsottavaksi Dale Eickmeierin videota Operational Art, Design and the Center of Gravity, mieluiten lasillisen punaviiniä kanssa.
Torstaiaamu alkoi liikunnalla. Olin sopinut kurssitoverini kanssa mahdollisuudesta tehdä saksalaista kuntomerkkiä (Deutsche Sportabzeichen) varten tarvittavia suorituksia. Mukaan liittyi myös luokanvalvojani sekä italialainen opiskelijatoveri. Kuntomerkissä on nejä osa-aluetta, joista kustakin on mahdollista saada merkintä eri lajeista. Osa-alueet ovat kestävyys, nopeus, voima ja ketteryys. Eri lajeissa on rajat eri ikäluokille ja sukupuolille siten, että kustakin lajista on mahdollista saada kultaa (3 pistettä), hopeaa (2 p) tai pronssia (1 p). Kultaista kuntomerkkiä tarvitaan 12 tai 11 pistettä, eli yhdestä osa-alueesta on mahdollista saada hopea, muista pitää saada kulta. Kultainen kuntomerkki taas on edellytys kultaisen palveluskuntoisuusmerkin (Leistungsabzeichen) saamiselle, johon tarvitaan lisäksi kaikki IGF-merkinnät eli ammunnat, marssit jne. tasolla kulta. Ajattelin että kuntomerkki tai palveluskuntoisuusmerkki olisi kiva olla olemassa, koska täältä ei muuten jää käteen mitään konkreettista muistoa virkapuvussa pidettäväksi, kuten esimerkiksi kurssimerkkiä. Suoritusten
rajat ovat onneksi saavutettavissa, koska jos jossain lajissa ei ole hyvä, voi saman osa-alueen pisteet saada helpommin toisessa lajissa.
Varsinaisessa opetuksessa aloitettiin suoraan pienryhmissä opettelemaan COPD-prosessin vaihetta 3B eli toiminta-ajatusten määrittämistä operaation perusrakenteen kautta. Perusrakenne on operaatiivinen kehys (operational framework), kunnes komentaja hyväksyy sen. Tällöin siitä tulee alustava operaation perusrakenne (initial operational desing), joka sittemmin jalostuu operaation perusrakenteeksi. Tämän pohjalta suunnitellaan toimintavaihtoehtoja (courses of action), jotka arvioidaan (useimmiten sotapelin avulla) ja joista valitaan yksi. Lounaan jälkeen oli yhteinen luento toimintavaihtoehtojen laatimisesta. Toimintavaihtoehtojen laadinnan lähtökohtana on komentajan suunnitteluohjeet. Lopputuotteena vaihtoehtojen laadinnan, vertailun ja valinnan jälkeen on OPD, eli operational planning directive. Käytännössä tämä on sisällöltään jo melko lähellä varsinaista operaatiosuunnitelmaa.
Luennon jälkeen siiryttiin taas pienryhmiin, tällä kertaa laatimaan skenaarioon sidottuja toimintavaihtoehtoja käytännössä. Suomessa opetetusta kansallisesta suunnittelujärjestelmästä FINGOP:sta COPD poikkeaa olennaisesti siinä, että COPD:ssä liikutaan aidosti operatiivis-strategisella tasolla, kun FINGOP taas on suunnattu enemmänkin operatiivis-taktisen tason suunnitteluun.  COPD ottaa myös huomioon liittouman käytännöt siinä missä FINGOP on ainakin yritetty räätälöidä kansalliseen toimintaan. Tällä opintojaksolla alkaa vähitellen ottamaan todesta sen, mitä YE-kursseilla sekä Suomessa että täällä on kyllästymiseen asti toitotettu: kurssin jälkeen saattaa
löytää itsensä yllättävän nopeasti sotilaallisen, sotilaspoliittisen ja jopa turvallisuuspoliittisen päätöksenteon ylimpien piirien tehtävistä. Asiaa toiselta kantilta tarkasteltaen voi todeta, että tässä alkaa pikku hiljaa valkenemaan miten vähällä järjellä tai osaamisella tätä maailmaa pyöritetäänkään.
Torstain viimeinen palvelustehtävä oli Saksan Merivoimien soittokunnan konsertti koulun auditoriossa. Konsertti kesti väliaikoineen kaksi tuntia, mutta aika meni kuin siivillä, sillä konsertti oli viihdyttävä ja hyvin toteutettu. Kaiken lisäksi konsertin jälkeen tarjoiltiin pieni iltapala.
Perjantain opetuksen aiheena oli toimintavaihtoehtojen esittely ja komentajan päätös joita tarkasteltiin pienryhmissä. Eversti B. näytti esimerkin siitä, millainen esittely voisi kokonaisuudessaan olla käyttämässämme skenaariossa. Esittelytilaisuuden todellinen kesto on yleensä n. tunnista kahteen tuntiin, minkä jälkeen komentaja tekee päätöksensä toimintavaihtoehdosta ja prosessissa voidaan siirtyä vaiheeseen neljä. Lopuksi katsoimme yhden 15 minuutin pituisen
youtube-luennon voimanlähteen määrittämisestä. Se taisi olla osa samasta videoluennosta, Jota eversti suositteli jo aiemmin. Tämän jälkeen kurssi kokoontui vielä isoon luentosaliin, jossa laitoksen
johtaja piti lyhyen yhteenvedon tästä viikon mittaisesta COPD-opintojaksosta. Seuraavilla viikoilla puolustushaarat harjoittelevat omissa kokoonpanoissaan puolustushaaratasolla, joten COPD-prosessia tarvitaan seuraavan kerran vasta parin kuukauden kuluttua, kun kurssin viimeinen kolmannes alkaa.
Kokonaisuutena viikko oli pitkä ja raskas. Päivän olivat pitkiä ja kiivastahtisia ja ilmapiiri koululla jotenkin totinen ja raskassoutuinen. Ehkä sateisen harmaalla säällä oli vaikutusta asiaan.

