Julkisuusasetukset muutettu

Kurssin päättymisestä on nyt kulunut n. yksi vuosi.
Muutin tämän blogin julkiseksi, eli se on kaikkien luettavissa. Blogilistauksesta ja hakukoneilta se on edelleen piilossa, sillä en toivo tekstin saavan huomiota tai satunnaisia lukijoita.
Blogin muistiinpanot oli alun perin tarkoitettu lähinnä itselleni. Tekstejä ei ole muokattu julkaisun jälkeen. Ajan myötä maailma muuttuu ja minä sen mukana, jolloin blogista tulee tuokiokuva minusta ja kahdesta vuodestani Saksassa.

Yhteenveto

Nyt kolmisen kuukautta kurssin päättymisen jälkeen voisi olla sopivaa tehdän jonkinlainen yhteenveto siitä, millainen kurssi sitä oikein tuli käytyä. Omaa oppimista on todella hankala itse arvioida, sillä itsessä tapahtuville muutoksille on aina jossain määrin sokea. Myös kurssia tarkastelen samaan tapaan voimakkaan subjektiivisesti, joten näkökantoihini tulisi suhtautua varauksella tai edes terveen kriittisesti. Siitä huolimatta haluan kirjoittaa ne muistiin, sillä kirjoittaminen on keino käsitellä ajatuksiani. Niinpä tämäkin yhteenveto, kuten koko tämä blogi kaksi vuotta kestäneeltä kurssilta on kirjoitettu ensisijaisesti minua itseäni varten.
Führungsakademie der Bundeswehr on lahjakkaiden ja älykkäiden ihmisten oppilaistos. Bundeswehrin kansalliselle yleisesikuntaupseerikurssille on varsin vaikea päästä, ja sieltä valmistuneita pidetään Bundeswehrissä korkeassa kurssissa. Itse kurssilla ei sitten olekaan yhtä vaikeaa pärjätä, vaan kurssin läpäisevät kaikki sille valitut. Kurssin kärkeen on tietenkin aina kova kilpailu, sillä kurssin järjestys ennustaa voimakkaasti etenemistä virkauralla. Minulle ei täysin auennut miten tämä korrelaatio toimii, mutta se on todennäköisesti useiden tekijöiden summa: parhaiten menestyneet pääsevät kurssin jälkeen vastuullisimpiiin ja näkyvimpiin tehtäviin, mitkä puolestaan johtavat vielä parempiin tehtäviin. Joka tapauksessa Bundeswehrin virkakierto poikkeaa esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Iso-Britannian asevoimien virkaurakierrosta. Bundeswehrissä pysytään ja edetään kyvyistä ja motivaatiosta riippumatta ("in and up") kun USA:ssa ylenemiselle vaihtoehtona on vain potkut ("up or out").
FüAkBw:n kuten monien muiden sotilasopetuslaitosten heikkoutena on, että kaikki ovat melko lailla samasta  puusta veistettyjä. Siviiliopiskelijat ja erikoisupseerit sekä tietenkin kansainväliset opiskelijat tuovat palettiin tervetullutta kirjoa, mutta ns. tavalliset upseerit ovat hämmästyttävän homogenista sakkia. Tilanne on valitettavasti sama myös Suomessa. Saamani tiedon mukaan 98 % Bundeswehrin kenraaleista on käynyt tämän kurssin, ja muut 2 % ovat erikoisupseereita, kuten lääkäreitä, insinöörejä tai lakimiehiä. Yhdenmukaisuus ja yhdenmukaistaminen siis vain korostuu kurssin jälkeen. Asiassa on myös hyvät puolensa, mutta monien tutkimusten mukaan homgenisyys on ketteryyttä korostavassa VUCA-maailmssa heikkous.
FüAkBw:n opetuksessa tarkastellaan useimmiten strategista tasoa, sekä poliittis-sotilaallista (turvallisuuspoliittista) että sotilasstrategista. Tämä on selkeä ero Suomen yleisesikuntaupseerikurssiin, jossa painopiste on operaatioiden johtamisessa. Saksan kurssi siis valmistaa upseereita tämän tason tehtäviin, ja hyvä niin. Minulle ei kurssin aikana kuitenkaan käynyt ilmi, millä kursseilla ja missä kouluissa koulutetaan Bundeswehrin operatiivisen ja taktisen tason johtajat? Yhtä kaikki, sotilasjohtamisen opetus oli tällä kurssilla hämmästyttävän vähäistä.
LGAN (Lehrgang General- und Admiralstabsdienst National) on nimestään huolimatta varsin kansainvälinen kurssi. Kurssilaisia oli 91, joista 18 tuli muista maista (17 liittouman maista ja yksi Suomesta) kuin Saksasta. Saksan (sekä liitto- että demokraattisen tasavallan) turvallisuuspolitiikan perusperiaate onkin ollut kansainvälisyys ja liittoumassa toimiminen. Saksa ei koskaan toimi yksin vaan aina osana liittoumaa. Kansainvälinen asennoituminen näkyy myös kurssilla. Kansainvälisiä opiskelijoita kuunnellaan ja heidän mielipiteitään arvostettaan. Käytännössä asia menee kuitenkin usein niin, että kun kansainvälisten opiskelijoiden näkökulma johonkin asiaan on kuultu ja hyväksi todettu, saksalaiset opiskelijat kuitenkin tekeväet kuten ovat tottuneet tekemään. Joustavuus ja valmius muuttaa rutiineja loistivat poissaolollaan.
Kurssin tärkein opetusmenetelmä oli opetuskeskustelu. Keskustelu saatiin aikaan aina, vaikka asia olisi ollut itsestään selvä (osin tämä varmasti johtui arvostelujärjestelmästä, joka kannustaa opiskelijoita hyödyntämään kaikki tilaisuudet päästä ääneen). Valmius esittää asiansa suullisesti nopeasti ja sujuvasti vaikuttaisi olevan yleisesikuntaupseerin ydinkompetenssi, jonka hallinta ennakoi menestystä erityisesti kansainvälisissä esikunnissa. Yhden sanan vastauksia ei Führungsakademiessa juurikaan esiintynyt. Muista opetusmenetelmistä voin todeta, että kurssilla nähtiin loistavia esimerkkejä edistyneestä pedagogiikasta kuten erilaiset aktivoimis- ja oppimispelit, erilaiset aivoriihimenetelmät, ja jopa taiteiden avulla opiskelu. Vastaavasti kuitenkin puuduttavaa luento-opetusta esiintyi myös. Pedagogiset käytännöt oliva siis paikoitellen erittäin korkeatasoisia joskin taso oli vaihteleva.
Erityisen edistyksellisenä nostaisin esiin etiikan opetuksen, joka korostui sekä määrältään että sisällöltään. Myös oikeudenhoidon, sotahistorian ja yhteiskuntaopin opetuksen taso on korkea. Näissä oppiaineissa ei kuitenkaan keskitytty pelkästään sotilaallisiin näkökohtiin sodankäyntiin kuten Suomessa, vaan opetuksessa liikuttiin laajemmalla strategisella ja valtiollisella tasolla. Kieltenopetukselle ja liikuntakoulutukselle oli FüAkBw:ssä hyvät edellytykset. Näiden aineiden tuloksellisuutta kuitenkin heikensi tuntikehyksen huono suunnittelu sekä läsnäolon vapaaehtoisuus. Periaattessa opetuksessa oli läsnäolopakko, mutta valvonnan ja sanktioiden puuttuessa osallistuminen oli käytännössä jokaisen itsekurin ja -kunnioituksen varassa.
