USA:n opintomatkaa seurasi kolmen päivän työajan tasausvapaa, eli koululle palattiin vasta torstaina. Aamulla oli pari tuntia vapaamuotoista liikuntaa, minkä jälkeen palattiin Studienphasen eli ison ryhmätyön pariin. Loppuviikon ohjelmaan sisältyy ryhmätyön jatkotyöstöä sekä avoimien ovien päivä Tag der Bundeswehr lauantaina.
Ryhmätyön tässä vaiheessa keskitytään tulosten esittämistavan pohdintaan. Ehkä mainitsinkin siitä jo tämän opintojakson alussa, mutta kurssi on jaettu kuuteen työryhmään ja johto-osaan, joista vain neljä tekevät ryhmätyötä jostain tietystä sisällöllisestä aiheesta. Viides työryhmä pohtii tapaa, joilla neljän työryhmän tulokset esitetään, ja kuudes ryhmä vastaa esitystilaisuuden järjestelyistä. Esitystilaisuus kolmen viikon kuluttua tulee olemaan koko päivän kestävä spektaakkeli, johon osallistuu käytännössä Bundeswehrin koko kenraalikunta. Tarjoiluista vastaa ilmeisesti Logistiikkakoulun kokkikurssi ja sen tukemiseksi jokaiselta kurssilaiselta kerätään enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti 35 euroa. Olenkin jo tainnut sanoa mielipiteeni tästä saksalaisesta vieraanvaraisuudesta ja kyvyttömyydestä sisällyttää edustuskulut tapahtumien ja harjoitusten menokehykseen. Maksavatkohan esittelytilaisuuteen osallistuvat kenraalit 35 euron ruokarahan. Todennäköisesti.
Oman ryhmäni esitys on jalostunut mm. ammattimaisesti tuotetun hieman yli kaksi minuuttia pitkän animaation muotoon. Sen tuotantokulut ovat erään tiedon mukaan yli 8000 euroa. Sen lisäksi ryhmä valmistelee posteriesityksen, luennon ja keskustelutilaisuuden diaesityksineen sekä tekstimuotoisen muistion tulosten säilyttämiseksi. Oma roolini tässä kaikessa rajoittui posteriesityksen sisällön hahmotteluun ja muiden alatyöryhmien tuotosten kommentointiin.
Koko kurssista on tällä viikolla paikalla hieman alle puolet: osa on vielä lomalla Yhdysvalloissa, toiset työharjoittelussa, ja jotkut erilaisilla virkamatkoilla tai muilla vapailla. Tänään tuli tieto, että jo toinen kurssitoverini valmistuu etuajassa, koska häntä kaivataan joukko-osastossa. Ensimmäinen kurssilta valmistunut lähti jo ennen USA:n matkaa. Hän oli siviili, jonka seuraavaksi tehtävä on liittokanslerin puheidenkirjoittajatiimissä. Kurssin läpäisemiseksi ei siis tarvitse ainoastaan olla tekemättä mitään - ei tarvitse edes olla paikalla loppuun saakka. Tämä ei yllätä minua, sillä minkäänlaista läsnäolokontrollia tai opintosuoritusrekisteriä ei ylläpidetä. Varsin moni kansainvälisistä opiskelijakollegoistani lähtee kotimaihinsa kesätauon aikana, eli valmistuu etuajassa.
Iltapäivän lopussa kurssin johtaja käski kurssin käytävälle, jossa tarkennettiin Tag der Bundeswehrin järjestelyjä ja läsnäolovelvoitetta. Kävi ilmi, että alkuperäisestä suunnitelmista poiketen lauantaina ei ollutkaan läsnäolovelvoitetta kaikille, vaan ainoastaan niille, jotka on määrätty erilaisiin tehtäviin. Itse lukeudun jälkimmäisiin. Muiden hän toivoi olevan paikalla ja osallistuvan avoimien ovien päivän ohjelmaan omasta vapaasta tahdostaan. Eversti pahoitteli sitä, että joutuu näin palaamaan uransa alkutaipaleelle, eli varusmiesten motivoimiseen olemaan läsnä ilman järkevää tekemistä.
Perjantai ei poikennut torstaista olennaisilta osin. Poikkeuksena tavanomaisiin perjantaihin päivä ei päättynyt lounaaseen, vaan työskentely jatkui iltapäivällä työaikateknisistä syistä, periaatteessa aina klo 17:ään saakka.
Lauantai oli koululla avoimien ovien päivä eli Tag der Bundeswehr. Koululle oli tullut esittelijöitä paitsi useista Hampurin lähettyvillä sijaitsevista Bundeswehrin joukoista myös poliisista, pelastuslaitoksesta, kaupungin kunnossapidosta, Bundeswehrin yliopistosta ja monista järjestöistä. Lisäksi alueella oli mm. grilli, olutkoju, lettukoju, pomppulinna, kiipeilypuisto, konserttilava, aarteenetsintää ja melontaa. Merivoimien sukeltajilla oli sukellusnäytöksiä ikkunallisessa altaassa. Talon puolesta tarjottiin hernesoppaa ja kahvit. Itse osallistuin Bundeswehrin liikuntakoulutuksen esittelyyn liikuntasalissa, johon oli rakennettu esterata. Myös sähköisen tasapainoskootterin kokeilu oli mahdollista. Sää oli kuuma ja liikuntasalissa oli vielä kuumempi, joten esterata kiinnosti lähinnä lapsia. Sain kuitenkin päivän aikana ihan riittävästi liikuntaa eri esteitä esitellessäni. Kävijöitä kampuksella oli päivän aikana ollut kuulemma n. 3500. Portin ulkopuolella oli pari Bundeswehriä vastustavaa mielenosoitusta, jotka kuitenkin sujuivat rauhallisesti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bundeswehr. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bundeswehr. Näytä kaikki tekstit
10.6.2018
14.1.2017
78.-82. päivä
Maanantai alkoi opintojakson valinnaisten seminaarien johdannolla everstiluutnantti T.K.:n johdolla. Luennolla käytiin äpi viikon kuluttua alkavan kahden viikon seminaarin rakenne, opetustavoitteet jne. Lisäksi annettiin lukumateriaalia, johon tulee tutustua ennen seminaaria. Minun valitsemani seminaarin aihe on kyberuhkat ja kriittinen infrastruktuuri. Aihe ei kiinnosta minua juurikaan enempää kuin muiden seminaarien aiheet (tarjolla olisi ollut mm. Ukrainan kriisi), mutta tämän seminaarin opetuskieli on englanti, kun muissa käytetään saksaa. Ajattelin kielenvaihdoksen olevan virkistävä, sillä jatkuva saksan kuunteleminen alkaa ajoittain tuntua rasittavalta. Edistyksellisesti ja ehkäpä seminaarin aiheeseen liittyen kaikki lukumateriaali tarjottiin verkkolinkkeinä.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.
Aamulla oli tullut kurssin keskusteluryhmään viesti, että kurssi järjestyy auditoriotalon (Mannfred Wörner Zentrum) aulaan 10 minuuttia ennen luentoa. Syytä ei ilmoitettu, eikä siitä tuntunut olevan kellään varmaa tietoa. Paikalle tuli akatemian johtaja amiraali C.S., joka käski rivin eteen kolme kurssilaista ja luki näiden ylennyskäskyn majuriksi sekä asensi kurssin johtajan kanssa olkapoletit. Olen jo tainnutkin mainita, että ylennykset tulevat täällä yllätyksenä, ja että sotilasarvo on sidoksissa palkkaan. Melkolailla erilainen järjestely kuin Suomessa siis.
Toisen luennon aiheena oli kyber- ja informaatiotilan strategiset ulottuvuudet ja luennoitsijana toimi eversti F., Bundeswehrin uuden kyberkeskuksen rungon esikuntapäällikkö. Kyberulottuvuuden merkitystä on vasta vähitellen alettu ymmärtää. Samaan tapaan lentokoneen, sukellusveneen, panssarivaunun ja jopa ydinaseen merkitystä vähäteltiin aluksi. Uuden teknologian läpimurto kestää aikansa, mutta sen todellinen vaikutus syntyy vasta yhdessä muiden kehittyvien ilmiöiden ja teknologioiden kanssa. Kyberpuolustuksella ja oikeastaan koko toimialalla on suuria haasteita mm. resurssien saatavuudessa ja osaamisessa. On jossain määrin perusteltua vaittää, että vastustajalla (rikollisilla, terroristeilla, hakkereilla jne.) on tällä hetkellä etulyöntiasema. Erityinen haaste on sopivan henkilöstön rekrytointi. Kuten kaikessa muussakin, Bundeswehr ei toimi tässäkään yksin, vaan yhdessä kumppaneiden kanssa. Nato on linjannut, että kyberisku voi olla peruste viidenteen artiklaan vetoamiselle. Kyberturvallisuus on Saksalle kuitenkin kansallinen intressi. Bundeswehrissa kyber- ja informaatiotoimiala voidaankin (tulevaisuudessa) rinnastaa puolustushaaroihin, koska sillä on kokonaisvastuu omasta toimialastaan, ja melkein vastaavat resurssit. Toimiala on siis Bundeswehrissä otettu vakavasti ja se on voimakkaassa kasvussa. Keskuksen on määrä saavuttaa täysi toimintavalmius vuonna 2021.
Iltapäivän luento oli "vapaaehtoinen" opiskelijaluento, joka piti luokkatoverini kapteeni B.G. Sen aiheena oli Bundeswehrin tiedustelulaitos (Militärische Abschirmsdienst, MAD). MAD:n tehtävä on hankkia ja käsitellä tietoa yksittäistä henkilöistä, jotka jollain tavalla liittyvät Saksan puolustusministeriön hallinnonalaan. MAD:n tehtävät ja toimivalta on tarkasti laissa määritelty: laitoksesta on oma laki (MAD Gesetz) ja sen lisäksi sitä koskee tietenkin monet muut lait, näistä tärkeimpänä laki Bundeswehristä ja laki turvallisuusselvityksistä. Laitoksella on 7 toimipistettä,
jotka ovat aluevastuussa. MAD:n tehtäviin kuuluu myös vastatiedustelu, eli Bundeswehriä vastaan suunnatun tiedustelutoiminnan paljastaminen. Tärkeä tehtävä on myös turvallisuusselvitykset, eli virasto on ns. Designated Security Authority. Luennoitsijan mukaan turvallisuusselvityksen laadinta voi Saksassa kestää jopa yli vuoden(!).
Tiistai käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla.
Tiistain luennon aihe oli turvallisuuspoliittinen keskustelu, asevoimat, politiikka ja yhteiskunta. Luennon piti everstiluutnantti F.T. Saksan puolustusministeriön poliittiselta osastolta. Everstiluutnantilla oli veikeät rock'n'roll-pulisongit ja leukaparta, joten en varmastikaan olisi osannut arvata hänen ammattiaan, mikäli tapaisimme siviiliasussa. Turvallisuuspoliittinen keskustelu ei ole pelkkää kommunikatiivista toimintaa Habermasin mukaan, vaan sitä voidaan pitää strategisena toimintana, sillä sillä on päämäärä todellisuudessa. (Onko se siis performatiivista kommunikaatiota? Ehkä.) Poliittisen osaston ajan turvallisuuspoliittisen keskustelun päämäärät ovat ensisijaisesti sisäpoliittiset. Tarkoituksena on kehittää Bundeswehrin yhteiskuntasuhteita ja parantaa yhteiskunnan antamaa tukea ja sitoutumista sotilaalliseen maanpuolustukseen. Rivien välistä on luettavissa, että tämä on ihan eri kokoluokan asia kuin Suomessa, jossa Puolustusvoimat nauttii laajaa yhteiskunnallista arvostusta. Poliittisen osaston tehtäväkenttään sisältyy asioita, jotka Suomessa hoituvat vapaaehtoispohjalta, tai yhteiskunnalliset toimijat tekevät ne omaehtoisesti. Osasto pitää yhteyttä esim. säätiöihin ja yhdiytyksiin, ammattiliittoihin, yliopistoihin, liike-elämään sekä kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin. Uskoisin, että Puolustusvoimien valtakunnalliset ja alueelliset maanpuolustuskurssit palvelevat aika pitkälle samaa tarkoitusta. (Jos tällainen toiminta ministeriön tasolla kuulostaa oudolta on hyvä muistaa, että Saksassa ei ole pääesikuntaa, vaan se ikään kuin sisältyy puolustusministeriöön.) Osasto ohjaa (ja tekee itse?) myös maanpuolustustiedotusta sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin ja maanpuolustustahtoon liittyviä tutkimuksia. Luennon loppu käytettiinkin näiden mielipidetutkimusten tulosten tarkasteluun ja niistä tehtäviin johtopäätöksiin.
