307.-311. päivä

Maanantain ensimmäinen luento oli perehdytys TOPFAS-tietojärjestelmään (Tools for Operations Planning and Functional Area Services). Sen piti järjestelmäasiantuntijat C. M. ja L. B. Järjelmä on varsin laaja ja esitys kattoi siitä vain ne osat tai sovellukset, joita kurssi tulee harjoituksessa käyttämään. Järjestelmä tukee Naton operatiivista suunnittelua (Crisis Response Planning, NCRP) sekä operatiivisen suunnittelun prosessia (Comprehensive Operations Planning Directive, COPD). Järjestelmä käsittelee pääosin operatiivisen ja sotilasstrategisen tason suunnittelua, mutta ottaa vastaan syötteitä myös taktiselta ja strategiselta tasolta. Järjestelmä vaikuttaa ensisilmäyksellä varsin pätevältä ja monipuoliselta. Samalla sain kuitenkin vaikutelman, että järjestelmä ei juurikaan kannusta luovuuteen tai ns. laatikon ulkopuolelta ajatteluun, vaan se edustaa puhdasta prosessiajattelua, jossa kaikki etenee vaiheittain ja suunnitellusti. En myöskään tiedä, kuinka paljon järjestelmä tosiasiassa nopeuttaa suunnittelua ja päätöksentekoa asettamalla paljon tietoa kaikkien saataville. Kokonaiskuvan muodostaminen saattaa tulla jopa vaikeammaksi kuin niukemman tiedon pohjalta. Järjestelmä ei varmaankaan osaa arvioida mikä on olennaista ja mikä pelkkää kohinaa. Tekoälyn tukemana TOPFAS-järjestelmä voisi olla kova sana.
Seuraavan luennon piti U.D. aiheesta operaatioanalyysi ja arviointi. Operaatioanalyysi ei ole ennustamista tai päätöksentekoa. Se on pikemminkin mahdollisuuksien arviointia (What if...?). Operaatioanalyysi jaetaan kovaan ja pehmeään operaatioanalyysiin. Kova perustuu faktoihin ja laskentaan, pehmeä puolestaan inhimilliseen arvioon ja arviointikykyyn. Analyytikoilla on usein pitkä ura esikunnissa ja heidän kokemustaan ja sormenpäätuntumaansa kannattaa hyödyntää. Erityisesti brittiläisessä ja amerikkalaisessa sotilaskulttuurissa analyytikoilla on arvostettu asema.
Tämän jälkeen harjoitukseen valmistavia luentoja jatkettiin kahdeksassa eri seminaarissa. Seminaarit jatkuvat koko viikon. Osa sai valita seminaariaiheensa itse ja osa oli määrättyjä sen perusteella, missä tehtävässä on tulevissa harjoituksissa. Minun ensimmäisen seminaarini aihe oli logistiikka ja operatiivinen liike. Seminaarin vetäjänä toimi eversti B. Ensin kuitenkin kuultiin esitys Naton rahoituksesta ja sen piti Italian yhteysupseeri everstiluutnantti M.V., koska hän on toiminut rahoitusalan tehtävissä Natossa. Natolla on useita budjetteja, mutta meitä kiinnosti erityisesti sotilasbudjetti ja investointibudjetti. Naton sotilasbudjetti on n. 1,3 Mrd euroa ja siitä maksetaan Naton pysyvän johtamisrakenteen kulut. Kaikki henkilöstömenot sekä erillisten operaatioiden kulut maksavat jäsenvaltiot. Esimerkiksi jos  johtamisrakenteen henkilöstö menee virkamatkalle, matkat maksetaan Naton sotilasbudjetista mutta majoitukset ja päivärahat  kansallisista budjeteista. Tämä aiheuttaa joskus mielenkiintoisia intressiristiriitoja. Naton suositukset 2 % BKT:sta,  josta 20 % investointeihin herättivät paljon keskustelua. Prosenttiluvuissa on paljon ongelmia, sillä niitä lasketaan  erilaisilla perusteilla eri maissa. Olennaista ei ole myöskään 2 % saavuttaminen vaan se, kuinka suuri osuus siitä menee Natoa hyödyttäviin kuluihin (eikä esim. sotilaseläkkeisiin). Lukuihin nähden Suomella ei ole mitään hävettävää, vaikka BKT-osuus onkin vain n. 1,3 %. Hankintoihin menee Suomessa n. kolmasosa ja suuri osa hankinnoista ei edes mahdu puolustusbudjettiin.
