283.-287. päivä

Maanantai aloitti viikon mittaisen LEKU eli Lebenskundliche Unterricht -opintojakso. Oppiaine käsittää yleensä etiikan kirkollisen työn opetuksen, mutta viikon teemaksi oli valittu (yllätys, yllätys!) Bundeswehrin perinteet sekä julkisuuskuva. Opintojakson opetuksesta vastaavat koulun sotilaspastorit (MilDek), katolinen M. ja evankelinen v.S., joten uskonnollisilta pohdinnoilta ja elementeiltä tuskin voidaan välttyä. Opintojaksoa varten jaettiin ennakkoon luettavaksi moniste joulutaukoa edeltävällä viikolla. Se käsitteli perinteitä ja uskontoa modernismin valossa. Teksti oli erittäin syvältäluotaavaa, osin filosofista ja henkilökohtaistakin pohdintaa ja osin historiallista, lähdeviitteistettyä tarkastelua. Saksaksi luettuna tehtävä oli lähestulkoon ylivoimainen, vaikka moniste oli vain parisenkymmentä sivua pitkä.
Ensimmäisen luennon pitäjä oli M. C., joka on tehnyt uraa markkinointitutkimuksen parissa. Hän lähestyi aihetta brändien ja mielikuvien kautta. Hyvä brändi aktivoi molemmat aivolohkot sekä vetoamalla tunteisiin että tarjoamalla tietoa. Hyvää brändiä voi lähes aina kuvata samoilla piirteillä kuin jotain ihmistä. Luennoitsija avasi tuotemerkkien takana olevia käsityksiä lukuisilla erimerkeillä mm. urheiluvälineiden, autojen ja hiustenhoitotuotteiden brändeistä. Brändin luomisessa ytimessä saavuttaa kuluttajien luottamus brändiin.
Seuraavalla tunnilla luennoitsija analysoi Bundeswehrin brändiä samoja menetelmiä ja kysymyksiä käyttäen. Keskustelu vaelsi Bundeswehrin kohderyhmistä sen olemassaolon oikeutukseen ja sen brändin luotettavuuteen. Mielenkiintoisia argumentteja olivat mm. se, että brändin rakentaminen ei ole Bundeswehrin vastuulla, vaan Bundeswehrin puolesta puhuminen tulisi olla poliitikkojen tehtävä. Eräs opiskelijatoveri totesi myös, että Bundeswehrin julkisuuskuvan ja todellisuuden välillä on ristiriita, minkä heikentää brändin uskottavuutta. Kuten täällä on usein tapana, keskustelusta ei ollut tulla loppua ja vaikutti siltä, että myös luennoitsijan mielestä keskustelu oli itsetarkoitus. Kävin hyvän keskustelun vieressäni istuvan amerikkalaiskollegan kanssa siitä, miksi meidän maissamme ei ole Saksan ongelmaa, eli meidän maidemme asevoimat eivät jatkuvasti joudu perustelemaan olemassaoloaan. Yhdysvaltojen ja Suomen syyt, lähtökohdat ja ratkaisut ovat hyvin erilaiset, mutta lopputulos on samansuuntainen: asevoimat koetaan välttämättömiksi ja laajalti jopa suosituiksi. Suomessa ratkaisu on yleinen asevelvollisuus ja asevelvollisten mielekäs kohtelu, mikä vakiinnuttaa brändin koko väestöön. Ehkä tässä olisi ratkaisu myös Saksalle.
Iltapäivällä keskusteltiin samoista aiheista. Pääkysymyksiä olivat mm. mitkä ovat Bundeswehrin kohderyhmiä, mikä erottaa Bundeswehrin muista yrityksistä, ja mikä on Bundeswehrin ydinajatus ja olemassaolon perusta. Keskustelun teoreettinen lähtökohta oli lukumateriaalissa esitelty ja aamupäivän aikana kerrattu funktionaalinen uskontokäsitys. Sen mukaan uskonnoiksi luetaan myös uskontojen tehäviä (sosiaalisia rakenteita tukevat ja maailmaa selittävät) täyttävät ajatusrakennelmat, jotka eivät sisällä yliluonnollisia elementtejä (esim. ideologiat, tiede, perinteet, etiikka, jne.). Aamupäivällä luennoitsija oli voimakkaasti vedonnut kuulijoihin siinä, että tämän viikon ajan me tekisimme pesäeron kristilliseen traditioon ja pyrkisimme tarkastelemaan uskontoa ilmiönä sekulaarisesta näkökulmasta.
Merkillepantavaa oli, että koko kurssista oli paikalla n. 2/3, koska monet pitivät vuosilomaa. Käytäntö poikkeaa rajusti Suomen ye-kurssista, jossa on velvollisuus olla läsnä ja poissaoloista seuraa yleensä korvaavia suorituksia.