Iltapäivä sisälsi oikeudellista opetusta. Kuten olen aikaisemminkin todennut, nämä opetustilaisuudet ovat pedagogisesta näkökulmasta silkka katastrofi. 2 x 45 minuutin monologi tai puhetulva sisältää kuitenkin sinänsä mielenkiintoista sirpaletietoa liittotasavallan oikeusjärjestelmästä, mutta ainakaan minä en löydä opetuksesta jäsenneltyä rakennetta tai edes päämäärää, mitä kuulijoiden tulisi oppitunnin jälkeen ymmärtää. Sirpaleisten tiedonmurusten referoiminen muistiinpanoissa ei mielestäni ole tarkoituksenmukaista ja saattaisi jopa johtaa väärinkäsityksiin. Sääli sinänsä, että luennolla on pakko istua.
Myös keskiviikko käynnistyi opetuskeskustelulla menneen viikon luennoista everstiluutnantti S:n johdolla. Keskiviikon luennon aiheena oli aseistariisunta, luottamuksen rakentaminen ja ETYK (Rüstungskontrolle und Vertrauensbildung, myös termiä Abrüstung käytettiin) on n. 10 hengen toimisto puolustusministeriön poliittisella osastolla. Luennoitsija aloitti osoittamalla omasta mielestään aukottomasti (eli dogmaattisesti), että aseidenriisunta ennaltaehkäisee kriisejä ja parantaa rauhan edellytyksiä. Hän jakoi osoittamalla, että aseistariisunnalla on ollut menestyksekäs historia: sopimuksia on lukemattomia ja niitä on pääsääntöisesti noudatettu. Ydinaseiden määrän romahdus 90-luvulla johtui kuitenkin pääsääntöisesti muista syistä kuin sopimuksista. Aseidenriisuntasopimuksista on varmasti kuitenkin ollut hyötyä välttämättömän toteuttamisessa. Vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa tilanteessa aseidenriisunta on käytännössä pysähtynyt ja asevarustelu on kiihtynyt. Myös joukkotuhoaseista puhutaan aiempaa enemmän. Luennoitsijan mukaan tämä osoittaa, että aseidenriisuntaa tarvitaan enemmän kuin koskaan aiemmin. Monet nykyään voimassaolevista aseidenriisuntasopimuksista ovat sisällöltään vanhentuneita. Poliittiset olosuhteet tällä hetkellä ovat kuitenkin sellaiset, että uudistaminen tuskin tulee onnistumaan.
Saksan aseidenriisuntainnon takana on kolme syytä: Saksan poliittinen asema (sekä fyysinen eli geopoliittinen että poliittinen), Saksan kansalliset intressit, mutta ennen kaikkea ideologiset syyt (ns. historialliset vakiot). Hieman erikoista on mielestäni kuitenkin, että aseidenriisunta on jyvitetty Bundeswehrin tehtäväksi. Politiikkaa johtaa kuitenkin ulkoministeriö, ja käytännön toimenpiteistä vastaa Zentrum für Verifikationsaufgaben der Bundeswehr, eli Bundeswehrin seurantakeskus (n. 160 työntekijää, johtajana kenraali). Luennonjälkeisten kysymysten aikana tuli selväksi, että tämänhetkiset ongelmat aseidenriisunnassa johtuvat pääosin Venäjän arvaamattoamsta käytöksestä. Nato toimii oikein ja ottaa askelia oikeaan suuntaan, mutta on jäljessä Venäjän varustelun jäljiltä. Aseidenriisuntaneuvotteluissa voidaan edistyä vain, jos lähtökohdat ovat molempia osapuolia tyydyttävät. Nyt näin ei ole.
Torstain ensimmäisen luennon piti opintojakson johtaja eversti Lange ja sen aiheena oli historia strategian tutkimuksen ja opiskelun välineenä. Luennoitsija kysyi, onko käytännön strategista ajattelua mahdollista omaksua historiaa tarkastelemalla? Historialla on tässä suhteessa rajoituksia, mutta se on toistaiseksi ainoa väline strategian tulosten tarkasteluun. Historiaa tarkastellaan kuitenkin usein epäsystemaattisesti ja pinnallisesti. Lisäksi tarkastelua värittää nykyhetki, eika aikalaisten mielenmaailmaa voida täysin ymmärtää. Nykyajan paradigma on yksinkertaisesti liian erilainen menneeseen maailmaan nähden. Sotilailla ja historioitsijoilla on erilaiset tiedonintressit: historiantutkijat etsivät ajankuvaa, sotilaat malleja tai säännönmukaisuuksia. Sen sijaan historian tarkastelun päämääräänä tulisi luennoitsijan mukaan olla oman ajattelun kehittäminen: historiasta tulisi pyrkiä ymmärtämään, miksi sotilasjohtajat ja strategit ovat toimineet kuten ovat. Historiaa tulisi siis aina tarkastella kontekstissaan. Tämä on kuitenkin erittäin vaikeaa ja työlästä, eikä sitä kyetä akatemiassa tyydyttävästi toteuttamaan. Näin historian ja strategisen ajattelun opiskelu lankeaa upseerien vapaa-ajalle - aivan kuten Suomessakin. Luennon jälkeisessä keskustelussa päädyttiin monen mutkan kautta väittelyyn sotilaiden osallistumesta politiikkaan ja upseerien sananvapauteen. Aihe näyttäisi olevan kuuma peruna täälläkin.
Seuraavana oli vuorossa aseistariisuntaluennon "vastaluento", eli luento kansainvälisestä yhteistystä varustelupolitiikassa. Sen piti puolustusministeriön siviiliasiantuntija S.S. Kansainvälinen varusteluyhteistyö tapahtuu valtioiden lähtökohdista, ei yritysten. Mikäli yhteistyö palvelee saksalaisten yritysten etua on se tietysti pelkkää plussaa. Toisaalta jos valtio on ollut suoraan yhteydessä yritykseen ja ottaa vasta tämän jälkeen yhteyttä puolustusministeriöön, ei sekään ole ongelma. Yhteistyön muodot ovat joustavia ja eroavan jonkin verran jokaisessa hankkeessa. Saksa on määrittänyt erikseen ne teknologian alat ja sektorit, joiden on säilyttävä kotimaisina tai Saksan kontrollissa. Nämä ovat ns. avainteknologioita(Schlüsseltechnologie). Yhteistyöhön liittyy usein poliittisia näkökohtia, mikä monimutkaistaa asiota. Tekniset seikat tai hinta eivät olekaan enää ensisijaisia. Varustelupolitiikka on nimenomaa politikkaa, eli sillä on kauppa- ja teollisuuspoliittisen ulottuvuuden lisäksi aina myös turvallisuus- ja sotilaspoliittinen ulottuvuus. Erityisen vaikea kysymys on ns. dual use -teknologia, jota voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Luennoitsija kritisoi sitä, että Saksasta puuttuu lainsäädäntö, jonka nojalla yrityksiä voitaisiin estää myymästä tiettyä teknologiaa tiettyihin maihin.
Perjantain ensimmäisen luennon aihe oli Saksan turvallisuuspolitiikka strategiana ja sen piti tohtori J.P. Strategia edellyttää, että valtiolla on selkeä päämäärä, ja että kaikki valtion voimavarat kyetään ottamaan verkostoituneesti käyttöön tämän päämäärän saavuttamiseksi. Saksan ulkopolitiikassa näin ei aina ole ollut. Luennoitsija otti esimerkkinä esiin Afganistanin, jossa Saksan ulkopolitiikka oli lyhytnäköistä, torjuvaa ja ristiriitaista, eikä ministeriöiden välillä ollut riittävän kattavaa yhteistoimintaa. Saksan ulkopolitiikka kärsii uskottavuusongelmasta, erityisesti Saksan äänestettyä YK:ssa Libyan interventiota vastaan. Tässäkin on osittain taustalla ns. historialliset vakiot: strateginen ajattelu sekoitetaan Saksassa nykyään militarismiin, koska historiallisesti sotilasstrategialla on ollut ulkopolitiikassa keskeinen rooli. Asiat ovat kuitenkin muuttuneet parempaan suuntaan viime vuosina. Saksalta on edellytetty tai jopa vaadittu suurempaa aktiivisuutta ja selkeämpää roolia kansainvälisesti. Saksalle on asetettu paineita, ja se on osittain vastannut sille asetettuihin vaatimuksiin. Tämä uusi suunta ei aina ole Saksan tai ulkovaltojen oma valinta, vaan johtuu siitä, että muitakaan vastuunkantajia Euroopassa ei ole näköpiirissä. Näin ollen uutta
suuntausta siitä, mikä tai mitä Saksa haluaa olla, ei välttämättä voida pitää strategiana sanan varsinaisessa merkityksessä. Tahto ja kyky strategiseen ja proaktiviiseen ulkopolitiikkaan näyttäisi kuitenkin olevan Saksassa vähitelleen muodostumassa. Kokonaan eri asia on, onko Saksalla olemassa työkaluja panna toimeen strategiaansa. Puutteet sotilaallisissa suorituskyvissä onkin huomattu ja niiden paikkaaminen aloitettu (tai ainakin sen suunnittelu). Ensi vuoden liittopäivävaalien vaalitulos saattaa kuitenkin vaikuttaa tähän orastavaan strategisen ajattelun ja toiminnan kehitykseen.
Toisen luennon aiheena oli ulkopuolisen näkökulman Saksan turvallisuuspolitiikkkaan ja sen piti toimittaja W.S. Luennoitsija aloitti räväkästi kysymällä "hajoaako Nato?" Tätä seurasi hyvin jäsennelty ja kattava selostus Saksan turvallisuuspoliittisista astelemista ja kehitysaskeleista aina toisen maailmansodan lopusta nykypäivään. Siinä käytiin läpi Saksan pakolaistilanne sodan jälkeen, Naton perustaminen, Bundeswehrin perustaminen, kylmä sota, Kosovo, 9/11, Afganistan, Münchenin turvallisuuskonferenssi, Ukraina, Brexit ja Trump. Selvitys oli viihdyttävää kuultavaa, mutta ei siis sisältänyt mitään uutta. Lopussa luennoitsija palasi alussa esittämäänsä kysymykseen. Hän spekuloi sillä, miten pitkälle Trump on valmis velvoittamaan Natoa vastaamaan omista kuluistaan ja lähentämään suhteita Venäjään. Saksan joukot ovat nyt Liettuassa Venäjän rajalla. Vaikka kyseessä on rotatoiva joukko, on lähtökohtana, että joukko pysyy Liettuassa toistaiseksi. Venäjä on Ukrainassa tappanut 10 000 ihmistä, joista 300 hollantilaisia. Missä ovat kaikki mielenosoitukset (pakotteita toki on asetettu)? Tähän tilanteeseen Trumpin ja Putinin lähentyminen saattaa todellakin olla Naton tulevaisuuden vaarantava tekijä. Luennoitsija ei sanonut näin suoraan, mutta rivien välistä luettuna sanoma oli selkeä. Pehmeistä uhkista mainittiin pakolaisuus ja siirtolaisuus, josta luennoitsijan mukaan on nähty vasta alkusoitto. Esitin luennoitsijalle kysymyksen, miten Suomen ja Ruotsin mahdollinen Nato-jäsenyys vaikuttaisi Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteeseen. Hän näki kysymyksen erittäin tärkeänä ja mielenkiintoisena. Ruotsi ja Suomi ovat Naton isäntämaasopimuksen myötä käytännössä luopuneet puolueettomuudesta. Jäsenyys olisi erityisesti Suomelle vaikea sen kahdenvälisten taloudellisten suhteiden Venäjään väistämättömän heikentymisen takia. Varsinainen kysymykseni kuitenkin väistettiin pahoittelujen kera todeten, että Suomen ja Ruotsin tulee itse päättää mahdollisesta jäsenyyden hakemisesta.
Pitkä luentosarja tuli näin päätökseensä. Kokonaisuutena täytyy todeta, että luennot olivat erittäin korkeatasoisia ja mielenkiintoisia.