Rahoitusluennon jälkeen eversti B. jatkoi Naton logistiikalla. Naton logistiikan perusongelman voi tiivistää siihen, että Nato ja sen jäsenvaltion ovat yhdessä vastuussa Naton operaatioiden ja tehtävien logistisesta tuesta. Samalla kuitenkin jäsenvaltiot vastaavat viime kädessä itse kansallisten joukkojensa tuesta. Vastuunjako ei siis kaikissa tilanteissa ole aina aivan selvä. Toinen keskeinen kysymys on logististen järjestelmien yhteensopivuus. Logistiikka on yhteinen suorituskyky (Joint Function), mikä tarkoittaa, että kiinnostaa (tai että sen tulisi kiinnostaa) kaikkia.
Lounastauon jälkeen siirryttiin käsittelemään Joint Endeavour -harjoituksen huoltotilanteen yksityiskohtia, eli CERASIA-skenaarion logistiikkaan liittyviä erityispiirteitä - ja niiden yhtymäkohtia todellisuuteen. Niitä riittää, sillä skenaario on rakennettu melko pitkälle Etiopian ja Eritrean sisällissodan tapahtumien pohjalle. Luennoitsijalla oli aikaisempien vuosien pohjalta melko valmis materiaali, eli näyttäisi siltä, että huoltotoimiston suunnittelijat pääsevät ainakin harjoituksen alussa melko helpolla.
Tiistain piti alkaa englannintunneilla, joita ei sitten pidettykään. Kaksi ryhmäni jäsenistä on Yhdysvalloissa harjoituksessa ja yksi on työharjoittelussa. Muiden minun lisäkseni kolmen ryhmäläisen piti parhaan tiedon mukaan tulla paikalle, sillä he olivat edeltävänä päivänä paikalla ja yhden heistä näin jopa samana aamuna. Opettaja kuitenkin kertoi, että yksi ryhmän jäsenistä oli juuri soittanut hänelle ja sanonut ettei kukaan tule paikalle, sillä käynnissä on joku tärkeä projekti. Minä tulin paikalle enkä ole kuullut mistään tärkeästä projektista mitään. Kieltenopetus on viikko-ohjelmassa, mutta päätimme opettajan kanssa että emme ryhdy sitä yksityisopetuksena pitämään. Käsittämätöntä toimintaa. Täytyy ottaa asia puheeksi puhelun soittaneen ryhmäläiseni kanssa.
Perutun englannintunnin aikana otin selvää, missä ja milloin verenluovutuskampanja pidetään. Kurssin johtaja oli edeltävänä päivänä vedonnut koko kurssiin, että osallistuminen verenluovutukseen olisi suotavaa. Löysin koulun sisäverkosta verenluovutustilaisuudesta kertovan ilmoituksen sekä amiraalin päiväkäskyn aiheesta. Niissä oli mainittu päivämäärä ja paikka, mutta ei kellonaikoja. Niinpä oletin, että tempaus kestää koko päivään ja lähdin matkaan naapurikasarmille. Siellä selvisi kuitenkin, että verenluovutus alkaa vasta klo 12. En viitsinyt ajella edestakaisin kasarmien väliä joten odotin tilaisuuden alkamista autossa. Verenluovutus sujui suhteellisen tehokkaasti ja perusteellisesti. Siihen sisältyi pintapuolinen lääkärintarkastus, ja tarjolla oli pieni lounaskin. Kokonaisuutena ihan vastaava kokemus kuin Suomessa, ehkä hieman perusteellisempi ja palvelualttiimpi kaikilta osin.