221. - 225. päivä

Maanantai alkoi MTG Marinetechnik -yrityksen kolmen edustajan esityksellä. He olivat valmistelleet merisotalinjan vaatimusluettelon pohjalta kaksi ehdotusta uudeksi sota-alukseksi. Toinen ehdotuksista vastasi täysin annettuihin vaatimuksiin ja siinä ei ollut ajeteltu kustannuksia. Toinen ehdotus puolestaan perustui Saksan uusimman alusluokan MKS180 -monitoimialuksen (Mehrzweckkampfschiff) perusratkaisuihin ja oli näin ollen huomattavasti edullisempi. Jälkimmäinen ehdotus ei kuitenkaan täyttänyt kaikkia merisotalinjan ideariihen tuloksena syntyneitä vaatimuksia. Sattumalta alusten rungot olivat kuitenkin täsmälleen saman pituisia ja levyisiä. Muilta osin eroja oli paljon, useimmiten tietenkin kalliimman vaihtehdon eduksi. Edeltävällä viikolla tehtävänä oli ollut laatia tarkennettu vaatimusluettelo priorisointitaulukoineen: mitkä ominaisuudet ja suorituskyvyt ovat välttämättömiä ja mikä on muiden järjestelmien prioriteettijärjestys. Esityksen jälkeen siirryttiin keskustelemaan juuri tästä priorisointiluettelosta ja sen vaikutuksesta siihen, kumpaan konsulttitoimiston laatimista vaihtoehdoista päädyttäisiin. MTG:n edustajat osallistuivat keskusteluun asiantuntijoina, vaikka välillä sainkin kuvan, että he pitivät opiskelijoiden argumentteja joskus vähän huvittavina. Edustajat tulevan uudestaan käymään keskiviikkona, jolloin on tarkoitus keskustella kustannuksista.
Lounaan jälkeen merisotalinjan johtaja piti ajankohtaiskatsauksen. Hän oli osallistunut kaksi viikkoa kestäneeseen harjoitukseen sukellus- ja hyppykelpoisuuden ylläpitämiseksi. Harjoituskuulumisten lisäksi keskusteltiin kurssin ja linjan kuulumisista sekä päivitettiin kalenteriin tulevat tapahtumat. Illalla menimme seuraamaan kurssin jalkapallojoukkueen peliä. Kyseessä oli sarjan välieräottelu, jonka joukkueemme valitettavasti hävisi 1-2 tiukan kamppailun jälkeen.
Tiistaina jatkuivat sotatalouden ryhmätyöt koko aamupäivän. Koska ryhmätöiden lomassa oli aikaa käytettävissä, käytin ylimääräisen ajan itseopiskeluun, eli openäytetyöni kieliasun viimeistelemiseen. Olen alkanut taas kirjoittaa Suomen yleisesikuntaupseerikurssin vaatimaa diplomityötä, kun muut, kiireellisemmät kirjalliset työt on saatu alta pois.
Lounaan jälkeen oli sotahistorian luento todella pitkästä aikaa. Luennon aiheena oli Saksan yleisesikunnan historia. Sanan etymologia johtaa latinasta: con stabulus => constabularis oli hevosia käsittelevä henkilö, jolla oli merkittävä asema hovissa. Yleiseskunta perustettiin 1806 tappion seurauksena, joskin virallisesti vasta 1814. Vuonna 1810 perustettiin Berliiniin sotilasakatemia. Se oli avoin kaikille upseereille ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Yleisesikunnan koko idea oli avoimuus ja kriittisyys, eteneminen tapahtui ansioiden perusteella eikä esim. varallisuuden tai syntyperän. Esimiehen käskyt sai kyseenalaistaa kirjallisella ilmoituksella yhtä johtoporrasta ylemmälle esimiehelle, periaatteessa aina keisarille saakka. Akatemiaan oli pääsykokeet, jotka läpäisi n. viidesosa pyrkijöistä. Kolmevuotisen koulun loppukokeen läpäisi n. kolmasosa. Vuosikursseja oli kulloinkin kaksi ja valmistuneiden määrä oli n. 30 - 40 vuosikurssia kohden. Näin ollen yleiseskuntaupseereita oli virassa varsin vähän. Sota-akatemia suljettiin vuonna 1914. Koulutus jatkui vuonna 1917. Alun perin yleisesikuntaupseereiden ei ollut tarkoitus palvella joukoissa, vaan nimenomaa esikunnan suunnittelutehtävissä. Yleisesikunnan synty mahdollisti ja varmisti Saksan ylivertaisen osaamisen vastustajiin nähden liki puolentoista vuosisadan ajaksi. Luennoitsija ohitti Preussin ja keisarillisen Saksan sodat maininnalla ja siirtyi käsittelemään yleisesikunnan roolia kolmannen valtakunnan aikana. Hän kävi läpi kaikkien puolustushaarojen esikuntien johtajat toisen maailmansodan aikana ja kertoi, kuka näistä oli natsi, kuka vastarintamies ja kuka puolestaan oli sodan jälkeen osoittanut katumusta tai osallistunut Bundeswehrin perustamiseen. Tämä sivujuonne muuten erinomaisessa luennossa oli vähemmän yllättävä mutta ilmeisesti pakollinen, ettei kenellekään jää vain väärää kuvaa siitä että nämä upseerit olisivat jotenkin syyttömiä. Valitettavasti tämä osuus vei aikaa luennon mielenkiintoisimmalta sisällöltä, eli yleisesikunnan historialta.
Iltapäivän lopuksi seurasi luento merivoimien materiaalilaitoksesta (Marinearsenal). Luennoitsijan nimi meni minulta ohi. Luennon päämääränä oli materiaalilaitoksen yleisesittely. Samalla luento oli rekrytointitilaisuus materiaalilaitoksen yleisesikuntaupseeritehtäviin. Luennon painopiste oli muutenkin henkilöstökysymyksissä, erityisesti kunnossapitohenkilöstön koulutustasossa ja saatavuudessa.
Keskiviikko alkoi jälleen MTG Marinetechnik -yrityksen edustajien vierailulla. Tällä kertaa he esittelivät kustannuslaskelmat eri vaihtoehdoille. Kaikessa korostettiin sitä, että kyseessä on arvio eikä lopullinen hintalappu. Luennoitsia esitti tähän liittyen hauskan vertauksen: kun sääennuste kertoo sateen todennäköisyyden olevan 60 %, optimistin mielestä paistaa ja pessimistin mielestä sataa, mutta varmuudella ei voi sanoa sataako vai paistaako. Lopullisessa kustannuslaskelmissa oli erilaisia kertomia ja prosenttiosuuksia, mutta paremman aluksen hinta-arvio oli n. puolitoista miljardia euroa ja olemassaolevan rungon päälle varustellun, suoritusarvoiltaan kehnomman aluksen hinta-arvio oli n. 900 miljoonaa euroa. Esityksen jälkeen merisotalinja kokoontui arvioimaan kustannuslaskelman vaikutuksia priorisointitaulukon ääreen. Kyseessä on valtava Excel-taulukko, johon on syötetty kaikki aluksen osajärjestelmät molemmille vaihtoehdoille sekä näihin vaikuttavat tekijät, kuten priorioisointi, yhteisvaikutukset, jne. Tältä pohjalta pitäisi tehdä valinta vaihtoehtojen välillä. Tehtävänannossa sanottiin, että raha ei ole rajoittava tekijä, joten periaatteessa valinta on helppo. Ryhmätyössä kyse ei kuitenkaan ole siitä kumpi vaihtoehto valitaan, vaan siitä, että valintaprosessi käydään kertaalleen perusteellisesti läpi.
Lounaan jälkeen oli ohjattua liikuntaa keskiviikkoiseen tapaan. Tällä kertaa jäin muun ryhmän mukaan, vaikka uimaan meneminen olisikin ollut mahdollista (osa ryhmästä lähti juoksulenkille ja ulos pelaamaan jalkapalloa). Salissa pelasimme lentopalloa normaalia isommalla ja pehmeämmällä pallolla. Ohjatut liikuntatunnit lämmittelyineen ja kovine kuntopiireineen ovat jääneet kokonaan pois ohjelmasta. Liikunnanopettajat eivät enää ole laatineet liikuntatunneille viikkosuunnitelmaa kuten viime syksynä, eikä ketään tunnu asia kiinnostavan. Se on sääli. Välillä minulle tulee vaikutelma, että aika harvaa täällä työskentelevää tai opiskelevaa oikeasti kiinnostaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja tuloksellisesti. Pikemminkin vastuuta ollaan halukkaita väistelemään ja toivomaan, että ongelmat menevät itsestään ohitse. Minä uskoisin, että esimerkiksi koulun neljä tai viisi liikunnanopettajaa pystyisivät paljon parempaan työsuoritukseen, mikäli he haluasivat, mikäli heillä olisi siihen edellytykset ja mikäli heitä kannustettaisiin siihen. Kyse lienee viime kädessä johtamisesta.
Torstai oli kokonaan varattu ryhmätyön tulosten viimeistelyyn ja perjantaina seuraavan esittelytilaisuuden valmisteluun. Itse olin varannut tapaamisen opinnäytetyöni ohjaajan kanssa. Hän oli varsin tyytyväinen ja jopa innostunut työstäni, mikä oli mukava kuulla. Saan ohjaajan kommentit kirjallisena viikon kuluessa. Odotan lähiaikoina palautetta myös liittovaltion kielivirastosta (Bundessprachenamt), jossa tekemäni haastattelut olivat tärkein lähteeni. Sen jälkeen viimeistelen opinnäytetyön ja lähetän sen käännettäväksi. Käännättäminen englannista saksaksi on täällä ilmaista, mutta siihen on varattava n. kuukausi aikaa. Opinnäytetyö on jätettävä tammikuun loppuun mennessä, joten olen onneksi hyvissä ajoin liikkeellä.
Aamupäivän lopuksi koulun johtaja amiraali C.S. piti ajankohtaiskatsauksen, jossa hän esitteli ja kattavasti perusteli koulun uuden organisaation ja henkilöstörakenteen. Muutoksen lähtölaukaus oli melko tarkalleen vuosi sitten, kun puolustusministeri piti suoria käskyjä sisältäneen puheen koululla. Muutosta on nyt siis valmisteltu vuosi ja siihen ovat saaneet osallistua kaikki osalliset laajalla rintamalla. Suunnitelman mukaan koulun johtamisrakenne muuttuu muistuttamaan enemmän yliopistoa tiedekuntineen, ja koulun esikunta saa perinteisemmän esikuntarakenteen. Lisäksi uutena elementtinä koululle tulee ajatuspaja, jonka päämääränä on mm. osallistua turvallisuuspolitiikan ja strategian keskusteluun, järjestää seminaareja, painaa julkaisuja jne. Kaiken tämän tueksi koulun henklöstövahvuttaa on tarkoitus lisätä kolmen vuoden kuluessa lähes 130 henkilöllä. Jää nähtäväksi.
Iltapäivän kieltenopetus oli peruttu, sillä olisin ollut ryhmäni ainoa osallistuja sekä maavoimien että ilmavoimien ollessa sidottu muihin velvollisuuksiin. Ryhmätyön esittelyn hiominen jatkui aina klo 17 saakka.
Illalla osallistuin Hampurin Kansainvälisessä Merimuseossa näyttelyn avajaisiin. Näyttelyn aiheena oli Hampurista kotoisin oleva meripioneeri- ja maihinnousukomppania, joka osallistui vapaussotaan ja Helsingin maihinnousuun. Avajaisissa oli vahva edustus sekä suomalaisia että paikallisia sotahistorian tutkijoita. Kutsuvieraat saivat lahjaksi myös näyttelyyn liittyen julkaistun kirjan.
Perjantaina oli suuri päivä, kun kahden edellisen seminaarin (näistä on käytetty nimityksiä PHIDIAS ja ARCHIMEDES) tulokset esiteltiin arvovaltaiselle kuulijakunnalle. Seminaarien ytimessä oli siis uuden aluksen suunnittelu Saksan merivoimille. Paikalle saapui koko komentoketju koulun johtajasta alkaen (kurssin johtaja, merisotaopin laitoksen johtaja, suunnitteluosaston johtaja jne.). Esittely kesti kokonaisuudessaan kaksi tuntia, joista jälkimmäinen oli varattu keskustelulle, ja se noudatti seuraavaa työjärjestystä: Tehtävänanto ja kuvattu tilanne => näistä johdetut suorituskykyvaatimukset => ratkaisuehdotusten arviointi ja perustelut => johtopäätökset. Esityksen jälkeinen keskustelu polveili hyvinkin värikkäänä ja vapaana. Lopussa tietenkin kiiteltiin työryhmää vuolaasti. Olihan se vakuuttava esitys, ja etenkin kuulijakunnan esittämiin hankaliinkin kysymyksiin vastaamisesta saksalaiset kollegani suoriutuivat mielestäni ihailtavan hyvin. Myös amiraalin loppupuheenvuoro oli vakuuttava: operatiivisesti perusteltujen suorituskykyjen puolesta on oltava valmis taistelemaan myös siinä vaiheessa kun puheeksi tulee raha. Kyse on lisäarvosta, joka rahalla saadaan, strategisen tason päätöksistä.
Kokonaisuutena viikko tuntui pitkältä, pääasiassa siksi että tekemistä ei ollut riittävästi. Uskoisin kuitenkin, että tällä viikolla tuli siinä samalla, kaiken muun ohessa tuli jotain opittuakin.