Millaiseksi tämän päivän yleisesikuntaupseerikurssi sitten kouluttaa Bundeswehrin nuoret yleisesikuntaupseerit? Kurssitodistuksen etulehdelle on painettu luonnehdinta siitä, millainen saksalaisen yleisesikuntaupseerin tulisi olla. Lainaus on kenraalimajuri Ulrich de Maizièreltä, joka toimi FüAkBw:n johtajana vuonna 1964. Luonnehdinta on samantapainen kuin Suomessa, eli siinä korostetaan ahkeruutta, tarkkuutta, laaja-alaisuutta, luovuutta, aloitekykyä, päättäväisyyttä, ja vaatimattomuutta. Erityisesti mieltäni lämmittää kohta, jossa edellytetään ye-upseerin ymmärtävän ja säilyttävän lämpimät tuntemukset joukkoja kohtaan. Korkealentoisille tavoitteille on tietenkin paikkansa. Oman kokemukseni mukaan yleisesikuntaupseerin arkitodellisuus antaa kuitenkin melko niukasti mahdollisuuksia näiden ideaalien toteuttamiselle, sekä Suomessa että Saksassa.
Ohjesääntöjen noudattaminen, byrokratia ja joustamattomuus eivät oman kokemukseni mukaan ole pelkkä stereotypia saksalaisesta upseerista. Kärjistäen voisi sanoa, että siinä missä Suomessa mennään tyypillisesti tulos edellä ovat Saksassa prosessit etusijalla. Pelisilmää tai menettelytavoissa oikaisemista ei pääsääntöisesti katsota hyvällä. Erityisesti tämä pisti silmään tilanteissa jossa kaikki osapuolet tunnistivat oikean ja helpomman ratkaisun, mutta silti asia toteutettiin hankalemman ja pidemmän kaavan mukaisesti. Hämmästyttävintä oli, ettei kukaan näissä tilanteissa ottanut aloitetta asian korjaamiseksi, vaikka keskinäisissä keskuteluissa ongelma tunnistettiin.
Nykyinen saksalainen sotilasjohtaminen - tai ehkä pikemminkin esikuntatyöskentely - on siis keskusteluorientoitunutta. Silti saksalainen upseeri ajattelee ehkäpä enemmän komentajakeskeisesti kuin suomalainen. Rohkeudesta, luovuudesta ja vastuunkannosta siis kyllä puhutaan, mutta sitä osoittavia jossain määrin karsastetaan. Sama on nähtävissä suhteissa sotilasesimiehiin: päällisin puolin eli ulkoisesti suhtautuminen esimiehiin on Saksassa ehkäpä välittömämpää kuin Suomessa, mutta toisaalta päätöksenteossa komentajakeskeisyys on vielä voimakkaampaa Saksassa. Tehtävätaktiikasta puhuttiin, mutta sen toteuttamisen suhteen oltiin mielestäni Suomea jäljessä. Vaikka jatkuva keskustelu tekee johtamisprosessista heposti hitaan, se saattaa tuottaa laadullisesti parempia suunnitelmia ja päätöksiä.
Korruption suhteen ollaan Saksassa ja Bundeswehrissä erittäin varovaisia. Sisäinen valvonta eli ns. compliance-toimiala oli erittäin tarkka mitä tulee aterioihin, illanviettoihin, lahjaesineisiin ja muihin vastikkeettomiin etuihin. En pidä tätä missään tapauksessa vääränä, joskin joustavuudella ja pelisilmällä voitaisiin joissain tilanteissa ehkä päästä parempiin lopputuloksiin.
Kurssin jälkeen olen sitä mieltä, että FüAkBw:stä olisi paljon enempään kuin mitä koulusta ja kurssista nykyisellään saadaan irti. Kurssilla olisi valtava potentiaali ja suuria mahdollisuuksia, jotka mielestäni suurelta osin hukataan ja menetetään. Mietittyäni pitkään syitä sille, että kurssista ja sen opiskelijoista ei saada enempää irti haluaisin nostaa esiin kaksi omasta mielestäni tärkeää tekijää. Toinen on kurssin arviointijärjestelmä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä. Kokeiden, vertaisarviointien ja kaikenlaisen strukturoidun arvostelun puuttuminen johtaa mielestäni siihen, että henkilön pärstäkerroin ja suoriutuminen sosiaalisissa tilanteissa saavat liian korostuneen roolin. Sillä että saksalaiset upseerit kasvavat järjestelmässä, joka perustuu yksinomaan esimiesten arvioon henkilöstä saattaa olla arvaamattomankin suuria seurauksia koko järjestelmälle. Toinen merkittävä haittatekijä Bundeswehrin yleisesikuntaupseerikoulutukselle on perinteiden puuttuminen ja historian painolasti laajemminkin. Laivastotermein ilmaistuna Bundeswehriltä puuttuu riittävän pitkä köli ja suuri peräsin, jotta se pysyisi jonkilaisessa suunnassa. Tämä taustattomuus aiheuttaa mielestäni osan siitä näköalattomuudesta, joka tekee upseereista tavallisia virkamiehiä. Monia muitakin syitä tietenkin on, mutta koululta ja kurssilta puuttui mielestäni suuri osa siitä terveestä ylpeydestä itsestä ja omasta tekemisestä, joka kuuluu jokaiseen sotilasjoukkoon. Perinteitä Saksalla kyllä olisi vaikka muille jakaa, mutta poliitinen ohjaus ja toisaalta itsesensuuri eivät tunnu pääsevän yksimielisyyteen siitä, mitä perinteitä voidaan kunnioittaa tai edes mitä asioita voidaan käsitellä opetuksessa. Oman käsitykseni mukaan perinteiden ja historian käsittelyn ongelma ei tule poistumaan vielä pitkiin aikoihin. Saattaa jopa käydä päinvastoin niin, että perinteitä ja historian tulkintaa rajoitetaan sitä voimakkaammin, mitä suuremmiksi Bundeswehrille asetettavat sotilaalliset vaatimukset kasvavat. Pasifistien on vaikea myöntää ylilyöntinsä, kun he ovat kerran saaneet niskalenkin saksalaisesta yhteiskunnasta.
Kokonaisuuden ja Puolustusvoimien kannalta lienee kuitenkin viime kädessä tärkeintä se, mitä minä opin kurssilla ja miten minun siellä saamani valmiudet palvelevat Suomen sotilaallista maanpuolustusta. Vaikka tämä kysymys on ratkaisevan tärkeä, on minun hyvin vaikea vastata siihen itse. Kuten jo yllä totesin on omaa oppimista ja osaamista on vaikea arvioida objektiivisesti, varsinkin ainoana suomalaisena ulkomaalaisella kurssilla. Varmaa on, että osaamiseni suomalaisten upseerien leipälajissa ja osaamisen kovassa ytimessä eli suomalaisten joukkojen operatiivisessa johtamisessa ei ole samalla tasolla kuin suomalaisen yleisesikuntaupseerikurssin käyneillä. Uskallan kuitenkin väittää, että kansainvälinen kurssi on antanut suomalaista kurssia paremmat valmiudet eräisiin muihin tehtäviin, kuten esimerkiksi toimimiseen kansainvälisissä esikunnissa tai Naton johtamisrakenteessa. Yhtä kaikki kurssin käyminen Saksassa oli suomalaiselle upseerille täysin ainutlaatuinen tilaisuus päästä sisälle Bundeswehriin ja saksalaiseen yhteiskuntaan. Olen kiitollinen kaikille henkilöille ja tahoille, jotka soivat minulle tämän mahdollisuuden.

