377. - 399. päivä

Lauantaina alkoi kurssin viimeinen ja pisin opintomatka. Se suuntautuu amerikan Yhdysvaltoihin, joten opintomatkana tämä tulee varmasti olemaan myös suurin ja kaunein. Matkalle osallistuu koko kurssi, luokanvalvojat, kurssinjohtaja eversti H.W. ja koulun johtajakolmikosta delegaation vanhimmaksi lippueamiraali K.S. Lisäksi reissuun lähtee asiantuntijoina prikaatikenraali evp. D.B. sekä kommodori P., jonka asiantuntemuksesta tai taustoista en vielä ole saanut selkoa. Vierailuosaston kokonaisvahvuus on siis reilusti yli sata henkilöä. Matkoja varten joukko on jaettu neljään lentoryhmään, josta itse kuuluin varhaisimmalla lennolla lähteneeseen punaiseen ryhmään. Meidän lentomme lähti Hampurista klo 06.10, joten kentälle lähdettiin jo 03.40. Amsterdamissa oli leppoisa kolmen tunnin välilasku ja lento Seattleen Washingtoniin kesti n. 10 tuntia. Perillä olimme suurin piirtein samaan kellonaikaan (n. 10 - 11 tienoilla) kuin Amsterdamista lähtiessäkin, joten päivästä tuli todella pitkä. Aikaeroon on kuitenkin kuulemma järkevintä pyrkiä totuttautumaan yhdellä rysäyksellä puoliväkisin, vaikka väsyttäisi. Rajamuodollisuudet Seattlessa sujuivat yllättävän helposti, sillä kahden henkilön etukomennuskunta oli paiskinut kovasti töitä sen eteen, että eri aikoihin saapuvia lentoryhmiä kohdeltaisiin rajalla liittolaismaasta saapuvina sotilasryhminä. Suurimmilta byrokratian kukkasilta siis vältyttiin.
Punainen ryhmä pääsi hotelliin ensimmäisenä n. klo 14 paikallista aikaa ja muut ryhmät saapuivat illan mittaan - pois lukien ryhmä keltainen, jonka välilasku Amsterdamiin venyi lentoyhtiön virheen takia 24 tunnin mittaiseksi. Surkea alku heidän kahden viikon opintomatkalleen, ei voi kuin pahoitella. Onneksi aikataulu on suunniteltu väljäksi niin, että he ehtivät mukaan varsinaiseen ohjelmaan. Seattleen sunnuntaiksi suunniteltu sopeutumispäivä jää heiltä valitettavasti kuitenkin väliin. Ensimmäisen illan USA:ssa vietin käymällä läheisessä ostoskeskuksessa nostamassa dollareita, syömässä ja katsomassa uimahallin käyttömahdollisuuksia. Kaikki onnistuivat, minkä jälkeen olin aivan valmis tilavan hotellihuoneen tilavaan vuoteeseen.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin kolme kertaa ja olin joka kerralla aivan varma siitä, että on jo aamu. Onneksi nukahdin aina uudestaan. Nousin aamukuudelta lenkille ja aamupalalle seitsemältä, sillä kahdeksalta kahdeksan hengen porukka lähti taksilla moottoripyörävuokraamoon noutamaan etukäteen varattuja ajopelejä. Ajoimme n. kahdeksan tunnin lenkin, jonka pituudeksi tuli n. 430 km. Ihan reipasta ajoa siis. Onneksi sää oli suosiollinen.
Maanantain aamupala oli jo klo 05.30 alkaen ja bussi lähti kohti matkan ensimmäistä virallista vierailukohdetta klo 06.20. Bussimatka Everettin laivastoasemalle kesti n. puolitoista tuntia. Perillä saimme perehdytyksen laivastotukikohtaan sekä esittelyt simulaattorikoulutuksesta, koiratoiminnasta sekä asuntolasta ja vapaa-ajan keskuksesta. Lisäksi tutustuimme Arleigh Burke -luokan hävittäjään USS Gridley. Lounaan jälkeen siirryimme bussilla n. puolentoista tunnin matkan merivoimen lentotukikohtaan Whidbey Islandilla. Täällä esittely koostui viidestä rastista, joilla näimme yleisesittelyn lisäksi EA-18G "Growler" elektronisen sodankäynnin hävittäjän, P-8 Poseidon merivalvonta- ja sukellusveneentorjuntakoneen, pelastushelikopterin, sekä tutka-aseman ja lennonjohtotornin. Tukikohdassa esillä olevan kaluston määrä ja jatkuva lentotoiminta yllättivät. Silti paikalliset luonnehtivat tätä maanantai-iltapäivää hiljaiseksi. Paluumatka bussilla kesti n. 2 ja puoli tuntia ja pidimme lyhyen jaloittelutauon Deception Passin näköalapaikalla.
