78.-82. päivä

Maanantai alkoi opintojakson valinnaisten seminaarien johdannolla everstiluutnantti T.K.:n johdolla. Luennolla käytiin äpi viikon kuluttua alkavan kahden viikon seminaarin rakenne, opetustavoitteet jne. Lisäksi annettiin lukumateriaalia, johon tulee tutustua ennen seminaaria. Minun valitsemani seminaarin aihe on kyberuhkat ja kriittinen infrastruktuuri. Aihe ei kiinnosta minua juurikaan enempää kuin muiden seminaarien aiheet (tarjolla olisi ollut mm. Ukrainan kriisi), mutta tämän seminaarin opetuskieli on englanti, kun muissa käytetään saksaa. Ajattelin kielenvaihdoksen olevan virkistävä, sillä jatkuva saksan kuunteleminen alkaa ajoittain tuntua rasittavalta. Edistyksellisesti ja ehkäpä seminaarin aiheeseen liittyen kaikki lukumateriaali tarjottiin verkkolinkkeinä.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.