451. - 455. päivä.

Kurssin viimeinen viikko oli varattu puhtaasti järjestelyjä varten, poislukien torstain päättäjäistilaisuutta ja sen harjoittelua keskiviikkona. Maanantai ja tiistai oli varattu luokkien ja niiden yhteydessä olevien pienten keittiöiden siivoamiselle ja järjestämiselle, pukukaappien tyhjentämiselle ja siivoamiselle sekä vastuuvapauskuittausten keräämiselle eri toimistoista ja toimipisteiltä. Tiistaina oli myös tietokoneiden palautus erillisen aikataulun mukaan. Kävin keräämässä kuittaukset koulun käteiskassalta, josta sain tilisiirtona takaisin lounaskortilleni ladatun summan, järjestelytoimistosta palautettuani varastovintin kaapin avaimen ja lukon, sekä kirjastosta varmuuden vuoksi, vaikka olinkin palauttanut viimeisimmät lainaamani kirjat jo melkein vuosi sitten. Muut kuittausmerkinnät oli selvästi suunnattu saksalaisille opiskelijoille, mutta jotkut kansainväliset opiskelijat kävivät tunnollisesti keräämässä kuittaukset myös näistä toimistoista. Kuittauksen saamista hankalampaa oli oikean toimiston löytäminen, sillä kaikilla koulun käytävillä ei kahden vuoden aikana ollut suinkaan tullut asioitua. Itse tein niin kuin järkeväksi katsoin ja jätin esim. henkilöstötoimiston kuittauksen hakematta. Sen sijaan kävin kyselemässä toisella kasarmilla sijaitsevasta hammaslääkäristä leukaperistäni otettujen röntgenkuvien perään. Turhaan, sillä kuvat oli kuulemma lähetetty kurssitoimistolle. Siellä röntgenkuviani ei kuulemma oltu nähty, joten ne olivat ilmeisesti vielä sisäisessä postissa jossain.