Tiistain vierailukohde oli Kitsapin laivastotukikohta. Aamupala oli jälleen aikaistettu klo 05.30 ja bussi lähti 06.20. Bussimatka lauttamatkoineen kesti n. kaksi tuntia. Perillä siirryimme laivastotukikohdan omaan sotilasbussiin, joka vei osaston Nimitz-luokan lentotukialus USS John C Stennisin luo. Lentotukialus oli vaikuttava kokonaisuus, vaikka emme ehtineet näkemään siitä kuin museohuoneen, komentosillan, pääkannen, lentokannen sekä ankkurikoneistohuoneen. Aluksen kokoa on vaikea hahmottaa ellei sitä ole itse nähnyt, mikä lieneekin ollut vierailun tärkein opetustarkoitus. Ennen lounasta bussi kuljetti meitä ympäri tukikohtaa oppaan johdolla. Auditoriossa tukikohdan komentaja esitteli Kitsapin laivastotukikohtaa sekä Tyynenmeren laivaston ajankohtaisia asioita. Iltapäiväksi suunniteltu vierailu ydinsukellusveneessä jäi tekemättä isäntäorganisaation vedotessa turvallisuusongelmiin. Paluumatka hotellille sisälsi jälleen lauttamatkan ja perillä oltiin vasta kuuden jälkeen. Yli kahdentoista tunnin päivästä siis melkein puolet tuli vietettyä bussin penkillä.
Keskiviikko oli matkustuspäivä Denveriin Coloradoon. Punaisen ryhmän lento oli iltapäivällä, joten hotellilta lähdettiin vasta klo 12.15. Hotellilta lentokentälle kesti n. puoli tuntia, minkä jälkeen oli hyvää aikaa odotella Seattlen kentällä. Lento Denveriin pääsi lähtemään puolisen tuntia myöhässä, mutta sujui muuten varsin mukavasti, koska meitä kohdeltiin ryhmänä. Bussikyyti lentokentältä hotellille kesti reilun puoli tuntia ja perille tultiin vasta kahdeksan aikoihin, sillä aikaero on +1 tunti. Denver on yllättävän korkealla verrattuna Seattleen, n. 1600 metriä merenpinnasta, ja korkeuseron huomasi ilman ohuudesta.
Torstaina vieralukohteita oli kaksi: Coloradon kansalliskaarti Centennialissa ja Ilmavoimien avaruusesikunta Petersonin tukikohdassa. Kansalliskaarti oli n. tunnin bussimatkan päässä ja Peterson siitä vielä n. puolentoista tunnin bussimatkan päässä. Molemmissa vierailukohteissa meille pidettiin ainoastaan luentoesityksiä, kummassakin kohteessa n. kolmen tunnin edestä. Emme siis nähneet tukikohdista käytännössä muuta kuin portin ja auditorion. Ilmavoimien tukikohdassa kävimme toki lounaalla tukikohdan sisällä sijaitsevassa ostoskeskuksessa, jossa oli mahdollista tehdä myös ostoksia ilman "sales taxia", eli paikallista n. kymmenen prosentin tietämillä olevaa liikevaihtoveroa.
Molemmissa tukikohdissa meille pidetyt esitykset olivat sinänsä erittäin hyviä ja informatiivisia, mutta eivät sisältäneet mitään sellaista tietoa mitä ei olisi itse voinut esim. internetistä selvittää. Jotenkin olettaisi, että kun tärkeän eurooppalaisen liittolaismaan sotilasakatemia tulee käymään, niin esitys sisältäisi jotain muutakin kuin yleisiä asioita. Joku totesikin, että olisi voinut ottaa äitinsä mukaan vierailulle turvaluokituksen puolesta. No, minä ainakin opin kansalliskaartin merkityksestä Yhdysvaltojen asevoimille jotain uutta, ja miksi en myöskin avaruussodankäynnistä, joskin jälkimmäisestä vähemmän. Paluumatka Denveriin kesti n. kaksi tuntia joten perille tultiin kahdeksan aikoihin. Päivästä n. kolmasosa kului siis taas bussin penkkiä kuluttaen.
Perjantaina kurssin ohjelmassa oli Yhdysvaltojen kulttuuriin ja kansaan (Land und Leute) tutustuminen. Kurssille oli järjestetty viisi valinnaista ohjelmaa: kiertoajelu, vaellus, lännenkaupunki, kiihdytysajot ja maastopyöräily. Osa ohjelmanumeroita oli mahdollista yhdistellä joko muihin tai omaehtoiseen kulttuuriohjelmaan. Itse valitsin maastopyöräretken. Siirryimme bussilla n. tunnin matkan Boulderiin, jossa nautimme kahvit ja valmistauduimme pyöräilemään. Valitettavasti jouduimme siirtymään bussilla maastopyörävuokraamolta vielä n. puolen tunnin matkan reittien lähtöpaikalle. Käyrä alkoi toden teolla nousta, kun liikkeelle lähtemiseen parkkipaikalta saatiin hukattua siihenkin melkein tunti hyvää ajoaikaa. Kun lopulta päästiin itse maastopyöräilyyn, olivat reitit ja olosuhteet erinomaiset. Oma pyöräni oli vähän kehno (takajarru täristi, ketju rahisi ja joustohaarukka oli liian pehmeä), mutta ei se menoa haitannut. Valitettavasti ajoa ei kertynyt kuin vähän yli kaksi tuntia. Paluumatkalla pysähtyimme paikallisella pienpanimolla nauttimassa ansaitut oluet. Vapaapäivä tuli tarpeeseen ja valitsemani ohjelmanumero oli minulle sopiva.