Tiistain johdantoluennolla syvennettiin funktionaalista uskontokäsitystä. Luennoitsijana toimi evankelinen sotilaspastori v.S., joka mm. rinnasti raamatun luomiskertomuksen ja periodisen taulukon. Tämän jälkeen siirryttiin pienryhmissä luokkiin keskustelemaan. Kysymyksenä oli mm. se, voiko olla uskomatta johonkin, eli onko funktionaalinen uskontokäsitys perusteltu. Se menee näin: Uskonnoksi voidaan käsittää kaikki toiminta, joka 1. perustelee yleisen elämänmuodon, erityisesti jokapäiväisestä poikkeavat ilmiöt (funktionaalinen) 2. muodostaa pysyvän ja voimakkaan kollektiivin (sosiaalinen) 3. luo kiinnostusta ja motivaatiota (psykologinen) 4.hyödyntää myyttejä, riittejä ja etiikkaa (pedagoginen) 5. asettaa symbolisen järjestyksen (filosofinen) 6. ja jossa yliluonnolliset voimat ovat ratkaisevan tärkeässä asemassa (sisällöllinen). Keskustelu oli pienryhmässä varsin laadukasta.
Aamupäivällä oli vielä toinen johdantoluento, jossa luennoitsija esitteli Ernst Cassirerin filosofiaa symbolisista muodoista. Pointti oli jotakuinkin se, että kaiken ytimessä on myytti, josta symboliset muodot kumpuavat. Nämä puolestaan täyttyvät myytillä, joten on erityisen tärkeää, että myytti on oikea. Uskonto (funktionaalinen) on se väline, jolla myyttiä työstetään. Panin merkille, melko moni harvoista paikallaolijoista keskittyi muuhun kuin luennon kuuntelemiseen. Harmi sisänsä, sillä luento oli aiheensa raskauteen nähden varsin laadukas.
Tämän jälkeen oli kahvia ja sämpylöitä opintojakson piikkiin, kuten eilenkin, ja kuulemma joka päivänä tällä viikolla. Tämä on hyvin poikkeuksellista mutta erittäin tervetullutta, koska sotilaskotia ei edelleenkään ole. Tästä täydet pisteet LeKu:lle. Kahvitauon jälkeen keskusteltiin pienryhmissä. Keskustelun piti käsitellä symbolisia muotoja, mutta ryhmämme puheenjohtaja, Hampurin sotilassairaalan ja Bundeswehrin yliopiston sotilaspappi, antoi keskustelun kumpuilla vapaasti. Pääpuheenaiheeksi muodostui tappamisen legitimointi ja tappamisen käsittely henkisesti. Sotilaspastorin mukaan tappamisen tabun häivyttäminen tai tappamisen demystifiointi on eräs tärkein osa sotilasjoukon henkistä valmistautumista sotilasoperaatioon.
Iltapäivän johdantoluento käsitteli perinteiden merkitystä Norbert Eliaksen yhteiskuntateorian (sivilisaatioprosessi) sekä Thomas Luckmannin transendenssien kautta. Jälleen erittäin hyvä luento, H.v.S. onnistui tiivistää teorioista olennainen 30 minuuttiin, vieläpä esimerkeillä valaisten. Johdantoluennon jälkeen palattiin keskustelemaan pienryhmissä. Aluksi annettiin jokaiselle tehtäväksi määritellä, mikä hänelle henkilökohtaisesti muodostaa upseerin ammatin emotionaalisen ytimen. Tämä piti pistää paperille ja esittää muulle ryhmälle perusteluineen, mitä seurasi keskustelu. Ryhmässä tuli esiin seuraavanlaisia emotionaalisia ytimiä: toveruus, työtoveruus ja ystävyys, suojeleminen ja velvollisuus suojella, esikuvana oleminen ja esikuvien seuraaminen, vaatimuksiin vastaaminen ja velvollisuuksien täyttäminen vaikeuksista huolimatta ja ylpeys siitä, oma yksikkö ja
työyhteisö ja vastuu siitä, oman työn jälkien näkeminen. Keskustelu oli avointa ja rehellistä, paikoitellen jopa tunteellista. Tämäntyyppistä johdettua opetusta Suomessa näkee harvemmin. Ehkä pitäisi, mutta toisaalta meillä on saunailtoja.
Termillä "Kameradschaft" on muuten saksan sotilaskielessä aivan erityinen merkitys, joka ei välttämättä välity kovinkaan hyvin termin käännösvastineisiin.