Tämän jälkeen palasin seminaariin, johon minun olisi pitänyt olla jo aamupäivästä alkaen. Sen aiheena oli turvallisuussektorin reformi CERASIAn kaltaisissa skenaarioissa. Esityksen piti DCAF:n (Democratic Control of Armed Forces) ja ISSAT:n (International Security Sector Advisory Team) edustaja nimeltään K.E. Järjestöt ovat sveitsiläisiä, mutta puhuja oli onneksi britti, joten häntä oli helppo seurata (sveitsinsaksa olisi ollut liikaa). Esitys käsitteli monipuolisesti ja ammattitaitoisesti sitä, miten ja missä vaiheessa konfliktia maan oman turvallisuuskoneiston tukemiseksi ja rakentamiseksi. Luennon punainen lanka oli paikallisen omistajuuden ja ratkaisujen tukeminen, ei itse tekeminen tai mallien pakkosyöttäminen ulkoa. Mikäli käytössä olisi ollut nettiyhteys olisin käynyt järjestöjen kotisivuilla tarkastelemassa esitteitä, jotka kiersivät luokassa. Ne vaikuttivat ammattitaitoisilta ja hyviltä lähteiltä, mikäli aiheeseen joutuu joskus syventymään enemmän. Päivän päätteeksi teimme ryhmätyön, jossa suunnittelimme CERASIAn erään paikallisen valtion turvallisuus. Tai ei se oikeastaan ryhmätyö ollut, vaan luento, jossa oli opetuskeskutelun elementtejä. Luennoitsija teki kovasti töitä myydäkseen edustamansa organisaation asiantuntemusta (joka kiistämättä vaikutti olevan hyvällä tasolla) meille kuulijoina oleville sotilaille.
Keskiviikko alkoi palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. Sain kuulla päivitetyn tilanteen siitä, missä opettajakunnan käsityksen mukaan olen opintomenestykseltäni kurssin keskuudessa. Arvosanoja tai vertaisarviointiahan täällä ei harrasteta, joten kyseessä on kooste opettajien arvioista. Siinä ei ollut mitään uutta tai yllättävää ja minun suoriutumiseeni ollaan pääosin tyytyväisiä. Henkilöarvioinneissa on melko suuri kulttuuriero Suomen ja Saksan välillä siinä, että Suomessa on melko turha lähteä arvioimaan henkilöitä pelkästään tuntumapohjalta, sillä se kääntyy nopeasti arvioijaa itseään vastaan. Suomessa pitää olla lukemia ja mustaa valkoisella, niitä uskotaan helpommin kuin suullista argumentointia, keskustelua tai mielipiteitä.
Päivän seminaari käsitteli poliisioperaatioita osana kriisinhallintaa. Luenn on piti kaksi kokenutta poliisia, F.H. ja S.C. Aampäivän luennot käsittelivät näiden kahden poliisioperaatioissa marinoituneen herran henkilökohtaisia kokemuksia mm. Kosovon, Afganistanin ja Malin operaatioista. Pääsanomaksi jäi, että operaatoiden vaikuttavuus oli usein jäänyt heikoksi eli pintapuoliseksi ja lyhytaikaiseksi. Yksittäisiä menestystarinoitakin mahtuu luonnollisesti mukaan. Poliisioperaatioiden vaikuttavuutta on hyvin vaikea mitata, sillä se riippuu niin monista eri tekijöistä. Mittaaminen keskittyy usein myös lukuihin eikä laatuun. Onko parempi kouluttaa 2000 rivipoliisia vai 20 poliisipäällikköä? Pidetäänkö kymmeniä lyhyitä koulutustilaisuuksia vai muutama pitkä kurssi?
Iltapäivän luento syventyi Afganistanin kriisinhallintaoperaation poliisikomponentin toiminnasta saatuihin oppeihin. Poliisioperaatiot toteutetaan yleensä tiiviissä yhteistyössä sotilaiden kanssa, mutta sotilaiden ei yleensä (koskaan) tulisi johtaa poliiseja. Joissain tapauksissa voi olla perusteltua, että poliisit johtavat sotilaita, mutta harvemmin toisin päin. Operaation suurimmat menestykset saavutettiin miehistökoulutuksessa ja suurimmat vaikeudet puolestaan koettiin päällystön koulutuksessa. Luennon mielenkiintoisimmat keskustelut käytiin kuitenkin korruption torjunnasta ja sen vaikeudesta. Mustaa ja valkoista on vain paperilla ja ideologioissa, todellisuus koostuu enemmän harmaan eri sävyistä. Konfliktialueilla kaikilla on likaiset kädet, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Samalla kun joistain tulee ystäviä tulee toisista vihamiehiä. Poliisien mukaan olisi erittäin tärkeää kuunnella myös kentän ääntä eikä väkisin ajaa perille ylimmillä tasoilla kehiteltyjä ideoita. Kentän äänellä ei tässä välttämättä tarkoiteta länsimaista käsitystä poliisityöstä, vaan ongelmia, tarpeita, toiveita ja käsityksiä pitäisi tiedustella paikallisilta toimijoilta.