Lauantai oli matkustuspäivä Denveristä New Yorkiin. Lähtö hotellilta puoli yhdeksältä, lento puoli kahdeltatoista, lentoaika kahden tunnin aikaeroineen n. kuusi tuntia (kone oli vähän myöhässä) ja siirtyminen hotelliin Manhattanille oli koko päivän urakka. Kello oli yli kahdeksan kun pääsin huoneeseeni 35. kerrokseen.
Sunnuntai ja maanantai olivat vapaapäiviä New Yorkissa. Molemmille päiville oli tarjolla myös sotilaallista ohjelmaa, sillä New Yorkissa on menossa USA:n laivaston Fleet Week ja maanantaina oli kansallinen vapaapäivä Memorial Day. Näihin liittyviiin erilaisiin ohjelmanumeroihin osallistuminen oli kuitenkin jätetty oman harkinnan ja aloitekyvyn varaan. Myös varustus oli vapaa, mutta virkapukua kuitenkin suosittiin, sillä univormupukeiset saivat tilaisuuksissa usein erityiskohtelun ja alennuksia hintoihin. Itse käytin päivät täysimääräisesti hyödyksi lenkkeillen ja kaupunkiin tutustuen sekä jalan että julkisilla kulkuneuvoilla. Kohokohtina mainittakoon sunnuntaillta lentotukialusmuseo Intrepid ja maanantailta Little Neck-Douglaston Memorial Day Parade. Paljon muutakin tuli tietysti nähtyä ja koettua "isossa omenassa" vapaa-ajan puitteissa.
Tiistaina palattiin ohjatun opintomatkailun pariin. Ensimmäinen vierailukohde oli New Yorkin pelastuslaitoksen NYFD:n päämaja Brooklynissa. Meitä oli vastassa laitoksen johtaja sekä pitkä rivi osastopäälliköitä. Saimme kuulla avartavan esitelmän pelastuslaitoksen nykytilasta sekä siitä, miten laitos on muuttunut 9/11 terrori-iskujen seurauksena. Iskun seurauksena kuoli n. 350 palomiestä, ja siitä aiheutuneet kuolemantapaukset jatkuvat edelleen. Luonnollisesti isku mullisti laitoksen toiminnan ja teki merkittävän loven henkilöstöön ja ennen kaikkea osaamiseen, varsinkin kun monet erosivat iskun jälkeen. Henkilöstö on sittemmin toipunut hyvin. Laitos on kooltaan valtava, yli 15000 työntekijän virasto. Joka päivä valmiudessa on yli 2600 pelastajaa. Nykyään NYFD panostaa merkittävästi koulutukseen. Koulutusyhteistyö asevoimien kanssa on mittavaa mm. johtamisen, kriisinsietokyvyn sekä liikuntakoulutuksen alueilla. Myös poliisin kanssa yhteistoiminta on tiivistä. Uutena toimintamallina on otettu käyttöön poliisin ja palolaitoksen yhteiset toimintayksiköt, joiden tarkoituksena on kyetä pelastamaan myös uhanalaisissa tilanteissa ("stop the killing, stop the dying"). Meille esiteltiin myös vertikaalisen terrorismin käsite, millä tarkoitetaan kolmeuloitteista vihamielistä ympäristöä. Laitoksen päällikkö korosti henkisen kriisinsietokyvyn sekä eettisen toimintakyvyn merkitystä: jokaisen pelastajan on kyettävä toimimaan paitsi ryhmässä, myös tekemään oikeita ratkaisuja itsenäisesti. Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen ja lyhyttä käyntiämme selvästi arvostettiin.
Seuraava vierailukohde oli 9/11-iskujen muistomerkki Ground Zero Reflecting Pools Manhattanilla. Täällä meitä oli vastassa kuusi pelastajaa, jotka olivat itse toimineet iskun pelastustöissä. He kertoivat kokemuksistaan ja vastasivat kysymyksiin.
Lounas nautittiin sujuvasti bussissa siirryttäessä YK:n päämajaan. Onneksi lounastauon pois jäämisestä oli ilmoitettu etukäteen, joten olin varautunut eväillä. YK:n päämajassa meidät otti vastaan Saksan pysyvän edustuston sotilasasiantuntija, everstiluutnantti M. Hän ja toinen saksalainen piti kurssille esittelykierroksen YK:n päämajassa. Kävimme mm. yleisistuntosalissa sekä turvallisuusneuvoston kokoushuoneessa. YK:sta siirryimme jalan n. 300 metrin matkan Saksan pysyvään edustustoon, jossa lähettiläs S. piti meille yleisesittelyn edustuston tehtävistä sekä Saksan kannoista muutamiin ajankohtaisiin asioihin. Lisäksi sotilasedustaja alusti lyhyesti YK:n kriisinhallintatoiminnasta. Esityksiä seuranneen keskustelun loputtua Saksan edustustolta oli hotellille matkaa vain muutama sata metriä.