17.12.2016
69.-73. päivä
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jatkui. Maanantain ensimmäisen luennon aiheena oli Intia ja sen piti tohtori H. W. Luennoitsija aloitti kysymällä mikä on Intialle tärkein politiikan osa-alue sen suhteissa EU:iin? Kysymys oli kompa, sillä oikea vastaus oli "ei mikään". EU:ssa tiedetään Intiasta vähän ja EU ei ole Intialle kovinkaan tärkeä kumppani. Suhteessa Pakistaniin keskiössä on kiista ja sodat Kashmirin alueesta. Intia on Pakistaniin verrattuna sotilaallisesti ylivertainen, mutta molempien maiden ydinaseet ovat tasapainottaneet tätä epäsuhtaa. Yhdysvaltojen runsas tuki Pakistanille on kiristänyt Intian ja USA:n suhteita, joskin suhteet ovat kehittyneet historiallisesti varsin myönteiseen suuntaan. Intian suhteissa Kiinaan korostuu alueellinen ja sotilaallinen kilpailuasetelma, mutta toisaalta maat tekevät paljon mm. kaupallista yhteistyötä. Monet Intian naapurimaista ovat levottomia konfliktialueita tai ns. romahtaneita valtioita (failed states). Intia on Etelä-Aasiassa ehdoton alueellinen suurvalta kaikilla luvuilla mitattuna. Intia on tästä hyvin tietoinen ja haluaa vahvistaa asemaansa kansainvälisesti. Samalla maan sisäiset ongelmat kuten väestönkasvu, köyhyys (epätasainen tulonjako), kastijärjestelmä jne. ovat valtavat.
Aamupäivän toisen luennon aiheena oli Naton uudistukset Walesin ja Varovan kokousten jälkeen. Sen piti prikaatikenraali R. M. z. F. Venäjän politiikka Ukrainassa ja Krimillä aloitti Natossa perustavanlaatuisen ja pitkäkestoisen muutoksen. Naton entiseen eli kylmän sodan jälkeiseen rooliin paluuta ei ole nähtävissä. Naton Rapid Action Plan (RAP) oli vastaus muuttuneeseen tilanteeseen. Se suuntasi Naton konseptia ja resursseja uuden tilanteen edellyttämällä tavalla. Suunnitelman muotoilusta ja sen sisältämistä toimenpiteistä ei oltu yksimielisiä. Saksa painotti Venäjän reilua kohtelua ja dialogin ylläpitämistä Venäjän kanssa, kun taas Itä-Euroopan uudet Nato-maat olisivat halunneet voimakkaampaa reagointia ja joukkojen sijoittamista alueilleen. Turvallisuustilanne kuitenkin muuttui jälleen: Eurooppaan tulvi pakolaisia. Pian esitettiin vaatimuksia, että RAP:ssa sovittujen keinojen tulikin olla sovellettavissa myös Afrikassa. Varsovan kokouksessa päätettiin Walesin kokouksessa päätettyjen keinojen toimeenpanosta sekä tarkennettiin ja täydennettiin niiden yksityiskohtia. Eräs tärkeä toimenpide oli Enhanced Forward Presence, eli neljän välittömästi valmiin taisteluosaston sijoittaminen Baltian maihin. Seuraavaksi luennoitsija siirtyi tarkastelemaan, mitä huippukokousten päätökset merkitsevät Saksalle. Kriisinhallinnan suorituskykyjen rinnalle Saksalle on asetettu mittavia uusia vaatimuksia. Saksan tulisi varustaa vähintään kaksi divisioonaa, mielellään kolme, joilla Baltian maihin, Romaniaan ja Bulgariaan sijoitettujen taisteluosastojen avuksi voitaisiin tulla. Lisäksi tarvitaan runsaasti teknisiä innovaatioita sekä strategisen, operatiivisen ja taktisent tason osaamista, jotka kaikki ovat 25 vuoden kuluessa kuihtuneet. Luennoitsijan mukaan Saksa on poliittisesti sitoutunut toimeenpanemaan nämä liittouman vaatimukset.
Tätäkin luentoa, kuten täällä on tapana, seurasi kuulijoiden kysymykset. Tällä kertaa kysymykset olivat sikäli osuvia, että kenraalin vastaukset niihin vastasivat pitkälle omia mielenkiinnon kohteitani Natoon liittyen. Sain ilokseni huomata, että olemassaolevat käsitykseni Naton merkityksestä Euroopan ja Saksan turvallisuudelle olivat oikeansuuntaisia.
Maanantai-iltapäivällä oli luento, jolle saivat osallistua vain saksalaiset opiskelijat. Sen aiheeksi oli ilmoitettu A2AD, eli "Anti-Access Area Denial", joka on Venäjän "uusi" operatiivinen konsepti erityisesti Itämeren alueella. En oikein jaksa uskoa, että luennolla tulisi esiin minulle kovin paljon uutta asiaa, mutta saksalainen näkökulma aiheeseen olisi ollut kiinnostavaa kuulla. No, näin oli linjattu, ja kaikki ulkomaalaiset saivat vapaata iltapäiväksi. Päätimme ulkomaalaisten opiskelijatovereiden kanssa lähteä lounaalle Blankenesen joulumarkkinoille.
Tiistaina oli everstiluutnantti S:n johtama opetuskeskustelu edeltävän viikon perjantain ja maanantain luennoista. Pidän tästä opetusmenetelmästä, sillä se pakottaa opiskelijat palauttamaan mieleen luennolla esitetyt argumentit ja luomaan niistä perusteltuja synteesejä, eli sanalla sanoen reflektoimaan. Oppimismenetelmä parhaasta päästä, siis.
Tiistain luennon aiheena oli (sotilas-)strategisen ajattelun historialliset ulottuvuudet ja sen piti eversti W. S. Luennoitsija käytti suurimman osan ajasta strategian käsitteen määrittelemiseen. Vaikea käsitehän se on määriteltäväksi, sillä samaan tarkoitukseen käytettiin jo Suomen yleisesikuntaupseerikurssilla lukuisia luentotunteja. Käsitteestä on kirjoitettu varmastikin tuhansia sivuja ja kokonaisia kirjoja. Luennoitsija käytti ilmaisua "3 tonnia kirjallisuutta". En siis mene yhtään tätä syvemmälle termin etymologiaan, historiaan tai erilaisiin käyttötarkoituksiin. Luento kokonaisuutena oli asiantunteva, mutta ei erityisen mieleenpainuva. Luento oli ensimmäinen kolmesta luennosta tällä viikolla, joissa sama luennoitsija käsittelee samaa aihetta. Toivottavasti seuraavien päivien luennoilla hän jalostaa aihetta hieman pidemälle ja ehkäpä otta käytännöllisemmän näkökulman strategian historiaan.
Tiistai-iltapäivä oli varattu kurssin joulujuhlan valmisteluille ja sen viettoon. Juhlaan kuului kakkukahvit, monenlaista ohjelmaa ja päivällinen seisovasta pöydästä.
Keskiviikko alkoi henkilökohtaisella palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. N. varttitunnin pituisen keskustelun tarkoitus oli kartoittaa opiskelijan tunnelmia kurssista tähän mennessä sekä tämän itsearvio omasta opintomenestyksestään. Keskustelun päätteeksi luokanvalvoja antoi oman suullisen väliarvionsa opiskelijalle. Omalla kohdallani parannettavaa oli liiallisessa itseluottamuksessa sekä liiassa kriittisyydessä tai oikeastaan liian jyrkästi muotoilluissa puheenvuoroissa. Osan palautteesta laitan puutteellisen kielitaidon piikkiin - minulla ei ole taitoa eikä kuulijoilla kärsivällisyyttä odotella, että muotoilen sanottavani monisanaisesti ja diplomaattisesti.
Palautekeskustelun jälkeen seurasi ns. Nachbereitung, eli maanantain luentojen jälkipuinti. Käytännössä tämä on tarkoittanut ohjattua opetuskeskustelua luokkakokoonpanossa, mutta tällä kertaa ohjaava opettaja everstiluutnantti S. oli päättänyt kokeilla erilaista lähestymistapaa. Luokka jaettiin neljään ryhmään, joiden tehtäväksi tuli valmistella neljän maan edustajien puheenvuorot Nato-Venäjä yhteistyöneuvoston kokouksen jälkeistä lehdistötilaisuutta varten. Valmisteluaikaa
annettiin n. 40 minuuttia, minkä jälkeen alkoi n. 30 minuuttia kestänyt lehdistötilaisuus. Opetustapana tämä oli innovatiivinen ja mielekäs. Keskiviikon luento jatkoi strategian historiallisten ulottuvuuksien pohdintaa. Tämä keskimmäinen luento kolmesta tarkasteli Clausewitzin merkitystä ja vaikutusta Ludendorffin, Hindenburgin ja Liddel-Hartin kirjoituksissa. Luento oli melko korkealentoinen, mutta monessa kohden korostettiin, että nämä luennot eivät mahdollista tietämyksen välittämästä tästä monitahoisesta aiheesta, vaan niiden tarkoitus on toimia lähtölaukauksena itseopinoille. Ala ei ole minun henkilökohtaisen mielenkiinnon kohde, mutta hyvä siitä on jotain ymmärtää. Totaalisen sodan ja suurstrategian teorioissa minua häiritsee se, että niissä yritetään teoretisoida ja peräti muotoilla lauseeksi valtioiden, ideologioiden ja asevoiien välisiä suhteita ja sotia. Päivänselvää on, että ilmiöinä nämä ovat aivan liian monimutkaisia kuvattavaksi millään teorioilla tai malleilla, kielestä puhumattakaan. Ajatuksena tällainen yksinkertaistaminen on tietenkin houkuttelevaa, mutta koen sen nykyajasta käsin tarkasteltuna jossain määrin turhauttavana. Historiallisena tarkasteluna se tietenkin toimii ja teoriat tulisikin ymmärtää historiallisessa kontekstissaan, mutta niiden soveltaminen verkostoituneeseen tietoyhteiskuntaan on vähintäänkin ongelmallista. Mitä tilaa sitä saa: nyt strategiasta puhuu historiantutkija. Paljon hyödyllisempää olisi ollut kutsua joku luennoimaan kyberstrategiasta tai vaikkapa twitteristä strategisena välineenä.
Iltapäivän puolella oli liikuntaa sekä ylimääräinen saksantunti. Osallistuin liikuntaan lievästä nuhaisuudesta huolimatta, sillä lajina oli poikkeuksellisesti sähly, eikä ainaiset lihaskuntopiirit.
Torstain ensimmäisen luennon piti olla eversti W.S.:n luento strategian historiasta. Luennoitsija jätti kuitenkin tulematta paikalle eikä ollut ilmoittanut peruutuksesta. Tämä on tietenkin Saksassa suuri synti, mutta enemmänkin ihmetystä aiheutti se, että luennoitsija oli nähty kampusalueella samana aamuna. Hetken odottelun ja selvittelyn jälkeen opintojakson pääopettaja eversti L. päätti, että hän pitää tässä välissä luentosarjan päätösluentonsa, jonka aiheena on strategian tulevaisuudennäkymät. Mitään syytä varsinaisen luennoitsijan poisjäämiselle ei kerrottu. Strategian tulevaisuuden kehitykselle luennoitsija näki kolme rinnakkasta kehityksen linjaa tai megatrendiä: 1) Valtioiden roolin ja etenkin väkivaltamonopolin heikkeneminen, 2) alueellisten vaikuttajien tai suurvaltojen merkityksen kasvu (Kiina, Intia), 3) länsimaiden merkityksen heikkeneminen (pankkikriisi, EU:n kriisi, Kiinan talouskasvu jne.). Mielenkiintoinen oli myös Edward Luttwakin teoria strategian paradoksisesta logiikasta. Tämän mukaan tavallisen logiikan mukaan huonompi vaihtoehto onkin parempi, sillä elävä, ajatteleva vastustaja odottaa sitä vähemmän. Samalla tavalla paradoksaalinen
on ydinaseiden logiikka: ne on suunniteltu sitä varten, ettei niitä koskaan käytettäisi. Luennoitsija esitteli hengästyttävän määrän strategian tutkijoita ja näiden teoksien pääkohtia. Näistä hän oli tiivistänyt eräitä strategiaa koskevia teesejä. Osa näistä oli minulle tutun kuuloisia jo aikaisemmista opinnoista.