169.-172. päivä.

Maanantai oli helluntaipäivä, joka Saksassa on arkipyhä.
Tiistaina merisotalinja lähti aamukahdeksalta bussilla kohti Flensburgia ja Merisotakoulua (Marineschule Mürwik) ja meristrategian seminaaria. Harmikseni en voinut olla tällä matkalla mukana, sillä minut oli kutsuttu Puolustusvoimien lippujuhlapäivän vastaanotolle Suomen suurlähetystöön Berliiniin. Tiistai oli siis minun osaltani käsitelty, ja myös keskiviikko muodostui matkapäiväksi. Olisin tietenkin ehtinyt Flensburgiin iltapäivällä ja osallistumaan torstain opetukseen. Kun pari viikkoa aikaisemmin pyysin mersotalinjan johtajalta komentaja S.P.:ltä lupaa Berliinin tilaisuueen osallistumiseen, hän kuitenkin totesi että minun on turha tulla Flensburgiin puoleksi päiväksi, sillä torstai loppuu jo lounaan jälkeen. Niinpä käytin päivän Suomen meristrategiaa käsittelevän esitelmäni valmisteluun. Kaikille merisotalinjan kansainvälisille opiskelijoille on annettu tehtäväksi esitellä oman maansa meristrategia.
Perjantain luennoit käsittelivät Saksan merivoimien historiaa ja ne piti komentaja I.W. Liittovaltion merivoimat perustettiin samoihin aikoihin kuin itse Bundeswehr, eli 1950-luvun puolivälissä. Suunnitelmista puolustuksellisten rannikkomerivoimien luomiseksi vastasi, mielenkiintoista kyllä, samat Kriegsmarinen johtavat upseerit, jotka olivat vain kymmenkunta vuotta aikaisemmin suunnitelleet maailmanvalloitusta ja merioperaatioita Yhdysvaltoja vastaan. Bundesmarinen (nykyään Deutsche Marine) kehityshistoriaa leimaa liittouman eli Naton tarpeet: sen rakenne ja tehtävät olivat täysin sidonnaisia siihen rooliin, mikä sille oli liittouman suunnitelmissa annettu. Nämä taas puolestaan heijastelivat varsin tarkasti suurvaltasuhteiden kehitystä. Erityisen tärkeässä roolissa Bundesmarinen kannalta olivat punalaivaston koko ja pyrkimykset Itämerellä, sillä Saksan merivoimat olivat Tanskan ohella ainoat liittoumat pysyvät merivoimat Itämerellä. Sittemmin Saksan merivoimat saivat jo jonkinlaista itsenäistäkin toimintakykyä, mutta kylmän sodan päättymisen jälkeen se suunnattiin lähinnä kriisinhallintatehtäviin (tunnetuin seurauksin). Nykyään on turvallisuusympäristön muutoksen myötä taas herätty tilanteeseen, jossa tarvittavaa kalustoa eikä etenkään osaamista ei ole. Suorituskykyjen lakkauttaminen ja purkaminen voidaan tehdä muutamassa vuodessa tai jopa kuukaudessa, kun taas niiden kehittäminen ja rakentaminen voi kestää jopa vuosikymmeniä.
Kokonaisuutena lyhyt viikko jäi minun osaltani vielä enemmän tyngäksi. Tämä oli toisaalta harmi, mutta toisaalta tervetullutta vaihtelua. Mielenkiintoisimmat luennot Flensburgissa olivat saamani tiedon mukaan käsitelleet Yhdysvaltojen meristrategiaa sekä Saksan merivoimien perinteisiin liittyvää aina yhtä ajankohtaista ja arkaluontoista keskustelua. Harmi että nämä jäivät minulta kuulematta.