Keskiviikko jatkui vierailulla Saksan pysyvään edustustoon YK:ssa. Ensimmäisen esitelmän piti pääkonsuli Saksan kahdenvälisistä suhteista Yhdysvaltoihin sekä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Kuten usein on ollut tapana, tilaisuuden parasta antia oli alustusta seurannut keskustelu, jossa pääkonsuli vastasi opiskelijoiden kiperiin kysymyksiin. Keskustelulle annetaankin usein täällä riittävästi tilaa. Tällä kertaa vastassa oli ammattidiplomaatti ja vastaukset olivat sen mukaisia, eli hieman peiteltympiä kuin mihin sotilaat ehkä ovat tottuneet. Seuraavaksi ääneen pääsi edustuston virkailija, jonka vastuulla olivat suhteet New Yorkin valtavaan juutalaisyhteisöön. Hieman kärjistäen Saksassahan ei tunnetusti voi olla ottamasta kantaa juutalaisiin myönteiseen sävyyn, sillä kaikki muu voidaan helposti tulkita antisemitismiksi. Rellisesti sanoen en ymmärtänyt tämän virkamiehen esityksen perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa yleisesikuntaupseerikurssille.
Aamupäivän kolmas ja viimeinen puhuja oli YK:n rauhanturvatoiminnasta vastaava pääsihteerin sotilaallinen neuvonantaja. Tehtävää hoitaa tällä hetkellä uruguaylainen kenraaliluutnantti C.H.L. Hän puhu YK:n rauhanturvatoiminnan haasteista. Esitys oli sävyltään yllättävän suorapuheinen ja kriittinen, aivan kuten saksalaisen everstiluutnantin esitys oli ollut edeltävänä päivänä. YK:n rauhanturvatoimintaa luonnehdittiin jäykäksi, tehottomaksi sekä kalliiksi. Kenraalilla ei ollut myöskään esittää ratkaisuja, tai ainakaan nopeita sellaisia. Hän kuitenkin korosti koulutuksen ja eettisen toimintakyvyn merkitystä sekä naisten määrän kasvattamista rauhanturvajoukoissa. Kiitosten ja loppusanojen jälkeen siirryttiin kolmessa matkustusryhmässä linja-autoille. Lento Washingtoniin kesti alle tunnin. Matkustusryhmä keltaisella kävi jälleen huono tuuri: heidän lentonsa oli tunnin myöhässä ja myös kuljetus hotellille Washingtonissa oli myöhässä. Minun matkustusryhmälläni matka sujui suunnitelmien mukaan ja olimme hotellilla jo kuuden jälkeen.
Torstaina ohjelma oli suunniteltu kokonaan Saksan suurlähetystöön Washintoniin. Sinne siirryttiin linja-autoilla 07.40 alkaen n. puolen tunnin matka. Perillä kuultiin sotilasasiamiehen, lippueamiraali E:n tervehdyssanat. Tämän jälkeen kuultiin liuta erilaisia esityksiä, jotka vaihtelivat sekä sisällöltä että tasoltaan. Ensimmäisenä ääneen pääsivät lähetystön poliittisen osaston edustajat, joista ensimmäinen kertoi ajankohtaisista asioista Saksan ja USA:n kahdenvälisissä suhteissa. Niistä riittäisi varmasti kerrottavaa pidemmäksikin aikaa, sen verran kiivaaseen tahtiin käänteet ovat seuranneet toisiaan viime aikoina. Jälkimmäinen poliittisen osaston edustaja vastasi Saksan suhteista Yhdysvaltojen vaikutusvaltaiseen juutalaisyhteisöön. Puheenvuoro oli ilmeisesti jollain tapaa väistämätön, sillä en ymmärrä miten se liittyi YE-kurssin vierailuun. Seuraava esiintyjä oli alansa huippuammattilainen, Washington Postin toimittaja C.L. Hän piti erittäin mielenkiintoisen ja tarkkanäköisen esityksen Yhdysvaltojen poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Esityksessään hän toi esiin amerikkalaisen yhteiskunnan jakautuneisuuden useiden esimerkkien avulla. Jakautuneisuus johtuu identiteettipolitiikan voimistumisesta, joka puolestaan johtuu siitä, että koossapitävä, ulkoinen paine on hävinnyt USA:n ympäriltä. Kansakuntanahan USA on pohjimmiltaan varsin heterogeeninen. Lounasta ja kahvitaukoja varten kerättiin bussissa tulomatkalla 25 dollarin ennakkomaksu. Sen vastineeksi oli pari sämpylää ja limppari, sekä kahvia, vettä ja iltapäivällä amerikkalainen cookie. Tarjoilu oli herkullinen mutta hintaansa nähden niukka. Ihmetyttää edelleen, miten matkaan panostetaan tuhansia euroja henkilöä kohden, mutta suurlähetystössä kerätään kahvikassa. Ilmeisesti budjetointi on Saksassa monimutkainen asia.