Keskiviikon johdantoluento siirtyi joustavasti perinteiden ja sotialaperinteiden merkitykseen ja syvimpään tarkoitukseen. Sotilaspappi H.v.S. kritisoi voimakkaasti Bundeswehrin uutta perinneohjetta (Traditionsanlass), jossa kategorisesti kielletään Wehrmachtin ja Volksarmeen käyttö perinteiden lähteenä. Hänen mukaansa Bundeswehrillä  on jopa velvollisuus vaalia näiden rikollisten hallintojen asevoimien perinteitä samalla kuitenkin tehden selväksi se, mikä asevoimien suhde hallintoihin oli ja mitä asevoimissa tehtiin oikein ja mitä väärin. Tämän jälkeen siirryttiin luokkiin
keskustelemaan. Oman ryhmämme opettaja oli joutunut palaamaan päivätöihinsä, joten meidän luokkamme liittyi E-luokan seuraan. Ryhmästä tuli siis melko kookas, mikä johti väistämättä siihen että keskustelusta tuli jäykempää. Myös aihe alkaa olla melko lailla loppuun kaluttu ja se näkyi myös opiskelijatovereista. Ulkomaalaiset eivät voi ymmärtää Saksan ja Bundeswehrin perinnepiehtarointia, eivätkä nuoret saksalaiset sotilaatkaan tunnu sitä enää oikein jaksavan. Keskustelua seurasi jälleen luento, joka jatkoi perinnekäsityksen puimista ja myös ohjeet iltapäivän ryhmätyöhön. Siinä tarkoituksena on analysoida jotain tiettyä perinnettä (henkilöä, taistelua, tms.) tähän asti opitun valossa ja tehdä siitä eräänlainen markkina-analyysi. Erityisesti tulisi kiinnittää huomiota siihen, mitkä perinteet joukot voisivat kokea omakseen. Tauon jälkeen koottiin aivoriihen tapaan ehdotuksia mahdollisiksi perinteiksi. Luetteloon kertyi aiheita laidasta laitaan, alkaen Fredrik suuresta ja ensimmäisestä maailmansodasta päättyen Afganistanin sotaan. Mukaan mahtui myös erikoisuuksia kuten fantasiahahmot perinteinä ja sotatieteen saavutukset, sekä muutama ulkomainen perinne. Toisen maailmansodan perinteitä oli mukana suhteellisesti eniten, joukossa myös ss-joukkojen saavutuksia.
Iltapäivällä oli vuorossa ryhmätyö. Meidän luokkamme aiheena oli Emden-perinnelinja, jonka merkityksestä laadittiin n. 45 minuuttia kestävä esitys. Emden on merivoimien sota-aluksen nimi, jonka käyttö lopetettiin Bundeswehrissä vuonna 2013.
Torstaina koko päivä käytettiin ryhmätöiden purkuun. Aiheet käsittelivät laajalti erilaisen saksalaisten mahdollisten tai toivottavien sotilasperinteiden kirjoa. Tein muistiinpanot tapani mukaan tietokoneella, mutta en siirtänyt niitä päivän päätteeksi verkkoon. Talletan muistiinpanoni yleensä työpöydälle, johon yhteys katkeaa kun koneen irrottaa verkosta. Työpöydälle koneen verkossa ollessa tallennettuja tiedostoja ei siis voi tarkastella, kun kone ei ole verkossa (langatonta verkkoa ei ole, eikä isossa auditoriossa ole verkkoliittymiä). Seuraavana päivänä unohdin, että en ollut siirtänyt muistiinpanojani verkkoon ja tallensin uudet muistiinpanot samalla nimellä korvaten edellisen tiedoston. Huomasin virheeni liian myöhään, ja muistiinpanoni keskustelusta olivat kadonneet. No, ei ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa en viitsi vaivautua jälkikäteen miettimään mitä mahdoin kirjoittaa. Harmittaa. Koulun tietoteknisissä palveluissa olisi paljon parantamisen varaa, esim. langaton verkko kaikkiin rakennuksiin ja pistorasioita työpisteiden äärelle.
Perjantaina ohjelmassa ei ollut muuta kuin opintojakson loppuyhteenveto ja palaute. Johdantopuheenvuorossaan sotilaspastori korosti, että jokainen sukupolvi määrittelee uskonnon (funktionaalisessa mielessä) ja perinteet uudelleen ja välittää nämä seuraavalle sukupolvelle. Tällä kertaa on meidän sukupolvemme vuoro. Luennoitsija kehotti kuulijoita pyrkimään siihen, että he kykenevät tarkastelemaan perinteitä ja uskontoa myös analyyttisesti ja irroittautuen omasta viitekehyksestämme ja tunteistamme. Vain näin toimien voidaan objektiivisesti tarkastella perinteiden todellisia sisältöjä ja sanomia niiden eri tasoilla ja ulottuvuuksissa. alautekeskustelussa ei noussut esiin kovinkaan paljon uutta. Puheenvuoroja käyttäneet olivat pääosin tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä viikon sisältöön ja toteutustapaan. Keskustelussa hollantilainen kollegani kiitti sitä avoimuutta, jolla saksalaiset opiskelijat olivat valmiita keskustelemaan historiansa vaikeistakin aiheista. Yleensä nämä keskustelut käydään suljetummassa piirissä siitä syystä, että pelätään jonkun loukkaantuvan tai tekevän ilmoituksen. Tästä täytyy olla samaa mieltä.
Kokonaisuutena viikko oli miellyttävän pehmeä lasku joululomalta takaisin arkeen. On melkoista luksusta saada rauhassa pohdiskella sotilaan ammatin perimmäisiä kysymyksiä koko viikon ajan miellyttävässä ja kannustavassa ilmapiirissä.