Keskiviikkona aamupäivällä järjestettiin valmistujaisjuhlan harjoitukset. Tilaisuudessa määritettiin palkittavien ja luokkien istumajärjestykset siten, että yksittäin tehtävä todistusten jako ja valokuvaus Bundeswehrin komentajan (Generalinspekteur eli GI) kanssa sujuisi mahdollisimman jouheasti. Samalla tilaisuuden juontaja sai mahdollisuuden harjoitella koko ohjelman. Keskiviikkoiltana kurssi kokoontui viimeisen kerran vapaamuotoiseen yhdessäoloon grilli-illan merkeissä. Molemmat hollantilaiset opiskelijamme J. ja R. ylennettiin everstiluutnanteiksi perinteisin menoin. Monet kansainväliset opiskelijat eivät osallistuneet iltamiin, sillä he pitivät seuraa sotilasasiamiehille jotka olivat saapuneet Hampuriin jo edeltävänä iltana seuraavan päivän päättäjäistilaisuutta varten. 

Torstaina oli varsinaisen päättäjäisjuhlan vuoro. Tilaisuuden ohjelmaa jouduttiin viime hetkellä muuttamaan, sillä GI ei päässyt paikalle suunnitellussa aikataulussa. Niinpä todistusten jako, jonka piti olla tilaisuuden alussa ennen palkitsemisia jätettiin viimeiseksi, ja palkitsemiset ja priimuksen (majuri J.R.) puhe hoidettiin alta pois ilman GI:iä. Ranskalainen luokkakaverini majuri W., joka oli poistunut kurssilta jo viikkoja sitten valmistautuakseen joukkonsa kanssa Malin operaatioon oli tullut päättäjäisiin, sillä hänen tutkielmansa palkittiin kansainvälisten opiskelijoiden parhaana. Kahvitauon jälkeen joukko ilmoitettiin GI:lle. Juhlan jälkimmäinen puolikas sujuikin todistusten jaon ja valokuvauksen merkeissä. Juhlan jälkeen tarjottiin lounas. Ilokseni paikalle oli saatu Saksan Merivoimien soittokunna puhallinkokoonpano, jonka esitykset olen todennut varsin tasokkaiksi. Mukavaa oli tavata myös Suomen uusi puolustusasiamies Saksassa eversti M.K. pitkästä aikaa. Yllätyksekseni minulle myönnettiin suorittamistani palveluskelpoisuustesteistä ja kuntosuorituksista kultainen kuntomerkki, vaikka arvelin suoritusteni riittäneen vain hopeiseen merkkiin. Vähemmän mukava sen sijaan oli luokanvalvojani everstiluutnantti W:n käskemä kokoontuminen, joka osoitti täydellistä pelisilmän puutetta: paikalla oli kaikkien omaisia ja kansainvälisten opiskelijoiden sotilasasiamiehiä, ja hän käski luokkansa kokoontumaan luokseen kertoakseen jotain täysin toisarvoista. Onneksi siitä selvittiin nopeasti. Lounaan aikana ja jälkeen koin monet jäähyväiset, sillä kaikille on selvää että useimpia näiden kahden vuoden aikana tutuksi tulleita ihmisiä en todennäköisesti tule koskaan enää tapaamaan.

Perjantaina palasin koululle hoitamaan viimeiset järjestelyt ja noutamaan viimeiset tavarani muuttokuormaan pakattavaksi. Palauttaessani kuittauslistani kurssin vääpelille ei häntä häirinnyt vähässäkään määrin siitä puuttuvat kuittausmerkinnät. Yrittäessäni palauttaa hänelle koulun kulkukorttia hän kehotti minua pitämään sen, vaikka oli erikseen korostettu että kulkukortit pitää palauttaa. Paiskasin kättä vanhan puolikuuron vääpelin kanssa toivotin hyvää jatkoa. Se oli siinä.

446. - 450. päivä.