157.-161. päivä

Maantaina oli IGF-päivä, eli mahdollisuus suorittaa yksittäisen sotilaan vuosittaisia kuntosuorituksia (Individuelle Grundfertigkeiten). Minä en kuitenkaan tällä kertaa osallistunut ammuntoihin, suojelukoulutukseen, lääkintäkoulutukseen ja marssiin. Persoonallisuuden kehittämisen työryhmä, johon kuulun, oli vapautettu kuntosuorituspäivästä ja laati sen sijaan ryhmätyön tuotosta, joka on määrä esitellä koulun johtajalle torstaina. Työryhmä kokoontui luokkaan heti aamulla. Noin tunnin keskustelun jälkeen saatiin tehtävät jaetuksi ja aloitettiin esityksien ja siihen liittyvien asiakirjojen viimeistely. Ryhmätyö saatiin palautuskuntoon määräaikaan mennessä. Muiden palattua kuntosuorituspäivän koitoksista oli järjestetty grilli-ilta. Jouduin valitettavasti jättämään sen väliin, vaikka olinkin maksanut 10 euron osallistumismaksun.
Tiistaina alkoi uusi opintojakso nimeltään merivoimien logistiset operaatiot (Einsatzlogistik Marine). Sen pääopettajana toimi komentaja B., joka esitteli läpiviennin lyhyesti. Opintojaksoon sisältyy ryhmätyö, jonka tulokset esitellään merivoimien esikunnassa. Ensimmäisen luennon piti komentaja L.P. merivoimien esikunnan logistiikkaosaston kansainväliseltä sektorilta. Puheet kylmän sodan asetelmaan voisi oikeastaan unohtaa, sillä niin moni perustavanlaatuinen asia on muuttunut vuoteen 1990 nähden. Kriisinhallinnan volyymi on kasvanut ja kriisinhallintaoperaatiot myös jatkuvat, vaikka maanpuolustustehtävä (Landes- ja Bündnisverteidigung) tulisikin siihen rinnalle. Maanpuolustustehtävät ovat siirtyneet kauemmas Saksan kotirintamalta ja logistiikkakeskuksista, osin pelkästään aseteknologian kehittymisen takia. Myös globalisaatio, verkottuminen ja digitalisaatio ovat logistiikan näkökulmasta aiheuttaneet niin suuria muutoksia, että kylmän sodan opit eivät sellaisenaan kelpaa. Keskustelu lähti virkistävällä tavalla liikkeelle kohti korkean intensiteetin konfliktia, eli selkeämmin ilmaistuna täysimittaista sotaa. Tarkasteltava kysymys oli: Vastaako merellinen logistiikka nykyään riittävällä tasolla maanpuolustustehtävien todellisiin vaatimuksiin? Täysimittaisen sodan näkökulma on kurssilla tähän mennessä ollut esillä valitettavan vähän, vaikka sen on useasti todettu olevan mahdollinen uhkakuva muiden joukossa. Saksan merivoimien kansallisena tavoitetasona on kyetä asettamaan tehtävään ja ylläpitämään yhtäaikaisesti 15 sota-alusta (lukumäärään sisältyy huoltoalukset ja sukellusveneet). Nykyisillä henkilöstö- ja logistisilla resursseilla tähän ei ilmeisesti päästä.
Seuraavan luennon piti käsitellä Host Nation Supportia (HNS) ja Status of Forces Agreementiä (SOFA) Saksan merivoimien näkökulmasta, mutta sen piti koulun lakimies G.S. Näin ollen luento käsitteli vähän kaikkea muuta kuin itse aihetta. Saksa julkaisi elokuussa 2016 siviilipuolustuksen konseptin (Konzeption Zivile Verteidigung). Tämän asiakirjan tarkoituksena oli määrittää, mitä muiden hallinnonalojen ja ministeriöiden pitää tehdä maanpuolustustilanteessa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin, että puolustusministeriö ei osannut asettaa muille hallinnonaloille vaatimuksia. Saksa lähtee konfliktitilanteissa siitä, että siellä missä Saksan joukkoja on noudatetaan Saksan lakia. Rauhan aikana tilanne on toinen ja lainsäädäntö on sopimusasia (SOFA). Mahdollisten sopimusrikkomusten käsittely liittolaisten kesken on vaikeaa, eikä sille ole olemassa erityistä tuomioistuinta.
Seuraava luento käsitteli Standard-Anwendungs-Software-Produktfamilien (SASPF eli paikallinen versio PVSAP:sta) käyttöä merivoimien uusien Baden-Würtenberg -luokan fregattien varustelussa ja sen piti komentaja M. Hänen luentonsa oli yleiskatsaus alusluokan varustelun eri käänteissä esiin nousseisiin ongelmiin, joista osa kylläkin liittyi SASPF:iin. Sen sijaan varsinaista logistiikan tietojärjestelmän käyttöä käsitteli seuraava, komentaja B:n puheenvuoro. SASPF:n käyttö edellyttää hyvää satelliittiyhteyttä. Ohjelmistosta on kehitteillä versio, johon voi syöttää tietoja myös verkkoyhteyden ulkopuolella, mutta se ei ole vielä käytössä.
Iltapäivällä oli todella pitkästä aikaa sotahistorian opetusta oikeudenhoidon sijaan. Luennoitsijana oli kuten aikaisemminkin eversti, tohtori W.S. Luennon aiheena oli saksalaisille ja varsinkin saksalaisille sotilaille ehtymätön inspiraation ja keskustelun lähde, eli suhde kansallisosialistiseen historiaan ja sen aikakauden sotilasperinteisiin ja esikuviin. Tällä kertaa aihetta lähestyttiin maalaustaiteen kautta. Liittotasavallan laki on yksiselitteinen vain siinä, että tiettyjä symboleita (esim. hakaristi, mutta myös eräät DDR:n symbolit ei saa esittää julkisesti, tai se on luvanvaraista. Muu onkin sitten tulkintaa, ja tästä tulkinnasta riittää keskusteltavaa. Luennoitsijan mukaan maalauksissa on aina useita merkityskerroksia ja ns. salattuja merkityksiä. Näitä voidaan tutkia mm. visual history -tutkimuksen menetelmillä. Taide oli kansallissosialistisessa Saksassa erittäin tärkeässä asemassa, sillä Hitler piti itseään taiteilijana. Monet propagandakuvat ja maalaukset toistuivat miltei samanlaisina sekä ensimmäisessä että toisessa maailmansodassa. Kuvissa esiintyy saksalaisen sotilaan arkkityyppi tai idealistinen hahmo, joka osin elää edelleen. Tunnettuja kansallissosialisten kauden kuvataiteilijoita olivat Erik Eber, Claus Bergen ja Josef Arens.
Kurssitoverini T.G. totesi mielestäni osuvasti, että kansallissosialistisessa taiteessa kuvatut sotilaalliset hyveet kuten rohkeus, lojaalius, ja toveruus eivät ole kadonneet minnekään tai muuttuneet kovinkaan paljon. Tästä syystä kuvat vetoavat edelleen sotilaisiin joka puolella maailmaa. Lisäksi Saksassa ei olla onnistuttu kovinkaan hyvin uusien, poliittisesti korrektimpien esikuvien ja perinteiden juurruttamisessa. Omasta mielestäni perinteitä ei voikaan juuri merkkinoida, vaan ne edustavat määritelmän mukaan pysyvyyttä. Perinteitä ei voi luoda tai muokata väkipakolla. Toinen kurssitoverini, F.V., totesi, että periteet, taulut tai valokuvat eivät sinänsä ole ongelma tai hyvä tai paha, vaan ongelma on aiheen poliittinen arkaluontoisuus. Niin kauan kun pienistäkin aiheeseen liittyvistä kysymyksistä paisutellaan valtavia mediaspektaakkeleita ja poliittisia skandaaleja, ei aiheeseen voida suhtautua asiallisesti.
Iltapäivän päätti johdantoluento Nato Supply and Procurement Agencyn (NSPA) ja sen merellisen osan Naval Logistic and Support Partnership (NLSP) toimintaan. Luennon piti K.K. Luennon pääasiallinen sisältö oli minulle tuttu aikaisemmista tehtävistäni Suomen merivoimien huolto-organisaatiossa. Oli mukava huomata, että Suomi on nyt NSPA:n jäsenvaltio.
Keskiviikon luennot aloitti komentaja K. kertomalla Kielin laivastotukikohdan infrastruktuurista ja logistiikasta. Kielin tukikohta on verrattain suuri: sen maa-alueiden pinta-ala on yli 80 hehtaaria ja laituria on 5300 metriä. Tukikohdassa työskentelee 2200 henkilöä ja määrä nousee lähivuosina 2800:aan. Laiturien kunto on osin heikko ja niiden kunnostustyöt 64 Me:n arvosta ovat käynnissä. Myös ruoppauksia tarvitaan laiturien läheisyydessä, vaikka Kielin sotasatama on yleisesti ottaen syvä. Sotasataman alueella on rajallisesti tilaa ja lähiympäristö on rakennettu täyteen, joten laajentumisen varaa ei enää ole. Kunnossapitokapasiteetti on siirretty Kielistä muualle. Polttoaineen syöttöjärjestelmät ja varavoimajärjestelmät ovat osin vanhentuneet ja kapasiteetiltaan riittämättömät. Alueelta puuttu johtamistilat sodan ajan huoltoesikunnalle, joten se jouduttaisiin sijoittamaan kontteihin. Tukikohdan haasteet kuulostivat perin tutuilta aikaisemmista tehtävistäni.