Iltapäivän esitykset käsittelivät Yhdysvaltojen kyberpuolustusstrategiaa sekä Ukrainan sodan asettamia sotilaallisia haasteita. Alun perin luentojen piti olla päinvastaisessa järjestyksessä, mutta koska Ukrainasta puhuneet asiantuntijat Center for the Study of New Generation Warfare -ajatuspajasta olivat myöhässä, aloitti kyberasiantuntija Department of Homeland Securitystä omalla esityksellään. Ensimmäinen esitys pysytteli yleisellä tasolla eikä oikeastaan sisältänyt uutta tietoa. Valitettavasti jälkimmäinen esitys jäi minulta kuulematta, sillä olin sopinut käyväni visiitillä Suomen suurlähtystössä. Käynti ja keskustelu apulaissotilasasiamiehen kanssa oli oikein antoisa.
Perjantai oli pitkän opintomatkan viimeinen virallista ohjelmaa sisältävä päivä. Aamulla siirryimme linja-autoilla National Defense Universityn tiloihin, jossa saimme kuulla kaksi erittäin korkeatasoista ja innostavaa esitystä. Ensimmäisen piti kenraaliluutnantti evp. T.W. aiheesta ISIS. Hänen pääsanomansa oli, että järjestön uhka ei ole lainkaan ohi ja että sen torjuminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä. Jälkimmäisen esityksen pitäjä oli tohtori J.T., joka oli eräs Yhdysvaltojen turvallisuusstrategian laatijoista. Hän esitteli laajasti Yhdysvaltojen turvallisuustrategiaa ja miten se on muuttunut edelliseen strategiaan verrattuna. Molempia esityksiä seurasi jälleen laajat ja antoisat keskustelut, joissa mentiin jopa astetta syvemmälle. Kiitossanojen jälkeen nautittiin nopea lounas yliopiston kahvilassa. Iltapäivän ohjelma oli valinnainen ja vaihtoehtoina oli pitkä lista nähtävyyksiä tai museoita. Osallistuin n. kolmasosan kurssia kanssa opastetulle kierrokselle Arlingtonin sotilashautausmaalla, missä saimme mm. seurata vahdinvaihtoa. Paluumatkalla hotellille bussi pysähtyi poimimaan henkilöitä sovituilta pisteiltä matkan varrelta, ja teki vielä toisen kierroksen myöhempään viipyviä varten.
Illalla hotellin juhlasalissa pidettiin vielä lyhyt kiitos- ja palautetilaisuus. Kurssin jälkimmäisellä osuudella osaston vanhimpana toiminut prikaatikenraali evp. D.B. (lippueamiraali K.S. joutui poistumaan Denverin osuuden jälkeen) piti koskettavan puheen kokemuksistaan yhdysvaltalaisten sotilaiden kanssa Afganistanissa.
Lauantaina oli paluumatkan aika. Lähtö hotellilta oli vasta yhdeltätoista, joten kävin aamulla lenkillä Washingtonin tärkeimpien nähtävyyksien tienoilla ja lisäksi vähän uimassa hotellin ulkoaltaassa. Matkalla lentokentälle pysähdyimme tekemään ostoksia tehtaanmyymälöiden keskittymässä. Paluulento toteutettiin jälleen kolmessa ryhmässä, joista yhdellä oli välilasku Pariisissa, toisella Frankfurtissa ja omalla ryhmälläni jälleen Amsterdamissa. Sunnuntaina Hampurin lentokentällä oli kuitenkin sähkökatkos ja koko kenttä jouduttiin sulkemaan. Kaikkien jatkolennot peruuntuivat: Frankfurtin ryhmä jatkoi kotiin junalla, oma ryhmäni laskeutui Bremeniin ja Pariisin ryhmä (jälleen uskomattoman epäonnen kohteeksi joutunut keltainen ryhmä) jäi jumiin Pariisiin. Osa laukuista päätyi ties minne, mutta onneksi omani tuli Bremeniin parin tunnin odottelun jälkeen. Suunnitellun aamupäivän asemesta pääsin kotiin vasta sunnuntaina alkuillasta.
Yhteenvetona matkasta voi todeta, että se on puhdasoppista sotilasturismia, eli sotilaalliseksi toiminnaksi verhottua turismia. Toki mukaan mahtuu myös reilu annos ihan rehellistä turismia, mutta matka tehdään opintomatkan varjolla. Mikään matkan esittelyistä tai luennoista ei kuitenkaan ollut sellainen, jota ei olisi voitu pitää Hampurissa. Lisäarvoa toivat vierailut merkittävillä kohteilla, kuten lentotukialuksella, lentotukikohdassa, YK:ssa sekä Washingtonissa. On kuitenkin rehellisesti todettava, että ammatillisesti matka ei tuonut hirveästi uutta. Saksalaiset tietävät ja tuntevat tärkeimmän liittolaisensa asiat varsin hyvin, ja se mitä he eivät tiedä he voivat aina kysyä. Minun (ja muutaman opiskelijatoverini) mielestä ammatillisesti paljon antoisampaa olisi ollut vierailla maissa, jolla on kokemusta ja tietoa mahdollisesta tulevasta vastustajasta. Vierailu eräisiin uusiin Nato-maihin ja mahdollisesti Ukrainaan olisi ollut tällainen mahdollisuus. Uskoisin myös, että saksalaisten vierailu itään olisi ollut yhdysvaltalaisille kumppaneille mieleisempi vaihtoehto kuin vierailu USA:aan, sillä se olisi ollut selvä signaali Saksan halusta ottaa enemmän vastuuta Euroopan puolustuksesta. Samasta syystä itään suuntautuva vierailu olisi ollut Saksassa poliittisesti vaikea pala nieltäväksi. Führungsakademien vierailu Yhdysvaltoihin on ilmeisesti kuitenkin perinne, josta ei haluta luopua, vaikka matka on hyvin kallis. Se on ymmärrettävistä syistä saksalaisopiskelijoille ja opettajakunnalle mieleinen kurssin huippukohta. Hyvistä puolistaan huolimatta matka ei minun mielestäni kuitenkaan puolla paikkaansa tällä kurssilla.