Sodan perusluonne on pysyvä. Sen ilmenemismuodot sen sijaan ovat jatkuvassa muutoksessa. Sodan perusluonne on kolmijakoinen: vaisto ja tahto (brutaliteetti), taito ja luovuus (sattuma), järki ja politiikka (ymmärrys). Jokainen sota on kuitenkin erilainen ja ainutlaatuinen - mutta ne noudattavat tiettyjä kaavoja. Näitä kaavoja noudattavat mm. sotien syyt. Sotaan ja strategiaan vaikuttavat aina samat perustekijät. Sotien ainutlaatuisuuden määrittää näiden perustekijöiden vuorovaikutus. Näitä perustekijöitä ovat mm. resurssit, päämäärät, suunnitelmat, jne. Sota on toistuva inhimillisen vuorovaikutuksen muoto, jolla on aina samanlaiset motiivit. Sodan päämäärä on edullisempi rauha. Tällä tarkoitetaan, että sota on vain yksi politiikan väline esim. diplomatian, tiedotuksen ja talouden rinnalla. Jokaisen strategisen suunnitelman päämäärä on, että sen seurauksena olisi mahdollisimman vähän kaduttavaa. Suunnitelmat eivät siis ole täydellisiä eivätkä ne voi tähdätä seuraavaan sotaan.
Kaikesta kävi ilmi, että luennoitsija on huippuälykäs ja luento erinomaisen hyvin valmisteltu. Ainoa kritiikkini kohdistuu luennolla jaetun tiedon määrän ja esityksen tempoon. Se oli kuten todettua hengästyttävä.
Toisen luennon aiheena oli Verkostoitunut toiminta kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa ja sen piti tohtori A.W. ZIF:stä (Zentrum für Internationale Friedenseinsätze). Luennoitsija esitteli organisaationsa, mutta jätti kertomasta, mikä ZIF on. Ehkä tämä on alkuasukkaille itsestään selvää, mutta vihkiymättömälle ei esitetystä auennut järjestön tai viraston suhteet muihin toimijoihin. Tämän tiedon puuttuessa oli muu luennoitsijan kertoma melko vaikea asettaa oikeaan asiayhteyteen. Olisi ollut helppoa ottaa verkosta selvää onko ZIF virasto vai järjestö ja kenen alaisuudessa se toimii, mutta koska koululla ei ole verkkoyhteyksiä eikä kännykätkään yleensä toimi rakennuksissa, en voinut tätä selvittää. Näin luennoitsijasta tuli vain puhuva pää, joka kertoi jonkun järjestön verkostoitumisesta muiden toimijoiden kanssa. Oppiminenhan on uuden tiedon yhdistelemistä olemassa olevaan tietoon, mutta nyt tämä jäi aika pitkälle tekemättä. Sen verran sain pääteltyä, että ZIF on jonkinlainen siviilikriisinhallinnan keskus, joka kuitenkin viime vuosina on olosuhteiden pakosta joutunut palkkaamaan paljon henkilöstöä entisistä sotilaista. Tästä johtuen järjestön toimintakulttuuri on muuttunut, mitä luennoitsija piti valitettavana.
Perjantain - ja vuoden viimeisen - luennon aiheena oli "asevoimat turvallisuuspolitiikan välineenä" ja sen piti lippueamiraali J. z. M. Luennon otsikko sisältää väittämän, jota voidaan pitää itsestäänselvyytenä. Bundeswehrin asema Saksan turvallisuuspolitiikan välineenä onkin vahvistettu uusimmassa doktriinissa (Weissbuch), jota luennoitsija käytti tärkeimpänä lähteenään. Bundeswehr perustettaessa reunaehdot olivat selvät: sitä käytettäisiin vain puolustustarkoituksiin ja ainoastaan liittouman osana. Bundeswehr oli alunperin myöskin tarkoitettu yksinomaa taktisen tason työkaluksi. Kylmän sodan jälkeen Bundeswehrin rooli muuttui, kuten niin monissa muissakin länsimaissa, kriisinhallinnan välineeksi. 1990-luvun alussa esiintyi myös samanlaisia Bundeswehrin olemassaolon kyseenalaistavia pohdintoja kuin 50-luvulla. Jälleenyhdistymistä seurannut asevoimien yhdistyminen oli suuri ponnistus, mutta sitä helpotti samalla tehdyt radikaalit supistukset asevoimissa (ns. peace dividends eli rauhanosingot). Bundeswehrin käytössä riisinhallintaan oli aluksi ongelmia sekä tahdon että osaamisen tasolla, mutta lopulta Bundeswehr sai ja kykeni hoitamaan sille osoitetut tehtävät myös esim. Kosovossa ja Afganistanissa. Nykyään Bundeswehrin tehtävissä turvallisuuspolitiikan osana korostuu globalisaation vaikutukset (esim. terrorismi, ennustamattomuus, kyber) ja toisaalta Saksan kansallisten etujen varmistaminen (maailmankaupan reittien turvaaminen, maahanmuuton kontrollointi). Viime vuosina Naton uudet aloitteet ovat siirtäneet rooia takaisin maanpuolustuksen suuntaan. Puolustuksellisuus ja liittouman toimiminen ovat kuitenkin pysyneet toiminnan kivijalkoina. Uudet uhkat kuten hybridi- ja informaatiosodankäynti ovat osaltaan muuttaneet Bundeswehrin roolia, muutosta johtaa turvallisuuspolitiikka. Toisaalta Saksa lienee vähemmän halukas sitoutumaan poliittisesti sellaiseen, mihin Bundeswehrillä ei ole kykyä. Muutoksen jarruna ovat Saksan ja Bundeswehrin "historialliset vakiot". Ne ovat osaltaan syynä siihen, miksi minä olen tällä kurssilla, eli monikansallisuus. Monikansallisten yksiköiden ongelmana tositilanteessa on kuitenkin se, että eri valtioiden poliittiset motiivit osallistua taisteluun voivat olla poikkeavat, jolloin yksikkö hajoaa eikä sitä voida käyttää lainkaan.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jää nyt joulutauolle ja jatkuu ensi vuoden puolella. Tämän opintojakson poliittinen ulottuvuus ei lakkaa hämmästyttämättä minua. Saksalaiset opiskelijakollegat eivät tunnu näkemän opetuksen poliittista painotusta ongelmana, vaan vaikuttavat olevan siitä vilpittömästi kiinnostuneita. Onhan tietysti sotilaidenkin tärkeää ymmärtää politiikkaa siinä mielessä, missä ja miksi tulevaisuuden sodat käydään, mutta itse olen sitä mieltä, että sotilaiden ei tuli aktiivisesti tehdä politiikkaa. Poikkeuksena tästä ovat tietenkin sotilas- ja turvallisuuspolitiikka ja eräät ulkopolitiikan sektorit. Saksalainen käsitys sotilaiden osallistumisesta politiikkaan näyttäisikin olevan jyrkästi kaksijakoinen: toisaalta sotilaiden oletetaan olevan poliittisesti aktiivisia, mutta he eivät missään nimessä saisi näkyvästi vaikuttaa politiikkaan, varsinkaan sisäpolitiikkaan. Mielestäni tässä on ristiriita, mutta voi olla että en vielä näe kokonaisuutta. Ehkäpä yksilöille ja organisaatoille on tästä olemassa eri säännöt, tai niitä tulkitaan eri tavalla? Opintojakson luennot sellaisenaan ovat tähän mennessä olleet erinomaisia. Luennot ovat kuitenkin olleet jossain määrin erillisiä kokonaisuuksia, ja niistä on mielestäni osin puuttunut selkeä saksalainen näkökulma. Tällainen irrallisuus tai sirpaloituminen on tietysti aina riski silloin, kun kyseessä on luentosarja, jossa jokainen luento on eri luennoitsijan pitämä.
Ensimmäisen syksyn opinnot ovat nyt takanapäin. Yhteenvetona voin todeta, että tähän mennessä opinnot ovat positiivisesti yllättäneet korkealla laadullaan, sekä sisällöltään että opetusmetodeiltaan. Toisaalta myös opetuksen aihepainotukset ovat olleet jossain määrin yllättävät, eivätkä aina positiivisesti. Poikkeuksiakin tietysti on ollut, esim. kieltenopetus ja oikudenhoito olisi voitu toteuttaa paremminkin. Syksy on kulunut nopeasti, eli on siis ollut mukavaa. Hetkittäin olen jopa ollut innostunut opiskelusta, mutta se lienee vain uutuudenviehätystä. Ensimmäinen puolivuotinen on kuitenkin tuntunut hetkittäin varsin raskaalta. Sekin voi johtua siitä, että kaikki on ollut uutta, ja toisaalta jo pelkästään siitä että kaikki on ollut saksaksi. Joka tapauksessa joulutauko tulee tarpeeseen.
Aamupäivän toisen luennon aiheena oli Naton uudistukset Walesin ja Varovan kokousten jälkeen. Sen piti prikaatikenraali R. M. z. F. Venäjän politiikka Ukrainassa ja Krimillä aloitti Natossa perustavanlaatuisen ja pitkäkestoisen muutoksen. Naton entiseen eli kylmän sodan jälkeiseen rooliin paluuta ei ole nähtävissä. Naton Rapid Action Plan (RAP) oli vastaus muuttuneeseen tilanteeseen. Se suuntasi Naton konseptia ja resursseja uuden tilanteen edellyttämällä tavalla. Suunnitelman muotoilusta ja sen sisältämistä toimenpiteistä ei oltu yksimielisiä. Saksa painotti Venäjän reilua kohtelua ja dialogin ylläpitämistä Venäjän kanssa, kun taas Itä-Euroopan uudet Nato-maat olisivat halunneet voimakkaampaa reagointia ja joukkojen sijoittamista alueilleen. Turvallisuustilanne kuitenkin muuttui jälleen: Eurooppaan tulvi pakolaisia. Pian esitettiin vaatimuksia, että RAP:ssa sovittujen keinojen tulikin olla sovellettavissa myös Afrikassa. Varsovan kokouksessa päätettiin Walesin kokouksessa päätettyjen keinojen toimeenpanosta sekä tarkennettiin ja täydennettiin niiden yksityiskohtia. Eräs tärkeä toimenpide oli Enhanced Forward Presence, eli neljän välittömästi valmiin taisteluosaston sijoittaminen Baltian maihin. Seuraavaksi luennoitsija siirtyi tarkastelemaan, mitä huippukokousten päätökset merkitsevät Saksalle. Kriisinhallinnan suorituskykyjen rinnalle Saksalle on asetettu mittavia uusia vaatimuksia. Saksan tulisi varustaa vähintään kaksi divisioonaa, mielellään kolme, joilla Baltian maihin, Romaniaan ja Bulgariaan sijoitettujen taisteluosastojen avuksi voitaisiin tulla. Lisäksi tarvitaan runsaasti teknisiä innovaatioita sekä strategisen, operatiivisen ja taktisent tason osaamista, jotka kaikki ovat 25 vuoden kuluessa kuihtuneet. Luennoitsijan mukaan Saksa on poliittisesti sitoutunut toimeenpanemaan nämä liittouman vaatimukset.
Tätäkin luentoa, kuten täällä on tapana, seurasi kuulijoiden kysymykset. Tällä kertaa kysymykset olivat sikäli osuvia, että kenraalin vastaukset niihin vastasivat pitkälle omia mielenkiinnon kohteitani Natoon liittyen. Sain ilokseni huomata, että olemassaolevat käsitykseni Naton merkityksestä Euroopan ja Saksan turvallisuudelle olivat oikeansuuntaisia.
Maanantai-iltapäivällä oli luento, jolle saivat osallistua vain saksalaiset opiskelijat. Sen aiheeksi oli ilmoitettu A2AD, eli "Anti-Access Area Denial", joka on Venäjän "uusi" operatiivinen konsepti erityisesti Itämeren alueella. En oikein jaksa uskoa, että luennolla tulisi esiin minulle kovin paljon uutta asiaa, mutta saksalainen näkökulma aiheeseen olisi ollut kiinnostavaa kuulla. No, näin oli linjattu, ja kaikki ulkomaalaiset saivat vapaata iltapäiväksi. Päätimme ulkomaalaisten opiskelijatovereiden kanssa lähteä lounaalle Blankenesen joulumarkkinoille.
Tiistaina oli everstiluutnantti S:n johtama opetuskeskustelu edeltävän viikon perjantain ja maanantain luennoista. Pidän tästä opetusmenetelmästä, sillä se pakottaa opiskelijat palauttamaan mieleen luennolla esitetyt argumentit ja luomaan niistä perusteltuja synteesejä, eli sanalla sanoen reflektoimaan. Oppimismenetelmä parhaasta päästä, siis.