Seuraavan luennon aiheena oli logistiikka Yhdysvaltojen merivoimien näkökulmasta ja sen piti kommodori P.B. Hänen mukaansa US Navyn logistiikan järjestelyt ovat organisoitu erittäin sekavasti. Yhdellä toiminnolla on lähes aina useita vastuutahoja, mikä aiheuttaa paljon sotkuja. Vakioitu logistiikkajärjestelmä korvautuu ns. sankarilogistiikalla (heroic logistics), jossa yksittäinen huoltopäällikkö joutuu pelastamaan päivän satulasta johtaen, koska järjestelmä petti jälleen kerran. Hyvä logistiikkaupseeri tarvitsee luovuutta ja päättäväisyyttä. Luovuutta siksi, että yksinkertaiset ongelmat ratkeavat alemmilla tasoilla, ja vain hankalat ongelmat päätyvät upseereille. Päättäväisyyttä siksi, että tehdyt luovat ratkaisut pitää ajaa läpi. Logistiikan suunnittelu on periaatteessa hyvin yksinkertaista: Resurssit ja vaatimukset pitää saada kohtaamaan. Tärkeää on tietää missä resurssit ovat ja miten ne kuljetetaan tarvitsijalle. US Navyn läsnäolo Itämerellä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Tämä on heijastunut myös logistiikkaan Itämeren alueella. Oli todella virkistävää saada kuunnella luentoa englanniksi vaihteeksi. Englannin seuraaminen on kuitenkin todella paljon helpompaa kuin saksan (myös tiistain NSPA-luento oli englanniksi). Lisäksi täytyy todeta, että amerikkalaisilla on toisinaan kyllä varsin mutkaton suhtautumistapa maailmaan ja sen ongelmiin.
Seuraavan puheenvuoron piti C.O. kuljetusyrityksestä nimeltä Interfracht. Esityksen aiheena oli yrityksen yhteistyö Bundeswehrin kanssa. Interfracht järjestää kuljetuksia sekä satamapalveluita. Yhteistyö merivoimien kanssa on sujunut erinomaisesti, mutta muiden puolustusministeriöiden alaisten virastojen (lue: BAIUDBw) kanssa yhteistyö on ollut varsin heikolla tasolla. Tämän luennoitsija arvioi johtuneen siitä, että virastosta puuttuu merellinen tietämys ja näkemys tai asenne.
Iltapäivän aluksi oli ohjattua liikuntaa, aiheena pallopelit remontoidussa kuntosalissa. Ensiksi pelattiin eräänlaista helpotettua lentopalloa jumppapallolla(!) ja sitten samaa peliä sisäjalkapallolla. Ei ollut kovin rankkaa, mutta mukavan leppoisaa.
Iltapäivän päätteeksi Key Account Manager G.R. Airbus Helicoptersista kertoi NH-90 -helikopterin merivoimaversion kehitystyön tilanteesta sekä helikopterien kunnossapidon logistisesta konseptista. Luento eteni suurista linjoista ja kauppapolitiikasta aina pieniin teknisiin yksityiskohtiin asti. Kopterista on tällä hetkellä käytössä 22 eri versiota 13 eri maalla, ml. Suomen 20 kopteria.
Torstain aloitti VTG Groupin hallituksen puheenjohtajan, komentajakapteeni res. H.F:n luento. VTG AG on yksi Euroopan suurimmista rautatiehuolintayhtiöistä. Se on erikoistunut varsinkin säiliövaunujen vuokraamiseen. Yhtiön liikevaihto on yli miljardi euroa ja sillä on lähes 1500 työntekijää. Yhtiön kapasiteetti on n. 30 000 säiliövaunua ja lisäksi n. 23000 säiliökonttia/konttivaunua. Yhtiö vastasi mm. amerikkalaisten joukkojen siirrosta Bremerhavenista Liettuaan. Yritys tekee kuljetuksia myös Venäjälle. 1990- ja 2000-luvulla nämä sujuivat hienosti, mutta Saksan joukkojen raskaan kaluston siirto Afganistaniin ei enää onnistunutkaan. Sittemmin yhteistyö Venäjän rautateiden kanssa on hiipunut. Toinen mielenkiintoinen havainto luennolta oli, että Euroopan öljynjalostamokapasiteetti on pienentyt viime vuosina voimakkaasti. Samalla venäläiset, kiinalaiset ja intialaiset yhtiöt ovat ostaneet enemmistöosuuksia jäljelle jääneistä jalostamoista.
Seuraava luento käsitteli kokemuksia Naton VJTF:n eli liittouman Baltiaan sijoitettujen joukkojen logistikasta, ja sen piti everstiluutnatti J.M. FüAkBw:stä. Aihetta lähestyttiin pienimuotoisen ryhmätyön muodossa, mutta niiden lopputulemana syntyi vain vähän uutta tietoa. Yhteenvetona todettiin, että Saksa oli aikaisemmin parempi isäntämaa, mutta nykyään osaaminen ja resurssit tässä suhteessa ovat paljon heikommat. Vaikka kyky lähteä ulkomaanoperaatioihin on nykyään parempi kuin aikaisemmin, aiheuttaisi tilanteen kiristyminen monenlaisia haasteita.
Tämän jälkeen ääneen pääsi poliittisen johdon tiedotuskeskuksen (Leitungsinformationszentrale) edustaja F. puolustusministeriöstä. Hänen luentonsa aihe oli Host Nation Support (HNS) Saksassa. Luennon aluksi esittämässä tilannekatsauksessa todettiin, että Kaliningradissa ei tällä hetkellä ole ohjuksia, jotka voidaan varustaa ydinkärjellä. Pitäisin tätä lausuntoa ns. poliittisesti värittyneenä. Itse aiheesta pääsanoma oli, että Saksassa on tapana noudattaa lakeja ja asetuksia varsin tarkasti tai jopa kirjaimellisesti ilman joustoa. Tämä tapahtuu sen kustannuksella, että asetusten taustalla oleva operatiivinen päämäärä jää toissijaiseksi tai ikään kuin unohtuu. Sitä mikä on välttämätöntä kussakin tilanteessa ei välttämättä ole osattu ottaa huomioon lakeja säädettäessä. Mikäli tällöin lakien tarkkaa noudattamista pidetään tärkeämpänä tai itsetarkoituksellisena, jää operatiiviinen tavoite saavuttamatta.
Iltapäivällä oli englannin opetusta tutun kaavan mukaan. Iltapäivän päätteeksi aloitettiin merivoimien logistiikan opintojakson ryhmätyö. Sen tarkoituksena on koota opetusryhmän ajatuksia jo aikaisemmin esitetystä kysymyksestä: Vastaako merellinen logistiikka nykyään riittävällä tasolla maanpuolustustehtävien todellisiin vaatimuksiin? Työn tulokset esitellään 20 minuutin esitelmän muodossa seuraavan viikon maanantaina. Keskustelu polveili laidasta laitaan eikä valmista meinannut tulla millään. Työskentelymenetelmä taisi olla epäsopiva n. 20 henkilön ryhmälle. Lopulta kuitenkin syntyi jonkinlainen konsensus siitä, mitä ensi viikolla esitetään.
Perjantain ensimmäinen ja ainoa luento käsitteli Saksan merivoimien uuden säiliöaluksen kehitystyötä ja projektin ajankohtaisia asioita ja sen piti komentaja K. Alus on toistaiseksi konseptivaiheessa, vaikka käyttöönoton ja jo nyt osin vanhentuneiden säiliöalusten korvaamisen pitäisi tapahtua vuosina 2021 - 23. Aluksen kustannukset on suhteutettava siitä saatavaan hyötyyn, käyttöasteeseen ja elinkaaren pituuteen. Yhtälö ei ole helppo, mutta se auttaa määrittämään kuinka paljon rahaa alukseen kannattaa panostaa. Luento keskittyi projektinhallintaan ja kustannuslaskelmiin eikä varsinaisen säiliöaluksen ominaisuuksista ja vaatimuksista juurikaan keskusteltu.
Tämän jälkeen ryhmätyön tuotos esiteltiin merisotaopin laitoksen johtajalle. Paikalle tulivat myös muut merisotaopin opettajat. Sain tilaisuuden luonteesta sen käsityksen, että kommodorit (S., H. ja M.) halusivat ikään kuin esitarkistaa, mitä ajatuksia opiskelijat merivoimien esikuntaan vievät, mikä on ymmärrettävää sinänsä. Vertailun vuoksi en kuitenkaan usko että Suomessa oltaisiin vastaavalla tavalla kiinnostuneita yhdestä opiskelijoiden aivoituksesta. Esityksen tärkeintä sisältöä olivat mervoimien logistiikkajärjestelmässä havaitut mahdolliset kriittiset haavoittuvuudet, mutta niitä en halua julkisessa blogissa kommentoida.
Viikko oli sisällöltään mielenkiintoinen, joskin opetusmenetelmiltään valitettavan luento- ja keskustelupainotteinen. Kahdeksasta viiteen kestävien päivien aikana minun kykyni vastaanottaa uutta tietoa vieraalla kielellä väistämättä heikkenee jonkin verran.