372. - 376. päivä

Maanantai alkoi luennolla Yhdysvaltojen turvallisuus- ja sotilaspolitiikasta sekä Yhdysvaltojen kulttuurista yleensä. Luennon ensimmäisen osan piti kommodori, jonka nimi meni minulta ohi, sekä prikaatikenraali evp D.B., joka on toiminut kuuden vuoden ajan Saksan sotilasasiamiehenä Washingtonissa. Molemmat puhujista tulevat mukaan kurssin opintomatkalle Yhdysvaltoihin seuraavalla kahdella viikolla. Luento ei ollut erityisen hyvin valmisteltu tai syvältäluotaava. Kurssista vain vähän yli puolet oli paikalla monien pitäessä lomaa tai osallistuessa työharjoitteluun tai erilaisiin palavereihin.
Luento ei kestänyt edes tuntia, mutta sitä seurasi totuttuun tapaan keskustelu pienryhmissä. Yllätyksekseni myös keskustelu jäi totuttua lyhyemmäksi ja loppui n. 15 minuutin jälkeen. Loppupäivän ja loppuviikon ajaksi palattiin ryhmätyön eli Studienphasen pariin. Siinä ajankäytöstä päättää ryhmätyön johtaja itsenäisesti. Päivän mittaan valmistelin myös käskyä ja kutsua koululla kesäkuun lopussa järjestettävään tapahtumaan.
Tiistaina oli kieltenopetusta. Englannintunnilla keskusteltiin CJEX-harjoituksesta, harjoiteltiin suullisen ilmaisun koetta varten ja katsottiin lyhyt sotilasaiheinen televisiosketsi. Aamupäivän päätteeksi suoritin Naton SLP-kokeen suullisen osuuden. Se meni hyvin ja sain arvosanaksi 4 (asteikolla 0 - 5).
Iltapäivällä jatkettiin ryhmätyötä jakaantuneina pienryhmiin.
Keskiviikkona aamun luokanvalvojan tunteja ei pidetty. Ryhmätyön johtaja oli antanut suurimalle osalle ryhmästä vapaata klo 14 saakka, jolloin pidetään yhden työvaiheen välitarkastelu. Saapuessani paikalle olikin luokassa paikalla koko meidän työryhmämme, pari opettajaa, työryhmän valvoja ja kurssinjohtaja. Keskustelu oli jo täydessä käynnissä, tai oikeammin sanoen linjaus, jossa suurimman osan ajasta äänessä oli kurssinjohtaja, ryhmätyön valvojan säestäessä. Puhetulva kesti noin tunnin, minä aikana työryhmälle varsin suorin sanoin linjattiin, mitä ryhmätyön tulee sisältää ja miten tulokset tulee esittää. Olin tästä käänteestä varsin hämmästynyt, sillä minun kokemukseni mukaan suomalaisella YE-kurssilla ei voisi tulla kysymykseenkään, että oppilastyönä tehtävän tuotoksen rakenteelle ja sisällölle annettaisiin näin selkeät reunaehdot. Kysyttyäni ilmiön taustoja arvelivat kurssitoverini, että taustalla on toisaalta ryhmätyölle ja FüAkBw:n ajatuspajalle (GIDS) asetetut korkeat tavoitteet ja toisaalta se, että meidän ryhmämme aihe käsittelee melko tarkasti sitä tehtävää, johon kurssinjohtaja siirtyy elokuussa. Joka tapauksessa menettelytapa on mielestäni varsin erikoinen ottaen huomioon minkä tason kurssilla tässä (aikuis)opiskellaan.
Torstai alkoi liikuntakoulutuksella. Aiheena oli sisäjalkapallo, joten menin mielummin punttisalille tekemään jotain tehokkaampaa (myös moni muu jätti potkupallon väliin ja meni lenkille tai salille). Liikuntakoulutuksen jälkeen jatkettiin ryhmätyötä siitä, mistä sitä olisi edellisenä päivänä pitänyt jatkaa. Iltapäivällä pidettiin toinen välitarkastelu siten, että tutustuttiin myös muiden alatyöryhmien tuloksiin.
Perjantaina ryhmätyötä jatkoivat ainoastaan alatyöryhmien johtajat sovittamalla yhteen viikon tuotokset. Muut saivat keskittyä valmistautumaan Yhdysvaltojen opintomatkaan, joka alkoi seuraavana päivänä. Kokonaisuutena viikko oli sekä ajankäytöltään että sisällöltään varsin väljä "väliviikko" kahden ulkomaanmatkan välissä.