Tiistain luennon aiheena oli (sotilas-)strategisen ajattelun historialliset ulottuvuudet ja sen piti eversti W. S. Luennoitsija käytti suurimman osan ajasta strategian käsitteen määrittelemiseen. Vaikea käsitehän se on määriteltäväksi, sillä samaan tarkoitukseen käytettiin jo Suomen yleisesikuntaupseerikurssilla lukuisia luentotunteja. Käsitteestä on kirjoitettu varmastikin tuhansia sivuja ja kokonaisia kirjoja. Luennoitsija käytti ilmaisua "3 tonnia kirjallisuutta". En siis mene yhtään tätä syvemmälle termin etymologiaan, historiaan tai erilaisiin käyttötarkoituksiin. Luento kokonaisuutena oli asiantunteva, mutta ei erityisen mieleenpainuva. Luento oli ensimmäinen kolmesta luennosta tällä viikolla, joissa sama luennoitsija käsittelee samaa aihetta. Toivottavasti seuraavien päivien luennoilla hän jalostaa aihetta hieman pidemälle ja ehkäpä otta käytännöllisemmän näkökulman strategian historiaan.
Tiistai-iltapäivä oli varattu kurssin joulujuhlan valmisteluille ja sen viettoon. Juhlaan kuului kakkukahvit, monenlaista ohjelmaa ja päivällinen seisovasta pöydästä.
Keskiviikko alkoi henkilökohtaisella palautekeskustelulla luokanvalvojan kanssa. N. varttitunnin pituisen keskustelun tarkoitus oli kartoittaa opiskelijan tunnelmia kurssista tähän mennessä sekä tämän itsearvio omasta opintomenestyksestään. Keskustelun päätteeksi luokanvalvoja antoi oman suullisen väliarvionsa opiskelijalle. Omalla kohdallani parannettavaa oli liiallisessa itseluottamuksessa sekä liiassa kriittisyydessä tai oikeastaan liian jyrkästi muotoilluissa puheenvuoroissa. Osan palautteesta laitan puutteellisen kielitaidon piikkiin - minulla ei ole taitoa eikä kuulijoilla kärsivällisyyttä odotella, että muotoilen sanottavani monisanaisesti ja diplomaattisesti.
Palautekeskustelun jälkeen seurasi ns. Nachbereitung, eli maanantain luentojen jälkipuinti. Käytännössä tämä on tarkoittanut ohjattua opetuskeskustelua luokkakokoonpanossa, mutta tällä kertaa ohjaava opettaja everstiluutnantti S. oli päättänyt kokeilla erilaista lähestymistapaa. Luokka jaettiin neljään ryhmään, joiden tehtäväksi tuli valmistella neljän maan edustajien puheenvuorot Nato-Venäjä yhteistyöneuvoston kokouksen jälkeistä lehdistötilaisuutta varten. Valmisteluaikaa
annettiin n. 40 minuuttia, minkä jälkeen alkoi n. 30 minuuttia kestänyt lehdistötilaisuus. Opetustapana tämä oli innovatiivinen ja mielekäs. Keskiviikon luento jatkoi strategian historiallisten ulottuvuuksien pohdintaa. Tämä keskimmäinen luento kolmesta tarkasteli Clausewitzin merkitystä ja vaikutusta Ludendorffin, Hindenburgin ja Liddel-Hartin kirjoituksissa. Luento oli melko korkealentoinen, mutta monessa kohden korostettiin, että nämä luennot eivät mahdollista tietämyksen välittämästä tästä monitahoisesta aiheesta, vaan niiden tarkoitus on toimia lähtölaukauksena itseopinoille. Ala ei ole minun henkilökohtaisen mielenkiinnon kohde, mutta hyvä siitä on jotain ymmärtää. Totaalisen sodan ja suurstrategian teorioissa minua häiritsee se, että niissä yritetään teoretisoida ja peräti muotoilla lauseeksi valtioiden, ideologioiden ja asevoiien välisiä suhteita ja sotia. Päivänselvää on, että ilmiöinä nämä ovat aivan liian monimutkaisia kuvattavaksi millään teorioilla tai malleilla, kielestä puhumattakaan. Ajatuksena tällainen yksinkertaistaminen on tietenkin houkuttelevaa, mutta koen sen nykyajasta käsin tarkasteltuna jossain määrin turhauttavana. Historiallisena tarkasteluna se tietenkin toimii ja teoriat tulisikin ymmärtää historiallisessa kontekstissaan, mutta niiden soveltaminen verkostoituneeseen tietoyhteiskuntaan on vähintäänkin ongelmallista. Mitä tilaa sitä saa: nyt strategiasta puhuu historiantutkija. Paljon hyödyllisempää olisi ollut kutsua joku luennoimaan kyberstrategiasta tai vaikkapa twitteristä strategisena välineenä.
Iltapäivän puolella oli liikuntaa sekä ylimääräinen saksantunti. Osallistuin liikuntaan lievästä nuhaisuudesta huolimatta, sillä lajina oli poikkeuksellisesti sähly, eikä ainaiset lihaskuntopiirit.
Torstain ensimmäisen luennon piti olla eversti W.S.:n luento strategian historiasta. Luennoitsija jätti kuitenkin tulematta paikalle eikä ollut ilmoittanut peruutuksesta. Tämä on tietenkin Saksassa suuri synti, mutta enemmänkin ihmetystä aiheutti se, että luennoitsija oli nähty kampusalueella samana aamuna. Hetken odottelun ja selvittelyn jälkeen opintojakson pääopettaja eversti L. päätti, että hän pitää tässä välissä luentosarjan päätösluentonsa, jonka aiheena on strategian tulevaisuudennäkymät. Mitään syytä varsinaisen luennoitsijan poisjäämiselle ei kerrottu. Strategian tulevaisuuden kehitykselle luennoitsija näki kolme rinnakkasta kehityksen linjaa tai megatrendiä: 1) Valtioiden roolin ja etenkin väkivaltamonopolin heikkeneminen, 2) alueellisten vaikuttajien tai suurvaltojen merkityksen kasvu (Kiina, Intia), 3) länsimaiden merkityksen heikkeneminen (pankkikriisi, EU:n kriisi, Kiinan talouskasvu jne.). Mielenkiintoinen oli myös Edward Luttwakin teoria strategian paradoksisesta logiikasta. Tämän mukaan tavallisen logiikan mukaan huonompi vaihtoehto onkin parempi, sillä elävä, ajatteleva vastustaja odottaa sitä vähemmän. Samalla tavalla paradoksaalinen
on ydinaseiden logiikka: ne on suunniteltu sitä varten, ettei niitä koskaan käytettäisi. Luennoitsija esitteli hengästyttävän määrän strategian tutkijoita ja näiden teoksien pääkohtia. Näistä hän oli tiivistänyt eräitä strategiaa koskevia teesejä. Osa näistä oli minulle tutun kuuloisia jo aikaisemmista opinnoista.
Sodan perusluonne on pysyvä. Sen ilmenemismuodot sen sijaan ovat jatkuvassa muutoksessa. Sodan perusluonne on kolmijakoinen: vaisto ja tahto (brutaliteetti), taito ja luovuus (sattuma), järki ja politiikka (ymmärrys). Jokainen sota on kuitenkin erilainen ja ainutlaatuinen - mutta ne noudattavat tiettyjä kaavoja. Näitä kaavoja noudattavat mm. sotien syyt. Sotaan ja strategiaan vaikuttavat aina samat perustekijät. Sotien ainutlaatuisuuden määrittää näiden perustekijöiden vuorovaikutus. Näitä perustekijöitä ovat mm. resurssit, päämäärät, suunnitelmat, jne. Sota on toistuva inhimillisen vuorovaikutuksen muoto, jolla on aina samanlaiset motiivit. Sodan päämäärä on edullisempi rauha. Tällä tarkoitetaan, että sota on vain yksi politiikan väline esim. diplomatian, tiedotuksen ja talouden rinnalla. Jokaisen strategisen suunnitelman päämäärä on, että sen seurauksena olisi mahdollisimman vähän kaduttavaa. Suunnitelmat eivät siis ole täydellisiä eivätkä ne voi tähdätä seuraavaan sotaan.
Kaikesta kävi ilmi, että luennoitsija on huippuälykäs ja luento erinomaisen hyvin valmisteltu. Ainoa kritiikkini kohdistuu luennolla jaetun tiedon määrän ja esityksen tempoon. Se oli kuten todettua hengästyttävä.
Toisen luennon aiheena oli Verkostoitunut toiminta kriisinhallinnassa ja rauhanturvaamisessa ja sen piti tohtori A.W. ZIF:stä (Zentrum für Internationale Friedenseinsätze). Luennoitsija esitteli organisaationsa, mutta jätti kertomasta, mikä ZIF on. Ehkä tämä on alkuasukkaille itsestään selvää, mutta vihkiymättömälle ei esitetystä auennut järjestön tai viraston suhteet muihin toimijoihin. Tämän tiedon puuttuessa oli muu luennoitsijan kertoma melko vaikea asettaa oikeaan asiayhteyteen. Olisi ollut helppoa ottaa verkosta selvää onko ZIF virasto vai järjestö ja kenen alaisuudessa se toimii, mutta koska koululla ei ole verkkoyhteyksiä eikä kännykätkään yleensä toimi rakennuksissa, en voinut tätä selvittää. Näin luennoitsijasta tuli vain puhuva pää, joka kertoi jonkun järjestön verkostoitumisesta muiden toimijoiden kanssa. Oppiminenhan on uuden tiedon yhdistelemistä olemassa olevaan tietoon, mutta nyt tämä jäi aika pitkälle tekemättä. Sen verran sain pääteltyä, että ZIF on jonkinlainen siviilikriisinhallinnan keskus, joka kuitenkin viime vuosina on olosuhteiden pakosta joutunut palkkaamaan paljon henkilöstöä entisistä sotilaista. Tästä johtuen järjestön toimintakulttuuri on muuttunut, mitä luennoitsija piti valitettavana.
Perjantain - ja vuoden viimeisen - luennon aiheena oli "asevoimat turvallisuuspolitiikan välineenä" ja sen piti lippueamiraali J. z. M. Luennon otsikko sisältää väittämän, jota voidaan pitää itsestäänselvyytenä. Bundeswehrin asema Saksan turvallisuuspolitiikan välineenä onkin vahvistettu uusimmassa doktriinissa (Weissbuch), jota luennoitsija käytti tärkeimpänä lähteenään. Bundeswehr perustettaessa reunaehdot olivat selvät: sitä käytettäisiin vain puolustustarkoituksiin ja ainoastaan liittouman osana. Bundeswehr oli alunperin myöskin tarkoitettu yksinomaa taktisen tason työkaluksi. Kylmän sodan jälkeen Bundeswehrin rooli muuttui, kuten niin monissa muissakin länsimaissa, kriisinhallinnan välineeksi. 1990-luvun alussa esiintyi myös samanlaisia Bundeswehrin olemassaolon kyseenalaistavia pohdintoja kuin 50-luvulla. Jälleenyhdistymistä seurannut asevoimien yhdistyminen oli suuri ponnistus, mutta sitä helpotti samalla tehdyt radikaalit supistukset asevoimissa (ns. peace dividends eli rauhanosingot). Bundeswehrin käytössä riisinhallintaan oli aluksi ongelmia sekä tahdon että osaamisen tasolla, mutta lopulta Bundeswehr sai ja kykeni hoitamaan sille osoitetut tehtävät myös esim. Kosovossa ja Afganistanissa. Nykyään Bundeswehrin tehtävissä turvallisuuspolitiikan osana korostuu globalisaation vaikutukset (esim. terrorismi, ennustamattomuus, kyber) ja toisaalta Saksan kansallisten etujen varmistaminen (maailmankaupan reittien turvaaminen, maahanmuuton kontrollointi). Viime vuosina Naton uudet aloitteet ovat siirtäneet rooia takaisin maanpuolustuksen suuntaan. Puolustuksellisuus ja liittouman toimiminen ovat kuitenkin pysyneet toiminnan kivijalkoina. Uudet uhkat kuten hybridi- ja informaatiosodankäynti ovat osaltaan muuttaneet Bundeswehrin roolia, muutosta johtaa turvallisuuspolitiikka. Toisaalta Saksa lienee vähemmän halukas sitoutumaan poliittisesti sellaiseen, mihin Bundeswehrillä ei ole kykyä. Muutoksen jarruna ovat Saksan ja Bundeswehrin "historialliset vakiot". Ne ovat osaltaan syynä siihen, miksi minä olen tällä kurssilla, eli monikansallisuus. Monikansallisten yksiköiden ongelmana tositilanteessa on kuitenkin se, että eri valtioiden poliittiset motiivit osallistua taisteluun voivat olla poikkeavat, jolloin yksikkö hajoaa eikä sitä voida käyttää lainkaan.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan opintojakso jää nyt joulutauolle ja jatkuu ensi vuoden puolella. Tämän opintojakson poliittinen ulottuvuus ei lakkaa hämmästyttämättä minua. Saksalaiset opiskelijakollegat eivät tunnu näkemän opetuksen poliittista painotusta ongelmana, vaan vaikuttavat olevan siitä vilpittömästi kiinnostuneita. Onhan tietysti sotilaidenkin tärkeää ymmärtää politiikkaa siinä mielessä, missä ja miksi tulevaisuuden sodat käydään, mutta itse olen sitä mieltä, että sotilaiden ei tuli aktiivisesti tehdä politiikkaa. Poikkeuksena tästä ovat tietenkin sotilas- ja turvallisuuspolitiikka ja eräät ulkopolitiikan sektorit. Saksalainen käsitys sotilaiden osallistumisesta politiikkaan näyttäisikin olevan jyrkästi kaksijakoinen: toisaalta sotilaiden oletetaan olevan poliittisesti aktiivisia, mutta he eivät missään nimessä saisi näkyvästi vaikuttaa politiikkaan, varsinkaan sisäpolitiikkaan. Mielestäni tässä on ristiriita, mutta voi olla että en vielä näe kokonaisuutta. Ehkäpä yksilöille ja organisaatoille on tästä olemassa eri säännöt, tai niitä tulkitaan eri tavalla? Opintojakson luennot sellaisenaan ovat tähän mennessä olleet erinomaisia. Luennot ovat kuitenkin olleet jossain määrin erillisiä kokonaisuuksia, ja niistä on mielestäni osin puuttunut selkeä saksalainen näkökulma. Tällainen irrallisuus tai sirpaloituminen on tietysti aina riski silloin, kun kyseessä on luentosarja, jossa jokainen luento on eri luennoitsijan pitämä.