Kurssin viimeisen varsinaisen opintoviikon aloitti maanantaiaamupäivällä neljä lyhyttä luentoa, jossa kerrattiin edeltävällä viikolla seminaareissa opetettuja aiheita koko harjoitusjoukolle. Tähän neljän aiheen joukkoon oli päässyt myös operaatioiden tuki (Mission Support), jonka rooli on eittämättä tärkeä ja se tulee myös kaikkien muiden komponenttien sisäistää. Iltapäivän puolella päästiin sitten itse viikon teeman eli karttaharjoituksen pariin. Kurssista sekä vierailevista siviiliopiskelijoista koostuva harjoitusjoukko jaettiin kolmeen harjoitusesikuntaan ja nämä sijoittuivat kurssille jo tuttuun tapaan auditoriorakennuksen luokkiin. Jo harjoituksen ensimmäisenä päivänä kävi ilmi, että kuvattu tilanne ("Kolpoto") on kurssilaisille liian yksinkertainen, sillä olimme tehneet vastaanvalaista suunnittelua jo useissa, paljon vaativammissa skenaarioissa. Siviiliopiskelijoille tilanne oli tietenkin uusi ja ehkä vähän jännittäväkin. Tilannekuvauksen helppous yhdistettynä siihen tosiasiaan, että kyseessä oli kaksivuotisen kurssin viimeinen viikko teki tietenkin hallaa kurssilaisten motivaatiolle, mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Operaatiotuen toimistossa päädyimme pian laskemaan toimistotarvikkeita, vettä, ruokaa ja polttoaineita, joita muut komponentit tilasivat. Tärkeään rooliin nousivat myös kuljetukset, joten selvitettyä tuli myös satamien kapasiteetti konttien käsittelyyn, teiden kunto ja lentokenttien kiitoratojen pituudet. Taktisen tai korkeintaan operatiivisen tason puuhastelua siis. Lisähaasteet operaatiotuen toimiston arkeen toi se, että toimiston päälliköksi nimetty brittiläinen siviiliopiskelija oli melko arka tekemään päätöksiä tai edes kommunikoimaan ajatuksiaan muille toimistolaisille. Tilanteeseen olivat turhatua jo opettajatkin jossain vaiheessa.
Harjoitus jatkui minun osaltani onneksi vain tiistain ja keskiviikon, sillä torstain ja perjantain olin virkamatkalla Suomessa.

441. - 445. päivä.

Maanantaina alkoi kurssin viimeinen kahden viikon opintojakso, joka on Yhdistyneitä kansakuntia käsittelevä seminaari ja harjoitus. Seminaariin ja harjoitukseen osallistuu siviiliopiskelijoita, joiden määrä on melkein yhtä suuri kuin kurssilaistenkin. Näin saadaan aikaan periaatteessa YK:n kriisinhallintaoperaatioiden olosuhteita vastaava sekoitus siviilejä ja sotilaita, eli hyvät edellytykset harjoitella YK:n kriisinhallintaa. Opintojakson ensimmäisen viikon eli seminaarivaiheen rakenne on, että aamupäivien aikana kuullaan asiantuntijaluentoja YK:n toiminnan eri sektoreilta. Iltapäiviksi kurssi jakaantuu kymmeneen eri pienryhmään, joissa syvennytään maailmanjärjestön toiminnan osa-alueisiin. Oma seminaariryhmäni käsittelee YK:n operaatioiden tukea ja logistiikkaa ja sen johtajana toimii siviihenkilö S.K. Hänellä on n. 20 vuoden kokemus erilaisista YK-operaatioista. Toisella viikolla osallistujat jaetaan kolmeen harjoitusesikuntaan ja YK:n kriisinhallintaa harjoitellaan skenaariossa, joka tapahtuu fiktiivisessä Kolpoto -nimisessä Afrikan maassa. Seminaari- ja harjoitusviikoilla ei ole varattu aikaa liikunnalle tai muille opinnoille.
Maanantain aamupäivän luennot käsittivät johdannon lisäksi kaksi yleistä luentoa YK:n kriisinhallinan tiimoilta. Molemmissa luennoitsijoina toimi kokeeneet vanhemmat herrasmiehet, jotka olivat tahoillaan toimineet operaatioiden johtajina, eli pääsihteerin erikoislähettiläinä (SRSG, eli Senior Representative of the Secretary General). Luennot painottuivat kuitenkin molemmissa tapauksissa valitettavan paljon vanhan muisteluun, omien saavutusten korostamiseen ja saavuttamattomuuksien selittämiyseen, kuten vanhemmilla herroilla joskus on tapana.
Seminaariryhmässäni maanantai-iltapäivän sisältönä oli johdantoluento YK:n operaatioiden tuen ja logistiikan järjestelyihin. Näiden kahden käsitteen ero on siinä, että operaatioiden tukeen sisältyy logistiikka, ja sen lisäksi henkilöstöpalvelut sekä taloudenpito.
Tiistain luennot käsittelivät YK:n operaatioden poliisitoimintaa sekä humanitääristä apua. Poliisitoiminnasta luennoi kokenut tekijämies, mutta humantäärisen toiminnan tietopaketin toimitti perille asiaansa intohimoisesti suhtautunut nuorempi naishenkilö. Hänen suoraviivainen esitystapansa oli virkistävä, mutta sai vastaukseksi voimakasta kritiikkiä kollegoiltani: kokonaisvaltainen kriisinhallinta ei tarkoita sitä, että humanitäärisen avun ongelmat kiistetään tai ollaan joustamattomia. Joustamattomuus puolin tai toisin tarkoittaa "comprehensive approachin" loppua.
Tiistain seminaariosuudessa toteutimme harjoituksen, jossa tehtävänä oli perehtyä esikomennuskunnan raportiin kuvitteellisesta Caranan valtiosta ja poimia raportista operaation tuen kannalta tärkeitä tietoja. Nämä olisi sitten raportoitava seuraavana päivänä. Tehtävä oli liian helppo ja samankaltainen aikaisemmin toteutettujen harjoitusten kannalta jotta siitä olisi oppinut mitään.
Keskiviikkona luento-osuus käsitteli Kongon operaatiota, ensin sotilaallisesta näkökulmasta (eversti T.B. ja sitten humanitaarisesta (konsultti J.W.). Molemmat luennot rakentuivat valokuvien ympärille. Yhteistä esityksille oli myös se, että ne antoivat Kongon tulevaisuudesta varsin synkän kuvan. Edellisessä esityksessä se sanottiin varsin suorin sanoin ja jälkimmäisessä enemmänkin rivien välistä. Molemmissa esityksissä pitäjänä oli oman alansa kokenut asiantuntija.
Seminaarissa esiteltiin edeltävänä päivänä tehtyjä havaintoja. Opettajan tarkoituksena oli ollut koota yhteen myös skenaariosta tehdyt johtopäätökset samalla kertaa ja pitää torstai-iltapäivä vapaata, mutta tämä suunnitelma oli torjuttu opintojakson johdon taholta. Näin ollen seminaariryhmän käskettiin kokoontua vielä torstaina tekemään jotain. Pidän merkillisenä sitä, että opettajille ei anneta vapaita käsiä toteuttaa omaa seminaariaan annetuissa puitteissa. Lisäksi kurssinjohtaja ja luokanvalvojat ovat alkaneet valvoa opiskelijoiden läsnäoloa on tällä viikolla ihan uudella innolla. Pidän toimintaa lähinnä silmänpalvontana siinä mielessä, että kurssilta on jo poistunut kymmenkunta opiskelijaa ihan todistuksen ja luvan kanssa. Sotilaalliseen kulttuuriin kuuluu tietynlaisen tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioittaminen hyvässä ja pahassa.
Päivän aikana ilmoitustaululle oli ilmestynyt myös seuraavan viikon kokoonpanoluettelot. Minun nimeni löytyi kolmannen harjoitusesikunnan Mission Support -osaston työstöupseerin paikalta.
Torstain luennot käsittelivät YK-operaatioiden sotilaallista komponenttia. Luennoitsijoina toimivat joukon komentajan tehtävissä toimineet evp-upseerit kenraalimajuri W.J. ja eversti M.E. Myös nämä luennoitsijat syyllistyivät mielestäni kertomaan kokemuksistaan liian pinnallisella tasolla eivätkä syventyneet tarpeeksi taustalla oleviin rakenteisiin. Ehkä se kertoo jotain YK-operaatioiden luonteesta.
Iltapäivän seminaarissa keskusteltiin jostain operaatioiden tuen ajankohtaisista ja avoimista kysymyksistä sen aikaa kunnes ryhmä voitiin luvan kanssa vapauttaa.
Perjantain aamupäivän luennot käsittelivät YK:n sotilasoperaatioiden suunnittelua ja joukkojen tuottamista, eli komponenttien ja suorituskykyjen kokoamista eri valtioilta. Nämä eversti M.E:n ja everstiluutnantti D.L:n pitämät luennot olivat ehkä tämän opintojakson parasta antia, sillä niissä avattiin mielestäni hyvin sitä, mikä erottaa YK:n toimintakulttuurin esim. Naton suunnittelusta.
Kokonaisuutena viikkoa leimasi se, että kurssin opiskelijoiden ajatukset olivat jo muualla ja monet käyttivät kaiken liikenevän ajan seuraavaan tehtävään liittyvien asioiden järjestelyyn. Luennot oli lisäksi suunnattu liikaa siviiliopiskelijoille ja muistuttivat joissain tapauksissa enemmän matkailumainoksia kuin mitä strategisen tason opiskelijoille suunnatun luennon tulisi näyttää.