178.-182. päivä.

Maanantai alkoi tiedustelukatsauksella. Koululla on vain erittäin rajoitetusti tiloja, joissa voidaan käsitellä turvaluokiteltua materiaalia, ja katsaus jouduttiin pitämään tällaisessa tilassa. Katsauksen piti komentaja D.K. merivoimien esikunnan tiedusteluosastolta. Sisällöllisesti esityksessä oli vain vähän uutta, pois lukien joitain uusimpia tietoja. Tietoiskua täydensi ilmavoimien osalta everstiluutnantti, joka ei esitellyt itseään. Tiedustelukatsauksen jälkeen palattiin merisotalinjan luokkaan ja tartuttiin seuraavaan ryhmätyöhön, jolle on varattu kaksi viikkoa. Tehtävänanto onkin sitä laajempi: työryhmän tarkoituksena on selvittää, miten Saksa voi palauttaa ja ylläpitää toimintavapautensa A2AD-ympäristössä (Anti-Access, Area Denial), sekä mitä suorituskykyaukkoja Saksan ja liittoutuneiden merivoimilla on tällaisessa toimintaympäristössä. Erityistarkasteluna keskitytään itäisen Välimeren alueeseen.
Aamupäivään kuului vielä toinen johdantoluento ryhmätyön aiheeseen. Sen aiheena oli Yhdysvaltojen laivasto meristrategian välineenä ja sen olemassaolon perusta (Value Proposition). Luennon piti osastopäällikkö B.S. Yhdysvaltojen laivastoministeriön strategisen suunnittelun osastolta. Laivaston on oltava iskukykyinen ja liikkuva, sillä on oltava pitkä toiminta-aika, sen on oltava skaalautuva ja muuntautumiskykyinen. Yhdysvaltojen merellinen uhkakuva käsittää neljä valtiota (Kiinan, Pohjois-Korean, Iranin, Venäjän), islamistisen terrorismin sekä tuntemattomat tekijät (4+1+X). Yhdysvaltojen laivaston ylivoima on supistumassa, joten sen on sekä kasvettava että tehostettava toimintaansa siten, että näiden kasvu yhteensä on eksponentiaalista. Kasvun on tapahduttava jo 2020-luvulla, sillä Yhdysvallat on huolissaan Kiinan ja Venäjän merellisen voiman nopeasta kasvusta. Merivalta koskee vain kriisiaikoja - rauhan aikana meret ovat vapaat. Samaan tapaan A2AD on rauhan ajan käsite ja merenherruus sekä merenherruuden kiistäminen ovat sodan ajan käsitteitä. Merten vapaus on samalla sekä uhka, mutta luennoitsija näki sen ennen kaikkea mahdolisuus. Rauhan aikana laivastolla voi toteuttaa diplomatiaa tavalla, joka muille puolustushaaroille ei ole mahdollinen. Yhdysvaltojen suhdetta Eurooppaan luennoitsija komentoi sanomalla, että kannattaa kaiken poliittisen kohihan ja kohun sijaan kiinnittää huomiota siihen mitä Yhdysvallat tekee. Suhteessa Natoon ja Eurooppaan on muuttunut vähemmän kuin mitä tiedotusvälineistä voisi päätellä. Mieltä lämmitti myös luennoitsijan kehut Suomelle ja Suomen pitkäjänteisyydelle ja kaukonäköisyydelle suhteessa Venäjään - varsinkin kun nämä kehut mainittiin ennen kuin henkilö tiesi kuulijakuntaan kuuluvan suomalaisen upseerin.
Tiistaina osallistuin itäisen Välimeren turvallisuutta käsittelevään symposiumiin Kielissä. Kyseessä oli Kielin meriviikon (Kieler Woche) ohjelmaan perinteisesti kuuluva turvallisuuspolitiikan seminaari, Kiel International Seapower Symposium, jonka osallistujat ovat yleensä olleet ns. korkeaa profiilia. Merisotaopin ryhmästä lähetettiin tilaisuuteen kaksi edustajaa ja tällä kertaa valinta osui minuun. Seminaari osoittautui erittäin korkeatasoiseksi sekä osallistujien ja puitteiden puolesta. Matkustimme Kielin kimppakyydillä minun autollani, koska tarjosin sitä käytettäväksi. Lähdimme liikkeelle 06.30 ja olimme Kielissä 07.45. Pysäköimme keskustan ulkopuolelle ja menimme taksilla kokouspaikalle Hotel Kieler Yacht Clubiin, koska siellä ei juurikaan ole pysäköintimahdollisuuksia. Symposiumi alkoi Klo 09.00 käsitti keynote-esitelmän sekä neljä paneelia, joihin kuhunkin osallistui puheenjohtaja ja kolme keskustelijaa. Välissä oli tietenkin kahvi- ja lounastauot. Tilaisuus päättyi kello 17.30 ja palasimme takaisin Hampuriin käänteisessä järjestyksessä. Perillä koululla olimme Klo 19.40. Kokonaisuutena päivä oli raskas mutta tiedollisesti antoisa.