Ensimmäisen syksyn opinnot ovat nyt takanapäin. Yhteenvetona voin todeta, että tähän mennessä opinnot ovat positiivisesti yllättäneet korkealla laadullaan, sekä sisällöltään että opetusmetodeiltaan. Toisaalta myös opetuksen aihepainotukset ovat olleet jossain määrin yllättävät, eivätkä aina positiivisesti. Poikkeuksiakin tietysti on ollut, esim. kieltenopetus ja oikudenhoito olisi voitu toteuttaa paremminkin. Syksy on kulunut nopeasti, eli on siis ollut mukavaa. Hetkittäin olen jopa ollut innostunut opiskelusta, mutta se lienee vain uutuudenviehätystä. Ensimmäinen puolivuotinen on kuitenkin tuntunut hetkittäin varsin raskaalta. Sekin voi johtua siitä, että kaikki on ollut uutta, ja toisaalta jo pelkästään siitä että kaikki on ollut saksaksi. Joka tapauksessa joulutauko tulee tarpeeseen.
25.11.2016
54.-58. päivä
Yhteiskunnallisen kehityksen seminaari jatkuu. Maanantaiaamun esitelmän aiheena oli Ronald Inglehartin hiljaisen vallankumouksen teoria vuodelta 1977. Toki esitelmässä käsiteltiin myös Inglehartin myöhempiä tutkimuksia ja niiden tuloksia, teorioiden kritiikkiä unohtamatta. Tällä kertaa osallistuin myös keskusteluun, joka sai ajoittain jopa poliittisen väittelyn piirteitä.
Maanantai-iltapäivällä käsiteltiin kurssin arviointijärjestelmää hieman aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kurssillahan ei siis ole ainuttakaan koetta, mutta jatkuva arviointi. Arvioinnista päävastuun kantaa luokanvalvoja, mutta siihen osallistuvat kaikki muutkin luokanvalvojat, kurssin johtaja sekä opettajakunta. Silti en voi olla välttymättä vaikutelmalta, että mahdollisuus virheisiin ja mielivaltaan on suurempi tällaisessa arvostelujärjestelmässä kuin sellaisessa, johon sisältyy kirjallisia kokeita. Esittelyn piti yksi luokanvalvojista, everstiluutnantti V. Oppitunnin tarkoituksena on hänen mukaansa lisätä arviointijärjestelmän läpinäkyvyyttä. Tarkoitus on, että kurssin lopussa ilmoitettava arvosana ei tulisi kenellekään yllätyksenä, myöskään kansainvälisille opiskelijoille. Esitin kysymykyen sisältyykö kurssin arviointiin mahdollisuus vertaisarviointiin kurssin sisällä. Vastaus oli ei: esimiesten arvio on riittävän luotettava ja sen lisäksi Bundeswehrin arviointiohjesääntöön ei sisälly vertaisarvioinnin mahdollisuutta.
Maanantain päätti ylimääräinen oppitunti, jossa arvioitiin yhdysvaltojen valitulosta ja sen vaikutuksia Saksalle. Arvion vaalituloksesta antoi FüAkBw:n yhteiskuntatieteiden pääopettaja J.T. Puhe ei sitältänyt mitään uutta sellaiselle, joka on lukenut vaalien jälkeisiä lukuisia analyysejä. Luennoitsija sanoi, että hän ei esittänyt puheessaan Bundeswehrin virallista kantaa, vaan henkilökohtaisia näkemyksiään. Minulle jäi esityksestä vaikutelma, että puhuja yritti esittää mukamas rohkeita johtopäätöksiä ominaan, vaikka ne eivät olleet hänen omiaan eivätkä edes kovin rohkeita. Esim. Yhdysvaltojen halukkuus puuttua maailman kriisipesäkkeisiin saattaa heiketä, mistä seuraa, että Euroopan on vahvistettava omaa sotilaallista toimintakykyä. Keskustelu esitelmän jälkeen vei aika pitkälle Saksan sisäpolitikkaan ja pitkälle johdettuihin spekulaatioihin. Hämmästyin sitä, miten pitkälle politiikkaan täällä mennään virkapuvut päällä, vaikkakin vain keskustelun tasolla. Johtopäätöksenä lienee se, että saksalaiset virkamiehet ovat poliittisia huomattavasti alemmilta tasoilta alkaen kuin suomalaiset. Koko virkamieskentän kohdalla tämä ei välttämättä pidä paikkansa,
mutta ainakin asevoimissa näin vaikuttaisi olevan.
Tiistain esitelmän aiheena oli Saksan keisarikunnan sosiaaliset ympäristöt (Milieu) Mario Rainer Lepsiuksen teorian mukaan. Mielestäni esitelmä poikkesi hieman liikaa annetusta aiheesta, sillä pääosa ajasta kului keisarikunnan poliittisen järjestelmän ja vaalitulosten kuvaamiseen. Toki se liittyy sosiaalisiin ympäristöihin, enkä tunne Lepsiuksen teoksia lainkaan, joten voi hyvin olla, että esitelmän aihe oli täsmälleen oikein rajattu. Jättäydyin tällä kertaa keskustelussa suosiolla passiiviseksi, sillä sosiaalisten ympäristöjen teorian yhteys keisarikunnan vaalituloksiin (jotka olivat keskustelun ytimessä) ei oikein avautunut minulle. Iltapäivä oli varattu luokanvalvojan oppitunnille, mutta koska luokka oli hajaantunut seminaareihin, joista osa oli opintomatkalla, ei oppituntia pidetty. Iltapäivä oli siis poikkeuksellisesti vapaata!
Illalla oli oman luokkani toinen yhteinen illanvietto (Hörsaalabend). Se järjestettiin C.M.:n kotona Schenefeldissä. Luokanvalvoja oli mukana ja valmisti Feuerzangenbohlea. Tämäntyyppiset illanvietot voi kyllä oikeastaan lukea aivan täysin osaksi kurssia. Minulle ainakin ne ovat vähintäänkin yhtä opettavaisia kuin oppitunnit.
Keskiviikon esiteltävä yhteiskunnallisen kehityksen teoria tai malli olivat Sinus-Milieu ja Sigma-Milieu. Nämä minulle entuudestaan tuntemattomat mallit ovat kaupallisten yritysten tuotesuojattuja sosiaalisten luokkien tai ympäristöjen analyysityökaluja. Analyysimallit on alunperin kehitetty markkinoinnin kohderyhmäanalyysiä varten, mutta niitä on sittemmin laajennettu kattamaan myös muita näkökulmia kuin kuluttajuus. Sinus- ja Sigma-nimiset yritykset myyvät kokoamiaan tietoja ja tekemiään analyysejä yhteiskuntatieteilijöille, puolueille ja tietenkin kaupallisille toimijoille. Analyysimalleilla on paljon yhteneviä piirteitä: molemmissa väestö on jaettu kymmeneen sosiaaliseen ryhmään tai luokkaan, joita arvioidaan ensisijaisesti taloudellisten tekijöiden ja poliittisten näkemysten suhteen. Yksinkertaisimmillaan sosiaaliset ryhmät sijoitetaan kaavioon, jonka pystyakselilla on taloudelliset yhteiskuntaluokat (yläluokka, keskiluokka ja työväestö) ja vaaka-akselilla poliittinen suuntautuminen (konservatiivi, liberaali, postmoderni). Ryhmät ovat eri malleissa kuitenkin erilaisia ja ne on nimetty eri nimillä.
Liikuntakoulutuksen aiheena oli uinti. Saimme uida melkein koko tunnin uintiräpylöiden kanssa ja se oli vaihtelun vuoksi tosi hauskaa. Räpylöillä pääsee tosi lujaa! Päivän päätteeksi meidän kurssimme 2 ranskalaista opiskelijaa yhdessä edellisen kurssin ranskalaisten sekä ranskalaisten yhteysupseerien kanssa järjestivät Beaujolais Nouveau -tilaisuuden, eli uuden sadon viinin maistajaiset. Tilaisuus oli yksinkertainen seisova tarjoilu laatikkoviiniä ja juustoa luokkarakennuksen käytävällä, mutta samalla miellyttävä mahdollisuus koko kurssin vapaamuotoiselle kanssakäymiselle. Harkitsin pitkään jaksanko jäädä tilaisuutta odottamaan puolentoista tunnin ajan, mutta lopulta päätin kuitenkin jättää sen väliin ja mennä kotiin rentoutumaan.
Torstaina oli kaksi esitelmää joiden aiheet olivat verrattain lähellä toisiaan. Ensimmäisen esitelmän aiheena oli Saksan liittotasavallan poliittinen ja sotilaallinen eliitti ja sen kehitys Weimarin tasavallasta nykypäivään. Eliitille on useita määritelmiä ja aihetta ovat käsitelleeet lukemattomat modernin ajan sosiologit. Terminä eliitti on verrattain nuori, mutta käsite on tuttu jo mm. Platonilta ja Macciavellilta. Luennoitsijan tärkeimpinä lähteinä käsitteen määrittelyssä toimivat Ursula Hoffman-Lange, Vilfredo Pareto ja Gaetano Mosca. Eliitin jäsenyyden määritteli aikaisemmin etupäässä yhteiskuntaluokka ja syntyperä. Muutos tähän tapahtui oikeastaan vasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen ja tärkeimpinä syinä mainittiin teknologinen ja poliittinen kehitys, yleinen koulutustason nousu ja yhteiskunnan byrokratisoituminen. Esitelmässä kiinnitettiin erityistä huomiota toisen maailmansodan jälkeisen eliitin rooleihin kansallissosialistisen yhteiskunnan eliitissä. Nykyiseen eliittiin katsottiin kuuluvan vain muutamia tuhansia ihmisiä, joiden käsissä valta tosiasiassa on.
Toisen esitelmän aiheena oli Bundeswehrin ja sen johtamiskonseptin Innere Führungin kehitys osana liittotasavallan yhteiskunnallista kehitystä. Länsiliittoutuneiden tehtyä päätöksen Länsi-Saksan uudelleen aseistamisesta koottiin ryhmä entisiä sotilaita laatimaan suunnitelma asevoimien luomiseksi. Valmiin luonnoksen nimi oli "Himmeroder Denkschrift". Eräänä tärkeänä vaatimuksena henkilöstölle oli oikea menneisyys, mm. suhtautuminen Hitlerin vastaiseen vastarintaliikkeeseen. Innere Führungin sisällyttäminen uusien asevoimien johtoajatukseksi kohtasi aluksi voimakasta vastarintaa. Päämäärä oli kuitenkin sama kuin nykyäänkin, eli toimintakykyisten asevoimien kehittäminen osana yhteiskuntaa (lue: yhteiskuntajärjestystä uhkaamatta). Sittemmine Innere Führungille on annettu runsaasti merkityksiä, joita sillä ei alun perin ollut. Esitelmien jälkeinen keskustelu oli mielenkiintoinen, sillä siinä esitettiin voimakkaita näkemyksiä ja kritiikkiä Bundeswehrin johtamiskonsepitin nykytilaa kohtaan.