436. - 440. päivä.

Maanantaista torstaihin olin virkamatkalla Suomessa. Matkan aikana tutustuín tulevaan virkapaikkaani,  osallistuin ulkomailla palvelleiden palautetilaisuuteen sekä tapasin kurssin johtajan ja diplomityöni ohjaajia. Samalla siirsin moottoripyöräni Suomeen, jotta se on pois muuttokuormasta. Matka oli monella tapaa hyödyllinen ja vei varsinkin diplomityötäni ison askeleen eteenpäin.
Perjantaina palasin seminaarin pariin viimeiseksi päiväksi. Muut osallistujat totesivat, että en ollut menettänyt käytännössä mitään. Seminaarissa oli jatkettu konfliktinhallinnan harjoituksia mm. laulamalla, tanssimalla(!), sekä näyttelemällä kaksi muuta tilannetta, joissa oli kuvattu konflikteja perhepiirissä ja naapurien kesken. Perjantain opetukseen varatusta ajasta suurin osa käytettiin ryhmätyöhön, jossa etsittiin ratkaisuja Irakin nykytilanteeseen. Opintojaksosta annettavaan anonyymiin, tietokoneavusteiseen palautteeseen annoin melko huonot arvosanat sekä opetustavoitteiden saavuttamisesta, sisällöstä että menetelmistä. Seminaarin opetus oli sinänsä pätevää, mutta kohderyhmä oli täysin väärä - seminaari tällaisenaan olisi ollut omiaan kadeteille tai vaikkapa vähän nuoremmille siviiliopiskelijoille.

431. - 435. päivä.