Torstaina kansainvälisten opiskelijoiden koko päivä oli oikeastaan varattu kansakuntien päivän iltatilaisuuden valmisteluun, ja olimme täten vapautettuja opetuksesta. Valmisteluihin tosiaankin meni ihan koko päivä. Aamulla toimitettiin palju ja puolitapäivin sauna. Sähköjen ja valaistuksen sekä suihkun ja suihkuverhojen virkaa toimittaneiden telttakankaiden virittelyyn meni pari tuntia, koristeluun ja viimeistelyyn toinen mokoma. Paljua lämmitin n. kolme tuntia ennen tilaisuuden alkua ja saunaa n. tunnin. Ensimmäiset kylpijät uskaltautuivat löylyihin n. seitsemältä, minä heidän joukossaan. Saunojia riitti jatkuvana virtana ja varaamani pyyhkeet sekä neljä laatikkoa lonkeroa loppuivat jo parin tunnin jälkeen. Se ei saunojia kuitenkaan lannistanut, vaan käyteytkin pyyhkeet kelpasivat paremman puutteessa. Salmiakkikossupullo katosi jonkun matkaan, mutta kynttilälyhdyn valossa oli vielä leijona-snapsi ja kossupullo, joiden nestepinta laski illan mittaan. Nuotion ääressä paistettu saunamakkara ei ollut yhtä suuri menestys, mutta se johtui varmaan räntäsateisesta säästä. Paljussa oli parhaimmillaan 6 henkeä ja veden lämpötila 45 astetta. Kävijöitä riitti oikeastaan koko illan ajan, heitä oli yhteensä arviolta yli 50, mikä ylitti ennakkoarvioni reippaasti! Omituisinta oli monien hämmästys siitä, että paikalla oli oikeasti oikea sauna! Tapahtumaa mainostaneessa julisteessa oli mainittu sauna ja palju, mutta ne oli jollain ihmeen tavalla tulkittu vitsiksi. En voi käsittää mikä sellaisessa vitsissä olisi ollut hauskaa. Hauska sen sijaan oli kansainvälisten opiskelijoiden tekemä sketsivideo, joka esitettiin illan aikana kaksi kertaa.
Viimeiset kylpijät poistuivat paljusta ja saunasta n. puoli kolmen aikaan perjantai-aamuna, minkä jälkeen laskin vedet paljusta ja korjasin sähkölaitteet, juomat ja muun anastusherkän materiaalin talteen autooni, vaatteet ja tilasin taksikyydin kotiin. Suomen "ständiä" kehuttiin illan aikana vuolaasti ja ideaani tuoda tilaisuuteen sauna toisaalta täysin hulluksi mutta samalla aivan loistavaksi. Ne jotka saunassa kävivät kehuivat sitä hyväksi, ja siihen arvioon on minunkin yhdyttävä: tynnyrisaunassa oli varsin mukavat ja pehmeät löylyt ja hyvä ilmanvaihto. Palju oli ensimmäisille kylpijöille kuulemma vähän liian viileä, mutta laitoin nopeaan tahtiin kaksi pesällistä lisää, jolloin lämpötila saatiin mukavaksi. Jossain vaiheessa joku totesi veden jo hieman liian lämpimäksi enkä loppuillasta lämmittänyt paljua enää.
Perjantaina saunaa tultiin hakemaan aamulla ja paljua puolen päivän aikaan. Siinä välissä siivosin jälkiä ja palauttelin tavaroita ja tarvikkeita paikalleen. Alle kolme tuntia nukkuneena olotila ei ollut erityisen virkeä, mutta onneksi pääsin jo puolitapäivin palaamaan kotiin päiväunille.