Iltapäivän kieltenopetuksessa kaksi ryhmää oli yhdistetty toisen opettajan ollessa lomalla. Englanniopetus on oikeastaan varsin korkeatasoista ja siinä keskitytään olennaiseen, eli ammattikielen ja -termien käyttöön.
Iltapäivän päätteeksi koko kurssi pukeutui palveluspukuihin ja asettui luokkarakennuksen käytävälle kuvattavaksi. Videokuvaa on tarkoitus käyttää kurssivideossa sekä tarpeen mukaan Führungsakademien esittelymateriaalina.
Illalla oli merisotaopin pääopettajan kommodori S:n isännöimä vastaanotto upseerikerhon isossa salissa. Paikalla oli yli sata kutsuttua seuralaisineen. Musiikista vastasi merivoimien soittokunnan (Musikkorps der Marine) jazzkombo. Ruokana oli tuhtia lihakeittoa (Eintopf) ja valmiita voileipiä. Myös juomatarjoilu kuului 10 euron hintaan. Mukava tilaisuus.
Perjantaina oli seminaarin päätös, yhteenveto ja palaute. Seminaariryhmä jakautui työryhmiin, jossa arvioitiin eri teorioiden aineistopohjaa, vahvuuksia, heikkouksia ja erikoispiirteitä. Näistä muodostettiin valtava mind map, jossa kätevästi tiivistyi koko kahden viikon seminaarin ydinsisältö.
Perjantaina iltapäivällä alkoi MFIS, eli Helmut Schmidt -yliopiston järjestämä maisteriohjelma Miltärische Führung und Internationale Sicherheit. Tämä tarkoittaisi, että perjantai-iltapäivä sekä koko lauantai ja sunnuntai olisi opetusta. Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että en osallistu maisteriohjelmaan. Se on tavallaan sääli, koska harvoin on tarjoilla maisterin papereita saksalaisesta yliopistosta näin helposti, mutta työn ja vapaa-ajan välillä on oltava edes jonkinlainen tasapaino. Lisäksi minulla on jo yksi maisterintutkinto, ja lisäksi työn alla diplomityö Maanpuolustuskorkeakouluun ja muita kirjallisia töitä. Turvallisuuspolitiikan alan gradu kaiken tämän päälle olisi ehkä jo liikaa. En pidä ajatuksesta, että tekisin gradun ns. vasemmalla kädellä tai puoliksi sinnepäin vain tutkinnon takia, vaikka se olisi varmasti mahdollista. En haluaisi samaistua uraa tekeviin ja titteleitä titteleiden vuoksi kerääviin typpeihin, vaan mielummin niihin, jotka jossain määrin ymmärtävät ne asiat, joista kirjoittavat.
Kolme viikkoa kestänyt yhteiskunnallisen kehityksen seminaari on takanapäin. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut valita jonkun toisen seminaariryhmän. Ei sillä, ettei valitsemani seminaarin aihe olisi ollut kiinnostava, mutta muiden seminaariryhmien opetustapa vaikutti paremmalta (vaikka niistä saamani kuva perustuu vain muiden kertomaan). Omassa ryhmässäni aihetta lähestyttiin teoreettisten mallien kautta. Minusta hedelmällisempi lähestymistapa olisi ollut tarkastella yhteiskunnallista muutosta teemoittain muutostekijöiden kautta (esim. teknologian kehitys, uskonto, maahanmuutto, poliittiset liikkeet, jne.) ja käyttää teorioita tässä tarkastelussa työkaluina. Nyt tarkastelu sirpaloitui ja kokonaisuus jäi hahmottamatta, kun teoreettiset mallit olivat tarkastelun keskipisteessä ikäänkuin itsetarkoituksellisesti.
Tästä huolimatta seminaariviikot olivat antoisia ja tarjosivat vaihtelua sekä uusia - eikä ainoastaan sotilaallisia - näkökulmia yhteiskuntaan.
Maanantai-iltapäivällä käsiteltiin kurssin arviointijärjestelmää hieman aiempaa yksityiskohtaisemmin. Kurssillahan ei siis ole ainuttakaan koetta, mutta jatkuva arviointi. Arvioinnista päävastuun kantaa luokanvalvoja, mutta siihen osallistuvat kaikki muutkin luokanvalvojat, kurssin johtaja sekä opettajakunta. Silti en voi olla välttymättä vaikutelmalta, että mahdollisuus virheisiin ja mielivaltaan on suurempi tällaisessa arvostelujärjestelmässä kuin sellaisessa, johon sisältyy kirjallisia kokeita. Esittelyn piti yksi luokanvalvojista, everstiluutnantti V. Oppitunnin tarkoituksena on hänen mukaansa lisätä arviointijärjestelmän läpinäkyvyyttä. Tarkoitus on, että kurssin lopussa ilmoitettava arvosana ei tulisi kenellekään yllätyksenä, myöskään kansainvälisille opiskelijoille. Esitin kysymykyen sisältyykö kurssin arviointiin mahdollisuus vertaisarviointiin kurssin sisällä. Vastaus oli ei: esimiesten arvio on riittävän luotettava ja sen lisäksi Bundeswehrin arviointiohjesääntöön ei sisälly vertaisarvioinnin mahdollisuutta.
Maanantain päätti ylimääräinen oppitunti, jossa arvioitiin yhdysvaltojen valitulosta ja sen vaikutuksia Saksalle. Arvion vaalituloksesta antoi FüAkBw:n yhteiskuntatieteiden pääopettaja J.T. Puhe ei sitältänyt mitään uutta sellaiselle, joka on lukenut vaalien jälkeisiä lukuisia analyysejä. Luennoitsija sanoi, että hän ei esittänyt puheessaan Bundeswehrin virallista kantaa, vaan henkilökohtaisia näkemyksiään. Minulle jäi esityksestä vaikutelma, että puhuja yritti esittää mukamas rohkeita johtopäätöksiä ominaan, vaikka ne eivät olleet hänen omiaan eivätkä edes kovin rohkeita. Esim. Yhdysvaltojen halukkuus puuttua maailman kriisipesäkkeisiin saattaa heiketä, mistä seuraa, että Euroopan on vahvistettava omaa sotilaallista toimintakykyä. Keskustelu esitelmän jälkeen vei aika pitkälle Saksan sisäpolitikkaan ja pitkälle johdettuihin spekulaatioihin. Hämmästyin sitä, miten pitkälle politiikkaan täällä mennään virkapuvut päällä, vaikkakin vain keskustelun tasolla. Johtopäätöksenä lienee se, että saksalaiset virkamiehet ovat poliittisia huomattavasti alemmilta tasoilta alkaen kuin suomalaiset. Koko virkamieskentän kohdalla tämä ei välttämättä pidä paikkansa,
mutta ainakin asevoimissa näin vaikuttaisi olevan.
Tiistain esitelmän aiheena oli Saksan keisarikunnan sosiaaliset ympäristöt (Milieu) Mario Rainer Lepsiuksen teorian mukaan. Mielestäni esitelmä poikkesi hieman liikaa annetusta aiheesta, sillä pääosa ajasta kului keisarikunnan poliittisen järjestelmän ja vaalitulosten kuvaamiseen. Toki se liittyy sosiaalisiin ympäristöihin, enkä tunne Lepsiuksen teoksia lainkaan, joten voi hyvin olla, että esitelmän aihe oli täsmälleen oikein rajattu. Jättäydyin tällä kertaa keskustelussa suosiolla passiiviseksi, sillä sosiaalisten ympäristöjen teorian yhteys keisarikunnan vaalituloksiin (jotka olivat keskustelun ytimessä) ei oikein avautunut minulle. Iltapäivä oli varattu luokanvalvojan oppitunnille, mutta koska luokka oli hajaantunut seminaareihin, joista osa oli opintomatkalla, ei oppituntia pidetty. Iltapäivä oli siis poikkeuksellisesti vapaata!
Illalla oli oman luokkani toinen yhteinen illanvietto (Hörsaalabend). Se järjestettiin C.M.:n kotona Schenefeldissä. Luokanvalvoja oli mukana ja valmisti Feuerzangenbohlea. Tämäntyyppiset illanvietot voi kyllä oikeastaan lukea aivan täysin osaksi kurssia. Minulle ainakin ne ovat vähintäänkin yhtä opettavaisia kuin oppitunnit.
Keskiviikon esiteltävä yhteiskunnallisen kehityksen teoria tai malli olivat Sinus-Milieu ja Sigma-Milieu. Nämä minulle entuudestaan tuntemattomat mallit ovat kaupallisten yritysten tuotesuojattuja sosiaalisten luokkien tai ympäristöjen analyysityökaluja. Analyysimallit on alunperin kehitetty markkinoinnin kohderyhmäanalyysiä varten, mutta niitä on sittemmin laajennettu kattamaan myös muita näkökulmia kuin kuluttajuus. Sinus- ja Sigma-nimiset yritykset myyvät kokoamiaan tietoja ja tekemiään analyysejä yhteiskuntatieteilijöille, puolueille ja tietenkin kaupallisille toimijoille. Analyysimalleilla on paljon yhteneviä piirteitä: molemmissa väestö on jaettu kymmeneen sosiaaliseen ryhmään tai luokkaan, joita arvioidaan ensisijaisesti taloudellisten tekijöiden ja poliittisten näkemysten suhteen. Yksinkertaisimmillaan sosiaaliset ryhmät sijoitetaan kaavioon, jonka pystyakselilla on taloudelliset yhteiskuntaluokat (yläluokka, keskiluokka ja työväestö) ja vaaka-akselilla poliittinen suuntautuminen (konservatiivi, liberaali, postmoderni). Ryhmät ovat eri malleissa kuitenkin erilaisia ja ne on nimetty eri nimillä.
Liikuntakoulutuksen aiheena oli uinti. Saimme uida melkein koko tunnin uintiräpylöiden kanssa ja se oli vaihtelun vuoksi tosi hauskaa. Räpylöillä pääsee tosi lujaa! Päivän päätteeksi meidän kurssimme 2 ranskalaista opiskelijaa yhdessä edellisen kurssin ranskalaisten sekä ranskalaisten yhteysupseerien kanssa järjestivät Beaujolais Nouveau -tilaisuuden, eli uuden sadon viinin maistajaiset. Tilaisuus oli yksinkertainen seisova tarjoilu laatikkoviiniä ja juustoa luokkarakennuksen käytävällä, mutta samalla miellyttävä mahdollisuus koko kurssin vapaamuotoiselle kanssakäymiselle. Harkitsin pitkään jaksanko jäädä tilaisuutta odottamaan puolentoista tunnin ajan, mutta lopulta päätin kuitenkin jättää sen väliin ja mennä kotiin rentoutumaan.
Torstaina oli kaksi esitelmää joiden aiheet olivat verrattain lähellä toisiaan. Ensimmäisen esitelmän aiheena oli Saksan liittotasavallan poliittinen ja sotilaallinen eliitti ja sen kehitys Weimarin tasavallasta nykypäivään. Eliitille on useita määritelmiä ja aihetta ovat käsitelleeet lukemattomat modernin ajan sosiologit. Terminä eliitti on verrattain nuori, mutta käsite on tuttu jo mm. Platonilta ja Macciavellilta. Luennoitsijan tärkeimpinä lähteinä käsitteen määrittelyssä toimivat Ursula Hoffman-Lange, Vilfredo Pareto ja Gaetano Mosca. Eliitin jäsenyyden määritteli aikaisemmin etupäässä yhteiskuntaluokka ja syntyperä. Muutos tähän tapahtui oikeastaan vasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen ja tärkeimpinä syinä mainittiin teknologinen ja poliittinen kehitys, yleinen koulutustason nousu ja yhteiskunnan byrokratisoituminen. Esitelmässä kiinnitettiin erityistä huomiota toisen maailmansodan jälkeisen eliitin rooleihin kansallissosialistisen yhteiskunnan eliitissä. Nykyiseen eliittiin katsottiin kuuluvan vain muutamia tuhansia ihmisiä, joiden käsissä valta tosiasiassa on.