Maanantain piti olla kuntosuorituspäivä eli IGF-Tag, mutta se peruttiin viime metreillä perjantaina. Kuntosuoritusten poisjäämisen takia vapautuneet tunnit annettiin seminaarien johtajien käytettäviksi. Oman seminaarini johtajan A.M:n esityksestä päätimme, että aloitamme maanantaina heti aamusta ja pyrimme sen sijaan pitämään vapaapäivän perjantaina. Monissa muissa seminaareissa päätettiin toisin ja pitäydyttiin alkuperäisessä aikataulussa. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä seminaareihin oli kutsuttu monia ulkopuolisia luennoitsijoita, eikä sellaisten aikataulua voida kovin helposti muuttaa lyhyellä varoitusajalla.
Maanantain opetus oli merkillinen sekoitus keskustelua ja pohdintaa. Ensin seminaarin johtaja kertoi omista kokemuksistaan rauhanvälittäjänä Pohjois-Irlannissa, Namibiassa ja monessa muussa kriisissä. Tämän jälkeen opiskelijat saivat kertoa omista kokemuksistaan, tunteistaan ja toiminnastaan itse kokemissaan konflikteissa ja kriiseissä. Kokonaisuutena opetuksessa liikuttiin hyvinkin taktisella tasolla, eikä käsiteltävää asiaa sidottu mielestäni riittävästi teoriaan. Suoraan sanottuna opetus ei ollut sitä korkeaa tasoa, johon olen täällä saanut tottua. Jotain sain siitä kuitenkin irti: Luennoitsija viittasi useasti yhdeksänportaiseen eskalaation portaikkoon, jossa laskeudutaan yhä syvemmälle kriisiin. Alkupäässä on molempia hyödyttävä yhteistyö ja lopussa molempia osapuolia haittaava, likipitäen itsetuhoinen vastakkainasettelu (win-win => win-lose => lose-lose). Portaikon alkupäässä osapuolet ovat rationaalisia ja "aikuisia", mutta mitä syvemmälle konflikti eskaloituu, sitä enemmän regressio valtaa alaa (näytetään kieltä tai keskisormea, jankutetaan samaa asiaa, huudetaan tai turvaudutaan fyysiseen väkivaltaan). Konfliktinhallinnassa ja rauhanvälittämisessä keskeiset tekijät luennoitsija jakoi neljään osa-alueeseen: 1. Konfliktin historia, tavoitteet ja "säännöt": mitä on tapahtunut ja mitä on kokeiltu ilman menestystä. 2. Tunteet, estot ja tabut: mitkä ovat osapuolten herkkiä kohtia ja mihin välittämisessä ei voi tai kannata puuttua. 3. Sosiaalinen / poliittinen fantasia tai peli: miten osapuolten mielestä konflikti ratkeaisi parhaassa tai pahimmassa mahdollisessa tapauksessa ja 4. Valinta, neuvotteu ja päätös: mistä osapuolet ovat valmiita tinkimään, neuvottelemaan ja tekemään päätöksiä.
Aamupäivän lopuksi pohjustettiin lyhyesti kriisinhallinnan suunnittelupeliä, joka toteutetaan roolipelinä tiistaina ja keskiviikkona. Odotukset ryhmässä olivat korkealla, sillä pelin tulee johtamaan tällaisten opetuspelien ammattilaiset CRISP-järjestöstä Berliinistä asti. Iltapäivällä oli varattu aikaa omaehtoiselle liikunnalle.
Tiistaina roolipeli alkoi kymmeneltä, sillä aamun luokanvalvojalle varattuja tunteja ei pidetty. Suunnittelupeli alkoi lupaavasti, mutta se osoittautui päivän mittaan melkoiseksi pettymykseksi. Kokonaisuuden lässähtäminen johtui varmaankin useasta pienestä tekijästä, joiden vaikutukset kasautuivat. Pelin ohjaaja CRISP:stä oli aluksi yksin ja hänen kollegansa tuli vasta puoliltapäivin. Kollegalla oli osa pelimateriaalista mukanaan ei peliä päästy aloittamaan kunnolla ennen kuin nämä materiaalit oli luettu. Aikalaskelma petti ja oli kiireen tuntu. Kaikkiin rooleihin ei riittänyt pelaajia (11 henkilöä esitti 12 roolia) ja osa rooleista jouduttiin yhdistämään. Pelin johtaja ei ollut innostunut eikä hänen ulosantinsa ollut kovinkaan selkeää. Osallistujien motivaatio ei ollut paras mahdollinen. Kaiken tämän seurauksena ensimmäisistä neuvotteluista sekä kahdesta kokouksesta tuli jossain määrin kiusallista katsottavaa kaikille osallistujille. Oma roolini oli olla kriisin sovittelijan apulaisen roolissa ja sain tehdä muistiinpanoja fläppitaululle huopakynä sauhuten. Roolipeli kesti koko päivän ja jopa lounastaukoa lyhennettiin sen takia. Ennen jälkimmäistä päivän kahdesta kokouksesta katsottiin uutislähetys, jonka pelin johtajat laativat ja editoivat päivän aikana. Siinä ei ollut oikeastaan punaista lankaa tai mitään, mikä olisi merkittävällä tavalla tukenut viimeistä kokousta tai oppimista. Haastateltavat eivät oikeastaan jaksaneet eläytyä rooleihinsa, mikä vesitti heidän sanomaansa. Kokousten sihteerin roolissa sain tehtäväksi vielä kirjoittaa puhtaaksi kokousten pöytäkirjat, eli jäin päivän päätteeksi vielä yli tunniksi ylimääräisiin töihin.