Seminaarissa käytävät keskustelut olivat välillä yllättävän suorapuheisia ja provosoiviakin. Virkistävää oli myös turkkilaisen ja kreikkalaisen esitelmöitsijän esittämät päinvastaiset näkökulmat, sekä Yhdysvaltalaisen Venäjä-asiantuntijan venäläistä näkökulmaa valaisseet käsitykset. Tein keskusteluista n.  4 sivua muistiinpanoja. En kuitenkaan liitä niitä tähän blogiin, sillä seminaarissa korostettiin sen luottamuksellisuutta (Chatham House -säännöt). Lisäperusteena on se, että koska seminaarin kieli oli englanti ja tein myös muistiinpanoni englanniksi, jolloin ne olisivat laajemman yleisön luettavissa, mikäli teen tästä blogista joskus julkisen.
Keskiviikon aloitti luento Naton suorituskykyjen suunnitteluprosessista. Sen piti kommodori R. puolustusministeriön suunnitteluosastolta. Nato ei tee päätöksiä, vaan jäsenmaat sopivat asioista. Suorituskykyjen kehittämisen ja hankinnan taakka pyritään jakamaan jäsenmaiden välillä tietyin perustein. Naton suunnittelu perustuu liittouman yhteisiin uhkakuviin ja suorituskykyjen kokonaisuutta käsitellään liittouman yhteisinä. Ajankohtaisten suunnitelmien mukaan Natolla on varsin mittavat suunnitelmat merellisen voiman kasvattamiselle. Merellisellä voimalla on ratkaiseva merkitys liittouman taistelussa. Esim. Naton vahvennus- tai vastahyökkäysjoukoista Baltian maiden puolustamiseksi n. 1/3 on suunniteltu kulkevan maitse Puolan kautta. N. 2/3 joukoista on suunniteltu kuljetettavan meri- ja ilmakuljetuksilla. Tätäkin suurempi merkitys on kuitenkin strategisilla merikuljetuksilla ja merellisellä logistiikalla. Luennolla kerrottiin kattava lista erilaisista asejärjestelmistä ja suorituskyvyistä, joiden on määrä olla liittouman käytettävissä tulevaisuudessa. Joidenkin kohdalla tehtiin ero Yhdysvaltojen ja muiden maiden järjestelmien välillä. Aikaisemmin Nato ei vaatinut jäsenmailtaan, että järjestelmät olisivat käytettävissä myös korkean intensiteetin sotaan. Tämä on sittemmin muuttunut: nykyään Nato edellyttää, että myös kriisinhallintatehtäviin suunnitellut järjestelmät ovat ns. sotakelpoisia. A2AD ei ilmiönä ole lainkaan uusi, sillä vihollisen mahdollisen vaikuttamisen piirissä on aina suunniteltu ja osattu toimia. Uutta on ainoastaan se, että ylivoima vaikuttamisetäisyyksissä on vähentynyt. Yhdysvaltojen asevoimissa on jo luovuttu A2AD-käsitteen käytöstä, sillä se nähtiin turhana ja toisaalta sen saaman julkisuuden (erilaiset kantamakaaripiirrokset iltapäivälehdissä) kautta jopa haitallisena.
Tämän jälkeen esittäytyi ryhmätyön mentoriksi värvätty vara-amiraali evp. H-J.S. Hän tarjosi tukeaan ja koko 42 vuoden palveluksen aikana kertyneen kokemuksensa ryhmätöiden käyttöön. Amiraali antoi leppoisan ja asiantuntevan ensivaikutelman. Iltapäivällä jatkui ryhmätöiden suunnittelu ja teko. Keskiviikkona ei poikkeuksellisesti ollut ohjattua liikunnanopetusta, sillä maasotalinja oli estynyt ja ilmasotalinja opintomatkalla.
Torstaina jatkoi ryhmätöiden laadinta. Oma osuuteni oli tarkastella A2AD-uhkan vastatoimenpiteitä käsitteellisellä tasolla ja laatia niistä jäsennelty esitys. Tein työn yhdessä kreikkalaisen opiskelijatoverini N.P:n kanssa. Välitarkastelussa aamupäivän lopuksi esittelimme tuotoksemme ja saimme siitä ehkä hieman yllättäen jonkun verran kehuja. Iltapäivällä oli englanninopetusta. Se oli jälleen mukavaa vaihtelua saksan kieleen, mutta opetuksen tasoa ei muuten juurikaan voi kehua.
Perjantaina ryhmätyöt jatkuivat n. kahden tunnin ajan, minkä jälkeen tarkasteltiin töiden senhetkistä tilaa. Ryhmätöille on annettu aikaa 2 viikkoa (eli 10 x 4,5 päivää, ja melko suuri osa näistäkin päivistä kuluu pohjustavien luentojen seuraamiseen). Työn laajuus ei kuitenkaan mielestäni olisi edellyttänyt kolmea työpäivää enempää. No, parempi näin päin kuin liian kiireellä väsätty tuotos. Kyseessä on kuitenkin meristrategian opinnot ja strategia on määritelmän mukaan pitkäjänteistä touhua.