78.-82. päivä

Maanantai alkoi opintojakson valinnaisten seminaarien johdannolla everstiluutnantti T.K.:n johdolla. Luennolla käytiin äpi viikon kuluttua alkavan kahden viikon seminaarin rakenne, opetustavoitteet jne. Lisäksi annettiin lukumateriaalia, johon tulee tutustua ennen seminaaria. Minun valitsemani seminaarin aihe on kyberuhkat ja kriittinen infrastruktuuri. Aihe ei kiinnosta minua juurikaan enempää kuin muiden seminaarien aiheet (tarjolla olisi ollut mm. Ukrainan kriisi), mutta tämän seminaarin opetuskieli on englanti, kun muissa käytetään saksaa. Ajattelin kielenvaihdoksen olevan virkistävä, sillä jatkuva saksan kuunteleminen alkaa ajoittain tuntua rasittavalta. Edistyksellisesti ja ehkäpä seminaarin aiheeseen liittyen kaikki lukumateriaali tarjottiin verkkolinkkeinä.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.

69.-73. päivä

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jatkui. Maanantain ensimmäisen luennon aiheena oli Intia ja sen piti tohtori H. W. Luennoitsija aloitti kysymällä mikä on Intialle tärkein politiikan osa-alue sen suhteissa EU:iin? Kysymys oli kompa, sillä oikea vastaus oli "ei mikään". EU:ssa tiedetään Intiasta vähän ja EU ei ole Intialle kovinkaan tärkeä kumppani. Suhteessa Pakistaniin keskiössä on kiista ja sodat Kashmirin alueesta. Intia on Pakistaniin verrattuna sotilaallisesti ylivertainen, mutta molempien maiden ydinaseet ovat tasapainottaneet tätä epäsuhtaa. Yhdysvaltojen runsas tuki Pakistanille on kiristänyt Intian ja USA:n suhteita, joskin suhteet ovat kehittyneet historiallisesti varsin myönteiseen suuntaan. Intian suhteissa Kiinaan korostuu alueellinen ja sotilaallinen kilpailuasetelma, mutta toisaalta maat tekevät paljon mm. kaupallista yhteistyötä. Monet Intian naapurimaista ovat levottomia konfliktialueita tai ns. romahtaneita valtioita (failed states). Intia on Etelä-Aasiassa ehdoton alueellinen suurvalta kaikilla luvuilla mitattuna. Intia on tästä hyvin tietoinen ja haluaa vahvistaa asemaansa kansainvälisesti. Samalla maan sisäiset ongelmat kuten väestönkasvu, köyhyys (epätasainen tulonjako), kastijärjestelmä jne. ovat valtavat.

Aamupäivän toisen luennon aiheena oli Naton uudistukset Walesin ja Varovan kokousten jälkeen. Sen piti prikaatikenraali R. M. z. F. Venäjän politiikka Ukrainassa ja Krimillä aloitti Natossa perustavanlaatuisen ja pitkäkestoisen muutoksen. Naton entiseen eli kylmän sodan jälkeiseen rooliin paluuta ei ole nähtävissä. Naton Rapid Action Plan (RAP) oli vastaus muuttuneeseen tilanteeseen. Se suuntasi Naton konseptia ja resursseja uuden tilanteen edellyttämällä tavalla. Suunnitelman muotoilusta ja sen sisältämistä toimenpiteistä ei oltu yksimielisiä. Saksa painotti Venäjän reilua kohtelua ja dialogin ylläpitämistä Venäjän kanssa, kun taas Itä-Euroopan uudet Nato-maat olisivat halunneet voimakkaampaa reagointia ja joukkojen sijoittamista alueilleen. Turvallisuustilanne kuitenkin muuttui jälleen: Eurooppaan tulvi pakolaisia. Pian esitettiin vaatimuksia, että RAP:ssa sovittujen keinojen tulikin olla sovellettavissa myös Afrikassa. Varsovan kokouksessa päätettiin Walesin kokouksessa päätettyjen keinojen toimeenpanosta sekä tarkennettiin ja täydennettiin niiden yksityiskohtia. Eräs tärkeä toimenpide oli Enhanced Forward Presence, eli neljän välittömästi valmiin taisteluosaston sijoittaminen Baltian maihin. Seuraavaksi luennoitsija siirtyi tarkastelemaan, mitä huippukokousten päätökset merkitsevät Saksalle. Kriisinhallinnan suorituskykyjen rinnalle Saksalle on asetettu mittavia uusia vaatimuksia. Saksan tulisi varustaa vähintään kaksi divisioonaa, mielellään kolme, joilla Baltian maihin, Romaniaan ja Bulgariaan sijoitettujen taisteluosastojen avuksi voitaisiin tulla. Lisäksi tarvitaan runsaasti teknisiä innovaatioita sekä strategisen, operatiivisen ja taktisent tason osaamista, jotka kaikki ovat 25 vuoden kuluessa kuihtuneet. Luennoitsijan mukaan Saksa on poliittisesti sitoutunut toimeenpanemaan nämä liittouman vaatimukset.

Tätäkin luentoa, kuten täällä on tapana, seurasi kuulijoiden kysymykset. Tällä kertaa kysymykset olivat sikäli osuvia, että kenraalin vastaukset niihin vastasivat pitkälle omia mielenkiinnon kohteitani Natoon liittyen. Sain ilokseni huomata, että olemassaolevat käsitykseni Naton merkityksestä Euroopan ja Saksan turvallisuudelle olivat oikeansuuntaisia.

Maanantai-iltapäivällä oli luento, jolle saivat osallistua vain saksalaiset opiskelijat. Sen aiheeksi oli ilmoitettu A2AD, eli "Anti-Access Area Denial", joka on Venäjän "uusi" operatiivinen konsepti erityisesti Itämeren alueella. En oikein jaksa uskoa, että luennolla tulisi esiin minulle kovin paljon uutta asiaa, mutta saksalainen näkökulma aiheeseen olisi ollut kiinnostavaa kuulla. No, näin oli linjattu, ja kaikki ulkomaalaiset saivat vapaata iltapäiväksi. Päätimme ulkomaalaisten opiskelijatovereiden kanssa lähteä lounaalle Blankenesen joulumarkkinoille.