Keskiviikkona roolipeli jatkui edeltävän päivän lyhyellä palautetilaisuudella, minkä jälkeen annettiin uusi tilannekuvaus. Tässä konflikti oli (tietenkin) yllättäen kiristynyt ja tarvitiin nopeita päätöksiä toimenpiteistä. Seurasi uusi neuvottelukierros, uutislähetys ja hätäkokous. Toimin hätäkokouksessa pääsovittelijan roolissa, sillä esimieheni roolissa toiminut opiskelijakollega joutui poistumaan muihin tehtäviin Päivän päätteeksi pidettiin liki puolitoistatuntinen palautekeskustelu roolipelistä. Kokonaisuutena roolipeli oli melko yksinkertainen ja siksi oppimisen kannalta mielestäni turha. Olemme toimineet liki vastaavissa tehtävissä, rooleissa ja tilanteissa kurssin aikana jo useammissa useamman viikon harjoituksissa, eikä parin päivän yksinkertaistetulla pelillä ollut paljoa uutta annettavaa. Lisäksi peli oli mielestäni vähän hutiloiden toteutettu.
Torstaina oli aamupäivällä ohjattua liikuntaa. Kävin pyörälenkillä, sillä monet muutkin ovat käyttäneet tunteja itsenäisiin juoksulenkkeihin, punttisalilla käyntiin yms., eikä liikunnanopettajilla tunnu olevan mitään tätä vastaan. Aina he eivät edes vaivaudu tulemaan paikalle, tai sitten vain näyttäytyvät tunnin alussa. Tällä kertaa uusi luokanvalvoja everstiluutnantti W. oli kuitenkin tullut paikalle ja ihmetellyt, miksi liikuntatunnilla on niin vähän osallistujia. Hän otti asian myöhemmin esille puhuttelussa ja totesi liikuntatuntien olevan viikko-ohjelmaan merkittyä palvelusta. Hyvä muistutus, mutta se tulee aivan liian myöhään, sillä seuraavan tunnin ohjatut liikuntatunnit ovat kurssin viimeiset (YK-harjoituksen ohjelmaan ei ole saatu mahtumaan liikuntaa).
Konfliktinhallinnan kurssi jatkui samantapaisena kuin maanantaina, eli luennoitsija puhui jotakuinkin valmistautumatta omien kokemustensa pohjalta ja vastasi opiskelijoiden kysymyksiin pitkästi, aiheesta toiseen poukkoillen ja polveillen. Hän viittasi useisiin teoriateksteihin, jotka oli asettanut opiskelijoiden käytettäviksi sisäverkkoon. Näiden tekstien lukemiseen ei kuitenkaan ilmeisesti oltu suunniteltu aikaa seminaarin läpiviennissä. Koulun sisäverkkoon on pääsy ainoastaan koulun koneilta, joten jos haluaa lukea jotain artikkelita kotona ne joutuu postittamaan itselleen (ulkoisten muistien käyttö on kielletty ja estetty). Tämäkään ei olisi auttanut, sillä tähän mennessä ei oltu annettu tiedoksi ovatko tekstit ylipäänsä sisäverkossa ja jos ovat niin missä siellä.
Opetuksessa keskusteltiin, piirrettiin väriliiduilla ja sitten keskusteltiin lisää. Välillä sentään puhuttiin jonkinlaisista teoreettisista malleista, joiden kautta konflikteja voisi lähestyä. Konfliktiin puuttuminen voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: 1. akuutti, joita ovat toimenpiteet, 2. parantava eli kuratiivinen, joita ovat asenteet ja arvot, ja 3. ennaltaehkäisevä eli preventiivinen, joita ovat konteksti ja olosuhteet. Konflikteja voidaan purkaa seitsemänportaisella menetelmällä, jossa 1. konfliktin osapuolet kuvaavat konfliktia, 2. välittäjä tai välittäjät kertaavat osapuolten kannat omin sanoin, 3. välittäjä saa esittää kysymyksiä, 4. välittäjä asettuu osapuolten asemaan ja kertoo miten toimisi, 5. konfliktin osapuolet arvioivat välittäjien ratkaisuehdotuksia, 6. reflektoidaan yhdessä keskustelun sisältöä, 7. reflektoidaan yhdessä keskustelun menetelmiä.
 Toinen tapa on kuvata tilanne, osapuolet, ketä kaikkia konflikti koskee tai ketkä siitä kärsivät tai hyötyvät, mitkä näiden asemat tai intressit ovat, mitä odotuksia tai vaatimuksia osapuolilla on, mitä arvoja tai normeja näiden takana on, mikä on konfliktin historia, ja mitkä muut tahot ovat siihen osallisia. Näillä menetelmillä voidaan saada konfliktista enemmän tietoa ja jäsennellä sitä.
Perjantai alkoi todistusten jaolla ja jäähyväisillä kolmelle kurssilta poistuvalle opiskelijalle. Meille muille kurssi jatkuu vielä neljä viikkoa. Samalla onniteltiin espanjalaista opiskelijatoveria ylennyksestä everstiluutnantiksi. Virolainen kollega oli myös ylennetty kesätauon aikana, mutta hänestä ei ollut tullut koululle virallista ilmoitusta, joten asia jäi huomaamatta.
Seminaarissa toteutettiin uusi harjoitus. Kyseessä oli roolipeli perheriidan sovittelusta. Tilanteen kuvaamisen ja lyhyen perehdytyksen jälkeen ryhmä jakaantui perhetttä esittäviin roolipelaajiin ja välittäjiin. Molemmilla oli n. puoli tuntia aikaa valmistautua rooleihinsa ja tehtäviinsä. Tämän jälkeen kokoonnuttiin perheneuvojan vastaanotolle ja konfliktia alettiin purkamaan. Harjoituksen aikana mietin useampaan otteeseen miten tämä seminaari hyödyttää minua tulevissa työtehtävissäni. Ehkä siitä jää takaraivoon jotain käytännön vinkkejä siihen, miten henkilöitä kannattaa puhutella tai miten neuvottelutilanteen voi rakentaa.
Kokonaisuutena viikko oli ehkäpä yksi koko kurssin hyödyttömimmistä, sillä valitsemani seminaari osoittautui kehnommanpuoleiseksi sekä sisällöltään että opetustavaltaan.