Toisen esitelmän aiheena oli Bundeswehrin ja sen johtamiskonseptin Innere Führungin kehitys osana liittotasavallan yhteiskunnallista kehitystä. Länsiliittoutuneiden tehtyä päätöksen Länsi-Saksan uudelleen aseistamisesta koottiin ryhmä entisiä sotilaita laatimaan suunnitelma asevoimien luomiseksi. Valmiin luonnoksen nimi oli "Himmeroder Denkschrift". Eräänä tärkeänä vaatimuksena henkilöstölle oli oikea menneisyys, mm. suhtautuminen Hitlerin vastaiseen vastarintaliikkeeseen. Innere Führungin sisällyttäminen uusien asevoimien johtoajatukseksi kohtasi aluksi voimakasta vastarintaa. Päämäärä oli kuitenkin sama kuin nykyäänkin, eli toimintakykyisten asevoimien kehittäminen osana yhteiskuntaa (lue: yhteiskuntajärjestystä uhkaamatta). Sittemmine Innere Führungille on annettu runsaasti merkityksiä, joita sillä ei alun perin ollut. Esitelmien jälkeinen keskustelu oli mielenkiintoinen, sillä siinä esitettiin voimakkaita näkemyksiä ja kritiikkiä Bundeswehrin johtamiskonsepitin nykytilaa kohtaan.
Iltapäivän kieltenopetuksessa kaksi ryhmää oli yhdistetty toisen opettajan ollessa lomalla. Englanniopetus on oikeastaan varsin korkeatasoista ja siinä keskitytään olennaiseen, eli ammattikielen ja -termien käyttöön.
Iltapäivän päätteeksi koko kurssi pukeutui palveluspukuihin ja asettui luokkarakennuksen käytävälle kuvattavaksi. Videokuvaa on tarkoitus käyttää kurssivideossa sekä tarpeen mukaan Führungsakademien esittelymateriaalina.
Illalla oli merisotaopin pääopettajan kommodori S:n isännöimä vastaanotto upseerikerhon isossa salissa. Paikalla oli yli sata kutsuttua seuralaisineen. Musiikista vastasi merivoimien soittokunnan (Musikkorps der Marine) jazzkombo. Ruokana oli tuhtia lihakeittoa (Eintopf) ja valmiita voileipiä. Myös juomatarjoilu kuului 10 euron hintaan. Mukava tilaisuus.
Perjantaina oli seminaarin päätös, yhteenveto ja palaute. Seminaariryhmä jakautui työryhmiin, jossa arvioitiin eri teorioiden aineistopohjaa, vahvuuksia, heikkouksia ja erikoispiirteitä. Näistä muodostettiin valtava mind map, jossa kätevästi tiivistyi koko kahden viikon seminaarin ydinsisältö.
Perjantaina iltapäivällä alkoi MFIS, eli Helmut Schmidt -yliopiston järjestämä maisteriohjelma Miltärische Führung und Internationale Sicherheit. Tämä tarkoittaisi, että perjantai-iltapäivä sekä koko lauantai ja sunnuntai olisi opetusta. Pitkän harkinnan jälkeen päätin, että en osallistu maisteriohjelmaan. Se on tavallaan sääli, koska harvoin on tarjoilla maisterin papereita saksalaisesta yliopistosta näin helposti, mutta työn ja vapaa-ajan välillä on oltava edes jonkinlainen tasapaino. Lisäksi minulla on jo yksi maisterintutkinto, ja lisäksi työn alla diplomityö Maanpuolustuskorkeakouluun ja muita kirjallisia töitä. Turvallisuuspolitiikan alan gradu kaiken tämän päälle olisi ehkä jo liikaa. En pidä ajatuksesta, että tekisin gradun ns. vasemmalla kädellä tai puoliksi sinnepäin vain tutkinnon takia, vaikka se olisi varmasti mahdollista. En haluaisi samaistua uraa tekeviin ja titteleitä titteleiden vuoksi kerääviin typpeihin, vaan mielummin niihin, jotka jossain määrin ymmärtävät ne asiat, joista kirjoittavat.
Kolme viikkoa kestänyt yhteiskunnallisen kehityksen seminaari on takanapäin. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut valita jonkun toisen seminaariryhmän. Ei sillä, ettei valitsemani seminaarin aihe olisi ollut kiinnostava, mutta muiden seminaariryhmien opetustapa vaikutti paremmalta (vaikka niistä saamani kuva perustuu vain muiden kertomaan). Omassa ryhmässäni aihetta lähestyttiin teoreettisten mallien kautta. Minusta hedelmällisempi lähestymistapa olisi ollut tarkastella yhteiskunnallista muutosta teemoittain muutostekijöiden kautta (esim. teknologian kehitys, uskonto, maahanmuutto, poliittiset liikkeet, jne.) ja käyttää teorioita tässä tarkastelussa työkaluina. Nyt tarkastelu sirpaloitui ja kokonaisuus jäi hahmottamatta, kun teoreettiset mallit olivat tarkastelun keskipisteessä ikäänkuin itsetarkoituksellisesti.
Tästä huolimatta seminaariviikot olivat antoisia ja tarjosivat vaihtelua sekä uusia - eikä ainoastaan sotilaallisia - näkökulmia yhteiskuntaan.
19.9.2016
10. päivä
Maanantai alkoi vasta klo 10 ja aiheena oli johdadus Bundeswehrin johtamiskonseptiin "sisäiseen johtajuuteen" (Innere Führung) sekä sen toteuttamaan kansainväliseen yhteistyöhön. Luennoitsijana toimi merivoimien logistiikan opettaja komentaja SB.
Opettajan esittäytyminen kesti n. 10 minuuttia, minkä jälkeen opiskelijoiden piti esittäytyä. Niinpä varsinaiseen opetusaiheeseen päästiin klo 10.19, vaikka oppitunti alkoi täsmällisesti tasalta. Tähän lienee ilmeisesti syytä tottua, varsinkin siihen, että jokainen luennoitsija kertoo esittäytyessään koko siihenastisen uransa melko tarkasti. Se vaan lienee maan tapa.
Innere Führung on teoreettinen johtamiskonsepti, joka on (kuulemma) melko vaikea ymmärtää, jopa saksalaisille. Yksi perusasia on, että kaikkea puolustusvoimiin liittyvää peilataan liittotasavallan perustuslakiin. Mikäli toiminta ei vastaa perustuslain kirjainta ja henkeä, se ei toteudu. Koska Innere Führung on niin vaikea selittää, kopioin tähän suoraan pari sitä kuvaavaa iskulausetta tai määritelmää saksaksi, ja jätän ne tässä kohden kääntämättä.
Innere führung bedeutet militärische Führung unter Berücksichtigung sozialer und individueller Aspekte. Innere Führung ist den Menschen verpflichtet!
Konsepti koostuu 10 osa-alueesta, joista tärkeimmät ovat oikeudenhoito ja sotilaalinen
järjestys (Recht und Soldatischer Ordnung), ihmisten johtaminen (Menschenführung) sekä poliittinen kasvatus (Politische bildung). Johtamiskonseptia työstetään erityisessä keskuksessa (Zentrum der Inneren Führung), joka toimii kahdella paikkakunnalla. Keskuksen toisen toimipaikan tunnuksessa on strutsi. Toisaalta tämä on varsin kuvaavaa, mutta oikeastaan se johtuu paikkakunnasta, jossa keskus sijaitsee (Straussberg eli strutsivuori).
Saksan liittotasavalta perustettiin ja perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1949. Bundeswehr perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1955, eli valtio oli aluksi ilman asevoimia. Yleensä omien asevoimien olemassaolo on valtion perusedellytys, joten Bundeswehrin perustaminen tuli tarpeeseen, mutta kohtasi kuitenkin vastarintaa. Toinen murroskohta Bundeswehrin ja NVA:n (Nationale Volksarmee, DDR:n asevoimat) yhteenliittyminen 90-luvun alussa. Se sujui kuitenkin henkilöstön osalta kohtalaisen kitkattomasti.
Toinen perusasia on, että Bundeswehr on tiukassa parlamentaarisessa kontrollissa. Virkamies nimeltä Wehrbeauftragter toimii asevoimien valvonnan ja seurannan yhteyshenkilönä. Tehvissä on yhtäläisyyksiä Suomen eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävään,
mutta Wehrbeauftragterin tehtävä on huomattavasti laajempi. Kolmas perusasia on, että sotilasviranomainen, poliisiviranomainen ja tiedustelupalvelut (Geheimdienste) pidetään tiukasti erillään (hajoita ja hallitse?).
Vielä pari kiinnostavaa yksityiskohtaa: Saksan talous muodostaa euroalueen taloudesta yli neljäsosan ja koko EU:n taloudestakin vajaan neljäsosan. Saksan puolustusvoimien vuosibudjetti on 34 miljardia euroa. Bundeswehr solmii kansainvälisen yhteistyön kahdenväliset yhteistyösopimukset kaikkien yhteistyöosapuolten kanssa. Näihin sopimuksiin sisältyy yksityiskohdat kaikesta sotilaallisesta yhteistyöstä, myös esim. tälle kurssille osallistumisesta.
Opettajan esittäytyminen kesti n. 10 minuuttia, minkä jälkeen opiskelijoiden piti esittäytyä. Niinpä varsinaiseen opetusaiheeseen päästiin klo 10.19, vaikka oppitunti alkoi täsmällisesti tasalta. Tähän lienee ilmeisesti syytä tottua, varsinkin siihen, että jokainen luennoitsija kertoo esittäytyessään koko siihenastisen uransa melko tarkasti. Se vaan lienee maan tapa.
Innere Führung on teoreettinen johtamiskonsepti, joka on (kuulemma) melko vaikea ymmärtää, jopa saksalaisille. Yksi perusasia on, että kaikkea puolustusvoimiin liittyvää peilataan liittotasavallan perustuslakiin. Mikäli toiminta ei vastaa perustuslain kirjainta ja henkeä, se ei toteudu. Koska Innere Führung on niin vaikea selittää, kopioin tähän suoraan pari sitä kuvaavaa iskulausetta tai määritelmää saksaksi, ja jätän ne tässä kohden kääntämättä.
Innere führung bedeutet militärische Führung unter Berücksichtigung sozialer und individueller Aspekte. Innere Führung ist den Menschen verpflichtet!
Konsepti koostuu 10 osa-alueesta, joista tärkeimmät ovat oikeudenhoito ja sotilaalinen
järjestys (Recht und Soldatischer Ordnung), ihmisten johtaminen (Menschenführung) sekä poliittinen kasvatus (Politische bildung). Johtamiskonseptia työstetään erityisessä keskuksessa (Zentrum der Inneren Führung), joka toimii kahdella paikkakunnalla. Keskuksen toisen toimipaikan tunnuksessa on strutsi. Toisaalta tämä on varsin kuvaavaa, mutta oikeastaan se johtuu paikkakunnasta, jossa keskus sijaitsee (Straussberg eli strutsivuori).
Saksan liittotasavalta perustettiin ja perustuslaki hyväksyttiin vuonna 1949. Bundeswehr perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1955, eli valtio oli aluksi ilman asevoimia. Yleensä omien asevoimien olemassaolo on valtion perusedellytys, joten Bundeswehrin perustaminen tuli tarpeeseen, mutta kohtasi kuitenkin vastarintaa. Toinen murroskohta Bundeswehrin ja NVA:n (Nationale Volksarmee, DDR:n asevoimat) yhteenliittyminen 90-luvun alussa. Se sujui kuitenkin henkilöstön osalta kohtalaisen kitkattomasti.
Toinen perusasia on, että Bundeswehr on tiukassa parlamentaarisessa kontrollissa. Virkamies nimeltä Wehrbeauftragter toimii asevoimien valvonnan ja seurannan yhteyshenkilönä. Tehvissä on yhtäläisyyksiä Suomen eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävään,
mutta Wehrbeauftragterin tehtävä on huomattavasti laajempi. Kolmas perusasia on, että sotilasviranomainen, poliisiviranomainen ja tiedustelupalvelut (Geheimdienste) pidetään tiukasti erillään (hajoita ja hallitse?).
Vielä pari kiinnostavaa yksityiskohtaa: Saksan talous muodostaa euroalueen taloudesta yli neljäsosan ja koko EU:n taloudestakin vajaan neljäsosan. Saksan puolustusvoimien vuosibudjetti on 34 miljardia euroa. Bundeswehr solmii kansainvälisen yhteistyön kahdenväliset yhteistyösopimukset kaikkien yhteistyöosapuolten kanssa. Näihin sopimuksiin sisältyy yksityiskohdat kaikesta sotilaallisesta yhteistyöstä, myös esim. tälle kurssille osallistumisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)