Tiistaina oli everstiluutnantti S:n johtama opetuskeskustelu edeltävän viikon perjantain ja maanantain luennoista. Pidän tästä opetusmenetelmästä, sillä se pakottaa opiskelijat palauttamaan mieleen luennolla esitetyt argumentit ja luomaan niistä perusteltuja synteesejä, eli sanalla sanoen reflektoimaan. Oppimismenetelmä parhaasta päästä, siis.

Tiistain luennon aiheena oli (sotilas-)strategisen ajattelun historialliset ulottuvuudet ja sen piti eversti W. S. Luennoitsija käytti suurimman osan ajasta strategian käsitteen määrittelemiseen. Vaikea käsitehän se on määriteltäväksi, sillä samaan tarkoitukseen käytettiin jo Suomen yleisesikuntaupseerikurssilla lukuisia luentotunteja. Käsitteestä on kirjoitettu varmastikin tuhansia sivuja ja kokonaisia kirjoja. Luennoitsija käytti ilmaisua "3 tonnia kirjallisuutta". En siis mene yhtään tätä syvemmälle termin etymologiaan, historiaan tai erilaisiin käyttötarkoituksiin. Luento kokonaisuutena oli asiantunteva, mutta ei erityisen mieleenpainuva. Luento oli ensimmäinen kolmesta luennosta tällä viikolla, joissa sama luennoitsija käsittelee samaa aihetta. Toivottavasti seuraavien päivien luennoilla hän jalostaa aihetta hieman pidemälle ja ehkäpä otta käytännöllisemmän näkökulman strategian historiaan.
Tiistai-iltapäivä oli varattu kurssin joulujuhlan valmisteluille ja sen viettoon. Juhlaan kuului kakkukahvit, monenlaista ohjelmaa ja päivällinen seisovasta pöydästä.

Keskiviikko alkoi henkilökohtaisella palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. N. varttitunnin pituisen keskustelun tarkoitus oli kartoittaa opiskelijan tunnelmia kurssista tähän mennessä sekä tämän itsearvio omasta opintomenestyksestään. Keskustelun päätteeksi luokanvalvoja antoi oman suullisen väliarvionsa opiskelijalle. Omalla kohdallani parannettavaa oli liiallisessa itseluottamuksessa sekä liiassa kriittisyydessä tai oikeastaan liian jyrkästi muotoilluissa puheenvuoroissa. Osan palautteesta laitan puutteellisen kielitaidon piikkiin - minulla ei ole taitoa eikä kuulijoilla kärsivällisyyttä odotella, että muotoilen sanottavani monisanaisesti ja diplomaattisesti.
Palautekeskustelun jälkeen seurasi ns. Nachbereitung, eli maanantain luentojen jälkipuinti. Käytännössä tämä on tarkoittanut ohjattua opetuskeskustelua luokkakokoonpanossa, mutta tällä kertaa ohjaava opettaja everstiluutnantti S. oli päättänyt kokeilla erilaista lähestymistapaa. Luokka jaettiin neljään ryhmään, joiden tehtäväksi tuli valmistella neljän maan edustajien puheenvuorot Nato-Venäjä yhteistyöneuvoston kokouksen jälkeistä lehdistötilaisuutta varten. Valmisteluaikaa
annettiin n. 40 minuuttia, minkä jälkeen alkoi n. 30 minuuttia kestänyt lehdistötilaisuus. Opetustapana tämä oli innovatiivinen ja mielekäs. Keskiviikon luento jatkoi strategian historiallisten ulottuvuuksien pohdintaa. Tämä keskimmäinen luento kolmesta tarkasteli Clausewitzin merkitystä ja vaikutusta Ludendorffin, Hindenburgin ja Liddel-Hartin kirjoituksissa. Luento oli melko korkealentoinen, mutta monessa kohden korostettiin, että nämä luennot eivät mahdollista tietämyksen välittämästä tästä monitahoisesta aiheesta, vaan niiden tarkoitus on toimia lähtölaukauksena itseopinoille. Ala ei ole minun henkilökohtaisen mielenkiinnon kohde, mutta hyvä siitä on jotain ymmärtää. Totaalisen sodan ja suurstrategian teorioissa minua häiritsee se, että niissä yritetään teoretisoida ja peräti muotoilla lauseeksi valtioiden, ideologioiden ja asevoiien välisiä suhteita ja sotia. Päivänselvää on, että ilmiöinä nämä ovat aivan liian monimutkaisia kuvattavaksi millään teorioilla tai malleilla, kielestä puhumattakaan. Ajatuksena tällainen yksinkertaistaminen on tietenkin houkuttelevaa, mutta koen sen nykyajasta käsin tarkasteltuna jossain määrin turhauttavana. Historiallisena tarkasteluna se tietenkin toimii ja teoriat tulisikin ymmärtää historiallisessa kontekstissaan, mutta niiden soveltaminen verkostoituneeseen tietoyhteiskuntaan on vähintäänkin ongelmallista. Mitä tilaa sitä saa: nyt strategiasta puhuu historiantutkija. Paljon hyödyllisempää olisi ollut kutsua joku luennoimaan kyberstrategiasta tai vaikkapa twitteristä strategisena välineenä.
Iltapäivän puolella oli liikuntaa sekä ylimääräinen saksantunti. Osallistuin liikuntaan lievästä nuhaisuudesta huolimatta, sillä lajina oli poikkeuksellisesti sähly, eikä ainaiset lihaskuntopiirit.

Torstain ensimmäisen luennon piti olla eversti W.S.:n luento strategian historiasta. Luennoitsija jätti kuitenkin tulematta paikalle eikä ollut ilmoittanut peruutuksesta. Tämä on tietenkin Saksassa suuri synti, mutta enemmänkin ihmetystä aiheutti se, että luennoitsija oli nähty kampusalueella samana aamuna. Hetken odottelun ja selvittelyn jälkeen opintojakson pääopettaja eversti L. päätti, että hän pitää tässä välissä luentosarjan päätösluentonsa, jonka aiheena on strategian tulevaisuudennäkymät. Mitään syytä varsinaisen luennoitsijan poisjäämiselle ei kerrottu. Strategian tulevaisuuden kehitykselle luennoitsija näki kolme rinnakkasta kehityksen linjaa tai megatrendiä: 1) Valtioiden roolin ja etenkin väkivaltamonopolin heikkeneminen, 2) alueellisten vaikuttajien tai suurvaltojen merkityksen kasvu (Kiina, Intia), 3) länsimaiden merkityksen heikkeneminen (pankkikriisi, EU:n kriisi, Kiinan talouskasvu jne.). Mielenkiintoinen oli myös Edward Luttwakin teoria strategian paradoksisesta logiikasta. Tämän mukaan tavallisen logiikan mukaan huonompi vaihtoehto onkin parempi, sillä elävä, ajatteleva vastustaja odottaa sitä vähemmän. Samalla tavalla paradoksaalinen
on ydinaseiden logiikka: ne on suunniteltu sitä varten, ettei niitä koskaan käytettäisi. Luennoitsija esitteli hengästyttävän määrän strategian tutkijoita ja näiden teoksien pääkohtia. Näistä hän oli tiivistänyt eräitä strategiaa koskevia teesejä. Osa näistä oli minulle tutun kuuloisia jo aikaisemmista opinnoista.

Sodan perusluonne on pysyvä. Sen ilmenemismuodot sen sijaan ovat jatkuvassa muutoksessa. Sodan perusluonne on kolmijakoinen: vaisto ja tahto (brutaliteetti), taito ja luovuus (sattuma), järki ja politiikka (ymmärrys). Jokainen sota on kuitenkin erilainen ja ainutlaatuinen - mutta ne noudattavat tiettyjä kaavoja. Näitä kaavoja noudattavat mm. sotien syyt. Sotaan ja strategiaan vaikuttavat aina samat perustekijät. Sotien ainutlaatuisuuden määrittää näiden perustekijöiden vuorovaikutus. Näitä perustekijöitä ovat mm. resurssit, päämäärät, suunnitelmat, jne. Sota on toistuva inhimillisen vuorovaikutuksen muoto, jolla on aina samanlaiset motiivit. Sodan päämäärä on edullisempi rauha. Tällä tarkoitetaan, että sota on vain yksi politiikan väline esim. diplomatian, tiedotuksen ja talouden rinnalla. Jokaisen strategisen suunnitelman päämäärä on, että sen seurauksena olisi mahdollisimman vähän kaduttavaa. Suunnitelmat eivät siis ole täydellisiä eivätkä ne voi tähdätä seuraavaan sotaan.
Kaikesta kävi ilmi, että luennoitsija on huippuälykäs ja luento erinomaisen hyvin valmisteltu. Ainoa kritiikkini kohdistuu luennolla jaetun tiedon määrän ja esityksen tempoon. Se oli kuten todettua hengästyttävä.

Toisen luennon aiheena oli Verkostoitunut toiminta kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa ja sen piti tohtori A.W. ZIF:stä (Zentrum für Internationale Friedenseinsätze). Luennoitsija esitteli organisaationsa, mutta jätti kertomasta, mikä ZIF on. Ehkä tämä on alkuasukkaille itsestään selvää, mutta vihkiymättömälle ei esitetystä auennut järjestön tai viraston suhteet muihin toimijoihin. Tämän tiedon puuttuessa oli muu luennoitsijan kertoma melko vaikea asettaa oikeaan asiayhteyteen. Olisi ollut helppoa ottaa verkosta selvää onko ZIF virasto vai järjestö ja kenen alaisuudessa se toimii, mutta koska koululla ei ole verkkoyhteyksiä eikä kännykätkään yleensä toimi rakennuksissa, en voinut tätä selvittää. Näin luennoitsijasta tuli vain puhuva pää, joka kertoi jonkun järjestön verkostoitumisesta muiden toimijoiden kanssa. Oppiminenhan on uuden tiedon yhdistelemistä olemassa olevaan tietoon, mutta nyt tämä jäi aika pitkälle tekemättä. Sen verran sain pääteltyä, että ZIF on jonkinlainen siviilikriisinhallinnan keskus, joka kuitenkin viime vuosina on olosuhteiden pakosta joutunut palkkaamaan paljon henkilöstöä entisistä sotilaista. Tästä johtuen järjestön toimintakulttuuri on muuttunut, mitä luennoitsija piti valitettavana.

Perjantain - ja vuoden viimeisen - luennon aiheena oli "asevoimat turvallisuuspolitiikan välineenä" ja sen piti lippueamiraali J. z. M. Luennon otsikko sisältää väittämän, jota voidaan pitää itsestäänselvyytenä. Bundeswehrin asema Saksan turvallisuuspolitiikan välineenä onkin vahvistettu uusimmassa doktriinissa (Weissbuch), jota luennoitsija käytti tärkeimpänä lähteenään. Bundeswehr perustettaessa reunaehdot olivat selvät: sitä käytettäisiin vain puolustustarkoituksiin ja ainoastaan liittouman osana. Bundeswehr oli alunperin myöskin tarkoitettu yksinomaa taktisen tason työkaluksi. Kylmän sodan jälkeen Bundeswehrin rooli muuttui, kuten niin monissa muissakin länsimaissa, kriisinhallinnan välineeksi. 1990-luvun alussa esiintyi myös samanlaisia Bundeswehrin olemassaolon kyseenalaistavia pohdintoja kuin 50-luvulla. Jälleenyhdistymistä seurannut asevoimien yhdistyminen oli suuri ponnistus, mutta sitä helpotti samalla tehdyt radikaalit supistukset asevoimissa (ns. peace dividends eli rauhanosingot). Bundeswehrin käytössä riisinhallintaan oli aluksi ongelmia sekä tahdon että osaamisen tasolla, mutta lopulta Bundeswehr sai ja kykeni hoitamaan sille osoitetut tehtävät myös esim. Kosovossa ja Afganistanissa. Nykyään Bundeswehrin tehtävissä turvallisuuspolitiikan osana korostuu globalisaation vaikutukset (esim. terrorismi, ennustamattomuus, kyber) ja toisaalta Saksan kansallisten etujen varmistaminen (maailmankaupan reittien turvaaminen, maahanmuuton kontrollointi). Viime vuosina Naton uudet aloitteet ovat siirtäneet rooia takaisin maanpuolustuksen suuntaan. Puolustuksellisuus ja liittouman toimiminen ovat kuitenkin pysyneet toiminnan kivijalkoina. Uudet uhkat kuten hybridi- ja informaatiosodankäynti ovat osaltaan muuttaneet Bundeswehrin roolia, muutosta johtaa turvallisuuspolitiikka. Toisaalta Saksa lienee vähemmän halukas sitoutumaan poliittisesti sellaiseen, mihin Bundeswehrillä ei ole kykyä. Muutoksen jarruna ovat Saksan ja Bundeswehrin "historialliset vakiot". Ne ovat osaltaan syynä siihen, miksi minä olen tällä kurssilla, eli monikansallisuus. Monikansallisten yksiköiden ongelmana tositilanteessa on kuitenkin se, että eri valtioiden poliittiset motiivit osallistua taisteluun voivat olla poikkeavat, jolloin yksikkö hajoaa eikä sitä voida käyttää lainkaan.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jää nyt joulutauolle ja jatkuu ensi vuoden puolella. Tämän opintojakson poliittinen ulottuvuus ei lakkaa hämmästyttämättä minua. Saksalaiset opiskelijakollegat eivät tunnu näkemän opetuksen poliittista painotusta ongelmana, vaan vaikuttavat olevan siitä vilpittömästi kiinnostuneita. Onhan tietysti sotilaidenkin tärkeää ymmärtää politiikkaa siinä mielessä, missä ja miksi tulevaisuuden sodat käydään, mutta itse olen sitä mieltä, että sotilaiden ei tuli aktiivisesti tehdä politiikkaa. Poikkeuksena tästä ovat tietenkin sotilas- ja turvallisuuspolitiikka ja eräät ulkopolitiikan sektorit. Saksalainen käsitys sotilaiden osallistumisesta politiikkaan näyttäisikin olevan jyrkästi kaksijakoinen: toisaalta sotilaiden oletetaan olevan poliittisesti aktiivisia, mutta he eivät missään nimessä saisi näkyvästi vaikuttaa politiikkaan, varsinkaan sisäpolitiikkaan. Mielestäni tässä on ristiriita, mutta voi olla että en vielä näe kokonaisuutta. Ehkäpä yksilöille ja organisaatoille on tästä olemassa eri säännöt, tai niitä tulkitaan eri tavalla? Opintojakson luennot sellaisenaan ovat tähän mennessä olleet erinomaisia. Luennot ovat kuitenkin olleet jossain määrin erillisiä kokonaisuuksia, ja niistä on mielestäni osin puuttunut selkeä saksalainen näkökulma. Tällainen irrallisuus tai sirpaloituminen on tietysti aina riski silloin, kun kyseessä on luentosarja, jossa jokainen luento on eri luennoitsijan pitämä.

Ensimmäisen syksyn opinnot ovat nyt takanapäin. Yhteenvetona voin todeta, että tähän mennessä opinnot ovat positiivisesti yllättäneet korkealla laadullaan, sekä sisällöltään että opetusmetodeiltaan. Toisaalta myös opetuksen aihepainotukset ovat olleet jossain määrin yllättävät, eivätkä aina positiivisesti. Poikkeuksiakin tietysti on ollut, esim. kieltenopetus ja oikudenhoito olisi voitu toteuttaa paremminkin. Syksy on kulunut nopeasti, eli on siis ollut mukavaa. Hetkittäin olen jopa ollut innostunut opiskelusta, mutta se lienee vain uutuudenviehätystä. Ensimmäinen puolivuotinen on kuitenkin tuntunut hetkittäin varsin raskaalta. Sekin voi johtua siitä, että kaikki on ollut uutta, ja toisaalta jo pelkästään siitä että kaikki on ollut saksaksi. Joka tapauksessa joulutauko tulee tarpeeseen.